Efekti 1/2024 Disco & Digitaalisuus

EFEKTI

1/2024

Disco & Digitaalisuus

1

EFEKTI 1/2024

SISÄLLYSLUETTELO

Disco & Digitaalisuus Median, musiikin ja taiteen tutkimuksen ainejärjestö Affektin järjestöjulkaisu Päätoimittaja Emmi Helske

Art Director Anni Väisänen

Taittajat Verneri Jauhiainen Ilona Lastunen Eelia Leikas Liina Leikkonen Oliver Tomar

03

Elämä digitaalisuuden kuplassa – pääkirjoitus

06

Konserttikokemusten mahdollisuudet & vastavoimat

08

Sixtyninestä Levottomiin

– essee

– historiikki

14

– vieraskynä

Toimittajat Emmi Helske Riina Holma Verneri Jauhiainen Milla Jutila Kasperi Kainulainen Lotta Kareinen Hilla Ketola Miika Moilanen Joonatan Nikkinen Seija Ristolainen Lotta Suutari Taneli Timisjärvi Isabel Tynys

Kuvitus Alina Ahlqvis Alina Armanto Tuomi Helander Lumi Leskelä Kasperi Kainulainen Ville Kivelä Kolke Olvi Pohjanoksa Aleksi Puusaari

Kansikuva Eveliina Virta

Kielenhuolto Frida Nuutti Miriami Sipilä

Painatus X-Copy Oy

2

Disco Elysium – kuinka maailma jäi välitilaan

16

Affektilooks

20

Runonurkka

24

Green Borderin putoamisen anatomia Eurooppa-neuvostossa

– reportaasi

30

Erokirje Vinille, (tuntemattomalle)

36

Työn orjat sorron yöstä nouskaa

40

Affekti Wappuradiossa

43

Hullu ku vesipullosta tullu

44

Yksityisetsivä

47

Soittolista

– arvostelu

ta

n e ud

k

di

up

lassa

Elä m ä

gi

a li s u

teksti Emmi Helske kuva anni väisänen

V

iime aikoina olen kaivannut 2010-luvun alkuun, teinivuosiini ja sosiaalisen median alkuaikoihin. Minusta tuntuu, että hetki hetkeltä addiktoidun yhä enemmän someen ja sen houkutuksiin. Onko se ihmekään – tähän mediajätit juuri pyrkivätkin. No – hermo meni ja poistin Instagramin. Koin tarvetta keskittyä enemmän ympärilläni oleviin ihmisiin ja tapahtumiin.

Myönnän, että olen teknologiariippuvainen. Joskus saatan avata puhelimen kesken keskustelun ja rakentaa sekunneissa kuvitteellisen seinän minun ja vastapuolen ympärille. Uppoudun turhanpäiväiseen videoon tai kuvasarjaan, ja pian kysynkin: “Anteeks mitä sä sanoit?” On sanomattakin selvää, että oma toimintani näissä tilanteissa on häpeällistä ja tiedän sen olevan väärin.

Mutta mitäpä sille voi, kun himoitsee jatkuvaa tietosyötettä.

Siksi olenkin kaivannut päiviin, jolloin Instagramiin sai julkaista vain yhden neliön muotoisen kuvan. Kun Snapchatissa seurattiin vaan läheisten kavereiden tekemisiä. Ja, kun YouTube oli paikka, jossa pysähdyttiin pitkien videoiden äärelle. Nykyään päädyn tekemään täsmälleen samaa asiaa jokaisessa sovelluksessa tunnista toiseen: selaamaan täysin tuntemattomien ihmisten tekemiä muutaman sekunnin mittaisia videoita.

Kun pohdimme tämän lehden teemaa, mielessämme pyörivät ilmiöt kuten

maailmankylä, pilvet (digitaalisessa muodossaan), globalisaatio, ynnä muut vastaavat. Edellämainitut liittyvät kaikki digitaalisuuteen, joten halusimme sille jotain vastapainoa. Sitten joku toimituksesta keksi discon (nimenomaan c-kirjaimella kirjoitettuna). Se oli hyvä esteettinen valinta, mutta toimi myös erinomaisena vastakohtana digitaalisuudelle. Kun ajattelen discoa, mieleen tulee hetkeen heittäytyminen. Linnunlaulun kuunteleminen, puunlehtien silmujen aukeamisen seuraaminen ja veden liplatuksen äärelle pysähtyminen.

Silloin ei mieti mitään muuta kuin juuri sillä hetkellä ja siinä fyysisessä tilassa tapahtuvia asioita. Niin kuin toimituksemme Art Director Anni kuvailee: “[Disco] on out of body -kokemus, joka tulee myöhään tanssilattialla musiikin tahtiin keinuessa discopallon alla” (toimituksen esittelystä Instagramissa @efektilehti).

välke. Kun lumi sulaa ja ympärillä ei ole niin kuraista ja märkää, tajuaa ihminen ympäristönsä olevan kaunis ja aikansa arvoinen. Kaappien uumenista löytyy värikkäitä ja häikäiseviä vaatteita, joiden olemassaolo on pimeän talven aikana unohtunut. Jokaisen meistä on aika löytää sisäinen discotar – kenties se on se teinivuosiemme epävarma aikuisen alku, jonka sisällä loisti jotain suurta.

Uskon meidän kaikkien tarvitsevan vastaavanlaista hetkessä elämistä.

Aika nimittäin kulkee kuin siivillä. Jos käytämme kaiken aikamme digitaalisessa maailmassa, jäämme paitsi niin monista upeista hetkistä, joita elämä meille tarjoaa. Kuulostan kenties jo aivan liian kornilta, mutta usein tunnen eläväni digitaalisuuden leijuvassa kuplassa saamatta otetta juuri mistään.

Keväällä kuplasta irrottautuminen on helpompaa. Aamut ja illat ovat valoisia, ja parhaimmillaan auringon säteet paistavat kodin seinille kuin discopallon

3

4

Lumi Leskelä

5

Konserttikokemusten mahdollisuudet ja vastavoimat teksti Lotta Suutari

K

aikki kytät on natsisikoja. Nämä neljä sanaa pääsivät helsinkiläisen metallisen hardcore-punkbändi Killing Frostin vokalistin suusta kappaleiden välissä turkulaisella Utopia-klubilla 9.12.2023. Kyseinen keikkailta, Utopia Hardcore Takeover Vol. 2 pidettiin vain kolme päivää itsenäisyyspäivän jälkeen, jolloin Suomen poliisi teki arvonsa harvinaisen selväksi hajottamalla Helsinki Ilman Natseja -mielenosoituksen väkivaltaisesti, turvaten tilan fasistiselle 612-soihtukulkueelle.

Enempää ei tarvinnut sanoa. Tuon lauseen jälkeen raskaiden breakdownien ja 2-steppailujen lomassa Utopian ylimpään kerrokseen laskeutui yhteisymmärrys ja, väittääkseni, tietynlainen joukkovoima. Kyseisenlainen yhteisöllisyyden tunne sekä janalle asettuminen menneiden ja tulevien alakulttuuritoimijoiden kanssa ovat voimakkaimpia motivaattoreita arkeen ja tulevaisuuden kuvitteluun, mitä tiedän.

Tässä tekstissä tarkastelen livemusiikin esittämiseen sekä seuraamiseen liittyvää yhteisyyttä yhdistäen sen livemusiikin ympärille muodostuneen teollisuuden kritiikkiin. Lähestyn konserttiteollisuusjätti Live Nation Entertainment Inc.:n historiaa ja toimintaa organisaatiotutkimuksellisella otteella pohtien sen sanelemia ehtoja livemusiikin tuotannolle. Päädyn pohtimaan, onko konserttiteollisuudessa johtavan LNE:n toiminta muodostanut esteen niille mahdollisuuksille, joita livemusiikin kuunteluun liittyvälle kulttuurille on povattu. (Huomautus: esimerkiksi eri genrejaottelujen palauttaminen mieleen auttaa ymmärtämään, että on olemassa mahdollisuuksia tarkempaan tutkimukseen kuin jonkin yleismuotoisen ”livemusiikkikulttuurin” tarkasteluun.

Tekstistä luultavasti tulee heijastumaan oma mielenkiintoni punkin

6

eri muotoihin, ja tahdonkin korostaa, että tekstin taustalla on vahva positiivisuus ja usko punkin sanomaan.)

Tekstin kirjoittaja on musiikkitieteilijä, joka palaa pohdinnoissaan mielellään frankfurtilaiseen ajatteluun. Hän viettää vapaa-aikansa kaikkein mieluiten joko nyökytellen päätään keikoilla, auttaen niiden järjestämisessä tai soittamalla niillä itse.

Live Nation ja Ticketmaster Live Nation Entertainment Inc. on Yhdysvalloista lähtöisin oleva avoin yhtiö1, joka perustettiin vuonna 2010 konserttijärjestäjä Live Nationin sekä lippupalvelu Ticketmasterin muodostaessa yritysfuusion.

LNE:n toiminta voidaan jakaa konsertti- ja festarituotantoon, artistien välitykseen, lipunmyyntiin, osakkeiden hallinnointiin sekä sponsorisopimuksiin. Yhtiöltä löytyy tytäryhtiöitä tällä hetkellä 52 valtiosta ja kaikista maanosista Etelämannerta lukuun ottamatta.

LNE:stä kirjoittaessa sen kokoa ja vaikutusvaltaa ei voi jättää huomiotta. Yhtiö todellakin hallitsee leijonanosaa markkinoista; vuoden 2023 liikevaihto LNE:llä hipoi 23:a miljardia dollaria2. Suomalainen tytäryhtiö Live Nation Finland ilmoitti vuoden 2022 liikevaihdokseen n. 38 miljoonaa3. Live Nation Finland vastaa mm. Blockfestien järjestämisestä. Turussa LN Finlandin työ näkyy mm. Logomossa järjestetyillä keikoilla.

1 Avointen yhtiöiden arvo perustuu osakkaidensa siihen sijoittaman pääoman määrään.

2 Live Nation Entertainment, 2024 3 Kauppalehti, 2024

Kilpailijana LNE ei ole erityisen toivottava, kuten arvata saattaa. Yhtiötä on väitetty jopa monopoliksi; sillä on miltei kaikki resurssit ja keinot käytössä ottaa haltuunsa markkinoita ympäri maailman ostamalla keikkapaikkoja sekä tapahtumajärjestäjiä. Vaikka koronapandemia riepotteli koko tapahtuma-alaa kovalla kädellä, se kääntyi tietyltä kannalta Live Nationin hyödyksi: kun pienemmät keikkapaikat ja -järjestäjät kärsivät, Live Nation kykeni poistamaan kilpailijoita entistäkin tehokkaammin4. Tämän lisäksi LNE pystyy ansaitsemaan myös muiden toimijoiden järjestämistä konserteista, jos lippuja myydään Ticketmasterin kautta5. LNE:n myös tiedetään painostavan keikkapaikkoja sekä artisteja käyttämään Ticketmasteria, ja niiden kieltäytyessä lipunmyyntitulokset voivat kärsiä6.

Konserttikulttuuri ja kilpailu Millaisilla perusteilla suhteuttaa konserttikulttuuri sekä organisaatiotasoinen järjestäytyminen? Näin on tehnyt esimerkiksi John Street7 artikkelillaan From gigs to giggs: politics, law and live music.

Artikkelissaan Street käsittelee livemusiikkiin liittyvää poliittista päätöksentekoa ja lainsäädäntöä hyödyntäen ajattelua, joka yhdistää populaarimusiikin esitykset ihmisoikeuksiin, sekä pohtii toisena tapausesimerkkinä Live Nation Entertainment Inc.:n syntyä ja tämän vastaanottoa niin fanien kuin lainsäätäjien näkökulmasta.

Perustellessaan livemusiikin ja ihmisoikeuksien yhteyksiä Street vetoaa aiempaan kirjallisuuteen, tarkemmin mm. kaksiosaiseen teokseen Popular music and human rights.

Teoksessa8 populaarimusiikin esitykset rin4 Tsioulcas, 2021 5 Sisario & Stevens, 2023 6 Sisario & Stevens, 2023; Street 2012, 582 7 2012 8 Peddie et al., 2011

nastetaan ihmisoikeuksien rooliin poliittisessa päätöksenteossa siten, että niiden nähdään tarjoavan diskursseja elämisen arvoisen elämän edellytyksistä. Toisaalta kirjoittajat pohtivat musiikin esittämisen voimaa tilanteissa, joissa ihmisoikeudet eivät toteudu ja päätyvät korostamaan toivoa, jota sillä voidaan luoda9.

Streetin artikkeli palaa yritysfuusion syntymän päiviin sekä sen vastaanottoon. Hän huomauttaa, kuinka fuusion seurausten arviointi jätti perusteellisesti ulkopuolelleen yleisön implikaatiot kulttuurisina toimijoina10, ja sen sijaan viittasi konserttikävijöihin taloudellisina yksikköinä, kuten kuluttajina.

Myös musiikista tuli lähinnä tuote. Verraten tähän hän huomauttaa, kuinka fanit reagoivat fuusioon: huolet sen vaikutuksista konserttikokemukseen lisääntyivät suhteellisen nopeasti11.

Ison-Britannian CC12, joka on vastuussa markkinoilla tapahtuvaa kilpailua hallinnoivien sääntöjen toimeenpanosta, muodosti vuonna 200913 perusteet sille, miksi yritysfuusiota ei nähty ongelmallisena kuluttajien kannalta. Päätös perustettiin lähinnä taloudelliselle diskurssille; siinä pohdittiin mm. konserttilippujen hintakehitystä. Street tunnistaa CC:n raportissa kuitenkin sen, miten livemusiikkiteollisuutta käsitellään kuin mitä tahansa muuta, vaikka autoihin liittyvää teollisuutta14.

Street antaa artikkelissaan lopulta jalustan vasta-argumenteille, joiden mukaan livemusiikkia sosiaalisena tapahtumana ei voida sopeuttaa talousdiskursseihin. Konserttijärjestämisestä puhuttaessa tulisi muistaa sen erityislaatuisuus siinä, millaista tietoa sen ympärille syntyneet kulttuurit tarjoavat.

Hän vetoaa mm. David Wightoniin15, joka on huomauttanut, kuinka kilpailu ja monimuotoisuus ovat ehdottoman tärkeitä näkökulmia nimenomaan musiikkiteollisuuden toiminnan vuoksi.

Pohdintaa Tavoitteeni tässä tekstissä on ollut välittää lukijalle tarkastelemani ristiriita, jonka näen taloudellisen vallan keskittymisen sekä näkemäni mahdollisen livemusiikkikulttuurin rakenteiden sekä voiman välillä. Tarkoitukseni ei ole luoda apatiaa sen suhteen, että suuryritykset hallitsevat muuten sinunkin elämääsi, halusit tai et. Sen sijaan kannustan 9 2011, 2 10 2012, 581 11 2012, 581-582 12 Competition Commission 13 2012, 581 14 581 15 2012, 581

koko sydämestäni uskomaan kaikkeen ympärilläsi kuulemaasi musiikkiin.

Kuitenkin esimerkiksi seuraavanlaisia kysymyksiä voisi kysyä.

