Minerva 4 Totuus

Jaana Hallamaa | Kaisa Heinlahti | Tuomas Nevanlinna | Sami Pihlström | Ukri Pulliainen

Minerva 4

FI4 Totuus

Jaana Hallamaa | Kaisa Heinlahti | Tuomas Nevanlinna

Sami Pihlström | Ukri Pulliainen

EDITA HELSINKI

Tilaukset

Edita-myyntipalvelu

asiakaspalvelu.publishing@edita.fi p. 020 450 05

www.edita.fi

Tiedustelut

Edita Publishing Oy, Helsinki opettajapalvelu@edita.fi p. 020 450 010 www.edita.fi

Toimitus: Riikka Kujanen

Kuvatoimitus: Riikka Kujanen

Graafinen suunnittelu: Virve Kivelä

Kansi: Virve Kivelä

Kansi: birds © Charlotte Evans / Bridgeman Images

Taitto: Petteri Kivekäs

Kuvalähteet kirjan lopussa.

1. painos

© Tekijät ja Edita Publishing Oy

Tämä teos on oppikirja, joka on suojattu tekijänoikeuslailla (404/61).

Tämän teoksen tai sen osan valokopiointi, skannaaminen tai muu digitaalinen kopiointi tai käyttö edellyttää oikeudenomistajan luvan. Kopiosto ry myöntää teosten osittaiseen kopiointiin lupia. Tarkistakaa, mitkä valokopiointi- ja digiluvat ovat kohdallanne voimassa. Lisätietoja luvista: www.kopiosto.fi. Teoksen tai sen osan muuntelu on kielletty.

ISBN 978-951-37-8449-2

Otavan Kirjapaino Oy

Keuruu 2022

Lukijalle

Minerva 4 Totuus on lukion filosofian neljännen moduulin oppikirja. Kirjassa tutustutaan olemassaoloon, tietoon ja totuuteen filosofian tutkimuskohteina. Lisäksi siinä tarkastellaan tieteenfilosofiaan liittyviä kysymyksiä, kuten tieteen tunnusmerkkejä sekä tieteen etiikkaa. Kirja perehdyttää myös tieteelliseen tutkimukseen ihmisestä.

Kirjan kaaviot, tiivistelmät, kuvat ja monipuoliset tehtävät tukevat keskeisten asioiden omaksumista. Minerva 4 edistää laaja-alaista osaamista muun muassa vuorovaikutuksen, monitieteisyyden ja yhteiskunnallisen osaamisen kautta.

Tervetuloa filosofian maailmaan!

Tekijät

Ihmistieteet

IV

Tiede ja ihminen

Mitä rakkaus on? Jos asiaa kysyy evoluutiobiologilta, vastaukseksi voi saada esimerkiksi, että se on evoluution tukema sopeuma, joka vahvistaa lapsen turvallisuuden kannalta tärkeän perhesidoksen. Rakkaus on tunne, jonka tarkoitus on pitää lapsen vanhemmat yhdessä. Toinen biologi selittäisi, kemistin kannustaessa, että joidenkin ihmisten haju saa meidät haluamaan juuri heitä. Hajun miellyttävyyden on osoitettu korreloivan toisen mahdollisimman erilaisen geeniperimän kanssa, mikä puolestaan olisi syntyvän lapsen kannalta paras mahdollinen tilanne. Psykologi voisi viitata tutkimuksiin, joissa esimerkiksi osoitetaan yksilön lapsuuden kokemuksien ja suhteen omiin vanhempiinsa ohjaavan ihmisen parinvalintakäyttäytymistä tai miten yksilöt etsivät itseään täydentävää kumppania. Historioitsija tai antropologi lähestyisi kysymystä toisella tavalla. He muistuttaisivat, että esimerkiksi avioliitot ovat olleet laajalti lähinnä sukujen välisiä liittolaissopimuksia tai kaupantekoa, ja että nykyisin yleinen ajatus yksilöiden molemminpuolisesta tunteesta liiton lähtökohtana on varin länsimainen, historiallisesti nuori ilmiö. Filosofi kääntyisi ensimmäiseksi käsitteen äärelle. Mitä rakkaudella itse asiassa tarkoitetaan? Onko olemassa erilaisia rakkauden lajeja? Esimerkiksi antiikin filosofiassa eroteltiin kolme erilaista rakkauden lajia: agape joka on pyyteetöntä, henkistä tai jopa jumalallista rakkautta toiseen ihmiseen; eros on seksuaalista rakkautta; filia puolestaan on ystävyydenkaltaista rakkautta, joka voi kohdistua ihmisten lisäksi myös muihin asioihin.

Ihmistieteiden eriytyminen filosofiasta 1800-luvulla syntyi useita uusia tieteenaloja, kuten psykologia ja sosiologia. Ihmismielen ja yhteiskuntien tutkiskelu oli tuohon saakka mielletty ensisijaisesti filosofien alueeksi, mutta luonnontieteen huiman edistyksen vanavedessä alettiin ajatella, että myös ihmistä ja yhteiskuntaa koskeviin kysymyksiin voitaisiin saada havaintoihin perustuvia vastauksia. Uudet alat hakivat vaikutteita luonnontieteistä ja niiden kokeellisista menetelmistä. Tieteenfilosofiassa tätä suuntausta kutsutaan positivismiksi Positivismin mukaan todellinen tieto on sellaista, joka voidaan osoittaa todeksi luonnontieteellisin menetelmin. Positivismin isänä on usein pidetty ranskalaista filosofia ja sosiologia Auguste Comtea (1798–1857). Hän piti perinteisiä käsitteellis-rationaalisia filosofisia pohdintoja ihmisestä ja yhteiskunnasta sekä epätieteellisinä että tarpeettomina. Comten mukaan yhteiskunnalliset ilmiöt noudattavat omia lainalaisuuksiaan, joita voidaan havainnoida ja mitata. Siksi ne voidaan tunnistaa kokeellisen menetelmän avulla yhtä lailla kuin luontoa ohjaavat lainalaisuudetkin.

Lukiessasi huomaa

Luonnontieteet Esimerkiksi fysiikka ja biologia

• Mikä on ollut filosofian suhde eri tieteisiin eri aikakausina? Mitä on selittäminen tieteessä? Mihin tarvitaan yleissivistystä?

Tiede ja ihminen | 131

Aloitustarina johdattaa pääluvun aiheeseen.

Motivointikuva kunkin luvun alussa virittää lukijan luvun aihepiiriin.

Selkeät kaaviot auttavat omaksumaan uusia asioita.

Tieteet

Yhteiskuntatieteet Esimerkiksi taloustiede ja sosiologia

Ihmistieteet

Humanistiset tieteet Esimerkiksi historia ja kielitiede

Toisten tutkijoiden mielestä luonnontieteen menetelmät eivät sopineet ihmistä koskevaan tutkimukseen, vaan ne olivat joko vajaita tai suorastaan virheellisiä. Tämän vuoksi viime vuosisadan alkupuolella puhuttiin paljon ihmistieteiden ja luonnontieteiden eroista, millä haluttiin korostaa sitä, että niiden menetelmien tulisi olla erilaisia. Ihmistieteet on voitu vielä jaotella humanistisiin tieteisiin ja yhteiskuntatieteisiin. Jaottelut ovat vaihdelleet aikakausittain ja kielialueittain, mutta niiden taustalla oleva asetelma on kohtuullisen selkeä. Saksalainen filosofi, psykologi ja sosiologi 1911) oli varhainen ihmistieteiden puolustaja. Hän vetosi useisiin seikkoihin perustellessaan kantaansa, jonka mukaan ihmistä ja inhimillistä todel lisuutta ei voi tutkia samoin kuin muuta todellisuutta. Ensinnä on olemassa asioita, jotka eivät tule näkyvik si luonnontieteellisessä tutkimuksessa. Vaikka miten mitattaisiin ja analysoitaisiin esimerkiksi kympin se teliä, ei päästäisi käsiksi sen ”rahamaisuuteen”. Seteli on luonnonesineenä paperinpala, mutta kulttuu riesineenä sillä on arvo ja merkitys. Myös tätä rahan arvoa ja merkitystä on sekä mahdollista että järkevää tutkia rationaalisin menetelmin: ne eivät ole täysin subjektiivisia tai sattumanvaraisia asioita. Toiseksi, kun etsitään syitä sille, miksi jokin asia tapahtui, elottoman materian ja ihmisen toiminnan välillä on merkittävä ero. Ihmisen ajattelulla ja toiminnalla on oma sisäinen mielensä, jota ei voida ymmärtää havainnoimalla pelkästään ihmisen ulkoista käyttäytymistä. Ihmisten toimintaa ohjaavat heidän aikomuksensa ja merkityksensä, joita on tulkittava.

Millaisia olisivat esteettiset lainalaisuudet?

Keskeiset käsitteet on tummennettu, ja ne on määritelty kirjan lopussa olevassa hakemistossa.

Monipuolinen kuvitus avaa uusia näkökulmia tekstissä esiteltyihin asioihin.

Ihminen ei voi aidosti kokea maapallon kiertävän Aurinkoa, joten ajatus on fenomenologian mukaan vain teoreettinen konstruktio.

pragmaattisin perustein silloin tosi. Nykyään tällaisen lääkkeen antamista lapsille pidetään mahdottomana ajatuksena, sillä morfiini on lapsille aivan liian voimakas huume. Onko väite muuttunut epätodeksi?

Charles S. Peirce korosti, että toimivuus totuuden kriteerinä ei tarkoita mitä tahansa toimivuutta. Käsitykset voidaan julistaa tosiksi vasta, kun ne on todennettu kokeellisesti. Kokeellisella todentamisella Peirce ei tarkoittanut pelkästään tieteellisiä kokeita. Myös filosofisia ajatuksia ja miksei vaikkapa arjen ongelmien ratkaisuyrityksiä tulisi hänen mukaansa testata systemaattisesti kokemuksen valossa. Peircen mukaan totuus on vapaan ja julkisen kokeellisen tutkimuksen ajateltu päätepiste.

Fenomenologia

Filosofi Edmund Husserlin fenomenologian perusajatus on pyrkimys irrottautua turhasta sanahelinästä ja ontosta käsitteiden pyörittelystä. Husserl haluaa tarkastella asioita itseään eli sitä, kuinka ihmiset kokevat todellisuuden ja millaisena todellisuus ihmisille näyttäytyy. Husserl kirjoittaa, että ”sysäyksen tutkimukseen ei tule lähteä filosofioista vaan asioista ja ongelmista.” Husserlin mukaan kaikki ennakkoluulot, arjen asenteet ja hyvinkin perustein oikeiksi otaksutut teoriat on suljettava pois tarkastelusta ja on

Tutkimuskohteiden kohtelu

Tieteen etiikkaan kuuluvat myös kysymykset siitä, tehdäänkö tiedettä moraalisesti kestävällä tavalla. Pohditaan, aiheuttaako tutkimus esimerkiksi haittaa tai kärsimystä sen kohteille tai ympäristölle. Tiedeyhteisön tulisi myös itse toimia eettisesti. Tosiasiassa tieteen nimissä on toimittu myös epäeettisesti. Natsi-tiedemiesten maailmansodan aikana tekemät ihmiskokeet ovat epäinhimillisyydessään ilmiselvästi moraalin vastaisia. Lääketieteen alalla on tehty nykykatsannossa järkyttäviä kokeita toki aiemminkin, mutta viimeistään kaikkia ihmisiä koskevan ihmisoikeusajattelun leviämisen myötä tällaiset kokeet ovat nykyisin historiaa. Natsien kohdalla kyseessä oli käytännössä moderni poikkeustapaus, jonka koko globaali tiedeyhteisö on tuominnut. Nykyisin tieteessä vallitsee tiukka säännöstö sitä, miten ja millä tavoin ihmisiä saa käyttää tieteellisen tutkimuksen koehenkilöinä. Ennen kuin esimerkiksi uutta lääkettä voidaan kokeilla ihmisillä, sen on läpäistävä kliiniset testit ja joskus myös eläinkokeet. Käytännössä eläinkokeet ovat käyneet viime vuosikymmeninä monin paikoin tarpeettomiksi, kun tietotekniset ohjelmat ovat kehittyneet yhä paremmiksi mallintamaan ihmiskehon reagointia. Amerikkalainen neurokirurgi Robert J. White (1926–2010) herätti kohua vuonna 1970 siirtämällä onnistuneesti apinan pään toisen apinan kehon ylläpidettäväksi. Whiten tavoitteena oli pelastaa aivoiltaan terveitä ihmisiä, joiden ruumiit ovat pettämässä esimerkiksi lihasrappeumataudin vuoksi. Luovuttajina voitaisiin käyttää ruumiiltaan terveiden, mutta aivokuolleiden, ihmisten kehoja. Olisiko tällainen operaatio eettisesti hyväksyttävä? White toimi paavi Johannes Paavali II:n lääketieteen etiikan neuvonantajana, ja jopa paavi kannusti Whitea työssään. Siitä huolimatta erityisesti monet kristityt pitävät tällaista tiedettä vaarallisena Jumalan leikkimisenä. Monet uskonnottomatkin tuntuvat suhtautuvan

Tieto-laatikot tarjoavat aihetta koskevaa lisätietoa, jota syvennetään tehtävillä.

VIRTUAALISUUS

ieteen tekemisessä on sekä pohdittava tutkimuksen aiheuttamia mahdollisia seurauksia yhteiskunnalle että varottava aiheuttamasta harmia tutkimuksen kohteille. Tämän lisäksi tutkimuksessa on noudatettava hyvää tieteellistä käytäntöä esimerkiksi välttämällä vilppiä tai olemalla aiheuttamatta muuten haittaa tiedeyhteisölle. Tieteenhistoriaan on mahtunut monenlaisia hyvän tieteellisen käytännön rikkomuksia. Vuonna 1996 professori Carl Öhmanin 1950-luvulla tekemän lisensiaattityön lähteistä osa osoittautui itse keksityiksi. Hän oli käyttänyt tutkimuksessa lähteenä muun muassa itse kirjoittamiaan August Strindbergin kirjeitä. Entinen kauppa- ja teollisuusministeri Jari Vilén puolestaan jäi kiinni plagioinnista. Melkein puolet hänen pro gradu -työstään oli lähes suoraan lainattu Simon kunnan historiikista. Lääketieteen puolella aivotutkija Paavo Riekkinen tuomittiin vankeuteen vuonna 1999 hänen käytettyään 1,8 miljoonaan markan tutkimusrahaa omiin yksityisiin menoihinsa. Vuonna 1994 kohistiin politiikan tutkija Tatu Vanhasen kansojen älykkyyseroja koskevasta tutkimuksesta, jonka katsottiin vahvistavan rasistisia asenteita.

keskityttävä siihen, miten ilmiöt ilmenevät ihmisille. Hän ajatteli, että olemassaolevaksi pitäisi hyväksyä vain se, mikä ilmenee kokemuksessa. Fenomenologia ei tähtää asioiden selittämiseen tai syy-seuraussuhteiden selvittämiseen vaan pyrkimyksenä on tavoittaa ilmiöiden alkuperäisen ilmenemisen tapa. Kun maailmaa yritetään tavoittaa, mitään teoriaa ei pidä omaksua lähtökohdaksi, ei edes itsestäänselvinä pidettyjä käsityksiä, kuten sitä, että maailma koostuu aineellisista kappaleista. Fenomenologia hylkää ennakko-oletukset ja tutkii sen sijaan, miten asiat ilmenevät ihmisille. Esimerkiksi Husserlin mukaan ilmiötä pidetään aineellisena silloin, kun se ei ilmene kerralla kokonaisuudessaan. Luku yksi ei ole aineellinen, koska se ilmenee kokonaisuudessaan. Sen sijaan tulitikkurasia on aineellinen, koska siitä nähdään kerralla vain osa ja sitä on tarkasteltava eri puolilta sen hahmottamiseksi kokonaisuutena.

Harjoittele

Tutkimusetiikassa ei kuitenkaan pohjimmiltaan ole kyse vain näin räikeiden tapausten välttelemisestä. Koko tiedeyhteisö opiskelijoista huippututkijoihin sitoutuu rehellisyyteen, kriittisyyteen ja avoimuuteen tieteen tekemisessä. Hyvää tieteellistä käytäntöä voi edistää ja vilppiä välttää noudattamalla seuraavia normeja:

• Noudata tutkimuksessa rehellisyyttä, tarkkuutta ja huolellisuutta.

• Ole avoin ja vastuullinen tutkimustulosten julkaisussa.

• Kunnioita muiden tekemää tutkimusta.

• Suorita tutkimus tiedeyhteisön hyväksymällä tavalla.

• Ole avoin tutkimuksen rahoituksesta ja ilmoita sidonnaisuudet.

• Hanki tarvittaessa tutkimusluvat ja noudata tutkimusta koskevaa lainsäädäntöä. •

Harjoittele Mitä tutkimuksessa ei saa tehdä? Muuta hyvää tieteellistä käytäntöä koskevat kehotukset kielloiksi.

tällaisiin projekteihin kielteisesti, eritoten kun kysymys on vielä epävarman teknologian kokeilemisesta. Muuttaako asiaa se, että useita lihasrappeumataudista kärsiviä ihmisiä on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi koekaniiniksi tällaiseen operaatioon? Eläinten käyttö päänsiirtokokeiden kaltaisissa tutkimuksissa kiellettiin Yhdysvalloissa osin juuri Whiten kokeiden herättämän kohun vuoksi. Kielto ei kuitenkaan ole maailmanlaajuinen. Aasiassa suoritettiin vastaavia kokei-

ta rotilla vielä 1980- ja 1990-luvuilla, mutta nykyään alan tutkimuksessa käytetään ensisijaisesti tietokonemallinnuksia.

Koe-eläinten käyttö tutkimuksessa on noussut viime vuosikymmeninä merkittäväksi eettiseksi kysymykseksi. Ei ole vaikeaa perustella, että on moraalisesti väärin tehdä tarpeettomia kokeita, jotka aiheuttavat eläimille kipua

irtuaalisuus tarkoittaa keinotekoisten ja ei-fysikaalisten ilmiöiden todellisuutta tai todellisuusvaikutelmaa. Erityisesti sillä viitataan tietotekniikan avulla luotuihin kuviin ja aistitodellisuuksiin. Tällainen virtuaalisuus voi saada monia muotoja. Sitä on niin sosiaalinen media, tietokonepelit kuin kokonaisvaltainen ja moniaistinen virtuaalikokemus, joka on luotu teknologiaa hyödyntäen. Eron tekeminen todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden välille on vaikeampaa kuin luulisi.

Vuosituhannen vaihteen Matrix-elokuvatrilogiassa (1999–2003) esitettiin kuvitelma, jossa koko inhimillinen todellisuus oli tietokoneohjelman avulla luotu virtuaalinen rakennelma. Tässä on tietty perä elokuvajuonen ulkopuolellakin: eikö kaikki sosiaalinen ja kulttuurinen todellisuus ole tavallaan virtuaalista?

Sosiaalista todellisuutta ei kuitenkaan voi mielin määrin ohjailla tai muokata mieleisekseen. Käyttäytymistapoihin, sosiaalisiin normeihin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin ei yksi ihminen voi juurikaan vaikuttaa. Ne eivät ole samalla tavoin valikoitavissa ja hallittavissa kuin teknisesti aikaansaadun virtuaalitodellisuuden piirteet. Vielä selvemmin tämä pätee ihmisen fyysiseen ympäristöön: seinien läpi ei niin vain voi kävellä. Erilaiset arkielämään rynnistävät älytekniikat pyrkivät korvaamaan mahdollisimman monta osatekijää todellisuudesta. Kerrotaan, että Microsoftin perustajan Bill Gatesin kotona anturit tunnistavat huoneeseen tulijan, säätävät lämpötilan hänelle mieleiseksi ja päräyttävät hänen mielimusiikkinsa soimaan. Joidenkin yhtiöiden suunnittelupöydällä on myös seksirobotteja tai muita virtuaaliseksiin liittyviä ratkaisuja, joiden avulla ihmiset voisivat toteuttaa unelmiaan ilman aikaa vievää kommunikaatiota ja vuorovaikutusta todellisten ihmisten kanssa. Kenties jonain päivänä aivojen data voidaan siirtää kovalevylle ja ihminen voi elää ikuisesti. Maailman virtualisoimisen unelma on ruumiista ja kuolevaisuudesta irti pääsemisen unelma. Onhan kuolevainen ruumis

ollut viimeistään se raja, jota ihminen ei ole voinut hallita tai voittaa teknisin keinoin. Tämän unelman toteutuminen merkitsisi myös täydellisesti hallittavissa olevaa maailmaa. Myöhäisantiikissa elänyt filosofi Boëthius (noin 475–525) kirjoitti teoksessaan Filosofian lohdutuksesta, että Jumalalla on kaikenkattava, jokahetkinen, täydellinen ja rajaton elämä. Ehkäpä tulevaisuudessa virtuaalitodellisuudessa voidaan päästä kaikkeen käsiksi näppäimen painalluksella,

Husserl tutki kokemustamme muun muassa siitä, että peilissä oikea ja vasen näyttävät vaihtavan paikkaa, mutta ylhäällä ja alhaalla säilyttävät paikkansa.

1. Mihin totuusteoriaan seuraavat väitteet viittaavat? a) Lumi on valkoista, jos tämä sopii yhteen muiden uskomusten kanssa. b) Lumi on valkoista, jos tähän uskominen toimii ja on hyödyllistä. c) Lumi on valkoista, jos lumi todella on valkoista.

2. Mitä vahvuuksia ja heikkouksia eri totuusteorioihin liittyy?

3. Laadi kolmen kohdan ohjeet siitä, miten voi sietää epävarmuutta.

4. Onko totuudella väliä, jos johonkin väitteeseen uskominen on hyödyllistä?

5. Miten aineelliset kappaleet ilmenevät meille?

Taito-laatikot selventävät esimerkkien kautta filosofiaan liittyviä taitoja, joita laatikoiden lopussa olevat tehtävät auttavat omaksumaan.

Tiivistelmäsivut kokoavat jokaisen pääluvun lopussa sen keskeisimmät tiedot, käsitteet ja taidot.

Tiivistelmä I Metafysiikka

Tieteenfilosofia | 125

ilosofia etsii kaiken ajattelun lähtökohtia ja taustaoletuksia ajattelun avulla. Tässä se eroaa tieteistä, joissa tehdään havaintoja ympäröivästä maailmasta. Metafysiikka on filosofian ala, joka tutkii todellisuutta kaikkein yleisimmällä tasolla ja esittää perustavia kysymyksiä, kuten mistä todellisuus koostuu. Materialistien mukaan todellisuus on pohjimmiltaan aineellinen ja idealistien mukaan aineeton. Jos oletetaan, että sekä aine että henki ovat olemassa, syntyy mieli–ruumis-ongelma, joka tutkii sitä, miten ihmisen mieli ja ruumis ovat yhteydessä toisiinsa. Ontologia on filosofian ala, joka tutkii olemassaoloon liittyviä kysymyksiä. Olio tarkoittaa mitä tahansa olemassa olevaa asiaa. Kategoriat – kuten muoto tai lukumäärä – ovat käsitteitä, joilla voidaan luonnehtia kaikkea olevaa niiden välisistä eroista riippumatta. Ihmisolioiden olemistapaa kuvaavat eksistentiaalit, kuten virittyneisyys ja oleminen kohti kuolemaa. Substanssi on jokin joka on, mikä se on. Substansseilla voi olla satunnaisia tai olemuksellisia ominaisuuksia. Substanssin olennaiset piirteet muodostavat olemuksen, jonka avulla tietylle käsitteelle voidaan määritellä ala. Modaalikäsitteillä kuvataan välttämättömyyttä, satunnaisuutta ja mahdollisuutta.

Metafyysinen kosmologia tutkii maailmankaikkeuden syntyyn ja rakenteeseen liittyviä kysymyksiä, kuten onko maailma ääretön vai äärellinen tai onko maailmalla olemassa jokin alkusyy. Determinismin mukaan kaikella on aina syy ja siksi todellisuus on ennalta määräytynyt. Indeterministien mukaan on olemassa aitoja sattumia ja ihmisellä voi olla vapaa tahto. Kompatibilismi yhdistelee näitä kantoja. •

René Descartesin (1596–1650) mukaan ihmisen ruumis ja henki ovat vuorovaikutuksessa käpyrauhasen kautta.

Keskeiset taidot

• taustaoletusten etsiminen • kategorioiden tunnistaminen • ajattelun rajojen ajatteleminen • kielipelien tunnistaminen

Tietoteoria | 69

Taito

HYVÄN TIETEELLISEN KÄYTÄNNÖN NOUDATTAMINEN

Kertaa ja syvennä

1. Filosofi Thomas Reid (1720–1796) edusti terveen järjen koulukuntaa, jonka mukaan ajattelun lähtökohdiksi voidaan ottaa arkijärjen tarjoamat totuudet, kuten että ulkoinen maailma on olemassa ja että oliot ovat sellaisia, millaisiksi ne havaitsemme. a) Mitä taustaoletuksia arkijärkeen luottamiseen väistämättä liittyy?

b) Keksi argumentteja Reidin kannan puolesta ja sitä vastaan.

2. Immanuel Kant kehitteli oman kategoriaoppinsa Aristoteleen kategorioiden pohjalta. Keksi, miten Kantin eri kategoriat ilmenevät tilanteessa, jossa pelataan biljardia.

Todellisuus

Suhde Substanssi

4. a) Piirrä kaavio Popperin kolmesta maailmasta.

b) Keksi kuhunkin maailmaan jokin esimerkki. c) Hahmottele kaavioon, mitkä ovat mielestäsi suhteet näiden kolmen maailman välillä, ja nimeä oma näkemyksesi.

5. a) Mitä ovat eksistentiaalit? b) Mitä eksistentiaalia filosofi Martin Heidegger kuvaa oheisessa katkelmassa? Kuolema on olemismahdollisuus, jonka täälläolo [olemassa oleva ihminen] itse on aina jo omaksunut. [...] Tämä omin, riippumaton mahdollisuus on samalla äärimmäisin. Olemiskykynä täälläolo ei kykene sivuuttamaan kuoleman mahdollisuutta. Lähde: Martin Heidegger, Oleminen ja aika, suomennos Reijo Kupiainen

6. Katoavatko luokassa olevat pulpetit, kun kaikki lähtevät välitunnille eikä kukaan ole niitä havaitsemassa? Ota kantaa.

7. a) Mitä filosofista kantaa seuraavissa katkelmissa kuvataan?

Päälukujen lopussa olevat Kertaa ja syvennä -aukeamat sisältävät monipuolisia tehtäviä, joiden avulla oppimistaan voi täydentää ja sisäistää.

Hyvin yleisellä tasolla hypoteesien ja teorioiden muodostaminen ja niiden kriittinen koettelu maailmasta tehtävien havaintojen perusteella ovat joka tapauksessa tieteellisen toiminnan ydintä. Tämä pätee, tutkittiinpa ihmisestä riippumatonta materiaalista todellisuutta tai ihmisen luomaa kulttuuria, sen historiaa ja merkityksellisiä sisältöjä. Kaikilla tutkimuksen aloilla tarvitaan kriittistä tieteellistä menetelmää ja sitä toteuttavia päättely- ja selitysmalleja.

Harjoittele

1. Miten filosofian ja luonnontieteiden suhde muuttui uuden ajan alussa?

2. Mitä on reduktionismi tieteessä?

3. 1950-luvun jälkeen sekä ilmakehän hiilidioksiditaso että liikalihavien määrä ovat kasvaneet. Voiko tästä päätellä, että hiilidioksidi aiheuttaa liikalihavuutta tai liikalihavuus hiilidioksidipäästöjä? Perustele.

4. Miten voisit selittää sen, että opiskelija sinnittelee väsyneenä hereillä lukeakseen tenttiin: a) kausaalisesti b) teleologisesti?

5. Keksi esimerkki siitä, kuinka oppiminen ilmiönä voidaan palauttaa luonnontieteisiin.

ja seuraus Yhteisyys eli vuorovaikutus olion ja muiden olioiden välillä Modaalisuus Mahdollisuus Olemassaolo Välttämättömyys Tiede ja

selvittää mitään merkityksellistä käyttämällä mittauksia.

b) Mitkä ovat Spinozan kannan filosofiset vaihtoehdot? Mikään yksittäisolio, eli mikään äärellinen ja olemassaololtaan määräytynyt olio, ei voi olla olemassa eikä määräytynyt toimintaan, jos sitä ei olemassaoloon ja toimintaan määrää toinen syy, joka samoin on äärellinen ja olemassaololtaan määräytynyt; eikä tämäkään syy voi vuorostaan olla olemassa eikä määräytynyt toimintaan, jos sitä ei määrää olemassaoloon ja toimintaan toinen syy, joka taaskin on äärellinen ja olemassaololtaan määräytynyt ja niin edelleen loputtomiin. Lähde: Baruch Spinoza, Etiikka, suomennos Vesa Oittinen Maailmankaikkeudessa ei ole mitään satunnaista, vaan kaikki on jumalallisen luonnon välttämättömyydestä määräytynyt olemaan olemassa ja toimimaan tietyllä tavalla.

Lähde: Baruch Spinoza, Etiikka, suomennos Vesa Oittinen

8. Pohdi Aristoteleen syiden analyysin avulla, mitkä ovat syyt Pariisin Eiffel-tornille.

9. a) Millaisissa tilanteissa ihmisillä on tapana uskoa kohtaloon?

b) Ohjaako usko kohtaloon ihmisen elämää?

10. Laadi käsitekartta metafysiikan peruskysymyksistä ja niiden mahdollisista vastauksista. Ympyröi käsitekartasta omat suosikkikantasi. Immanuel Kantin kategoriat Määrä Ykseys Moninaisuus

Lukujen lopussa olevat Harjoittele-tehtävät kertaavat käsiteltyä aihepiiriä ja sen kannalta keskeisiä taitoja.

Harjoittele-tehtävät tukevat keskeisten asioiden omaksumista.

Taito-tehtävät harjoittavat filosofisia taitoja.

Syventävät tehtävät ohjaavat ymmärtämään ja soveltamaan opittuja asioita.

Tekijät

Jaana Hallamaa, TT, Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori

Kaisa Heinlahti, FM, filosofian, elämänkatsomustiedon ja psykologian opettaja

Tuomas Nevanlinna, toimittaja ja kirjailija

Sami Pihlström, FT, Helsingin yliopiston uskonnonfilosofian professori

Ukri Pulliainen, FM, Kallion lukion filosofian ja elämänkatsomustiedon opettaja

50 | Metafysiikka Metafysiikka | 51

Sisällys

II Tietoteoria

Immanuel Kantin kopernikaaninen kumous

Käsitteet ja kategoriat

Metafysiikan mahdollisuus

Tieteellisen tiedon merkitys ja rajoitukset

Kielen ja maailman suhde

Wittgenstein ja kielellinen käänne

Taito: Näkemyksen muuttaminen

8 Tiedon rakentuminen

Realismin monet merkitykset

Idealismin lajit

Taito: Termit ja niiden merkitys

Konstruktivismi

Vallan ja tiedon yhteys

Feminismi ja postkolonialismi

Realismin uudet aallot

Tiivistelmä

Kertaa ja syvennä

III Tieteenfilosofia

IV Tiede ja ihminen

Kertaa

Hakemisto Kuvalähteet

I Metafysiikka

Maa ei liiku, sanoipa Kopernikus mitä hyvänsä. Näin esitti suomalainen filosofi Juha Himanka (1967–) kirjassaan Se ei sittenkään pyöri (2002). Miten voi väittää, ettei Maa muka kiertäisi Aurinkoa?

Juha Himangan hätkähdyttävä ajatus perustuu saksalaisen filosofin Edmund Husserlin (1859–1938) esittämään analyysiin. Husserl ei pyrkinyt kiistämään tieteen tuloksia, vaan hän halusi selvittää aurinkokeskisen tähtitieteen kaikkein perustavimmat lähtökohdat. Hänen mukaansa kopernikaanisen tieteen keskeinen lähtökohta on se, että maapallo on fysikaalinen kappale muiden joukossa. Silloin on luontevaa ajatella, että Maa voi liikkua kuin muutkin fysikaaliset kappaleet.

Husserl huomauttaa, että ihmisten kokemuksen mukaan Maa ei kuitenkaan ole yksi liikkuva kappale muiden liikkuvien kappaleiden joukossa. Se on liikkumaton perusta, jota vasten kaikki muu liike hahmottuu, ja tausta, jota vasten eri kappaleiden liike ja lepo jäsentyvät. Husserl haluaa filosofina ottaa tämän inhimillisen kokemuksen lähtökohdakseen pohtiessaan, miten todellisuus alun perin muodostui.

Husserl katsoi, että viime kädessä piste, johon liike ja lepo vertautuvat, on Maa. Maan liike ei koskaan tule inhimillisessä kokemuksessa todelliseksi. Tähtitaivasta katsova ihminen ei osaa kuvitella havaintoaan sellaiseksi, että olisi itse liikkuvan kohteen päällä.

Lukiessasi huomaa

• Mitä on ensimmäinen filosofia?

• Onko todellisuus vain ainetta?

• Onko kaikki tapahtumat määrätty ennalta?

Moni pitää itsestäänselvänä, että aurinko nousee huomennakin.

Millaisia asioita pidät itsestäänselvinä?

Metafysiikka ensimmäisenä filosofiana

Mihin kaikki perustuu?

Kun filosofi Edmund Husserl (1859–1938) pohti maailman liikettä, hänen peruskysymyksensä oli, mitä teoreettisia oletuksia joudutaan omaksumaan, jotta aurinkokeskisen, liikkuvan Maan kosmologiaa voidaan alkaa pitää itsestäänselvyytenä. Perustavin näistä oletuksista on, että Maa on kappale muiden kappaleiden joukossa. Tämä ei Husserlin näkökulmasta ole itsestäänselvyys vaan oletus, joka vieraannuttaa ihmisen omasta kokemuksestaan. Tiede voi omaksua ja kehitellä teoreettisia malleja, joille löytyy kokeellista tukea. Filosofia taas kysyy, mitä oletuksia nuo mallit sisältävät ja mitä niiden omaksuminen merkitsee maailmankatsomukselliselta kannalta.

Kaikilla ihmisillä on lähtökohtia ja oletuksia, joiden varassa he toimivat ja ajattelevat. Niistä ei useimmiten olla tietoisia, eikä niitä tarvitse kyseenalaistaa, niin kauan kuin ne toimivat. Filosofiassa kuitenkin pyritään löytämään pitävät lähtökohdat kaikelle tiedolle ja ajattelulle, koska jos lähtökohdat ovat vääriä, ne turmelevat kaiken, mikä on rakennettu sen varaan. Filosofia ei voi ottaa

lähtökohdakseen vallitsevia uskomuksia sellaisenaan, koska monesti ihmisten uskomukset ovat muun muassa keskenään ristiriitaisia. Miten voidaan sitten arvioida, mikä uskomuksista on tosi ja perustuu oikeisiin lähtökohtiin?

Kaiken ajattelun lähtökohtia etsivää filosofiaa Aristoteles (384–322 eaa.) nimitti ”ensimmäiseksi filosofiaksi”. Toinen nimi samalle asialle on metafysiikka. Metafysiikka tai ensimmäinen filosofia koskee asioita, joita luonnontutkimus ei voi yksinään ratkaista. Tällaisia kysymyksiä ovat Aristoteleen mukaan olevaisen yleiset piirteet, luonnontutkimuksen lähtökohdat, logiikan periaatteet ja kysymys Jumalasta.

Aristoteleen aikana kaikki tieto kuului filosofian piiriin. Metafysiikka ensimmäisenä filosofiana erotettiin kuitenkin luonnontutkimuksesta, joka oli ”toista filosofiaa”. Modernissa ajattelussa erityistieteitä, kuten kemiaa, psykologiaa tai kirjallisuudentutkimusta, ei enää pidetä osana filosofiaa, vaan ne ovat erkaantuneet siitä historian kuluessa.

Filosofian ja tieteiden välisen erottelun perusteet muistuttavat yhä Aristoteleen ensimmäisen ja toisen filosofian välistä eroa. Tiede tutkii luontoa, ihmistä ja kulttuuria, mutta filosofia tutkii tieteen lähtökohtia ja menetelmiä. Lisäksi filosofia pohtii asioita, joista tiede ei voi sanoa mitään, koska

Jos opiskelee yliopistossa pääaineenaan esimerkiksi fysiikkaa tai biologiaa, valmistuu ennen pitkää filosofian maisteriksi. Nimitys juontaa juurensa ajalta, jolloin luonnontieteitä kutsuttiin luonnonfilosofiaksi.

TAUSTAOLETUSTEN TUNNISTAMINEN

Kaikella ajattelulla on taustaoletuksia, joiden varaan se rakentuu. Esimerkiksi luonnontieteissä useimmiten oletetaan, että on olemassa havaitsijasta riippumaton todellisuus ja että tämä todellisuus on aineellinen ja käyttäytyy lainmukaisesti. Lisäksi tieteessä oletetaan, että ulkoisesta todellisuudesta on mahdollista saada tietoa ja että sitä on mahdollista kuvata kielellä. Koska tiedettä ei kannata rakentaa huteralle perustalle, on nämä oletukset hyvä aika ajoin altistaa kriittiselle keskustelulle.

Filosofian tehtävänä on tunnistaa ajattelun lähtökohtia ja tarkastella niitä kriittisesti. Taustaoletuksista voidaan keskustella vasta, kun ne osataan nimetä. Oletukset ovat itsestään selvinä pidettyjä asioita, eikä niiden

löytäminen siksi ole aina yksinkertaista. Apuna lähtökohtien tunnistamisessa voidaan käyttää kysymyksiä:

• Mitä esitetty näkemys edellyttää ollakseen tosi tai järkevä?

• Mitä esitetyissä argumenteissa oletetaan itsestään selväksi?

• Mitä puhuja tai kirjoittaja olettaa yleisönsä hyväksyvän ilman perusteluja? •

Harjoittele

Millaisia taustaoletuksia löytyy terveelliseen ravintoon liittyvästä keskustelusta?

ne eivät perustu havaintoihin eikä niiden luonnetta voida selvittää kokeilla.

Tällaisia asioita ovat vaikkapa kysymykset tiedon ehdoista, eettisestä hyvästä, politiikan peruskäsitteistä ja Jumalan olemassaolosta.

Eräällä tavalla kaikki filosofia on ”ensimmäistä filosofiaa”. Filosofiassa on aina kysymys siitä, että kaivetaan esiin piileviä lähtökohtia ja oletuksia ja niitä tarkastellaan. Filosofia voi myös tuoda esiin uusia oletuksia ja kysyä, olisiko mahdollista ja hedelmällistä rakentaa pohtimista ja tutkimista niiden varaan.

Materialismi ja idealismi

Onko kaikki, mikä on olemassa, pelkkää luontokappaleiden liikettä? Vai onko sen takana tai lisäksi olemassa jotakin muuta, kuten henki, mieli, sielu tai Jumala?

Filosofeja, jotka vastaavat myöntävästi ensin mainittuun kysymykseen, kutsutaan materialisteiksi. Heidän mukaansa maailmassa on vain aineellisia kappaleita ja niiden välisiä vuorovaikutussuhteita. Filosofiassa materialismi-termillä ei siis viitata maallisen mammonan arvostamiseen vaan todellisuuden perusluonnetta koskevaan kantaan.

Filosofeja, jotka vastaavat myöntävästi jälkimmäiseen kysymykseen, kutsutaan idealisteiksi. Arkipuheessa idealismi-sanalla viitataan usein

hyväuskoiseen ihanteellisuuteen. Metafysiikan yhteydessä sillä kuitenkin tarkoitetaan kantaa, jonka mukaan todellisuudesta ei voida puhua vain aineellisten kappaleiden liikkeenä. Vaikka idealismi voi tuntua vanhentuneelta ajattelutavalta, ei sen esittämästä materialismin arvostelusta ole yksinkertaista päästä eroon. Jo Platon (427–347 eaa.) huomautti, että esimerkiksi yksikään piirretty ympyrä ei ole matemaattisesti täsmällinen ympyrä. Platonin ideaopin mukaan matemaattisesti täsmällinen ympyrä kuuluu abstraktiin ideamaailmaan, ei havaittavaan maailmaan. Matemaattisia objekteja, mutta myös vaikkapa mielentiloja

Platonin ideaoppi

Ideamaailma

• Ikuinen

• Muuttumaton

• Tavoitetaan järjen avulla

Hevosen idea

Materialistien mukaan ihminen kaikkine ajatuksineen ja tunteineen on pohjimmiltaan vain ainetta.

