Efekti 2/2023 Kosketus & Armo

EFEKTI

2/2023

Kosketus & Armo

1

EFEKTI 2/2023

S I S Ä L LY S L U E T T E L O

Kosketus & Armo Median, musiikin ja taiteen tutkimuksen ainejärjestö Affektin järjestöjulkaisu Päätoimittajat Kasperi Kainulainen Otso Pänttönen

Vastaava taittaja Anni Väisänen

Taittajat Emmi Helske Oliver Tomar

03.

Vyöhyke

- pääkirjoitus

04.

Minne, jag har tappat mitt minne

- mielipidekirjoitus

07.

Eve in Paradise - an essay

11.

Armo(rit) vähissä - kolumni

Toimittajat Tuomi Helander Verneri Jauhiainen Kasperi Kainulainen Luna Riikonen Dan Santamäki

Kuvitus Alina Armanto Tuomi Helander Kira Holopainen Ville Kivelä Emil Kähtävä Aleksi Puusaari Otso Pänttönen Luna Riikonen

12.

Runonurkka

15.

Yliopisto-opiskelijasta esikoiskirjailijaksi - haastattelu

16.

Fanikirje Vinille, (ystävälle)

22.

#affektilooks

26.

Roskakollaasi

31.

The Enigma of Dr. Pepper

32.

Yksityisetsivä

39.

Soittolista

Kansikuva Kira Holopianen

Kielenhuolto Frida Nuutti

Muu työryhmä Kira Holopainen Milla Jutila

Painatus Painosalama

Erityiskiitos Ville Kivelä

2

Pääkirjoitus

Vyöhyke teksti Kasperi Kainulainen kuva tuomi helander

jotain, jota muuten ei voinut omilla teoillaan saavuttaa. Se on ylimalkainen flow-tila, joka johtaa ylilyöntiin uupumuksen muodossa. Vyöhykkeessä omien halujen merkitys selvenee ja niiden pakonomainen romantisointi alkaa murenemaan. Siksi useat meistä eivät halua Vyöhykkeeseen, koska se johtaa erakoitumiseen ja loppuunpalamiseen.

I

stun pimeässä huoneessa papereideni äärellä keskellä talvista Kööpenhaminaa 1800-luvun lopulla. Asunnossa asuu kuulemma muuan arvaamaton ja erakoitunut filosofi. Muutamat kynttilät tuovat valoa huoneeseen ja olen tunnelmassa immersioutunut omaan maailmani, joka on avautunut tämän imelän ja paatoksellisen monologin kautta itselleni peilin lailla. Kyseessä on neuroottinen yksinpuhelu oman mielenmaisemani syvyyksistä.

Mielessäni on olemassa asia, jota kutsun Vyöhykkeeksi. Se ei ole tila, johon mennään tai joudutaan, vaan tila johon päästään stressaamalla omaa psyykettä. Sinne pääseminen on pitkä porrastettu prosessi, joka vaatii oman toiminnallisen olemassaolon jatkuvaa laajentamista ja ylikierroksille kiihdyttämistä. Vyöhykkeeseen pääsy vaatii angstia ja yksinäisyyden omaksumista, uskon loikkaa tuntemattomaan. Sen etsiminen sytyttää hurmoksen, joka kuluttaa kehoa ja valvottaa yöllä.

Vyöhyke on silti houkutteleva asia meille monelle, koska se on avain intohimojen täyttämiseen. Kaupan päälle se antaa ripauksen sokeutta liikaa itseään epäileville ja edistymisen huumaa sitä rakastaville.

Vyöhykkeeseen mennään, koska se ohjaa tehostamaan omaa työtahtia ja usuttaa menemään vielä pidemmälle elämän tiedonetsinnässä. Aina on uutta tietoa, mitä voi saavuttaa ja uusia mahdollisuuksia, joihin tarttua.

Vyöhyke tarjoaa maniaa ja autuutta.

Se on kuin nousuhumala, joka voi kestää useita kuukausia.

Vyöhyke ei vaikuta ikuisesti, mutta se pinttyy mieleen, eikä päästä irti. Sinne haluaa aina takaisin, koska se tarjosi

Vyöhyke lopulta kysyy meiltä mahdottomia, eikä sen äärimmäisyydelle pidä antautua. Mutten silti suostu tuomitsemaan sitä, koska rakastan matkaa sinne, paluuta takaisin ja kokemusta, jonka siitä saan. Voidaan sanoa, että olen koukussa itseni kanssa alueella, joka palkitsee itsensä kiusaamista ja oman mielenrauhan loukkaamista.

Rakastan sitä tunnetta Vyöhykkeelle matkaamisen aikana, kun mieli alkaa pyörremäisesti sukeltaa yhä syvemmälle itseensä ja stressi alkaa muuttua painolastista polttoaineeksi. Omalla tavallaan se on koomista, että samalla aikaa sitä tietoisesti haluaa vältellä nykymaailman työnarkomaanien kulttia, mutta sitten tuntee syvää tyydytystä sille antautumisesta. Siinä tulee koitettua tehdä puolimahdottomasta mahdollista. Haastavuus vain lisää intoa koittaa näyttää itselleen, että pystyi viemään oman kuormituksen vielä piirun verran pidemmälle - ja selviämään siitä.

Eniten silti rakastan sitä tunnetta, kun Vyöhykkeestä pääsee pois ja tajuaa, missä vyyhdissä sitä on ollut viimeiset kuukaudet. Tuntuu kuin on ollut poissa, eikä ole edes huomannut, että oma käsitys todellisuudesta olisi muuttunut jossain vaiheessa matkaa. Ajatukset alkavat selkiintyä ja arkipäivien noussut syke laskee lepotilaan. Olo on ontto ja raikas, uudistunut. Kirkkaus on hyvä sana kuvaamaan yleistä tunnetilaa.

Vyöhykkeen jälkeen koittaa vieroitusoireiden sarja. Unettomuus jatkuu vielä viikon tai kaksi, mutta sitten olotila alkaa laskeutua tavalliseen tilaan. Uupumus ja manian sokaisema tosielämä alkaa paljastua. Ja silti olotila on palkitseva. Oma mieli ei oikein pysty tuottamaan mitään ja ajatukset ovat tyhjiä. Se ei silti ole varsinaista

väsymystä, vaikka turtumus tuntuu.

Sitä ei vain halua uskoa.

Olen koittanut löytää oikeita sanoja kuvailla olotilaa, jota Vyöhyke tuottaa.

Se tuntuu mahdottomalta, koska yhtenä päivänä Vyöhykettä kiroaa ja toisena sitä rakastaa. Sitä ei halua tunnustaa uupumuksen tuottajaksi, vaan voittokulun takaajaksi, ulos räjähtäväksi savuksi, jonka mystisyys pelastaa elämän musertavuudelta.

Vyöhykkeen viehätys, palkinnot ja saavutukset joita se tarjoaa, ovat lopulta liian voimakkaita vastustettavaksi.

Nyt kun luen tätä hurmoksellista tekstiä, joka yhtä hyvin voisi olla jonkun herännäisen kirjoittama tunnustus, nauran ääneen itsekseni.

‘Mitä helvettiä, onko tämä todella sitä, mitä ajattelen’. Ei, sanoisin nyt, kun kynttilät ovat Kööpenhaminassa sammuneet ja Kierkegaardin huone on muuttunut vain tavalliseksi opiskelijayksiön työhuoneeksi. Se on vain minä draamailemassa itseni kanssa, koska en voi lopettaa ihailemasta Sørenin itsensä omaa draamailua pelosta, vapinasta ja uskonloikista.

Silti viekkaus minussa aina kuvittelee itsensä jossain muualla. Rakennan omista teoistani myyttiä, jolla selitän omat pakkomielteeni työhön ja ikuiseen ilmaisemiseen. Kun katson peiliä, näen vain tyytymättömän itseni.

Mutta kun teen, en näe itseäni enää.

Häviän työni sisään ja tykkään siitä, sillä olen hukuttautunut jonnekin, missä voin hyväksyä oman inhimillisen kulmikkuuteni ja autenttisuuden puutteeni.

Mutta niin, ehkä Vyöhykkeessä rakennamme vain itsellemme naamioita, jotka muistuttavat enemmän sitä lorea itsestämme kuin mitä oikeasti olemme. Tämän vuodatuksen jälkeen tunnen itseni Roy Scheiderin hahmoksi Bob Fossen elokuvassa Syke ei sammu. Vaikka tämänkin sanomisella jatkan säälittävää itseni mytologisointia. Aivan sama.

Joten, It’s showtime! Työsarka jatkukoot, minulla olisi sivuainetutkielma kesken.

3

Mielipidekirjoitus

Minne, jag har tappat mitt minne teksti Tuomi Helander

Huomio! Seuraa interspektiota ja

yleisiä huomioita yliopiston alkoholikulttuurista! Olen aina halunnut kirjoittaa tästä aiheesta, koska se alkaa hiljalleen muuttumaan puhumattomasta tabusta yleiseksi keskustelukulttuurin alaiseksi aiheeksi ja haluaisin olla mukana siinä keskustelussa. Niin: alkoholi ja yliopisto, hotelli ja trivago.

Melko erottamattomia asioita toisistaan. Kun aloitin yliopiston, minulle annettiin kaikki mahdolliset tavat toteuttaa itseäni. Sain olla kuka vaan, kukaan ei tuntenut minua ja minä en tuntenut ketään. Bileitä oli joka torstai ja niissä jokaisessa oli boolia ja ns. oma pullo. Olettamus on tai tuntui olevan se että bileissä juodaan ja sitä kautta suoritetaan fuksivuotta niin kovaa ja railakkaasti kun vain pystytään. Onhan meidänkin ainejärjestön epävirallinen slogan: älykäs ja ratanen. Tai toisinpäin.