Markkinoita hallitseva LNE vaikuttaa normittavan livemusiikkikulttuuria hallitsemalla markkinoita ja kukistamalla kilpailijoita. Tätä voisi tarkastella esimerkiksi luokkayhteiskunnan tai länsimaakeskeisyyden näkökulmasta.

Monimuotoisuus kärsii esimerkiksi silloin, kun lipuille kasautuva hinta tekee osallistumisen mahdottomaksi työväenluokkaisille faneille. Pohtisin lisäksi, miten tämä suhteutuu LNE:n vallatessa lisääntyvästi markkinoita globaalissa etelässä. LNE:n sivuilla mainitaan, kuinka valtaamalla Etelä-Amerikan markkinoita yhtiö voi mahdollistaa paikallista kulttuuria16. Kuitenkin nettisivujen perusteella toiminta painottuu länsimaisten artistien vientiin. Mitä LNE:n toiminta viestii siitä, kenelle kulttuuri, sen nauttiminen ja ilmaiseminen kuuluu?

Toisaalta konserttikulttuuria voisi pohtia uusiutumisen ja jatkuvuuden kannalta. LNE:n vaikutusvalta on tehnyt siitä lähes voittamattoman entiteetin.

Kuitenkin on mahdollista suuntautua myös sellaisiin keikkoihin, joissa rahavirrat suuntautuvat suoraan toiminnan tukemiseen ja jatkamiseen eivätkä esimerkiksi osakkeenomistajille.

Kuten mainittu, motivaationi tämän tekstin kirjoittamiseen tulee erityisesti henkilökohtaisesta elämästäni, joka on jo useamman vuoden pyörinyt jokseenkin tee-se-itse-kulttuurin ja ruohonjuuritason livemusiikin ympärillä. Olen luonut muistoja sekä oppinut uusia tapoja rohkaistua ja ilmaista itseäni mm. äänellä, liikkeellä sekä vaatetuksella. Kokemustani ei tulisi kuuloonkaan kuvailla taloudellisilla termeillä ja yksiköillä. Koen, että nämä asiat kantavat eteenpäin näinä aikoina, kun ihmisvastainen politiikka niin kansallisella kuin globaalilla tasolla täyttää ajatukset aamuin illoin, tehden toiminnasta vaikeamman tuntuista. Kannustaisin myös lukijoita muistelemaan todistamiaan live-esiintymisiä sekä löytämään niistä arvoa ja voimaa.

Lähteet Peddie, Ian; Scott, Professor Derek B.; Hawkins, Professor Stan (2011). Popular Music and Human Rights. Taylor & Francis Group. Iso-Britannia.

Sisario, Ben; Stevens, Matt (2023).

Ticketmaster cast as a powerful ´Monopoly´ at senate hearing. The New York Times. Julkaistu 24.1.2023.

Viitattu 11.3.2024. https://www.nytimes.com/2023/01/24/ arts/music/ticketmaster-taylor-swift-senate-hearing.html Street, John (2012). From Gigs to Giggs: Politics, laws and live music. Social Semiotics. Vol. 22(5), 575-585. Julkaistu 12.10. 2012. Viitattu 11.3.2024. https://www-tandfonline-com.ezproxy.utu.fi/ doi/full/10.1080/10350330.2012.731901 Tsioulcas, Anastasia (2021). Live Nation, a company behind Astroworld, has a long history of safety violations. Npr.org. Julkaistu 8.11.2021. Viitattu 11.3.2024. https://www.npr.org/2021/11/08/1053548075/ live-nation-a-company-behind-astroworld-has-along-history-of-safety-violations Live Nation Entertainment (2023). Live Nation expands presence in Latin America by acquiring Páramo Presenta in Colombia. Julkaistu 10.6.2023.

Viitattu 11.3.2024. https://www.livenationentertainment. com/2023/07/live-nation-expands-presence-in-latin-america-by-acquiring-paramo-presenta-in-colombia/ Live Nation Entertainment (2024). Live Nation Entertainment reports full year and fourth quarter 2023 results. Julkaistu 22.2.2024. Viitattu 11.3.2024. https://www.livenationentertainment. com/2024/02/live-nation-entertainmentreports-full-year-and-fourth-quarter-2023results/ Kauppalehti (2024). Yrityshaku: Live Nation Finland Oy. Viitattu 11.3.2024. https://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/live+nation+finland+oy/1018164-2

16 Live Nation Entertainment 2023

7

Sixtyninestä Levottomiin

– Suomalaisen elokuvajuliste-erotiikan historiaa Teksti Kasperi Kainulainen ja Joonatan Nikkinen Kuvat Elonet

Suomalaisen elokuvan erotiikka korostuu itse elokuvien diegesiksen ja juonen lisäksi jopa hieman yllättäen niiden markkinoinnissa.

Elokuvajulisteet ovat mediaerotiikan luvattu maa - niihin on monesti joko piilotettu erotiikkaa tai sitten tuotu seksuaalisuus ylpeästi julki. Tässä artikkelissa käymme lyhyesti mutta laajasti läpi erotiikkaa suomalaisissa elokuvajulisteissa. Katsauksen ulkopuolelle on rajattu selkeästi aikuisviihdettä edustavat tuotannot, kuten kokoomuslaisen ulkoministeri Ilkka Kanervan eroon johtaneen tekstiviestikohun keskellä julkisuuteen noussut Kullervo Koiviston pornoelokuva Uivelot (2008), jossa samannimisen esihistoriallisen heimon päällikköä esittävä Johanna Tukiainen kuulemma juoksee jäällä kyseisen sorsalinnun ääntä imitoiden.

Kultakauden juliste-erotiikkaa Suomalaisen elokuvajuliste-erotiikan voi jakaa raa’asti kolmeen aikakauteen: kultakauteen (1900–1950-luvun loppu, ts. studiojärjestelmän aika), uuteen aaltoon (circa 1960–1998) ja uuteen suomalaiseen elokuvaan (1999– ). Kaikilla kolmella aikakaudella on omat tyypillisyytensä. Esimerkiksi kultakauden elokuvajulisteissa erotiikka ilmenee “maataan kahdestaan” -tyylisissä päähahmo-

8

jen sommitteluissa julisteessa, mieskatseessa ja sensuelleissa naiskuvauksissa.

Kultakauden erotiikka näkyy esimerkiksi itsenäisen elokuvantekijä Teuvo Tulion 1940-luvun elokuvissa Sellaisena kuin sinä minut halusit (1944) ja Levoton veri (1946).

Kummankin elokuvan julisteessa naisen vartalo on sommiteltu paljastavaksi ja vihjailevaksi, miessilmää houkuttelevaksi. Lisäksi niissä korostuu pariskuntien makaaminen, joka implikoi lähes poikkeuksetta seksuaalisia akteja. Pisimmälle Tulion elokuvissa mentiin Sensuelassa (1973), jonka suunnitteluprosessi oli alkanut jo 1964. Tuotannollisista ongelmista kärsinyttä elokuvaa voi hyvällä syyllä pitää puhtaana suomalaisena kalkkunana, jonka lähes seksploitaatioon verrattavaa mainetta terästävät ensimmäisen kotimaisen elokuvan saama K18-ikäraja, sensurointi ja eräänä esittäjänä toimineen legendaarisen Kamras-Filmin mainoslause, joka lupasi Sensuelan saavan jopa Jörn Donnerin punastumaan.

Erilaisia julisteita on olemassa ainakin neljä versiota, joista kolmessa naispääosan esittäjä Marianne Mardi nähdään rinnat paljaina, kasvoillaan hekumoiva ilme.

Kuten Sensuelan tapauksesta käy ilmi, monista elokuvista oli olemassa useampia vaihtoehtoisia julisteita, jotka saattoivat luvata yleisölle täysin erilaisia asioita. Mainoskuvien erot eivät välttämättä olleet radikaalisti erilaisia: esimerkiksi T. J. Särkän ohjaaman Hilja - maitotytön (1953) yhdessä julisteessa Anneli Sauli katsoo lähikuvassa hie-

man ohi kameran, toisessa puolestaan makaa silmät ja suu puoliavoinna selällään heinäkasassa, joka on opittu yhdistämään studiokauden suomifilmeissä rakkauskohtauksiin.

Tiettävästi ensimmäisen eroottisen suomalaisen elokuvajulisteen kunniamaininnan ottaa, ainakin Elonetin perusteella, Jorma Nortimon Lapseni on minun (1940). Juliste kuuluu “maataan kahdestaan” -lajityyppiin.

Mitään eksplisiittisesti eroottista siinä ei ole, mutta roihuava rakkaus ja sen seksuaaliset merkitykset ovat siinä vahvasti läsnä. Samaa “viattomuutta”, joka muuttuu “syntiseksi” vasta katsojan mielessä, voi nähdä vaikkapa sellaisissa julisteissa kuin Alaston malli karkuteillä (1953), jossa mies kantaa

Kuva: Jaakko Pakkasvirran Linna

S

uomalaisen elokuvan historia on täynnä outouksia ja kuumia väreitä.

Kotimaisen elokuvaerotiikan kaanon alkaa studioajan seksuaalisia pohjavirtoja sisältävistä töistä, kuten Teuvo Tulion Laulusta tulipunaisesta kukasta (1939), ja jatkuu uuden suomalaisen elokuvan kaudella 1960-luvulta eteenpäin, ehkä kuuluisimmin Jörn Donnerin Sixtyninen (1969) tapaisissa ohjauksissa. Suomalaisen elokuvaerotiikan syntyperä ja suosio perustunee protestanttisen uskon vaientamaan tarpeeseen olla seksuaalinen. Oletettavasti erotiikasta tuli avoimempaa studiojärjestelmän luhistumisen ja eurooppalaisia vaikutteita ottaneiden uuden aallon riippumattomampien tekijöiden, kuten Maunu Kurkvaaran ja jo mainitun Donnerin, ryhdyttyä erityisesti 1960-luvulla “isänmurhan” merkeissä uudistamaan kotimaisen elokuvan kerrontaa ja konventioita yleisesti ottaen aiempaa vapaamielisemmällä kädellä.

Kuva: Hilja - maitotyttö

Kuva: Viettelysten tie

“Elokuvajulisteet ovat mediaerotiikan luvattu maa - niihin on monesti joko piilotettu erotiikkaa tai sitten tuotu seksuaalisuus ylpeästi julki.” olkapäällään naisen muotoista, paljassääristä pakettia, Herrojen Eeva (1954), jossa miesjoukon katseet suuntautuvat kohti naisen takamusta ja erikoislähikuvassa olevia sääriä, tai jopa Houkutuslintu (1946), jonka kuva tupakkaa hampaissaan purevasta, niin ikään rivoilmeisestä naisesta saa nimeen yhdistettynä aikaiseksi tiettyjä mielikuvia.

dokumentin Matka mustien maanosaan (1952) julisteessa nähdään naisia pelkissä lannevaatteissa. Oma lukunsa on tietenkin Roland af Hällströmin surrealistinen Noita palaa elämään (1952), jonka niin julisteissa kuin selluloidikuvastossa Mirja Laine juoksentelee kauhujuonen puitteissa kameran edessä vailla rihman kiertämää.

Taiteen, joka antaa olettaa miehen katseellaan himoitsevan naista, “huonojen” eli “halukkaiden” naiskuvien ja potentiaalisesta seksistä kielivän yhdessä makaamisen (näissä julisteissa on myös monesti nähtävillä vilaus paljasta ihoa) lisäksi eräs eroottissävyisten julisteiden haara on alastomuutta sisältävät mainoskuvat. Sikälihän vaatteitta oleminen ei ollut Suomessa saunakulttuurin vuoksi samanlainen tabu kuin esimerkiksi katolisessa maailmassa ja mm. draamoja Hilja - maitotyttö ja Kuu on vaarallinen (1961) kaupattiin ulkomaille nimenomaan nakuilu ja seksi myyntivaltteinaan. Piirrettyjä alastomia naisia löytyy niin Ossi Elstelän vuoden 1940 Agapetus-filmatisoinnin Aatamin puvussa… ja vähän Eevankin (sama raamatullinen peruste viuhahtelulle löytyy vaikkapa Markku Lehmuskallion vuoden 1985 Sinisestä imettäjästä) kuin Hannu Lemisen Puckin (1942) julisteesta.

Kultakauden elokuvajulisteiden erotiikka määrittyi suomalaisessa 1900-luvun kulttuurissa miesten ja naisten epätasa-arvoisena katsoja-katsomisen kohde -suhteena, johon liitettiin ajalle tärkeitä sukupuolirooleja.

Myöhemmin nämä katsomisen suhteet ovat saaneet uusia konteksteja joko humoristisina taikka käänteisinä.

Koko perheen elokuva Pekka ja pätkä sammakkomiehinä (1957) esittää Esa Pakarisen ja Masa Niemen välissä istuvan merenneidon pelkät levät nänniensä päällä, ja itsenäisen tuottaja-ohjaaja Veikko Itkosen

Kultakauden eroottiset elokuvajulisteet voisi karkeasti jaotella ns. “viattomiin” eli niihin, jotka ohjaavat potentiaalisen katsojan mielenkiintoa vaivihkaa luomillaan mielikuvilla, ja niihin jotka antavat suoremmin ymmärtää pääsylipun takaavan matkan jonkinasteiseen lihalliseen päiväuneen. Hyvänä esimerkkinä edellisestä käy Aarne Tarkaksen elokuva Opettajatar seikkailee (1960), jonka sinänsäharmittomassa julisteessa uimapukuinen, hymyilevä naisopettaja nojaa vahvasti eteen, oikeaan laitaan sommitellun miehen nostaessa pusikosta lasittuneen katseensa kohti tätä.

Ossi Elstelän elokuvan Niin se on, poijaat!

(1942) julisteessa maskuliinisuuden huipentuma eli sotilas pohtii ja seisoo jämäkäs-

ti. Hänen jalkojensa juurelle on editoitu sääriään paljasteleva nainen vähissä pukeissa. Julisteen kokonaisuus luo konnotaation erotiikasta ja petikumppanista unelmoivasta rintamalaisesta. Epäilys on, että tämä on ollut tahallinen sommittelu, mutta etenkin nykypäivänä kuvasommittelu on enemmän komediallinen. Sotilaspuvussa naisia kuvittelevaa miestä ei voi enää ottaa eroottisesti tosissaan, etenkään kun elokuvan nimi on lausuttu murteella.

Hannu Lemisen Synnittömän lankeemuksessa (1943) yleiset maskuliinisuuden troopit muuttuvat nykyviitekehyksessä erilaiseksi seksuaalisuudeksi. Vaikka paljasta rintaa ja mustelmaa poskessa katsoisi merkittyinä ja Toini Vartiaista merkitsijänä maskuliinisesta konnotaatiosta, nykyajan katsoja tulkitsee julisteen kuvia enemmän Tom of Finland -linssin kautta, jossa mieshahmon komeus määrittyy pikemminkin homoseksuaalisuuden kautta. Sama teema jatkuu esimerkiksi homosävytteiseksi miellettyä poikakirjallisuutta luoneen Kaarlo Nuorvalan ainoassa ohjauksessa Viettelysten tie (1955, työnimeltään “Suomalaispoikia Tukholmassa”), jonka julisteessa nähdään sekä yläosaton nuorukainen hyväilemässä selkeästi täysissä pukeissa olevaa naista, että etukenossa seinää vasten nojaava huutava mies, jota tämän eteen kyyristynyt Åke Lindman tarkastelee tutkivasti ja jonka takana seisovalla jätkällä on nyrkki pahaenteisesti pystyssä.