Aistimaailma

• Muuttuu koko ajan

• Tavoitetaan aistien avulla

Jäljittely

Jäljittely

Koni

Polle

Kuva hevosesta

Konstruktivistit

korostavat, että esimerkiksi sukupuoli rakentuu kulttuurisesti. Drag-taiteilijat leikittelevät sukupuoliin liitetyillä kulttuurisilla stereotyyppisillä taustaoletuksilla.

Millainen todellisuus on?

Naturalismi

On olemassa vain luonto, joka on aineellinen ja noudattaa luonnonlakeja.

Konstruktivismi

Todellisuus määrittyy ja tulkitaan eri näkökulmista erilaisena.

ja rahaa, voidaan edelleenkin hyvin perustein pitää henkisinä, ideaalisina tai virtuaalisina ilmiöinä. Ajatuksia ei voida nähdä aivoihin kurkistamalla eikä rahan ehtona oleva luottamus ole itsessään aineellista.

Platon viittasi itsekin materialistien ja idealistien väliseen filosofiseen kiistaan, vaikka hän käytti näistä käsityksistä eri termejä. Platonin dialogissa Sofisti puhutaan ”jättiläisten ja jumalten” välisestä taistelusta filosofiassa. Maan jättiläisten puolella olevat tarrautuvat kiinni kiviin ja puihin ja väittävät, että vain kappaleet, joihin voi koskea, ovat olemassa. Jumalten puolta pitävät katsovat, että aineellisillakin kappaleilla on aineeton olemus.

Vaikka Platon piti tässä kiistassa jumalten puolta, antiikissa oli myös materialistisia filosofeja. Yksi heistä oli Demokritos (noin 460–370 eaa.), jonka mukaan maailman täytyy viime kädessä koostua pienimpien mahdollisten kappaleiden eli atomien yhteentörmäyksistä ja toisiinsa liittymisistä. Demokritos oli myös kenties ensimmäinen filosofi, joka esitti tyhjiön olevan mahdollinen.

Nykyään puhutaan materialismin sijaan usein naturalismista. Sen mukaan vain luonnontieteiden tutkima luonto on todella olemassa. Idealismin teemoja ylläpitää puolestaan muun muassa konstruktivistinen tietoteoria.

Konstruktivistien mukaan yksinkertaisiltakin näyttävät tosiasiat rakentuvat kulttuuristen lähtökohtien sanelemien monikerroksisten oletusten varaan.

Konstruktivistien mukaan esimerkiksi Suomi-nimisen kansakunnan olemassaolo ei ole ikuinen annettu tosiasia. Suomalaisuus on ilmiö, joka on tietoisesti rakennettu erilaisilla poliittisilla ja kulttuurisilla toimenpiteillä.

Mielenkiintoiset luonnontieteelliset tosiasiatkaan harvoin perustuvat yksinkertaisiin havaintoihin. Konstruktivistit tutkivat, mitä taustaoletuksia, teoreettisia malleja ja laboratoriotoimintaa on vaadittu, ennen kuin jokin hypoteesi on voitu julistaa tieteelliseksi tosiasiaksi.

Popperin kolme maailmaa

Itävaltalais-brittiläisellä filosofilla sir Karl Popperilla (1902–1994) oli oma näkemyksensä siitä, minkälaisista asioista maailma rakentuu. Hän kannatti emergenssiä, jonka mukaan kokonaisuus voi sisältää sellaisia ominaisuuksia, joita sen osilla ei ole. Esimerkiksi auton ominaisuus voi olla hyvä ajettavuus, jota millään sen yksittäisellä osalla ei ole.

Popperin kolme maailmaa ja materialismin muodot

Reduktiivinen materialismi

Maailmat 2 ja 3 palautuvat maailmaan 1.

Maailma 1 Aine

Eliminatiivinen materialismi

Vain maailma 1 on olemassa.

Maailma 2 Mieli

Emergentti materialismi

Maailmat 2 ja 3 nousevat maailmasta 1.

Maailma 3

Käsitteet ja kulttuuri

Kuohuviini on materiaalinen asia, mutta sen juomiseen liittyy erityinen kulttuurinen merkitys.

Popper jakoi todellisuuden kolmeen toistensa kanssa vuorovaikutuksessa olevaan maailmaan. Maailma 1 on aineen maailma, johon kuuluvat luonnonoliot ja -tapahtumat. Maailma 2 on mielen maailma, joka koostuu ihmisten ja eläinten tietoisuuden tiloista.

Maailma 3 on yksilöllisen mielen ulkopuolinen käsitteiden ja kulttuurin maailma. Siihen kuuluvat muun muassa sellaiset käsin koskemattomissa olevat oliot kuten käsitteet, väittämät, tieteelliset teoriat ja luonnolliset luvut. Maailmaan 3 kuuluvat myös kulttuuriset ja sosiaaliset ilmiöt, esimerkiksi myytit, teknologia, yhteiskunnalliset instituutiot ja taideteokset.

Kulttuurituotteilla on useimmiten jokin aineellinen hahmo, mutta niiden varsinainen ydin, niissä piilevä sosiaalinen merkitys, kuuluu maailmaan 3. Aineelliseen maailmaan kuuluvat muun muassa kolikot ja setelit, mutta ne ovat merkityksettömiä ilman maailmaan 3 kuuluvaa rahan arvoa.

Popperin maailmojen avulla voidaan analysoida ja luokitella erilaisia olemassaoloa koskevia näkemyksiä. Materialismi pitää luonnonolioiden aineellista maailmaa ensisijaisena. Idealismi voi pitää ensisijaisena esimerkiksi tietoisuuden tai käsitteiden maailmaa.

Popperin emergentin materialismin mukaan tietoisuuden ja käsitteiden maailmat ovat kehittyneet aineellisessa maailmassa tapahtuneessa evoluutiossa. Mieli ja kulttuuri eivät toisin sanoen voisi olla olemassa ilman aineellista maailmaa, mutta voivat silti vaikuttaa siihen takaisin esimerkiksi teknologian ja muun luonnonmuokkauksen keinoin.

Harjoittele

1. Mitä metafysiikka tutkii?

2. a) Mihin kysymykseen materialismi ja idealismi ovat vastauksia?

b) Miten niiden vastaukset eroavat toisistaan?

3. Mitä taustaoletuksia liittyy keskusteluun siitä, miten sosiaalinen media muuttaa tapaa kokea todellisuutta?

4. Materiana punainen on valoa, jonka aallonpituus on 630–740 nanometriä. Onko punaisen havaitseminen mielessä vain aivokemiaa eli aineellista? Voiko punaisen kokemisen aggressiivisena tai siihen liitetyt merkitykset kuten rakkaus, kuolema tai vallankumouksellisuus selittää aineellisesti?

5. a) Mitkä ovat Popperin kolme maailmaa?

b) Missä mielessä Maamme-laulu on olemassa kunkin Popperin maailman asukkaana?

Jos metsässä kaatuu puu ja kukaan ei ole kuulemassa, kuuluuko siitä ääni?

Kysymys olemassaolosta

Mitä on olemassa?

Mitä oleminen tai olemassa oleminen on? Milloin oliosta sanotaan, että se on olemassa, ja milloin se taas todetaan mielikuvituksen tuotteeksi? Olemassa olemisen kysymyksiä tutkivaa filosofian alaa kutsutaan ontologiaksi. Länsimaisessa filosofiassa on pidetty yleisenä lähtökohtana, että maailma koostuu olioista ja niiden ominaisuuksista. Oliolla tarkoitetaan mitä tahansa olemassa olevaa asiaa, oli se sitten elävä, eloton tai ideaalinen, kuten vaikkapa luku. Tämä lähtökohta ei ole itsestään selvä. Voitaisiin myös ajatella, että maailma koostuu prosesseista tai värähtelystä.

Olio-ontologiassa yksi olemassaolon vaatimus on, että olio joko havaitaan tai voidaan havaita. Tässä on kysymys olemassaolon kriteeristä: olio on toki olemassa, vaikka kukaan ei sitä havaitsisi, havainto on ainoastaan ihmisen tapa todentaa olion olemassaolo. Irlantilainen filosofi George Berkeley (1685–1753) meni pidemmälle ja väitti, että olemassaolo on havaituksi tulemista.

Havaituksi tuleminen ei kuitenkaan ole sellaisenaan riittävä olemassaolon kriteeri. Ihmiset voivat nähdä olemattomia tai väärin. Eri ihmisten havainnot

voivat myös olla keskenään ristiriitaisia. Yleensä tällaiset virheet ja vääristymät voidaan kuitenkin selvittää kokemuksia vertailemalla ja viimeistään julkisessa tieteellisessä keskustelussa. On huomattava, että aistiharhojen olemassaolo ei ole argumentti sen puolesta, että kaikki olisi aistiharhaa. Yksittäisen aistiharhan voi tunnistaa vain toista, sitä oikeampana pidettyä aistihavaintoa vasten.

Voi olla olemassa olioita, joita ei voida havaita, mutta joiden on joillakin muilla perusteilla syytä väittää olevan olemassa. Nykyfysiikassa oletetaan monia hiukkasia, joita ei sellaisenaan voi havaita. Jos havaitsemattomia hiukkasia ei oleteta, joitakin tehtyjä havaintoja ei voida selittää. Oletus havaitsemattomissa olevien hiukkasten olemassaolosta perustuu siis sekin välillisesti havaintoon.

Antiikin filosofiassa olemassaolon kriteerinä pidettiin olion pysyvää läsnäoloa ajassa. Mitä pysyvämmin ja mitä pidempään olio oli olemassa, sitä vahvemmin se oli olemassa. Tästä seurasi, että kaikkein todellisinta on ikuinen ja muuttumaton: maailman perimmäinen järjestys, joka näkyy ennen kaikkea tähtitaivaan samanlaisina toistuvissa liikkeissä. Tämän suuntainen ajatus vallitsee yhä useimmissa yhteisöissä, joiden kulttuuri perustuu pitkään jatkuneen ja hitaasti muuttuvan perinteen ylläpitoon.

Havaituksi tulemisen lisäksi toinen olemassaolon kriteeri on se, että kaikki olemassa olevat oliot vaikuttavat muihin olioihin. Olio on siis olemassa, jos sillä on vaikutuksia. Tämä pätee ainakin fysikaalisiin kappaleisiin, jotka ovat

Monet ovat raportoineet nähneensä ufoja. Miten luotettavan aistimuksen voi erottaa epäluotettavasta?

Aristoteleen kategoriat ovat nykyäänkin lauseenjäsennyksen taustalla. Substanssi vastaa usein lauseen subjektia ja muut kategoriat lauseen predikaattia sekä siihen liittyviä määreitä.

aina jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. On kuitenkin huomattava, että myös monilla virheellisillä uskomuksilla on vaikutuksia.

Joulupukki-uskomuksella on vaikutuksia, koska lapsiperheissä toimitaan ikään kuin joulupukki olisi olemassa. Voidaan sanoa, että uskomukset ja tarinat joulupukista ovat olemassa ja niillä on vaikutuksia, vaikkei niiden kohde ole olemassa.

Kategoriat

Aristoteles luonnehti ensimmäisen filosofian tavoitteita muun muassa sanomalla, että siinä tutkitaan olevaa olevana. Kun tutkitaan olevaa olevana, jätetään huomiotta olioluokkien ja -lajien väliset erot. Sen sijaan tutkitaan, mitä oliosta voidaan sanoa vain sen tiedon nojalla, että olion tiedetään olevan olemassa mutta mitään muuta siitä ei tiedetä.

Perinteisesti filosofia on ilmaissut ontologisen tutkimuksen tulokset kategorioita koskevassa opissa. Kategoriat ovat käsitteitä, joilla voidaan luonnehtia kaikkea olevaa niiden välisistä eroista riippumatta. Niitä voisivat olla esimerkiksi muoto tai koko, koska olipa jollakin olennolla esimerkiksi parta tai ei, olion on oltava jonkin kokoinen ja jonkin muotoinen. Tämän perusteella voidaan päätellä, että muoto ja koko ovat kategorioita. Sen sijaan parta ei ole kategoria vaan empiirinen käsite, koska läheskään kaikilla olioilla ei ole partaa.

Eri filosofit ovat esittäneet erilaisia kategoriaoppeja. Niistä tunnetuimmat ovat Aristoteleen ja Immanuel Kantin (1724–1804) kategoriaopit.

Kantin mukaan ihminen muovaa kategorioiden avulla kaiken havaitsemansa. Ihmiset eivät esimerkiksi luovu käsityksestään siitä, että kaikilla ilmiöillä on sitä edeltävä syy, vaikka he eivät mahdollisesti koskaan saisi tietää, mikä ilmiön aiheutti. Syysuhteen kategoriaa itseään ei siis Kantin mukaan ole johdettu kokemuksesta, vaan kokemus tulkitaan väistämättä syyn ja seurauksen valossa. Jos auto ei käynnisty eikä mekaanikkokaan löydä siitä vikaa, johtopäätös ei siltikään ole se, ettei auton toimimattomuudelle ole kerrassaan mitään syytä. Sen sijaan ajatellaan, että jokin syy sille on, ei vain vielä tiedetä mikä.

Ihmisen erityisasema

Saksalainen filosofi Martin Heidegger (1889–1976) kiinnitti huomiota siihen, että kaikki perinteisen ontologian kriteerit olemassaololle pätevät vain fysikaalisiin kappaleisiin. Siksi perinteisten kategorioiden avulla ei voida käsitteellistää esimerkiksi ihmisen tapaa olla maailmassa olentona, joka ymmärtää maailmaa ja muuttuu historiallisesti.

Heideggerin mukaan ihmisen oleminen tulee nostaa ontologisessa tutkimuksessa avainasemaan, koska vain ihminen kysyy, mitä oleminen on. Oleminen merkitsee ihmiselle aina jotakin, toisin kuin vaikkapa kivelle. Vain ihmisellä on suhde olemiseen, niin omaansa kuin maailmankin. Myös kategoriat ovat inhimillisen ajattelun tuotoksia. Siksi se, mitä ”olla olemassa” viime kädessä tarkoittaa, voi selvitä vain tutkimalla ihmisen olemisen tapaa.

Kategorioiden sijaan ihmisen olemistapaa pitäisi Heideggerin mukaan kuvata eksistentiaaleilla. Yksi niistä on huolen kantaminen tulevaisuudesta, sillä ihminen

Ihminen on eläinkunnan joukossa erityinen, koska vain ihminen pohtii elämän haurautta, kuolemaa ja niiden merkitystä. Shakespearen näytelmässä Hamlet kysyy kuolleen narrin pääkallolta: ”Missä ovat letkautukset ja nälväisyt, temput ja laulut, riemukkaat älyn leimahdukset, jotka saavat koko pöytäseuran ulvomaan naurusta?”

KATEGORIOIDEN TUNNISTAMINEN

Ontologiassa olevasta ja sen olemisesta puhutaan hyvin abstraktilla tasolla. Sen käsitteiden avulla voidaan jäsentää todellisuutta yleisellä tasolla. Tällöin ei puhuta esimerkiksi rakkaudesta, autoista tai joulupukista vaan näistä kaikista kolmesta olioina.

Aristoteleella ontologian peruskäsite on substanssi, joka kuvaa mitä tahansa, mikä voi olla olemassa itsenäisesti muista olioista riippumatta. Esimerkiksi reikäleipä voi olla substanssi, mutta reikäleivän reikä ei.

Kategoriat taas kuvaavat erilaisia substanssin olemisen tapoja. Aristoteles laskee substanssin mukaan erilaisten kategorioiden listaan. •

Harjoittele

Etsi kuvasta esimerkki kustakin Aristoteleen kategoriasta.

Kategoria

Substanssi eli olio oppikirja

Kvantiteetti eli lukumäärä yksi

Kvaliteetti eli laatu kulmikkuus

Suhteessa oleva olla jonkun kädessä

Paikka pöydän päällä

Aika juuri nyt

Asento kyljellään

Jollakin oleminen oppilaan omistuksessa oleminen

Tekeminen alleviivaaminen

Tekemisen kohteena oleminen alleviivatuksi tuleminen

pohtii aina nykyhetken lisäksi sitä, mitä tulee tapahtumaan. Eksistentiaaliksi Heidegger tunnistaa myös virittyneisyyden. Ihminen on aina jollakin ”tuulella”, ja näin on silloinkin, kun mielentila on rauhallinen tai tasainen. Heitettynä olemisen eksistentiaalilla Heidegger viittaa siihen, että ihminen syntyy aina keskelle maailmaa, jota ei ole itse valinnut.

Heideggerin mukaan yksilön olisi hyväksyttävä oma kuolevaisuutensa ”omimpana mahdollisuutenaan”. Kuolema on ihmisen omin mahdollisuus siksi, että omaa kuolemaa ei voi siirtää toisten ihmisten kannettavaksi. Elämän rajallisuus ja sen tiedostaminen mahdollistavat ainutkertaisen elämän mutta pakottavat samalla päättämään, mikä todella on tärkeää.

Substanssi

Aristoteleen mukaan ontologian tärkein kategoria on substanssi eli jokin joka on, mikä se on. Jokainen yksittäinen olio, kuten kukka, kivi, sammakko tai ihmisyksilö, on substanssi. Niistä maailma Aristoteleen mukaan perimmiltään koostuu. Aristoteles puhui myös lajeista substansseina, mutta ensisijaisia substansseja ovat hänen mukaansa kuitenkin yksilösubstanssit.

Substanssi on se, jolla sille kuuluvat ominaisuudet ovat. Esimerkiksi substanssilla ”hevonen” voi olla ominaisuus ”ruskea”. Tämä on satunnainen eli aksidentaalinen ominaisuus, koska kaikki hevoset eivät ole ruskeita.

On olemassa myös muun muassa mustia, valkoisia tai monivärisiä hevosia.

Satunnaisia ominaisuuksia tärkeämpää on tietää substanssin olennaiset eli essentiaaliset ominaisuudet, joita ilman kyseinen substanssi menettäisi luonteensa ja tunnistettavuutensa. Siitä, mitkä ovat hevosen olennaiset ominaisuudet, voidaan käydä filosofista keskustelua. Olennaisia ominaisuuksia voisivat olla vaikkapa turpa, kaviot ja harja. Kuitenkin jos joku hevonen syntyisi ilman harjaa, se saatettaisiin silti tunnistaa hevoseksi. Voidaan siis kysyä, onko harja olennainen vai satunnainen ominaisuus.

Substanssi muodostaa toimivan ja riippumattoman kokonaisuuden. Esi merkiksi sammakko ei tarvitse ympärilleen muita olentoja, jotta se voidaan tunnistaa sammakoksi, mutta sen sijaan sammakon suu voidaan käsittää vain yhteydessä sammakkoon. Siksi sammakko on substanssi, mutta sammakon suu ei ole.

Kielessä substanssin vastine on lauseen subjekti. Esimerkiksi ”hevonen on ruskea” on lause, jossa hevonen on subjekti kieliopillisessa mielessä.

Substanssia on kuvattu neulatyynynä, johon neulojen kuvaamat ominaisuudet kiinnittyvät. Substanssia itseään ei koskaan havaita.

Samalla se on metafysiikan näkökulmasta substanssi. Lauseessa kyseiselle hevoselle luetaan kuuluvaksi eli predikoidaan ruskean ominaisuus. Tuo ominaisuus on satunnainen, koska kaikki hevoset eivät ole ruskeita eikä ruskeus siksi kuulu välttämättömänä ominaisuutena hevosen määritelmään. On muistettava, että Aristoteleen aikana perinnöllisyystiedettä ei vielä ollut olemassa. Hänen analyysinsa perustuu yksilösubstanssin tunnistettavuuteen arkisissa havainnoissa, joissa hevoset ja sammakot tunnistetaan ilman geenitutkimuksia tai laboratoriokokeita.

Muutos ja pysyvyys

Substanssin käsite on keskeinen myös muutoksen käsitteen ymmärtämisen kannalta. Aina kun maailmassa tapahtuu muutosta, on voitava tunnistaa jokin olio, jolle muutos tapahtuu ja joka ei muutoksen kantajana itse muutu. Se, mikä muutoksessa pysyy samana, on juuri substanssi. Ilman samana pysyvää substanssia kyseessä ei olisi muutos vaan asioiden vaihtuminen tai kahden erilaisen asian peräkkäisyys.

Kun vesi jäätyy, se muuttaa olomuotoaan, mutta se on yhä vettä. Vesi edustaa siis tässä muutoksessa substanssia. Kun Leila-niminen taapero kasvaa, pituuskasvun voi tunnistaa Leilan kasvamiseksi juuri siksi, että Leila muutoksen kantajana on pysynyt samana. Pidempi Leila on edelleen Leila, hän ei ole vaihtunut kokonaan toiseksi ihmiseksi. Substanssi on siis myös vastaus kysymykseen muutoksen luonteesta. Muutoksessa muuttuvat olion aksidentaaliset ominaisuudet. Jos olion essentiaaliset ominaisuudet muuttuvat, sitä ei enää voitaisi pitää samana oliona.

Muutos on eräänlaista liikettä, mutta myös liikkeen määritteleminen on ongelmallista. Pitäisi nimittäin tietää, mistä liike alkaa. Aristoteles huomasi,

Neulatyynyteoria

Koivun substanssi

Koivun kaarnan karheus

Koivun tuoksu

Koivun lehtien vihreys

Koivun lehtien havina

ettei liikkeen ensimmäistä hetkeä voida määrittää: mitä tahansa alkukohtaa

tarkastellaankin, liike joko ei ole vielä alkanut tai se on alkanut jo aiemmin.

Tämä tunnetaan liikkeen paradoksina. Aristoteleen liikkeen ongelma muistuttaa Akhilleuksen ja kilpikonnan paradoksia, jonka elealainen filosofi Zenon (noin 495‒430 eaa.) oli esittänyt jo aiemmin. Paradoksin mukaan Akhilleus ei voi koskaan saavuttaa edellään ryömivää kilpikonnaa, koska takaa-ajoasemassa olevan täytyy ensiksi tulla siihen kohtaan, josta tätä pakeneva aloitti juoksunsa. Silloin hitaampi on kuitenkin ehtinyt jo hieman liikkua eteenpäin. Niinpä kilpikonnalle jää aina jonkin verran etumatkaa.

Olemus

Jokaisella ihmisellä on oma nimi. Lemmikeille, yrityksille ja merkittäville julkisille rakennuksille annetaan nimi, mutta maailman kaikille asioille ja olioille ei voida antaa omaa nimeä. Jotta olioista voidaan puhua, ne jaetaan lajeihin ja luokkiin.

Torontossa sijaitseva museo rakennettiin 1900-luvun alussa, ja osa siitä korvattiin modernilla designilla vuonna 2007. Onko talon substanssi silti pysynyt samana?

Pitäisikö jokaiselle puun lehdelle keksiä oma nimi, mikäli lehden käsitettä ei olisi?

Niiden vähimmäisehtojen joukkoa, jotka olion täytyy täyttää kuuluakseen johonkin joukkoon, lajiin tai luokkaan, kutsutaan määritelmäksi.

Määritelmästä voidaan johtaa filosofinen olemuksen käsite: olemukseksi kutsutaan sitä, mikä oliossa itsessään vastaa määritelmää. Olemus ilmaisee siis substanssin olennaiset piirteet, joita ilman substanssi muuttuisi tunnistamattomaksi eikä enää olisi se, mikä se on. Hevosta ilman kavioita, harjaa, häntää ja turpaa olisi vaikeaa tunnistaa hevoseksi tai edes pitää hevosena.

Ovatko määritelmät kielellisiä sopimuksia, vai heijastavatko ne tapaa, jolla maailma tosiasiallisesti on jakautunut? Esimerkkejä sopimuksenvaraisista määritelmistä ovat ”keskiaika” ja ”aikuinen”. Historioitsijat ovat sopineet, että tiettyä Euroopan ajanjaksoa kutsutaan keskiajaksi. Aikuisuus ei ole pelkkää fyysistä täysikasvuisuutta vaan edellyttää tietynlaista käytöstä, jonka tarkka sisältö on jatkuvan keskustelun aiheena.

Eläin- ja kasvilajeja voidaan taas pitää luonnollisina luokkina. Hevoset todella ovat sukua toisilleen, ja niiden ”hevosuus” piilee niiden perimässä. On mahdollista pitää myös muun muassa meriä ja mantereita luonnollisina luokkina. Ajatus on tällöin se, että meren ja maan ero ei ole ihmisen mielivaltainen keksintö, vaan todellisuus itse jakautuu niihin.

Useat nykyfilosofit ovat kuitenkin sillä kannalla, että ero sopimuksenvaraisen määritelmän ja luonnollisen luokan välillä on ongelmallinen. Todellisuutta voidaan kuvata lukemattomilla eri tavoilla, eikä todellisuudelta itseltään koskaan voi kysyä, mitä niistä se itse suosisi.

Modaalikäsitteet

Helsingissä sataa. Onko väite tosi? Se riippuu siitä, sataako Suomen pääkaupungissa lausumishetkellä vaiko ei. Lause voi olla tosi olematta aina tosi. Lause ”uuhi on naaraspuolinen lammas” on aina tosi, ja kenties lauseesta ”Suomi voittaa jalkapallon maailmanmestaruuden” voi vielä tulla tosi. Lause voi siis olla totta aina, toisinaan tai kenties vielä joskus.

Näitä lauseiden erilaisia tapoja olla totta kuvataan modaalikäsitteillä. Niiden avulla ilmaistaan, onko totuus välttämätön, satunnainen tai mahdollinen.

The Rolling Stones -yhtyeen jäsenet Mick Jagger, Keith Richards ja Ron Wood ovat lähes kahdeksankymppisiä, ja he keikkailevat aktiivisesti. Onko ikä pelkkä numero ja vanhuus mielentila?

Välttämättömät ja kontingentit eli satunnaiset totuudet

Välttämätön totuus

Kontingentti eli satunnainen totuus

Vastakohta olisi mieletön. Vastakohta voisi pitää paikkaansa.

Käsitteellinen totuus.

Paikkansapitävyys riippuu asiantiloista.

Esimerkki: Käärmeet ovat matelijoita. Esimerkki: Aurinko paistaa ensi perjantaina.

Välttämättä tosia lauseita ovat ainakin sellaiset lauseet, jotka ovat määritelmänsä mukaan totta. Esimerkiksi ”jokainen kädellinen on nisäkäs” on välttämättä tosi lause. Tätä kiinnostavampi kysymys on se, onko olemassa välttämättä tosia väitteitä, jotka eivät perustu ainoastaan käsitteiden määritelmiin vaan myös kertovat maailmasta jotakin. Yksi ehdokas tällaiselle väittämälle voisi olla vaikkapa ”kaikilla ilmiöillä on syy”.

Kontingentti eli satunnaisesti tosi lause on esimerkiksi ”Sokrates istuu”. Se on totta sillä hetkellä, kun Sokrates istuu, mutta Sokrates ei tietenkään istu aina, joten se ei ole välttämätön totuus. On mahdollista kuvitella sekä tilanteita, joissa lause on tosi, että tilanteita, joissa se ei ole tosi.

Jo Aristoteles pohti modaalikäsitteitä. Hän esitti runsauden periaatteena tunnetun tulkinnan mahdollisuuden käsitteestä.

Sen mukaan jokainen asia, joka on mahdollinen, myös toteutuu joskus. Tässä ajatuksessa mahdollisuus liitetään todellisuuteen vahvalla tavalla. Sellainen, mikä ei koskaan toteudu, ei ole myöskään aidosti mahdollista.

Modernissa filosofiassa erotellaan toisistaan loogiset ja reaaliset mahdollisuudet. Ympyrä ei voi olla neliönmuotoinen. Se ei ole loogisesti mahdollista. Loogisesti mah-

Ihminen ei osaa lentää. Onko väite totta satunnaisesti vai

dollista on kuitenkin esimerkiksi se, että ihminen voisi hypätä 25 metrin pituushyppytuloksen. Riittävä peruste tälle on se, että lause ”Matti hyppäsi pituutta 25 metriä” ei ole ristiriitainen.

Tosiasiassa ihminen ei kuitenkaan voi hypätä noin hurjaa pituustulosta. Se ylittäisi ihmisruumiin kyvyt ja rikkoisi perustavia fysiikan lakeja.

Reaalinen mahdollisuus on asiantila, joka voi toteutua maailmassa. Siksi 25 metrin pituustulos on loogisesti mutta ei reaalisesti mahdollinen tapahtuma. Modernissa modaalifilosofiassa puhutaan usein mahdollisista maailmoista. Tämän ajattelutavan uranuurtaja oli saksalainen filosofi ja matemaatikko

G. W. Leibniz (1646–1716). Hänen mukaansa lause on satunnaisesti tosi, jos sen totuus riippuu siitä, miten asiat maailmassa ovat. Lause on välttämätön, jos se on tosi kaikissa mahdollisissa maailmoissa. Lause on mahdollinen, jos se on tosi jossakin mahdollisessa maailmassa.

Harjoittele

1. Määrittele

a) olio

b) kategoriat

c) satunnainen ominaisuus

d) olennainen ominaisuus

e) substanssi

f) olemus.

2. Mitä kriteereitä on jonkin olion olemassaololle?

3. Laadi luettelo Aristoteleen kategorioista ja keksi kustakin esimerkki.

4. Ovatko seuraavat oliot olemassa? Perustele.

a) ajatus

b) atomi

c) tuoli

d) huominen

e) ihminen

5. Kuvaavatko seuraavat lauseet välttämätöntä, mahdotonta vai reaalisesti tai loogisesti mahdollista asiaa?

a) 1 + 1 = 2

b) Ympyrä on kulmikas.

c) Misse on kissa.

d) Suomessa on naispääministeri.

Pitkään valotetuissa valokuvissa todellisuus näyttää aikaviipaleilta.

Maailmankaikkeuden luonne

Millä tavalla maailma on?

Metafyysinen kosmologia pyrkii tarkastelemaan maailmaa kokonaisuudessaan. Tehtävä ei ole helppo. Maailma on se, missä asiat ilmenevät ihmisille. Mutta miten maailma itse oikeastaan itsessään ilmenee?

Ihmiset eivät koskaan havaitse maailmaa sellaisenaan tai kokonaisuudessaan. Siitä havaitaan ajallisia ja paikallisia viipaleita. Ajatus maailman olemassaolosta syntyy juuri siitä oivalluksesta, että se, mitä ei havaita tai joka ei ole läsnä, on kuitenkin pysyvästi olemassa. Maailman olemassaolon voi havaita vain ikään kuin käänteisesti. Se on se, mitä ei juuri nyt havaita, mutta joka kuitenkin on ja antaa kaikille tapahtumille sijan.

Tieteellinen maailmankaikkeuden tutkimus eli kosmologia esittää astronomisiin havaintoihin ja matemaattis-fysikaalisiin malleihin perustuvia teorioita maailmankaikkeuden luonteesta. Filosofinen kosmologia taas käsittelee niitä periaatteellisia ja käsitteellisiä ongelmia, joita maailman hahmottamiseen kokonaisuutena liittyy.

Äärellisyys ja äärettömyys

Oletetaan, että maailma on ääretön. Äärettömyyttä on vaikea kuvitella. Siitä ei voi piirtää kuvaa. Sen sijaan voidaan ajatella, että äärellisestä maailmasta voi mittakaavaa pienentämällä piirtää jonkinlaisen kuvan. Äärellisen maailman kuvitteleminen ei kuitenkaan välttämättä ole sen helpompaa. Kun äärellistä maailma kuvitellaan, syntyy helposti mielikuva, että maailma on kappale, joka sijaitsee jossakin. Tämä ”jossakin” olisi tietysti juuri se maailmankaikkeus, jota alun perin yritettiin tavoittaa. Äärellinen maailma ei näin kuviteltuna olisikaan äärellinen maailma kokonaisuudessaan vaan ainoastaan yksi iso kappale maailmankaikkeuden sisällä.

Voidaan myös kysyä, onko ihmisen kuvittelukykyyn vetoaminen ensinkään oikea tapa selvittää tätä asiaa. Maailma on sellainen kuin se on riippumatta siitä, mihin ihminen järkensä turvin kykenee ja mihin ei.

Immanuel Kant esitti, että ihminen ei lopullisesti kykene ratkaisemaan sen enempää maailman alkua ja loppua kuin muitakaan perustavia kosmologisia kysymyksiä. Hän niputti yhteen kysymykset siitä, onko maailmankaikkeudella alku ja loppu ajassa ja onko maailma avaruudellisesti äärellinen vai ääretön.

Kant tuli siihen lopputulokseen, että vastakkaiset väitteet ovat yhtä perusteltuja. Yhtäältä voidaan mielekkäästi puolustaa väitettä, että maailmalla on ajallinen alku ja loppu ja että se on avaruudellisesti äärellinen. Toisaalta aivan yhtä mielekkäästi voidaan puolustaa väitettä, että maailmankaikkeus on ollut aina ja että se on ääretön. Vastakkaiset väitteet ovat yhtä perusteltuja, mutta koska ne ovat ristiriidassa keskenään, molemmat eivät voi olla totta. Sitä, kumpi on totta, ei kuitenkaan pystytä Kantin mukaan ratkaisemaan sen enempää järjen kuin kokemustiedonkaan keinoin.

Ristiriidat voivat olla myös visuaalisia.

Penrosen kolmio on fyysisesti mahdoton kappale.

AJATTELUN RAJOJEN AJATTELEMINEN

KKesäpäivänä näkee lokin lentävän taivaalla, kuulee tuulen äänen ja tuntee auringonpaisteen lämmön iholla. Vaikka aineellinen maailma tavoitetaan monesti aistien avulla, lukuisat asiat jäävät aistien tavoittamattomiin. Esimerkiksi hyvyyttä ei voida nähdä, Jumalan ääntä kuulla tai yhteiskuntaa koskettaa. Nämä jäävät väistämättä ajattelun asioiksi.

Onko ajattelulla rajoja vai voidaanko mitä tahansa ajatella? Onko mahdollista ajatella pyöreää monikulmiota, naimisissa olevaa poikamiestyttöä tai että 1 + 1 = 3? Voiko ihminen hahmottaa, miltä maailma näyttää leijonan näkökulmasta? Pystytäänkö kuvittelemaan maailman ääri, alku tai loppu?

Rajoiksi, joita ajattelukaan ei kykene ylittämään, on esitetty logiikan lakeja ja rationaalista päättelyä sekä inhimillistä kieltä ja kulttuuria sekä kokemuksia. Ajattelun rajojen kysyminen on aina samalla filosofian rajojen pohtimista. Käsitykset näistä rajoista ovat filosofian tärkeitä taustaoletuksia, joita on hyvä ajoittain tarkastella kriittisesti. •

Harjoittele

Onko mahdollista ajatella todellisuutta, jossa ei olisi aikaa? Perustele.

Syyt

Kysymys maailman alusta ja lopusta voidaan muotoilla myös kysymykseksi siitä, jatkuuko maailmassa havaittujen syiden ja seurausten ketju loputtomiin vai onko maailmalla alkusyy, joka perustelisi koko syiden ketjun.

Esisokraattiset luonnonfilosofit etsivät useimmiten maailmalle yhtä alkusyytä, kuten vettä tai tulta. Aristoteles sen sijaan erotteli yhden alkusyyn sijasta neljä eri syyn tyyppiä. Niiden avulla voidaan hänen mukaansa luokitella kaikki mahdolliset eri syyt sille, että jotain tapahtuu tai että jokin on sellainen kuin on.

Aristoteleen mukaan ensimmäinen syy on aineellinen eli materiaalinen. Tällä hän viittaa siihen materiaaliin, josta kukin esine on tehty. Esimerkiksi patsaan aineellinen syy on pronssi ja maljan aineellinen syy hopea. Muotosyy taas viittaa kullekin asialle ominaiseen muotoon tai olemukseen. Jotta olento voi olla hevonen, sen täytyy toteuttaa hevosen olemus eli oltava hevosen muotoinen. Muotosyy on siis olemus, idea, malli tai suunnitelma, jonka nojalla jokin voi olla juuri se, mikä se on, ja voidaan sellaiseksi tunnistaa.

Aristoteles tunnisti myös vaikuttavan syyn. Vaikuttavana syynä voidaan pitää esimerkiksi rakentajaa, joka valmistaa talon, tai Jumalaa, joka viime

Aristoteleen syyt

Esimerkkinä laiva

Ainesyy

Muotosyy

Vaikuttava syy

Päämääräsyy

Puu, metalli ja kangas

Suunnittelijan päättämä laivan muoto

Laivan rakentajan toimet

Toimiva laiva

kädessä liikuttaa luontoa. Vaikuttava syy on Aristoteleen luettelossa lähinnä nykyistä syyn määritelmää. Kuitenkaan se ei ole täsmälleen sama kuin moderni ajatus syy-seuraussuhteesta, jossa etsitään ilmiön lähintä edeltävää syytä. Esimerkiksi biljardikepin tönäisy olisi lähin syy, joka edeltää pallon liikettä. Aristoteleen vaikuttava syy ei ole tällainen lähin edeltävä syy, vaan koko prosessin alkuun paneva syy. Biljardipallon liikkeen vaikuttava syy aristoteelisessa mielessä olisi se, että on ylipäätään alettu pelata biljardia.

Viimeisenä syynä Aristoteles piti päämääräsyytä. Sillä tarkoitetaan tarkoitusta, jota jonkun on määrä palvella tai johon jonkin on määrä kehittyä.

Siihen kuuluvat kaikki vaiheet ennen päämäärän saavuttamista, kuten lääkkeiden nauttiminen ennen terveyden saavuttamista.

Aristoteles esitti, että luonnonolentojen taustalla voidaan nähdä kaikki neljä syyn tyyppiä. Otetaan esimerkiksi ihminen. Ihmisyksilön aineellinen syy on ruumis, josta hän koostuu. Ihmisen muodollinen syy on ihmissielu, koska se ihmisellä täytyy olla ollakseen ihminen, sillä muuten hän olisi pelkkä ihmisruumis. Vaikuttavia syitä olisivat ihmisyksilön vanhemmat tai perimmältään jumala. Ihmisen päämääräsyy olisi hyvä elämä.

Millaisia eri syitä ilmastonmuutokselle on olemassa?

Aristoteleen mukaan jumala on liikkumaton liikuttaja, joka sysää maailman tapahtumat liikkeelle, mutta ei voi sen jälkeen enää puuttua niihin.

Jumala

Aristoteles piti kaiken alkusyynä jumalaa. Hän käsitti jumalan kuitenkin hyvin eri tavalla kuin juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin teologisissa perinteissä on yleensä tehty. Jumala ei ole Aristoteleelle persoonallinen olento, jolla on maailmaan ja elämään suuntautuva tahto. Sen sijaan jumala on Aristoteleen mukaan ”liikkumaton liikuttaja”, eräänlainen perimmäinen syy.

Taustalla on Aristoteleen tapa ajatella maailmaa päämääräsyiden kannalta. Jokaisella luonnollisella oliolajilla on olemus, ja tuon olemuksen toteuttaminen muodostaa sen päämäärän. Maailmassa oleva liike aiheutuu siitä, että olennot eivät ole vielä saavuttaneet päämääräänsä. Vasta kun ne ovat saavuttaneet olemuksensa mukaisen tilan, ne voivat olla levossa. Siemenen liike lakkaa, kun se on tullut kasviksi.