En ollu kovin onnellinen tai iloinen ensimmäisen syksyn pimeinä päivinä vaan mietin että nyt taisi mennä yli. En edes kunnolla ymmärtänyt sitä ennen kuin kaverini sen minulle puhelimessa totesi ääneen ja sitten pitikin niellä ylpeytensä. Näin alkoi muodostua outo suhde alkoholiin ja sen nautiskeluun. Paljonko kehtaa ostaa ja mikä on kohtuukäyttö? Alkoholiin saa kulumaan rahaa erittäin helposti. Tätä kirjoittaessani huomasin että kaikki hauskimmat muistoni yliopisto ajalta ovat olleet kun olen ollut vesiselvä. Tähän liittyen sangen outo kulttuuri on myös alkoholitarinoilla rehvasteleminen ja niiden tavoittelema samaistumisen tunne, jonka avulla yritetään toisinaan luoda yhteyttä kanssasopiskelijoihin. En ole tässä viaton eikä ole kovin moni muukaan. Aika kuitenkin kultaa muistot kovin perverssillä tavalla.

No, tämän pituisessa kirjoituksessa ei pysty syväluotaamaan aihetta kovin paljon, pikemminkin vain pintaraapaisemaan, mutta toimikoot tämä puheenvuoro vaikka jonkinlaisena keskustelunavauksena. Avoimuus ja rehellisyys ovat arvoja, mitä kannatan tuomaan julki. Itsestä oppiminen ja kehittyminen ovat omasta mielestäni yliopisto-opiskelijoiden kulmakiviä ja

4

ne asiat minkä päälle tietoa ruvetaan rakentamaan. Opiskelijoina, tutkijoina ja ihmisinä me tutkimme omia arvojamme, tietojamme ja käsityksiämme ympäröivästä maailmasta, yhteisöstä ja meidän paikastamme tässä yhteisössä, on se sitten ainejärjestö tai kaveripiiri. Uudelleenarvioimme itseämme ja toimintaamme ja näin voimme oppia, toisinaan kantapään kautta. Kirjaviisauden lisäksi meistä kasvaa yliopiston aikana toivottavasti myös elämänviisaita. Opitaan toisiltamme ja opetetaan toisiamme.

Olisikin siis hieman kummallista että omia ja laajemmin korkeakoulumaailman alkoholitottumuksia ei täten tutkittaisi jokseenkin kriittisessä valossa.

Yliopiston alkoholikulttuuri ei missään nimessä saisi jäädä kuolleeksi kulmaksi, joka ohitetaan sillä että ‘se nyt vaan kuuluu osaksi akateemista maailmaa ja on aina ollut’. Mielestäni täytyy vain kokea yksi opiskelijavappu niin tietää miten yli juominen yleisellä tasolla menee opiskelijoista puhuttaessa. Tilanne muuttuu nopeasti hauskasta melko synkäksi ja ahdistavaksi. Ehkäpä alkoholikäyttäytymisestä on tullut jonkinlainen ylisukupolvinen trauma ja Oidipuskompleksi jossa lupaamme itsellemme että minulla se ei mene sitten yli.

Jälkeenpäin katsottuna tilanteet ovat kyllä menneet yli ja ympäri. Olen kohdannut monenlaisia humalaisia elämäni aikana ja täällä sitä joutui katsomaan itseään peilistä ja miettimään minkälainen on itse humalassa.

Pystynkö esimerkiksi takaamaan saman turvallisen tilan muille myös humalassa? Tuleeko minusta vastuu muille jos en pysty huolehtimaan itsestäni?

Latautuneita mutta mielestäni tärkeitä kysymyksiä joita jokaisen sopisi pohtia itsekseen. Kerran TYY:n saunalla yritin osoittaa että minulla on hienoin karatepotku ja umpihumalassa hyppäsin ilmaan ja ‘potkaisin tyhjää’. Kaaduin olkapäälleni mikä meni samantien sijoiltaan. En vieläkään pysty nukkumaan kyseisellä kyljellä ilman että olkapäätäni särkisi aamulla. Totesin sitten että siihen loppui juominen…no eikä loppunut. Ei se niin helppoa ole.

Tästä päästäänkin sitten tämän lehden teeman, joka on armo. Miten se tähän sitten lopulta linkittyy? No me jokainen tulemme eri taustoista, ja ne ohjaavat sitä miten suhtaudumme alkoholiin ja sen juomiseen. Jotkut meistä ovat herkempiä jäämään alkoholikierteeseen ja joillain saattaa mennä helpommin yli.

Ympäristö, biologia, kasvatus, lapsuus ja nuoruus. Nämä kaikki ja monet muut seikat vaikuttavat alkoholikäyttäytymiseemme. Asia ei ole yksinkertainen ja se pitäisi muistaa ennen kuin on liian ankara itselleen. Alkoholi on hermomyrkky ja monenlaista syöpää aiheuttava kemiallinen yhdiste joka hämärtää kognitiivisia kykyjämme ja lamaannuttaa aivoja. Se myös alentaa sosiaalista kynnystämme ja aiheuttaa mielihyvää.

Tämä outo yhdistelmä toimintakyvyn salpaamista ja hyvää oloa on omiaan edesauttamaan sitä, että siihen syntyy väkisinkin hieman moniulotteinen Jekyll ja Hyde-tyyppinen suhde.

Ei siis ihme että sitsilauluista omat suosikkini ovat: ‘vesipoikien marssi’, sekä ‘Internationalen’. Kaikenmoisia vanhentuneita lauluja akateemisista pöytäjuhlista kyllä löytyy, mutta alkoholilaulut ovat ja pysyvät, vaikka olisi itse holittomana sitsaamassa. Tämä on melko nurinkurisen hupaisaa. Monesti olen myös kuullut sanottavan että eihän tätä selvänä kestä. No, on siinä tietysti pointti, että jos kaikki muut vetävät holilllisena niin itse alkaa vaan vituttamaan yleinen örvellys. Itsekin fuksisitseillä vaihdoin kesken kaiken holilliseen tarjoiluun ja ryntäsin tauolla K-Market Pippuriin ostamaan sixpackin pitkiä. Luen itse sitsilaulukirjaa hieman vastakarvaan, mutta joskus ironiaa ei tunnu löytyvän. Esimerkiksi Minnet-sävellyksessä lauletaan: muistis juo.

Minulta on muutaman kerran mennyt muisti juodessa. Se ei ole hauskaa tai glorifioitavaa. Se on pelottavaa ja ahdistavaa. Ja yksi pelottavimmista asioista maailmassa on aikuinen ihminen, joka menettää kontrollin itsestään alkoholin takia. Päätän kirjoitukseni Danten sanoi: “Consider your origins: you were not made to live as brutes, but to follow virtue and knowledge”.

La séance [Transformative news from the Spirit world] 2023 Ville Kivelä (@dreicandle)

5

6

Detail, Eve in Paradise (2023), Luna Riikonen

Eve in Paradise – an essay

Takes on the female- and queer gaze in late European art teksti Luna riikonen

T

his essay focuses on my artwork Eve in Paradise (2023) and surveys the inspiration as well as art historical and biblical themes behind the painting. The main focus is the female- and queer gaze depicted in the artwork compared to similar examples from European art during the late 19th and the beginning of the 20th century. I decided to start this artwork because I realized that although I enjoy painting women, I usually tend to paint them eyes closed or averted. For this work, I wanted the figure to face the viewer thus creating a more challenging innuendo between the viewer and the subject of the painting.

The naked female subject is well used in art history surrounded by a lot of discourse. One of the most controversial works on the subject in western art history of the 19th century, at least one of the most discussed, is Édouard Manet’s Olympia (1863). The name Olympia was commonly used by prostitutes during this time period1. There is a lot of symbolism in this painting. The three figures (The naked woman, the black female servant and the black cat) all have significant roles that affect the overall conception of the painting and its meaning.

The usage of dark colours, the contours between dark and light and the lack of chiaroscuro make the painting a bold expression of the impressionistic style of the artist.

1 (https://www.thecrimson.com/article/2018/4/24/olympia-revisited/)

7

Olympia (1864), Édouard Manet, Musée d’Orsay, Paris

One painting, that I admire very much is Akseli Kallen-Gallela’s Démasquée (1888) and I took a long look at this painting before I started working on my own piece. In this painting the subject seems to radiate similar kind of raw, sexual energy than Manet’s Olympia. Here you can see the subject looking straight at the artist, seemingly feeling no shame about her nudity, relaxed and smirking. The actual painting is surprisingly small (54.5cm x 65.5cm), but it is a powerful piece of art. The woman holds a mask in her right hand, revealing her own face behind it and thus celebrating her true nakedness under the gaze of the artist and symbolically, the surrounding society. The white lilies and the skull that appear in the painting create a wavering balance between life and death, positing memento mori, the inevitability of death in the presence of the female figure’s compelling vitality and “dangerous” sexual innuendos.

Démasquée (1888), Akseli Gallen-Kallela, Ateneum, Helsinki

In my Eve, I wanted to capture some of this energy and build the symbolism around the fruit from the three of knowledge of good and evil.

There is a painting of Adam in the garden of Eden from the beginning of the 20th century that stands out due to the way that the male subject has been painted. This painting is called Adam in Paradise (1914)

by Kristian Zahrtmann.

This painting has many similarities with Démasquée and was deemed unproper at the time when it was painted. Here you can see quite an erotic depiction of Adam with the same relaxed posture as the woman in Gallen-Kallela’s painting. The most notable difference between the paintings seems to be the sex of the subject and of course, the scene. ”I think even now Adam in Paradise is a painting that can still challenge our conceptions of taste and conventions. At the time, the painting was regarded as unacceptable by society, in part because of the flamboyant colours and the nudity but perhaps even more so because the artist painted the model with a bored expression instead of letting him play the role of biblical Adam with passion. It is very obvious that he is a potential object for the viewer’s lust, rather than being part of a moral story,” says Carl-Johan Olsson, curator of 19th century art at Nationalmuseum about Zahrtmann’s painting.2 Both Démasquée and Adam in Paradise depict the bohemian lifestyle in European art world during the turn of the century. Démasquée was a commission ordered by a Finnish art collector Herman Antell for his collection of “sexually daring” artworks.3 As the subject of the painting is female, it might have been easier to accept than Adam in Paradise, that possesses certain homoerotic qualities the subject and the artist both being male. The painting was first exhibited in 1914 at Den Frie Udstilling in Copenhagen and was met with a lot of criticism raised by its provocative nature. Sexually charged female nudes were not that uncommon in the male-dominant artistic field of the fin de siècle, although the actively challenging posture and gaze of the female figure in Démasquée, sitting on a traditional Finnish rya has cognizant and deviant qualities to the tradition also linking it to Manet’s Olympia.