9

Kuva: Sensuela

Uusi aalto ja erotiikka Suomalaisen elokuvan uusi aalto syntyi aikana, jolloin suomalainen kulttuuri oli syvässä murroksessa. Uudet poliittiset ja yhteiskunnalliset liikehdinnät syrjäyttivät osittain sisällissodan jälkeen syntyneen valkoisen ja porvarillisen Suomen ihanteet. Muualla länsimaissa syntynyt seksuaalinen vallankumous saapui myös Suomeen ja protestanttinen maltillisuuden moraalikoodisto sai kyytiä elokuvajulisteita myöten.

Suomen uudelle aallolle tyypillisesti ohjaajien auteurmaisuus korostui elokuvissa. Julisteissa näiden taiteilijoiden pervous ja mieskatseesta riippuvaisuus korostuivat seksuaalisen vapautumisen nimessä. Aikakautensa kärkinimien, kuten urapervo Jörn Donnerin ja elämäntyyliskopofiili Maunu Kurkvaaran, elokuvien julisteissa komeilivat seksualisoidut ja eroottiset naishahmot sekä heidän kehojensa muotojen yksityiskohdat. Ilmari Sarkin kolmen vartin mittainen Väreitä (1965) mainosti itseään sekä eevanasuisella naisella että iskulauseella: “Ensimmäinen suomalainen alastomuuselokuva!”

Julisteisiin tuli myös ensi kertaa peittelemätöntä ja selkeää seksin kuvausta.

Studiokauden “maataan yhdessä” -tyypin julisteet ottivat uutta muotoa, jossa akti ei ollut enää viittaus, vaan kuvan aihe, kuten elokuvassa Tänään olet täällä (1966). Jotkut elokuvajulisteet ovat jopa jääneet elämään kulttistatuksen lailla niiden paljaan seksin esittämisen takia. Esimerkkinä tästä on Jaakko Pakkasvirran häpeilemättömän perverssin ja seksinnälkäisesti kuolaavan Linnan (1986) markkinointikuva. Julisteessa mies ja nainen ovat intohimoisesti lisääntymässä, mutta taka-alalla, lähes heijastuksena heidän yhdyntäasennostaan, komeilee villisika. Primaalista tunnelmaa siivittävät tulen roihunta sekä eläimen ja pariskunnan asentojen yhtäläisyys.

Historiallinen tutkimuskatseemme näyttää, että Donnerin ohella etenkin Kurkvaara kunnostautui eroottisissa julisteissa. Tai ainakin Kurkuvaaran elokuvat olivat sävyltään niin eroottisia, että seksuaalisuuden ja naisten mieskatseinen kuvailu olivat iso osa elokuvien markkinointia. Kurkvaaran elokuvat Patarouva (1959) ja Raportti eli balladi

10

Ehkä ultimaattinen esimerkki uuden aallon markkinointierotikkasta on Donnerin elokuva Krapula (1973), jonka julisteessa miehen kädet pitelevät naisen pakaroita.

Donnerin elokuvien julisteet muodostavat oman kaanoninsa, kun niitä tutkitaan erotiikan kautta. Niin Mustaa valkoisella (1968) kuin Sixtynine 69 (1969) esittävät seksuaalista kanssakäymistä, mutta lähikuvassa, jossa vain miehen ja naisen keskiruumiit näkyvät. Katsoja pystyy erottamaan sensuelleja palasia, kuten sivuttaisen naisen rinnan sekä toisissaan kiinniolevat ja keskenään hinkkaavat ruumiit. Mustaa valkoisella -juliste on kuvattu punavalolla, joka luo värinsä symbolismin kautta ekstraeroottisen tunnelman kuvaan. Julisteiden ja elokuvien monesti seksuaalissävytteisen sisällön voi myös nähdä osana kuolemansakin jälkeen pettämiskohuissa rypeneen Donnerin julkista imagoa, jonka eräs huipentuma oli vuoteen 1971 sijoittuva kuva. Tässä mies makaa alasti 15-vuotiaaksi väitetyn gambialaistytön päällä rannalla, mikä toi Donnerille porttikiellon kyseiseen Länsi-Afrikan valtioon.

Krapulan tapainen pakarakuvasto on kummitellut erilaisina variaatioina pitkin uuden aallon julisteita: humoristisesti Seppo Huunosen Karvoissa (1974), jossa kannikoiden alle on piirretty pitkäripsiset silmät, saunakuvaston varjolla Erik Häkkisen draamassa Harha-askel (1964) ja jopa – hieman aihetta sivuten – tsekkoslovakialais-suomalaista yhteistuotantoa olevassa jääkiekkokomediassa Reilu peli (Zkrocení zlého muze, 1986/1988), jonka tsekkijulisteessa komeilee paljas peräpää jääkiekkomaalivahdin kypärään piiloutuneena. Lisäksi jopa studiokauden mestariohjaaja Matti Kassila, joka yritti uuden aallon harjalla löytää uutta auteur-identiteettiään, ryhtyi pervoilemaan Aatamin puvussa… ja vähän Eevankin (1971) julisteessa kuvalla omenanpyöreistä ja rasvatuista pakaroista.

Radikalisoitumisestaan ja seksuaalisesta vapautumisestaan huolimatta kultakaudelta tuttu vihjailevan eroottinen kuvasto oli mukana myös uuden aallon elokuvissa.

Veikko Itkosen

Vaarallista vapautta (1962) -jännitysfilmin mainosjulisteessa miehen kädet on laskettu rintaliivien hakasille, Risto Jarvan Yö vai päivä (1962) -elokuvaa mainostetiin piirroksella kurvikkaasta, alusvaatteisillaan olevasta naisesta, porilaisen nakkikioskin pitäjän ja eksploitaatio-ohjaaja Visa Mäkisen lapsilta kielletyssä komediassa Pi pi pil… pilleri (1982) karvainen käsi ojentaa säteilevää tablettia kohti sukkanauhojen verhoamia sääriä ja Anssi Mänttärin Kellossa (1984) sängyssä makaava, pelkän peiton verhoama nainen katselee kameran taakse suu raollaan, silmät uneliaina ja toinen käsi niskansa takana, vieressään viisarien asentoon sommitellut sukupuolisymbolit. Tietysti myös suudelmat olivat yhä läsnä vaikkapa Timo Bergholmin Punahilkan (1968) tapaisten filmien julisteissa.

Ennen kaikkea aikakauden julisteita selatessa silmään iskee, etteivät feminismin nousu, seksuaalinen vallankumous tai muuten voimakkaastikin vaadittu tasa-arvo paista edes radikaaleimpien nuorten ohjaajien julisteista.

Nainen oli yhä miehisen katseen objekti ja vaikka muiden muassa Mikko Niskasen Käpy selän alla (1966) esittää julisteessaan yhtä lailla puolipaljaana olevan pariskunnan, viestivät naisen pakaroille laskeutuneet kädet miehisestä toimijuudesta. Kolikon kääntöpuolena Claes Olssonin Akvaariorakkauden (1992) julisteessa Nicke Lignellin rintaa suuteleva Tiina Lymi puolestaan kertoo naisesta seksuaalista nautintoa tarjoavana osapuolena.

Miesten erotisointia ei tunnuta missään kohtaa nostettavan samanlaiseksi julisteiden pääkohteeksi, kuten naisten vaikkapa eloku-

Kuva: Krapula

laivatytöistä (1964) komeilevat julisteissaan naisten seksualisoinnilla - kummassakin nämä esitetään skopofiliasta ja erotisoinnista nauttivina hyperseksuaalisina henkilöinä, joiden ruumiilliset muodot etualaistetaan pehmopornon lailla.

vissa Raportti eli balladi laivatytöistä, Iso vaalee (1983) tai Porttikielto taivaaseen (1990). Läskiksi koko kuvion vetävät koko kansan farsseiksi mielletyt Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla (1990) ja Vääpeli Körmy - taisteluni (1994), joiden kuvituksessa ikääntyneet ja kaikkea muuta kuin seksisymboleita muistuttavat koomikot ovat nuorten, tiukoissa vaatteissa olevien naisten ympäröiminä.

Kiinnostavaa on, etteivät tänä päivänä aiheellista keskustelua käytöksestään herättäneet Rauni Mollberg ja väitöskirjatutkija Lauri Törhönen, joista jälkimmäinen on tunnettu myös elokuviensa absoluuttisen turhasta naisalastomuuden viljelystä, ole kunnostautuneet eroottissävyisten julisteiden parissa kovinkaan ahkerasti. Milkan (1980) alastoman tytön ohella erotiikkaa löytyy Mollen julisteista ainoastaan elokuvan Ystävät, toverit (1990) eräästä pikkukuvasta, Törhösen ansioiden jäädessä vuoden 2011 Vares: sukkanauhakäärmeeseen, jonka eksploitatiivisessa taiteessa kuvataan takaa nähtyä, stringeihin ja sukkanauhoihin pukeutunutta naista ase kädessään.

Uuden suomalaisen elokuvan julisteiden uusi eroottisuus Vuodesta 1999 asti suomalainen elokuva on elänyt uutta aikaa. Kotimainen elokuva on ikään kuin lähtenyt takaisin nousuun Elokuvasäätiön taidetta ja kaupallisuutta yhdistävällä uudella tukipolitiikalla. Tämä on tuonut suomalaiseen elokuvaan uuden aallon jälkeen Hollywoodista ammentavia vivahteita, lisää näkyvyyttä ja populaaria otetta.

Uutta suomalaista elokuvaa leimaavat kulttuurisena ja elokuvahistoriallisena ilmiönä pirstaloituneet identiteetit, yhdenvertaisuuden eetos sekä vastarinta heteronormatiivisia ja patriarkaalisia katsomisen tapoja kohtaan.

Tämä heijastui myös elokuvajulisteisiin, jossa perinteisiin katsomisen tapoihin ja katsomisen kohteiden järjestelyyn kiinnitettiin enemmän huomiota. Ainakin osittain.

Uuden ajan elokuvajulisteiden erotiikkaa leimaavat silti miellejohdanteet vanhempiin teoksiin ja julisteisiin. Uuden suomalaisen elokuvan takuupervo on Aku Louhimies.

Miehen seksuaalisuutta ja erotiikkaa käsittelevät elokuvat kuten kohuteos Levottomat (1999) ja Juhani Aho -filmatisointi Odotus (2022) ovat malliesimerkkejä 2000-luvun eroottisista julisteista, joissa erotiikka on seksuaalisempaa kuin aiemmin, mutta ei niin vahvasti mieskatseeseen viittaavaa.

Yksi tärkeimmistä uuden suomalaisen elokuvan alun elokuvista on edellä mainittu Levottomat. Elokuvan juliste on muodoltaan tyypillinen; mies ja nainen makaavat kahdestaan oletettavasti seksiaktin jälkeen tai sitä ennen.

Miesten ja naisten välinen epätasa-arvo katsomisen kohteina on julisteessa kaventunut, eikä varsinaista vallankäytöllistävivahdetta ole. Toisin on Joona Tenan jalkapalloelokuvassa FC Venus (2005), jossa naisen levällään olevat paljaat sääret muodostavat näköakselin kohti hullaantunutta miesjoukkoa.

Levottomat kuuluu silti enemmän tai vähemmän uuden suomalaisen elokuvan julisteissa konventionaalisten “maataan yhdessä” -esitysten tyyppiin. Muita lajeja, joita

Kuva: Odotus ajan julisteista voi tyypitellä ovat eroottinen vastakatse, maskuliiniset seksuaalisuudet, mieskatse-erotiikka sekä erotiikka katveissa.

Nämä tyypit kertovat muuttuneesta kulttuurisesta ympäristössä, jossa esimerkiksi miesten rooli katseiden kohteina ja katseiden toimijoina on saanut uusia suuntia. Tästä kertoo esimerkiksi Aleksi Mäkelän Pahojen poikien (2003) juliste, jossa poseeraa neljä hyväkuntoista ja hunksimaista miestä.

Julisteen tarkoituksena on selvästi kytkeä heteronaiset katseen tekijöiksi.

Toinen maskuliinisesta ammentava eroottinen juliste on Aleksi Salmenperän kulmikkaasta perhedraamasta Miehen työ (2007).

Julisteessa näemme Tommi Korpelan alastoman ruumiin paljaine pakaroineen arkisesti ja jopa epäeroottisesti. Silti kyseessä on yleisen alastomuuden ja elokuvan tarinan viitekehyksen kautta erotiikkaan kontekstualisoitu juliste, joten laskemme julisteen mukaan.

tauksista: ne alkoivat arkipäiväistyä kuvissa itsessään. Alastomuuden eroottinen jännite, joka oli mukana suomalaisen elokuvan uudessa aallossa seksuaalisen angstin vapauttamisessa, on nyt muuttunut yltiöpervoutta säänteleväksi ja seksuaalisuutta normalisoivaksi tavaksi.

Seksuaalisuus ja erotiikka ikään kuin pakenevat monissa julisteissa katveisiin ja arjen taakse. Sitä eivät enää merkillistä spektaakkelimaiset kompositiot keskellä ja isoina julisteessa, vaan se on laidoilla, pienissä yksityiskohdissa ja tavallisiin elämisen muotoihin sisällytettynä. Tämä näkyy Mikko Kuparisen 2 Nights Till Morningissa (2016), jossa julisteen etualalla nainen istuu sängyn reunalla ja alusvaatteisillaan oleva mies seisoo ikkunasta ulos katsellen kuvan taka-alalla. Erotiikka ja seksuaalisuus eivät ole enää attraktio, vaan elämän osa, johon voi liittyä myös vähemmän halullisia konnotaatioita.

Miehen työ osoittaa hyvän huomion suomalaisten elokuvajulisteiden erotiikan suun-

11

Erilaisia seksuaalisuuksia ja niiden esittämisen tapoja käsittelevät elokuvat ovat 2000-luvulla tarjonneet tilaa erotiikan attraktioiden viittauksiin pureutuvalle ja niitä vastustavalle juliste-estetiikalle.

Kuuluisin esimerkki lienee JP Valkeapään kansainvälinen art house -hitti Koirat eivät käytä housuja (2019). Elokuvan julisteessa ei ole mitään erotiikkaa tai seksuaalisuutta korostavaa toimintaa, ainoastaan vahvaa pervoudesta vihjailevaa kuvastoa. Kuvassa Krista Kososen dominatrix-hahmo tuijottaa kameran ohi nahka-asu päällään ja piiska kädessään. Konnotaatio on eroottinen, mutta tällä kertaa eroottisuus ei millään tavalla mukaudu normatiivisiin käsityksiin siitä.

Toinen samanlainen tapaus on Iina Terhon Full of Love – Pakomatka pakastimesta (2018). Elokuvan julisteen eroottisuuden kuvaus kyseenalaistaa koko esseen premissin. Julisteessa kaksi naista seisoo jämptinä parrasvaloissa, mutta toisella heistä on vain pienet teipit nänniensä päällä.