Aristoteleen jumala on täydellinen. Siltä ei puutu mitään, eikä se siksi voi myöskään haluta mitään. Se ei voi myöskään ajatella muuta kuin itseään ja omaa täydellisyyttään. Se ei liioin voi olla aineellinen, koska jokainen aineellinen olento on yksilöllinen, kehittyvä ja lajiolemustaan lähestyvä. Liikkumaton liikuttaja ei ole yksi versio monista jumalista vaan täydellinen, aineeton ja järjellinen olento.

Jumala on sysännyt maailman liikkeeseen, ja kaikki maailman olennot pyrkivät samanlaisen täydelliseen levon tilaan, jota jumala on. Jumala ei suuntaudu maailmaan eikä ajattele sitä, vaan se on tietämättään käynnistänyt kaiken tämänpuoleisen liikkeen ja toiminnan. Aristoteleen jumala ei ole palvonnan tai uskon kohde vaan metafyysinen periaate, jota Aristoteles katsoi äärellisen maailmankuvansa edellyttävän.

Onko kaikki ennalta määrättyä?

Ajatus siitä, että kaikilla asioilla on syy, on yhteinen sekä klassiselle metafysiikalle että modernille tieteelliselle ajattelulle. Klassinen muotoilu tälle on niin kutsuttu riittävän perusteen laki, josta esitettiin versioita jo antiikin filosofiassa. Sen kuuluisin muotoilija on G. W. Leibniz. Riittävän perusteen lain mukaan jokaiselle ilmiölle, oliolle ja tapahtumalle on riittävä syy, jonka seurauksena juuri tuo asia tai tapahtuma on olemassa. Moderni luonnontieteellinen ajattelu pitää maailmaa syy-seuraussuhteiden verkostona. Tämä tekee tieteellisen tutkimuksen mahdolliseksi ja mielekkääksi: mille tahansa ilmiölle pyritään löytämään mahdollisimman

Ennalta määräytyminen ja vapaa tahto

Onko kaikki ennalta määräytynyttä?

Kyllä Ei

Sateen riittävä syy on ilman jäähtyminen, koska ilman kyky pidättää vettä riippuu lämpötilasta.

Kausaalinen determinismi

Syiden ja seurausten ketjut määrittävät, mitä tapahtuu. Fatalismi tai teleologinen determinismi Kohtalo määrittää, mitä tapahtuu.

Kompatibilismi

Vapaa tahto ja determinismi ovat sovitettavissa yhteen.

Vapaa tahto Ihminen voi vapaasti valita, mitä tekee.

Sattumaindeterminismi Aidot sattumat ovat mahdollisia.

Tavallaan

Fatalismi on ollut suosittu kerrontarakenne aina antiikin teatterista nykyisiin Hollywood-elokuviin. Oidipus-myytissä kohtalo toteutuu siitä huolimatta, tai juuri siksi, että Oidipus yrittää vältellä sitä.

tyhjentävä joukko edeltäviä syitä. Päämääräsyitä tai välttämättömiä olentoja ei modernissa tieteessä oleteta. Niiden olemassaoloa ei näet voida mittaamiseen ja kokeisiin perustuvassa tutkimuksessa todentaa.

Ajattelutapaa, jonka mukaan kaikki maailmassa on syyn ja seurauksen lain alaista, kutsutaan determinismiksi. Ranskalainen matemaatikko

Pierre-Simon Laplace (1749–1827) esitti ajatuskokeen paholaisesta, joka tietää jokaisen maailmankaikkeuden atomin täsmällisen sijainnin ja liikemäärän tietyllä hetkellä. Niinpä paholainen voi myös laskea fysiikan lakien perusteella atomien jokaisen sijainnin ja liikemäärän niin menneisyydessä kuin tulevaisuudessakin. Kaikki on määräytynyt ennalta siitä hetkestä, jolloin maailmankaikkeuden kello alkoi tikittää. Maailman ennakoimattomuus johtuu vain inhimillisen tiedon vajavaisuudesta.

Filosofista kantaa, jonka mukaan kaikki ei ole määrättyä, vaan maailmassa on aitoa satunnaisuutta ja periaatteellista ennakoimattomuutta, kutsutaan indeterminismiksi. Se voi perustua monenlaisiin argumentteihin. Usein ihmisen vapaata tahtoa on pidetty tekijänä, jota ei voi selittää pelkästään luonnon kausaalisilla voimilla eikä alistaa niille. Ihmisten vapaat valinnat ja niiden seuraukset muuttavat maailmaa tavoilla, joita ei voi periaatteessakaan ennustaa.

Kantaa, jonka mukaan determinismi ja vapaa tahto voidaan sovittaa yhteen, kutsutaan kompatibilismiksi. Perinteinen kompatibilismin muoto esittää, että vapaaksi tahdoksi voidaan määritellä kaikki, mikä valitaan ilman ulkoista pakkoa. Vaikka ihmisten valintoihin vaikuttavat heidän uskomuksensa ja halunsa, tahto on vapaa silloin, kun kukaan ei väkivalloin yritä pakottaa heitä mihinkään tiettyyn ratkaisuun.

Matemaattisen kaaosteorian mukaan pienikin muutos alkutilassa aiheuttaa niin paljon kasautuvia muutoksia, ettei prosessin lopputulosta voida ennakoida, vaikka nämä prosessit sinänsä olisivatkin täysin deterministisiä. Periaatteessa jokaisen perhosen siivenisku on osaltaan aiheuttamassa hirmumyrskyä toisella puolen maapalloa.

Immanuel Kantin mukaan on pakko olettaa, että vapaa tahto on olemassa, sillä ilman sitä moraalinen toiminta ja sen edellyttämä vastuullisuus ei olisi mielekästä. Vapaan tahdon olemassaoloa ei voi kuitenkaan Kantin mukaan teoreettisesti todistaa, sillä kaikki tieteellisesti tutkittavissa olevat ilmiöt kuuluvat syy-seuraussuhteiden piiriin.

Newtonilaisen maailmankuvan kulta-aikoina fysiikan teorioista johdettiin usein deterministisiä filosofisia johtopäätöksiä, mutta nykyisen fysiikan on katsottu tukevan myös indeterminismiä. Esimerkiksi kvanttifysiikkaa on tulkittu usein niin, että se voi esittää vain ne kvanttitasolla vallitsevat tilastolliset lainalaisuudet, jotka määräävät hiukkasten yleisen jakautumisen tavan mutta eivät niiden yksityiskohtaista sijaintia. Johtuuko tämä maailman aidosta indeterministisyydestä vaiko ainoastaan tarkan selitysmallin kehittämisen vaikeudesta? Tästä kysymyksestä ei ole saavutettu yksimielisyyttä.

Harjoittele

1. Miksi ihmiset eivät koskaan havaitse maailmaa kokonaisuudessaan?

2. a) Mitkä ovat Aristoteleen neljä syytyyppiä? b) Mitkä olisivat niiden mukaan koulurakennuksen olemassaolon neljä erityyppistä syytä?

3. Onko mahdollista ajatella kokonaan uutta väriä, jota ei ole aiemmin ollut olemassa? Perustele.

4. Onko kaikki ennalta määrättyä? Ota kantaa.

5. Onko periaatteessa mahdollista rakentaa tietokone, joka voisi ennustaa menneiden tapahtumien ja maailmaa ohjaavien lainalaisuuksien avulla tulevaisuuden tapahtumat?

Kokevatko

eläimet samanlaista iloa tai tyytyväisyyttä kuin ihmiset?

Ihmisen asema kaikkeudessa

Ihmisen erityisyys

Ihmisen ja muiden eläinten välistä eroa on pohdittu niin filosofian kuin eri tieteidenkin näkökulmista. On väitetty, että vain ihmiset nauravat tai että vain ihmiset hautaavat tovereitaan, puhuvat, valmistavat ja käyttävät työkaluja, kehittävät kulttuurin ja niin edelleen. Monet näistä eroista voidaan kyseenalaistaa osoittamalla, että on myös eläinlajeja, jotka kykenevät samaan. Useilla eläinlajeilla on jonkinlainen kieli. Saman eläinlajien eri populaatioissa on erilaisia toimintatapoja, jotka opetetaan, ja siksi voidaan sanoa, että eläimilläkin on ainakin jonkinlainen kulttuuri.

Perinteisesti filosofiassa tärkeimpinä ihmistä ja eläimiä erottavina asioina on pidetty järkeä, itsetietoisuutta ja moraalia. Järjen avulla ihminen kykenee ymmärtämään maailman rakenteen. Itsetietoisuus tarkoittaa, että ihminen tietää olevansa olemassa ja voi tietoisesti tarkastella omaa olemassaoloaan. Järjen vuoksi ihmisen toiminta ei myöskään ole pelkästään viettien ja vaistojen ohjaamaa, vaan hän kykenee seuraamaan periaatteita ja olemaan

niiden noudattamisesta moraalisesti vastuussa. Nykyfilosofiassa puhutaan järjen sijaan useimmiten kielestä sinä inhimillisenä kykynä, joka erottaa ihmisen muiden eläinten vaistoihin ja signaaleihin perustuvasta käyttäytymisestä.

Olemisen suuri ketju

Keskiajalla esitettiin antiikin filosofian ja kristillisen teologian aineksiin pohjautuva ajatusrakennelma olemisen suuresta ketjusta. Sen mukaan ylimpänä olevaisen hierarkiassa eli arvojärjestyksessä on Jumala. Hän on täydellinen ja rajaton. Jumalan jälkeen tulevat enkelit, jotka toimivat tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen maailman välittäjinä.

Tämänpuoleisen maailman korkein olento on ihminen. Ihmisellä on Jumalan ja enkelten tavoin järki, mielikuvitus ja kyky rakastaa, mutta ihminen on ruumiiseen ja sitä kautta aikaan ja paikkaan sidottu. Ruumiin myötä ihminen jakaa häntä alempana ketjussa sijaitsevien eläinten kanssa ruumiilliset tarpeet kuten himon, janon ja nälän.

Ihmisiä alempia olentoja ovat eläimet, ja niiden jälkeen hierarkiassa tulevat kasvit, jotka eivät kykene itsenäiseen liikkeeseen. Kaikkein alimpina olevaisen suuressa hierarkiassa sijaitsevat aineelliset kappaleet, ja alimmista alinta on maan muta.

Enkeleillä ajatellaan olevan monia samoja ominaisuuksia kuin Jumalalla. Ne ovat ruumiittomia, eivätkä aika ja tila niitä rajoita. Ne eivät kuitenkaan ole kaikkitietäviä tai kaikkivoipia kuten Jumala.

Dualistisen ajattelun mukaan vainaja koostuu vain yhdestä substanssista, aineesta. Henki on jättänyt sen.

Olemisen suuren ketjun perusajatuksena on, että koko maailmankaikkeus sen täydellisimmästä olennosta sen epätäydellisimpään olioon saakka muodostaa kokonaisuuden, jossa jokaisella olentotyypillä ja lajilla on oma paikkansa. Ihminen on erityinen ja arvokas, mutta koko universumia ajatellen vain yksi osa ketjua.

Ihminen luonnon yläpuolella

Uuden ajan filosofiassa, 1600-luvulta lähtien, ihmisen asema maailmankaikkeudessa alettiin nähdä eri tavalla. Ranskalainen filosofi René Descartes (1596–1650) erotti ihmisen mielen ja ruumiin jyrkästi toisistaan. Tämän erottelun taustana oli Descartesin uusi versio antiikin filosofiasta tutusta substanssin käsitteestä. Substanssi ei enää Descartesille ole yksilöolio, vaan hänelle substanssin keskeinen piirre on se, että se kykenee olemaan olemassa mistään muusta riippumatta. Tältä perustalta hän katsoi maailmassa olevan vain kaksi substanssilajia: materia ja henki. Materian keskeisin piirre on ulottuvaisuus. Jokainen aineellinen kappale on kolmiulotteinen. Hengellä taas ei ole ulottuvaisuutta. Sen keskeinen piirre on ajattelun kyky. Ihmisen ruumis on materian substanssia ja ihmisen mieli hengen substanssia. Mielensä osalta ihminen on samaa substanssia kuin Jumala.

Todellisuuden koostumus

Kuinka monesta perusaineksesta todellisuus koostuu?

Yhdestä (monismi)

Aine (materialismi) tai henki (idealismi)

Kahdesta (dualismi)

Aine ja henki

Lukuisista (pluralismi)

Maa, vesi, tuli ja ilma (antiikki) Monadit (Leibniz)

Descartesin mukaan voidaan epäillä, vastaavatko ihmisen omat ajatukset mitään niiden ulkopuolella, mutta itse ajatusten olemassaoloa ja luonnetta ei voi epäillä. Näin ihmismielestä tulee kaiken varman tiedon lähde. Descartes ei sijoittanut ihmistä maailman keskelle vaan pikemminkin luonnon yläpuolelle tai sivuun. Ihmismieli tarkkailee materiaalista todellisuutta ulkopuolelta. Hän ei mielensä osalta sijaitse maan pinnalla osana maailmaa vaan seuraa sitä ulkopuolelta, ikään kuin auringon tai Jumalan paikalta. Samalla henki on vapaa materian rajoituksista.

Kahden substanssin teorian vuoksi Descartesia kutsutaan usein dualistiksi. Alankomaalainen filosofi Baruch Spinoza (1632–1677) edusti sen sijaan monismia. Hänen mukaansa maailmassa on vain yksi substanssi, joka on näkökulmasta riippuen joko Jumala tai Luonto. Kaikki oleva on sen ominaisuuksia ja muotoja. Spinozaa voidaan siis pitää joko materialistisena monistina, panteistina tai molempina. Panteismi on käsitys, jonka mukaan Jumala on yhtä kuin kaikkeus.

Monismin ja dualismin lisäksi filosofiassa puhutaan myös pluralismista, jonka mukaan maailma koostuu useammasta kuin yhdestä tai kahdesta osatekijästä. Esimerkiksi Leibniz edustaa substanssien suhteen pluralismia. Hänen mukaansa maailma koostuu äärettömän monista substansseista eli monadeista. Monadit ovat maailmankaikkeuden perusosasia. Ne eivät vaikuta toisiinsa, vaan niiden yhteispeli on seurausta Jumalan säätämästä järjestyksestä.

Monismilla, dualismilla ja pluralismilla on seurauksia sen kannalta, miten mielen ja ruumiin suhde käsitetään. Ne, joiden mukaan ihmisellä

Kemiassa opetetaan, että kaikki koostuu alkuaineista. Vuonna 2021 alkuaineita tunnettiin 118 kappaletta.

on luonnonvoimista riippumaton vapaa tahto, ovat vähintään piilevästi dualisteja. Materialismin ja naturalismin kannattajat ovat monisteja, koska heidän mukaansa on vain ainetta tai energiaa ja sen liikettä.

Myös ontologista pluralismia esiintyy modernissa filosofiassa. Voidaan ajatella, että ajatukset, kivet, ohikiitävät tuntemukset, romaanihenkilöt, loogiset totuudet, kivut ja runot ovat kaikki olemassa. Ne vain ovat olemassa hyvin erilaisilla tavoilla, ja tulee pitää huolta siitä, että ne sijoitetaan oikeaan ontologiseen piiriinsä.

Mielen ja aineen suhde

Onko ihmisellä ruumiista jollakin tavalla riippumaton mieli tai sielu? Onko mielenliikkeissä kysymys vain aivotiloista? Millä tavalla ruumiintilat ja henkiset tilat vaikuttavat toisiinsa, jos mitenkään? Tämä kysymyskimppu tunnetaan mieli–ruumis-ongelmana, joka on filosofian ohella kiinnostanut myös psykologiassa.

Ihmiset saattavat antaa keskenään ristiriitaisia vastauksia mielen ja ruumiin suhdetta koskevaan kysymykseen riippuen siitä, miten kysymys muotoillaan. Jos nykyihmiseltä kysytään, onko olemassa erillinen, aineeton sielu, vastaus olisi usein kielteinen. Jos taas kysytään, onko ihmisellä vapaa tahto ja sen myötä vastuu omista teoistaan, vastaus olisi taas usein myönteinen.

Tämä ristiriitaisuus on selitys sille, että mieli–ruumis-ongelma yhä puhuttaa filosofeja. Tieteen aikakaudella ajatellaan useimmiten, että niin kutsutut henkiset tilat ovat tavalla tai toisella fysikaalisia tiloja. Behavioristit yrittivät kääntää kaiken puheen henkisistä tiloista puheeksi käyttäytymisestä. Kuitenkin ratkaisuehdotukset, joissa henkisistä tiloista puhumisesta päästäisiin kokonaan eroon, ovat usein epätyydyttäviä.

Vaikka aikomukseen juosta ensi vuonna maraton liittyykin tietty aivojen tila, tuon aikomuksen sisältöä ei voida aivokuvasta lukea. Ja jos ihmismieli on illuusio, niin kenelle tai mille se on illuusio, ellei juuri tajuavalle mielelle itselleen?

Vaikuttaisi myös siltä, että on olemassa yksilöllisen mielen ul kopuolisia henkisiä tai ideaalisia asioita, esimerkiksi logiikan ja matematiikan totuudet. Miksei myös itse fysiikan teoria, eihän sekään ole aineellinen asia: vaikka teoria kirjoitetaan paperille tai tietokoneen ruudulle, sen sisältö on muuttumaton ja aineellisista esiintymistään riippumaton niin kauan kuin joku ymmärtää sen.

Mieli ja ruumis kielen tuotteina

Itävaltalais-brittiläinen filosofi Ludwig Wittgenstein (1889‒1951) oli sillä kannalla, että mieli–ruumis-ongelma on näennäinen. Ihmisen toimintaa voidaan kuvata usealla eri tavalla. Nuo kuvaustavat ovat ikään kuin

Behaviorismin mukaan ihmisten ja eläinten toimintaa voidaan selittää viittaamatta niiden ajatuksiin tai tunteisiin. Lapset esimerkiksi tottuvat saamaan jostain toiminnasta palkintoja ja toisista rangaistuksia, minkä vuoksi he oppivat käyttäytymään tietyllä tavalla.

Miten puhtaasti aineellinen pilleri voi vaikuttaa ihmisen mieleen esimerkiksi parantaen mielialaa?

Formuloissa

”kierrokset” tarkoittavat eri asiaa kuin muissa kielipeleissä, esimerkiksi sairaalassa tai museossa.

eri kieliä, joilla ihmistä kuvataan. Wittgenstein puhui kielipeleistä. Termi on tarpeen, koska hän ei tarkoittanut kielten eroilla luonnollisten kielten, kuten suomen ja englannin, välisiä eroja, vaan sitä, että eri kielenkäytön alueilla pätevät erilaiset säännöt. Niin kuin peleillä aina, myös kielipeleillä on omat sääntönsä, jotka määrittelevät sen, mitä niiden avulla voidaan sanoa ja tehdä.

Ludwig Wittgensteinin ajatus on, että ihmisen henkisiin tiloihin viittaava kielipeli on eri kielipeli kuin ruumiillisiin tiloihin viittaava kielipeli. Ei ole mielekästä yrittää palauttaa niitä toisiinsa tai johtaa niitä toisistaan.

Henkisiä tiloja kuvaavalla kielipelillä on eri säännöt kuin fysikaalisia tiloja kuvaavalla kielipelillä.

Onhan periaatteessa mahdollista kuvata jalkapallo-otteluakin fysiikan kielellä. Maallikko ei kuitenkaan ymmärtäisi fyysikon urheiluselostuksesta mitään, ei edes sitä, että kyse on nimenomaan jalkapallosta. Jalkapallo on täysin fysikaalista toimintaa, eikä ole olemassa erikseen fysikaalista jalkapalloa ja henkistä jalkapalloa. Silti jalkapallon kuvaamiseen tarvitaan kieli, joka tekee oikeutta jalkapallolle pelinä.

KIELIPELIT

Ludwig Wittgensteinin mukaan kaikki luonnollinen kieli koostuu kielipeleistä. Voidaan ajatella, että omat kielipelinsä muodostavat esimerkiksi anteeksi pyytäminen, talon rakentaminen ja luonnontiede. Jokainen kielipeli on sidoksissa johonkin tiettyyn toimintaan ja elämänmuotoon, minkä vuoksi sitä on mahdotonta ymmärtää tuon elämänmuodon ulkopuolelta. Kielipelit eivät kuitenkaan ole selvärajaisia, vaan ne limittyvät ihmisten elämässä toisiinsa.

Ongelmia syntyy silloin, kun kaksi kielipeliä sekoittuu epäselvästi toisiinsa tai jonkin kielipelin ulkopuolelta yritetään ottaa kantaa sen kielipelin sisäisiin asioihin. Esimerkiksi pelistä tulee hankalaa, jos jalkapallotuomari tuomitsee jalkapallo-ottelua koripallon säännöillä. Toisaalta jalkapalloa huonosti tuntevan kommentit siitä, miten joukkueen pitäisi pelata, ovat todennäköisesti kummallisia tai ontuvia.

Vitsien kertominen muodostaa oman kielipelinsä. Vitsi kielenkäyttönä toimii vain, jos

sekä vitsinkertoja että -kuulija tuntevat vitsien kertomisen säännöt ja jakavat ainakin osittain saman elämänmuodon.

Tiedätkö, kuinka monta filosofia tarvitaan hehkulampun vaihtamiseen? Ainakin kaksi. Sokrates vaihtaa lampun ja toinen filosofi hokee ”kyllä Sokrates”, ”aivan näin Sokrates” ja ”todellakin”. Vitsi ei avaudu, ellei ole lukenut niitä Platonin dialogeja, joissa Sokrateen keskustelukumppaneille on varattu pelkkä myötäilevä rooli. •

Harjoittele

Nykytaide avautuu huonosti, jos sen ajattelee kertovan tieteellisiä tai uskonnollisia totuuksia. Keksi muita esimerkkejä ongelmista, joita syntyy, kun tieteen, taiteen ja uskonnon kielipelit sekoittuvat.

Harjoittele

1. Minkälaisten asioiden on ajateltu erottavan ihmisen muista olioista?

2. Mitä tarkoittaa olemisen suuri ketju?

3. Keksi esimerkkejä kielipelien sekoittumisesta opettajien ja opiskelijoiden välisessä kommunikaatiossa.

4. Valitse joko monismi, dualismi tai pluralismi ja perustele, miksi se on mielestäsi järkevin kanta.

5. Määrittele käsite mieli–ruumis-ongelma.

VIRTUAALISUUS

Virtuaalisuus tarkoittaa keinotekoisten ja ei-fysikaalisten ilmiöiden todellisuutta tai todellisuusvaikutelmaa. Erityisesti sillä viitataan tietotekniikan avulla luotuihin kuviin ja aistitodellisuuksiin. Tällainen virtuaalisuus voi saada monia muotoja. Sitä on niin sosiaalinen media, tietokonepelit kuin kokonaisvaltainen ja moniaistinen virtuaalikokemus, joka on luotu teknologiaa hyödyntäen. Eron tekeminen todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden välille on vaikeampaa kuin luulisi. Vuosituhannen vaihteen Matrix-elokuvatrilogiassa (1999–2003) esitettiin kuvitelma, jossa koko inhimillinen todellisuus oli tietokoneohjelman avulla luotu virtuaalinen rakennelma. Tässä on tietty perä elokuvajuonen ulkopuolellakin: eikö kaikki sosiaalinen ja kulttuurinen todellisuus ole tavallaan virtuaalista?

Sosiaalista todellisuutta ei kuitenkaan voi mielin määrin ohjailla tai muokata mieleisekseen. Käyttäytymistapoihin, sosiaalisiin normeihin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin ei yksi ihminen voi juurikaan vaikuttaa. Ne eivät ole samalla tavoin valikoitavissa ja hallittavissa kuin teknisesti aikaansaadun virtuaalitodellisuuden piirteet. Vielä selvemmin tämä pätee ihmisen fyysiseen ympäristöön: seinien läpi ei niin vain voi kävellä.

Erilaiset arkielämään rynnistävät älytekniikat pyrkivät korvaamaan mahdollisimman monta osatekijää todellisuudesta. Kerrotaan, että Microsoftin perustajan Bill Gatesin kotona anturit tunnistavat huoneeseen tulijan, säätävät lämpötilan hänelle mieleiseksi ja päräyttävät hänen mielimusiikkinsa soimaan. Joidenkin yhtiöiden suunnittelupöydällä on myös seksirobotteja tai muita virtuaaliseksiin liittyviä ratkaisuja, joiden avulla ihmiset voisivat toteuttaa unelmiaan ilman aikaa vievää kommunikaatiota ja vuorovaikutusta todellisten ihmisten kanssa.

Kenties jonain päivänä aivojen data voidaan siirtää kovalevylle ja ihminen voi elää ikuisesti. Maailman virtualisoimisen unelma on ruumiista ja kuolevaisuudesta irti pääsemisen unelma. Onhan kuolevainen ruumis

Pokemon Go -peli on esimerkki lisätystä todellisuudesta. Siinä todellisuuden päälle on rakennettu virtuaalinen kerros, missä voi jahdata Pokemon-hahmoja.

ollut viimeistään se raja, jota ihminen ei ole voinut hallita tai voittaa teknisin keinoin. Tämän unelman toteutuminen merkitsisi myös täydellisesti hallittavissa olevaa maailmaa.

Myöhäisantiikissa elänyt filosofi Boëthius (noin 475–525) kirjoitti teoksessaan Filosofian lohdutuksesta, että Jumalalla on kaikenkattava, jokahetkinen, täydellinen ja rajaton elämä. Ehkäpä tulevaisuudessa virtuaalitodellisuudessa voidaan päästä kaikkeen käsiksi näppäimen painalluksella, milloin vain, virheettömästi ja ilman esteitä. Eikö se olisi Jumalan elämää Boëthiuksen mielessä? Toteutuisiko silloin ihmiskunnan ammoisista ajoista hellimä haave vai jonkinlainen sisäsiisti helvetti? •

Tehtävä

Miten virtuaalinen todellisuus eroaa ei-virtuaalisesta?

Tiivistelmä I Metafysiikka

Filosofia etsii kaiken ajattelun lähtökohtia ja taustaoletuksia ajattelun avulla. Tässä se eroaa tieteistä, joissa tehdään havaintoja ympäröivästä maailmasta. Metafysiikka on filosofian ala, joka tutkii todellisuutta kaikkein yleisimmällä tasolla ja esittää perustavia kysymyksiä, kuten mistä todellisuus koostuu. Materialistien mukaan todellisuus on pohjimmiltaan aineellinen ja idealistien mukaan aineeton. Jos oletetaan, että sekä aine että henki ovat olemassa, syntyy mieli–ruumis-ongelma, joka tutkii sitä, miten ihmisen mieli ja ruumis ovat yhteydessä toisiinsa.

Ontologia on filosofian ala, joka tutkii olemassaoloon liittyviä kysymyksiä. Olio tarkoittaa mitä tahansa olemassa olevaa asiaa.

Kategoriat – kuten muoto tai lukumäärä – ovat käsitteitä, joilla voidaan luonnehtia kaikkea olevaa niiden välisistä eroista riippumatta. Ihmisolioiden olemistapaa kuvaavat eksistentiaalit, kuten virittyneisyys ja oleminen kohti kuolemaa. Substanssi on jokin joka on, mikä se on. Substansseilla voi olla satunnaisia tai olemuksellisia ominaisuuksia. Substanssin olennaiset piirteet muodostavat olemuksen, jonka avulla tietylle käsitteelle voidaan määritellä ala. Modaalikäsitteillä kuvataan välttämättömyyttä, satunnaisuutta ja mahdollisuutta.

Keskeiset käsitteet

• metafysiikka

• erityistieteet

• materialismi

• idealismi

• olio

Keskeiset taidot

• taustaoletusten etsiminen

• kategoria

• eksistentiaali

• substanssi

• mahdollinen

• essentiaalinen

• kategorioiden tunnistaminen

• ajattelun rajojen ajatteleminen

• kielipelien tunnistaminen

Metafyysinen kosmologia tutkii maailmankaikkeuden syntyyn ja rakenteeseen liittyviä kysymyksiä, kuten onko maailma ääretön vai äärellinen tai onko maailmalla olemassa jokin alkusyy. Determinismin mukaan kaikella on aina syy ja siksi todellisuus on ennalta määräytynyt. Indeterministien mukaan on olemassa aitoja sattumia ja ihmisellä voi olla vapaa tahto. Kompatibilismi yhdistelee näitä kantoja. •

René Descartesin (1596–1650) mukaan ihmisen ruumis ja henki ovat vuorovaikutuksessa käpyrauhasen kautta.

• satunnainen

• determinismi

• indeterminismi

• kompatibilismi

• mieli–ruumis-ongelma

Opiskeluvinkki

Miten painaa mieleen uusia käsitteitä? Käytä apuna mielikuvia. Mitä oudompi mielikuva, sitä helpommin se jää mieleen. Voit esimerkiksi painaa mieleesi, mikä on substanssi, ajattelemalla Subwayn patonkia itsessään olemassa olevana oliona.

Kertaa ja syvennä

1. Filosofi Thomas Reid (1720–1796) edusti terveen järjen koulukuntaa, jonka mukaan ajattelun lähtökohdiksi voidaan ottaa arkijärjen tarjoamat totuudet, kuten että ulkoinen maailma on olemassa ja että oliot ovat sellaisia, millaisiksi ne havaitsemme.

a) Mitä taustaoletuksia arkijärkeen luottamiseen väistämättä liittyy?

b) Keksi argumentteja Reidin kannan puolesta ja sitä vastaan.

2. Immanuel Kant kehitteli oman kategoriaoppinsa Aristoteleen kategorioiden pohjalta. Keksi, miten Kantin eri kategoriat ilmenevät tilanteessa, jossa pelataan biljardia.

Immanuel Kantin kategoriat

Määrä

Laatu

Ykseys

Moninaisuus

Kaikkeus

Todellisuus

Negaatio

Rajallisuus

Suhde Substanssi

Syy ja seuraus

Yhteisyys eli vuorovaikutus olion ja muiden olioiden välillä

Modaalisuus

Mahdollisuus

Olemassaolo

Välttämättömyys

3. Keksi esimerkkejä erilaisista kielipeleistä.

4. a) Piirrä kaavio Popperin kolmesta maailmasta. b) Keksi kuhunkin maailmaan jokin esimerkki.

c) Hahmottele kaavioon, mitkä ovat mielestäsi suhteet näiden kolmen maailman välillä, ja nimeä oma näkemyksesi.

5. a) Mitä ovat eksistentiaalit?

b) Mitä eksistentiaalia filosofi Martin Heidegger kuvaa oheisessa katkelmassa?

Kuolema on olemismahdollisuus, jonka täälläolo [olemassa oleva ihminen] itse on aina jo omaksunut. [...] Tämä omin, riippumaton mahdollisuus on samalla äärimmäisin. Olemiskykynä täälläolo ei kykene sivuuttamaan kuoleman mahdollisuutta.

Lähde: Martin Heidegger, Oleminen ja aika, suomennos Reijo Kupiainen

6. Katoavatko luokassa olevat pulpetit, kun kaikki lähtevät välitunnille eikä kukaan ole niitä havaitsemassa? Ota kantaa.

7. a) Mitä filosofista kantaa seuraavissa katkelmissa kuvataan? b) Mitkä ovat Spinozan kannan filosofiset vaihtoehdot?

Mikään yksittäisolio, eli mikään äärellinen ja olemassaololtaan määräytynyt olio, ei voi olla olemassa eikä määräytynyt toimintaan, jos sitä ei olemassaoloon ja toimintaan määrää toinen syy, joka samoin on äärellinen ja olemassaololtaan määräytynyt; eikä tämäkään syy voi vuorostaan olla olemassa eikä määräytynyt toimintaan, jos sitä ei määrää olemassaoloon ja toimintaan toinen syy, joka taaskin on äärellinen ja olemassaololtaan määräytynyt ja niin edelleen loputtomiin.

Lähde: Baruch Spinoza, Etiikka, suomennos Vesa Oittinen Maailmankaikkeudessa ei ole mitään satunnaista, vaan kaikki on jumalallisen luonnon välttämättömyydestä määräytynyt olemaan olemassa ja toimimaan tietyllä tavalla.

Lähde: Baruch Spinoza, Etiikka, suomennos Vesa Oittinen

8. Pohdi Aristoteleen syiden analyysin avulla, mitkä ovat syyt Pariisin Eiffel-tornille.

9. a) Millaisissa tilanteissa ihmisillä on tapana uskoa kohtaloon? b) Ohjaako usko kohtaloon ihmisen elämää?

10. Laadi käsitekartta metafysiikan peruskysymyksistä ja niiden mahdollisista vastauksista. Ympyröi käsitekartasta omat suosikkikantasi.

II

Tietoteoria

Tammikuun 6. päivänä 2021 Yhdysvaltain kongressitalossa Capitol-kukkulalla oli käynnissä presidentinvaalien valitsijamieskokouksen tulosten vahvistaminen. Vaalit hävinnyttä presidentti Donald Trumpia kannattaneet mielenosoittajat järjestivät talon edustalla mielenosoituksen. Sen yhteydessä he tunkeutuivat sisälle kongressitaloon. Kongressin johto evakuoitiin, ja kokous jouduttiin keskeyttämään. Syntyneessä mellakassa kuoli viisi ihmistä. Lisäksi ainakin 14 poliisia loukkaantui, joista yksi vakavasti. Capitolin mellakointiin osallistuneet uskoivat Trumpin väitteen siitä, että vaalitulos oli väärennetty, vaikka monissa riippumattomissa tutkimuksissa oli osoitettu, että näin ei ollut. Lisäksi moni heistä oli saanut innoitusta niin kutsutusta QAnon-salaliittoteoriasta. Se oli kehittynyt nettikeskusteluiden syövereissä muutamia vuosia aikaisemmin ja saanut vähitellen yhä enemmän jalansijaa Trumpin kannattajien keskuudessa. QAnon-tarinan mukaan presidentti Trumpin hallinto oli käynyt salaista sotaa kansainvälistä johtavista demokraattipoliitikoista ja liikemiehistä koostuvaa rikollisliigaa vastaan.

Salaliittoteorioita ei voi kumota tieteellisiin tutkimuksiin vetoamalla, koska aina voidaan väittää, että tutkimukset ovat osa salaliiton harjoittamaa valheenkylvöä. Siksi pelkkä valistus ja oikea tieto eivät vielä riitä ajatteluharhojen kitkemiseen. Silti myös poliittisista syistä on olennaista pitää yllä julkista ja kriittistä tieteellistä keskustelua sekä järkiperäistä filosofista argumentointia.

Filosofian ja yhteiskuntatutkimuksen asiana on myös pohtia, mistä tällainen liikehdintä ja siihen kytkeytyvät oudot käsitykset oikein syntyvät. Vasta tätä kautta voidaan löytää keinot niiden vetovoiman vähentämiseen.

Lukiessasi huomaa

• Mitä on tieto?

• Mikä tekee jostakin väitteestä toden?

• Onko olemassa havaitsijasta riippumatonta todellisuutta?

Millaisia kommelluksia syntyy, kun komediaelokuvien hahmot eivät tiedä jotakin tai osaa toimia tietonsa mukaan?

Tiedon lähtökohdat

Tiedon merkitys

Kaikki koulua käyneet tietävät, että 8 plus 4 on 12. He tietävät, että toinen maailmansota päättyi vuonna 1945 ja että vesi kiehuu sadassa celsiusasteessa. Kaikesta tästä ollaan varmoja. Mihin vakuuttuneisuus tiedon pätevyydestä perustuu? Mistä voi tietää, että tietää? Mitä tarvitaan, että väitteestä tulisi tietoa? Onko varma tieto ensinkään mahdollista?

Antiikin Kreikassa Platon piti luulon ja oikean tiedon erottamista yhtenä filosofian keskeisistä tehtävistä. Oikean ja toden tiedon saavuttaminen on sekä mahdollista että tärkeää. Sen tulee Platonin mukaan olla filosofian lähtökohta, koska muuten filosofia vajoaa viisasteluksi tai puhetaidoksi, jossa yritetään vakuuttaa toiset esitetyistä väitteistä niiden totuudesta riippumatta.

Tarjolla olevaa tietoa tulee epäillä ja kyseenalaistaa. Sokrates (noin 470–399 eaa.) jopa totesi, että hän tietää vain sen, ettei hän tiedä mitään. Juuri tämä teki hänestä viisaan. Kun muut luulivat tietävänsä, Sokrates tiesi

luulevansa. Jatkuva kyseenalaistaminen, ihmettely ja epäily ovat filosofin hyveitä, mutta ne eivät ole hyveitä siksi, että tieto ei olisi mahdollista tai että se olisi joutavaa. Päinvastoin filosofiassa tähdätään totuuteen ja ilman sitä ollaan hukassa.

Klassinen tiedon määritelmä ja auktoriteetit

Tietoa pohtivaa filosofian aluetta kutsutaan tietoteoriaksi eli epistemologiaksi. Yksi tietoteorian perinteisistä lähtökohdista on niin sanottu klassinen tiedon määritelmä, joka on muotoiltu Platonin kirjoitusten perusteella. Klassisen tiedon määritelmän mukaan tieto on hyvin perusteltu eli oikeutettu tosi uskomus.

Klassisen tiedon määritelmän mukaan väitteen on oltava tosi ollakseen tietoa. Virheelliset väittämät eivät ole tietoa. Tiedon ja totuuden välillä vallitsee siis suora yhteys. Jos väittämän lausuja ei itsekään usko väitteeseensä, ei voi olla kyse hänen tiedostaan. Siksi väitteen on oltava sen lausujan uskomus. Lisäksi lausujan on kyettävä oikeuttamaan uskomuksensa. Muuten kyseessä saattaisi olla onnenpotku, jossa lausuja on osunut sattumalta oikeaan.

Yhdysvaltalainen filosofi Edmund Gettier (1927–2021) pyrki osoittamaan, että on olemassa tapauksia, joissa uskomus on oikeutettu ja tosi, mutta sen ei kuitenkaan voida katsoa olevan tietoa. Perusteltukin uskomus voi sattumalta osoittautua todeksi. Joku voi esimerkiksi nähdä laitumella lampaan, joka todellisuudessa on lammaskoira. Hän muotoilee väitteen: ”Tuolla

Ensi viikon lottorivi voidaan arvata muttei tietää.

Klassisen tiedon määritelmän ehdot

Tosi

Helsinki on oikeasti

Suomen pääkaupunki

Hyvin perusteltu

Koulukirjojen tiedot ja omat kokemukset tukevat väitettä.

Tieto

Helsinki on Suomen pääkaupunki.

Uskomus

Uskon, että Helsinki on Suomen pääkaupunki.

laitumella on lammas.” Samaan aikaan mäennyppylän takana piileksii ihka oikea lammas. Ei voi kuitenkaan sanoa, että koiraa lampaaksi luullut olisi tiennyt, että laitumella on lammas, vaikka hänellä olikin näköhavainto uskomuksensa perusteeksi ja uskomus osoittautui todeksi.

Klassinen tiedon määritelmä viittaa vain välillisesti siihen, mistä tieto on alun perin peräisin. Kysymys tiedon lähteestä on kuitenkin olennainen, koska jotta uskomus voi olla hyvin perusteltu, sen pitää olla peräisin luotettavasta lähteestä. Mistä tietoa saadaan?

Esimodernissa maailmassa tiedon lähteenä oli yhteisössä karttunut ja perimätietona siirretty elämänkokemus. Kerrottiin myös myyttejä eli tarinoita menneisyydestä ja yhteisön synnystä. Koska vanhimmilla ihmisillä oli eniten

Vaka vanha Väinämöinen oli Kalevalan suuri tietäjä. Liittyvätkö vanhuus ja viisaus edelleen yhteen?

AUKTORITEETTIIN VETOAMINEN

Tieteellisissä teksteissä yksi kaikkein yleisimmistä argumenttimuodoista on auktoriteettiin vetoaminen. Kukaan tieteentekijä ei voi perustella kaikkia väitteitään omilla tutkimuksillaan, vaan hänen on vedottava muihin tutkijoihin ja heidän saavuttamiinsa tutkimustuloksiin. Kun viitataan tehtyyn tieteelliseen tutkimukseen, voidaan rakentaa aiempien tulosten päälle. Tieteellisen tekstin lähdeviitteet toimivat auktoriteettiin vetoavina perusteluina tekstissä esitetyille väitteille. Luotettavakaan auktoriteetti ei koskaan takaa täysin esitetyn väitteen totuutta, mutta asiaankuuluva tieteellinen auktoriteetti lisää selkeästi esitettyjen väitteiden uskottavuutta.