8

2 https://www.nationalmuseum.se/en/nyf%C3%B6rv%C3%A4rv-adam-i-paradiset-av-kristianzahrtmann 3 Huusko, 2007, s. 43

Adam in Paradise (1914), Kristian Zarthmann, Nationalmuseum, Stockholm

Comparing the paintings of Gallen-Kallela and Zarthmann raises some interesting notions. While both of these artworks are definitely erotic and have other notable similarities, there is a difference between the ways that the two objects “confront” the viewer. In Démasquée, the woman’s gaze is challenging, quite flirtatious and confident. In Adam in Paradise, Adam averts the viewers gaze and the subject seems quite indifferent about the viewer. The viewer, or the artist, are not present the same way as they are in the case of Gallen-Kallela’s painting.

Detail, Eve in Paradise (2023), Luna Riikonen

My artwork, Eve in Paradise is inspired by both of these remarkable paintings and is also an example of the subject of the female gaze in visual art from a queer woman’s point of view. The character of Eve in the Bible is well-discussed about, and I find her to be a very auspicious subject for a visual portrait. Eve, “the original sinner” can be viewed through her “weakness” of succumbing to the temptation of the serpent and her secondary role as a human being having been created from Adam’s rib. But I wanted to portrait Eve as an active agent and independent decision maker, who is aware of the possible consequences that taking the bite out of a fruit from the three of knowledge could bring upon her. In my painting, Eve is looking straight at the viewer, presenting the ripe fruit proudly in front of her. She is naked in the garden of paradise, laurel on her head and around her bare figure to symbolise the hidden wisdom of her decision. The figure is black and white, made with charcoal while the surroundings are quite colourful and painted with acrylics. This is to depict Eve’s standing in God’s (and Adam’s) creation during the moment that the painting tries to capture, living in a black and white world of innocence before taking the fateful bite of the fruit. This is a significant moment in Eve’s life, when she is standing alone deciding to take a step on her own.

In John Milton’s Paradise Lost, the moment before Eve makes her decision Milton writes the following: “Here grows the cure of all. This fruit divine. Fair to the eyes, inviting to the taste. Of virtue to make wise: what hinders then to reach, and feed at once both body and mind?”4 Milton’s Eve certainly is not a feminist hero and after being created, she almost immediately falls guilty of vanity as she sees her own reflection on the surface of water, like Narcissus in the famous Greek myth. She is an underdog in a man’s world, seduced by Satan as the serpent. In Zahrtmann’s Adam in Paradise, the serpent is present in the painting. I decided to leave it out from mine and focus on Eve alone.

I wanted to create a painting that is anticipatory and challenging in its nature, giving a lot of important value to Eve as a character. The original sin has been thrusted over her shoulders and she has been a subject of denigration as a representative of the female sex for a long time from the Christian point of view. She carries the same weight as Pandora in Greek Mythology and from my part I’m trying to give her some credit and depict her as worthy of admiration and respect.

In Genesis, God created the world and filled it with living things, creating man as His own image and placing the tree of the knowledge of good and evil in the garden of Eden.

“But of the tree of the knowledge of good and evil, thou shalt not eat of it: for in the day that thou eatest thereof thou shalt surely die.” 5 But let me ask this; Who would you blame if a loaded gun was placed by an adult in the middle of a space occupied by their own children and one of them picks it up and pulls the trigger? After all, an act of free will can be carried out only if the circumstances are plausible.

Eve’s chain of actions in Genesis thus seem to me almost inevitable, even necessary to bring humankind to its full potential. I wanted to show my approval of this action by creating this painting and re-create the character of Eve as a feminist icon.

To take a bite of The Fruit is to gain knowledge – and sometimes knowledge is worth a little trouble. At least, for me, it is worth a painting.

4 Milton, 1667, IX, 777-769 5 Gen 2:7, The King James Bible

Sources Literary references: Huusko, Timo, 2007, Ateneum-opas, Akseli-Gallen-Kallela Demasquee, 1888 Milton, John, Paradise Lost, 1667, IX, 777-769 The King James Bible, Gen 2:7

Internet sources and photos: Damas, Aline, 2018, Revisiting the Female Gazes in Manet’s ‘Olympia’ (https://www.thecrimson.com/article/2018/4/24/olympia-revisited/) (opened 30.3.2023) Musée d’Orsay, website, Olympia https://www.musee-orsay.fr/en/artworks/olympia-712 (opened 30.3.2023) Finnish National Gallery, website, Démasquée https://www.musee-orsay.fr/en/artworks/olympia-712 (opened 30.3.2023) Nationalmuseum, website, Adam in Paradise https://www.nationalmuseum.se/en/nyf%C3%B6rv%C3%A4rv-adam-i-paradiset-av-kristian-zahrtmann (opened 30.3.2023)

www.lunariikonen.com

9

10

Kolumni

Armo(rit) vähissä Teksti Dan Santamäki

K

un luin tämän Efektin aihetta, ensimmäinen mielleyhtymäni oli pelaavalle kansalle todennäköisesti tuttu termi ”armor”, joka tarkoittaa sanakirja. fi:n käännöksen mukaan ”haarniskaa” tai ”suojavarustusta”. Jälkimmäinen on ehkä peleihin liittyen oleellisempi, vaikka haarniskakin ajoittain esiintyy peleissä. Tämän tekstin idea on kuitenkin käsitellä hieman suojavarustuksen kautta armoa. Jatkossa käytän suojavarustuksen sijasta termiä ”armori”, koska sanaleikki tuonee hieman lisää arvoa tälle tekstille.

jonka saavutettavuus on muun muassa ihmiseen tutustumisen, tai kattavien ystävyyksien kannalta hyvin oleellista.

Voisiko armorien poissaolosta luoda mekaniikan peleihin, joissa käsitellään enemmän sosiaalisia kontakteja? Joku indie-pelintekijä on aivan varmasti jossain käsitellyt tätä tai läheltä liippaavaa aihetta, koska kuka pieni mediatutkija voisi uusia ideoita keksiä lyhyessä tekstissään.

Puhutaanpa hetki armosta itseä kohtaan, vaikka tämä lienee jokseenkin ylikäsitelty aihe tässä Efektin numer-

Armorit ovat pelinkehityksen näkökulmasta oleellinen elementti, ne antavat mahdollisuuden pelinkehittäjälle luoda pelaajalle lisää kestävyyttä niin, että se on palautettavissa muun muassa immersiota rikkomatta, onhan helpompi perustella, että hahmo pelissä vaihtaa lisää panssaria tai vaihtaa luotiliiviä, kuin että pelaaja osumien jälkeen huoltaa reiät kehostaan, tai korjaa murtuneen luun nopeasti laittamalla vähän sideharsoa.

Peleissä armorin puute on yleisesti ottaen epätoivottu ilmiö, sillä pelaaja on tällä tavalla yleensä lähempänä ”epäonnistumista” pelissä, mikäli epäonnistuminen tarkoittaa elämäpisteiden tai energian loppumista. Näen kuitenkin itse, että armorin puute voi ehdottomasti olla elämässä myös hyvä elementti, ja tätä näkemystä ei peleissä ole tarpeeksi käsitelty.

Jos ihminen rakentaa ja vahvistaa ympärillään armoria, voi olettaa, että ihmisen on vaikeampi kaivaa itseään armorin keskeltä vapaaksi niin, että ihmisen ”keskus” olisi paremmin saavutettavissa. Tämä keskus edustaa tässä yhteydessä ihmisen todellista luonnetta,

ossa. Tarjoan kuitenkin omat viisi senttiäni tälle keskustelulle.

Luon armoria aina kun puhutaan opintojen etenemisestä tai valmistumisesta.

Tämä on herkkä aihe, sillä jatkuvat “eikös pitäisi jo valmistua” tai “ikuisuusopiskelija” -iskut, ja vanhempien erikoisiskut kuten “SiNuN iÄSsÄni MiNä” tuntuvat sellaisilta, joita vastaan tulee nostaa armorit, etteivät ne iskisi tajuntaan liian lujaa. Jos armoria kerää tarpeeksi, niin tilanteesta saattaa selvitä ilman haavereita sisimpään, mutta

on todennäköisempää, että hahmon (itseni) kehityspisteet kannattaa laittaa keskuksen vahvistamiseen, sen sijaan että kasaisi jatkuvasti lisää suojakuoria.

Keskustaansa voi vahvistaa esimerkiksi yrittämällä sisäistää aiemman opiskeluaikaesimerkin kohdalla sen, että meillä jokaisella on oma reittimme yliopistolla. Toiset meistä saapuvat suoraan lukiosta valmiina kohtaamaan yliopiston haasteet, osa meistä vaihtaa korkeakoulua tajutessaan, että intressit ovat muualla kuin alun perin on ajatellut, ja jotkut meistä saapuvat työvuosien jälkeen vahvistamaan osaamistaan tai vaihtamaan alaansa vielä aikuisiällä.

Jokainen meistä ei myöskään saavuta haluamiaan tai tavoittelemaan arvosanoja, mutta tässäkin jälleen on muistettava armorien sijaan armo, ei kannata nostaa keinotekoisia seiniä ja kieltää tämän todellisuuden olemassaoloa, vaan hyväksyä se, että arvosanojen itseisarvo on kuitenkin loppupeleissä jokseenkin vähäinen. Arvosanojen tarkoitus on lopulta kuitenkin olla vain suuntaa antavaa tietoa siitä, kuinka paljon aiheesta on vielä opittavaa kurssin jälkeen. Arvosana ei määrittele arvoasi ihmisenä tai opiskelijana.

En voi väittää, etteikö (opiskelija)elämässä tarvittaisi välillä armoria, mutta näen, että armo on kestävämpi työkalu oman itsensä kehittämisen näkökulmasta, varsinkin jos puhutaan itselleen armollisuudesta.