Heteronormatiivisilla periaatteilla tämä on erotiikkaa, nautintoa tuottavaa seksuaalista sisältöä. Full of Lovessa päinvastaisesti kyse on enemmän kuvan esiintyjien omasta nautinnosta olla esillä eroottisesti ilman katseen vahvistamaa käsitystä seksuaalisesta merkityksestä. Se on esimerkki oikeasti vapautuneesta seksuaalisuudesta ja erotiikan monipuolistumisesta mieskatseen määrittämistä kiinnikkeistä.

“Seksuaalisuus ja erotiikka ikään kuin pakenevat monissa julisteissa katveisiin ja arjen taakse. ”

Johtopäätelmiä Suomalaisen elokuvajulisteiden historia on miehisten ajatusten ja halujen määrittämää - ja erittäin pervoa. Teuvo Tulion ilmaisema vaiettujen halujen purkautuminen romantiikan ja erotiikan kautta näkyy julisteiden historiallisen tarkastelun kautta. Romantiikkaa ja erotiikkaa määrittivät studioajalla halut intiimiydestä ja mieskatseen määrittämät kuvakompositiot naisista. Kulta-ajalla selvä ja artikuloitu esittämisen epätasa-arvo juhlisti itseään julisteissa. Eroottiset elokuvat, tai ainakin elokuvajulisteet, oli selvästi miehisille katseille tehty.

Uusi aalto murskasi vaiettujen halujen muurin täydellä voimalla. Erotiikasta tuli paljasta, intiimiä ja ilmiselvää. Elokuvajulisteissa tämä pervouden nousu manifestoitui pehmopornon ja draaman yhdistymisessä erotiikaksi. Silti, vaikka yhdenvertaisuuden ja miesvaltaisuuden kritiikkiä ilmaisevat mielipiteet alkoivat nousta yleiseen keskusteluun, elokuvajulisteiden erotiikan patriarkaalinen estetiikka pysyi.

Uudet suomalaiset elokuvantekijät kuvasivat naiset paljasrintaisina seksuaalisuuden työkaluina, joihin katsetta kohdistettiin.

Tarvittiin uuden aallon kuolema ja suomalaisen elokuvan aallonpohja, että uusi sukupolvi ja kulttuuri tulisi. Vuosituhannen vaihteen elokuvajulisteissa oli edelleenkin havaittavissa miehinen maku ja katse, kuten esimerkiksi Aku Louhimiehen elokuvien markkinointikuvastossa. Mutta muutos oli silti tullut jäädäkseen. Vastustava katse ja uudenlaiset eroottisuuden esitetyt muodot yleistyivät ja monipuolistivat julisteiden kuvastoa. Mieskatseen valta-asema alkoi murtua, luoden tilaa uudelle eroottisuudelle.

12

Kuva: Full of Love

AFFEKTIN IKIMUISTOISIA OPISKELUAIKOJA LUOMASSA yhteistyössä:

13

Disco Elysium kuinka maailma jäi välitilaan teksti Miika Moilanen

V

irolainen peliyhtiö ZA/ UM yllätti pelimaailman vuonna 2019, kun se julkaisi yhtenä maailman parhaana roolipelinä (RPG) pidetyn Disco Elysiumin. Useita palkintoja kahminut peli sai äänillä täydennetyn version Disco Elysium: The Final Cut kaksi vuotta alkuperäisen julkaisun jälkeen. Tässä versioinnissa käsikirjoituksen noin miljoona sanaa muuttuivat puheeksi, mutta pelin suurin hahmo jäi edelleen hiljaiseksi – nimittäin sen maailma.

Elämältä turpiin saanut etsivä herää elämänsä pahimpaan krapulaan ja muistinsa menettäneenä. Samasta krapulasta kärsii myös häntä ympäröivä maailma, ja sekin on enää muisto entisestä loistostaan.

Yhtä alastomana kuin päähenkilö

Yhteistyössä

14

pelaaja pudotetaan tähän miljööseen selvittämään päätään ja sen sisällä pyöriviä ajatuksia, unelmia, pelkoja ja traumoja.

Disco Elysiumin yksi erikoisin piirre on sen introspektiiviset pelimekaniikat. Etsivätarinan suurimmat taistelut käydään sanallisesti ja usein päähenkilöä itseään vas- taan. Perinteisen healthbarin lisäksi päähenkilöllä on oma palkkinsa moraalille. Näihin molempiin elämän mittareihin vaikuttavat eri taidot ja pelille uniikki ajatuskabinetti (eng. thought cabinet), jotka auttavat etsivää syyllisen etsimisessä, mutta etenkin itsensä löytämisessä. Nämä pelin myötä kehittyvät ja avautuvat ajatukset myös juurruttavat päähenkilön Elysiumin maailmaan.

Jossain kohtaa juuret kiemurtelevat

niin kauas, että on mahdotonta enää sanoa mitä niiden päässä on. Mihin maaperään juuret sitten kaivautuvat?

Disco Elysiumin kuvitteellinen tapahtumapaikka Revachol (lausutaan [revashol]) on pysähtynyt kuva juuri kuolemaisillaan olevasta maailmasta.

Melkein kaikkialla on tyhjää, mutta maailma silti elää ympärilläsi. Meri keinuttaa tyhjiä veneitä satamassa ja loska valuu mukulakivien väleissä.

Revacholia ympäröivä maailma on olemassa, mutta pirstaloitunut, ja saarien välejä hallitsee suurimman osan Elysiumin maailmasta peittävä mystiseksi jäävä the pale.

Ensimmäinen mielleyhtymä pelin nimessä olevasta sanasta ‘elysium’ ja kuvaillusta maailmasta on jonkinlainen limbo tai välitila maailmojen

välillä, mutta Disco Elysiumin maailmaan ja maantieteeseen voi perehtyä niin paljon kuin pelaaja haluaa siihen aikaa uhrata. Kaikelle tuntuukin olevan pitkälle mietitty selitys, mutta edellä mainittu pale kuitenkin ylittää karttoihin piirretyt rajat ja muuntuu joksikin metafyysiseksi, epistemologiseksi tai kielelliseksi ilmiöksi. Tämä kosminen, syvä ja tutkimaton alue maailmassa on samaan aikaan pelottava ja lohduttava. Jossain kohtaa siihen sukeltaessa numerot lakkaavat toimimasta ja kaikki logiikka katoaa.

Pale tuntuu olevan myös jollain lailla yhteydessä pelin henkilöiden ajatuksiin. Yhdellä pelissä kehitettävillä taidoilla nimeltä “shivers” (vapaa suomennos: värinät) päähenkilöllä on mahdollisuus asettua kaupungin taajuudelle. Kadut ja nurkat kuiskivat vihjeitä jonkinlaisena geografisena intuitiona. Vaikka jotkin näistä värinöistä voivat auttaa etsivää työssään, ne eivät unohda kylvää kuolemaa kuiskauksissaan. Mikä ikinä pale onkaan, sen tuntee samalla lailla selkäytimessään kuin kylmän tuulen tai jäisen sateen.

Revachol rypee kärjistyvissä luokkaeroissa meren kohdatessa tehdasteollisuuden. Kaupungin reunalla seisova lukittu teollisuusalue herättää pelkoa, kun taas armoton ja osittain jäätynyt meri jumittaa etsivämme kiertämään samoja katuja edestakaisin vastausten löytämiseksi.

Vanhat ja ajattomat talot kuitenkin kätkevät sisälleen salaisuuksia ja pysähtyneitä ihmiskohtaloita.

Revachol ja ympäröivä maailma on täynnä uskomuksia ja jopa paranormaaleja ilmiöitä, mutta harmaa maailmantuska maadoittaa pelaajan.

Hahmojen henkilöhistoriat avautuvat hiljaa kuin jään alta paljastuen – ensimmäisen kerroksen alla odottaa vasta pinta ja sitten tumma ja tutkimaton syvyys. Revachol on yksi näistä hahmoista. Maailma elää sen asukkaiden mukana ja pystyy auttamaan, pettämään ja tuhoamaan heidät.

Disco Elysiumin tapauksessa Revacholiin kiteytynyt ahneus ja toivottomuus vuoti reaalimaailmaan.

Menestyksekästä julkaisua seurasi peliteollisuuden seuraava looginen askel eli sisällön kuolleeksi lypsäminen. Tuhoa kylvävän palen oikean maailman vastine oli lopulta tuottoja havittelevat osakkeenomistajat. Yhtä nopeasti kuin ZA/UM:in perustajan ja pelin pääkäsikirjoittajan Robert Kurvitzin luoma Elysium tuli maailman tietoisuuteen hänen vuoden 2013 kirjassaan Püha ja õudne lõhn (vapaa suomennos: Pyhä ja karmea tuoksu), se tuhoutui osakkeenomistajien repiessä yhtiön palasiksi vuonna 2022. Tällöin ZA/UM:in omistava virolainen Tütreke OÜ työnsi Kurvitzin ja muut Disco Elysiumin luomistyön ytimessä olleet avaintekijät ulos yhtiöstä.

Revacholin tavoin sisällissotaan ajautunut ZA/UM nousi emoyhtiötään vastaan lakimiesten avulla, mutta väistämättä luhistui rahan ohjatessa keskustelua. Jos Elysiumin Palessa

on kohta, jossa numerot eivät enää toimi, niin oikeassa maailmassa ZA/UM koki, kuinka heidän luoma maailmansa rakentui numeroiden ympärille, jotka olivat vain euroja pankkitileillä. Näiden numeroiden kasvaessa ZA/UM:in maailma yritettiin pirstaloida pelin lisäosiksi ja jopa TV-sarjaksi, jotka ovat tämänhetkisen tiedon mukaan kuopattu.

Disco Elysiumin kapitalismikritiikkiä kuohuvan maailman ja dialogin vuoksi tilanteen irvokas ironia on myönnettävä. Tämänhetkisen tiedon valossa pelaajat eivät tule kokemaan Revacholin maailmaa tätä yhtä peliä enempää, sillä yhtiöstä potkittu Kurvitz omistaa oikeudet Elysiumin maailmaan. Ehkä fanien toiveet käyvät toteen ja hän päätyy jatkamaan luomansa maailman tarinaa seuraavan kirjansa sivuilla.

Kuitenkin vuoden 2024 alussa Disco Elysium ja Revachol jäävät välitilaan, jota ympäröi maksimaalista tuottoa tavoitteleva peliteollisuus ja sen loputtomaksi massaksi sulautuvat tuotteet. ZA/UM:in nykytilanteen valossa pelistä nostetut dialogikatkelmat tuntuvat jopa profeetallisilta, kuten Disco Elysiumin hahmon Joyce Messierin toteamus: “Capital has the ability to subsume all critiques into itself. Even those who would critique capital end up reinforcing it.”

Kirjoittaja Tämä juttu on tehty yhteistyössä Tampereen media-, informaatio- ja pelitutkimuksen ainejärjestö UDK:n ainejärjestölehden Asiasanan kanssa

Miika Moilanen • Asiasanan toimittaja • 3. vuoden mediatutkimuksen opiskelija, UDK ry • Tampereen yliopisto

15

Teksti & kuvat Milla Jutila

EVE Pukeutumisessa mua inspiroi musiikki, jota kuuntelen aamulla, tai viimeksi katsomani elokuva tai tv-sarja. Eli jokin, mikä on ajankohtaista mulle just sillä hetkellä.

Dark Academia on kuitenkin sellainen estetiikka, johon aina palaan.

Maskuliininen tyyli tuntuu myös luontevalta. Tyylini muuttuu kuitenkin paljon ja sitä voi kuvailla kokeilevaksi.

Trendit vaikuttavat minuun jonkin verran, eniten ehkä sellaiset yleiset suuntaviivat.

Niistä voi myös saada inspistä. Tällä hetkellä sellainen trendi on esimerkiksi leveälahkeiset housut.

Ostan vaatteet käytettynä, koska se on kestävin vaihtoehto ja vaatteiden laatu on silloin yleensä parempi.

Syksy on ehdottomasti lempparivuodenaikani pukeutumisessa.

16

OLIVER Mua inspiroi eniten mun kaverit ja ystävät. Kaikki kunnia heille!

Mutta kyllä inspiraation lähteet myös vaihtelee tosi paljon.

Se on monen asian summa.

Fran Lebowitz ei tosin koskaan lakkaa inspiroimasta.

Trendit varmasti vaikuttavat pukeutumiseeni, mutta eivät mitenkään tietoisesti. Yhtenä trendinä tällä hetkellä mun käytössäni on leveälahkeiset housut.

Tosi moni mun vaatteistani on käytettyinä ostettu, mutta se ei kuitenkaan ole niinkään periaatekysymys, vaan tulee enemmänkin luontaisesti.

Bändipaidat, alusvaatteet jne. ostan kuitenkin toki uusina.

Mun lempparivuodenaikani pukeutumisessa ei ole syksy!

Jos joku kuukausi pitäisi valita niin se olisi huhtikuu, kun pääsee vihdoin kaivamaan nahkatakin esiin.

T I L DA Mun inspiraation lähteet vaihtelee.

Niitä voi olla some, pinterest, taide, vastaantulijat, kaverit. Tiktokista seuraan paria stailaajaa.

Tykkään yhdistellä erilaisia tyylejä.

Trendien vaikutukselta ei varmaan voi välttyä, ainakin somesta varmasti tulee sitä? Valitsen niistä kuitenkin sellaisia, jotka miellyttää omaa silmää.

Kyllä koen vastuullisuuden tärkeäksi. Käytän ja tuunaan muiden vanhoja ja omia.

Tykkään käyttää vaatteita uudestaan eri käyttötarkoituksissa, kuten tässä asussa vyötä kaulakoruna ja vanhoja sukkahousuja käsineasusteena.

O S KA R I Alitajuisesti varmaan miljoona idolia inspiroi, mutta usein sitä tekevät yksittäiset vaatekappaleet, jotka vaan näyttää omaan silmään kivalta.

En välitä trendeistä juurikaan, joskus satunnaisesti ehkä.

Pyrin hyödyntämään kirppareita ja kotimaista käsitöitä, esimerkiksi nyt on päällä Erkan äidin tekemä pipo.

Paras sää pukeutua on silloin, kun lämpötila on 12–18,5 celsiusasteen välillä. Saa vähän varioida eikä tarvitse käyttää shortseja.

Kevät ja syksy on mun lempparivuodenaikoja pukeutumisessa.

HELMI Mua inspiroi pukeutumisessa 2000-luku, erityisesti elokuvat ja sarjat. Mutta myös sen ajan musiikkivideot, artistit ja julkkikset.

Tykkään käyttää paljon koruja ja asusteita.

Seuraan kyllä trendejä, mutta pyrin luomaan kuitenkin omaa tyyliä.

Ostelen pääasiassa kirppareilta vintagejuttuja ja pyrin ostamaan mahdollisimman vähän uutena.

Kesä ja kevät on mun lempivuodenaikoja pukeutumisessa!

PEPPI Mua inspiroi populaarikulttuuri, elokuvat, eri alakulttuurit, punk, idolisoimani artistit kuten esim. Melanie Martinez, japani ja tokion harajuku, street style, coquette…

Eli ”sekamelska” vähän kaikesta. Tykkään myös tutkia, mistä erilaiset tyylit, ilmiöt ja estetiikat tulevat ja mitä niiden taustoihin liittyy historiallisesti.