Väärään tai asiaankuulumattomaan auktoriteettiin vetoaminen on yksi klassisista virheargumentaation muodoista. Fyysikko Isaac Newtoniin on turha vedota uskonnon asiantuntijana tai tähtitieteilijä Esko Valtaojaan rakkauseksperttinä. Jotkut tieteen-

tekijät esiintyvät silti mielellään julkisuudessa kaikkien alojen asiantuntijoina, vaikka he ovat tieteen näkökulmasta luotettavia auktoriteetteja vain omalla tutkimusalallaan.

Kun arvioidaan auktoriteettiin vetoavia argumentteja, kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin kysymyksiin:

• Ovatko lähes kaikki alan asiantuntijat samaa mieltä esitetystä väitteestä?

• Onko auktoriteetti todella sanonut niin kuin hänen väitetään sanoneen?

• Onko auktoriteetti juuri kyseisen aiheen asiantuntija?

• Onko auktoriteetti jossain perustellut näkemyksensä, vai luotetaanko häneen pelkän maineen perusteella? •

Harjoittele

Onko mahdollista, että joku ihminen olisi kaikkien alojen asiantuntija, johon voisi vedota tiedollisena auktoriteettina?

elämänkokemusta, he olivat myös arvostetuimpia tiedon haltijoita. Heitä kunnioitettiin tiedollisina auktoriteetteina.

Modernissa maailmassa, joka perustuu tieteeseen, teknisiin keksintöihin ja jatkuvaan muutokseen, on taipumus ajatella pikemminkin niin, että vanhat ihmiset ovat pudonneet kehityksen tahdista, kun taas nuoret ovat perillä nykykehityksestä ja sen suunnasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että nykymaailmassa luotettaisiin nimenomaan nuorisoon tiedon lähteenä.

Sen sijaan, että tieto perustuisi luotetun auktoriteetin sanaan, se pyritään saavuttamaan ja varmistamaan tieteellisellä tutkimuksella.

Maallikko joutuu toki vain luottamaan tieteellisen tutkimuksen tuloksiin, koska harvalla on kykyä tai mahdollisuuksia perehtyä juurta jaksain lukemattomien eri tieteenalojen tutkimustuloksiin. Kyse ei silti ole vain auktoriteettiuskosta, koska tieteellisten tulosten pätevyys on periaatteessa tarkistettavissa.

Havainnot ja järki

Kun tutkijat kartuttavat tieteellistä tietoa, hekin joutuvat miettimään, mihin tiedon lähteisiin he voivat nojata: Onko tiedon lähteenä kokemus? Millainen on luotettava kokemus? Onko se tunnetta, havainnointia vai nimenomaan järjestelmällistä havainnointia? Pitääkö sen olla oma kokemus vai voiko toisten kokemuksiin luottaa? Vai voiko tiedon lähteenä olla järki ja siihen liittyvä älyllinen intuitio, logiikka tai päättely?

Perinteisesti on ajateltu, että tiedon lähteenä voidaan pitää joko aistihavaintoja tai järkeä. Filosofeja, joiden mukaan tieteellisen tiedon lähteenä on viime kädessä aistihavainnot, kutsutaan empiristeiksi. Vaikka ihminen voi muodostaa ideoita ja tehdä päätelmiä, jotka eivät ole aistihavaintoja, kaikki mielessä olevat ajatukset kuitenkin empirismin mukaan perustuvat tavalla tai toisella aistihavaintoihin. Filosofeja, jotka puolestaan korostavat järjen osuutta tiedon hankinnassa ja oikeuttamisessa, kutsutaan rationalisteiksi.

Järjen kykyjä tarvitaan tiedon muodostamisessa, koska tiedon pitää olla ristiriidatonta ja johdonmukaista. Siksi tiedon oikeuttamisessa tarvitaan logiikkaa. Jos pätevä looginen päättely takaa tietoväitteiden johdonmukaisuuden, jäljelle jää silti kysymys siitä, mistä päättelylle saadaan oikeat ja todet lähtökohdat. Loogisesti pätevä päättely säilyttää totuuden: jos premissit ovat tosia, niin johtopäätös on myös tosi.

Aristoteleen mukaan on ensin tutkittava yleisesti totena pidettyjä väitteitä ja eriteltävä, mikä niissä on totta. Tosien ajatusten esiin poimimisessa Aristoteles painotti kokemuksen merkitystä. Tieto kohdistuu aina kokemuksessa piilevään yleiseen ainesosaan. Jokaisella olennolla on olemus, joka tekee sen sellaiseksi, minkälainen se on. Aristoteleen mukaan tieto kohdistuu juuri olioiden olemuksiin.

Tiedon lähteet

1. Auktoriteettiin

2. Rationalismi: Järkeen ja päättelyyn

3. Empirismi: Aistihavaintoihin

Mihin varma tieto perustuu?

Useimmat filosofit korostavat, että tiedon muodostamisessa tarvitaan sekä kokemusta että järjellistä päättelyä. Tällä kannalla olivat muun muassa Aristoteles ja Immanuel Kant.

Tiedon mahdollisuuden kyseenalaistaminen

Filosofinen tietoteoria pyrkii selvittämään, miten oikea tieto voidaan saavuttaa ja oikeuttaa. Kaikki filosofit eivät kuitenkaan ole olleet sitä mieltä, että ihmisen olisi ensinkään mahdollista saavuttaa varmaa tietoa. Jo Platonin dialogeissa on henkilöhahmoja, jotka suhtautuvat tiedon mahdollisuuteen epäilevästi. Näiden hahmojen esikuvina oli todellisia historiallisia henkilöitä.

Tiedon mahdollisuutta epäilevää filosofia kutsutaan skeptikoksi ja hänen filosofista ajattelutapaansa vastaavasti skeptisismiksi. Gorgias (noin 483–376 eaa.), joka esiintyy myös päähenkilönä Platonin samannimisessä dialogissa, edusti tyylipuhdasta skeptistä asennetta. Gorgiaan kerrotaan sanoneen: ”Mitään ei olemassa, ja vaikka olisikin, en voi sitä tietää, ja vaikka voisinkin tietää sen, en kykenisi viestimään sitä muille.”

Tarvitaanko Rubikin kuution ratkaisemisessa enemmän johdonmukaista päättelyä vai kokemusta?

Kriittisyys pelkkänä asioiden kiistämisenä voi johtaa älyttömyyksiin. Kaikki epäily ei aina ole järkevää.

Ensimmäisellä vuosisadalla jälkeen ajanlaskun alun elänyt skeptikko Agrippa pyrki osoittamaan, että jokainen tietoväite voidaan kyseenalaistaa. Tietoväitteen esittäjällä on vasta-argumentin kuultuaan vain kolme mahdollisuutta: kieltäytyä vastaamasta, toistaa jokin aiempi perustelu tai esittää uusi perustelu. Vaikeneminen tai itsensä toistaminen eivät kuitenkaan ole perustelemista. Uuden perustelun lisääminen taas johtaa äärettömään perustelujen ketjuun. Agrippa päätteli tästä, ettei mitään tietoväitettä voida oikeuttaa hyväksyttävällä tavalla.

Jyrkkää skeptisismiä on arvosteltu ristiriitaisuudesta sikäli, kun siinä väitetään tiedettävän, ettei mitään voida tietää. Tätä ristiriitaa on kutsuttu skeptikon paradoksiksi. Kaiken tiedon mahdottomuutta ei voida liioin perustella vetoamalla tiedon tunnettuihin virhelähteisiin, kuten aistien epäluotettavuuteen, koska virhelähteet voidaan tunnistaa vain olettamalla jotkin lähteet oikeiksi.

Maltillisen skeptisismin nykyisenä jatkajana voidaan pitää niin kutsuttua fallibilismia, jonka mukaan mikä tahansa käsitys voi olla epätosi, mutta virheellisiä käsityksiä on mahdollista tutkimuksen ja keskustelun edetessä oikoa. Fallibilismin isänä pidetään yhdysvaltalaista filosofia Charles S. Peirceä (1839–1914).

Skeptisismiä muistuttaa läheisesti myös relativismi, jonka isänä pidetään puhetaidon opettaja Protagorasta (noin 490–420 eaa.). Relativismin mukaan kaikki tieto on suhteellista ja riippuu esimerkiksi asiayhteydestä tai kulttuurista. Skeptisismin ja relativismin välillä voidaan kuitenkin nähdä ero. Skeptikon mukaan varmaa tai ehdotonta tietoa ei voida hankkia, ja hän päättelee siitä, että tietoa tai totuutta ei ensinkään ole. Relativisti on sitä mieltä, että vaikka tieto onkin suhteellista eikä absoluuttista totuutta ole, tietoa ja totuuksia kuitenkin on olemassa.

Miksi totuus on tärkeä?

Skeptikot epäilevät, voiko ihminen saavuttaa lopullista totuutta. Saksalainen filosofi Friedrich Nietzsche (1844–1900) kyseenalaisti enemmän kuin totuuden saavutettavuuden tai mahdollisuuden: hän kyseenalaisti koko totuuden arvon. Hän kysyy, miksi oikeastaan ehdoin tahdoin ja aina halutaan totuutta. Miksi tahdotaan totuutta mieluummin kuin erhettä?

Onko se, mikä on totta, aina ja kaikissa yhteyksissä arvokasta ja hyödyllistä?

Monissa tapauksissa erhe on Nietzschen mukaan totuutta hyödyllisempää ja arvokkaampaa. Illuusiot ja unelmat ajavat ihmisiä eteenpäin. Virhe saattaa sisältää innovaation siemenen. Nietzsche on tässä suhteessa ainutlaatuinen hahmo filosofian historiassa, koska filosofia on Platonista alkaen perustunut siihen, että tunnustetaan totuuden tärkeys ja puolustetaan sitä erhettä, valhetta ja vääristelyä vastaan.

Sokrates piti tietoa tärkeänä eettiseltä kannalta, koska hänen mukaansa oikeat teot edellyttävät oikeaa tietoa. Samalla Sokrateen kyselevä menetelmä kannustaa arvioimaan kriittisesti perinteisiä ja vallitsevia käsityksiä. Jos aina

Pohjois-Koreassa vallanpitäjät johtavat ihmisiä propagandan avulla. Kansalle kerrotaan tietoisesti virheellistä informaatiota.

hyväksyttäisiin perimätieto ja edellisten sukupolvien käsitys asioista, kaikki junnaisi paikallaan. Perinteestä riippumattoman totuuden etsintä johtaa uudenlaisiin tapoihin nähdä maailma. Ilman paikkansapitävää tieteellistä tietoa tekniikkakaan ei kehittyisi.

Totuudella on myös poliittista merkitystä. Valistusfilosofit ajattelivat, että vain totuus voi vapauttaa ihmiset vallasta, joka oikeuttaa itsensä ideologian, propagandan tai hölynpölyn avulla. Vähemmän mahtipontisesti voi todeta, että aito demokratia on mahdollista vain, jos kansalaisilla on oikeaa tietoa yhteiskunnan tilasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Nykyajassa on paljon esimerkkejä kyseenalaisesta politiikasta, joka sivuuttaa niin tosiasiat kuin yhteiskunnallisen analyysinkin ja pyrkii löytämään vain keinoja kannattajien villitsemiseksi puolelleen.

Immanuel Kant esitti inhimillisen valistuksen päämääräksi täysi-ikäisyyden ihanteen. Ihmisen tulee vapautua itse aiheutetusta alaikäisyydestä eli toisten sokeasta seuraamisesta. Ihmisen on osattava ajatella ja päättää asioista omaan järjenkäyttöönsä nojaten.

Harjoittele

1. Mitkä kolme ehtoa väitteen on toteutettava ollakseen tietoa?

2. Mikä on varman tiedon lähde

a) rationalismin mukaan

b) empirismin mukaan?

3. Mitä ongelmia auktoriteettiin vetoamiseen liittyy?

4. Miten tietoon suhtaudutaan

a) skeptisismissä

b) relativismissa

c) fallibilismissa?

5. Tarvitaanko totuutta? Jos tarvitaan, niin mihin?

INFORMAATIOVAIKUTTAMINEN VALLAN VÄLINEENÄ

Epädemokraattisten valtioiden harjoittamaa joukkomittaista ja totuudesta piittaamatonta mielipidemuokkausta kutsutaan propagandaksi. Silti myös demokraattisten maiden mediajulkaisuissa pyritään vaikuttamaan kansalaisten mielipiteisiin.

Tekstimainonta hämärtää markkinointisyistä maksetun ja journalistisesti tuotetun sisällön välistä eroa. Algoritmien avulla tuotetaan käyttäjille räätälöityä some-sisältöä ja ohjaillaan silmiin osuvia mainoksia. Datalouhinnan avulla kerätään käyttäjistä tietoja, jotka luovutetaan markkinoijien käyttöön. Klikkausjournalismin ainoa tarkoitus on vetoavan otsikon avulla saada verkkojulkaisun lukija aukaisemaan yhdentekevä juttu luettavakseen.

Laadukas journalismi voidaan erottaa propagandasta tai muusta kyseenalaisesta informaatiovaikuttamisesta. Laatujournalismi julkistaa tietolähteensä. Se erottaa tosiasioihin perustuvan uutisoinnin ja mielipidekirjoittamisen selkeästi toisistaan. Myös mainonta erotetaan varsinaisesta journalistisesta sisällöstä. Samalla sananvapaus ja lehdistönvapaus takaavat laatujournalismille ympäristön, joka tarjoaa erilaisille näkemyksille julkisuutta. Näin tiedonvälitys säilyy moniarvoisena eli pluralistisena

Useimmissa tapauksissa uutisen keskeisten väitteiden paikkansapitävyys voidaan tarkistaa lähdekritiikin ja tutkimustiedon avulla. Tätä menettelyä kutsutaan faktantarkistukseksi. Se on keskeinen osa journalistin työtä, mutta kuuluu myös kansalaisen medialukutaitoon.

Huolimattomuuteen tai laiskuuteen perustuvan väärän tiedon levittämistä kutsutaan misinformaatioksi. Jos harhaanjohtavaa tietoa levitetään tarkoituksellisesti, on kyseessä disinformaatio. Sitä ovat esimerkiksi valeuutiset, joita tehtaillaan, jotta vastustaja saataisiin kyseenalaiseen valoon.

Valeuutisen sisältämien tosiasiaväitteiden osoittaminen virheellisiksi ei yleensä pysäytä sen levittäjää, koska valeuutisten tekijät ja niiden jakajat eivät välttämättä edes pyri totuuteen. Tarkoituksena ei useinkaan ole levittää todeksi uskottuja uskomuksia vaan sekoittaa asioita ja synnyttää yleisen epäluottamuksen ilmapiiriä.

Valeuutisten ja disinformaation tehtailu kuuluvat trollien keinovalikoimaan. Trollauksella tarkoitetaan toimintaa, joka levittää väärää tietoa ja pyrkii sekoittamaan asiaperustein käytävää julkista keskustelua jonkin tietyn agendan eli poliittisen asialistan ajamiseksi.

Informaatiovaikuttamisen eri osapuolten välinen kamppailu voi pahimmillaan yltyä suoranaiseksi informaatiosodaksi. Olosuhteiden kriisiytyessä se voi kasvaa osaksi hybridisodankäyntiä, jossa propaganda, valeuutiset, ylhäältä ohjattu trollaus ja kyberhyökkäykset kytketään osaksi armeijoiden taistelukentillä käymää sotaa. Propaganda on toki aina kuulunut sodankäyntiin, mutta internet ja muu digiteknologia ovat synnyttäneet kokonaan uudenlaisia informaatiovaikuttamisen keinoja ja entistä suuremman vaikuttamisen mittakaavan.

On olemassa aitoja poliittisia erimielisyyksiä, jotka eivät palaudu oikean ja väärän tiedon eroon. Tällaisia kiistoja ei voi eikä pidä poistaa faktantarkistuksen avulla. Kansalaisten tulisi puolustaa poliittisia kannanottojaan vilpittömin ja tosiasioihin sopivin keinoin. Heidän pitää olla myös valmiita tarkistamaan näkemyksiään ilmi tulleiden tosiseikkojen tai parempien argumenttien niin vaatiessa. •

Tehtävä

Miksi disinformaatio on uhka demokratialle?

Miksi presidentti John F. Kennedyn murhasta vuonna 1963 löytyy edelleen erilaisia näkemyksiä, vaikka totuuden selvittämiseen on käytetty vuosien varrella valtavasti aikaa ja resursseja?

Totuusteoriat

Totuus vastaavuutena

Filosofiassa totuusteorioilla ei tarkoiteta teorioita, jotka kertovat totuuden maailmasta. Ne eivät pyri kertomaan, mitkä väitteet tai teoriat ovat sisällöllisesti totta. Sen sijaan totuusteorioiden avulla pyritään määrittelemään se, mitä totuudella tarkoitetaan. Eri totuusteoriat antavat kukin oman vastauksensa kysymykseen siitä, mitä ehtoja väitteen on täytettävä, jotta sitä voidaan kutsua todeksi.

Totuusteorioista kaikkein vanhin on korrespondenssiteoria. Korrespondenssi tarkoittaa vastaavuutta. Teorian mukaan väittämä on tosi, jos sen ilmaisema asiaintila vastaa todellisuudessa vallitsevaa asiaintilaa. Lause ”Oulussa sataa lunta” on totta, jos Oulussa lausumishetkellä todella sataa lunta. Korrespondenssiteoria on kuvaus siitä, miten lauseen totuutta arkitilanteissa useimmiten arvioidaan.

Korrespondenssiteoria ei yksinään riitä, sillä se tarjoaa vain totuuden määritelmän mutta ei kriteeriä sille, milloin vastaavuuden voi katsoa vallitsevan. Räntäsateen havaitsemiseksi riittää vilkaisu ulos ikkunasta, mutta

esimerkiksi tieteellisten teorioiden vastaavuutta todellisuuden kanssa ei voida yksinkertaisesti todentaa. Jos voitaisiin aina yksinkertaisesti kurkistaa todellisuuteen ja verrata sitä esitettyihin väitteisiin, mitään teorioita maailmasta ei ensinkään tarvittaisi.

Totuus väitteiden yhteensopivuutena

Totuuden koherenssiteorian mukaan väite on tosi, jos se sopii yhteen muiden tosina pidettyjen väitteiden kanssa. Jos esimerkiksi kuullaan tarina, jonka mukaan lentävät pingviinit ryöstivät kolme metriä pitkän naisen Tyrväällä, voidaan tarinan totuudenmukaisuus heti kyseenalaistaa, koska se on ristiriidassa useiden tosina pidettyjen väitteiden kanssa. Koherenssiteoriaan sisältyy kuitenkin ilmeinen kehämäisyyden ongelma: mistä tiedetään, että aiemmat totena pidetyt uskomukset todella ovat tosia?

Koherenssiteorian taustalla on filosofisesti puolustettavissa oleva lähtökohta. Se pyrkii ratkaisemaan ongelman, joka vaivaa klassisen tiedon määritelmään perustuvia tietoteorioita. Kyseessä on niin kutsuttu äärettömän regression ongelma. Klassinen tiedon määritelmä esittää, että jokainen väite täytyy pystyä perustelemaan tai oikeuttamaan. Tuo perustelu tai oikeutus on itse jälleen uusi väite, mutta silloinhan sekin on perusteltava ja oikeutettava. Näin oikeutusta koskevien vaatimusten ketju jatkuu periaatteessa loputtomiin ja syntyy ääretön regressio.

Tyypillinen ratkaisu äärettömän regression ongelmaan on ollut etsiä lähtökohta, joka on ilmeisesti ja vastaansanomattomasti tosi ja jonka varaan muut väitteet voidaan laskea. Esimerkiksi René Descartes katsoi löytäneensä ”ajattelen, siis olen” -päätelmästä tällaisen ilmeisen totuuden, jonka varaan hän alkoi valaa tiedon perustaa.

Sen sijaan koherenssiteoriassa ei etsitä mitään perustavaa yksittäistä väitettä, joka olisi epäilyn ulkopuolella. Se pyrkii tarjoamaan erityyppisen ratkaisun regression pulmaan. Koherenssiteorian mukaan yksittäistä väitettä ei oikeuteta irrallaan muista tosina pidetyistä väitteistä. Ei voida kuvitella, että uskomusjärjestelmä romahtaisi kokonaisuudessaan. Samalla romahtaisi myös se maailma, jonka varassa ihminen on elämänsä elänyt. Vallitsevan teorian maailmasta on siis yleisesti ottaen oltava kutakuinkin tosi. Niinpä uusien uskomusten on sovittava tähän kokonaisuuteen.

Koherenssiteorian perusajatus muistuttaa tulkinnallisen eli hermeneuttisen kehän ideaa. Maailman tutkimista ei voida aloittaa tyhjästä. Aina

Eron kokeneet saattavat myöhemmin kuvailla tiettyä hetkeä, jolloin he ymmärsivät suhteen olevan lopussa. He saattavat sanoa, että sillä hetkellä kaikki, mihin he olivat uskoneet, romahti yhtäkkiä.

nojataan epämääräiseen esiymmärrykseen siitä, miten asiat ovat. Ilman tällaista alustavaa ymmärrystä ei edes tiedettäisi, mitä etsiä. Jotta voidaan tutkia esimerkiksi, mitä uskomuksia lahjojen antamiseen eri kulttuureissa liittyy, on oltava jokin käsitys siitä, mitä lahja on. Tutkimalla vaikkapa lahjanantoon liittyviä rituaaleja voidaan sitten tarkentaa tuota esiymmärrystä.

Monen filosofin mielestä tällaiset tavat puolustaa koherenssiteoriaa eivät kuitenkaan horjuta sitä vastaan esitettyä keskeistä vastaväitettä: voidaan hyvin kuvitella maailmankuva tai teoria, joka on sisäisesti johdonmukainen mutta maailman suhteen täysin paikkansapitämätön. Koherenssiteoriaa on syytetty myös relativismista: Ovatko eri kulttuurien, oppien tai ideologioiden uskomusjärjestelmät siis kaikki tosia, vaikka ne ovatkin keskenään ristiriidassa? Voiko samaan aikaan olla olemassa esimerkiksi Allah ja Krišna, vai sulkevatko ne toisensa pois?

Totuus

toimivuutena

Filosofinen pragmatismi kehitettiin Yhdysvalloissa 1800-luvun jälkipuoliskolla. Sen tunnettuihin edustajiin kuului esimerkiksi Charles S. Peirce. Pragmatistien ajattelussa totuus on käytännöllinen asia. Väite tai teoria on tosi, kun se toimii. Toimivuutta on monenlaista: kyse voi olla teorian kyvystä ennustaa tapahtumia oikein tai vaikkapa arjessa käyttökelpoiseksi

EPÄVARMUUDEN SIETÄMINEN

Arkielämässä uskomusten muodostaminen on usein hidasta ja varmoina pidetyt uskomukset osoittautuvat vääriksi. Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, ja maailma tuntuu muuttuvan usein arvaamattomilla tavoilla. Todellisuus näyttää välillä monimutkaiselta, monitulkintaiselta ja epämääräiseltä. Välillä voi tuntua siltä, että ainoa varma ja pysyvä asia on epävarmuus.

Myös tieteen maailmassa myönnetään, että monia asioita ei tiedetä tai edes voida tutkia. Tieteelliset teoriat voivat osoittautua virheellisiksi, ja monista asioista on mahdollista saavuttaa varman tiedon sijaan vain erilaisia todennäköisyyksiä. Varsinkin tulevaisuutta koskevat käsitykset ovat aina epävarmoja, ja edes säätilaa on mahdotonta luotettavasti ennustaa parin viikon päähän.

Epävarmuuden keskellä nuorten on kuitenkin valittava opiskelupaikka, lääkäreiden päätettävä potilaiden hoidosta, poliitikkojen varauduttava erilaisiin uhkiin ja yritysten teh-

tävä yrityskauppoja. Epävarmuuden hallinnassa auttavat varautuminen erilaisiin tulevaisuusvaihtoehtoihin ja keskittyminen niihin asioihin, jotka voidaan tietää ja joihin voidaan vaikuttaa. Koska epävarmuudesta ei voida koskaan päästä täysin eroon, on tärkeä myös kehittää omaa epävarmuudensietokykyä.

Jatkuvan epävarmuuden sietäminen voi tuntua raskaalta, koska ihmisen aivot on rakennettu janoamaan totuutta, varmuutta ja kykyä kontrolloida todellisuutta. Loppujen lopuksi epävarmuus on kuitenkin pieni hinta siitä, ettemme hyppää varmoja ja helppoja totuuksia kauppaavien diktaattoreiden, huijareiden tai helppoheikkien matkaan. •

Harjoittele

Miksi epävarmuuden sietäminen on tärkeää?

osoittautuneesta elämänviisaudesta. Totuus on siis väitteen menestyksellisyyttä tai hedelmällisyyttä, sen toimivuutta käytännössä. On kysytty, merkitseekö pragmaattinen totuusteoria sitä, että totuus voi vaihdella ajan saatossa. 1800-luvulla Englannissa lapsille annettiin heidän rauhoittamisekseen siirappia, jossa oli mukana morfiinia. Tämä lääke toimi. Väite ”rauhoitussiirappi on hyvä lääke rauhattomille lapsille” oli

Ruuanlaitossa vedotaan usein käytännön toimivuuteen ja aiempiin kokemuksiin. Harva osaa selittää täsmällisesti, miksi tietyt valmistustavat tuottavat herkullisen lopputuloksen.

Ihminen ei voi aidosti kokea maapallon kiertävän Aurinkoa, joten ajatus on fenomenologian mukaan vain teoreettinen konstruktio.

pragmaattisin perustein silloin tosi. Nykyään tällaisen lääkkeen antamista lapsille pidetään mahdottomana ajatuksena, sillä morfiini on lapsille aivan liian voimakas huume. Onko väite muuttunut epätodeksi?

Charles S. Peirce korosti, että toimivuus totuuden kriteerinä ei tarkoita mitä tahansa toimivuutta. Käsitykset voidaan julistaa tosiksi vasta, kun ne on todennettu kokeellisesti. Kokeellisella todentamisella Peirce ei tarkoittanut pelkästään tieteellisiä kokeita. Myös filosofisia ajatuksia ja miksei vaikkapa arjen ongelmien ratkaisuyrityksiä tulisi hänen mukaansa testata systemaattisesti kokemuksen valossa. Peircen mukaan totuus on vapaan ja julkisen kokeellisen tutkimuksen ajateltu päätepiste.

Fenomenologia

Filosofi Edmund Husserlin fenomenologian perusajatus on pyrkimys irrottautua turhasta sanahelinästä ja ontosta käsitteiden pyörittelystä. Husserl haluaa tarkastella asioita itseään eli sitä, kuinka ihmiset kokevat todellisuuden ja millaisena todellisuus ihmisille näyttäytyy. Husserl kirjoittaa, että ”sysäyksen tutkimukseen ei tule lähteä filosofioista vaan asioista ja ongelmista”.

Husserlin mukaan kaikki ennakkoluulot, arjen asenteet ja hyvinkin perustein oikeiksi otaksutut teoriat on suljettava pois tarkastelusta ja on

keskityttävä siihen, miten ilmiöt ilmenevät ihmisille. Hän ajatteli, että olemassaolevaksi pitäisi hyväksyä vain se, mikä ilmenee kokemuksessa.

Fenomenologia ei tähtää asioiden selittämiseen tai syy-seuraussuhteiden selvittämiseen vaan pyrkimyksenä on tavoittaa ilmiöiden alkuperäisen ilmenemisen tapa. Kun maailmaa yritetään tavoittaa, mitään teoriaa ei pidä omaksua lähtökohdaksi, ei edes itsestäänselvinä pidettyjä käsityksiä, kuten sitä, että maailma koostuu aineellisista kappaleista.

Fenomenologia hylkää ennakko-oletukset ja tutkii sen sijaan, miten asiat ilmenevät ihmisille. Esimerkiksi Husserlin mukaan ilmiötä pidetään aineellisena silloin, kun se ei ilmene kerralla kokonaisuudessaan. Luku yksi ei ole aineellinen, koska se ilmenee kokonaisuudessaan. Sen sijaan tulitikkurasia on aineellinen, koska siitä nähdään kerralla vain osa ja sitä on tarkasteltava eri puolilta sen hahmottamiseksi kokonaisuutena.

Harjoittele

1. Mihin totuusteoriaan seuraavat väitteet viittaavat?

a) Lumi on valkoista, jos tämä sopii yhteen muiden uskomusten kanssa.

b) Lumi on valkoista, jos tähän uskominen toimii ja on hyödyllistä.

c) Lumi on valkoista, jos lumi todella on valkoista.

2. Mitä vahvuuksia ja heikkouksia eri totuusteorioihin liittyy?

3. Laadi kolmen kohdan ohjeet siitä, miten voi sietää epävarmuutta.

4. Onko totuudella väliä, jos johonkin väitteeseen uskominen on hyödyllistä?

5. Miten aineelliset kappaleet ilmenevät ihmisille?

Husserl tutki kokemustamme muun muassa siitä, että peilissä oikea ja vasen näyttävät vaihtavan paikkaa, mutta ylhäällä ja alhaalla säilyttävät paikkansa.

Mikä tekee mahdolliseksi kokemuksen linnunlaulusta, auringonpaisteesta ja meren äänistä?

Tiedon rajat

Immanuel Kantin kopernikaaninen kumous Kopernikuksen kumouksellinen väite oli, että Maa kiertää Aurinkoa eikä päinvastoin. Immanuel Kant luonnehti omaa ajatteluaan filosofian kopernikaaniseksi kumoukseksi, koska hänen filosofiansa sisältää yhtä mullistavan näkökulman vaihdoksen. Ennen oli ajateltu, että ihminen tietää maailmasta jotakin, kun tuo tieto vastaa maailman rakennetta. Kant kääntää tämän väitteen toisin päin: tieto syntyy, kun maailmasta peräisin oleva informaatio mukautuu ihmismielen rakenteisiin.

Kant käsittelee metafysiikkaan ja tietoteoriaan liittyviä kysymyksiä kuuluisassa teoksessaan Puhtaan järjen kritiikki (1781 ja 1787). Hänen lähtökohtanaan on, että ennen kuin maailmasta sanotaan mitään, on tutkittava, miten ihmisen kokemus ja sen pohjalta muodostettu tieto rakentuvat. Minkälaiset ovat ne silmälasit, joiden lävitse ihminen havainnoi ja luokittelee maailmaa?

Kant kutsui lähestymistapaansa kriittiseksi. Koko aiempi filosofia oli hänen mukaansa ollut epäkriittistä, koska se oli sumeilematta rynnännyt

esittämään maailmaa itseään koskevia väitteitä tutkimatta ensin tarkasti, miten inhimillinen tieto rakentuu ja mitkä ovat sen rajat.

Kantin mukaan vaikuttaa siltä, että metafysiikka ei ole vajaan kahden vuosituhannen aikana edistynyt lainkaan. Se ei ole löytänyt sitä tieteen varmaa polkua, jota esimerkiksi logiikka, geometria ja fysiikka ovat kulkeneet jo pitkään. Niiden käyttämillä menetelmillä on niin vankka perusta, ettei niiden pätevyyttä voi kiistää. Olisiko metafysiikkaa mahdollista luotsata varmalle polulle?

Käsitteet ja kategoriat

Kantin lähtökohta on, että maailma ilmenee ihmisille vaikutelmien moninaisuutena. Kun maailmasta pyritään saamaan tietoa, ihmisten on järjestettävä tuota kokemuksen moninaisuutta. Tämän vuoksi ihmiset käyttävät käsitteitä ja kategorioita.

Käsitteet ovat eräänlaisia sääntöjä. Jos kohtaa mustavalkoraidallisen, hännällisen eläimen, jolla on turpa, on käytettävä seepran käsitettä. Seepra on kokemukseen perustuva eli empiirinen käsite, joka on muodostettu savanneilla ja muilla seepran asuma-alueilla tehtyjen havaintojen perusteella.

Kategoriat ovat käsitteitä, joita on sovellettava mihin tahansa kokemuksessa ilmenevään olioon. Esimerkiksi ”kausaalisuus” on kategoria, koska kaikilla havaittavilla ilmiöillä täytyy olla jokin syy. Antiikin filosofit ajattelivat, että kategorioissa tiivistyy maailmanjärjestyksen itsensä rakenne. Kant ei ajattele näin. Hänen mukaansa kategorioita ei ole johdettu kokemuksesta, vaan ne ovat mielen tapoja jäsentää kokemusta.

Filosofiassa on pohdittu sitä, olisiko mahdollista, että ihmiset eläisivät tietokonesimulaatiossa. Tällöin ihmisten kokemus todellisuudesta ei välttämättä lainkaan vastaisi sitä, miten asiat oikeasti

Kantin mukaan ihminen luokittelee kategorioiden avulla aistihavaintoja. Näin syntyy se tieto, jonka ihminen voi maailmasta saada. Siitä, minkälainen maailma itsessään, Kantin sanoin olio sinänsä, on, ei kuitenkaan voida sanoa mitään. Inhimillisen havainnon muodot ja kategoriat väistämättä muokkaavat sitä, millaisena todellisuus havaitaan.

Metafysiikan mahdollisuus

Puhtaan järjen kritiikin peruskysymys kuuluu: onko metafysiikka tieteenä mahdollinen? Vai onko metafysiikka tuomittu arvailun, ristiriitojen ja paikallaan polkevan keskustelun tilaan?

Ennen kuin Kantin kysymykseen antama vastaus voidaan ymmärtää, on selvennettävä hieman hänen terminologiaansa. Kant kutsuu arvostelmaksi lausetta, jossa ilmiö luokitellaan tietynlaiseksi. Kant jakaa arvostelmat eri tyyppeihin sen mukaan, mihin ne perustuvat.

Analyyttiset arvostelmat ovat tosia määritelmän mukaan. Ne eivät lisää lauseen subjektiin mitään, mitä siihen ei jo sisältyisi. Ne ovat tosia jo määritelmän nojalla. Analyyttisen arvostelman kieltäminen johtaisi ristiriitaan. Esimerkiksi arvostelma ”kitara on soitin” on analyyttinen, koska soittimena oleminen kuuluu kitaran määritelmään.

Synteettiset arvostelmat yhdistävät lauseen subjektiin jonkin ominaisuuden, joka ei ole totta määritelmän mukaan mutta lisää sitä koskevaa tietoa. Esimerkiksi arvostelma ”Kantin kirjoituspöytä oli ruskea” on synteettinen, koska kirjoituspöydän määritelmä ei kerro Kantin pöydän väristä yhtään mitään.

Kant lähestyy tiedon ja kokemuksen suhdetta myös toiselta kannalta. Apriorinen tieto pätee ennen kaikkea kokemusta eli kokemuksesta riippumatta. Aposteriorinen tieto on pätevää kokemuksen perusteella. Nyt voidaan huomata, että kaikki analyyttiset arvostelmat tiedetään a priori: se mikä on totta määritelmän mukaan, ei tarvitse vahvistusta kokemuksesta. Synteettiset arvostelmat taas tiedetään a posteriori. Ne ovat peräisin kokemustiedosta tai niiden todentamiseksi on vedottava kokemukseen.

Immanuel Kantia kiinnostaa ajatus siitä, ovatko synteettiset a priori -arvostelmat mahdollisia. Ne olisivat arvostelmia, jotka pätisivät kaikesta

Arvostelmat Kantilla

kokemustiedosta riippumatta, mutta eivät olisi määritelmistä riippuvaisia ja siten sisältäisivät maailmaa koskevaa aitoa tietoa. Jos voitaisiin esittää synteettisiä a priori -arvostelmia, myös metafysiikka olisi mahdollista. Metafysiikanhan pitäisi kyetä esittämään maailmaa koskevaa yleistä tietoa, jota ei kuitenkaan ole johdettu kokemusperäisestä tutkimuksesta.

Puhtaan järjen kritiikissä Kant päätyy siihen tulokseen, että synteettiset a priori -arvostelmat ovat mahdollisia. Kategoriat nimittäin sisältävät synteettistä a priori -tietoa. Esimerkiksi se, että kaikilla ilmiöillä on edeltävä syy, ei ole määritelmän mukaan eli loogisesti totta, vaan se ilmaisee maailmaa koskevaa tietoa. Samalla se on totta a priori, koska ilman syysuhteen kategoriaa maailmaa ei voi kokea tai käsittää. Metafysiikka on siis mahdollista kategorioihin tiivistyvänä synteettisenä a priori -tietona. Kantin myöntävä vastaus metafysiikan mahdollisuuteen on kuitenkin varauksellinen, sillä oliosta sinänsä ei voida sanoa mitään. Esikriittisen metafysiikan ongelma oli Kantin mielestä juuri se, että se väitti voivansa esittää totuuden maailmasta itsestään. Kantin mukaan metafysiikan totuudet ilmaisevat vain äärellisen ja rajallisen inhimillisen tietokyvyn välttämätöntä rakennetta. Samalla kokemuksesta johtamaton ennakkotieto maailmasta kuitenkin on välttämätön ehto sille, että todellisuudesta voidaan ylipäätään saada järjestynyttä tietoa. Kantin filosofiassa tiedon rajat ovat tiedon ehtoja, ja metafysiikka voittaa tappionsa hinnalla.

Kaikki havainnot ovat ajallisia, ja niihin liittyy kokemus alusta ja lopusta.

Tieteellisen tiedon merkitys ja rajoitukset

Nykyihmiset enimmäkseen luottavat siihen, että tiede antaa oikeaa tietoa maailmasta. Tämän luottamuksen perustana eivät yleensä ole filosofiset argumentit tieteellisen metodin ylivertaisuudesta muihin tiedonhankinnan menetelmiin nähden. Keskeinen syy sille, että tiedettä kohtaan tunnetaan luottamusta, on tieteen menestys siitä tehtyjen teknologisten sovellusten kehittämisessä. Tiskikonetta, avaruusrakettia, päänsärkylääkettä ja tyhjiöpakkausta kehitettäessä on nojauduttu tieteeseen eikä muinaisten kansojen ikiaikaiseen viisauteen tai sanomalehden ilmoitussivulla palveluksiaan kaupittelevan hengellisen gurun näkyihin.

Joskus huomautetaan, että on asioita, joita tiede ei voi selittää. Usein tällä pyritään perustelemaan esimerkiksi yliluonnollisia ilmiöitä tutkivan parapsykologian mielekkyyttä. Kant huomauttaisi kuitenkin, että tästä ei seuraa ilmiöiden tieteellisen selitettävyyden kannalta yhtään mitään. Kaikki ilmiöt, sikäli kuin ne ylipäätään ovat havaittavissa olevia ilmiöitä, voidaan selittää tieteellisesti, vaikka selitystä ei äärellisessä ajassa löydettäisikään. Eri kysymys sitten on, tuleeko kaikki sanomisen arvoinen kaikista ilmiöistä tieteellisten selitysten myötä sanotuksi.