Taistelen tämän kanssa joka päivä, ja uskon että moni muukin saattaa kamppailla aiheen puitteissa. Toivonkin siis, että jatkossa laittamasi kehityspisteet ovat armoreiden sijasta armollisuudessa (tai vaihtoehtoisesti eläinten silittämisessä, se ei ole ehkä yhtä kehittävä, mutta silti varsin validi (ja parantava) ratkaisu).

11

run o n urk ka

Elotukka Tähtiä Tähtiä, tähtiä voi tähtiä kuiskailen itselleni, vedän hihasta itseä Taivas jonka joku joskus maalasi venyy isältä saatujen silmieni yllä voidakseni ajatella syven sinisiä valtameriä Valopilkkuja synkillä väreillä

talviyö nukutaanko lumikiepissä? pakkanen ei saisi meitä kiinni sinisessä pimeydessä vain me olemme olemassa toivottavasti unen harso meidät löytää, tekee tuttavuutta ja kietoutuu

Vertaisin sitä kaikkivaltiaan anteeksiantoon tai peltoon täynnä tuulessa heiluvia tähkiä Sormiani palelee ja huivini hulmuaa auki Mutta tähtiä, tähtiä Itken aamuisin, teen pikakahvia ja bussikuskit ovat ilkeitä mutta taivaalla on vielä tähtiä on niiden alla metsiä ja metsissä käkiä ja minä pyyhin kyyneleeni, vakuutan itselleni kuulen käen ensi kesänä ensi kesänä

haluan että jäät, kunnes nukahdan

jälleennäkeminen vajoan syvälle syliisi kannattelet minua kainaloista, kuin olisin lapsi vaivumme valssiin, josta puuttuu tahti käsiisi sulaudun, olemattomaksi viet minut kauemmaksi todellisuudesta irtonaiseksi, kietoutuneeksi varjoksi kunnes sinun kätesi ovat minun käteni ja tähtitaivaan lunastaessa lupaukseni, yhä hiljaisuudessa kaiun nimeäsi

Ja tänä yönä olen ihminen Ja ihmisenä itken ilosta hautautuen hellään heikkouteeni Huomenna hakeudun jo uusiin haavemaisemiini pysyen paikallani kuin hallan vaaraan jäätynyt kaniini Eilisen eteen en tekisi ensimmäistäkään katsetta, se varaani langettaa valtavaa varjoaan sängylleni Tämä varaani tahtomatta oli eilisen peilikuvani, lamaantunut kaniini huomisen huoli Mutta tänä yönä olen ihminen olen ihminen Ja tuntematta elämää kohtaan sääliä voin nukahtaa tietäen että taivaalla on vielä tähtiä taivaalla on vielä tähtiä

runomato -kollektiivin uniaiheisia kirjoitusharjoituksia: Ilo ääriviiva joenrannassa seuraan ääriviivaa ja astun kuvan lävitse katulampun sisään sanojasanojasanojasanoja sukellat ketun silmään minä unessa vedän vaaleat verhot sivuun ikkunasta nään meren ja sen pienen ojan, jossa ajattelin lapsena noidan asuvan en nähnyt ikinä sitä noitaa mutten voi kuvitella ojaa ilman katsetta mustien puidenrunkojen takaa aina kun käännän selän joku yhä kovempaa ja kovempaa huokaa seuraan ääriviivaa ja sanoillas eiooväliä ei merkitystä näkökenttäni suppenee näen vain yhtä ääriviivaa ja iirikseni laajenee kunnes olen yhtä ketunsilmää eikä ole mitään ellei vihreää ja ruskeaa ei mitään ellei ojan virran jatkumoa satoja kilometrejä alati jatkuvia noidan katseen alla kohti mutaisia mutkia loputtomia jos olisin jäänyt Ofeliaksi ojaan olisinko koskaan päässyt ääriviivan alkuun tai päähän olisinko astunut sisään katulamppuun

12

Ilo keltaisen maton karvojen seassa hiuksemme kasvavat yhteen omani sekoittuvat punaisiin, vaaleisiin ja tummiin vaaleanpunaisiin joiden sävyä jään kontrastiksi kaipaamaan mennään nukkumaan ja mennään toistemme uniin kukkumaan mennään lohduttamaan, että ei sieltä ikkunasta kukaan katso ja kukaan ei voi satuttaa kun me vuoteen ympärillä tanssitaan ja näissä unissa sängyssä saa hyppiä näissä sängyissä kun ei ole jousia vaan vaahtokarkkeja ja vaapukkamehua metsämansikoita ja Sanrio-hahmoja jokaiseen uneen tarvitaan jotain vaaleanpunaista ja jos et saa unta niin me tarinoidaan me kättä silitetään tai tukkaa letitetään punotaan kaikkien meidän hiukset yhteen niin että niistä muotoutuu yksi iso unisieppari yhdetkään pahat unoset ei jää huoneen nurkkiin pyörimään kun me tullaan imurin kanssa kylään

Tuomin kokoelma runoja 1.

Kynttilällä on kylmä se värisee aamulla on kiire se muuttuu päiväksi.

Päivän päätteeksi sinä päätit jäädä siihen, iholle viiruksi, elosalamaksi.

Rakkautesi jää kasvamaan kesannoksi, ylijäämäksi.

Minulla on kylmä, mutta huomaan sen vasta kun lämpö on kokonaan poissa.

2.

Suorakulmiot jonka kulmat ovat rikkinäisiä, lämmitysohjeet ovat poissa pimeyttä vuotaa sisään muistojen mullassa kompostoituva kalvo, hopeaa läpikuultavaa, läpäisemätöntä lukujonoja.

Auton äänet hiljenevät mutta minä hyrrään, hyrrään, hyrisen portista, painavaan höyheneen kiinnittyäen.

Nimeni, lahjoitan sen sinulle kun kuolen se lakkaa.

Lakkaa kynteni kivulla ja minä syön ne pois kuorin kuoren pois, jään hiljaiseksi kaikujen keskelle.

2.

Pahka kova, korkea-aika kannoton kunnes minut kaivetaan juuret kaksoikasvu kaksoiskasvo etäisyys sinuun on tuulia, vuosia kirjoja, korentoja odotan, sinut sanoitan surun kirjain kerrallaan puserran ulos kunnes oksennan kun oloni on sammal tallattu ja vetäytynyt irrota minut rihmastosta istuta minut muualle ota surastani pistokas jätä minut liian pieneen ruukkuun.

3.

Nojaat itseesi pois tämän maailman seiniltä on katseesi lehti joka laskeutuu yöksi 4. käänne, käännös, kaski Jalat uppoaa pehmeään mukulakiveen käännät maata altasi multaan ja mutaan syvältä löytyy aaltoja jalat mätänevät lenkkareista läpi 5. ja niiden räiske portista läpi ja kiinni kalteviin Sadepompin loskainen lupaus viisareihin. alkusointuvaloissa väkisin muutettu.

Läpi usvan sademetsän odotan vuoroani nukahtaa jossa apinat huutavat kaihtimista, kadehdin laskeudun ääneen toivottavasti nukkuvat puolestani sulan harmonian harhaan kuu kertoi että olen tervetullut ja oppoan unihiekkaan jos en saa taas unta. joka tarttuu nilkoista kiinni Kävelen silmät kiinni kiskoo jaloista ja silittää poskista huoneen nurkasta toiseen kuiskaa korvaan ja lyö niskaan askeleet heiluvat tukistaa ja suutelee mutta sinä otat minua kädestä puhaltaa pelot ja toiveet rullaportaat odotushuoneeseen harhat ja mahdolliset maailmat odotan niin paljon että unohdan silmäluomieni alapintaan missä vaiheessa se tapahtui ja meikkaa naamani seurasin ihastumista niin paljon unipuuterilla. että unohdin minä päivänä sinua rakastin Aamulla en herää. unohdin seurata miten tutustuin, Aamuni kiertää kehää. sinun olemassaoloosi liu'uin 6.

Sanovat että silloin todella osaa kieltää Kuusi ja puoli minuuttia kun sillä uneksii sehän on ikuisuus sinä olit siellä, kirjoitit minun uneni sinun kielelläsi unienkutua korvanipukassa sanoillasi, liikkeilläsi kattoon katsominen olet läpinäkyvä, kastekosketus miljoonat linnunradat mahtuvat nauruusi ristitty meidän rakentamaan maailmaan huomaamatonta kasvua johannes kastajaksi mutta ei taloutta, vaan oikeita jonka päätä katson kuin Hamlet yorrick rukan kalloa. asioita joita voi koskettaa Ollakko vai eikö olla, kyynel kanavassa miettii milloin se pääsee ulos uneksia. hetki pohtii olisiko aika pysähtyä Lähteä niille rannoille joista kukaan ei palaa kertomaan rentouta lihakset paitsi ne jotka tekevät töitä muiden eteen. kuvittelumme ovat vain tästä maailmasta emme pikkurilliäkään voi viedä läpi 7.

Unien portista.

Armo Kuljemme kärryillä välitilassa, emme pysähdy kolehti myötätuntoa joten maailma pysähtyy meitä varten. kiertää käsistä käsiin Sormenpäillä menneisyys. Harteilla huominen, silmissä sumuinen nyky.

Käsilläseisojat Kyky suurin on väsyneenä rakastaa. päältäpäin huolettomat kulkevat ääntä päin.

Jäin odottamaan sinua keinujen luo mutta et koskaan palannut.

Palasin päivänpaisteeseen jota en koe enää ansaitsevani.

Itselleni niin vaikeaa myöntää kuin oikeusprosessi, monisyinen puun rengas rengastettu häpeämään.

En syö ennen kun sinä syöt en hymyile ennen kun saan sinut nauramaan en hengitä ulos ennen kun sinä hengität ulos kaiken sen armottomuuden joka meissä asuu.

13

Myrskylyhty 2023 Aleksi Puusaari

14

Haastattelu

Yliopisto-opiskelijasta esikoiskirjailijaksi teksti Kasperi Kainulainen kuva emil kähtävä

A

ffektin oma alumni Reko Latvanen julkaisee kirjan tänä joulukuussa.