Trendit vaikuttavat varmasti sosiaalisen median kautta. Kuitenkin tykästyn sellaisiin trendeihin, jotka jo valmiiksi puhuttelee.

On vastuullisuus silleen tärkeää.

Siitä tulee tosi hyvä fiilis, kun tekee uniikin second-hand-löydön. On tiettyjä vaatteita, kuten vaikka korsetit, joita löytää parhaiten nimenomaan kirppareilta ja vintage-uffilta. Eli etenkin just sellainen old hollywood-estetiikka.

Lempivuodenaika pukeutua on todellakin kesä, koska lyhyet hameet ja topit!

17

Samalla seudulla – samalla puolella.

Meiltä asiakkaat saavat aidosti välittävää palvelua henkilökohtaisesti, digitaalisesti ja paikallisesti. Vastuullisesti läpi Varsinais-Suomen.

18

SOME

KAIKEN KESKIPISTEENÄ

Linnateatterissa on täysi pöhinä päällä, kun näyttelijät ja tuotantotiimi valmistautuvat uuteen kesään Turun Ruissalon Telakalla. Linnateatterin entinen taiteellinen johtaja ja sketsikomedian konkari Kalle Lamberg ohjaa tämänkin kesän koomisen revyyn. Soitellen someen vie katsojan tämän päivän Turusta 1200-luvun hoviin ja sosiaalisen median kiemuroihin.

TEKSTI Emmi Helske KUVAT Oliver Tomar Soitellen someen kesäteatterissa Ruissalon Telakalla 31.5.-17.8.2024.

MAINOS “Tää on ihan paras hetki prokkisessa”, huudahtaa näyttelijä Soitellen someen ensimmäisten lukuharjoitusten alkaessa. Näyttelijät, ohjaajat, puvustaja, lavastaja, tuottaja ja muut projektin kasaan kurovat ihmiset ovat saapuneet näyttämösaliin intoa ja jännitystä kihisten.

Lukuharjoitukset ovat osa niin sanottua karsintavaihetta, jossa tavoitteena on löytää kaikkien tuotannolle lähetettyjen sketsien seasta ne kaikista hauskimmat ja osuvimmat. Ohjaajan Kalle Lambergin mukaan on tärkeää kuulla sketsit näyttelijöiden lukemana, sillä se auttaa niiden karsinnassa ja mahdollisten muokkausehdotusten laatimisessa.

Soitellen someen näyttelijäkaartiin kuuluvat Emmi Kangas, Jutta Järvinen, Anssi Valikainen ja Juha Antikainen. Sketsien

karsinnan jälkeen niistä tehdään lopulliset versiot, minkä jälkeen harjoitukset alkavat Humalistonkadulla.

Turun Ruissalon Telakalle harjoitukset siirtyvät noin kaksi viikkoa ennen esitysten alkua. Tällöin näyttelijät pääsevät harjoittelemaan rakennettujen lavasteiden keskelle rooliasuissa ja rekvisiitan kanssa. Linnateatteri aloittaa jo kuudetta vuotta Telakan kesäteatteritiloissa. “Viime vuonna ihmiset löysivät jo todella hyvin meidän kesäteatteriin”, toteaa taiteellinen johtaja Jussi Vahvaselkä innoissaan tiimille lukuharjoitusten alkaessa.

Lambergin ja Vahvaselän mielestä heillä on kasassa porukka, joka tulee ryhmäytymään hyvin. Ohjaajat ovat työskennelleet yhteisten projektien parissa aikaisemminkin.

Vahvaselän mukaan on tärkeää etenkin rakennusvaiheessa, että osapuolilla on samanlaiset toiveet projektin osalta. Esteistä ja haasteista on helpompi päästä yli, kun koko porukka puhaltaa yhteen hiileen ja tulee toimeen toistensa kanssa. “Ihanien ihmisten kanssa on ihanaa tehdä töitä”, Vahvaselkä iloitsee.

Linnateatterin kesäesitykset kulkevat kolmen vuoden sykleissä. Vuonna 2022 aiheena olivat turkulaiset poliitikot, 2023 julkkikset ja julkkisten kautta on nyt luontaisesti siirrytty someen ja sen maailmaan. Some siirretään tällä kertaa kuitenkin arkielämästä toisaalle.

Näytelmässä hauskuus syntyykin somen yhdistämisestä epätavallisiin asetelmiin, kuten Katariina Jagellonican hoviin.

Soitellen someen on Linnateatterin vuoden 2024 ratkiriemukas kesäteatteriesitys, joka on läpileikkaus digitaalisesta maailmastamme ja sen aiheuttamista lieveilmiöistä.

Mikä tapahtuu maailmalla ja somessa, tapahtuu myös Turussa ja kesäteatterin lavalla!

Liput 42/40€ linnateatteri.fi

19

poikkeus sääntöön DISCOJUMALA discojumala, voisinko vain täksi illaksi lainata kenkiäsi opeta minulle kaikki liikkeesi enkö voisi edes kerran elämässäni tanssia niin kuin sinä niin huolettomasti mutta silti niin harkitusti tai ehkä et minun tavoin harjoittele liikkeitä peilin edessä tuntikausia sillä salaisuutesi ovat tanssikenkäsi tanssikengät jotka saisivat minut unohtamaan listan listan jossa huokuu pinkillä värillä alleviivatut asiat jotka taas unohdin tehdä vihreällä taas tärkeät asiat sinisellä vielä tärkeämmät joten rakas discojumala minun täytyy vapautua näistä kahleista haluaisitko nyt edes kerran antaa näin itsetietoisen olennon kurkata täältä backstagelta miltä elämä voikaan tuntua? discojumala, minä todella tarvitsen nuo kengät! ne ovat aivan kuluneet mutta silti niin puoleensavetäviä kuitenkin kun etsin sinua tanssilattialta huomaan sinun tanssivan ilman kenkiä kohautat olkapäitäsi kun kysyn missä mahtaa olla niiden olinpaikka nyt sekö siis on salaisuutesi? ei tämä voi mennä näin olinhan tänään päättänyt tehdä elämästäni jännittävämpää vaikka minulla on tämä ihana ja uuvuttava herkkyys mutta kenties silti tarvitsen kehittyäkseni tanssikenkiesi apua ja ehkä vähän lisää juotavaa ja jotain vielä lisää, eikö vain olenhan aina sanonut kaikelle ei ja jos en pääse juuri nyt tanssimaan aivoni sulavat kevätlumen tavoin alas viemäriin sinä kuitenkin vain hymyilet, puhut hukkaamisen taidosta kengät alkavat pistää ja puristaa kenties minä sitten huomenna synnyn uudelleen vai kieltävätko kenties senkin minun loputtomat sopimukset

Kumman Kaupungin Satuja Lamput Kumartukaa lähemmäs Miten kuulisitte minut sieltä?

Tänään taivas on kostea pilvitäkki Se vuotaa nukkaa päällenne ja Minulla on kysymys: Voisitteko jälleen kuiskia korviini?

Valaista minua salaisuuksillanne?

Loistakaa minulle vielä hetki, Ennen kuin valun pois Kertokaa minulle: Kun Saatanan katto jälleen tihuttaa Laskeudunko koristeiseen kuparivatiin Keskellä synkintä ja uljainta palatsia Vai liukastutanko maan hänenkin altaan

Alina Armanto sieluni ikuinen koti metsä, metsä, metsä… sieluni ikuinen koti, sisäisen lapseni tuutulaulu, elämäni suuri rakkaustarina. haikea metsätuuli ottaa minut hiljaiseen syleilyynsä, tähän voisin nukahtaa. tässä on hyvä olla.

Keväthuuto Auringonsäteet pilkistävät, laskeutuvat hiuksille leikkisä tuuli viheltää korvaan; jokeltele kanssani joen uomaan kevätlintujen tanssi, lirkutellen valssi Pajunkissojen helinästä kuulen kirkkaan päivän uuden, jossa makoilemme vihreydessä ja kuuntelemme puiden lehtien havinoita ja tarinoita

20

lempeät värit ympärilläni vie kaikki raskaat ajatukset pois. pois, pois, kauas luotani, niinkuin niitä ei olisi ikinä ollutkaan. rakennan pienen pesän pehmeään sammaleeseen, puun juurelle, sinne missä orava on saattanut syödä eväskäpyjänsä. voin kuulla, miten puut puhuvat keskenään, niitä näitä, kuiskaten äärettömyyden salaisuuksia. joskus metsä puhuu myös minulle. se sanoo, “tule luokseni, jää luokseni, ole kuin kotonasi. sillä olethan kotonasi. minä pidän sinusta huolta, nyt ja ikuisesti.”

Elotukka Valot - kauniit, värikkäät, vilkkuvat Ne tanssivat kehollani Siluettiini hukkuvat Piirtyen osaksi komeinta kanvasta Värähtelevää, onkimadon lailla keikkuvaa Jumalattaren tytärtä

hauku mua homoksi ja piirrä siitä kartta

Tuntien katseita nälkäisiä, omivia, perverssejä Nuo kieliään lipovat viattomuuden särkijät Varjojen häpeissä Vaan opin nauttimaan niistä Kuolevaisen maailman kehuina jo puraistuani hedelmää punaista

kaikki puolet

En silti pyöri piruettiani sinun iloksesi, torakka Rantaan kiemurteleva vaskitsa, Loppukesän paarma Pyörin peilikuvani neidoille Ja siitä voit olla varma Että he naureskelevat sinulle Vuosisatojen takaa Olkaamme silti hyvää pataa Vain kosketuksen tähden, pienen, vatsaa lämmittävän, Silmiäni särmittävän Lue tämä samenttisten huulieni kaaren takaa: Tytöt tahtovat pitää hauskaa Ja maistaa sitä viiniä jonka Jumala valmisti Eevalle Ole Aatami armottoman altis ja valmis Tuntemaan öljymaalausten ja kreikkalaisten veistosten pehmeys ja kitkerä sulous Ja lue rukous Kiitä ja kumarra, Herra armahda!

Venus paistattelee hänen kehollaan!

Joten älä esitä yllättynyttä, petettyä, Pistiäinen, muurahainen, mies sarvipäinen Hampaat ne ovat meilläkin Piikit ruusupuskissa Ja sinä vielä ihmettelen epätoivon tuskissa Miksi tuhotulvat ja hurrikaanit saavat nimensä neitojen mukaan Sen lupaan Ei teistä jää vaille selitystä kukaan, ei kukaan

sano puolikuuluisaksi, puolet tietää musta kaiken, kaikki tietää musta puolet

Kumman Kaupungin Satuja Puisto Lehdet hankaavat vasten toisiaan Lehdet hankaavat vasten kasvojani Kaadun, en ota kiinni rungosta Sen karheus ei enää miellytä minua Tartun vain kaikista kauneimpaan oksaan: Olen sillä tavalla fiksu

Se ei kestä painoani

Kumman Kaupungin Satuja Loru Ruusuja rystyn tyvestä Mettä hyttysten

Alina Armanto nimetön

Niitä kylläisenä kierii kilpaa Alas mäkeä rakkauden

kato mua silmiin ja sano että tää kaikki on vaan unta Ja lamput loistaa; ne hymyää valehtele Tämän aallon nähdessään jos sun täytyy, mut kerro mulle kuinka tässä unessakin Koskaan kiviseinän kukkatarha kaikki kyllä järjestyy Ei kuivu yksinään et mun täytyy vaan uskaltaa luottaa ota mua kädestä kiinni ja sano että nyt on aika hypätä yhdessä tuntemattomaan huomiseen jos pelottaa liikaa niin purista mun kättä kovempaa joku viisas joskus sano et se auttaa oli se lume efekti tai ei jos se toimii niin se riittää me suljetaan silmät yhtä aikaa ja kummankin ote toisen kädessä voimistuu lasketaan kolme, kaks, yks, ja sit mennään, niinkö? sit mennään. kolme, kaks, yks…

21

22

Alina Ahlqvis

Kolke

23

Green Borderin pu t

oa

mi

se n

anatomia Eurooppa-neuvostossa Teksti & kuvat Kasperi Kainulainen

O

lipa kerran Turun yliopiston mediatutkimuksen oppiaine, ja oppiaineessa eurooppalaisen elokuvan kurssi, jota monet kutsuvat nimellä EUFA eli European University Film Awards. Kurssilla katsotaan elokuvia, joista opiskelijat äänestävät parhaimman elokuvapalkinto-ehdokkaaksi. Kurssin lopuksi yksi valitaan osallistumaan Hampurissa järjestettävään Euroopan elokuva-akatemian opiskelijakonferenssiin, jossa julistetaan lopullinen voittaja.

Osallistuminen Hampurin konferenssiin on kuin parin päivän elokuva-aiheinen Erasmus-vaihto.

Hampurin ekskursio on mystinen attraktio, johon osanottaminen on yksi parhaimpia anteja, mitä mediatutkimuksen opiskelu voi tarjota. EUFA-matkaa avaan teille satiiriseen tyyliin, kertoen kuinka Agnieszka Hollandin Eurooppa-kriittinen Green Border vyörytti itsensä läpi Turussa, mutta törmäsi Putoamisen anatomian murskavoittoon Hampurissa.

Samalla sivuan Claude Lévi-Straussin

24

Tropiikin kasvot -tyyliin tuskallisia ja krapulaisia itsetutkiskelujani eurooppalaisuudesta ja Hampurista menokaupunkina.

“Politics”... “Yeah, politics” Satiristi-muusikko Frank Zappa tokaisi kerran, kun häneltä kysyttiin vastakulttuuriajan uudesta poliittisesta tietoisuudesta, että kaikki on lopulta tavalla tai toisella lauma-ajattelua ja villitystä. Kun Turun eufalaiset alkoivat hekumoida ja pöhistä Hollandin uudesta pakolaisten kärsimysnäytelmästä juuri itärajan kriisin aikaan, en voinut omassa kyynisyydessäni ja vastarannankiiskeydessäni ajatella muuta. Elokuva nimittäin paljasti eurooppalaismedioiden pakolaisten epäinhimillistämisen pelottavan hyvin.

Itse kurssi käynnistyi hyvin esteettisissä mielenmaisemissa, jossa ensimmäisiä elokuvia käsiteltiin kerronnallisuuden ja eettisten ulottuvuuksien kautta. Mutta sit-

ten Black Boxissa jysähti. Green Border.

Voitte vain kuvitella kuinka monta kertaa näin tuon sanaparin muotoutuvan ihmisten huulilta seuraavien viikkojen aikana.

Kuulin sen ensin suomalaisittain ja sitten kaikilla eri eurooppalaisilla aksenteilla.

Ihmiset tunsivat itsensä voimattomiksi.

Elokuvan jälkeisessä keskustelussa puitiin eurooppalaisten suhtautumista rasismiin, naljailtiin rajavartijoille heidän olemassaolostaan ja kaikkea muuta, mitä voisi kuvitella tässä humanistis-punavihreässä kuplassa puhuttavan.