Yksi tieteen rajoituksista on sen monipuolisuus, sillä tiede ei anna yhtä kuvaa tai selitystä maailmasta. Eri tieteet antavat maailmasta erilaisia kuvauksia. Kemisti esittää kahvin kemiallisen koostumuksen. Ravintofysiologi kertoo, miten se vaikuttaa elimistöön. Historioitsija osaa kertoa, miten kahvi saapui Eurooppaan, miten siitä tuli porvariston suosikkijuoma ja miten se viimein päätyi trendikkäiden kaupunkilaisten siemailemaksi espressoksi. Nämä eri näkökulmat kahviin eivät ole ristiriidassa keskenään. Mitään yhtenäistä kokonaisuutta ne eivät silti muodosta, eikä ole mielekästä edes kysyä, mikä noista tieteistä kertoisi ainoan ja lopullisen totuuden kahvista. On olemassa myös aitoa ja olennaista inhimillistä tietoa, joka ei kuitenkaan ole tieteellistä tietoa. On kokonainen kirjo sellaista asioiden ja tilanteiden tajua, jota ei voi ilmaista jäsentyneenä ja sanallisena tietona: arkista kokemustietoa, elämänkokemusten kartuttamaa viisautta, käytännöllistä järkeä, sosiaalista herkkyyttä, intuitiota, tiedostamatonta muistia, ruumiiseen piirtynyttä motorista tietoa ja harjaantuneisuuteen liittyvää hiljaista tietoa. Lisäksi tulee huomata, että tieto ja totuus eivät ole sama asia. Pätevän tiedon kokonaisuus ei ole yhtä kuin totuus. Tieto on pätevä kuvaus tai selitys kohteestaan. Tosiasia on totta, mutta ei koko totuus. Totuus ymmärretään

usein yksittäisen lauseen pätevyyttä laajemmassa, maailmankatsomuksellisessa mielessä. Totuus on tietoa laajempi ja perustavampi asia myös siksi, että siihen kuuluu tiedon ehtojen, aseman ja rajojen ajattelu. Totuuden piiriin kuuluvat myös ne pakottavat eettiset, poliittiset tai uskonnolliset ideaalit, joihin maailman ja siinä olemisen ajatteleminen johtaa. Uskonnollisesti virittynyt ihminen voi luottaa tieteen antamaan tietoon, mutta totuutta hän ei voi hahmottaa ilman jumalasuhteen läpäisemää elämää. Myös tieteelliseen maailmankuvaan totuutena sisältyy perustavia arvoja: kaikkein parasta ja arvokkainta on tutkia maailmaa tieteellisin menetelmin ja elää vailla epätosia illuusioita, vaikka ne lohduttaisivatkin.

On lisäksi olemassa muitakin suhteita maailmaan kuin tieteellis-teknologinen tai ylipäätään tiedollinen suhde. Ludwig Wittgenstein totesi: ”Meistä tuntuu, että vaikka kaikkiin mahdollisiin tieteen kysymyksiin olisikin vastattu, elämän ongelmiamme ei olisi vielä edes sivuttu.” Tiede ei kerro mitään yksittäisten tapahtumien merkityksestä, ja kuitenkin suurin osa elämän kaikkein merkittävimmistä tapahtumista on yksittäisiä kokemuksia, oli sitten kyse lapsen synnyttämisestä, kissan kuolemasta, eroottisista kokemuksista tai oman bändin ensimmäisestä keikasta. Tiede ei kerro mitään asioiden arvosta, arvokkuudesta, inhimillisestä merkityksestä tai pyhyydestä.

Esimerkiksi veneentekijällä on paljon sellaista tietoa, jota ei voi kääntää suoraan väitelauseiksi.

Ruotsin kielessä puhutan bonusäidistä tai -isästä ja suomen kielessä äiti- tai isäpuolesta. Voivatko käytetyt käsitteet vaikuttaa siihen, miten kokee oman perheensä?

Kielen ja maailman suhde

Filosofian perinteessä ennen 1900-lukua oli pohdittu todellisuuden ja ajattelun luonnetta lukemattomilta kannoilta mutta kiinnitetty suhteellisen vähän huomiota kieleen ajattelun välineenä. Modernit filosofit alkoivat kuitenkin pohtia, että kieli ei vain kuvaa ajattelua tai välitä sitä eteenpäin vaan monessa mielessä määrää ja ohjaa sitä.

Yksi varhaisista kielen ja filosofisen ajattelun välisen suhteen pohtijoista oli Friedrich Nietzsche. Hän esitti, että kielellä ja kieliopilla on keskeinen merkitys sen kannalta, minkälaisia käsityksiä todellisuuden perimmäisestä luonteesta omaksutaan. Sanotaan ”salama iskee”, ja näin syntyy käsitys, että olisi olemassa erikseen salama erillisenä tekijänä ja sen tekemä teko eli isku.

Eurooppalaisen filosofian suuret kielet, kuten kreikka, latina, saksa, ranska ja englanti, kuuluvat kaikki indoeurooppalaiseen kieliryhmään. Jos on niin, että kieli ruokkii tietynlaisia metafyysisiä oletuksia maailmasta, voidaan miettiä, missä määrin tämä on yhdenmukaistanut filosofisen ajattelun perusrakenteita.

Suomen kielessä ei tarvitse sanoa, että salama iskee, vaan sen sijaan voi sanoa vain, että ”salamoi”. Nietzschen innoittamana voisi jopa kysyä, olisiko

metafysiikka saanut erilaisen suunnan, jos filosofia olisi syntynyt Suomessa. Samalla herää yleisempi ajatus: kenties maailma ei itse suosi mitään tapaa kuvata itseään, vaan eri kielet voivat heijastaa siihen perusrakenteensa ja kehittää sen pohjalta käsitystään maailmasta.

Wittgenstein ja kielellinen käänne

1900-luvulla kielen merkitystä filosofian ja inhimillisen olemassaolon kannalta alettiin korostaa myös toisilla tavoilla. Joskus sanotaan, että tuolloin tapahtui filosofiassa niin sanottu kielellinen käänne. Yksi sen uraauurtavista hahmoista oli Ludwig Wittgenstein.

Wittgensteinin ensimmäinen filosofinen teos oli ”loogis-filosofinen tutkielma” eli Tractatus Logico-Philosophicus (1921). Wittgenstein asetti siinä tehtäväkseen selvittää, mikä on kielen ja maailman suhde. Hänen ratkaisunsa oli niin kutsuttu kielen kuvateoria. Kieltä voi verrata pienoismalliin, jonka

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, presidentti Niinistö tuomitsi jyrkästi Putinin toimenpiteet toteamalla ”nyt naamiot on riisuttu, vain sodan kylmät kasvot näkyvät”. Tunteiden jakaminen sanallisesti on usein vaikeaa, ja siksi turvaudutaan helposti metaforiin ja vertauskuviin.

NÄKEMYKSEN MUUTTAMINEN

Kun filosofi Ludwig Wittgenstein oli julkaissut esikoisteoksensa Tractatus

Logico-Philosophicus vuonna 1921, hän ilmoitti ratkaisseensa kaikki filosofiset ongelmat. Noin kymmenen vuotta myöhemmin hän alkoi kuitenkin kritisoida aiempaa kielen kuvateoriaansa ja siirtyä kohti kielen jäsentämistä perheyhtäläisyyden ja kielipelien kautta. Monet filosofit ovat muuttaneet näkemyksiään uransa aikana, mutta harva ajattelija on muuttanut mieltään yhtä radikaalisti kuin Wittgenstein. Epäonnistuiko Wittgenstein ajattelijana, koska hän joutui muuttamaan näkemystään? Oliko Wittgenstein omat ajatuksensa hylännyt takinkääntäjä?

Filosofiassa kuten kaikessa ajattelussa älyllinen rehellisyys vaatii oman kannan muuttamista silloin, kun sille on painavia perusteita. Sitkeästi omasta näkemyksestä kiinni pitämi-

nen silloin, kun huomaa olevansa väärässä, on älyllisesti epärehellistä. Toisaalta myös oman kannan vaihtaminen jatkuvasti ilman perusteita esimerkiksi muotivirtausten mukaan on ajattelun laiskuutta.

Ludwig Wittgensteinia voidaan pitää esimerkkinä ajattelijasta, joka muutti näkemystään ajateltuaan asioita perusteellisesti. Tässä mielessä häntä voi pitää filosofin mallikuvana. •

Harjoittele

Muutatko omia näkemyksiäsi sen mukaan, mitä mieltä kaverit ovat, vai pyritkö ajattelemaan asioita itse kriittisesti?

suhteet vastaavat todellisuutta eri mittakaavassa. Sanat eivät tietenkään ole kirjaimellisesti kuvia vaan symboleita. Siksi on tarkennettava, että kieli on todellisuuden looginen kuva.

Kielen avulla voi todenmukaisesti kuvata vain vallitsevia asiaintiloja. Niinpä esimerkiksi etiikan lauseet eivät Tractatuksen mukaan tarkkaan ottaen merkitse mitään, koska ne eivät kuvaa mitään vallitsevaa asiaintilaa. Kaikkea ei voi siis kielellä ilmaista. Teoksen tunnettu viimeinen lause kuuluukin: ”Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava.”

Kielellisen käänteen kannalta Tractatus oli merkittävä virstanpylväs, koska sen mukaan kieli rajaa sitä, mitä maailmasta voi sanoa. Wittgensteinin mukaan kielen rajat merkitsevät maailman rajoja. Teoksesta kuitenkin puuttuu ajatus kielten kulttuurisesta ja historiallisesta moninaisuudesta, joka on ollut myöhemmälle kielifilosofialle tärkeä. Tämän käsityksen mukaan kieli ei ole aina samana pysyvä looginen tapa kuvata maailmaa, vaan se voi vaihdella ja sen avulla voidaan luoda erilaisia maailmoja.

Mielenkiintoista kyllä, se filosofi, joka antoi sysäyksen kielten moninaisuuden ajatukselle, oli Wittgenstein itse. Myöhäisfilosofiassaan Wittgenstein esittää hyvin erilaisen käsityksen kielestä kuin Tractatuksessa. Kieli ei

olekaan kuva, vaan keskeistä on ymmärtää kielen erilaiset käyttötavat. Wittgenstein vertaa kieltä pelin pelaamiseen. Niin kuin pelissä on säännöt, joiden mukaan nappuloita voi siirtää, myös kieli on sanojen käyttämistä sääntöjen mukaan. Erilaisissa peleissä on erilaiset säännöt, niin myös eri kielipeleissä: rukouksen kielipelissä on eri säännöt kuin vaikkapa tieteellisen keskustelun tai small talkin kielipeleissä.

Kaikissa ajattelunsa vaiheissa Wittgenstein pyrkii osoittamaan, että perinteiset filosofiset ongelmat johtuvat kieltä koskevista sekaannuksista. Tractatuksessa sekaannusten alkusyy piilee virheellisessä tavassa käsittää kielen luonne ja rajat. Myöhemmin Wittgenstein näki sotkujen lähteenä sen, että eri kielipelit sekoitetaan keskenään. Ei esimerkiksi ole mieltä kysyä, kumpi on totta, tiede vai uskonto. Niiden vertaaminen on yhtä vähän mielekästä kuin yritys päättää, onko shakinpeluu todempaa tai oikeampaa kuin pesäpallo.

Harjoittele

1. Immanuel Kant kysyy, mikä tekee ihmisen kokemuksen kaappikellon lyönneistä mahdolliseksi. Kirjoita vastaus kysymykseen käyttämällä vastauksessasi sanoja kategoriat ja olio sinänsä.

2. Anna esimerkki arvostelmasta, joka on a) analyyttinen b) synteettinen c) apriorinen d) aposteriorinen.

3. Pohdi, minkälaisissa tilanteissa on järkevää muuttaa omaa näkemystä.

4. Mitä tarkoittaa kielellinen käänne filosofiassa?

5. Mihin tiede pystyy? Mihin se ei pysty?

Aapisissa kuvataan usein kielen ja kuvien suhdetta. Tarkoitus on auttaa lasta hahmottamaan, miten kirjaimet ja sanat vastaavat maailmaa.

Inhorealismin mukaan todellinen maailma on kielteinen ja synkkä. Black Mirror -sarjassa annetaan dystooppinen kuva teknologian kehityksestä. Johtaako teknologian kehitys maapallon lopulliseen tuhoutumiseen?

Tiedon rakentuminen

Realismin monet merkitykset

Termillä ”realismi” voidaan tarkoittaa monenlaisia asioita. Arkikielessä realismilla tarkoitetaan yleensä suhtautumistapaa, joka vastustaa kaikenlaista toiveajattelua tai haihattelua. Joskus realismi saatetaan myös yhdistää kyynisyyteen. Esimerkiksi kansainvälisessä politiikassa realistinen kanta tarkastelee valtioiden välisiä suhteita laajentumispyrkimysten ja taloudellisten etujen näkökulmasta eikä helli utukuvia pyyteettömästä yhteistyöstä tai pysyvästä rauhasta.

Filosofiassa realismilla voidaan tarkoittaa käsiterealismia, jonka mukaan yleis- ja lajikäsitteet ovat olemassa itse todellisuudessa. Platonin ideat ja Aristoteleen olemukset edustavat molemmat realismia tässä mielessä.

Tällaisen realismin vastakohta on nominalismi, jonka mukaan käsitteet ovat havaintojen pohjalta tehtyjä yleistyksiä. Realismin ja nominalismin välisellä vastakkainasettelulla on filosofiassa pitkät juuret.

Kolmanneksi realismilla voidaan tarkoittaa tieteellistä realismia. Realistisen ontologian mukaan ulkomaailma on olemassa havaitsijasta riippu-

matta, ja realistisen epistemologian mukaan maailman todellinen rakenne on ihmisen tiedettävissä. Tieteellinen realismi yhdistää nämä kannat. Sen mukaan todellisuus on olemassa ihmisestä riippumatta ja sen objektiivinen rakenne on ihmisen tiedettävissä.

Tieteellinen realismi on erotettava naiivista realismista, jonka mukaan todellisuus on juuri sellainen kuin millaisena se arkikokemuksessa ilmenee.

Tieteellisen realismin mukaan vasta kriittinen tutkimus kertoo, mitä on olemassa ja minkälainen maailma on. Vahva tieteellinen realismi katsoo myös, että oikein menetelmin hankittu tieto on viime kädessä peräisin itse todellisuudesta, siitä millainen maailma itsessään on.

Idealismin lajit

Realismia vastustavien filosofisten näkemysten yleisnimi on antirealismi. Filosofian historiassa keskeisin antirealismin muoto on ollut idealismi. Se voidaan jakaa edelleen ontologiseksi ja tietoteoreettiseksi idealismiksi.

Ontologisen idealismin mukaan maailma on pohjimmiltaan ei-aineellinen. Platon oli idealisti tässä mielessä. Hänen mukaansa näkymättömät ideat, kuten hyvyys, kauneus tai oikeudenmukaisuus, ovat ideaalisia yleiskäsitteitä tai yleishahmoja, joita muistuttavista yksittäisistä olioista havaittava maailma koostuu. Eri uskontojen teologioissa perimmäisenä todellisuutena pidetään usein aineetonta Jumalaa. 1800-luvun idealismissa korostettiin tietoisuuden asemaa maailman muovaajana ja jopa sen liikuttajana.

Tietoteoreettinen idealismi ei kiistä ulkopuolisen maailman olemassaoloa. Se kuitenkin esittää, että kaikki käsitykset ja teoriat maailmasta ovat ihmismielen luomuksia. Immanuel Kant on yksi kuuluisimmista tietoteoreettisista idealisteista. Hänen mukaansa ulkomaailma on kyllä olemassa, mutta ihminen ei voi koskaan sanoa mitään siitä, millainen se itsessään on.

Realismi ja idealismi filosofiassa

Ei Idealismi

Realismi

TERMIT JA NIIDEN MERKITYS

Kaikissa kouluaineissa ja niiden taustalla olevissa tieteissä on paljon erilaisia käsitteitä ja niitä kuvaavia termejä. Maantieteessä tulee osata määritellä, mitä tarkoittaa geoidi, kemiassa härmistyminen ja yhteiskuntaopissa finanssipolitiikka. Käsitteiden avulla eri tieteenalat ottavat tutkimaansa todellisuutta haltuun, ja käsitteitä opiskelemalla tutustutaan oppiaineen keskeisiin teemoihin ja ajattelutapoihin. Filosofian suhde omiin käsitteisiinsä on erityinen. Filosofia ei ole empiiristä, joten sen tutkimus tapahtuu käsitteiden tasolla. Lisäksi käsitteet ja niiden muodostaminen ovat filosofian tutkimuskohteita.

Käsitteiden määritteleminen tai niitä kuvaavien termien opettelu ei aina ole yksinkertaista. Maailma ei jakaudu tarkkarajaisiin luokkiin, joille olisi yksinkertaista antaa nimi ja käsitteen käytölle selkeät säännöt. Käsitteen käytön riittävien ja välttämättömien ehtojen pohtiminen kuitenkin auttaa tarkentamaan näkemystä tarkasteltavan asian luonteesta.

Haastetta käsitteiden opetteluun tuo myös se, kuinka samaa termiä käytetään usein eri merkityksissä. Esimerkiksi realismi viittaa arkikielessä asenteeseen, jossa asiat otetaan sellaisina kuin ne oikeasti ovat, kirjallisuudessa yhteiskunnallista todellisuutta objektiivisesti kuvailevaan tyylikauteen ja filosofiassa näkemykseen, jossa jotakin pidetään todellisena ja olemassa olevana. Lisäksi filosofiassa jaotellaan useita erilaisia realismin muotoja. Kaikkia realismin muotoja yhdistää kuitenkin käsitys, että jokin on ”ihan oikeasti”.

Filosofian käsitteitä voi olla vaikea hahmottaa ja oppia, jos yrittää vain opetella niitä ulkoa. Kannattaakin pysähtyä pohtimaan, mitä niillä todella tarkoitetaan. Käsitteiden ja termien on tarkoitus olla ajattelun työkaluja eikä turhaa painolastia. Opeteltavan käsitteen kohdalla kannattaa pohtia:

• Onko käsite vastaus johonkin filosofiseen peruskysymykseen? Mikä on termin kuvaaman kannan vastaus tuohon kysymykseen? Esimerkiksi realismi vastaa myöntävästi kysymykseen, onko havaitsijalle ulkoinen todellisuus olemassa.

• Mikä on käsitteen vastakohta? Mitä muita vastauksia tutkittavaan filosofiseen kysymykseen on? Esimerkiksi metafysiikassa realismin vastakohta idealismi vastaa kieltävästi kysymykseen havaitsijalle ulkoisen todellisuuden olemassaolosta. Yleiskäsitteitä koskevassa kiistassa realismin vastakohta taas olisi nominalismi. Käsitteestä ja sen lähikäsitteistä kannattaa usein piirtää kaavio.

• Mikä on käsitteen kielellinen alkuperä? Esimerkiksi kaikki realismin muodot juontuvat latinan sanasta realis, todellinen. Kun tarkastellaan realismin eri muotoja, onkin hyvä pohtia, mitä ne pitävät todellisena tai miten ne suhtautuvat todellisuuteen. •

Harjoittele

Pohdi, mitä tarkoittaa rationalismi.

Inhimillisen havaitsemisen muodot ja ihmisen äärelliseen ymmärrykseen vääjäämättä sisältyvät käsitteellistämisen ja luokittelemisen rakenteet määräävät sen, millaista tietoa maailmasta saadaan. Havainnon ja tiedostamisen rakenteet muodostavat ihmiselle silmälasit, joita hän ei voi riisua pois. Siksi ei voida sanoa mitään siitä, minkälainen maailma olisi sinänsä ikään kuin Jumalan silmin katsottuna.

Konstruktivismi

Konstruktivismi ei ole yhtenäinen filosofinen suuntaus tai oppi. Harva filosofi kutsuu itseään konstruktivistiksi. Konstruktivismi on väljä yhteisnimitys erilaisille filosofioille, joissa korostetaan kielen ja vallan rakenteiden merkitystä tiedon muotoutumisessa.

Konstruktivismi jatkaa idealismin perinnettä sikäli, että sen mukaan tieto on nimenomaisesti inhimillinen rakennelma. Siinä ei kuitenkaan vedota ikuisiin ideoihin, Jumalaan eikä edes inhimilliseen tietoisuuteen tietoa muovaavina tekijöinä. Sen sijasta se kiinnittää huomion kieleen ja sosiaalisiin käytäntöihin. Ontologisia idealisteja konstruktivistit eivät liioin yleensä ole, vaan heidän mukaansa on olemassa ihmisestä riippumaton ulkomaailma. Tästä ei kuitenkaan heidän mukaansa seuraa tiedon ja ajattelun kannalta juuri mitään.

Yksi konstruktivismin pontimista on ollut Immanuel Kantin ajatus siitä, että inhimillisen kokemuksen ja tiedon rakenteet ratkaisevat, mitä maailmasta voidaan sanoa. Toisena taustatekijänä on relativismin sävyinen ajatus siitä, että kieli muuttuu aikakaudesta ja kulttuurista toiseen.

Konstruktivismin perusargumentteihin kuuluu myös väite havaintojen teoriapitoisuudesta. Väite on alun perin yhdysvaltalaisen filosofin N. R. Hansonin (1924–1967) esittämä. Tämän käsityksen mukaan puhtaita

Karl Marxin mukaan talouden rakenteet ovat muotoutuneet palvelemaan vain hyväosaisten etuja ja koko järjestelmä tulee ennen pitkää ajautumaan umpikujaan. Pronssityttö vastustaa pörssikatu Wall Streetin kuuluisaa härkää, joka kuvaa nousevia osakemarkkinoita.

havaintoja ja raakoja tosiasioita ei ole. Ihminen ei näe ja havaitse aistien välittämää informaatiota sellaisenaan, vaan sitä suodattavat aina erilaiset ennakkokäsitykset ja viitekehykset. Ne vaikuttavat siihen, mihin ylipäätään kiinnitetään huomiota. Myös sen päätteleminen, mistä havainnot loppujen lopuksi kertovat, riippuu omaksutusta teoriasta.

Konstruktivismin taustalla on myös ideologiakritiikin perinne. Sen keskeisen muovaajan, saksalaisen filosofin ja yhteiskuntateoreetikon Karl Marxin (1818–1883) mukaan ideologisia ovat sellaiset ajatukset ja teoriat, joissa vallitsevat valtarakenteet esitetään ikuisina, luonnollisina ja muuttumattomina. Kritiikin tehtävä on purkaa ideologiat. Tämä tapahtuu jäljittämällä, minkä yhteiskunnallisen ryhmittymän maailmankuvaa ja etuja ne ajavat, ja osoittamalla, että rakenteet ovat historiallisesti syntyneitä ja siksi ne voidaan myös muuttaa toisenlaisiksi.

Konstruktivismissa yhdistyvät Kantin tietoteoria, kulttuurirelativismi, havaintojen teoriapitoisuus -teesi sekä ideologiakriittinen motiivi. Kun nämä ajatukset yhdistetään, Kantin universaalit ja muuttumattomat kategoriat sysätään historialliseen liikkeeseen mutta siten, että kantilainen perusajatus kuitenkin säilyy: maailma itse ei sanele sitä, miten se ihmisille ilmenee, vaan inhimillisen tiedon ja kokemuksen rakenteet ovat ratkaisevia.

Ideologiakritiikin linjaa konstruktivistit jatkavat kuitenkin sikäli, että he ovat usein kiinnostuneita vallan, tiedon ja kielen yhteyksistä ja tähtäävät sosiaaliseen ja kulttuuriseen muutokseen. Silti konstruktivistit suhtautuvat enimmäkseen epäilevästi ideologian käsitteeseen. Se tuntuu näet edellyttävän, että olisi yksinkertaista ratkaista, mitkä yhteiskuntaa koskevista käsityksistä ovat vääriä ja mitkä taas oikeita.

Realistit arvostelevat konstruktivisteja siitä, että nämä eivät halua eivätkä lähtökohdistaan pysty perustelemaan kiistattomasti todennettavissa olevan ja pysyvästi pätevän tiedon olemassaoloa. On jopa väläytetty, että konstruktivistinen filosofia olisi yksi ”vaihtoehtoisten faktojen” ja totuudenjälkeisen ajan kulttuurisista taustatekijöistä. Väite ei ole mieleinen konstruktivisteille, jotka yleensä lukeutuvat oikeistopopulismin vastustajiin.

Vallan ja tiedon yhteys

”Tieto on valtaa”, kerrotaan englantilaisen filosofin ja valtiomiehen Francis Baconin (1561–1626) todenneen jo noin viisisataa vuotta sitten. Baconin ajatus oli, että luontoa on toteltava ennen kuin sitä voidaan hallita. Tieto

on valtaa, koska vain tiedon avulla voidaan tuottaa teknologiaa, joka mahdollistaa luonnonvoimien taltuttamisen. Myös monet tiedon poliittisuutta painottavat konstruktivistit korostavat, että tieto on valtaa. Väitteellä on tällöin kuitenkin yhteiskuntakriittinen sävy.

Ranskalainen historioitsija ja filosofi Michel Foucault (1926–1984) tutki omaperäisellä tavalla tiedon ja vallan suhteita. Liberalismin perinteessä valta nähdään joko väkivaltana tai laillisina kieltoina, joilla rajoitetaan kansalaisten elämää. Modernissa valtiossa nämä yhdistyvät. Valtiolla on yksinoikeus väkivallan käyttöön, ja toisaalta valtio lakeineen voidaan oikeuttaa eräänlaisena juridisena sopimuksena, jolle kansalaiset ovat antaneet suostumuksensa. Foucault haluaa nähdä vallan valtiovaltaa laajempana ja syvempänä ilmiönä, kaikkialla vaikuttavina voimien ja vastavoimien verkostoina eli mikrovaltana.

Tieto on Michel Foucault’n mukaan sitä, mikä jossakin tilanteessa ja ajassa on hyväksyttävää sanoa. Tämä hyväksyttävyys on puolestaan aina sidoksissa käytäntöihin, joilla pyritään saamaan aikaan jotakin, oli sitten kysymys mielisairaiden eristämisestä, vankiloiden uudistamisesta tai asiantuntijapsykologien tuomisesta oikeusistuimiin. Tiedon ja vallan suhde on

Michel Foucault’n mukaan esimerkiksi psykologit käyttävät mikrovaltaa määritellessään, kuka on mieleltään terve ja kuka sairas.

sisäinen, ei ulkoinen. Samalla valta ei Foucault’n mukaan ole pelkästään kieltävää tai rajoittavaa vaan myös tuottavaa. Valta pyrkii saamaan aikaan haluttuja vaikutuksia erilaisilla tekniikoilla ja käytännöillä, joissa tiedolla on merkittävä asema. Esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeinen eurooppalainen hyvinvointipolitiikka ei koostu pelkistä kielloista tai rajoituksista.

Se on luonut myös uudenlaisia instituutioita, kuten vanhempainvapaan tai palkallisen sairausloman, jotka mahdollistivat toimeentulon aikana, jolloin työntekijä ei voi tehdä työtä.

Feminismi ja postkolonialismi

Feministinen filosofia ja sukupuolentutkimus ovat tuoneet esiin niitä erilaisia tapoja, joiden avulla sukupuolten välistä eroa tuotetaan sosiaalisesti. Yhdysvaltalainen filosofi ja sukupuolentutkija Judith Butler (1956–) on esittänyt, että sukupuoli ei ole olemista vaan tekemistä. Piirteet, joita sosiaalisesti pidetään sukupuolieron ilmentyminä, eivät johdu sukupuolten välisistä anatomisista eroista. Sukupuoli on sääntöjärjestelmä, jonka alaisuudessa toistetaan sen edellyttämiä eleitä, tyylejä sekä haluamisen ja puhumisen tapoja, eli tehdään asioita. Perinteinen feminismi kysyi, miten naiseksi syntyneen ihmisen yhteiskunnassa käy. Butler kysyy, miten naiseksi alun perin tullaan.

Konstruktivististen teorioiden avulla on myös tarkasteltu globaaleja valtasuhteita ja niiden yhteyttä tiedon rakenteisiin. Länsimaisen siirtomaavallan eli kolonialismin historia on täynnä kuvauksia länsimaisen ihmisen, erityisesti miehen, tiedollisesta ja sivistyksellisestä ylivertaisuudesta. Tällainen puheja suhtautumistapa ei kadonnut, kun siirtomaat itsenäistyivät, vaan muutti ainoastaan muotoaan. Niin kutsutussa postkoloniaalisessa kulttuurintutkimuksessa tutkitaan entisten siirtomaiden asukkaiden suhdetta niihin läntisiin kertomuksiin ja käytäntöihin, jotka ovat monin tavoin läpäisseet heidän elämänsä. Tämä suhde koostuu niin omaksumisesta kuin vastarinnasta.

Postkoloniaalinen tutkimus ei kuitenkaan ole entisten siirtomaiden elämän kuvailemista, vaan sillä on laajempi teoreettis-poliittinen ulottuvuus. Siinä tutkitaan, miten objektiivisena esittäytyvään tietoon saattaakin sisältyä syrjiviä rakenteita. Tiedon avulla voidaan sysätä kokonaisia väestöryhmiä väheksytyn toisen asemaan.

Esimerkiksi termit ”länsimaat”, ”kehitysmaat” tai ”arabimaailma” ovat yleistyksiä, joiden avulla annetaan ymmärtää, että kyseessä olisivat sisäisesti yhtenäiset kulttuurit ja maailmat. Samalla niitä voidaan esittää vastakkain ja

esimerkiksi ”kehitysmaita” voidaan kuvata perustavasti vieraina ”läntiselle” järkevälle, totuuteen ja poliittiseen vapauteen perustuvalle ajattelutavalle.

Jos kuitenkin käsitteitä aletaan katsella tarkemmin, huomataan, että niin sanotuissa länsimaissakin on paljon vaihtelua eikä ole yhtenäistä käsitystä edes siitä, mitkä alueet länteen lopulta kuuluvat.

Realismin uudet aallot

Jyrkimpiä konstruktivistisia väitteitä vastaan on reagoitu päivittämällä realismin perusväitteitä ja esittämällä ne uudessa valossa. Uuden realismin edustajat hyväksyvät sen, että tieteellinen tieto on rakentunutta eikä tieteen avulla ole mahdollista vastata kaikkiin ihmismieltä askarruttaviin kysymyksiin. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että tulisi hylätä totuuden käsite tai objektiivisuuden mahdollisuus. Todellisuudesta voidaan myös saada tietoa. Esimerkiksi ihmisen aistinelimet ovat osa luontoa. Siksi aistit eivät erota ihmistä todellisuudesta vaan nimenomaan yhdistävät hänet siihen.

Todellisuuden keskeinen piirre on se, että sitä ei voi muuttaa toiseksi haluamalla tai kuvittelemalla. Se ilmenee kitkana ja vastustuksena suh-

Postkolonialistisessa tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota siihen, että mediassa pidetään yleensä esillä vain vaaleita kauneusihanteita. Sudanilaistaustainen huippumalli Alek Wek esiintyy muotinäytöksessä.

Television kykyjenetsintäkilpailuissa tarkoitus on erotella, keillä on todellisia lahjoja ja keillä ei.

teessa ihmisen pyrkimyksiin. Esimerkiksi pohjaan palanutta annosta ei voi toivomalla saada takaisin syömäkelpoiseksi. Kirstun voi siirtää uuteen paikkaan, mutta se on painava.

Myös sosiaaliset tosiasiat voidaan tunnistaa kitkasta ja vastuksesta. Joku voi jättää joulun viettämättä, mutta niin kauan kuin joulunvietto kuuluu sosiaalisiin tosiasioihin, hänkin törmää väistämättä joulun merkkeihin ihmisiä kohdatessaan, ulkona käydessään ja mediaa seuratessaan. Uuden realismin edustajien mukaan todellisuuden kyky vastustaa yrityksiä soveltaa siihen annettuja käsityksiä ohjaa tiedon rakentumista ja toimii uuden tiedon pontimena.

Harjoittele

1. Ovatko atomit olemassa? Mitä eri filosofiset näkemykset vastaisivat tähän kysymykseen?

2. Perustele väite, että havainnon ja tiedostamisen rakenteet muodostavat ihmiselle silmälasit, joita hän ei voi riisua pois.

3. Mitä tarkoittaa konstruktivismi?

4. Tieto ja valta kietoutuvat monin tavoin yhteen. Minkälainen on tiedon ja vallan suhde

a) Francis Baconin

b) Michel Foucault’n

c) Judith Butlerin mukaan?

5. Mitä tarkoittaa todellisuus kitkana ja vastuksena?

Tiivistelmä II Tietoteoria

Filosofiassa nojataan usein klassiseen tiedon määritelmään, jonka mukaan tietoa ovat hyvin perustellut todet uskomukset. Edmund Gettier on esittänyt kuuluisan vastaesimerkin tälle määritelmälle.

Empiristien mukaan luotettavin tiedonlähde on aistihavainnot. Rationalistien mukaan varma tieto perustuu järkeen ja päättelyyn. Kantin mukaan ihmisen kokemus ulkomaailmasta sisältää aina sekä aistihavainnon että päättelyä mielen kategorioiden mukaan. Tiedonlähteenä voidaan pitää myös erilaisia auktoriteetteja, joihin on kuitenkin suhtauduttava kriittisesti.

Skeptikot epäilevät kaiken tiedon mahdollisuutta. Relativistit taas ajattelevat kaiken tiedon olevan suhteellista. Fallibilismin mukaan tieteellinen tieto voi aina periaatteessa osoittautua virheelliseksi.

Totuusteoriat ottavat kantaa totuuden käsitteeseen. Korrespondenssiteorian mukaan totuus on todellisuuden ja sitä kuvaavan väitelauseen vastaavuutta. Koherenssiteorian mukaan totuus on uskomusjärjestelmän väitteiden yhteensopivuutta ja ristiriidattomuutta.

Keskeiset käsitteet

• empirismi

• rationalismi

• relativismi

• skeptisismi

• fallibilismi

• koherenssi

• korrespondenssi

• pragmatistinen totuusteoria

• realismi

• idealismi

Opiskeluvinkki

Pragmatistisen totuusteorian mukaan tosia ovat väitteet, jotka toimivat ja joihin uskominen on hyödyllistä.

Realistien mukaan on olemassa ihmismielestä riippumaton ulkoinen todellisuus. Idealistien mielestä todellisuus on aina enemmän tai vähemmän ihmismielen luomus. •

Antiikin kreikkalainen filosofi Platon (427–347 eaa.) tunnetaan keskustelumuotoon kirjoitetuista teoksistaan, joista erityisesti Theaitetos-dialogissa kehitellään klassista tiedon määritelmää.

Keskeiset taidot

• auktoriteettiin vetoavien argumenttien arvioiminen

• epävarmuuden sietäminen

• oman kannan muuttaminen

• termien merkityksen ymmärtäminen

Tee omasta ajattelustasi joustavampaa kokeilemalla eri näkemyksiä. Voit aina palata vanhaan, jos kokeilemasi näkemys ei miellytäkään. Mutta todennäköisesti myös yllätyt välillä, kuinka järkevältä alun perin vastustamasi näkemys voikaan tuntua, kun katsot asiaa avoimesti uusin silmin.

Kertaa ja syvennä

1. Täsmennyssivu on Wikipedian sivu, johon kootaan tietyn sanan kaikki eri merkitykset ja linkit niitä koskeviin artikkeleihin. Termin ”realismi” täsmennyssivulla linkkejä on kymmeniä. Mitkä Wikipedian realismia koskevista sivuista liittyvät tietämisen ja totuuden teemoihin?

2. Kirjoita parin kappaleen argumentoiva mielipideteksti siitä, miksi välillä on (tai ei ole) hyvä muuttaa omaa näkemystään filosofiassa.

3. Ota kantaa seuraaviin väitteisiin:

a) Kannattaa aina uskoa itseään viisaampia tutkijoita, poliitikkoja yms.

b) Ei ole mahdollista olla kaikkea epäilevä skeptikko.

c) Millään ei ole mitään väliä, koska kaikki on suhteellista.

d) Tieteessä on mahdollista saavuttaa lopullisia totuuksia.

e) Tietäminen on mahdollista myös intuitiivisesti, ilman perusteluja.

4. a) Keksi kolme esimerkkiä asioista, joita pidät varmana tietona.

b) Mihin kunkin tiedon varmuus perustuu?

c) Mikä voisi saada sinut muuttamaan mielesi näistä asioista?

5. Lue alla oleva katkelma ja vastaa kysymyksiin.

a) Mitä tarkoittaa totuudenjälkeinen aika?

b) Eletäänkö nykyään totuudenjälkeistä aikaa? Listaa perusteluja sekä puolesta että vastaan ja ota lopuksi kantaa.

Oxfordin sanakirjojen toimitus valitsi vuoden 2016 sanaksi adjektiivin post-truth eli totuudenjälkeinen. Kielitieteilijät perustelevat valintaansa sillä, että sana kuvaa parhaiten vuoden tunnelmia ja puheenaiheita englanninkielisessä maailmassa. Totuudenjälkeinen tarkoittaa tilannetta, jossa totuus on muuttunut merkityksettömäksi. On puhuttu erityisesti totuudenjälkeisestä politiikasta. Sanan yleistyminen kuvaa oxfordilaisten mukaan Britannian EU-eroa koskevaa äänestystä ja Yhdysvaltain presidentinvaaleja edeltäneiden kampanjoiden piirteitä. Voimakasta tunnelatausta, sosiaalisen median kirjavien uutislähteiden nousua ja vallalla olevien faktojen kyseenalaistamista.

Onko totuudenjälkeistä aikaa edeltänyt totuuden aika, niin kuin sanasta voisi päätellä? Maksukykyiset intressiryhmät sekä erilaiset uskonnolliset ja aatteelliset toimijat ovat toki koko ajan vaikuttaneet erilaisine totuuksineen poliittiseen keskusteluun ja päätöksentekoon.

Uutta tämänvuotisissa tapahtumissa taitaa olla se, että kampanjapuheissa on esitetty suoranaisia valheita ilman että ne ovat haitanneet lausujansa menestymistä. Jos tästä tulee yleisemmin poliittisen kampanjoinnin ja ehkä päätöksenteonkin tapa, voidaan totuudenjälkeisestä ajasta puhua jo vankemmin perustein

Lähde (lyhentäen muokattu): Keskisuomalainen 18.11.2016, toimittajana Markus Mattlar

6. Onko seuraavissa tapauksissa kyse tiedosta?

a) Lapsi osaa ajaa pyörällä muttei selittää, miten se tapahtuu.

b) Vanhus uskoo, että Neuvostoliitto on vielä olemassa.

c) Nuori epäilee, että hänen opettajansa on oikeasti humanoidi.

d) Etukäteen on hyvät perusteet väittää, että Suomi tulee voittamaan Norjan piakkoin koittavassa jääkiekko-ottelussa. Väitän siis Suomen voittavan. Ottelu pelataan, ja Suomi voittaa.

7. 100-luvulla jaa. elänyt skeptikko Sekstos Empeirikos uskoi, että pidättäytymällä kaikista uskomuksista voidaan saavuttaa mielenrauha. Pohdi, minkälaista olisi elämä kaikkea epäilevänä äärimmäisenä skeptikkona.

8. Lumelääkkeet ovat lääkekokeita varten valmistettuja tuotteita, joilla ei ole oikean lääkkeen tehoa. Usein kuitenkin raportoidaan, että ne saavat aikaan positiivisia terveysvaikutuksia tutkimuspotilaissa. Pohdi lumelääkkeitä eri totuusteorioiden näkökulmasta.

9. Ludwig Wittgenstein on kirjoittanut Filosofisissa tutkimuksissa (1953), että ”jos leijona osaisi puhua, emme ymmärtäisi sitä”. Tulkitse väitettä kielipelien näkökulmasta.

10. Laadi käsitekartta tietoteorian keskeisistä käsitteistä. Laita käsitekartan keskelle termi tietoteoria ja kerää sen ympärille kaikki tietoteorian keskeiset kysymykset ja niiden erilaiset vastaukset. Nimeä eri vastauksia puolustavat kannat.

III

Tieteenfilosofia

Maailmankuulun muusikon Bob Marleyn isovarpaassa todettiin pahanlaatuinen melanooma heinäkuussa 1977. Syövän leviäminen olisi voitu estää amputoimalla koko varvas, mutta Marleyn harjoittama rastafarismi-uskonto kielsi toimenpiteen. Hoitamaton syöpä levisi hitaasti hänen sisäelimiinsä ja aivoihinsa. Marley kuoli 36-vuotiaana vuonna 1981.