Teoksen nimi on Going’ Home - Kaksi laulua koti-ikävästä. Kirja kertoo kahdesta nuoresta miehestä, joiden elämäntiet yhdistyvät odottamattomalla tavalla öisessä Turussa.

Efekti haastattelee Latvasta varsin uniikin tapauksen äärellä, sillä hän on yksi niistä harvoista affektilaisista, saati Turun yliopiston opiskelijoista, jotka ovat ikinä julkaisseet kirjan omana opiskeluaikanaan. Latvasen mukaan kirjan työstäminen on ollut pitkä prosessi. Idea tarinaan lähti jo melko aikaisin hänen yliopistourallaan, jossain lukuvuoden 2020-2021 aikana.

Tässä Efektin haastattelussa Latvanen vastaa päätoimittaja Kasperi Kainulaisen esittämiin kysymyksiin Mitkä asiat ovat vaikuttaneet omaan luovaan työhön?

Luovaan työhön ovat vaikuttaneet omat kokemukset masennuksesta ja näköalattomuudesta. Niiden tuottamat tunteet kulkevat läpi tekstin. Turun kaupungin tunnelma sekä erilaisten ihmisten kohtaaminen siellä olivat myös yksi keskeinen inspiraatio. Muutin Turkuun opiskelemista varten, ja se avasi täysin uusien persoonien maailman.

Mistä idea kirjaan lähti?

Romaani on kirjoitettu käytännössä täysin kronologisesti, ja kasvanut alun perin yhdestä ideasta: miltä torstai-ilta näyttää yhden ihmisen huoneessa, ja mihin se voi siitä kasvaa.

Mitä kirjoittaminen tarkoittaa sinulle?

Onko kirjoittaminen elämäntapa vai vain lähes alkukantainen tarve päästää itsestään luova halu ulos?

Kirjoittaminen on minulle ajatuksen sepittämistä. Jokainen ihminen kokee omassa päässään suurimmat seikkailunsa ja ainutkertaisia oivalluksia. Ajatukset kuitenkin pysyvät lähes poikkeuksetta oman tietoisuutemme vankeina, joten on mahdotonta arvioida, ovatko ne kiinnostavia tai ainutkertaisia muille.

Kirjoittaminen on minulle oman sisäisen maailmani auki kirjoittamista niin, että toisen ihmisen on mahdollista kohdata minut ajatuksen tasolla, puhutun kielen sijaan.

Sanoisin sen siis olevan enemmän patologista kohtaamisen tarvetta kuin elämäntapa.

“Jokainen ihminen kokee omassa päässään suurimmat seikkailunsa ja ainutkertaisia oivalluksia.”

Minkälainen Turku on fiktiivisen tarinan paikkana?

Turku on paikka, jossa voi tapahtua paljon tai ei mitään. Siinä on vaatimattomuutensa, mutta joskus, jopa usein, se kykenee osoittamaan erityispiirteitä, joiden myötä löytää itsensä tuntemattomien juhlista, tai lumi peittää maan keskellä kesää.

Turku on rikas miljöö, jossa historian tuntu ja kulttuurilliset merkit eivät ole itsestään selviä, mutta nostavat päätään, jos niitä jaksaa etsiä. Erityisesti komeat kirkot edustavat arkkitehtuurillista kauneutta, ja baarikulttuuri on kotikutoista kaupallisen sijaan.

Kaupunki ei ole valtava, mutta se jatkuu moneen suuntaan odottamattomilla tavoilla, luoden labyrintteja kokemattomalle. Näitä olen yrittänyt romaanissa pukea sanoiksi, mutta myös osoittaa, miten niihin eksyminen on usein palkitsevampaa kuin reitin tunteminen.

Mitkä ovat tärkeimmät asiat, jotka ovat johdattaneet sinua kirjoittamaan tämän esikoiskirjan?

Aloin kirjoittamaan tätä romaania syvästä halusta ilmaista tunteita, jotka eivät tuntuneet tasaantuvan sisälläni. Yksinäisyys, epävarmuus, valmiin identiteetin kyseenalaistaminen. Ennen kaikkea kuitenkin tunsin, kuinka huonosti pystyin edes itselleni sanallistamaan, edes myöntämään näitä kokemuksia.

Halusinkin yrittää purkaa auki kokemuksen siitä, miten vaikeaa ja silti äkillistä voi olla tajuta, että ei tunne tai hallitse itseään. Jos se on minulle vaikeaa käsitellä, ehkä tähän muotoon puettuna se voi saavuttaa jonkun, joka on samojen oivallusten äärellä. Jokaisella on panos tässä maailmassa - ehkä minulle se on avata itseni, jotta joku muu voisi helpommin tehdä saman.

15

Kirje

Fanikirje Vinille, (ystävälle) Moikku! Tai Hello niin kuin ulkomaankielellä sanotaan.

Tämä on fanikirje sinulle, Vin Diesel. Tiedän, että olet kiireinen. Tiedän, etten ole ainoa ihailijasi – en välttämättä edes suurin sellainen, vaikka aionkin tatuoida rintaani number 1 Vin Diesel fan siten, että nännini toimivat i:n pilkkuina. Mutta kuuntele minua, Vin. Minulla on sinulle asiaa. Tärkeää sellaista.

Mistä aloittaisin? Mihin lopettaisin? Mitä keskelle tulisi? Minkä majoneesin valitsen? Kun mietin sinua, Vin Diesel, mieleni valtaa lämpö. Viileä kuumuus. Sellainen kihelmöivä tunne, joka syntyy, kun komediaelokuvassa joku tekee pieruvitsin, joka on mielestäni eri hauska, mutta jolle kuitenkaan kukaan kavereistani ei naura, minkä takia minäkään en kehtaa hekottaa ääneen, koska silloin paljastaisin kamuilleni olevani lapsellinen, enkä sellainen hillitty ja sivistynyt aikuisihminen, jollaisena he ovat minut siihen asti mieltäneet. Sinä, monsieur Polttoöljy, olet kuin se pieruvitsi. Muut eivät ehkä ymmärrä sinua. Muut saattavat mieltää sinut asiana, joka oli tehokkaampi lapsuudessa, mutta josta nauttiminen nyt aikuisiällä tuntuu kiusalliselta. Mutta en minä! Minä nautiskelen sinusta eilen, tänään ja huomenna. Häpeilemättä. Sinä kaunistat syys-, talvi-, kevät- ja kesäaamujani tietokoneeni taustakuvanani niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Jopa Helsingin skylinea matalampi äänesi on kuin vibraattori, jota ei voi voittaa dildobingosta. Jos joskus eksyisin pimeään metsään, käyttäisin mielikuvaa kiiltävästä kaljusta päästäsi taskulamppuna johdattamaan minut perille. Näyttelijänä olet kuin minä prokrastinoinnissa: uskomaton, ainutlaatuinen, vertaansa vailla. Vain sinun tasoinen ammattilainen voi saada maailman suurimmasta franchisesta pelkän ääniroolin, jossa toistetaan yhtä ja samaa kolmen sanan lausetta uudestaan ja uudestaan. Entä ajotaitosi?

Edes kymmenen Fast & Furious -elokuvaa ei riitä todistamaan kaasujalkasi kovuutta. Aja minua, Vinnieboy.

Tarvitsen sinua elämääni, Vin. Enkä nyt tarkoita, että haluaisin sinun menevän kanssani naimisiin tai mitään sellaista. Sehän pilaisi parasosiaalisen suhteemme täysin. Nimittäin kuten eräs viisas pöllö kerran patikointivaelluksellani Varissuon vuoristoisilla poluilla visersi: never marry your heroes. Riittäisi, kun kerran jättäisit pöntön kannen ylös yhteisessä unelmakodissamme, lakkaisin välittömästi näkemästä sinua virheettömänä ihannehahmona.

Mieti nyt vaikka Jeesus Kristusta. Hänet mielletään käytännössä täydelliseksi. Mutta entä jos virheetön Vapahtaja muuttaisi kämppikseksi asuntoosi kuvaannollisen sydämen sijasta? Ajattele nyt, kun tulet vaativan autohuollon jälkeen öljyisenä kämpälle aikomuksenasi pestä itsesi yhtä puhtaaksi kuin vauvan pakara, mutta et pääsekään suihkuun, koska Messias on siellä huuhtomassa itseään jo kolmatta varttia hyräillen samalla levyttämääsi biisiä Feel Like I Do penteleen epävireisesti. Kyllä ketuttaisi. Jeesus lakkaisi olemasta silmissäsi täydellinen yhtä nopeasti kuin ehdit laittomassa ajokisassa lähtöviivaa ylittää. Siinä kohtaa alkaisi vannoutuneinkin vanhurskas etsiä käsiinsä ateismin oppeja. Ymmärrät varmaan, mitä haen takaa. Sanoisin jopa, että minun ei kannata edes tavata sinua, jotta illuusio ei vahingossakaan säry. Ethän kuitenkaan loukkaannu tästä, Vin? Näin vain on parasta.

Meidän suhteemme kuuluu olla reverse catfish – siten, että tiedän sinusta kaiken ulkoisesti, mutta en mitään sisäisesti. Niin sen täytyy olla.

Olen tästä harvinaisen tiukka, sillä parasosiaalinen ihailu on haastavaa nykyään ilmankin, että tarvitsee tavata julkkista kasvotusten. Kaikista tuntuu paljastuvan jotain ongelmallista. Jopa oikeasti täydelliseltä vaikuttavat idolit paljastuvat viallisiksi. Esimerkiksi tämän hetken suurin pop-ikoni, TikTok-seinäni röyhkeästi vallannut Taylor “Teukka” Swift deittailee ongelmallisia ihmisiä ja lentää enemmän kuin naapurin lintulaudalta tuttu punarinta.