Green Border ei itsessään ole hyvä taikka huono. Se on retorisesti jylhä, mutta ilmaisuvoimaltaan täysi raakavedos ja elokuvana jynssäävä. Green Borderin taika on sen Rorschachintestimäisessä olemuksessa ja myyttisessä poliittisessa statuksessa. Puolassa laitaoikeistolaiset aktivistit kokoontuivat elokuvateatterien eteen estämään sen näytöksiä. Vaikka kannattaisi sen sanomaa, ei voi kiistää, etteikö elokuvan tehokkuus ala sakata pahasti sen siirtyessä kuvaamaan aktivisteja

Serbian edustaja Hampurin yössä tahattomasti mutta stereotyyppisesti valkoisina pelastajina.

Mutta tämä ei vanhurskaita eufalaisia haitannut! Kun oli aika äänestää voittajasta, saivat kaikki muut elokuvat unohtua.

Green Border -kelkkaan lähteneet opiskelijat heiluttelivat Refugees welcome

-lippujaan Black Boxissa kuin kansanliike konsanaan ja niin päätyi Hollandin Pakolaispassio turkulaisten valinnaksi parhaana eurooppalaisena elokuvana.

Ja siellä minä olin, tuon kirkkauden ja valistuksen keskellä, ja minulle sanottiin: “Mene, ja vie tätä sanomaa eteenpäin”. Oli aika lähteä Hampuriin.

Hampuri, piisamien kaupunki Olin jo aiemmin käynyt tuossa savuisessa ja pimeässä entisessä hansakaupungissa, itse asiassa vain paria kuukautta aiemmin: Liiallisen alkoholinkäytön sumentamassa iltamaisemassa kävelimme isokokoisen

25

saksalaisen ystäväiseni kanssa kukkulan päällä Altonan kalamarkkinoiden lähettyvillä. Olimme lähestymässä suuren tammen juurta mennäksemme tarpeillemme, kun huomasimme liikettä läheisessä pusikossa. “Eine Bisamratte”, ystäväni huusi ja osoitti kohti puskaa. Suuri majavan kokoinen jyrsijä tuijotti meitä silmät kiiluen, ennen kuin matkusti verkkaisesti jonnekin kasvillisuuden sekaan. Hämmästyimme. Ei palava pensas, vaan vielä parempaa: piisami pensaassa.

Tanskasta ja Islannista. Meidän joukossamme oli niin saksalainen ohjaajaopiskelija, joka kertoi kerran melkein tukehtuneensa pretzeliin kuvauspaikalla, kuin Iso-Britannian edustaja, joka oli katsonut joulukuuhun mennessä jo 500 elokuvaa ja pyysi Brexitiä koko ajan anteeksi.

Britti opetti minulle, miten Birmingham äännetään oikein. “Ihs noh’ BööRRmiNGHAemm, iz BööMing’äm”. Okei, Johnny, en enää väännä amerikkalaisittain.

Kaikissa meissä nuorissa on samalla aikaa jotain syvällisesti kutkuttavan positiivista ja ärsyttävää elitististä meininkiä. En oikein osaa kuvailla sitä sen paremmin.

Tuntuu vain väärältä, että olemme ainoa maanosa, jossa tällainen banaali yhtenäisyyden tunne on mahdollista. Nimitimme kokoonpanoamme eurooppalaisten joukoksi, vaikka joukostamme löytyi niin israelilainen kuin turkkilainenkin. Lisäksi Irlannin edustaja oli meksikolainen ja Hollannin edustaja muuttanut maahan vasta vuosi sitten Intiasta. Olimme moniulotteista, useahistoriaista joukkoa, joka tässä paikassa ja ajassa päätti kutsua itseään eurooppalaiseksi yhteisen vaurauden ja kehitysuskovaisuuden nojalla.

Piisami, yliluonnollinen merkki

Hampurissa meidän ei edes tarvinnut vakuutella toisillemme eurooppalaisuuttamme, vaan hyväksyimme sen muitta mutkitta. Se sai minut katsomaan koko matkaa pieni pilke silmäkulmassa. EUFA oli jatkuvaa erojen ja samanlaisuuksien löytämistä, niistä keskustelua ja toisiimme tutustumista. Ensimmäisellä Hampurin-matkallani tutustuin pitäjään tekemällä hampurilaisia asioita, kuten juomalla olutta ja syömällä sillileipiä satamassa. Nyt tutustuin kaupunkiin turistina, matkustaen monikansallisessa seurassa tilatakseilla ja jokilaivalla ympäri suistoaluetta.

Delegaatit Kokemus tuosta Amerikan alkuperäiskansojen looreista tutusta vieraslajista tulisi määrittämään loppuelämäni ajan kuvaani hienosta Hampurista. Kaupungista löytyy niin Pyhän Paulin kaltaisia historiaa huokuvia kaupunginosia raatihuoneineen ja kirkkoineen kuin Reeperbahnin tupakansavuisia sivukujakapakoita täynnä seksityöläisiä ja kukkakimppuja myyviä vanhuksia. Siksi piisami kuvastaa kaupunkia niin hyvin. Kuten piisamin näkeminen, myös Hampuri on yllätyksiä täynnä. Ymmärrän, jos olette nyt huvittuneita, mutta näepä itse piisami pensaassa keskellä yötä ja väitä, etteikö sellainen jää mieleen.

Eurooppalaisuus Hampurin matka on loistava esimerkki siitä, mitä on eurooppalaisuus. Muiden eurooppalaisten kohtaaminen luo aina vähän ironisen, hieman tuttavallisen ja todellakin yllätyksellisen, ajatuksia herättävän kokemuksen. Olen kaikkien Eurooppa-matkailujeni jälkeen yhä enemmän vakuuttuneempi siitä, että eurooppalaisuus on verbi.

Hampurissa meitä oli yhteensä kuudestatoista maasta; pelkästään meitä pohjoismaalaisia oli Suomesta, Ruotsista,

26

Ensimmäisenä päivänä menimme tutkimaan kaupungin keskustaa. Yöpymispaikkamme sijaitsi vanhalla työläisalueella, jonka vanhat, tyylikkäät ja koreat kerrostalot saivat Turun hienoimmatkin jugend-kadut näyttämään inhobrutalismilta ja minimalistiselta angstilta. Hampurin ehdottomasti parhaita puolia on sen

pluralistinen ja persoonallinen arkkitehtuuri, joka huokuu kerronnallisuutta niin ikkunankehysten yksityiskohdissa kuin rakennusmateriaalien värien kautta.

Keskustan tutkimusmatkalla meillä oli mukana Israelin ja Turkin edustajat, jotka olivat kuin yö ja päivä. Israelin edustaja oli masentunut ja herkkänä, koska Gazan valloitus oli alkanut viikkoa kahta aiemmin.

Hän soitti aamuisin herätyksen aikaan funk metallia tai grungea. Hän vaikutti oikein mukavalta, mutta ambivalentilta.

Israel oli hänen kotimaansa, jota hän kai rakasti, ja Netanyahu hänen pääministerinsä, jota hän vihasi yli kaiken. Kuuntelimme häntä ja hänen tuskaansa samalla koettaen miettiä, mitä joku palestiinalainen sanoisi tähän.

Turkin edustaja oli arka ja jäi meidän muiden jalkojen alle, mutta ihailin hänen viattomuuttaan ja haavoittuvaisuuttaan.

Hänelle Hampurin reissu oli sarja ensi kertaa matkustamisen kolauksia, joista hän ihme kyllä selvisi. Tutkimusmatkamme alussa metroasemalla joukko koululaislapsia juoksi laiturille ja heidän sekaansa jäänyt turkkilainen jäi jälkeemme meidän perästämme. Huomasimme hänen poissaolonsa vasta, kun olimme keskustassa. Kun minä ja israelilainen palasimme aiemmalle asemalle ottamaan hänet mukaamme, hän olikin uhkarohkeasti uskonloikannut toiseen metroon ja löytänyt muut.

Illalla kaikki pääsivät löytämään omat pienemmät porukkansa. Länsieurooppalaiset löysivät toisensa nopeasti ja me pohjoismaalaiset melkein löysimme toisemme.

Minä ja Islannin edustaja tulimme hyvin toimeen. Hän oli vajaa 30-vuotias nainen, jolla oli lapsia ja vakaa ura elokuva-alalla.

Sitten olin taas minä, henkisesti vanhentunut ja fyysisesti rapistunut nuori mies, jota odotti Turussa vain liikaa töitä ja pimeät iltapäivät. Silti löysimme paljon yhteistä, esimerkiksi zenin etsimisen eetoksen ja pohtivan vuoropuhelun arvostamisen.

Islantilainen ei tosin voinut sietää Ruotsin ja Tanskan edustajia. Etenkin ikealainen herätti pahennusta kokoaikaisella PewDiePie-tyylisellä hevostelullaan ja

Hampuri eri ruutujen läpi monikulttuurisuuden panettelulla. Tanskan edustaja taas kertoi katsovansa paljon toimintaelokuvia ja jalkapalloa; hän vihasi Dogma 95 -liikettä yli kaiken ja rakasti vastavuoroisesti Korpiklaania.

En tule ikinä unohtamaan tilannetta, jossa hän hiljensi koko huoneen yhdellä sanalla.

Kolmantena päivänä otimme ryhmäkuvan ennen kuin lähdimme illanviettoon kaupungille.

Valokuvaaja pyysi meitä poseeraamaan käsimerkein jotain.

Kaikki näyttivät rauhanmerkkejä ja muita nykynuorten käsimerkkivillityksiä, paitsi tanskalainen, joka kohotti oikean kätensä ja näytti terävää keskisormea.

Valokuvaaja naurahti, otti muutaman valokuvan ja kysyi: “Voimmeko ottaa yhden ilman keskisormea?”. “Ei.” tanskalainen vastasi lakonisesti ja piti sormeaan ylhäällä. Valokuvaaja jatkoi kuvaamista hiljaa.

Vihreän rajan putoamisen anatomia Green Borderin menestys ei lopulta ollut niin jyräävä kuin mitä Turussa oltiin luultu. Sen kuviteltiin yhdistävän Euroopan kansat yhdeksi rintamaksi nationalismirasismia vastaan. Kun aloin Hampurissa tajuta, että Putoamisen anatomia oli varma voittaja, minusta tuntui kuin minut olisi kirottu puolustamaan Green Borderia. Se oli mandaatti, joka oli minulle sovitettu kurssilla. Mutta minä en lupauksiani petä!

Joten, minähän Hollandin paatosdokumentaaria puolustin ja se tuntui samalta kiven pyörittämiseltä ylämäkeen kuin elokuvan katsominen.

Serbian edustaja otti joka ikisessä löytämässään paikassa tilaisuuden piikitellä Green Borderia sen kömpelyydestä ja puutteellisuudesta. Hän kysyi julistaen, että olimmeko valitsemassa voittajaelokuvaa taiteellisten vai poliittisten saavutusten perusteella. Syntyi sama estetiikka-vastaan-ideologia -kärhämä, joka oli jo Turussa kytenyt. Serbialainen sai kannatusta taakseen: miksi valita elokuva, joka ei ole muuta kuin meidän omaa selkääntaputteluamme. Mitä minulla oli tällaista argumentaatiota vastaan?

“Green Border on ehkä keskinkertainen, mutta miettikää laajempia poliittisia merkityksiä”, sanoin. Valitettavasti se oli laiha lohtu.

palopuheensa ulkopuolella. Hampurissa estetiikka voitti, ja Putoamisen anatomia valittiin voittajaksi. Inhimillisyyden kapina, joka Black Boxissa syttyi Hollandin elokuvasta, sammui Hampurin yössä, muttei vähin äänin.

Anteeksi, hyvä lukija, mutta aion nyt kehua itseäni. Äänestyksen jälkeen Serbian ja Sveitsin edustajat kehuivat puolustuspuheitani Green Borderin puolesta.

En kyllä enää muista, mitä kaikkea olin sanonut. Muistan retorisoineeni eurooppalaisista arvoista ja palkitsemisen etiikasta kuin Cicero Catilluksen salaliitosta.

Nyt jälkeenpäin huomaan eurooppalaisuuden performanssin väkevyyden. Me puhumme ihmisoikeuksista ja teemme niistä elokuvia samalla, kun kanssakansalaisemme rikkovat ja tukahduttavat niitä.

Ehkä sellainen on meitä yhdistävää eurokansalaisuutta. Ehkä se eurooppalaisuus, jolle aina nauran, mutta jonka lopulta aina jotenkin tunnistan yhteiseksi nimittäjäksi, on yhteiskuntaideaaliemme ristiriitaisuuksien hyväksyminen.

Kuka tietää. Piisamien kaupunki ja EUFA olivat hyvä kokemus. Jääkaappimme täytettiin joka päivä oluella ja viinillä, ja me söimme neljää kertaa päivässä, ilmaiseksi! En myönnä olevani kaljasieppo, mutta ette voi tietää, kuinka sydämeni täyttyy lämmöllä, kun jääkaappi ahdetaan täyteen olutta ensimmäiseksi aamulla.

Me tosiaan löysimme toisemme ruuan ja juoman kautta. Kaikki ihmiset osaavat arvostaa ruokaa, mutta uskon, että meillä eurooppalaisilla on sydämissämme erityinen paikka hyvälle alkoholille.

Viimeisenä iltana, noin 15 tuntia ennen lentoa Turkuun, menimme italialaisillallisen jälkeen seikkailemaan Reeperbahnin pikkukuppiloista aina sateenkaariklubille asti. Herätin hilpeyttä muissa eufalaisissa. Olin heidän mukaansa liian hetero homoklubille. Ja silti minä siellä heidän kanssaan olin ja tanssin. He eivät kai voineet kuvitella, minkälainen sateenkaariyhteiskunta Turun yliopiston humanistinen tiedekunta on. Koti tuli mieleeni ja poistuin.

Mietimme koko voittajan valitsemisen mielekkyyttä. Jos äänestäisimme Putoamisen anatomiaa, unohtaisimme ne pakolaiset Baltian–Valko-Venäjän vastaisella rajalla. Unohtaisimme nyky-Euroopan pimeän puolen omassa etuoikeudessamme komeillen. Mutta jos äänestäisimme Green Borderia, olisimme vain euroviisutuomareita, aina taktikoimassa mitäänsanomattomat poliittiset sanomat mielessämme.

Green Border on väkivahva elokuva, mutta myös kyvytön oman poliittisen

27

Viestijöiden ainoa ammattiliitto Suomessa

S / OPIS Y Y N

Käytännönläheiset koulutukset viestinnästä, Adoben ohjelmista tai vaikkapa tekoälystä!

Enemmän rahaa kuin Kelasta, jos jäät jossain kohtaa työttömäksi (siis työttömyyskassan jäsenyys).

2,70 € kuussa

IJAJÄSE EL K

Yhden opiskelijalounaan hinnalla

S / OPIS YY N

IJAJÄSE EL K

Työsopimuksien tsekkaukset tai muu lakiapu, milloin ikinä sitä tarvitsetkaan.

Mahdollisuus saada 500 € ViestiStipendi omasta kandista tai gradusta.

Uraneuvonta, kun et tiedä, mitä ihmettä sitä tekisi isona tai miten nappaisi viestinnän alan työpaikan.

Palkankorotuksia, myös silloin, kun et niitä itse pyydä (edustamme sinua siis TES-neuvotteluissa).