Aikuisella ihmisellä on oikeus päättää omasta elämästään. Kysymys lääketieteellisistä hoidoista kieltäytymisestä tai erilaisiin vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin tukeutumisesta muuttuu vielä ongelmallisemmaksi, kun puhutaan valinnoista, jotka vaikuttavat myös muihin kuin valitsijaan itseensä. Esimerkiksi Jehovan todistajat ovat kieltäneet verensiirrot Raamatun tulkintansa perusteella. Suomen laki kuitenkin sanoo, että alaikäisen huoltajalla ei ole oikeutta kieltää lapsen hengen ja terveyden kannalta tarpeellista hoitoa. 2020-luvun alussa koronaviruspandemia teki todelliseksi skenaarion, josta tutkijat olivat varoittaneet jo pitkään. Tiedekään ei osannut heti vastata kaikkiin sille kohdistettuihin kysymyksiin, mutta lopulta esimerkiksi rokotteet tulivat markkinoille kohtuullisen nopeasti. Vakava tilanne sai onneksi valtaosan ihmisistä hakemaan turvaa lääketieteestä ennemmin kuin noitatohtoreilta.

Uusi tilanne nosti esiin myös moraalisia kysymyksiä: Tulisiko ottaa käyttöön taloudellista ja henkistä hyvinvointia heikentäviä raskaita koronarajoituksia, jotta voitaisiin velvollisuuseettisesti suojella mahdollisimman monia ihmishenkiä? Vai tulisiko antaa utilitarismin hengessä viruksen käydä väestö läpi, jolloin laumaimmuniteetti voitaisiin saavuttaa mahdollisimman nopeasti?

Lukiessasi huomaa

• Mitä on tiede?

• Mitkä ovat tieteen tunnusmerkit?

• Onko tutkija vastuussa tutkimustulostensa sovelluksista?

Tarot-kortteja alettiin käyttää okkultistiseen ennustamiseen

1700-luvulla, itse kortit oli kuitenkin keksitty jo 1400-luvulla tavallista korttipeliä varten. Onko tällä tosiasialla mielestäsi vaikutusta tarot-korteilla ennustamiseen?

Tieteellinen menetelmä

Tieteen valepuvussa

Tieteen rajojen määritteleminen on yksi tieteenfilosofian keskeisiä tehtäviä. Tieteenfilosofia on filosofian ala, jossa tarkastellaan tieteellisen tiedon hankintaa. Sen peruskysymykset koskevat muun muassa tieteellisen menetelmän luonnetta, todellisuuden ja tieteellisten teorioiden suhdetta sekä tieteellistä päättelyä, selittämistä ja ymmärtämistä.

Näennäistieteet eli pseudotieteet eivät täytä tieteen tunnusmerkkejä, mutta ne esiintyvät tieteen nimissä. Joskus pseudotieteet saattavat olla melko harmittomia. Esimerkiksi grafologia on oppi, jonka mukaan ihmisen käsiala kertoo hänen luonteenpiirteistään. Se on yleensä yhdentekevä, mutta jos sitä käytetään työhaastattelussa työnhakijoiden arviointiin, seuraukset ovat kehnoja. Astrologiasta ei myöskään ole suurta haittaa, jos se merkitsee vain netistä luettavia viihteellisiä horoskooppeja, mutta jos suurvallan presidentti tekee poliittisia päätöksiä tähtikarttoja tuijotellen, ollaan pahassa pulassa.

Yksilölle kaikkein vaarallisimpia pseudotieteitä ovat sellaiset, joissa uskotellaan, että esimerkiksi sairauksia voidaan parantaa jotenkin muuten kuin tieteelliseen tutkimukseen perustuvien hoitomenetelmien avulla. Tällaisia

Millainen on perusluonteeltaan tieteen tutkima todellisuus?

Tieteenfilosofian peruskysymyksiä

Millaisilla menetelmillä tieteellistä tietoa hankitaan?

Millaisia ovat hyvät tieteelliset käytännöt?

Mitä on tieteellinen selittäminen?

ovat esimerkiksi henkiparantaminen ja homeopatia. Henkiparantamisessa uskotaan, että henkiolennot ja taikuus aiheuttavat sairauksia. Homeopatia on lääketieteen hylkäämä oppi, jonka mukaan sairastuneelle pitäisi antaa pieniä määriä lääkeainetta, jotka suurina määrinä aiheuttavat taudin oireita.

Pseudotieteitä on monenlaisia. Niitä yhdistää se, että ne tekeytyvät tieteiksi ilman, että ne täyttävät tieteen tunnusmerkkejä. Jotta pseudotieteet voidaan erottaa oikeasta tieteestä, on tiedettävä, mitä tiede on. Tätä varten tulee tutkia tieteen tunnusmerkkejä ja erityisesti sitä, mikä tekee tiedonhankinnan menetelmästä tieteellisen. Muuten ei voida ymmärtää, miksi esimerkiksi tähtitiede eli astronomia on tieteellistä mutta astrologia ei, tai miksi parantavat kivet ja kukkaterapia eivät käy lääketieteellisistä hoidoista. Jos potilas jättää niiden vuoksi lääkärin määräämät lääkkeet ottamatta, seuraukset voivat olla jopa hengenvaarallisia.

Tieteen tunnusmerkkejä

Tiede on järkeen perustuvaa ja järjestelmällistä uuden tiedon hankintaa. Siinä pyritään tekemään huolellisia havaintoja ja kuvaamaan, selittämään ja ymmärtämään todellisuutta havaintojen avulla. Tiede on aina myös kriittistä: tutkijan on oltava kriittinen jo olemassa olevia uskomuksia mutta myös omia havaintojaan sekä niiden selittämistä kohtaan. Nämä pyrkimykset erottavat tieteen paitsi pseudotieteistä myös esimerkiksi myyteistä ja uskomuksista. Lisäksi tieteen järjestelmällisyys erottaa sen pelkkien satunnaisten havaintojen keräilystä, koska tieteen jatkuvasti uudistuvat tulokset perustuvat tarkasti suunniteltuun tutkimukseen.

Tiedettä harjoitetaan aina tutkijoiden muodostamassa tiedeyhteisössä. Kukaan yksilö ei voi hallita tieteen kokonaisuutta, vaan yleensä eri tutkijat erikoistuvat eri kysymyksiin. Eri tutkijoita yhdistää se, että heidän käyttä-

Kemian tunneilla tehdään erilaisia kemiallisia yhdisteitä yhdistämällä aineita. Aina koe ei onnistu, onko vika opiskelijassa vai maailmassa?

miensä tutkimusmenetelmien eli -metodien tulee täyttää tietyt tunnusmerkit. Vaikka tieteenalat poikkeavat toisistaan ja esimerkiksi biokemia ja kirjallisuudentutkimus ovat kovin erilaisia aloja, ne jakavat monia yhteisiä tieteen yleisiä kriteerejä.

Tieteellisten menetelmien tulee olla objektiivisia eli puolueettomia. Tutkimuksessa ei voida nojautua henkilökohtaisiin eli subjektiivisiin mielipiteisiin, toiveisiin tai kokemuksiin. Esimerkiksi yhteiskuntatieteilijän oma puoluekanta ei saa vaikuttaa hänen tutkimukseensa, joka koskee suomalaista puoluejärjestelmää. Myöskään tiedonhankinnan keinot eivät saa olla riippuvaisia tutkijoiden omista mieltymyksistä. Erityisesti luonnontieteissä on tärkeää, että kuka tahansa missä tahansa voi periaatteessa toistaa tieteelliset kokeet. Toistettavuuden vaatimuksen vuoksi joku toinen tutkija voi myöhemmin toistaa saman kokeen ja havainnoida, tuottaako se samanlaisia tuloksia kuin ensimmäisellä tutkimuskerralla. Vaikka itse tutkimusasetelmaa ei aina voida toistaa, on tutkimus vähintäänkin raportoitava niin, että tutkijan päättely ja tulkinnat ovat ajatuksen tasolla toistettavissa.

kriittisyys

autonomisuus

itsekorjautuvuus

edistyvyys

Tieteen tunnusmerkit

julkisuus

toistettavuus

objektiivisuus

Hyvää tieteellistä tutkimusta leimaavat tieteen tunnusmerkit. Onko tutkimuksen kuitenkaan koskaan mahdollista olla esimerkiksi täysin objektiivista tai kriittistä?

Tärkeisiin tieteen tunnusmerkkeihin kuuluu myös julkisuus. Käytetyt menetelmät ja tutkimustulokset pitää kertoa tutkimuksessa avoimesti. Näin kaikki voivat arvioida niitä ja kritisoida esimerkiksi tiedonkeruun menetelmää, jos he huomaavat siinä puutteita. Tieteellisen tiedon voidaan ajatella olevan ihmiskunnan yhteistä omaisuutta, ei minkään yksilön tai yrityksen tai edes tutkijoiden työpaikkojen eli yliopistojen tai tutkimuskeskusten omistamaa.

Tieteen tulee olla itsenäistä eli autonomista: mikään tieteen ulkopuolinen auktoriteetti, kuten yhteiskunnallinen vallanpitäjä, ei voi sanella, mitä ja miten pitäisi tutkia tai mihin tuloksiin tulisi päätyä. Räikeitä tieteen autonomian loukkauksia on tapahtunut totalitaristisissa yhteiskunnissa, kuten natsi-Saksassa ja Neuvostoliitossa. Kuitenkin myös vapaissa demokratioissa tiedeyhteisö joutuu jatkuvasti olemaan huolissaan autonomiastaan. Tieteen rahoittajat, ennen kaikkea valtio, asettavat omia odotuksiaan tiedeyhteisön toiminnalle. Myös yksityisen rahoituksen osuuden lisääntyminen tutkimusrahoituksesta voi olla uhka tieteen autonomialle. Näin käy, jos esimerkiksi tutkimuksia rahoittavat yritykset vaativat tutkimaan vain asioita, joita ne itse pitävät tärkeinä, tai painostavat tutkijoita tuottamaan omien kaupallisten etujensa mukaisia tuloksia.

Yleistajuiset tiedelehdet on suunnattu laajalle yleisölle. Ne kertovat tieteen tuloksista tavalla, joka ei vaadi erityistä perehtymistä tieteenalaan. Varsinaiset tieteelliset lehdet on suunnattu lähinnä alan asiantuntijoille, eikä niiltä odoteta suuria myyntimääriä.

Eri kulttuureja tutkivassa antropologiassa ajateltiin 1800-luvulla, että kaikki kulttuurit kehittyvät tiettyjen kehitysvaiheiden kautta kohti eurooppalaista elämäntapaa.

Tästä käsityksestä on antropologian edistyessä luovuttu.

Tieteen edistyvyys ja itsekorjautuvuus

Jos tutkimus täyttää muut tieteen tunnusmerkit, se on yleensä myös edistyvää. Tieteen edistyvyydellä tarkoitetaan sitä, että saavutettu uusi tieto korjaa ja parantaa jatkuvasti vanhaa, aiemmin tiedettyä. Kun saadaan uusia havaintoja ja niistä tehdään uusia päätelmiä, joudutaan usein hylkäämään aiemmin kannatettuja teorioita. Tieteen edistyminen ei siis merkitse vain uuden tiedon kasautumista vanhan päälle vaan myös vanhasta luopumista.

Edistyvyys yhdistetään usein erityisesti luonnontieteisiin, joissa uudet teoriat selittävät havaintoja yhä täsmällisemmin. Toisaalta myös kulttuuria, historiaa ja yhteiskuntaa tutkivissa ihmistieteissä tapahtuu edistystä, kun opitaan jäsentämään maailmaa uusin tavoin ja kysymään uudenlaisia tutkimuskysymyksiä. Ihmistieteiden edistyksen mittaaminen on tosin monesti vaikeampaa kuin luonnontieteiden edistyksen.

Tiede on paitsi edistyvää myös itseään korjaavaa. Kun tiede edistyy, se korjaa ja uudistaa jatkuvasti niitä käsityksiä maailmasta, joihin tiedeyhteisö on aiemmin päätynyt. Tämän prosessin myötä tiedeyhteisö korjaa myös niitä menetelmiä, joilla maailmaa tutkitaan. Uudet tutkimusmenetelmät ovat aiempia parempia, koska ne ovat aiempaa täsmällisempiä, luotettavampia ja monipuolisempia. Virheitä korjataan ja niistä opitaan sekä tutkimuksen tuloksissa että tutkimusmenetelmissä.

TIETEELLISEN

TUTKIMUKSEN TUNNISTAMINEN

Monenlaisia tekstejä saatetaan kutsua tutkimukseksi, vaikka niissä ei olisikaan kyse tieteellisestä tutkimuksesta. Esimerkiksi mediassa viitataan erilaisiin raportteihin, selvityksiin, gallupeihin ja selontekoihin.

Usein erilaisten selvitysten ja varsinaisten tieteellisten tutkimusten välillä on vain aste-ero. Kunnan viraston tekemässä selvityksessä joukkoliikennettä on saatettu tarkastella kriittisesti ja monipuolisesti mutta harvoin yhtä kriittisesti ja monipuolisesti kuin varsinaiselta tieteelliseltä tutkimukselta vaadittaisiin.

On kuitenkin olemassa piirteitä, joiden perusteella tutkimus voidaan tunnistaa tieteelliseksi:

• Tieteellinen tutkimus perustuu aina oman alansa perinteeseen, ja siinä selvitetään tutkimuksen suhde aiemmin tutkittuun sekä läheisten aihepiirien tutkimukseen.

• Tieteellinen tutkimus toteutetaan aina jollakin tieteenalalla hyväksytyillä menetelmillä, joiden käyttö on myös kyettävä tutkimuksessa perustelemaan.

• Tieteellinen tutkimus suhtautuu aina kriittisesti sekä tutkimuskohteeseensa että tutkimuksen tekemiseen. Se kykenee myös tuomaan esille omat haasteensa ja heikkoutensa.

• Tieteellinen tutkimus on yleensä vertaisarvioitua. Vertaisarviointi tarkoittaa, että

tutkimus julkaistaan vasta, kun ainakin yksi tiedeyhteisön jäsen on arvioinut sitä kriittisesti.

Arjessa saattaa tulla vastaan tilanne, jossa iltapäivälehdessä esitellään suuren suomalaisen seksitutkimuksen tuloksia. Kyseessä voi olla lehden toimittajien laatima kysely, johon satunnaiset ihmiset ovat vastanneet lehden verkkosivuilla. Tällöin tuloksiin vaikuttaa vastaajien valikoituminen, koska kyselyyn on vastannut vain lehden verkkosivuston lukijoita. He eivät edusta kattavasti koko väestöä. On myös hyvin mahdollista, että iltapäivälehti tekee jutun tieteellisestä tutkimuksesta. Silloin taustalla on perusteellinen tutkimus, jonka osallistujat on valittu tarkkaan, tutkimusmenetelmiä on pohdittu kriittisesti ja tulokset julkaistu ensin tieteellisessä julkaisussa. Iltapäivälehden oman kyselyn ja tieteellisen tutkimuksen luotettavuus eroavat selkeästi toisistaan, ja tieteellisestä tutkimuksesta kertova lehtijuttu on luotettavampi kuin lehden oma kysely. Kuitenkin iltapäivälehden jutussa tieteellisen tutkimuksen tulokset voidaan esittää suppeasti tai jopa harhaanjohtavasti. •

Harjoittele

Voiko vaaligallupeja tai sääennustuksia pitää tieteellisenä tutkimuksena?

Kun kiinnitetään huomiota edistyvyyteen ja itsekorjautuvuuteen, on helppo huomata, että astrologian ja henkiparantamisen kaltaiset pseudotieteet eivät noudata tieteellistä menetelmää. Ne eivät täytä tieteen tunnusmerkkejä. Ylipäänsä niissä ei harjoiteta tutkimusta siinä mielessä, että etsittäisiin maailmaa koskevaa uutta tietoa, vaan niissä ennemminkin etsitään perusteluja jo valmiiksi hyväksytyille uskomuksille. Ne eivät edisty vaan pitäytyvät usein vuosisatoja tai -tuhansia vanhoissa käsityksissään, eikä vääriksi osoittautuneita korjata.

Useimmiten pseudotieteet eivät myöskään ole autonomisia, vaan ne edustavat jonkun auktoriteetiksi kohotetun hahmon tai tahon näkemyksiä.

Näitä käsityksiä ei voida kritisoida tai kyseenalaistaa. Usein on myös niin, että vain asiaan vihkiytyneiden piirin on mahdollista tutustua pseudotieteen opetuksiin, eikä kuka tahansa saa vapaasti tutkia niitä. Tämän vastakohtana oikea tiedeyhteisö on periaatteellisesti avoin, joten kuka tahansa voi kouluttautua ja hankkia pätevyyttä sopivalla tavalla ja siten osallistua tieteelliseen toimintaan.

Tieteen päämäärät

Tiede on läsnä kaikkialla nykyihmisen arkipäivässä. Suomessa liki jokaisella on käytössään esimerkiksi suuri määrä laitteita, joiden toiminta perustuu sähköilmiöiden hienostuneeseen tuntemukseen. Tuntuisi houkuttelevalta ajatella, että tieteellistä tutkimusta harjoitetaan, jotta ihmisillä olisi käytössään älypuhelimia ja antibiootteja ja jotta he voisivat sujuvasti siirtyä paikasta toiseen lentokoneella. On kuitenkin kysyttävä, mihin tieteellisellä tutkimuksella ensisijaisesti pyritään.

Tutkimusta ei harjoiteta ainoastaan sen hyödyllisten sovellusten vuoksi. Osa tutkijoista korostaa, että tieteen ensisijaisena tavoitteena on sovellusten sijaan uusi tieto sinänsä. Tätä käsitystä tieteen päämäärästä kutsutaan kognitivismiksi. Vastakkainen kanta, jonka mukaan tiede tähtää viime kädessä hyödyllisiin sovelluksiin, edustaa instrumentalismia. Siinä missä kognitivistit pitävät tietoa ja totuutta itsessään arvokkaina tieteen päämäärinä, instrumentalismi korostaa tiedon välinearvoa. Tiedosta tulee olla hyötyä, jotta sitä kannattaisi tavoitella.

Tieteen historia osoittaa, että kaikkein tehokkaimmat käytännön sovellukset ovat usein löytyneet niin, että tutkijat ovat saaneet vapaasti tutkia kysymyksiä, joita he ovat itse pitäneet mielenkiintoisina. Tällainen uuden

Mikä on tieteen päämäärä?

Kognitivismi

Tieto itsessään, totuus

Instrumentalismi

Tiedon hyödylliset sovellukset

tiedon etsintä on sivutuotteena johtanut myös hyödyllisiin sovelluksiin, joita ei ole osattu ennakoida. Esimerkiksi älypuhelimien toimintaa olisi ollut mahdotonta kuvitellakaan, kun sähköä ryhdyttiin tieteellisesti tutkimaan 1700-luvulla. Nykyisen lääketieteen ulottuvilla olevia geenihoitoja ei voitu aavistaa, kun periytymisen biologiaa alettiin vähitellen ymmärtää 1800-luvun lopulla.

Tieteellinen tutkimus jaetaan usein perustutkimukseen ja soveltavaan tutkimukseen. Perustutkimuksen tehtävä on tavoitella ensisijaisesti tietoa ja totuutta, kun soveltava tutkimus tähtää hyödyllisiin sovelluksiin. Perustutkimusta edustavat esimerkiksi fysiikka, biologia, sosiologia ja historia. Soveltavan tutkimuksen piiriin kuuluvat vaikkapa lääketiede, maataloustieteet ja insinööritieteet. Fyysikko voi tutkia aineen ja sosiologi yhteiskunnan rakennetta vain sen vuoksi, että ne ovat kiinnostavia kysymyksiä. Insinööritieteissä taas selvitellään esimerkiksi, kuinka voidaan rakentaa turvallinen ja vähäpäästöinen lentokone.

Tieteen sovellutuksilla pystytään ratkaisemaan käytännöllisiä ongelmia. Esimerkiksi kasvatustieteellisissä tutkimuksissa saadaan uutta tietoa oppimisvaikeuksista, ja tietoja voidaan käyttää erilaisten oppijoiden tukemiseen.

Professori Jaakko Hämeen-Anttila kiinnostui 1980-luvulla harvinaisista kielistä ja erikoistui arabian kieleen ja islamiin. Silloin alan tutkimusta ei pidetty tärkeänä, mutta Hämeen-Anttila on ollut 2000-luvulla mediassa kysytty asiantuntija.

Tuotekehittelyssä pyritään valmistamaan

markkinoille soveltuvia uusia

tuotteita soveltavan tutkimuksen

tuloksiin perustuen. Esimerkiksi lihaa korvaavia valmisteita on kehitetty viime vuosina paljon.

Perus- ja soveltavan tutkimuksen eroa ei ole syytä nähdä liian jyrkkänä, koska perustutkimuksen edistysaskeleet voivat johtaa aivan uudenlaisiin sovelluksiin. Perustutkimuksen tulokset ja uudet ideat voivat olla myös suoraan merkityksellisiä yksilöille ja yhteiskunnille. Esimerkiksi sotahistorioitsija saattaa muodostaa uuden tulkinnan toisen maailmansodan tapahtumista. Hänen tuloksillaan saattaa olla suuri merkitys sille, miten nyky-yhteiskunnat näkevät oman menneisyytensä ja pystyvät elämään sen kanssa. Hänen päätelmänsä historian tapahtumista saattavat rakentaa rauhaa ja estää tulevia konflikteja.

Harjoittele

1. Mikä tieteellisen menetelmän kriteereistä on mielestäsi kaikkein tärkein? Miksi?

2. Mitä tarkoitetaan tiedeyhteisöllä?

3. Kuvittele, että olet asiantuntija-ammatissa tai poliitikkona tekemässä päätöksiä esimerkiksi päihdehoidon järjestämisestä omassa kotikunnassasi. Päätöksentekoa varten sinun täytyy perehtyä isoon pinoon erilaisia raportteja, tutkimuksia ja selvityksiä aiheesta. Kuinka erotat pinosta luotettavat tieteelliset tutkimukset?

4. Pohdi, mihin tiedettä tarvitaan. Käytä apuna ajatuskoetta maailmasta, jossa tiedettä ei ole.

5. Tieteen autonomiaa uhkaavat monenlaiset asiat, kuten ideologiat, uskonnot, politiikka ja tieteen rahoitukseen liittyvät ongelmat. Keksi esimerkkejä siitä, miten nämä voivat vaikuttaa tieteellisen tutkimuksen tekemiseen.

Tieto

TIETEEN PARADIGMAT

Luonnontieteen katsotaan olevan luonteeltaan edistyvää. Aiemmin jopa ajateltiin, että tiede vain kerää uusia tosiasioita ja kehittää niiden pohjalta yhä uusia teorioita. Näin tieto lisääntyy ja tiede edistyy tasaisesti ja kasaantuvasti. Yhdysvaltalainen tieteenhistorioitsija, filosofi ja fyysikko Thomas Kuhn (1922–1996) kyseenalaisti tämän ajattelutavan.

Thomas Kuhnin mukaan tieteessä on kasaantuvan tiedon jaksoja. Hän kutsuu tätä normaalitieteen vaiheeksi. Kulloistakin normaalitieteen tutkimusta ohjaa sen paradigma eli joukko perustavia pätevän tutkimuksen sääntöjä, hyväksyttyjä menetelmiä ja jaettuja ihanteita.

Jossain vaiheessa normaalitieteen paradigma kuitenkin ajautuu kriisiin, koska löytyy ilmiöitä, joita paradigma ei kykene teoreettisella välineistöllään luontevasti selittämään. Silloin joudutaan tekemään yhä erikoisempia lisäoletuksia, jotta havainnot saataisiin sopimaan teoriaan. Viimein tapahtuu perustava näkökulmanvaihdos. Tätä Kuhn kutsui tieteelliseksi vallankumoukseksi.

Tieteellisen vallankumouksen yhteydessä syntyy uusi paradigma ja sitä vastaava normaalitiede. Kuhnin mukaan uutta paradigmaa tai sen tuloksia ei voi suoraan verrata edelliseen paradigmaan tai arvioida, kumpi paradigma on parempi. Vertailun tulokset riippuvat juuri siitä, mikä paradigma on omaksuttu. Kuhnin perussanoma on, ettei tiede kehity tasaisesti vaan sen historiassa on merkittäviä katkoksia.

Kuhnin keskeiset esimerkit ovat peräisin tähtitieteen ja fysiikan historiasta. Fysiikka perustui 1500-luvulle asti Aristoteleen luomalle pohjalle. Aristoteleen mukaan jokainen olio pyrkii sille luontaiseen paikkaan, kuten kivet kohti maata ja siemenet kohti kasviksi puhkeamista. Galileo Galilei oletti päinvastoin, että jokainen kappale jatkaa liikettään, jollei

DNA:n keksiminen merkitsi paradigman muuttumista, sillä uusi löytö mullisti käsityksen perinnöllisyydestä.

liikettä erikseen pysäytetä. Syntyi erilainen tapa tehdä fysiikkaa.

Kuhnin ajatusta paradigmoista on pidetty hyödyllisenä tieteellisen toiminnan ymmärtämiseksi. Myös hänen havaintonsa tieteen historian katkoksista näyttävät pitävän paikkansa, sillä tieteessä on tapahtunut merkittäviä näkökulmien vaihdoksia. Sen sijaan Kuhnin ajatus siitä, ettei eri paradigmojen sisällä saavutettuja tieteellisiä tuloksia voisi vertailla toisiinsa, on synnyttänyt kiivasta väittelyä. •

Tehtävä

Thomas Kuhnin ajattelua on pidetty uhkana tieteen edistymisen ajatukselle. Miksi?

Muinoin luonnonkatastrofeja selitettiin jumalten vihanilmauksina. Millä nykytiede selittää maanjäristyksiä?

Teoria ja todellisuus

Teoriat tieteen tavoitteina

Tieteessä maailmaa koskeva tieto pyritään järjestämään tieteellisten teorioiden muotoon. Teoria on tieteellisesti perusteltu käsitys siitä, millainen maailma on joltakin tietyltä osaltaan, ja kuvaus jostakin maailmaan kuuluvasta ilmiöstä.

Vieraillessaan Galápagossaarilla vuonna 1835 Charles Darwin kiinnitti huomiota paikallisiin peippoihin. Saarella oli useita peippolajeja, joiden nokat erosivat mantereella elävien peippojen nokista, mutta myös toisistaan: kunkin lajin nokat olivat erityisen sopivia juuri tietynlaisen saarella saatavissa olevan ruuan hankintaan. Yksillä oli helppo rikkoa siemeniä, toisilla kaivaa hyönteisiä kivenkoloista, kolmansilla taivutella oksista työkaluja kaarnan alla piileskelevien esiin kaivamiseen ja niin edelleen. Darwin havainnoi ja luokitteli saarelta yhteensä viisitoista eri peippolajia.

Tällainen erilaisten peippojen havainnointi ja luokittelu on tieteellistä tutkimusta, joka kertoo, millaisia erilaisia peippolajeja Galápagossaarilla on. Mutta se ei kerro mitään siitä, mistä syystä juuri nuo eri peippolajit elävät kyseisellä saarella, tai miksi ylipäänsä yhdellä saarella elää erilaisia

peippoja. Nämä kysymykset jäivät askarruttamaan Darwinia, ja tämän pohdinnan katsotaankin yleensä olleen merkittävä askel matkalla kohti evoluutioteorian syntyä.

Vasta teoria antaa yksittäisille havainnoille selityksen ja merkityksen. Teoria sitoo yhteen yksittäisiä havaintoja ja selittää, miksi juuri nuo havainnot ovat toteutuneet. Se myös antaa havainnoille merkityksen osana kokonaisuutta. Evoluutioteoria voidaan tiivistää esimerkiksi ajatukseksi, että lisääntymistodennäköisyyttä parantavilla mutaatioilla on taipumus levitä populaatiossa. Tämän valossa voimme ymmärtää, mistä eri peippolajien runsaus saarella johtuu. Kun uudet piirteet yleistyvät, erilaisten yksilöiden muodostamat lajit vähitellen eroavat toisistaan. Näin vasta teoria selittää, miksi saarelta löytyivät juuri nuo lajit ja miksi niitä ylipäänsä on useita. Se myös tarjoaa näkökulman ymmärtää jotakin siitä, miten luonto ylipäänsä toimii, ei vain Galápagossaarten peippojen kohdalla.

Arkipuheessa ajatuksia kuulee usein vähäteltävän sanomalla, että ”tuohan on vain teoria”. Jotkut kreationistit ovat jopa kyseenalaistaneet evoluutioteorian sillä perusteella, että se on ”vain teoria”. Teoria ei ole mikään ”vain”, vaan tieteen kiistämätön kuningatar.

Koska tiede ei koskaan tule olemaan valmista, teoriatkin ovat alttiita kritiikille. Teoriaa voidaan testata kriittisesti, ja kun tiede edistyy, vanhoja teorioita voidaan täsmentää, korjata tai jopa kumota uusien havaintojen perusteella. Vaikka esimerkiksi evoluutioteorian perusmekaniikkaa pidetään nykyisin tiedeyhteisössä yleisesti totena, tekevät tutkijat edelleen evoluutioteoriaa koskevaa tutkimusta. 2000-luvulla on kiistelty esimerkiksi seksuaalivalinnan toiminnasta ja roolista geenien valikoitumisessa.

Teoria todellisuuden kuvana

Periaatteessa kaikki tieteelliset teoriat ovat yrityksiä kuvata ja selittää maailmaa. Ne ovat joko tosia tai epätosia. Monien kannattaman tieteellisen realismin mukaan tieteelliset teoriat ovat tosia tai epätosia sen mukaan, millainen todellisuus on. Teoriat ovat tosia, jos ne vastaavat todellisuutta, ja epätosia, jos ne eivät vastaa todellisuutta.

Kun jollakin peipolla on ollut nokkamutaatio, joka on mahdollistanut aivan uuden ravintolähteen hyväksikäyttämisen, samasta ruuasta ei ole ollut kilpailua. Kyseinen yksilö on siten kasvanut vahvaksi saaden mahdollisimman hyvät asemat pariutumisessa.

Tieteellinen realismi sitoutuu yleensä totuuden korrespondenssiteoriaan, jonka mukaan väite on tosi, jos se vastaa todellisuutta. Tieteelliset realistit kannattavat tyypillisesti myös kognitivistista käsitystä tieteen päämääristä, joten he ajattelevat, että totuus on nimenomaan tieteellisen tiedonhankinnan tavoite.

Toisen käsityksen mukaan teoriat eivät ole tosia eivätkä epätosia. Tiedon välinearvoa korostavat instrumentalistit saattavat ajatella, ettei tarvitse välittää siitä, vastaavatko teoriat niistä riippumatonta maailmaa vai eivät. Teorioiden voidaan katsoa olevan vain enemmän tai vähemmän hyödyllisiä tapoja jäsentää maailmaa koskevia havaintoja. Ne ovat ikään kuin havaintojen tulkitsemisen ja uusien havaintojen ennustamisen välineitä eli instrumentteja.

Tieteellisten teorioiden rooli

Mitä ovat tieteelliset teoriat?

Tieteellinen realismi

Tosia tai epätosia kuvauksia todellisuudesta

Instrumentalismi

Enemmän tai vähemmän hyödyllisiä tutkimuksen työkaluja

Tieteelliset realistit korostavat, että tieteelliset teoriat ovat tosia tai epätosia myös silloin, kun niissä oletetaan asioita, joita ei voida havaita. Tällaisia teoreettisia olioita ovat esimerkiksi fyysikkojen tutkimat elektronit ja kvarkit mutta yhtä lailla sellaiset yhteiskuntatieteilijöiden tarkastelemat asiat kuin sosiaalinen paine ja ryhmädynamiikka. Mitään näistä teorioiden olemassa oleviksi olettamista olioista ei voida nähdä edes tarkimmalla mikroskoopilla. Elektroneilla ei ole samanaikaisesti yksiselitteisesti määräytynyttä paikkaa ja nopeutta, joten niitä ei voida havaita samalla tavalla kuin muita mikroskooppisen pieniä olioita. Sosiaalisten ilmiöiden havainnointiin ei taas ole minkäänlaista mekaanista laitetta.

Instrumentalistit, jotka kiistävät sen, että teoriat ovat tosia tai epätosia, puolestaan ajattelevat, ettei ole perusteltua uskoa havaintojen ulottumattomiin jäävien teoreettisten olioiden olemassaoloon. He sitoutuvat tyypillisesti tiukkaan empirismiin, jonka mukaan tieto rajoittuu aina havaintoihin. Jos jotakin ei voida havaita, siitä ei voida tietää mitään.

Havainnot ja teoriat

Tieteelliset realistit kritisoivat sellaista jyrkkää empirismiä, jonka mukaan tieto perustuu yksinomaan aistihavaintoihin. Kritiikistään huolimatta myös tieteelliset realistit ajattelevat, että tieteellisiä teorioita on testattava ja koeteltava havaintojen avulla. Tiede on olennaisesti empiiristä, vaikka on olemassa myös logiikan ja matematiikan kaltaisia puhtaasti formaaleja tieteitä. Niissä väitteiden perusteleminen tapahtuu puhtaan järjen todistuksin. Matematiikassa voidaan päätellä laskutoimituksen lopputulos, vaikka siitä ei olisikaan mitään havaintoja.

Havaintojen tekeminen on kriittisen tieteellisen menetelmän kulmakivi. Lähes kaikki tieteet, kuten psykologia, kirjallisuudentutkimus ja kemia,

Missä sosiaalinen paine sijaitsee?

Teoria sanoo, että jos kortin yhdellä puolella on pariton luku, sen toinen puoli on sininen. Mitkä korteista on käännettävä sen selvittämiseksi, pitääkö teoria paikkansa?

Newtonin teoria

selittää melko hyvin maapallolla tapahtuvia asioita. On kuitenkin huomattu, että Newtonin lait eivät riitä selittämään avaruuden tapahtumia. Siksi Newtonin lait ovat saaneet rinnalleen Einsteinin suhteellisuusteorian.

2

7 7

2

muuttuisivat täysin sattumanvaraisiksi puuhasteluiksi, jos ne eivät perustuisi havaintojen tekemiseen. Miten teorioita sitten voidaan havaintojen avulla testata, ja miten tieteellistä tietoa voidaan havaintojen avulla hankkia?

Yksittäisistä havainnoista ei voida suoraan johtaa yleisiä teoreettisia väitteitä, eikä väitteitä voida todistaa myöskään oikeiksi havaintojen avulla. Pelkästään teoriaa tukevia havaintoja esittämällä ei voida vielä osoittaa teoriaa todeksi. Teorian voidaan korkeintaan sanoa vahvistuvan lisääntyvien havaintojen voimasta. Havainnot voivat kuitenkin kumota teorian, mikäli löytyy yksikin havainto, joka on sen kanssa ristiriidassa. Tieteellinen ha-

FALSIFIOITUVAN TEORIAN TUNNISTAMINEN

Karl Popperin kriteerin mukaan tieteellisen teorian voi erottaa muista teorioista sen perusteella, onko se falsifioitavissa. On oltava mahdollista tehdä havaintoja, jotka osoittavat teorian virheelliseksi. Esimerkiksi Newtonin painovoimateoria on tieteellinen, koska voidaan myös kuvitella havaintoja, jotka eivät sovi teoriaan. Falsifikaation kautta virheelliset teoriat karsiutuvat näin pois tieteellisenä tietona pidettyjen teorioiden joukosta.

Teoriaa, jonka mukaan yksisarviset voivat parantaa sairauksia, on mahdotonta falsifioida. Teorian mukaan yksisarviset nimittäin ilmestyvät vain niihin uskoville. Samoin teoriaa ihmistä ympäröivistä auroista eli energiakentistä on mahdotonta falsifioida, koska sen mukaan vain osa ihmisistä on synnynnäisesti herkistynyt niiden näkemiselle. Tieteessä on oltava mahdollista kuvitella teorian kumoavien havaintojen olemassaolo.

Jos teoria esittää yleisiä aina ja kaikkialla päteviä lakeja, yksikin vastaesimerkki riittää kumoamaan teorian. Esimerkiksi teoria, jonka mukaan käärmeen poikaset syntyvät aina munista, falsifioituu jo yhdellä havainnolla eläviä poikasia synnyttävästä käärmeestä.

Iso osa tieteistä esittää kuitenkin pikemminkin todennäköisyyksiä kuin yleisiä väittei-

tä. Tällöin yksittäinen havainto ei riitä falsifioimaan teoriaa. Erityisesti ihmisten toimintaa tutkivissa tieteissä esitetyt väitteet kuvaavat ihmisten taipumusta tai todennäköisyyttä toimia tietyllä tavalla. Tällöin falsifioituvuuden kannalta on keskeistä yksittäisen vastaesimerkin sijaan pohtia, onko teoria ylipäätään kritisoitavissa tai millään tavoin empiirisesti testattavissa.

Psykologiset teoriat traumojen aiheuttamista seurauksista eivät väitä, että kaikki traumat kehittyvät samalla tavalla, vaikka traumapotilaiden käytöksessä on löydettävissä yhtäläisyyksiä. Teorioista johdetut empiiriset väitteet eivät ole siis kumottavissa yksittäisillä havainnoilla jonkun traumapotilaan käyttäytymisestä. Teorioiden voidaan kuitenkin katsoa kumoutuvan tai tarkentuvan, jos niihin sopimattomia havaintoja on useita. •

Harjoittele

Psykologi John Bowlbyn kiintymyssuhdeteorian mukaan lapsen varhainen suhde häntä hoivaavaan aikuiseen määrittää pitkälti hänen myöhempiä ihmissuhteitaan. Onko teoria falsifioitavissa?

vainnointi voikin siis olla myös vastaesimerkkien etsimistä kannatetuille teorioille. Tieteellisen menetelmän kriittisyyteen kuuluu, että pyritään löytämään oman teorian vastaisia havaintoja eikä suinkaan vain teoriaa tukevia havaintoja.

Pseudotieteet toimivat havaintojen etsimisessä juuri päinvastoin kuin tieteet, koska ne korostavat yleensä vain kannatettua teoriaa tukevia havaintoja. Esimerkiksi kreationismissa etsitään tukea jo etukäteen omaksutulle väitteelle, jonka mukaan Jumala on luonut maailman kaikkine eliölajeineen valmiiksi eikä evoluutiota ole tapahtunut, ja sivuutetaan kaikki evoluution puolesta puhuva todistusaineisto.

Kauhu- ja fantasiaelokuvissa joudutaan usein tekemisiin kummitusten ja muiden henkiolioiden kanssa. Voisiko kummitusten olemassaolon luotettavasti osoittaa epätodeksi?

Arvaukset ja kumoamiset

Tieteenfilosofi Karl Popper ajatteli, että tieteellisten teorioiden testaamisen tulisi nojautua niiden kumoamiseen. Popper kritisoi verifikationisteja, joiden mukaan tieteellisen havainnoinnin tarkoituksena on osoittaa teorioita tosiksi eli verifioida niitä. Aidosti tieteellisen teorian tulee Popperin mukaan olla nimenomaan osoitettavissa epätodeksi havaintojen avulla eli falsifioitavissa. Tämän falsifikationismiksi kutsutun ajattelutavan mukaan sellaiset teoriat, joita ei edes periaatteessa voida havaintojen avulla osoittaa epätosiksi, eivät ole lainkaan tieteellisiä. Popperin käsityksen mukaan aidosti tieteellinen ajattelija pyrkii oppimaan virheistään ja kumoamaan aiemmat väärät uskomuksensa. Tämä asenne sopii muuhunkin kuin tieteeseen. Kriittisen ajattelijan tulee olla valmis muuttamaan mielipidettään, jos ilmaantuu sellaisia uusia havaintoja, jotka ovat ristiriidassa hänen aiempien käsitystensä kanssa. Falsifikationismi sopii hyvin yleisempään fallibilistiseen näkemykseen, jonka mukaan kaikki inhimillinen tieto on aina periaatteessa erehtyväistä, epävarmaa ja korjattavissa. Sen mukaan koskaan ei voida tietää varmasti, onko totuus saavutettu. Teorioiden kriittistä testaamista onkin jatkettava loputtomiin, koska uusi aiempia teorioita ja uskomuksia falsifioiva havainto voi odottaa aivan kulman takana.