Vastaavasti näyttelijänero ja ex-Oscar-häviäjä Leonardo DiCaprio oli pitkään kohuilta säästynyt komistus, mutta joka Teukan tavoin on sittemmin joutunut myrskyn silmään kyseenalaisen seurusteluelämänsä ja epäekologisten matkustustottumuksiensa vuoksi. Ja kaipa se norsukissa on nostettava huoneen pöydälle: Vin, et sinäkään synnitön ole. Voi, kunpa minun ei tarvitsisi mainita siitä xXx: The Return of Xander Cage -elokuvan pressikiertueen haastattelusta, jossa saat haastattelijan olon silmin nähden epämukavaksi, kun jatkat puolentoista minuutin ajan tämän kutsumista kauniiksi. Tai siitä, kun yritit manipuloida Dwayne Johnsonin takaisin mukaan Fast & Furious -sarjaan vetoamalla kuolleeseen Paul Walkeriin julkisesti Instagram-applikaatiossa. Aika moukkamaista. Aion kuitenkin olla välittämättä näistä välikohtauksista, sillä ollaanpa nyt rehellisiä. Virheettömän julkkiksen löytäminen on ihan hemmetin vaikeaa näin some-aikakautena, jolloin väärinkäytökset, sus siunakkoon, tulevat aiempaa helpommin ilmi.

Vaihtoehtoisesti julkkis voi olla pahasti out of touch eli täysin vieraantunut keskivertoihmisen maailmasta. Itsereflektio voi olla haastavaa kenelle tahansa, mutta miljonääristarojen kohdalla se, ettei ymmärrä luokan tarkoittavan muutakin kuin pulpetteja täynnä olevaa huonetta on erityisen kiusallista. Vincent, muistatko vielä koronan alkuajoilta sen videon, jossa puolet Hollywoodin asukkaista lauloi yhdessä Imagine-coverin viestinään se, että me kaikki ollaan samassa veneessäsuuren pelottavan pandemian edessä? Eli siis, että he köllöttäen miljoonien dollarienkar-

16

tanoissaan ovat ihan yhtä kusessa kuin me tavikset vuokrayksiöissämme. Luojan kiitos julkimoista! Hetken aikaa ehti jo vaikuttaa siltä, että korona tulisi olemaan haastavaa aikaa, mutta jos trikoohousufilmeistä tutut naamat ovat mukana hengessä, niin ei mitään hätää! Yhdessä tästä selvitään! Jotain luotaantyöntävää siinä on, kun rikkaat julkkikset epäironisesti käyttäytyvät siten, miten me heitä kohtelemme (eli maailman keskipisteenä). Meillä on oikeus samaistua heihin, mutta heillä ei todellakaan ole oikeutta edes yrittää samaistua meihin. Mikäli rikas julkisuuden henkilö ei tiedosta elävänsä todellisuudesta irrallaan olevassa kuplassa, tuntuu se meille tavallisiksi tuomituilta usein vähintään yhtä pahalta kuin se, että heistä selviäisi jotain edes lievästi ongelmallista.

Pointtini ei ole, että jokaikinen julkkis on jollain tapaa ongelmallinen tai edes pahasti out of touch. Kivoja ihmisiä on kaikkialla – myös teillä siellä Hollywoodin piiri-pieni-pyöriissä. Väitän silti, että ylivertaisen julkkiksen etsintää tulisi höllentää. Jo pelkästään sen takia, että sellaista on mahdotonta löytää. Kukaan ei ole täydellinen kuten Piukat paikat -elokuvassa tunnetusti lausutaan. Pettymyksen todennäköisyys on suht korkea, mikäli odottaa idoliltaan moitteettomuutta. Ymmärrän kuitenkin tarpeen sellaiselle. Tahdomme jonkun, jota voimme katsoa ja sanoa: “Toi on muuten pirun hyvä tyyppi.” Tämä näkyi konkreettisesti alkusyksyllä, kun selvisi, että That ‘70s Show -sarjan tähdet Ashton Kutcher ja Mila Kunis olivat lähettäneet toista sarjan tähteä, raiskauksista syytettyä Danny Mastersonia puolustavan kirjeen oikeudentuomarille. Onpas siinä muuten ihanteellinen esimerkki lujasta ystävyydestä.

(Kertojaääni: ei todellakaan ole.) Ilmeisesti Kutcher ja Kunis eivät olleet ainoat Mastersonia puolustaneet kollegat, vaan lähipiiriin kuului muitakin That ‘70s Show -sarjan tähtiä. Tämän jälkeen sarjan päänäyttelijäkaarti julistettiin (syystäkin) olevan perseestä – yhtä lukuun ottamatta. Internet innostui, kun alkoi levitä tieto siitä, että eräs sarjan näyttelijöistä, Topher Grace, oli aina karttanut kollegoitaan, eikä näin ollen ollut ollut alun perinkään Mastersonin puolella. Luojan kiitos, edes joku sarjan tähdistä on kunnon ihminen! Ihailkaamme yhdessä Topher Gracea, joka ei ole raiskaaja-apologisti. Hän on niitä hyviä julkkiksia. Huh, mitkä standardit!

Entä muistatko, Vin, vielä Amber Heardin ja Johnny Deppin välisen oikeuskeissin viime vuodelta? Niin muistan minäkin. Siinä sai itse kukin valita kumman taakse asettuu, vaikka okei, let’s face it (suom. “eiköhän naamata se”), internet oli harvinaisen selkeästi Deppin puolella. Narratiivi oli suunnilleen seuraava: uhri on Depp, jota sosiopaattinen Heard ei ainoastaan ole pahoinpidellyt, vaan myös sadistisesti hyödyntänyt MeToon jälkeistä asenneilmapiiriä tuhotakseen tämän uran. Vaikka oikeusjuttuun liittyvää kierroksilla käynyttä diskurssia ei pysty selittämään yksin julkkiskulttuurilla (esimerkiksi osapuolten sukupuolilla on merkitystä), on Deppin saaman raivoisan puolustuksen kohdalla pitkälle kyse sellaisesta samanlaisesta fanaattisesta puolustamisesta kuin mitä minä kohdistan sinuun, Vin (ei pahalla, äijä). Jo pelkästään oikeusjupakan aikana Johnnystä selvisi suht hirveitä puolia, mutta millään niistä ei ollut mitään vaikutusta moneen häntä sokeasti puolustavaan mieheen. Heidän mukaansa Johnny oli täydellinen hyvis ja Amber oli pahuuden ruumiillistuma. Ilmeisesti kaikki, mitä Johnny todisti oikeudelle oli sataprosenttisesti totta, kun taas kaikki, mitä Amber todisti oli sataprosenttisesti valetta. Kaikki edes hitusen nyansseja sisältäneet näkemykset tapauksesta jäivät valtavan metelin varjoon. Ja tämä kaikki tapahtui ennen kuin oikeus oli edes päättänyt mitään.

Hyvikset vs. pahikset –narratiivi nyt vaan on niin h*****elvetin hyvä. Siihenhän se jo aiemmin mainittu Jeesus perustuu. Jos Hän, puhtaan hyvyyden symboli, asuu sydämessämme, olemme hyvisten puolella taistelemassa maailmassa vaikuttavaa Pahaa vastaan. Ja sitten, kun ne hyvikset viimein voittavat sen kuuluisan pahan, kuten esimerkiksi [spoiler alert Harry Potter ja Imperium vastaisku -elokuvasta] Batman ja Robin Packalen tekevät kukistaessaan Sauronin [spoiler päättyy], tuntuu se äärimmäisen tyydyttävältä. Kun Johnny Depp kukistaa pahan Amber Heardin himputin pitkässä oikeustaistelussa, tuntuu maailmassa olevan vielä oikeutta jäljellä.

Kun That ‘70s Show -sarjan näyttelijät paljastuvat konniksi, muuttuu ainoa poikkeus Topher Grace automaattisesti sankariksi, sillä jokainen tarina tarvitsee vähintään yhden sellaisen. Niinpä niin. Täydellisen hyviksen puolella on turvallista olla tässä turvattomassa, pahuuden kyllästämässä maailmassa. Se, että itse Vin Diesel on rinnallani elämäni haasteissa ja alamäissä, saa minut tuntemaan oloni lämpimäksi. Kunhan siis ohitan mielessäni sekä sen cringen haastattelun että sen myrkyllisen IG-postauksen.

Vaikeahan minun on olla kiintymättä sinuun, Vin, kun työsi merkitsee minulle tunteellisella tasolla niin paljon.

Uusi Fast & Furious -raina ei ole vain lisäys kaikkien aikojen elokuvasarjaan, se on uusi luku elämääni. Toivoisin vain, että osaisin jotenkin erottaa näyttelijä-Dieselin ja arki-Dieselin toisistaan. Vähän niin kuin diesel ja 95-bensa pitää osata erottaa toisistaan Nesteellä tankatessa, kun ollaan matkalla joka syksyiselle mökkireissulle Kajaaniin.

Se ero vaan unohtuu koko ajan – sekä bensa-asemalla että sinussa! Työsi inspiroi minua, Vin! Enkö saa inspiroitua sinusta myös ihmisenä? Vastaus: saan kyllä, mutta kannattaako minun? Kun en oikeasti tunne sinua yhtään, Vinski. Tunnen sinut vain julkisuuskuvasi kautta, joka on tarkoinharkittu ja jonka takana on muita ihmisiä kuin vain sinä itse. Täydellinen Vin Diesel on pelkkää lumetta. Et ole oikea ihminen minulle. Olet lähes yhtä fiktiivinen kuin Dominic Toretto. Nimien perusteella voisi jopa luulla, että teistä kahdesta sinä olet se keksitty.

Mistä minä sitten löytäisin aitoja esikuvia? Mistä löytäisin ihmisiä, joita voin ihailla ilman, että tarvitsee pelätä täydellisyyden verhon repeävän hetkenä minä hyvänsä? Vastaus on ilmeinen: ihmisistä, joita en miellä virheettömyyden inkarnaatioiksi alun perinkään eli ystävistä ja läheisistä. Ympärilläni olevista ihmisistä, joilta opin jatkuvasti. Tapoja olla inspiroivia on lukuisia. Kun miespuolinen ystävä näyttää omalla esimerkillään, kuinka on okei olla tunteellinen ja haavoittuva jopa tuntemattomien edessä, inspiroidun. “Tuosta otan miehen mallia!” ajattelen. Joltakulta opin vilpittömyyttä, ja joku toinen näyttää, kuinka nauretaan tyylikkäästi itselleen kömmähdyksen sattuessa. Kun joku tietää jostakin aiheesta huomattavasti enemmän kuin minä, haluan kuunnella ja oppia.