28

www.viesti.fi/jasenyys/liity-jaseneksi/

Lumi Leskelä

29

Erokirje Vinille, (tuntemattomalle) teksti taneli timisjärvi kuva Olvi pohjanoksa

Avaan kännykkäpuhelimeni. Luen uutiset. Katson Samsungia lasittuneella kat-

seella. Kyyneleet putoavat näppäimistölle. Oikosulku. Kipinöitä. Verhot syttyvät palamaan. Haen ämpäriin vettä. Kompastun paluumatkalla. Vedet lentävät puhelimeni päälle. Uusi oikosulku. Taas kipinöitä. Sänkyni syttyy palamaan. Tuli osuu kaasuputkeen. Asuntoni räjähtää. Lennän ikkunasta ulos. Törmään naapuriini, joka on hakemassa postia. Naapuri suuttuu minulle ja haukkuu minua pieruharakaksi.

Päästän lisää kyyneleitä.

Haista paska, Vin Diesel. Eroan sinusta.

Kirjoitin viime Efektissä julkaistussa fanikirjeessä sinulle näin: “Vin, et sinäkään synnitön ole. Voi, kunpa minun ei tarvitsisi mainita siitä xXx: The Return of Xander Cage -elokuvan pressikiertueen haastattelusta, jossa saat haastattelijan olon silmin nähden epämukavaksi, kun jatkat puolentoista minuutin ajan tämän kutsumista kauniiksi. Tai siitä, kun yritit manipuloida Dwayne Johnsonin takaisin mukaan Fast & Furious -sarjaan vetoamalla kuolleeseen Paul Walkeriin julkisesti Instagram-aplikaatiossa. Aika moukkamaista. Aion kuitenkin olla välittämättä näistä välikohtauksista, sillä ollaanpa nyt rehellisiä. Virheettömän julkkiksen löytäminen on ihan hemmetin vaikeaa näin someaikakautena.”

Tuon kaiken annoin sinulle anteeksi, Vin! Mutta mitä tapahtuikaan melkein heti fanikirjeen julkaisun jälkeen? Sain lukea uutisista, että entinen avustajasi on haastanut sinut oikeuteen seksuaalisesta väkivallasta! Sinun ongelmallisuusrankingisi nousi niin monta leveliä, että game over – fanitukseni sinua kohtaan loppui tähän.

Tunnen itseni rikotuksi. Kuin kuusitoista traktoria ajaisi ylitseni samalla kun supikoira pureskelee korvalehteäni. Tunnen itseni petetyksi. Kuin minä olisin Julius Caesar ja sinä Brutus, mutta pelkän puukoniskun sijaan olisit myös piilottanut legoja kumppareideni pohjalle. Tunnen itseni hylätyksi. Kuin olisit pudottanut minut leijonan aitaukseen ja kirjoittanut otsaani tikkukirjaimin “ANTILOOPPI“, jotta leijona ei vahingossakaan jätä syömättä minua. Tunnen itseni huijatuksi. Kuin huomaisin ryöstämäni pankin olleen pelkkä Monopoly-lautapeli. Vin, parkkiaikasi sielussani on päättynyt. Hilaa se Porschesi vittuun minusta. Erotan sinut perheestäni ilman irtisanomisaikaa. Tämä on sitä rajojen asettamista – ikään kuin sinä muka tietäisit niistä mitään.

Tämä ei tunnu reilulta. Miksi kaikki ihailemani julkkikset päätyvät olemaan jollain tapaa pyllystä (lue: pepusta)? Sinä, Vinnie, et nimittäin ole ensimmäinen. Julistin aikoinaan Kevin Spaceyn yhdeksi lempinäyttelijöistäni, kunnes selvisi, että hänen uransa merkittävin rooli taisi sittenkin olla sympaattisen herrasmiehen näytteleminen elokuvien ulkopuolella. Sosiopaattisia vallan väärinkäyttäjiä usein näytellyt Kevin taisi olla niin sanotusti kotonaan niissä rooleissa. Se hänestä. Toinen pettymyksen aiheuttanut taiteilija on eräs brittiläinen X-aktiivi. Vaikka kutsuni Tylypahkaan katosi Suomen Kuvalehden seassa paperinkeräykseen, oli Harry Potter -sarja (sekä kirjat että elokuvat) kovassa kulutuksessa teini-ikäisenä. Harmittihan se, kun minulle selvisi, että Rowlingin nimikirjaimet tulevat sanoista Julkkis Kiihkoilija (kiihkoilija = Google Kääntäjän tarjoama suomennos englannin kielen sanalle bigot). Suhteeni velhomaailmaan on ollut siitä lähtien etäinen. Suunnilleen samoin suhtaudun lapsuudesta asti kuuntelemaani Rammstein-yhtyeeseen, jonka keulamies Till Lindemann ei viimekesäisten uutisten perusteella ilmeisesti ole vielä oppinut, että suostumus tarvitaan joka kerta. Niiden uutisten jälkeen en ole onnistunut nauttimaan yhtyeen tuotannosta samanlaisella antaumuksella kuin ennen vanhaan. Rammstein on aina tehnyt räikeän seksuaalisia kappaleita, mutta siinä missä aiemmin ne tuntuivat osuvalta konservatiivisen arvojärjestyksen horjuttamiselta, näyttäytyvät ne viime kesän uutisten jälkeen ikävämmässä valossa.

Kysymys kuuluu, että saanko minä yhä nauttia Spaceyn roolisuorituksista tai Rowlingin rustauksista? Kun Radio Rockilla soi viidettä kertaa putkeen Du Hast, täytyykö vaihtaa SuomiPopille, jossa soi seitsemättä tuntia putkeen Kuumaan

30

Ylivoimainen? Ja tärkeimpänä kaikista: saanko ikinä tietää, miten kutkuttavan jännittävä, kuudetta aistiani kihelmöivä Fast & Furious -saaga saa loppunsa, jos en saa enää kuluttaa elokuviasi, Vinski? Vastaukseksi voi antaa klassiset kirjailijan kuolemat ja “kunhan ei rahaa anna” -lausunnot, jotka ovat toki molemmat valideja huomioita. Silti, vaikka heräisin joka arkiaamu hokemaan itselleni “kirjailija on kuollut” -mantraa siten, miten hoen itselleni peilin edessä olevani arvokkaampi kuin kaikkien Marvel- ja Tähtien Sota -elokuvien tuotot yhteensä, en pystyisi pyyhkimään mielestäni Julkkis Kiihkoilija Rowlingin transfobisia twiittejä tai Till Lindemannin lavan alla olevaa panolaatikkoa (jota ei tosin Whiskey Barissa tapaamani humalaisen opiskelijan mukaan ollut olemassa). En varsinkaan saa mielestäni sitä sielun murskaavaa tunnetta, jonka läpi jouduin elämään lukiessani viime joulukuussa sen kammottavan uutisen sinusta, Vi(tu)n Diesel.

Taitaa olla niin, että kyse on tunteista. Voimme käydä Arcanumin kirjasalin Reino-kerhossa älyllistä mieskeskustelua vaikka viisi tuntia siitä, onko sallittua fanittaa pahasti ongelmallisia tyyppejä, mutta oli senaatin päätös mikä tahansa, eivät tunteet muutu. Rammstein on ollut minulle tärkeä yhtye melkein koko sen ajan, kun olen musiikkia osannut kuunnella. Siksi edes uutisten laulajan hämäristä seksiseikkailuista ei pitäisi saada minua automaattisesti hylkäämään fanitustani. Miten muka Till Lindemannin limaisuus voisi tulla minun ja Rammsteinin musiikin väliin? Till hädin tuskin edes liittyy siihen. Minun ja heidän musansa välinen suhde on minun henkilökohtainen asiani, pentele! Tai sitten sinä, Van Bensa. Parasosiaalinen suhde sinuun on ollut suorempi, sillä olen fanittanut sinua välittömämmin kuin Till Lindemannia, joka kuitenkin kuuluu yhtyeeseen, jossa on viisi muuta ukkelia. Totesin fanikirjeessä, että en edes tunne oikeaa Vin Dieseliä, vaan ainoastaan julkisuuskuvan sinusta. Jos olen siis alunperinkin ihaillut lähinnä ideaa sinusta, tarvitseeko minun sitten huomioida järkyttävää syytöstä sinua kohtaan? Ehkä voisin vain ohittaa sen, ja jatkaa samalla linjalla kuin ennen, joka oli jo valmiiksi fiktiivinen.

Kunpa voisinkin, mutta en voi. Tunteeni eivät anna minun ohittaa näitä ongelmallisuuksia – ei Tillin, Kevinin tai J.K.:n kohdalla, mutta ei varsinkaan sinun kohdallasi, Vin. Mutta ehkä ei tarvitsekaan. Ehkä voin todeta, että kanssasi vietetty aika on ollut minulle arvokasta, mutta nyt on aika mennä eteenpäin. Hesburgerin työntekijän kanssa oli kiva rupatella, mutta nyt täytyy päästää takana oleva Toyota Corolla drive-in-tiskille. Niinhän se menee myös oikeiden (sori, Vin) ihmissuhteiden kanssa. Jotkut ihmiset kuuluvat tiettyyn elämänvaiheeseen. Joskus kasvetaan erilleen. Parisuhde voi päättyä eroon. Unelmien kämppiksen muutto El Salvadoriin saattaa katkaista jokapäiväisen hengailun. Lapsuuden bestiksen naamaa ei välttämättä enää aikuisiällä tunnista väkijoukon seasta. Mutta mikään edellämainituista tapahtumista ei tee yhdessä vietetystä ajasta hukattua. Vin, et merkitse minulle läheskään yhtä paljon kuin ennen shokkiuutista, mutta aikaisemmin kyllä totta hemmetissä merkitsit. Se on arvokasta. Aiemmin olit minulle merkityksellinen, eikä mikään vie sitä tosiseikkaa pois, vaikka kuinka tahtoisin toista. Kukaan ei totea hyvän elokuvan päätteeksi: “Ai se loppui? Miksi sitten edes aloin katsoa tätä?” Siinäkin tapauksessa, jossa elokuvan loppu on paska, on saattanut nauttia alusta ja keskiosasta. Todellakin heitän Vin Diesel -julisteeni roskikseen (ekologisesti muun paperiroskan sekaan tietenkin), mutta en voi dumpata jätteeseen sitä faktaa, että en olisi sama ihminen ilman sinua, Vin. Se ehkä ärsyttää minua nyt, kun olen sinulle vihainen, mutta loppujen lopuksi hyväksyn sen, sillä niin elämä menee.

Uskaltaako tässä nyt sitten edes fanittaa ketään, kun kuitenkin menneisyyden rikokset kaivautuvat ennen pitkään esille? Vastaus on yksinkertainen: tietenkin uskaltaa. Sama kun kysyisi, että uskaltaako tässä nyt viikon vanhaa mannapuuroa syödä, kun kuitenkin riskinä on se, että yöllä joutuu käymään helvetin porteilla ripulin johdattelemana. Emme voi elää elämäämme peläten aina pahinta. Elämästä tekee hienoa juuri se, että loppujen lopuksi emme voi koskaan tietää, miten asiat päättyvät – emme edes silloin, kun luulemme tietävämme. Siksi riskejä kannattaa ottaa, ja heittäytyä möreä-äänisten kaljupääkuskien armoille silläkin uhalla, että joku päivä sydän särkyy, kun selviää heidän olevan setämiehiä, jotka todennäköisesti kohtelevat Ferrareitaan inhimillisemmin kuin naisia.

Nyt Machu Picchun kanssa samaan aikaan rakennettua tietokonettani koristaa Mark Wahlberg, joka näyttää siltä kuin olisi saanut kuulla ensin sen, että Joulupukki ei ole todellinen, ja sitten sen, että parran alla on koko ajan ollut isä, jota ei ole koskaan edes tavannut. Ehdin jo innostua siitä, että Markku olisi uusi julkkisihastukseni, kunnes minulle pian selvisi, että myös hän on ongelmallinen.

Pari minuuttia kestänyt internet-selailu paljasti Wahlbergin rasistisen menneisyyden, mikä luonnollisesti tarkoittaa, että fanitukseni täytyy loppua. En kuitenkaan aio vaihtaa taustakuvaa heti. Haluan vielä hetken ajan lillua kuvitteellisessa maailmassa, jossa Mark on täydellinen mies, joka vie minut reppuselässään autobottien ja decepticonien valtakuntaan (Transformers-viittaus). Jonain päivänä tulevaisuudessa en välttämättä enää muista Markia, mutta se päivä ei ole nyt, eikä minun tarvitse sitä murehtia. Tärkeintä on nyt.

Tärkeintä on tämä hetki.

Haluaisin kiittää sinua yhteisistä vuosista, Vin. En kuitenkaan kiitä, vaan sen sijaan toivon, että joudut vastuuseen tekemästäsi pahasta, ja että hirvittävän rikoksen uhri saa oikeutta. Joudun siis murtunein mielin toteamaan rakkaalla toisella kotimaisella kielellä: Vin ses inte!

Haikein terveisin ex-diesel_fanboy666 eli Taneli Timisjärvi

31

32

33

34

Keltainen ateljeeri Aleksi Puusaari

35

TYÖN ORJAT SORRON Ilmaa Ilmapalloon Sain ilmapallon, Palloni on punainen, Nyt mä palloon puhallan: Puuh, puuh Sain sen ilmaa täyteen. (säv. ja san. Heljä Haavisto)

HYVIN LYHYT KATSAUS VAPUN HISTORIAAN Kuten disko, vappukin on vastarintaa, voimaa ja vapautta. Vappua vietetään toukokuun ensimmäisenä päivänä ja sen nimi juontaa juurensa 700-luvulla eläneeseen Pyhään Walburgaan.

Katolisen tavan mukaan vapunpäivänä noudatettiin pyhäpäivän työkieltoja. 1800-luvun lopulla Yhdysvaltain ammattiliitot vaativat inhimillisempiä työoloja ja kahdeksantuntista työpäivää.

Samankaltaista työväen liikehdintää tapahtui myös Suomessa ja vapusta tuli pyhäpäivän lisäksi myös työväen juhla. Vappuna järjestetään poliittisia kulkueita, mielenilmauksia ja järjestäydytään kuuntelemaan puheita erityisesti vasemmistopuolueiden osalta.

Kautta vapun ja työväen historian taide on ollut merkittävä vaikuttamisen keino. Esimerkiksi työväenlaulut ja –runous ovat olleet suuressa roolissa. Yhä edelleen kuorolaulu on osa monen vappuperinteitä.

Tiedämme, että vappuun liittyy vahvoja perinteitä, mutta myös lukuisia eri tapoja viettää sitä. Monen muun juhlapyhän tavoin vappu on aikojen saatossa marinoitunut kapitalismin myrkyllisessä vapaan tahdon ja ajattelun syövyttävässä liemessä. Julistakaamme siis vapun kapitalistisista perinteistä irrottautumista sekä vastarintaa. Antakaamme kuitenkin jokaiselle vapaus valita vapunviettotapansa, mutta tarpeen tullen olkaamme valmiita muistuttamaan ihmisiä vapun historiasta ja edelleen jatkuvasta työväenluokkien, köyhien ja vähäosaisten sortamisesta.

Voidaan myös kysyä, miksei vappua voi juhlia kaikista kolmesta näkökulmasta – opiskelijana, työväenluokkaisena sekä puhtaan kesän saapumisen riemusta. Näinä aikoina on kuitenkin entistä tärkeämpää pysyä yhdessä ja pyrkiä vaikuttamaan sekä toimimaan, jotta kaikilla olisi jatkossakin mahdollisuus juhlia vappua.