Harjoittele

1. a) Mitä ovat teoriat? b) Anna esimerkkejä teorioista, joihin olet tutustunut eri kouluaineissa kuten fysiikassa, psykologiassa tai maantieteessä.

2. Mihin havaintoja tarvitaan tieteessä?

3. Psykologi Howard Gardnerin moniälykkyysteorian mukaan yhden yleisälykkyyden sijasta on olemassa monia toisistaan riippumattomia älykkyyksiä kuten kielellinen, liikunnallinen ja musiikillinen älykkyys. Onko Gardnerin teoria falsifioitavissa? Perustele.

4. Mistä asiasta tieteelliset realistit ja instrumentalistit ovat eri mieltä?

5. Miksi Karl Popperin mukaan on tärkeää, että tieteellinen teoria on falsifioitavissa?

Tieteellinen päättely

Havainnot ja päätelmät

Arkikielessä ja mediassa viitataan usein siihen, että tieteilijät ovat päätelleet uusista havainnoista jonkin uuden maailmaa koskevan väitteen. Esimerkiksi tietyistä hiukkaskiihdyttimen avulla tehdyistä tarkoista mittauksista on voitu päätellä, että kauan etsitty niin kutsuttu Higgsin hiukkanen on olemassa. Historioitsija puolestaan on saattanut päätellä arkistolöydöistä, että jokin historian tapahtuma on sattunut hieman eri tavalla kuin on aiemmin yleisesti uskottu. Mutta mitä päätteleminen oikeastaan on?

Tieteessä loogisesti sitova deduktiivinen päättely on suhteellisen harvinaista. Jos deduktiivisessa päättelyssä alkuoletukset eli premissit ovat tosia, on välttämättä niin, että myös johtopäätös on tosi. Deduktiivisen päättelyn sijaan tieteellisessä tiedonhankinnassa on tärkeällä sijalla erityisesti induktiivinen päättely. Induktiolla viitataan joskus kapeammin pelkkään yleistämiseen, mutta nykyisin ajatellaan, että induktiivista päättelyä on monenlaista, kuten induktiivista yleistämistä ja abduktiivista päättelyä.

Salapoliisitarinoissa mestarisalapoliisi etsii kaikki murhaajan selville saamiseksi välttämättömät tiedot ja paljastaa syyllisen. Onko salapoliisi kuitenkaan välttämättä aina oikeassa?

Siitä, että antibiootit ovat toimineet hyvin menneisyydessä, ei voida päätellä niiden toimivan hyvin tulevaisuudessa.

Deduktiivinen ja induktiivinen päättely

Deduktio

Päättely, jossa johtopäätös seuraa välttämättä premisseistä

Induktio

Päättely, jossa väite saa tukea perusteluista mutta ei välttämättä seuraa niistä

Yleistettäessä yksittäisistä havainnoista päätellään yleinen periaate. Abduktiivinen päättely, eli päättely parhaaseen selitykseen, taas tarkoittaa sellaisen selityksen löytämistä, joka parhaiten selittäisi kaikki tiedossa olevat havainnot. Yhteistä molemmille on, ettei niistä kumpikaan ole deduktiivisen päättelyn tavoin loogisesti sitovaa.

Uuden ajan alun tieteellisen vallankumouksen aikaan 1600-luvulla ajateltiin, että uutta tieteellistä tietoa löydetään juuri siten, että havainnoista päätellään yleistyksiä. Kun esimerkiksi on havaittu suuri määrä valkoisia joutsenia, voitiin päätellä, että kaikki joutsenet ovat valkoisia. On helppoa nähdä, ettei tällainen induktiivinen päätelmä ole loogisesti pätevä. Ainahan voisi olla niin, että jokin vielä toistaiseksi havaitsematon joutsen onkin musta – kuten itse asiassa 1700-luvulla paljastuikin. Sama ongelma on kaikissa induktiivisen päättelyn avulla muodostetuissa yleisissä väitteissä: ne voivat olla uskottavasti perusteltuja, mutta ne eivät voi todistaa sitä.

Filosofi David Hume (1711–1776) muotoili jo 1700-luvulla Humen ongelmana tunnetun induktiivisen yleistämisen hyväksyttävyyttä koskevan kuuluisan filosofisen pulman. Sitä voidaan havainnollistaa kuvittelemalla kalkkuna, joka on tottunut siihen, että isännän joka-aamuiset askeleet merkitsevät ruokaa: isäntä heittää kalkkunalle jyviä syötäväksi. Jos kalkkuna osaisi päätellä, voitaisiin sanoa, että se päättelee induktiivisesti isännän askelista tekemistään havainnoista yleistyksen, jonka mukaan isännän askelia seuraa aina jyviä.

Esimerkissä kalkkunan odotus siitä, että seuraavallakin kerralla isännän askeleet merkitsevät ruokaa, osoittautuu epäluotettavaksi karulla tavalla:

Taito

ABDUKTIIVINEN PÄÄTTELY

Yksi sekä arkiajattelussa että tieteessä paljon käytetty päättelyn muoto on C. S. Peircen kehittelemä abduktiivinen päättely eli päättely parhaaseen selitykseen. Siinä kootaan kaikki järkevät selitykset tutkittavalle ilmiölle ja tutkitaan, mikä niistä parhaiten selittää kaikki tehdyt havainnot.

Lääkärit käyttävät paljon abduktiivista päättelyä, kun he selvittävät potilaan oireiden syytä. Harvoin on mahdollista olla täysin varma tehdystä diagnoosista, mutta joitain selityksiä voidaan kokeita tekemällä tai epätodennäköisyytensä takia eliminoida. Sitten on vain pääteltävä olosuhteet huomioon ottaen, mikä jäljelle jäävistä selityksistä on todennäköisin, ja kokeiltava, auttaako hoito oireisiin. Abduktiivinen päättely tuottaakin tuloksenaan ikään kuin hypoteesin, jota jatkotutkimus voi tarvittaessa testata tarkemmin.

Abduktiivinen päättely on induktiivista siinä mielessä, että siinä johtopäätös ei seuraa välttämättä premisseistä. Välillä abduktiota pidetään omana päättelymuotonaan siksi, että induktio usein tähtää jonkinlaiseen yleiseen väitteeseen kun taas abduktio etsii jollekin havaintojoukolle järkevintä mahdollista selitystä. •

Harjoittele

Ystäväsi kertoo nähneensä mökin vintillä valkokaapuisen aaveen, joka piti humisevaa ääntä ja muistutti hänen kuollutta isoäitiään. Jäät pohtimaan, oliko kyseessä todella aave. Mitä mahdollisia selityksiä kyseiselle ilmiölle on? Mikä niistä on paras mahdollinen selitys?

Kesäajan hyödyistä on keskusteltu paljon. Minkälaisella tutkimuksella kesäajan vaikutuksia voisi tutkia?

eräänä aamuna joulun lähestyessä kalkkuna taas kuulee askeleet ja odottaa jyväannostaan, mutta isäntä tuleekin sisään, vääntää kalkkunalta niskat nurin ja vie sen pataan ja lopulta joulupöytään.

Hume kysyy, miksi olisi niin, että asiat tapahtuvat tulevaisuudessa samalla tavalla kuin menneisyydessäkin. Siitä, että aurinko on tähän mennessä noussut joka aamu, ei seuraa, että se nousee joka aamu tulevaisuudessakin, eikä siis myöskään, että se nousee huomisaamuna. Siitä, että leivän syöminen on tähän mennessä ollut turvallista ja ravitsevaa, ei seuraa, ettei seuraava leipäpala olisi tappavan myrkyllinen.

Humen ongelma on usein todettu ratkaisemattomaksi. Induktiivinen päättely ei ole loogisesti välttämätöntä ja on siten aina periaatteessa epävarmaa. Silti voidaan ajatella, että tieteessä esitettävät yleiset teoriat voivat saada havainnoista induktiivista tukea. Sitä, kun teoriat saavat havainnoista tukea tai vahvistusta, kutsutaan tieteenfilosofiassa konfirmaatioksi.

Hypoteettis-deduktiivinen päättelymalli

Ajatus, että yleistyksiä vain päätellään induktiivisesti yksittäisistä havainnoista, antaa harhaanjohtavan kuvan tieteellisestä teorianmuodostuksesta. Havaintoja ei ylipäänsä tehtäisi, ellei jo oltaisi testaamassa niiden avulla jotakin testaamisen arvoisena pidettyä teoriaa tai oletusta eli hypoteesia. Hypoteesit ovat teoreettisia oletuksia, joita ei sellaisenaan pidetä vielä tieteellisenä tietona, mutta joiden totuusarvoa testataan havaintojen avulla. Klassinen perusmalli tieteellisen päättelyn luonteesta on niin sanottu hypoteettis-deduktiivinen malli. Sen mukaan ensin keksitään jokin hypoteesi, joka ratkaisisi jonkin tutkimusongelman tai selittäisi jonkin havaittavan ilmiön siinä tapauksessa, että hypoteesi olisi tosi. Hypoteesin totuutta ei kuitenkaan voida etukäteen tietää. Jos havainnot ovat ristiriidassa hypoteesin kanssa, se kumoutuu eli falsifioituu.

Itävaltalais-unkarilaisen lääkärin Ignaz Semmelweisin (1818–1865) tutkimukset ovat malliesimerkki hypoteettis-deduktiivisen mallin hyödyntämisestä. Hän tuli kuuluisaksi kokeistaan, joita hän teki 1800-luvulla itävaltalaisessa synnytyssairaalassa. Sairaa-

lassa oli kaksi osastoa, ja niiden välillä oli merkittävä ero äitien kuolleisuudessa. Semmelweis arveli, että osastojen välillä täytyi olla jokin merkittävä kuolleisuuden selittävä ero, joten hän päätti käydä läpi kaikki mahdolliset erot osastojen välillä.

Ignaz Semmelweis muotoili erilaisia hypoteeseja ja tutki, johtuvatko erot kuolleisuudessa esimerkiksi osastoilla käytetyistä synnytysasennoista, niiden käyttämistä pesuloista tai jopa osaston läpi kulkeneen papin reitistä. Koska kokeet osastojen välisten erojen poistamiseksi eivät muuttaneet kuolleisuutta, Semmelweis päätteli, että hänen hypoteesinsa olivat olleet virheellisiä. Hypoteesien voidaan siis sanoa falsifioituneen.

Sitten Semmelweisin kollega sai ruumiinavausta tehdessään viiltohaavan ja kuoli sen seurauksena. Tapauksessa ilmeni täysin samanlaisia oireita kuin synnytysosastolla kuolleilla äideillä, joten Semmelweis ajatteli, että ehkä ruumiissa on jokin näkymätön ja tuntematon ”ruumismyrkky”, joka voi siirtyä ruumista käsitelleen käsistä ja joka ei lähde pois pelkällä pesulla. Lääketieteen opiskelijat, jotka työskentelivät korkean kuolleisuuden osastolla, saapuivat sinne usein ruumishuoneelta.

Semmelweis käski seuraavaksi korkeasta kuolleisuudesta kärsineen osaston opiskelijoiden desinfioida kätensä klooriliuoksella ennen tuloaan synnytysosastolle. Kuolleisuusluvut laskivat välittömästi samalle tasolle toisen osaston kanssa. Saattoi siis sanoa, että kokeesta saadut havainnot antoivat tukea Semmelweisin hypoteesille näkymättömistä ruumismyrkyistä. Hänen kokeensa johtivat myöhemmin bakteerien keksimiseen.

Jos tutkijoiden havainnot kumoavat alkuperäisen hypoteesin, miten sitä voisi muokata jatkotutkimuksia varten? Jos havainnot vahvistavat hypoteesin, millaisia toimenpiteitä tutkijat voisivat suositella sen pohjalta?

Hypoteettis-deduktiivinen menetelmä

Ongelma

Miten lisätä pölyttäjien määrää rakennetussa ympäristössä?

Keksiminen

Hypoteesi Pölyttäjien määrä kasvaa, kun kaupunkeihin istutetaan pölyttäjien suosimia puulajeja.

Deduktio

Seuraukset Mehiläisten suosimista puulajeista löytyy laskentapäivänä muita puita enemmän pölyttäjiä.

Testi Havainnot

Muokataan alkuhypoteesia

Lisää tutkimuksia

Kumoavat hypoteesin

Vahvistavat hypoteesin

Hypoteettisdeduktiivinen

malli kuvaa parhaiten luonnontieteellisiä tutkimuksia, joissa testataan ja mitataan selkeästi mitattavia väitteitä ja teorioita.

Taustaoletukset

Hypoteettis-deduktiivinen malli on yksinkertaistus tosiasiallisista tieteellisistä päättelyistä. Käytännössä teoreettista hypoteesia testataan aina osana jotakin teoreettista kokonaisuutta. Hypoteesia testataan yhdessä monien taustaoletusten kanssa. Tämän vuoksi hypoteesin kanssa ristiriidassa oleva havainto voi johtaa hypoteesin hylkäämiseen, joistakin taustaoletuksista luopumiseen tai niiden korjaamiseen.

Yhdysvaltalainen loogikko ja tieteenfilosofi W. V. Quine (1908–2000) ilmaisi ajatuksen radikaalissa muodossa. Hän väitti, että tieteellisessä havaintotilanteessa on aina periaatteessa testattavana tiede kokonaisuutena ja koko tämänhetkinen tieteellinen maailmankuva. Mikään testitulos ei välttämättä falsifioi mitään tiettyä hypoteesia, koska hypoteesin kanssa ristiriidassa olevat havainnot voidaan periaatteessa sovittaa yhteen hypoteesin kanssa korjaamalla jotakin alkuoletusta. Hypoteettis-deduktiivista mallia sovelletaan usein luonnontieteisiin.

Sen soveltaminen ihmistieteisiin on vaikeampaa kuin luonnontieteisiin, muttei mahdotonta. Tutkija voi esimerkiksi testata hypoteesia, jonka mukaan sosiaalisessa mediassa esiintyvä vihapuhe on jollakin tietyllä aikavälillä muuttunut aiempaa aggressiivisemmaksi. Tällöin vihapuhetta koskevat havainnot, jotka on kerätty sosiaalisen median palveluista, on tehtävä erilaisten kielellisten ilmaisujen aggressiivisuutta koskevien tulkintojen valossa. Näitä havaintoja tekemällä voidaan vahvistaa testattavaa hypoteesia tai kumota se.

Harjoittele

1. Perustele väite, jonka mukaan induktiivisesti muodostettu tieteellinen tieto on aina väistämättä epävarmaa.

2. Mitä ovat hypoteesit tieteessä?

3. Arthur Conan Doylen salapoliisikertomuksessa Neljän merkki Sherlock Holmes toteaa: ”Kun kaikki mahdoton on eliminoitu, jäljellä olevan, niin epätodennäköiseltä kuin se saattaa tuntua, täytyy olla totuus.” Mihin filosofiseen päättelymuotoon hän tällä viittaa?

4. Miksi tieteellinen maailmankuva ei tule koskaan valmiiksi?

5. Miten voit käyttää hypoteettis-deduktiivista päättelyä arkielämässä esimerkiksi silloin, kun puhelimesi ei menekään päälle?

Vettä kaupunkeihin kuljettaneet antiikin akveduktit ovat erinomainen esimerkki ajatuksesta, että tieto on valtaa. Voiko tällaisella luonnon toimintaa muokkaavalla vallankäytöllä olla negatiivisia seurauksia?

Tieteen etiikka

Tiede ja arvot

Tieteen etiikka on tieteenfilosofian osa-alue, joka pohtii tieteeseen liittyviä moraalisia kysymyksiä. Tiede on inhimillistä toimintaa, ja siksi myös sitä on syytä tarkastella etiikan näkökulmasta. Tieteen etiikan kysymykset ovat erityisen tärkeitä, koska tieteellä ja sen sovelluksilla on niin suuri vaikutus koko maailmaan ja siinä elävien ihmisten elämään.

Usein sanotaan, että tiede pyrkii olemaan arvovapaata. Tätä perustellaan yleensä sillä, että tieteen tavoite on kuvata maailma sellaisena kuin se on; eikä se, millainen maailma on, ole itsessään arvokysymys. Tosiasiassa, koska tiede on inhimillistä toimintaa, sitä ohjaavat monenlaiset arvot. Ensijaisesti tiedettä ohjaavat tiedolliset arvot, halu tietää, millainen maailma on. Monet tutkijat ovat myös kiinnostuneita parantamaan maailmaa, edistämään ihmisten ja nykyisin yhä useammin muidenkin elollisten olioiden hyvinvointia. Francis Baconin kuuluisa lausahdus ”tieto on valtaa” viittaa ihmisen luontosuhteeseen. Jos ajatellaan, että valta tarkoittaa muun luonnon alistamista ja hallitsemista, ajatus kuulostaa nykyihmisen korviin moraalisesti ongelmalliselta. Voidaan kuitenkin myös ajatella, että valta on ylipäänsä

Onko oikein tutkia mitä tahansa?

Tieteen etiikan keskeisiä kysymyksiä

Onko tutkija vastuussa tutkimustulostensa käytöstä?

Miten tutkimuksen kohdetta tulee kohdella?

Millaisia ovat hyvät tieteelliset käytännöt?

ihmisen kykyä vaikuttaa ympäristöönsä. Juuri tieto on mahdollistanut ihmisen muista eläimistä poikkeavan elämäntavan: hyvinvoinnin, turvallisuuden ja terveyden. Näin tieto valtana voidaan ymmärtää myös kykynä parantaa olosuhteita.

Tutkijat ovat kaikkina aikoina pyrkineet selvittämään, miten maailma toimii, usein juuri siksi, että ihmisille saataisiin puhdasta juomavettä ja sairauksia voitaisiin ehkäistä ja parantaa. Tieteen avulla on myös pyritty lisäämään sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja löytämään vastaus kysymykseen, mistä hyvä elämä koostuu. Nykyisin esimerkiksi kysymys ilmastonmuutoksesta, sen syistä ja mahdollisuudesta ehkäistä sitä, on noussut merkittäväksi monitieteiseksi kysymykseksi.

Mutta eikö tiede toisaalta ole itse syypää moniin ongelmiin? Tehtaiden piiput syytävät saasteita, meret hukkuvat muoviin, ilmasto lämpenee fossiilisten polttoaineiden polttamisen vuoksi, tehoviljely uhkaa pölyttäjien ohella koko ekosysteemiä, sosiaalinen media synnyttää vihaa ihmisten kesken. Mitään näistä ilmiöistä ei olisi olemassa ilman tiedettä. Onko tiede vastuussa näistä ja muista kielteisistä seurauksista?

Mikäli tieteellä tarkoitetaan vain järjestelmällistä ja järkiperäistä tiedon hankintaa, tiedettä tuskin voi asettaa vastuuseen edellä luetelluista ongelmista. Tiedettä ei myöskään voida syyttää yhtenä kokonaisuutena: folkloristiikka ei ole syypää napajäiden sulamiseen tai yksittäinen muurahaistutkija Itämeren rehevöitymiseen. Jos ajatellaan, että moraalinen syyllisyys edellyttää tietoista tekoa, yksittäisiä keksijöitäkään ei yleensä voida syyttää asioiden nykytilasta.

Kun Karl Benz patentoi ensimmäistä auton polttomoottoria vuonna 1879, hän ei saattanut edes kuvitella kaikkia keksintönsä seurauksia.

Voidaanko tieto erottaa siitä, mihin tai miten sitä käytetään? Voidaanko yksittäistä tutkijaa tai tiedettä yleensä pitää moraalisesti vastuussa siitä, miten jotkut muut löydettyä tietoa käyttävät?

Suostuisitko sinä syömään mitään missä on geenejä?

Kaikki tieteellinen tutkimus ei ole välttämättä edistänyt kaikkien maailman ihmisten hyvää. Osa tieteellisen tutkimuksen hyödyistä on koskettanut vain rajattuja ihmisjoukkoja, esimerkiksi rikkaita ihmisiä tai rikkaiden valtioiden asukkaita. Jotkin tieteelliset keksinnöt on kehitetty aivan tietoisesti vain jonkin tietyn ihmisryhmän hyväksi tai jopa suorastaan joitakin toisia ihmisiä vastaan, kuten puolustus- tai sotateknologinen tutkimus. Ydinasetutkimusta on haastavampaa perustella moraalisesti. Missä mielessä tieto ydinräjäytyksen teoriasta on arvovapaata?

Pitääkö kaikkea tutkia?

Tieteen etiikassa pohditaan myös, pitäisikö yhteiskunnan säädellä sitä, mitä tieteessä saa tutkia. Joidenkin mukaan tieteen ei tulisi lainkaan tutkia asioita, joilla on edes mahdollisuus laajentua esimerkiksi ydinaseiden kaltaisten asioiden olemassaolon kokoisiksi ongelmiksi. Erityisen paljon on pelätty tieteellisen tutkimuksen mahdollisia tai jopa ennakoimattomia seurauksia. Esimerkiksi voidaan ottaa keskustelu geenimanipulaatiosta, joka on saanut paljon julkisuutta. Onko kyse vain siitä, että ihmiset eivät keskimäärin pidä muutoksesta ja pelkäävät tuntematonta, vai onko näillä peloilla hyviä perusteita?

Geenimuuntelun puolustajat vetoavat usein siihen, että käytännössä ihminen on harjoittanut geenimuuntelua jo yli 10 000 vuotta. Monet tärkeät kasvit, kuten viljat ja pähkinät, ovat muuttuneet käyttökelpoisiksi ihmisravinnon lähteiksi alun perin tiedostamattoman ja sittemmin tarkoituksellisen perimän jalostamisen tuloksina. Myös monet nykyiset eläinlajit, kuten kissat ja koirat, ovat vuosituhantisen jalostuksen tuloksia. Nykyaikaisella geenimanipulaatiolla samanlainen toivottujen piirteiden lisääminen ja epätoivottujen poistaminen vain tapahtuu nopeammin, tarkemmin ja kontrolloidummin. Eritoten uusi Crispr-teknologia, niin sanotut geenisakset, mahdollistaa sen, että yksilön omia geenejä voidaan muokata suoraan. Organismiin ei tarvitse enää tuoda toisen lajin tai yksilön geenejä, kuten perinteisessä risteytyksessä.

Optimistisimpien arvioiden mukaan geenimuuntelu tulee poistamaan maapallolta niin aliravitsemuksen kuin perinnölliset sairaudet. Esimerkiksi kasvilajit, jotka tarvitsevat vähemmän vettä tai sietävät paremmin kylmyyttä ja tuholaisia, voivat ruokkia selvästi enemmän ihmisiä kuin nykyiset lajikkeet. Geenimuuntelun avulla on muokattu myös kasvien laatuominaisuuksia. Muun muassa riisin ja vehnän A-vitamiinipitoisuutta on lisätty ja soijan rasvahappopitoisuutta muokattu terveellisemmäksi.

Geenimuuntelua myös vastustetaan, ja osa vastustuksesta johtuu tietämättömyydestä. Monet pelot perustuvat julkisuudessa leviäviin epäluuloihin tai suoranaisiin salaliittoteorioihin. Aiheeseen liittyy kuitenkin oikeitakin ongelmia.

Geenimanipulaatio on suhteellisen nuori tutkimusala, eikä tieteellä ole vielä täysin selkeää kuvaa kaikista siihen liittyvistä ilmiöistä. Geenimuunteluun voi esimerkiksi liittyä sellaisia negatiivisia vaikutuksia, joita ei vielä tunnisteta tai edes osata arvata. Niin kauan kuin itse geenejä ja niiden toimintaa koskevat teoriat ovat vaillinaisia, ei välttämättä ymmärretä, mitä mistäkin voi seurata. Geenimanipulaation vastustajat viittaavat usein asbestiin ja kasviensuojelumyrkky DDT:hen, joita käytettiin aikanaan surutta ennen kuin niiden negatiivisista vaikutuksista alkoi kertyä tietoa. Toinen merkittävä kysymys liittyy geenimanipuloitujen lajien tai niiden geenien ennakoimattomaan leviämiseen muuhun ympäristöön. Tässäkin tapauksessa on hyvä tunnistaa ymmärtämättömyyteen perustuva kritiikki asiallisesti perustellusta. Moni pelkää, että geenimanipuloidut kannat voivat tuhota luonnon herkän tasapainon. Luonnon ekosysteemeissä tapahtuu kuitenkin aina jatkuvasti muutoksia ja jopa lajikatoja, kun toiset lajit lisääntyvät ja toiset väistyvät. Tällainen pelko liittyy usein virhekuvitelmaan, että on jokin luonnollinen tai alkuperäinen asioiden tila, jota teknologia häiritsee.

Entä jos ihmisiä jalostettaisiin järjestelmällisesti koirien tavoin esimerkiksi vainu- tai seuraihmisiksi?

Toisaalta vielä ei tiedetä, millaisia vaikutuksia muuntogeenisten kasvien leviämisessä ympäristöön voisi olla. Ihmisen toiminnalla on merkittävä vaikutus globaalisti yleistyvään lajikatoon. Jos geenimuunneltu kasvi vie elintilan laajoilta alueilta, käytännössä heikommilta luonnollisilta kilpailijoiltaan, se edistää biodiversiteetin köyhtymistä. On aivan perusteltua kehottaa varovaisuuteen asioissa, joita emme vielä täysin tunne.

Eläimet ja ihmiset tutkimuskohteena

Kun siirrytään eläimiin ja ihmisiin, eettiset kysymykset saavat uusia ulottuvuuksia. Toisin kuin kasvit, monet eläimet ja ihmiset ovat tuntevia olentoja. Näin niiden voidaan ajatella kuuluvan moraalin piiriin aivan toisella tavoin kuin kasvien. Eläinten ja ihmisten kohdalla on kiinnitettävä huomiota myös siihen, miten mahdollinen muokkaus vaikuttaa yksilön elämään.

Koti- ja tuotantoeläimiä ihmiset ovat jalostaneet jo vuosituhansien ajan valikoimalla vanhempia niiden ominaisuuksien perusteella. Näin esimerkiksi nykyiset lehmät tuottavat moninkertaisen määrän maitoa muinaislehmiin verrattuina, eivätkä ne selviäisi luonnossa ilman ihmistä, joka lypsää ne päivittäin. Koirien kohdalla on menty jo niin pitkälle, että useilla koiraroduilla esiintyy synnynnäisiä vakavia sairauksia kuten hengitysvaikeuksia tai lonkkavikoja.

Modernia geenimuuntelua on käytetty lähinnä tuotantoeläimiin. Tässä periaate on ollut sama kuin perinteisessä rodunjalostuksessa. Geeniteknologia on tuonut kuvaan lähinnä nopeammat ja tarkemmin säädeltävät tulokset. Eettisesti ongelma näyttäisikin olevan ensisijaisesti itse toiminnassa, eli siinä, että ihmiset jalostavat lajeja omien tarpeidensa ja halujensa mukaisiksi välittämättä siitä, millaiseksi se jalostetun eläimen elämän tekee – tai onko oikein, että ihminen muokkaa jonkin lajin sellaiseksi, ettei se kykenisi enää elämään ilman ihmisen apua?

Perimän muokkaus ei ole vieras ajatus myöskään ihmiskunnan historiassa. Kaikki tietoinen vaikuttaminen ihmisen perimään ei ole välttämättä moraalisesti ongelmallista. Perinteinen parinmuodostus on omalla tavallaan lapsen perimän valikoimista, sillä yleensä pyritään hankkimaan lapsia sellaisen ihmisen kanssa, jolla on ominaisuuksia, joita pidetään hyvinä. Sikiöseulonnassa ja sukusoluja luovutettaessa tehdään avoimia ja harkittuja valintoja. Nykyisellä geeniteknologialla voidaan esimerkiksi estää tai jopa poistaa joitakin vakavia, pahimmassa tapauksessa varhaiseen kuolemaan

johtavia, perinnöllisiä sairauksia. On vaikea kuvitella vanhempaa, joka ei tahtoisi pelastaa lastansa moiselta kohtalolta, saati siten moraalista argumenttia, joka asettaisi vanhemman toiveen eettisesti vääräksi.

Kulttuurikriittisen analyysin mukaan nykyisen tieteellis-teknologisen järjestelmän toimintalogiikka, sen teknologinen imperatiivi, on, että ”se mikä voidaan tehdä, tehdään”. Tämän mukaisesti monet pelkäävät, että mikäli ihmiset oppivat säätelemään omia geenejään riittävän yksityiskohtaisesti, olemme pian design-lasten maailmassa. Realistisempi kauhukuva lienee se, että yhteiskunnan eriarvoisuus voisi kasvaa merkittävästi, kun rikkailla on varaa järjestää lapsilleen tehokkaammat aivot tai terveemmät kehot.

On myös merkittävästi luontevampaa ajatella, jopa uskonnottomalta pohjalta, että on jollakin tavoin parempi, tai enemmän oikein, että ihminen syntyy juuri sellaisena kuin syntyy. Jokin siinä, että vanhemmat voisivat päättää tilata lapselleen juuri tietyt ominaisuudet, kuulostaa monen ihmisen korvaan vieraalta. Johtuuko tämä epämukavuuden tunne vain siitä, että puhutaan useimmille vielä vieraasta ja eksoottisesta geeniteknologiasta, vai onko sen takana jotakin perustavampaa ihmisyyteen liittyvää?

Miltä ihmiskunnan tulevaisuus näyttäisi, jos ihmiset voisivat päättää kaikki lapsensa ominaisuudet? Näyttäisikö jokainen kadulla vastaan tuleva Chris Hemsworthilta tai Scarlett Johanssonilta?

Nykyisin tavallisina pidettyjä elinsiirtoja vastustettiin aikanaan vaarallisena Jumalan leikkimisenä.

Onko munuaistensiirto mielestäsi periaatteessa sama vai eri asia kuin pään siirtäminen?

Tutkimuskohteiden kohtelu

Tieteen etiikkaan kuuluvat myös kysymykset siitä, tehdäänkö tiedettä moraalisesti kestävällä tavalla. Pohditaan, aiheuttaako tutkimus esimerkiksi haittaa tai kärsimystä sen kohteille tai ympäristölle. Tiedeyhteisön tulisi myös itse toimia eettisesti.

Tosiasiassa tieteen nimissä on toimittu myös epäeettisesti. Natsi-tiedemiesten maailmansodan aikana tekemät ihmiskokeet ovat epäinhimillisyydessään ilmiselvästi moraalin vastaisia. Lääketieteen alalla on tehty nykykatsannossa järkyttäviä kokeita toki aiemminkin, mutta viimeistään kaikkia ihmisiä koskevan ihmisoikeusajattelun leviämisen myötä tällaiset kokeet ovat nykyisin historiaa. Natsien kohdalla kyseessä oli käytännössä moderni poikkeustapaus, jonka koko globaali tiedeyhteisö on tuominnut.

Nykyisin tieteessä vallitsee tiukka säännöstö siitä, miten ja millä tavoin ihmisiä saa käyttää tieteellisen tutkimuksen koehenkilöinä. Ennen kuin esimerkiksi uutta lääkettä voidaan kokeilla ihmisillä, sen on läpäistävä kliiniset testit ja joskus myös eläinkokeet. Käytännössä eläinkokeet ovat käyneet viime vuosikymmeninä monin paikoin tarpeettomiksi, kun tietotekniset ohjelmat ovat kehittyneet yhä paremmiksi mallintamaan ihmiskehon reagointia.

Amerikkalainen neurokirurgi Robert J. White (1926–2010) herätti kohua vuonna 1970 siirtämällä onnistuneesti apinan pään toisen apinan kehon ylläpidettäväksi. Whiten tavoitteena oli pelastaa aivoiltaan terveitä ihmisiä, joiden ruumiit ovat pettämässä esimerkiksi lihasrappeumataudin vuoksi. Luovuttajina voitaisiin käyttää ruumiiltaan terveiden, mutta aivokuolleiden, ihmisten kehoja.

Olisiko tällainen operaatio eettisesti hyväksyttävä? White toimi paavi Johannes Paavali II:n lääketieteen etiikan neuvonantajana, ja jopa hän kannusti Whitea työssään. Siitä huolimatta erityisesti monet kristityt pitävät tällaista tiedettä vaarallisena Jumalan leikkimisenä. Monet uskonnottomatkin tuntuvat suhtautuvan

HYVÄN TIETEELLISEN KÄYTÄNNÖN NOUDATTAMINEN

Tieteen tekemisessä on sekä pohdittava tutkimuksen aiheuttamia mahdollisia seurauksia yhteiskunnalle että varottava aiheuttamasta harmia tutkimuksen kohteille. Tämän lisäksi tutkimuksessa on noudatettava hyvää tieteellistä käytäntöä esimerkiksi välttämällä vilppiä tai olemalla aiheuttamatta muuten haittaa tiedeyhteisölle.

Tieteenhistoriaan on mahtunut monenlaisia hyvän tieteellisen käytännön rikkomuksia. Vuonna 1996 professori Carl Öhmanin 1950-luvulla tekemän lisensiaattityön lähteistä osa osoittautui itse keksityiksi. Hän oli käyttänyt tutkimuksessa lähteenä muun muassa itse kirjoittamiaan August Strindbergin kirjeitä. Entinen kauppa- ja teollisuusministeri Jari Vilén puolestaan jäi kiinni plagioinnista. Melkein puolet hänen pro gradu -työstään oli lähes suoraan lainattu Simon kunnan historiikista. Lääketieteen puolella aivotutkija Paavo Riekkinen tuomittiin vankeuteen vuonna 1999 hänen käytettyään 1,8 miljoonaan markan tutkimusrahaa omiin yksityisiin menoihinsa. Vuonna 1994 kohistiin politiikan tutkija Tatu Vanhasen kansojen älykkyyseroja koskevasta tutkimuksesta, jonka katsottiin vahvistavan rasistisia asenteita.

Tutkimusetiikassa ei kuitenkaan pohjimmiltaan ole kyse vain näin räikeiden tapausten välttelemisestä. Koko tiedeyhteisö opiskelijoista huippututkijoihin sitoutuu rehellisyyteen, kriittisyyteen ja avoimuuteen tieteen tekemisessä.

Hyvää tieteellistä käytäntöä voi edistää ja vilppiä välttää noudattamalla seuraavia normeja:

• Noudata tutkimuksessa rehellisyyttä, tarkkuutta ja huolellisuutta.

• Ole avoin ja vastuullinen tutkimustulosten julkaisussa.

• Kunnioita muiden tekemää tutkimusta.

• Suorita tutkimus tiedeyhteisön hyväksymällä tavalla.

• Ole avoin tutkimuksen rahoituksesta ja ilmoita sidonnaisuudet.

• Hanki tarvittaessa tutkimusluvat ja noudata tutkimusta koskevaa lainsäädäntöä. •

Harjoittele

Mitä tutkimuksessa ei saa tehdä? Muuta hyvää tieteellistä käytäntöä koskevat kehotukset kielloiksi.

tällaisiin projekteihin kielteisesti, eritoten kun kysymys on vielä epävarman teknologian kokeilemisesta. Muuttaako asiaa se, että useita lihasrappeumataudista kärsiviä ihmisiä on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi koekaniiniksi tällaiseen operaatioon?

Eläinten käyttö päänsiirtokokeiden kaltaisissa tutkimuksissa kiellettiin Yhdysvalloissa osin juuri Whiten kokeiden herättämän kohun vuoksi. Kielto ei kuitenkaan ole maailmanlaajuinen. Aasiassa suoritettiin vastaavia kokeita rotilla vielä 1980- ja 1990-luvuilla, mutta nykyään alan tutkimuksessa käytetään ensisijaisesti tietokonemallinnuksia.

Koe-eläinten käyttö tutkimuksessa on noussut viime vuosikymmeninä merkittäväksi eettiseksi kysymykseksi. Ei ole vaikeaa perustella, että on moraalisesti väärin tehdä tarpeettomia kokeita, jotka aiheuttavat eläimille kipua

Psykologian historiasta tunnetaan pikku-Albertin tapaus. Kuuluisa behavioristi psykologi John B. Watson pyrki todistamaan teoriansa ehdollistamalla 9 kuukauden ikäisen Albert-vauvan kovan melun avulla pelkäämään valkoisia hiiriä. Tällaisen haitan aiheuttamista lapselle ei nykyään pidettäisi eettisesti hyväksyttävänä.

tai johtavat niiden kuolemaan. Kuitenkin esimerkiksi meikkiteollisuudessa toimitaan monin paikoin yhä näin. Onko olemassa tarpeellista, moraalisesti perusteltua koe-eläinten käyttöä? Voidaanko esimerkiksi syövän tai AIDSin parantamiseen käytettäviä hoitoja tai lääkkeitä kokeilla eläimillä? Tässä ollaan perimmäisen äärellä. Onko ihmishenki, tai mahdollisesti suurten ihmisjoukkojen henki, arvokkaampi kuin koe-eläimen henki?

Harjoittele

1. Millaisia kysymyksiä tieteen etiikka tutkii?

2. Mikä on teknologinen imperatiivi? Ota siihen kantaa puolesta tai vastaan.

3. Mitä hyvää tieteellistä käytäntöä koskevista normeista voidaan soveltaa myös tutkielman tekemiseen lukiossa?

4. Yhdysvaltalainen Manhattan-projekti tähtäsi toisen maailmansodan aikaan ydinaseen valmisteluun. Voidaanko projektiin osallistuneita tutkijoita pitää syyllisinä atomipommin pudottamiseen Hiroshimaan ja Nagasakiin vuonna 1945?

5. Yksi tutkimusetiikan keskeisistä periaatteista on, ettei tutkimuskohteelle saa aiheuttaa kohtuutonta haittaa tai harmia. Arvioi seuraavia tapauksia tämän periaatteen näkökulmasta:

a) Odottavalle äidille lähetetään satasivuinen tutkimuslomake, jolla pyritään selvittämään odotusaikaisen stressin vaikutuksia syntyvään lapseen. Lomakkeessa kysytään mm. kuinka huolissaan odottaja on siitä, että hänen puolisonsa jättää hänet raskausaikaisen lihomisen takia ja kuinka paljon hän pelkää kuolevansa synnytyksessä.

b) Sota-alueelta paenneita ihmisiä haastatellaan heidän kokemastaan väkivallasta, jotta saataisiin tietoa traumojen synnystä.

c) Tutkittaessa muotidieettien terveellisyyttä puolet tutkittavista laitetaan kaalikeitto-valkoviini-dieetille vuodeksi ja vertailuryhmä ruokailee voimassaolevien ravitsemussuositusten mukaan.

Tiivistelmä III Tieteenfilosofia

Tieteenfilosofia tutkii filosofisesti tieteellisen tiedon hankintaa. Tiede on järkeen perustuvaa ja järjestelmällistä uuden tiedon hankintaa. Pseudotieteet esittävät olevansa tieteellisiä, vaikka ne eivät täytä tieteen kriteereitä. Tiedettä tehdään tiedeyhteisössä, joka määrittelee tutkimukselle hyväksyttävät menetelmät ja käy kriittistä keskustelua. Tieteen tunnusmerkkejä ovat kriittisyys, objektiivisuus, toistettavuus, julkisuus, autonomisuus, edistyvyys ja itsekorjautuvuus. Tieteen päämääränä voidaan pitää joko totuutta tai tiedon sovellettavuutta. Teoria on tieteellisesti perusteltu käsitys siitä, millainen maailma on joltakin tietyltä osaltaan, ja kuvaus jostakin maailmaan kuuluvasta ilmiöstä. Tieteellisten realistien mukaan teoriat voivat olla joko tosia tai epätosia sen mukaan, miten hyvin ne sopivat yhteen tehtyjen havaintojen kanssa. Usein teoriat täydentyvät ja korjaantuvat, kun tiede edistyy. Instrumentalistit painottavat teorioiden totuudellisuuden sijaan niiden luonnetta hyödyllisinä tutkimuksen työkaluina. Falsifikationismi painottaa sitä, että tieteellisten tutkimusten tulee olla osoitettavissa havainnoilla virheellisiksi.