Intohimoisuus on aina innostavaa. Joku voi olla rohkea tavalla, joka puhuttelee. Esimerkiksi kerran ystäväni totesi menevänsä ensimmäistä kertaa laulutunnille, koska halusi voittaa pelkonsa laulamiseen liittyen. Wow. Mietin, että tuo on sellainen cool juttu, joka inspiroi.

Ei tarvitse olla kuuluisa, rikas, menestynyt, vanha tai edes hyvä kuski ollakseen esikuva. Kaikissa meissä on jotain inspiroivaa. Kaikilla on jotain sellaista, jota muut voivat ihailla. Enkä nyt tarkoita, että läheisiä ihmisiä pitäisi alkaa kohdella kuin he olisivat julkkiksia tai edes nostaa heitä millekään jalustalle. Päinvastoin, heitä kuuluu nimenomaan kohdella ihmisinä vikoineen kaikkineen. Minä, sinä, Harry Styles ja naapurin Elviira-mummo

17

olemme kaikki samaa lajia ja siten kaikki yhtä alttiita inspiroimaan. Vain harvasta tulee kansainvälinen poptähti, mutta kuka tahansa voi olla oman lähipiirinsä idoli. Siksi kannustan itse kutakin (myös sinua, Löpö) kertomaan läheisillenne, millä tavalla he teitä inspiroivat. Läheinen saattaa innoittaa teitä tavoilla, joista heillä ei itsellään ole aavistustakaan, sillä he luulevat tarvitsevansa siihen vähintään itsestään kirjoitetun Wikipedia-sivun. Totuus on, että ei tarvitse. Siksi kertokaa se heille siten, miten kertoisitte fanittamallenne julkkikselle, kuinka paljon tämä teille merkitsee. Innoittaminen ei ole julkisuuden henkilön etuoikeus.

Sori, Vin. En tarkoita, ettetkö sinäkin olisi inspiroiva. En halua sanoa, ettei teitä julkkiksia saisi ihailla. Se ei ole pointtini (ainakaan täysin). Aina vain ei tarvitse lähteä Assaria edemmäs lounaalle. Miksi ottaa mallia miljönäärikuplassa lilluvasta, lätäkön toisella puolella asuvasta julkkiksesta, kun vierestä löytyy useampia inspiroivia yksilöitä, joihin on kaiken lisäksi molemminpuolinen yhteys? Aion ihailla upeaa työtäsi näyttelijänä jatkossakin, Vin, mutta en puutu yksityispersoonaasi. Eikä minun tarvitsekaan, koska se, että innoitat tekemälläsi taiteella on itsessään arvokasta. Sitä ei vähennä se, että etsin inspiraatiota läheltä itselleni tärkeistä ihmisistä – ihmisistä jotka oikeasti tunnen, ja joihin pystyn oikeasti samaistumaan. Mielestäni tämä on reilua. Väittäisin, että kyseessä on jopa sellainen niin kutsuttu Vin-Vin-tilanne.

Rakkaudella, diesel_fanboy666

18

Nimetön

19

Puiden tanssi Alina Armanto IG @art.mantu

20

Interiööriharjoitelma Aleksi Puusaari

21

“Saan inspiraationi 70- ja 80-luvun punk- ja goottiskenestä, jossa erityisesti kiehtoo pukeutumisen androgyynisyys.

Rakastan syksyä, koska on helppo pukeutua ja se on myös täydellinen aika kuunnella mainitsemieni skenejen musiikkia.

Ostan lähes kaikki vaatteeni käytettynä. Välttelen pikamuotia ja uutena ostamista viimeiseen asti ja pyrin aina joko tuunaamaan omia vaatteitani tai lainaamaan tutuiltani.”

”Tykkään asujen suunnittelemisesta sekä erilaisilla kokonaisuuksilla, leikkauksilla, muodoilla ja väreillä leikkimisestä. Erityisesti toisiaan täydentävät värisävyt, mukavuus ja pehmeys ovat tärkeitä.

Tykkään syksystä kun voi kerrostaa. Luonnonläheiset sävyt, erilaiset materiaalit ja niiden yhdisteleminen on ihanaa. I fucking hate pikamuoti from the bottom of my heart. Teen ja muokkaan paljon jo olemassa olevia vaatteita paremmin omaan tyyliin ja kroppaan sopiviksi. Oon perinyt paljon vaatteita esimerkiksi äitiltä, isovanhemmilta ja läheisiltä ylipäänsä.”

N

e

”Kaverit, musiikki, kulttuuri ja taide ihan yleisesti inspiroivat. Mutta tällä hetkellä Gilmoren Tytöt-sarjan Lorelain tyyli. Äitini tyyli on myös inspiroinut ja lainaankin häneltä usein vaatteita käydessäni siellä.

Tykkään syksystä erityisesti kerrospukeutumisen vuoksi ja on kiva päästä pukeutumaan monipuolisemmin.

Tykkään takeista. Välitän kestävyydestä. Viime vuosina olen käynyt lähinnä kirppareilla vaatekauppojen sijaan. Äitiltä tämäkin tapa peritty. En kuitenkaan tuomitse pikamuodin käyttäjiä.”

22

Laura

li

A

”Teemu Keskisarja [inspiroi].

Syksy on kiva. En harrasta pahemmin pikamuotia.”

”Pukeutumisessa inspiroivat leffat ja hahmot, joilla on tunnistettava tyyli sekä feminiiniset vibat. Yläasteella katsomani Skam-sarjan Nooran punainen huulipuna jäi osaksi omaa tyyliä. Syksyllä on kiva kun pääsee käyttämään etenkin takkeja ja huiveja.

Mulle vaatteiden vastuullisuus ja ekologisuus on tosi tärkeitä juttuja ja tää on suuri syy miksi en osta vaatteita uutena.

Lähes kaikki mun vaatteet on hankittu käytettynä, lukuunottamatta tietty sukkia sun muuta henkilökohtaista. Myös kirppisten alhainen hintataso lohduttaa opiskelijan lompakkoa kivasti.”

na

”Ohikulkijat inspiroivat. Etenkin vanhat ihmiset osaavat pukeutua ja yhdistellä luovemmin ainakin omaan silmään, sävyjä erityisesti. Mutta myös nuoriso ja teinit. Jos nään jollain jotain kivaa niin se inspiroi.

Syksyllä tykkään kerrospukeutumisesta ja on se kivempi kuin talvi.” Ostan ehdottomasti vaatteeni käytettynä ja koitan parhaani mukaan vältellä pikamuotia.”

a

Mi i

ka

a

ea

”Inspiraationa toimivat usein luontoelementit, esimerkiksi nyt simpukat laukussa ja itsetehdyssä kaulakorussa. Käytän myös lähinnä luonnonläheisiä värejä. Kokeilevuus, epäsymmetria, koristeellisuus ja esteettisyys kiehtovat. Syksy on lempi vuodenaika pukeutua! Oon ostanut käytettynä vaatteet noin 15-vuotiaasta asti, mutta satunnaisesti pari kertaa vuodessa ostan jotain uutena. Mitä vanhemmaksi oon tullut niin sitä enemmän välitän siitä, mistä materiaalista vaate on tehty ja missä se on tuotettu. Nykyisin oon aikalailla tarkka kaikkien kulutusvalintojen suhteen.”

K

ir

in

H

la il

El

A ll u

”Mä tykkään pelleillä vaatteilla ja eri yhdistelmillä. Mua inspiroi oikeastaan kaikki ihmiset. Tykkään rajun ja hempeän yhdistämisestä, kuten esimerkiksi pitsin ja nahkatakkien. Syksy on ihan tosi ihana kun voi olla metsärölli tai fancy academia school girl tai keijukainen.

Ihanat värimahdollisuudet. Välitän kestävyydestä, mutta pikamuodin välttely on enemmän sitä, että rakastan kirppislöytöjä ja itse tekemistä. Pidän siitä, että vaatteella on tarina jonka tiedän.”

”Mua inspiroi kaikki visuaalinen kulttuuri ja muut ihmiset. Yliopistolla on cooleja tyyppejä ja kavereita.

Tykkään yhdistellä ja seikkailla eri tyylien kanssa. Käytän paljon Pinterestiä. Oon aina tykännyt muodista ja vaatteista. Vaikka en kuluta pikamuotia enää, en voi väittää etteikö tietyt trendit vaikuttaisi esim. somen kautta.

Rakastan syksyä.”

”Trendit ja sosiaalinen media.

Yksinkertaiset, ajattomat ja simppelit asukokonaisuudet. Kaiken kaikkiaan syksy on lempivuodenaikani, myös pukeutumisessa. Pääsee pukeutumaan peittävämmin ja tummempiin sävyihin. Suosin käytettyjä vaatteita.

Ostan pikamuotia, mutta kiinnitän huomiota materiaaleihin ja niiden kestävyyteen.”

Ri

”Tykkään yhdistellä yhteensopivia värejä ja sävyjä. Tapana on rakentaa asu yhden vaatekappaleen ympärille.

Syksyllä on mukava käyttää pitkiä takkeja ja villapaitoja, sekä ihan yleisesti pukeutua lämpimästi. Pyrin olemaan mahdollisimman eettinen vaatevalinnoissani ja suosin Uffia.”

ia

in a ”Vintage inspiroi, erityisesti 1920-60 lukujen muoti.

Mykkäelokuvien naisnäyttelijät.

Syksy on täydellistä aikaa vintagepukeutumiselle.

Kerroksittain pukeutuminen, villapaidat, pitkät takit.

En osta pikamuotia.