36

YÖSTÄ NOUSKAA TOVEREIDEN VINKIT VAPUNVIETTOON (SUOSITELTAVAA SOVELTAA MYÖS MUULLOIN) 1. Arvosta ja voimaannu menneistä ja tulevista työtaisteluista 2. Levitä ympärillesi solidaarisuutta ja rakkautta, vietä aikaa läheisten tovereidesi kanssa 3. Luo turvallinen vapunviettoympäristö: a. Pidä luonnosta huolta; roskat kuuluvat roskikseen b. Ruoka- ja juomarauha kuuluu jokaiselle, oli simasi terästettyä tai ei ja söitpä kuinka monta munkkia tahansa c. Muista yleinen toverillisuus; huolehdi, että toveria ei jätetä!

4. Soita työväenlauluja hieman liian lujaa, usein ja kenties jopa kapitalistien seurassa (ks. tovereiden vappusoittolista) 5. Ei ole yhtä oikeaa tapaa viettää vappua <3 (Paitsi, että on. Ks. listan kohdat 1–4 xD)

“Olen rakkautta kiireestä kantapäähän –, – Rakkaus, on näkemistä, ajattelemista, ymmärtämistä –, – Olen kommunisti” (Olen kommunisti – Agit-Prop)

Yhteislaulutilaisuus Taidemuseon edustalla vappuna.

Laulua johtaa kanttori R. Honkakoski. Kuva Finna

37

TOVEREIDEN VAPPUSOITTOLISTA: KOM-teatteri – Kenen joukoissa seisot Ultra Bra – Ampukaa Komissaarit, Nuo Hullut Koirat Agit-Prop – United Fruit KOM-teatteri – Tiellä taistojen Arja Saijonmaa – Punakaartin marssi Agit-Prop – Olen kommunisti Affektilaisten vapun viettoa vuodelta 2023.

Kuvat Tuomi Helander

KOM-teatteri – Kansainvälinen Jussi Raittinen – Tammisaaren laulu KOM-teatteri – Toveri, mitä odotat The Trammps – Disco Inferno (Tämä on kuitenkin diskoaiheinen lehti)

Vallankumouksellista, voimaannuttavaa ja vilpitöntä vappua!

Toivottaa toverit

Hilla, Isabel, Lotta, Riina ja Selja 38

Kuolleet kukat, osa 2 2023 Alina Armanto IG @art.mantu

39

40

TURN ON, TUNE IN, DROP OUT. Suitsukkeet palamaan ja laavalamppu lämpenemään! Soittolistalla voi olla psykoaktiivisia vaikutuksia. Ohjelmassa kuullaan vanhaa sekä uutta psykeä, stoner-rockia, ambientia ja muuta hämyistä musiikkia, joka saa kolmannen silmäsi taatusti aukeamaan! Hissillä kolmanteentoista kerrokseen ja lisää spiidii!

Tripsitterin Suosikit

Varautukaa viiltävään analyysiin turkulaisesta elokuvaskenestä ja elokuvien harrastamisesta. Kino Giljotiinissa erotellaan oikeat mielipiteet vääristä kuin päät hartioista. Elokuva on nykypäivän järjestys!

Kino Giljotiini

Musan ja median opiskelijat porisevat taas bändeistään, mutta tällä kertaa spesiaalifokuksena maailmaa mullistanut 2010-luvun isoin poikabändi-ilmiö One Direction. Palaa kanssamme muistelemaan teinivuosia ja nauttimaan erittäin hyvästä musiikista erittäin hyvässä seurasta. Popitetaan yhdessä isoja yleisöjä tanssittaneita kipaleita ja pohditaan, miksi One Direction nousi ilmiöksi ja jäi pysyväksi osaksi populaarikulttuuria.

Me ja pojat - One Direction -edition

(torstain 25.4. ja perjantain 26.4. välisenä yönä)

Pe 26.4. klo 00.00

To 25.4. klo 14-16

Ma 22.4. klo 8-10

WAPPURADIOSSA

Affektilaiset

41

Hämärähommia palaa wappuna radioaalloille outojen tapausten ja kummallisten asioiden pariin, tervetuloa kult... kuuntelemaan!

Hämärähommia

Paska musa, mutta paskat jutut. Pidätkö hyvästä huumorista? Hyvä, emme mekään.

Tunnelia Valon Päässä

Liity seuraamme, kun pureudumme formulakisojen kulissien taakse, analysoimme tuoreimpia käänteitä ja heittäydymme draaman vietäväksi. Luvassa kuumimmat ratajuorut ja päätöntä spekulointia vauhdikkaan musiikin siivittämänä. Olitpa sitten vanha kehäkettu tai rookie, lupaamme parhaan kykymme mukaan viihdyttää jokaista kuulijaa tässä tiimiradiossa. Kuulemisiin radalla!

Vroom Vroom! by Vilma & The Ollikaiset

Hitti vai Huti? Populaarimusiikin skandaalit -ohjelmassa kaivellaan eri vuosikymmenien unohdettuja skandaaleita esiin. Aiheita käsitellään ohjelmassa rennolla ja humoristisella otteella, ja toivotamme tervetulleiksi kuulolle niin skandaalikonkarit kuin uteliaat untuvikotkin. Tässä ohjelmassa ei keskitytä biisien arvosteluun, vaan soitettavat kappaleet toimivat käsiteltävien aiheiden maustajina. On siis aika kietoutua lauantaiaamun skandaaliviittaan ja liittyä linjoille! P.S. Pidetäänhän kommenttikenttä kuumana.

Xoxo Anne ja Fanni

Hitti vai Huti? Populaarimusiikin skandaalit

Ma 29.4. klo 22-24

Ma 29.4. klo 20-22

Su 28.4. klo 14-16

La 27.4. klo 8-10

Työtä ympäristön ja työllistämisen hyväksi Olemme itsenäinen voittoa tavoittelematon yhdistys.

Vuosittain meillä työskentelee 250 henkilöä ja kauttamme uuden kodin löytää 300 000 tavaraa.

Opiskelijakortilla

–20 %

Tee löytöjä luontoa ja lompakkoa säästäen!

turunekotori.fi Rautakatu 12 | Rieskalähteentie 74 42

Hullu ku vesipullosta tullu teksti verneri jauhiainen kuva kasperi kainulainen

M

itä yhteistä on diskolla ja digitaalisuudella? No, nyt kun mietin, niin tavallaan aika paljonkin, joten tämä ajatus ei ole ainoa oikea – tai no, ei tässä ole sen enempää järkeä kuin missään muussakaan. Mutta tosiaan, niin... Menipä vähän tämän jutun flow pilalle. Anyway, molempien parissa kun touhuaa, niin pitää muistaa nesteytys! Tämä kyllä pätee kaikkeen, niin että ei tuossa aloituksessa ollut oikein mitään järkeä. Nyt, Verneri, yritä keskittyä asiaan! Olin siis kysymässä (retorisesti), että mikä on paras neste ihan nesteytystarkoituksessa? No, vesi tietenkin! Toisaalta kaljassa on 93% vettä, niin miten vittu se ei muka nesteytä? En ymmärrä tätä logiikkaa… niinku pakkohan sen on. Tässä jutussa meinaan siis arvostella ja listata kaikki vedet.

Ensimmäisenä testissä: Hanavesi (Haapavesi) Testaan aluksi hajun. Sitä ei ole, ei sitten yhtään. Ensimmäinen kulaus. Alkupuraisu loistaa poissaolollaan, siis juuri se, mitä kaipasin. Jälkeenpäin kielelle kuitenkin hiipii hyvin hienovarainen metsän maku.

Kostea havumetsä. Naava. Sammal. Etsimällä kunnolla löytää myös sen muiston vanhasta kupariputkesta. Koostumus on pirun nestemäinen, etten jopa sanoisi vetelä. Sellainen nestemäinen joogamattotunnelma. Kaikkiaan hyvin neutraali kokemus. Hyvää vettä.

2: Hanavesi (Turku) Hajua ei tästäkään löydy. Ei tämäkään oikein maistu miltään. Oikeastaan aika sopiva, yksipuolinen makuelämys. Haapaveden metsät puuttuvat. Kokemus on jotenkin pehmeämpi, niin kuin appelsiininkuoria nuoleskelisi. Hitusen uimahallimeininkejä.

Kuin uimahallivettä ilman klooria.

3: S-ryhmän “kotimaista” lähdevesi No huh… maku on kirkas kuin Jeesuksen nännit. Jotenkin hivenen makea. Hunaja.

Vaseliini. Bepanthen. Luonnon parantava shamaani-voima-juttu. Tämä on sitä, mitä neandertalinihmiset ja homo habilikset ja homo erectukset ja kaikki muutkin homot joi. Vitun eeppinen. Tämä on ihmiselle normaalia ja luonnollista toimintaa, eli juoda vettä muovipullosta. Ei ihme, että se oli Wiklundin S-marketista loppu. Hinta: n. 60 snt. pullo.

4. Polar Spring Lähdevesi (Lidl) Lidlin lahja vesien maailmalle jättää juuri sopivan kylmäksi. Maku on niin kuin olisi kurkkuun (siis vihannekseen) kaivertanut reiän ja joisi sieltä puhdasta vettä. Vähän hiekkaiset meiningit. Tai sitten johtuu siitä, että luin tämän olevan hiekan läpi suodatettua, joka on tosin ihan normaali pide of the toimi. Tai sitten se on vain kevät ja katupöly. No, täytyy sanoa, että hiekkaisesta plasebo-efektistä (haha, efekti mainittu) huolimatta tämä on freesi kuin Martti Lutherin teesit.

Hinta: n. 50 snt. pullo.

5: Pirkka Lähdevesi Täysin mitäänsanomaton kokemus. Vaikea saada juuri mitään irti. Makeutta on jonkin verran. Makeuden taso on yksi miljardisosa Repo Manin makeudesta. Eli vedeksi ihan hyvä. Negatiivinen puoli on se, että tämä hieman ironisesti tuntuu kuivattavan suuta. Hintaan suhteessa snadi L.

RANKING 1. S-ryhmä lähdevesi 2. Polar Spring 3. Hanavesi (Haapavesi) 4. Hanavesi (Turku) 5. Borjomi 6. Pirkka Lähdevesi 7. Novelle Lähdevesi

Hinta: n. 1€ pullo.

6: Hartwall Novelle Lähdevesi Vesi on kyllä hyvää. En voi muuta sanoa, mutta tässä tapauksessa en voi erottaa taidetta taiteilijasta. Se fakta, että puolen litran pullo lähdevettä maksaa kaksi (2) euroa (€) on täysin hyväksymätöntä. En voi sanoa hyvää sanaa (vaikka ehdinkin jo sanoa) tästä rikkaiden ihmisten statussymbolivedestä, josta erittyy sortokapitalismin paskainen lemahdus. Olen poliittisesti liian sosialistinen yksilö arvioimaan tätä paskantärkeää desingpullokusta irti kontekstista. Viimeiselle sijalle menee.

Suomen kostein toimittaja: Verneri Jauhiainen

7: Borjomi Mineraalivesi Ainoa vesi, joka maistuu oikeasti erilaiselta. Oikeaa gourmet-paskaa! Maistuu suolalta ja maksaa vitusti! Jee!

8: Spring Lähdevesi En maistanut. Maistuu varmaan samalta kuin kaikki muutkin. Löytyy esim. Maccikselta.

43

y k s ty i

ä v s e tsi i

Presidentinvaalit hävinnyt Hjallis Harkimo löytää coping-mekanismeja renessanssiajan maalausposeeraamisesta

Saneerauksessa tarvitaan hunajata, hunajata, hunajata…

Vahingoniloinen Jethro Rostedt piikittelee konkurssiuhan alla olevaa TPS:ää

valtakunnalliset turpaanvetotalkoot

Inspiroiduin Matti H. Virtasen urapolusta.

44

Olen AY-mies henkeen ja vereen.

Eläköityvä Matti Rönkä ilmoittaa ryhtyvänsä nyt öyhöttäjäksi Koittakoon pitkien bensaletkujen yö!

Perussuomalaiset suunnittelevat historiallisen tason kostoa lakkoilijoille

Yliopiston johtaminen on ollut yhtä Fruit Ninjan pelaamista!

Rehtorin tehtävät jättävä Jukka Kola on Yksityisetsivän retrospektiivissä Taidehistorian luento taitaa olla tänään sellissä C6.

Opetustiloista leikkaava Turun yliopisto aikoo siirtää humanistisen tiedekunnan halvempiin paikkoihin

Tässä on nähty esimerkillistä toimintaa vatuloimisen ja väpelönä olon parissa.

Pohjois-Savon maakuntavaltuusto myöntää Turun humanistiopiskelijoille ansiomitalin

Rohtotohtoreina tunnetut humanistiopiskelijat valmistautuvat vappuun

Humanisticum

Masennuslääkkeistä ja viinasta menee vain maha sekaisin.

45

46

Disco Primavera Ville Kivelä (@dreicandle)

disco & digitaalisuus mixtape Jamiroquai - Virtual Insanity Koska Suomi-italo räjäyttää pään - Ilgallo

Arcade Fire - Reflektor K-X-P - 18 Hours (Of Love) Jaakko Eino Kalevi - Flexible Heart

City Center - Profondo Rosso (Flemming Dalum Remix) Mila Jam - It’s Raining Them Vivien Vee - Destiny Lady Gaga - Disco Heaven Charli XCX - Von dutch GFRIEND - MAGO

BÄNGERI ja UBEA versio The Weather Girlsien klassikkodiskobiisistä - guess who <3

Gay Cat Park - I’m a Vocoder Tove Lo - disco tits The Immortals -Techno Syndrome (Mortal Kombat) Turmion Kätilöt -Verta ja lihaa Skrillex - Scary Monsters and Nice Sprites Machine Girl - Krystle (URL Cyber Palace Mix) Cerrone - Supernature (Instrumental CLIMAX Edit) Laine - Nüüd on Mul Muusika Desireless - Voyage voyage

mun lempidiscon lempibiisi - ranskalainen discotar

Faraonika - Beboteo Simple Minds - Someone Somewhere (In Summertime) Sylvester - You Make Feel (Mighty Real) Mr. Flagio - Take A Chance (Original Mix) Djedjotronic, Lokier- Are Friends Electric LCD Soundsystem - Disco Infiltrator The Crash - Lauren Caught My Eye

Anri - 悲しみがとまらない (I Can’t Stop the Loneliness) MUNA - What I Want Kraftwerk - Computer Love Gigi D’Agostino - L’Amour Toujours Caroline Polachek - I Believe

Kappale kertoo niistä tuntemuksista, jotka syttyvät discon lattialla kirkkaitten valojen alla... - K

Nothing But Thieves - Oh no :: He said what?

Pineapples - Come On Closer Donna Summer - I Feel Love

Designed by Freepik

Justice - Phantom

47

“Voimakas ruumiillinentai tunnevaikutus, joka voi ilmetä jollain tavoin puhujan käyttämässä kielessä”

Turun yliopiston median, musiikin ja taiteen tutkimuksen ainejärjestö

48