Olen uffilla töissä ja se on vaikuttanut paljon kulutusvalintoihini.”

da

ktil

Eino

M ii

#affe Ri

Ilo n a

ooks ”Mua inspiroi mun äiti, mun sisko ja se hetki kun mummi antoi tädin vanhat ysärivaatteet lainaan kun olin lapsena mummolassa ja unohtanut vaihtovaatteet himaan. Syksyssä kiehtoo nahkatakit (niin kuin ilmeisesti kaikkia muitakin täällä) mut kyl mua aina surettaa jättää kesän kukkamekot kaappiin. Pikamuotiin en oo koskenut enää viidennentoista ikävuoden jälkeen, mut joitain satunnaisia bändipaitoja tulee joskus ostettua uutena!”

23

On olemassa kosketus ja armo. Sitten on myös armon kosketus.

Tämä kosketus ei ole mikä tahansa hipaisu ihon pinnalle vaan jämäkkä paiskaus sivusuunnassa sinne, mistä vastustajan hampaat irtoavat!

Katse määrittää väkivaltaista romanssia. Keho ovat kohde, johto minun haarojeni väliin.

NYRKKEILY Vauhti ja liike ratkaisee.

Katsekontakti jää ikuisesti mieleen. Äänet vaimentuvat ja voimistuvat. Emme enää kuulleet kameroiden ja valmentajien ääniä. Emme enää kuulleet edes omien mieltemme päätöntä ulinaa ja uhkintaa.

Pimeä skopofiilinen yleisö ilman valoja katsoi kun ottelijat vuorotellen panivat toisiaan nyrkeillä.

24

Seksisalamat ovat kuin nyrkinlyöntejä. Halun ja mielihyvän puhdas pyskoottinen purkaus tuntuu kuin massiivinen kädenjatke osuu täysiä poskeen.

JA SEKSI HOMOT & VÄKIVALTA! Rakastamme, tuemme, kannustamme, emme saa tarpeeksemme.

Eläköön Jean Genet ja Richard Siken!

ELOKUVASUOSITUKSET:

Fight Club - klassikko

1999/ohj. David Fincher/2h19min draama

Bottoms - uusi tulokas

2023/ohj. Emma Seligman/1h32min komedia

Scorpio Rising - kulttikamaa

1963/ohj. Kenneth Anger/28min kokeellinen lyhytelokuva

Beau Travail - militanttia homoerotiikkaa 1999/ohj. Claire Denis/1h32min draama

25

Saksijournalismi, eli lesbojournalismi.

“Rakkaus, intohimo & tasa-arvo”

“Pitää koputtaa puuta, ettei Aurajoen seireenit kutsu toukokuussa.”

26

” . e e n t pa

se i a l i t ffek

“A

“Vittu piisami!” huusin kieli keskellä suuta.

“Eine Bisamratte”, saksalainen toverini tokaisi, yhtä humalassa.

Olette ehkä matkailleet Valtamerten yli ja tavanneet mitä mielenkiintoisempia ihmisiä. Mutta ette ole nähneet yhtään mitään, ennen kuin olette tavanneet piisamin Hampurin yössä kahden promillen humalassa.

student's holy trinity

27

28

Valoisan talon vartija Aleksi Puusaari

29

Skannaa QR-koodi ja liity jäseneksi!

Jäsenille etuja juomista sekä ilmainen sisäänpääsy 00:00 asti!

30

The Enigma of Dr Pepper Teksti Verneri Jauhiainen kuvat otso pänttönen Oletko koskaan juonut Dr Pepperiä ja ajatellut mitä tämä ydinjäte on mistä edes valo ei pääse läpi?

Tiedämme, että se on 23:n eri maun sekoitus, joista yhtäkään ei ole kerrottu julkisuuteen tai no jossakin sivuilla väitetään jotain, en oikeasti tiedä tästä mitään, mutta anyway. Dr Pepper on yksi omista suosikki virvoitusjuomista ja aina sitä juodessa koen makuaistissa asioita, jotka tuntuvat suoraan sanottuna höpöltä. Kuitenkin joka kerta mieleeni herää kysymyksiä kuten: miten tämä voi olla edes turvallista tai miltä tämä edes maistuu? Tässä artikkelissa pyrin vastaamaan jälkimmäiseen kysymykseen luottaen vain omaan makuaistiini. Tarkoituksena on selvittää nämä 23 makua ilman ulkopuolisia lähteitä.

Osa 1. Emme kuitenkaan voi hypätä suoraan luetteloon, sillä en usko, että siinä olisi tarpeeksi tarttumapintaa. Pyrin siis tässä osassa kuvaamaan Dr Pepperin juomista kokemuksena verbaalisin keinoin. Dr Pepper on kuin näkisi poron maantiellä.

Dr Pepper on kuin Tarantino-elokuva, mutta Robert Bressonin ohjaamana. Dr Pepper on kuin sahaisi styroksia sirkkelillä. Dr Pepper on kuin Danny Brownin Atrocity Exhibition. Dr Pepper on parempaa kuin seksi. Dr Pepper on kuin villasukat talvella. Dr Pepper on kuin hauska Ismo-remix, jota et ole nähnyt koskaan aiemmin. Dr Pepper on kuin CMX:n Ruoste. Dr Pepper on kuin kommunistisessa utopiassa eläminen.

Osa 2. Mitkä nämä 23 salaperäistä makua ovat?

Minun oma arvaukseni on seuraavassa luettelossa.

Cola, vanilja, kirsikka, karamelli, kaneli, kardemumma, sitruuna, vesi, sokeri, pontikka, kerosiini, vaseliini, heroiini, geelipohjalliset, tiiviste (mehu), kusi (laimea), Risto (bändi), liima, sauna, vahakynttilä, terva, M05 seikkailuhattu ja luumu.

31

YKSITYISETSIVÄ TYY-LIKÄS ILMALENTO Opiskelijat leikkauksia vastaan palkitsee Akseli Tiitan vuoden PR-stuntti pystillä

Hämmentynyt Ron Perlman edelleenkin väittää, ettei ollut äärioikeistolaisena ehdokkaana Turun yliopiston opiskelijavaaleissa IRTOKYNNET KIMALTELIVAT RIKOSPAIKALLA

POHJOLA OLI MEIDÄN IDEA

32

Teemu Keskisarjan uudessa murhamysteerissä opiskelijat salamurhaavat Anssi Kelan

Incelit syyttävät Turun kokoomusnuoria heidän manifestinsa omimisesta

HS pyytää anteeksi, että sekoitti ilveksen saalistajat ja SM-Liigan seksuaalirikolliset

EMME TUE CRINGE DEPARTMENTTIA

Katja Ståhl myöntää, ettei Mika Aaltola saanut soittaa Antti Tuiskun Hyökyaaltoa Elämäni biisissä

Aku Hirviniemi ja Roope Salminen tähdittävät Lauri Törhösen uutta elokuvaa Kopelointikysymys TÄMÄ ON KUIN RED DAWNISTA

Närkästynyt Jussi Heikelä käy Helsingin yliopiston valtauksessa vastahyökkäykseen

S

N A L N I Ä F Ä S TT U K SI R I E

A I D

33

Sitsit Pikkujoulut Synttärit Polttarit Varpajaiset y.m.

We got you! taget.booking@gmail.com Insta: @taget.thebar Junakatu 5, 20100, Turku 34

Odotushuone 2023 Aleksi Puusaari

35

Raumalla Kulttuurikuppila Brummissa 16.12 näyttävä neljän bändi iltama!

Kuulija viedään punkista indien mystiseen maailmaan, koukataan progressiivisen rockin epämääräisiä polkuja ja päädytään takaisin punkkiin!

Aikataulu: 17:00 OVET/ LEVYKAUPPA 20:00 VARIS 21:00 SEPÄNKADUN KÖYHÄT JA NÖYRYYTETY 22:30 AQUA WRECK 00.00 KODINRIKKOJAT Saamme myös nauttia popup Levykaupasta joka pystytetään nurkan puolelle!

juliste Aleksi Systä

36

2023 Kira Holopainen

37

38

kosketus

&

armo

Hiatus Kaiyote - Sip Into Something Soft Elsi Sloan, mc vatkain, averake - 18 solmua Air - Realize John Coltrane - A Love Supreme, Pt. IV - Psalm Mudhoney - Touch Me I’m Sick Little Simz - No Merci Sade - Love Is Stronger Than Pride Jessie Ware - That! Feels Good!

Slowdive - kisses Arthur Russell - That’s Us/Wild Combination Jockstrap - Concrete Over Water Car Seat Headrest - Drunk Drivers/Killer Whales Björk - History of Touches Oasis - Don’t Look Back In Anger Sufjan Stevens - Will Anybody Ever Love Me? Solange feat. Sampha - Don’t Touch My Hair DEVO - Gut Feeling / (Slap Your Mammy) Madonna - Nothing Really Matters Daryl Hall & John Oates - Out of Touch Peter Gabriel - I Have The Touch Yves Tumor, James K - Licking An Orchid Marvin Gaye - Mercy Mercy Me (The Ecology) Judas Priest - A Touch of Evil Type O Negative - Summer Breeze Circle - Armo Kaela Mikla, Alcest - Hvítir Sandar IC3PEAK - Kiss Of Death Slayer - Show No Mercy Metronomy x spill tab - Uneasy Nick Cave & The Bad Seeds - Dig, Lazarus, Dig!!!

CMX - Siivekäs Lyyti - Katastrofin laajuus Joan Baez - Don’t Think Twice, It’s All Right Troye Sivan - One Of Your Girls Kendrick Lamar - The Heart Part 5

-soittolista kappale tuntuu ruumiissa, kurkussa; älkää tulko auttamaan (auttakaa!!!)

- kesäheinä

on hyvä

surun voi voittaa, ei ole myöhäistä

joskus ei vaan saa tyydytystä ja buugipojalle tulee hallitsematon tarve läpsiä.

- ei mies vaan DEVO

ympärivuotinen armo - Jester Decay

”joku haavoitettu taajuus avautuu, mut jos kosket vaan mun pintaa sitä ehkä ei ees huomaa”

39

"Voimakas ruumiillinentai tunnevaikutus, joka voi ilmetä jollain tavoin puhujan käyttämässä kielessä"

Turun yliopiston median, musiikin ja taiteen tutkimuksen ainejärjestö

40