Deduktiivinen päättely on loogisesti sitovaa. Valtaosa tieteellisestä päättelystä on kuitenkin induktiivista eli esitetyt väitteet saavat enemmän tai vähemmän tukea esitetyistä perusteluista. Abduktiivinen päättely on päättelyä parhaaseen selitykseen. Hypoteettis-deduk-

Keskeiset käsitteet

• tiedeyhteisö

• kognitivismi

• instrumentalismi

• teoria

• tieteellinen realismi

• falsifikationismi

• induktio

• deduktio

• abduktio

• tieteen etiikka

tiivinen malli kuvaa luonnontieteellistä tutkimusprosessia kaiken tutkimuksen ideaalina. Tieteen etiikka on tieteenfilosofian osaalue, joka pohtii tieteeseen liittyviä moraalisia kysymyksiä. Keskeisiä kysymyksiä ovat muun muassa: Onko oikein tutkia mitä tahansa? Onko tutkija vastuussa tutkimustulosten käytöstä? Miten tutkimuksen kohdetta tulee kohdella? Millaisia ovat hyvät tieteelliset käytännöt? •

Ilkka Niiniluoto (1946–) on suomalainen filosofi, jonka tieteenfilosofiaa koskeneet kirjoitukset ovat vaikuttaneet laajasti läpi koko tiedekentän.

• tieteellisen tutkimuksen erottaminen epätieteellisestä

• falsifioituvan teorian tunnistaminen

• deduktiivisen, induktiivisen ja abduktiivisen päättelyn tunnistaminen

• hyvän tieteellisen käytännön noudattaminen

Opiskeluvinkki

Helsingin yliopiston entisen Philosophica-kirjaston seinällä oli kyltti, jossa luki ”Hiljaisuudessa syntyy ajatus.” Onko hiljaisuus filosofiselle ajattelulle välttämätöntä tai auttaako se siinä? Etsi hiljainen paikka ja kokeile itse.

Keskeiset taidot

Kertaa ja syvennä

1. Sporalogia on fyysikko Nils Mustelinin kehittämä leikkimielinen teoria, jonka mukaan helsinkiläisten elämäntapahtumia on mahdollista ennustaa kaupungin raitiovaunuliikenteen perusteella. Hänen mukaansa voitaisiin laatia karttoja siitä, missä raitiovaunut ovat sijainneet ihmisen syntymähetkellä, ja tehdä siitä päätelmiä ihmisen ominaisuuksista. Onko teoria tieteellinen? Perustele.

2. Mitkä tieteellisen menetelmän kriteerit eivät toteudu seuraavissa tapauksissa?

a) Tutkija esittelee omia mielipiteitään eikä suostu perustelemaan niitä.

b) Yritys antaa tutkijoille rahaa omaan liiketoimintaansa liittyvän aiheen tutkimiseen, mutta kieltää tulosten julkaisemisen ilman yrityksen lupaa.

c) Tiedeyhteisö kieltäytyy julkaisemasta vallitsevaan teoriaan sopimattomia havaintoja.

3. Pohdi, ovatko seuraavat teoriat falsifioitavissa. Keksi esimerkkejä siitä, miten falsifioituvia teorioita voidaan osoittaa virheelliseksi.

a) Korvatunturilla asuu joulupukki, joka jakaa jouluisin lapsille lahjoja.

b) Psykologi Sigmund Freudin mukaan lapsuuden kokemukset vaikuttavat vahvasti siihen, minkälaiseksi aikuiseksi ihminen kasvaa.

c) Luonnontieteilijä Jean-Baptiste Lamarck ajatteli, että myös ihmisten hankkimat ominaisuudet, kuten uimataito, voivat periytyä.

d) Mikrobiologi Louis Pasteurin mukaan matoja tai hometta ei voi syntyä spontaanisti tyhjästä.

4. Ovatko seuraavat päättelyt deduktiivisia vai induktiivisia?

a) Kaikki tieteet ovat empiirisiä. Filosofia ei ole empiiristä. Siis filosofia ei ole tiede.

b) Tiede on kriittistä. Nykytaide on kriittistä. Nykytaide on tiedettä.

c) Jos tutkimus on tieteellinen, siinä käytetään tieteellisiä menetelmiä. Selvityksessä on käytetty tieteellisiä menetelmiä. Selvitys on siis tieteellinen.

5. Heräät sängyssä siihen, että päällesi tippuu vettä. Keksi ja kuvaile tarkemmin tapahtuman olosuhteet ja anna tapahtuneelle sitten abduktiivinen selitys.

6. Vuonna 1996 fyysikko Alan Sokal julkaisi tieteellisessä aikakausijulkaisussa artikkelin ”Rajojen ylittäminen – kohti kvanttigravitaation muuntuvaa hermeneutiikkaa”. Vuotta myöhemmin hän tunnusti koko artikkelin olleen pelkkää hatusta vedettyä sanahelinää. Arvioi tapausta tutkimusetiikan näkökulmasta.

7. Poimi seuraavasta katkelmasta kaikki tieteenfilosofiset käsitteet ja määrittele ne.

Yksi tieteenfilosofian perinteisistä peruskysymyksistä on ollut tieteellisen tiedon luonne. Tästä näkökulmasta on kiinnostava filosofinen kysymys, mitä tapahtuu tieteen kehittyessä. Lisääntyykö tietomme, tuleeko siitä laadullisesti parempaa, vai onko kyse kenties muutoksesta ilman tiedollista edistystä? Toinen filosofinen syy olla kiinnostunut tieteen kehitysdynamiikasta on tieteellisten teorioiden realistisuus. Jos teoriat muuttuvat, missä määrin voimme sanoa, että ne kuvaavat todellisuutta? Kolmas seikka, jonka vuoksi tieteenfilosofit ovat olleet kiinnostuneita tieteellisestä kehityksestä, on ollut yhä suurempi kiinnostus konkreettista tieteellistä toimintaa kohtaan: abstraktista tiedekuvasta ja filosofialähtöisistä ongelmista on osittain siirrytty tutkimaan, mitä tosiasiallisessa, vielä ”kesken” olevassa tieteessä tapahtuu ja millaisia filosofisia ongelmia tiede itse synnyttää. Yksi osa tätä on sen tutkiminen, millaisia käsitteellisiä ja teoreettisia muutoksia tieteen kehittyessä tapahtuu.

Lähde: Tomi Kokkonen, Tieteen kehitysdynamiikka, Logos-ensyklopedia.

8. Karl Popper on kirjoittanut teoksessaan Arvauksia ja kumoamisia (1963), että ”tieteen täytyy alkaa myyteistä ja niiden kritiikistä”. Miten tämä voidaan tulkita?

9. Perustele seuraavat väitteet:

a) Julkisuus on tärkeä tieteellisen menetelmän kriteeri.

b) Tutkimuksen lähteet tulee kirjoittaa huolellisesti esille.

c) Tutkija ei voi julkaista mitä tahansa.

10. Laadi käsitekartta tieteestä. Ota mukaan ainakin alla olevat sanat.

instrumentalismi tutkimusetiikka kriittisyys pseudotiede

perusteleminen

deduktio induktio abduktio arvovapaus

päättelytieteellinen realismi teoria

IV

Tiede ja ihminen

Mitä rakkaus on? Jos asiaa kysyy evoluutiobiologilta, vastaukseksi voi saada esimerkiksi, että se on evoluution tukema sopeuma, joka vahvistaa lapsen turvallisuuden kannalta tärkeän perhesidoksen. Rakkaus on tunne, jonka tarkoitus on pitää lapsen vanhemmat yhdessä.

Toinen biologi selittäisi, kemistin kannustaessa, että joidenkin ihmisten haju saa meidät haluamaan juuri heitä. Hajun miellyttävyyden on osoitettu korreloivan toisen mahdollisimman erilaisen geeniperimän kanssa, mikä puolestaan olisi syntyvän lapsen kannalta paras mahdollinen tilanne.

Psykologi voisi viitata tutkimuksiin, joissa esimerkiksi osoitetaan yksilön lapsuuden kokemuksien ja suhteen omiin vanhempiinsa ohjaavan ihmisen parinvalintakäyttäytymistä tai miten yksilöt etsivät itseään täydentävää kumppania.

Historioitsija tai antropologi lähestyisi kysymystä toisella tavalla. He muistuttaisivat, että esimerkiksi avioliitot ovat olleet laajalti lähinnä sukujen välisiä liittolaissopimuksia tai kaupantekoa, ja että nykyisin yleinen ajatus yksilöiden molemminpuolisesta tunteesta liiton lähtökohtana on varsin länsimainen, historiallisesti nuori ilmiö.

Filosofi kääntyisi ensimmäiseksi käsitteen äärelle. Mitä rakkaudella itse asiassa tarkoitetaan? Onko olemassa erilaisia rakkauden lajeja? Esimerkiksi antiikin filosofiassa eroteltiin kolme erilaista rakkauden lajia: agape, joka on pyyteetöntä, henkistä tai jopa jumalallista rakkautta toiseen ihmiseen; eros on seksuaalista rakkautta; filia puolestaan on ystävyydenkaltaista rakkautta, joka voi kohdistua ihmisten lisäksi myös muihin asioihin.

Lukiessasi huomaa

• Mikä on ollut filosofian suhde eri tieteisiin eri aikakausina?

• Mitä on selittäminen tieteessä?

• Mihin tarvitaan yleissivistystä?

Kuvassa heettiläinen savitaulu noin tuhat vuotta ennen kreikkalaisen kulttuurin kukoistuskautta. Miksi vanhempien sivilisaatioiden sijaan juuri antiikin Kreikkaa pidetään filosofian ja länsimaisen sivistyksen kehtona?

Tieteen näkökulmia

Ensimmäinen tiede?

Vaikka filosofia on lukiossa vain yksi oppiaine muiden joukossa, sillä on monesti ajateltu olevan erityinen asema tieteiden joukossa. Filosofiaa kutsutaan usein tieteiden äidiksi. Tämä liitetään ajatukseen, että filosofia on ensimmäinen ja yleinen tiede, josta erityistieteet ovat historian kuluessa irtautuneet.

Ajatus filosofiasta tieteiden äitinä on virheellinen, jos sen ajatellaan tarkoittavan sitä, että antiikin Kreikan filosofit olisivat ensimmäisinä tutkineet maailmaa systemaattisesti ja rationaalisesti. Sumerin ja Egyptin korkeakulttuurit kehittivät merkittävästi yksittäisten alojen tietämystä jo kauan ennen kuin antiikin Kreikka kukoisti ja filosofiaksi nimetty ajattelutapa syntyi 600-luvulla ennen ajanlaskua. Esimerkiksi Sumerissa ja Egyptissä tarvittiin geometriaa viljelyalojen mittaamiseen, aritmetiikkaa kaupan ja verotuksen tarpeisiin sekä astronomiaa vuodenaikojen laskemiseen.

Antiikin filosofit eroavat Sumerin ja Egyptin oppineista, koska he ajattelivat, että matematiikan ja astronomian lisäksi rationaalisesti ja systemaattisesti pitäisi tutkia kaikkea mahdollista maailman perustavasta olemisen tavasta aina eläinten jaotteluun, sääilmiöiden syntyyn, logiikkaan, reto -

Tieteen ja filosofian kehitys

Varhaiset korkeakulttuurit

• Kirjoitustaito syntyy.

• Geometria, aritmetiikka ja astronomia alkavat kehittyä.

Antiikki

• Rationaalinen ja systemaattinen ajattelu suunnataan koko todellisuuteen.

• Filosofia ja länsimainen tiede syntyvät.

Keskiaika

• Ensimmäiset yliopistot syntyvät.

• Tieteiden painopiste teologiassa

Uuden ajan alku

• Uudet keksinnöt aloittavat luonnontieteiden voittokulun.

• Luonnontieteet eriytyvät filosofiasta.

riikkaan, teatteriin ja hyvään elämään. Tämän vuoksi antiikin filosofeja voidaan pitää yleisen eurooppalaisen sivistyneisyyden ja tieteen perustajina. Antiikin Kreikassa kaikkien tieteiden katsottiin kuuluvan filosofian alaan.

Aristoteleen sanoin se, mitä nykyisin kutsutaan filosofiaksi, on ensimmäistä filosofiaa ja muu todellisuuden järjestelmällinen tutkimus toista filosofiaa. Luonnontieteet alkoivat eriytyä omaksi alakseen uuden ajan alkuaikoina 1400- ja 1500-luvuilla. Silloin luonnontieteilijöitä kutsuttiin yleisesti luonnonfilosofeiksi. Luonnontieteilijöiden ja filosofien välille ei tehty selkeää eroa edes 1600‒1700-luvuilla, mutta ajan myötä sanat ”tiede” ja ”luonnontiede” alkoivat korvata sanaa ”filosofia”. Erityistieteistä, kuten fysiikasta, kemiasta ja biologiasta, alettiin puhua erikseen omina tieteinään. Monissa kielissä

1800-luku

• Ihmistieteet alkavat kehittyä ja erkaantua filosofiasta.

• Syntyy uusia ihmistieteitä kuten psykologia ja sosiologia.

Luonnontieteet muuttivat merkittävästi ihmisten elämää. Höyrykoneiden ja polttomoottorien keksimisen myötä tehdaskoneet, rautatiet ja lopulta autot mullistivat sen, miten asioita tuotettiin ja kuinka nopeasti liikuttiin paikasta toiseen.

Ihmiset rakentavat itselleen kodiksi kutsuttuja suojia. Kodin merkitystä ei kuitenkaan voida palauttaa niihin rakennusmateriaaleihin, joista se koostuu. Rakennuksen materiaalien ja niiden muodostaman kokonaisuuden kuvaus ei kerro, mikä koti on tai mitä se ihmiselle merkitsee.

sanalla ”tiede” viitataan kuitenkin nykyään nimenomaan luonnontieteisiin, mikä selittyy tätä historiallista taustaa vasten.

Luonnontieteiden kehitys oli 1700‒1800-luvuilla huimaa. Keksittiin muun muassa painovoima, happi, massan ja energian säilyvyyden lait, sähkömagnetismi, säteily, jaksollinen järjestelmä, evoluutioteoria, solubiologia ja genetiikka. Italialainen tähtitieteilijä Galileo Galilei (1564–1642) totesi jo 1600-luvun alussa, että luonnon suuri kirja oli kirjoitettu matematiikan aakkosilla. Nyt näytti siltä, että näitä aakkosia oli opittu lukemaan kokeellisen menetelmän avulla. Luonto näyttäytyi suurena koneistona, joka käyttäytyi säännönmukaisesti, ja tutkijan tehtävänä oli selvittää luonnonlait, jotka määrittelevät todellisuuden perimmäisen luonteen.

Perimmäinen todellisuus

Filosofi René Descartes ajatteli Galileo Galilein hengessä, että eläimet ovat monimutkaisia mekaanisia koneita ja että myös ihmisruumis on sellainen. Ihminen eroaa kuitenkin eläimistä, koska hänellä on sielu, joka ohjaa mekaanista ruumista vapaan tahtonsa mukaisesti.

1700-luvulla ranskalainen lääkäri ja materialistinen valistusfilosofi Julien Offray de La Mettrie (1709–1751) uskoi, että ihminen on kone

kuin muutkin eläimet. Jos todellisuus on fyysikko Isaac Newtonin (1642–1726) selvittämien fysiikan lakien mukaisesti toimiva kokonaisuus, ihminenkään ei voi olla tässä poikkeus. Kaikki oleva toimii lainmukaisesti.

Uusi luonnontiede katsoi todellisuutta monin tavoin samoin kuin antiikin luonnonfilosofit. He etsivät järjestystä ja sen taustalla olevia periaatteita. Ajateltiin, että vaikka ihmiset havaitsevat maailmassa erilaisia sattumanvaraiselta vaikuttavia asioita ja tapahtumia, niiden takana on jonkinlainen perustavampi todellisuuden taso: luonnonlait ja matematiikka. Ne selittävät, miksi ihmisten havaitsema todellisuus on sellainen kuin on. Tämä ajatus näkyy vaikkapa sellaisessa fysiikan oppikirjassa, jossa sanotaan, että vaikka pöytä näyttääkin kiinteältä, puiselta kappaleelta, se on oikeasti vain atomeja liikkeessä.

Ajatusta, jonka mukaan jokin asia tai sitä koskeva selitys voidaan palauttaa jollekin sitä itseään perustavammalle tasolle, kutsutaan filosofiassa reduktionismiksi. Kun ihminen esimerkiksi ihastuu juuri tiettyyn ihmiseen, hän voi selittää sitä itselleen vaikkapa sillä, että tuon ihmisen lähellä tuntuu hyvältä olla. Kemiassa tämä voidaan kuitenkin palauttaa kemiallisten reaktioiden seuraamukseksi. Tutkimusten mukaan ihminen kokee miellyttävänä sellaisen ihmisen tuoksun, jonka immuunipuolustusjärjestelmään liittyvät geenit ovat mahdollisimman erilaisia kuin itsellä. Mahdolliselle tulevalle lapselle on nimittäin hyväksi, että hän perii mahdollisimman laajan vastustuskyvyn erilaisia tauteja vastaan. Kemian näkökulmasta parinvalintaa ohjaavat erilaiset kemialliset reaktiot, kuten hajujen aikaansaamat hormonaaliset vaikutukset. Nämä ovat yleensä ihmisille tiedostamattomia. Ihastumisen tunne ja hyvän olon kokemus ovat vain pintaa ja seurausta muista perustavammista tekijöistä. Kemian näkökulmasta on toissijaista, miten ihastunut itse selittää ihastumistaan.

Erilaiset selitykset

Miksi pitäisi ajatella, että pöytä on pikemminkin liikkeessä olevia atomeja kuin kiinteä kappale? Miksi atomien taso olisi oikeampi tai perimmäisempi tapa hahmottaa pöytä kuin sen havaitseminen kiinteänä ja kovana objektina, jonka äärellä voi vaikka nauttia päivällisen ystäviensä kanssa? Entä miksi ihastuminen pitäisi kuvata ensisijaisesti kemiallisten reaktioiden tuloksena eikä merkityksellisen ihmissuhteen kehittymisenä?

Reduktio

Esimerkiksi:

Sosiologia Ihmisten keskinäinen vuorovaikutus

Psykologia Ihmisen käyttäytyminen

Biologia

Organismien toiminta ja geenit

Kemia Aineen ominaisuudet ja koostumus

Fysiikka Aineessa vaikuttavat voimat

Voiko tietokone kiukutella?

Yhdysvaltalainen filosofi Daniel Dennett (1942–) on esittänyt reduktiota koskevan vastaesimerkin. Hän kysyy, miksi shakkia pelaava tietokoneohjelma siirtää juuri tietyn nappulan juuri tiettyyn ruutuun. Reduktionismin näkökulmasta vastausta olisi etsittävä tutkimalla tietokoneohjelman koodia ja selvittämällä, mitkä ovat ne koodiin kirjatut säännöt, jotka ohjaavat ohjelman toimimaan juuri tuolla tavalla. Dennett jatkaa kysymällä, kertooko koodin lukeminen mitään siitä, miksi kone siirsi nappulaansa juuri siten kuin siirsi. Jos sen sijaan sanotaan, että kone siirsi nappulansa suojellakseen kuningastaan, jokainen shakin säännöt tunteva ymmärtää, miksi kone teki niin kuin teki. On ilmeistä, että inhimillinen ymmärrys voi toimia eri tasoilla, ja jotkin selitykset ovat ihmisille läheisempiä kuin toiset. On helpompi ymmärtää shakkia pelaavaa tietokonetta vetoamalla sen pelitaktiikkaan kuin ohjelman koodiin. Tämän vuoksi myös luonnontieteilijät käyttävät joskus puhetapoja, jotka eivät vastaa tiukkaa reduktionismia. Biologi voi sanoa, että haille on kehittynyt evoluution kuluessa terävät hampaat, jotta se olisi tehokkaampi saalistaja, vaikka biologiassa muutosten ei sinänsä katsota palvelevan mitään päämääriä eikä evoluutio ole tavoitteellista.

Kausaalinen ja teleologinen selittäminen

Kausaalinen selittäminen

Tutkittava ilmiö selitetään ajallisesti edeltävillä syillä, jotka aiheuttavat jonkin seurauksen.

Teleologinen selittäminen

Tutkittava ilmiö selitetään vetoamalla johonkin tarkoitukseen tai päämäärään.

YHDESSÄ ESIINTYVÄT ILMIÖT

Kausaliteettien tutkiminen on tärkeää paitsi ilmiöiden ymmärtämiseksi myös siksi, että kun tutkitaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen tai syrjäytymisen syitä, voidaan mahdollisesti myös vaikuttaa niihin. Syy- ja seuraussuhteiden osoittaminen erilaisten ilmiöiden välillä ei kuitenkaan ole yksinkertaista.

Yhdeksi kausaliteetin ehdoista mainitaan usein, että aina, kun ilmiö A esiintyy, myös ilmiö B esiintyy. Tilastotieteessä tällaista kahden ilmiön yhdessä esiintymistä kutsutaan korrelaatioksi. Esimerkiksi auringonpaisteessa vietetty aika ja ihon palaminen korreloivat vahvasti, ja runsaan auringossa olemisen voikin sanoa olevan ihon palamisen syy. Tämän sanominen kuitenkin edellyttää, että asialle on löydettävissä korrelaation ulkopuolinen perustelu, kuten lääketieteen tuntemat mekanismit, joiden mukaisesti auringon ultraviolettisäteily vaurioittaa ihoa sen palaessa.

Usein ilmiöiden välillä on myös satunnaisia korrelaatioita, joiden perusteella ei voida olettaa niiden olevan toistensa syitä ja seurauksia. Esimerkiksi hukkumiskuolemien määrä ja jäätelönmyynti korreloivat vahvasti keskenään. Ei kuitenkaan ole syytä olettaa, että runsas jäätelön syönti aiheuttaa huk-

kumiskuolemia tai että hukkumiskuolemat aiheuttavat runsasta lohduttautumista jäätelön syömisellä. Molempien ilmiöiden taustalta löytyy pikemminkin yhteinen selittävä tekijä eli kuuma kesä.

Jotta kausaliteetti voitaisiin todeta, tieteessä ei voida vedota vain kausaliteettiin. Sen lisäksi tulee tuntea mekanismi tai prosessi, jolla syy aiheuttaa seurauksen. Tupakkateollisuus yritti pitkään argumentoida, että tupakoinnin ja keuhkosyövän välinen yhteys on pelkästään tilastollinen korrelaatio, eikä niiden välillä ole todellista syy-seuraussuhdetta. Nykyään tunnetaan jo melko hyvin mekanismit, joilla tupakkatuotteiden ainesosat vaikuttavat eri syöpien syntyyn. Viimeisenä oljenkortenaan tupakkateollisuus on tarttunut siihen, että tupakointi vain lisää keuhkosyövän saamisen todennäköisyyttä, eikä se siis aina ja kaikissa tapauksissa aiheuta sitä. •

Haikaranpesien määrän ja perheiden lapsiluvun välillä näyttäisi olevan vahva korrelaatio. Voidaanko tästä päätellä, että haikarat tuovat lapset vanhemmilleen? Harjoittele

Luonnontieteissä, kuten fysiikassa ja biologiassa, ilmiöitä selitetään usein syy-seuraussuhteiden pohjalta eli kausaalisesti. Yleinen luonnonlaki voi kuvata kausaalisen suhteen tiettyjen ilmiöiden välillä: Aina, kun ilmiö A esiintyy, myös ilmiö B esiintyy. A aiheuttaa B:n. Jos sitten kysytään, miksi B esiintyy, viitataan tällaiseen lakiin ja siihen alkuehtoon, että A tosiaan esiintyy. Kun nesteen höyrynpaine on yhtä suuri kuin nesteeseen kiehumiskohdassa kohdistuva kokonaispaine (A), se alkaa kiehua (B).

Tarkoitukset ja päämäärät kuuluvat humanististen ja yhteiskuntatieteiden tutkimaan inhimilliseen todellisuuteen. Kun ihmisen toimintaa selitetään, täytyy huomioida teleologinen selittäminen, joka viittaa nimenomaan tarkoituksiin ja päämääriin. Kun esimerkiksi historioitsija selittää jotakin

menneisyyden tapahtumaa, jossa on ollut mukana inhimillisiä toimijoita, vetoaminen yleisiin luonnonlakeihin ja alkuehtoihin ei riitä. On tarkasteltava tapahtumaan osallistuneiden ihmisten aikomuksia ja uskomuksia.

Laadullinen ja määrällinen tutkimus

Luonnontieteiden ja ihmistieteiden välillä on eroja myös, kun tarkastellaan tutkimuksen menetelmiä. Voidaan esimerkiksi erottaa toisistaan laadullinen ja määrällinen tutkimus. Määrällinen tutkimus selittää ilmiöitä tilastollisin ja matemaattisin menetelmin, kun taas laadullisessa tutkimuksessa yritetään ymmärtää ainutkertaisia ilmiöitä tulkitsemalla kohteiden tuottamien tekstien tai puheiden merkitystä.

Määrällinen tutkimus korostuu luonnontieteissä ja laadullinen tutkimus ihmistieteissä. Ero ei kuitenkaan ole selvärajainen, koska myös ihmistieteissä tehdään määrällistä tutkimusta. Esimerkiksi uskontotieteilijä voi tutkia määrällisesti tilastoja ihmisten kuulumisesta uskonnollisiin yhdyskuntiin. Hän voi toisaalta tehdä myös laadullista tutkimusta, jossa hän pyrkii ymmärtämään ihmisten ainutkertaisia uskonnollisia kokemuksia.

Kun tutkitaan inhimillisen kulttuurin tuotteita, on tärkeää ymmärtää tutkittavien ilmiöiden sisältöä. Näin toimii esimerkiksi kirjallisuudentutkija, kun hän tulkitsee kaunokirjallista teosta, tai historioitsija koettaessaan ymmärtää, mitä jossakin historiallisessa tilanteessa tapahtui. Voidaan kuitenkin myös ajatella, että sisällön ymmärtämistäkin korostavissa tieteissä noudatetaan eräänlaista hypoteettis-deduktiivista menetelmää: empiirisen koejärjestelyn sijasta ihmistieteilijä testaa tulkintahypoteesia aineistoonsa. Monet laadullisen tutkimuksen edustajat eivät tosin miellä tutkimustoimintaansa näin, vaan he saattavat pitää hypoteettis-deduktiivista menetelmää vain määrälliseen tutkimukseen soveltuvana.

Miksi World Trade Centerin tornit romahtivat New Yorkissa 11.9.2001? Insinööri voi selvittää, miten talojen rakenteet romahtivat törmäyksessä. Tällainen tutkimus ei kuitenkaan kerro, miksi joku päätti suorittaa kyseisen operaation tai mikä tapahtuman poliittinen merkitys on ollut.

Hyvin yleisellä tasolla hypoteesien ja teorioiden muodostaminen ja niiden kriittinen koettelu maailmasta tehtävien havaintojen perusteella ovat joka tapauksessa tieteellisen toiminnan ydintä. Tämä pätee, tutkittiinpa ihmisestä riippumatonta materiaalista todellisuutta tai ihmisen luomaa kulttuuria, sen historiaa ja merkityksellisiä sisältöjä. Kaikilla tutkimuksen aloilla tarvitaan kriittistä tieteellistä menetelmää ja sitä toteuttavia päättely- ja selitysmalleja.

Harjoittele

1. Miten filosofian ja luonnontieteiden suhde muuttui uuden ajan alussa?

2. Mitä on reduktionismi tieteessä?

3. 1950-luvun jälkeen sekä ilmakehän hiilidioksiditaso että liikalihavien määrä ovat kasvaneet. Voiko tästä päätellä, että hiilidioksidi aiheuttaa liikalihavuutta tai liikalihavuus hiilidioksidipäästöjä? Perustele.

4. Miten voisit selittää sen, että opiskelija sinnittelee väsyneenä hereillä lukeakseen tenttiin: a) kausaalisesti b) teleologisesti?

5. Keksi esimerkki siitä, kuinka oppiminen ilmiönä voidaan palauttaa luonnontieteisiin.

Melkein mitä tahansa ilmiötä voidaan mitata, mutta esimerkiksi taiteen kokemisesta on vaikea selvittää mitään merkityksellistä käyttämällä mittauksia.

Millaisia olisivat esteettiset lainalaisuudet?

Ihmistieteet

Ihmistieteiden eriytyminen filosofiasta

1800-luvulla syntyi useita uusia tieteenaloja, kuten psykologia ja sosiologia. Ihmismielen ja yhteiskuntien tutkiskelu oli tuohon saakka mielletty ensisijaisesti filosofien alueeksi, mutta luonnontieteen huiman edistyksen vanavedessä alettiin ajatella, että myös ihmistä ja yhteiskuntaa koskeviin kysymyksiin voitaisiin saada havaintoihin perustuvia vastauksia. Uudet alat hakivat vaikutteita luonnontieteistä ja niiden kokeellisista menetelmistä. Tieteenfilosofiassa tätä suuntausta kutsutaan positivismiksi.

Positivismin mukaan todellinen tieto on sellaista, joka voidaan osoittaa todeksi luonnontieteellisin menetelmin. Positivismin isänä on usein pidetty ranskalaista filosofia ja sosiologia Auguste Comtea (1798–1857). Hän piti perinteisiä käsitteellis-rationaalisia filosofisia pohdintoja ihmisestä ja yhteiskunnasta sekä epätieteellisinä että tarpeettomina. Comten mukaan yhteiskunnalliset ilmiöt noudattavat omia lainalaisuuksiaan, joita voidaan havainnoida ja mitata. Siksi ne voidaan tunnistaa kokeellisen menetelmän avulla yhtä lailla kuin luontoa ohjaavat lainalaisuudetkin.

Tieteet

Luonnontieteet

Esimerkiksi fysiikka ja biologia

Yhteiskuntatieteet

Ihmistieteet

Esimerkiksi taloustiede ja sosiologia

Humanistiset tieteet

Esimerkiksi historia ja kielitiede

Toisten tutkijoiden mielestä luonnontieteen menetelmät eivät sopineet ihmistä koskevaan tutkimukseen, vaan ne olivat joko vajaita tai suorastaan virheellisiä. Tämän vuoksi viime vuosisadan alkupuolella puhuttiin paljon ihmistieteiden ja luonnontieteiden eroista, millä haluttiin korostaa sitä, että niiden menetelmien tulisi olla erilaisia. Ihmistieteet on voitu vielä jaotella humanistisiin tieteisiin ja yhteiskuntatieteisiin. Jaottelut ovat vaihdelleet aikakausittain ja kielialueittain, mutta niiden taustalla oleva asetelma on kohtuullisen selkeä.

Saksalainen filosofi, psykologi ja sosiologi 1911) oli varhainen ihmistieteiden puolustaja. Hän vetosi useisiin seikkoihin perustellessaan kantaansa, jonka mukaan ihmistä ja inhimillistä todel lisuutta ei voi tutkia samoin kuin muuta todellisuutta.

Ensinnä on olemassa asioita, jotka eivät tule näkyvik si luonnontieteellisessä tutkimuksessa. Vaikka miten mitattaisiin ja analysoitaisiin esimerkiksi kympin se teliä, ei päästäisi käsiksi sen ”rahamaisuuteen”. Seteli on luonnonesineenä paperinpala, mutta kulttuu riesineenä sillä on arvo ja merkitys. Myös tätä rahan arvoa ja merkitystä on sekä mahdollista että järkevää tutkia rationaalisin menetelmin: ne eivät ole täysin subjektiivisia tai sattumanvaraisia asioita. Toiseksi, kun etsitään syitä sille, miksi jokin asia tapahtui, elottoman materian ja ihmisen toiminnan välillä on merkittävä ero. Ihmisen ajattelulla ja toiminnalla on oma sisäinen mielensä, jota ei voida ymmärtää havainnoimalla pelkästään ihmisen ulkoista käyttäytymistä. Ihmisten toimintaa ohjaavat heidän aikomuksensa ja merkityksensä, joita on tulkittava.

Usein tieteet jaotellaan luonnontieteisiin ja ihmistieteisiin. Monet tieteet, kuten psykologia, yhdistelevät kuitenkin sekä luonnontieteiden että ihmistieteiden menetelmiä.

paljastaa sen, että lippu merkitsee monille muutakin kuin kankaan kappaletta.

Yksi 1800-luvun uusista tieteenaloista oli sosiologia, joka tutkii yhteiskunnan ja ihmisryhmien toimintaa.

Luonnontieteet tuottavat kattavia teorioita tai universaaleja lakeja, mutta ihmisten toiminta on aina johonkin rajaan saakka tapauskohtaista ja ainutkertaista. Esimerkiksi vesi jäätyy säännönmukaisesti tietyissä lämpötiloissa, mutta ei ole olemassa yhtä tiettyä lämpötilaa tai aikaa, jossa ihminen vääjäämättä nostaa sormensa pois kylmästä vedestä. Ihminen voi valita miten toimii, mutta vedellä ei ole tällaista mahdollisuutta.

Ihmisen toiminnan selittäminen

Suomalainen filosofi Georg Henrik von Wright (1916–2003) ehdotti ihmistä tutkivien tieteiden yleiseksi selitysmalliksi praktista syllogismia. Luonnontapahtumilla on aina syy, mutta inhimillisillä teoilla on peruste, joka kertoo, minkä vuoksi tekijä teki teon. Syyn ja perusteen välistä eroa vastaa englannin kielen erottelu termien cause ja reason välillä.

Von Wrightin praktinen syllogismi voidaan muotoilla näin: A haluaa saavuttaa päämäärän B. A uskoo, että saavuttaakseen päämäärän B hänen on tehtävä teko X. Siksi A ryhtyy tekemään tekoa X, ellei mikään häntä estä niin tekemästä. Mallissa A:n teko selitetään viitaten hänen päämääräänsä sekä uskomuksiinsa siitä, mikä on välttämätöntä tuon päämäärän saavuttamiseksi. Olennaista on, että A uskoo teon X olevan välttämätön ehto päämäärän saavuttamiseksi, ei se, onko se todella päämäärän saavuttamisen välttämätön ehto.

Praktinen syllogismi

Arvopremissi

P1: Rauha haluaa, että sota Ukrainassa loppuu.

Uskomuspremissi

P1: Rauha uskoo, että mielenosoituksilla voidaan lopettaa sota.

Johtopäätös

V: Rauha osallistuu mielenosoitukseen sotaa vastaan.

Praktinen syllogismi voi olla pätevä selitys, vaikka A olisi uskomuksessaan väärässä. A voi esimerkiksi ajatella, että saavuttaakseen kaveripiirinsä hyväksynnän hänen tulee käyttää tietynlaisia vaatteita. Kun hän saa hankittua tärkeinä pitämänsä vaatteet, hän ei saakaan toivomaansa hyväksyntää eikä tulos siis ollut toivotunlainen. Ihmiset toimivat usein epätosien ja järjettömienkin uskomusten perusteella, ja samoin heidän toimintansa päämäärät saattavat olla erittäin arveluttavia. Silti heidän toimintaansa voidaan selittää sillä, että heillä on juuri niitä uskomuksia ja päämääriä, joita heillä on.

Kun korostetaan luontoa ja ihmistä tutkivien tieteiden menetelmällisiä eroja, painotetaan usein selittämisen ja ymmärtämisen erilaisuutta. Siinä missä luonnontieteissä on tapana selittää ilmiöitä viitaten yleisiin lainalaisuuksiin, kuten painovoimaan tai evoluutioon, humanistisissa tieteissä

Monet ajattelevat, että kaupallisen alan opinnot takaavat tulevaisuudessa hyvän työpaikan. Koska alan osaajia koulutetaan paljon, kilpailu työpaikoista voi kuitenkin olla kovaa.

MAAILMAN MUUTTAMINEN

Filosofian perimmäisestä tehtävästä on edelleen olemassa monenlaisia näkemyksiä. 1900- ja 2000-luvuilla on akateemisen filosofian piirissä painottunut näkemys filosofiasta ajattelun selventämisenä. Tällöin filosofia ei niinkään ota kantaa, vaan auttaa logiikan sekä käsite- ja argumentaatioanalyysin keinoin selventämään ajattelua ja sen lähtökohtia.

”Filosofit ovat vain eri tavoin selittäneet maailmaa, mutta tehtävänä on sen muuttaminen”, Karl Marx kirjoittaa kuuluisissa Feuerbach-teeseissään (1845). Vaikka Marxin ajatus liittyy kiinteästi työväestön oikeuksien ajamiseen, se voidaan myös irrottaa tästä asiayhteydestä. Monet ovat Marxin hengessä

halunneet nähdä filosofian tehtäväksi myös maailman muuttamisen.

Vaikka filosofian ei ajateltaisi tähtäävän vallankumoukseen, filosofisilla ajatuksilla ja käsitteellisillä innovaatioilla on vaikutusta yhteiskunnalliseen keskusteluun ja ennen kaikkea tapaan, jolla ihmiset hahmottavat maailmaa ja paikkaansa siinä. Muutokset ajattelussa muuttavat myös ihmisten tapaa toimia maailmassa. •

Harjoittele

Onko filosofian opiskelu muuttanut tapaasi ajatella tai toimia?

ja yhteiskuntatieteissä tutkitaan usein ainutkertaisia inhimillisiä tekoja ja tapahtumia, jotka eivät sellaisinaan välttämättä koskaan toistu. Onkin yksinkertaistaen sanottu, että luontoa selitetään mutta ihmistä ymmärretään. Jyrkän kahtiajaon sijasta on kuitenkin järkevää ajatella, että selittäminen ja ymmärtäminen kietoutuvat toisiinsa. Esimerkiksi teleologisessa selittämisessä on ensin ymmärrettävä, että selitettävä ilmiö on teko, jolla on jokin inhimilliseen toimintaan ja kulttuuriin kuuluva merkitys. Vasta kun teko on näin ymmärretty teoksi eikä pelkäksi luonnontapahtumaksi, sitä voidaan ryhtyä selittämään viitaten sen tekijän aikomuksiin ja uskomuksiin.

Rajakiistoista tieteidenvälisyyteen

Nykyisin positivismin seuraajana pidetään naturalismia. Sen mukaan todellisuus on luonnollinen kokonaisuus, eikä mitään yliluonnollista tai luonnonlakien ulkopuolista todellisuutta ole olemassa. Siksi luonnontieteellinen tutkimus on paras tapa tutkia koko todellisuutta, johon ihminenkin kuuluu. Jyrkätkään naturalistit eivät sinänsä kiistä ihmistieteiden erityisyyttä koskevia perusteluja, mutta saattavat todeta, etteivät ihmistieteiden kysymykset ole varsinaisesti tieteellisiä. Naturalisteille tiede tarkoittaa ensisijaisesti luonnontieteitä.

Aiempia positivisteja ja useimpia nykyisiä naturalisteja yhdistää ajatus siitä, että tulisi olla yksi tiede ja yksi tieteellinen menetelmä: luonnontiede ja luonnontieteellinen menetelmä. Nykyiset ihmistieteilijät sen sijaan yleensä katsovat, että vaikka heidän käyttämänsä menetelmät, kuten haastattelut tai teksti- ja kuva-analyysit, eivät olisi samoja kuin luonnontieteissä, ne ovat silti tiedettä.

Viimeisten muutaman vuosisadan aikana tieteissä on vallinnut erikoistumisen trendi, jossa entistä kapeampia tutkimusaloja nimetään omiksi tieteenaloikseen. Sen rinnalle on noussut viime vuosikymmeninä tarve hahmottaa asioita myös laajasti. Tämä on tuottanut paljon erilaista tieteidenvälistä yhteistyötä.

Esimerkiksi ilmastotutkimusta olisi vaikea kuvitella tänä päivänä ilman merkittävää luonnontieteiden välistä yhteistyötä. Samaan aikaan ihmistieteiden puolella raja-aidat esimerkiksi yhteiskuntatieteiden, kulttuurintutkimuksen ja filosofian välillä tuntuvat usein keinotekoisilta, kun yritetään hahmottaa monimutkaisia kysymyksiä esimerkiksi politiikan, talouden ja median vaikutuksista ihmisyhteisöjen ja yksilöiden arvoihin, maailmankuviin ja käyttäytymiseen.

On myös monia tieteenaloja, joissa yhdistellään luonnontieteen ja ihmistieteiden lähestymistapoja. Esimerkiksi yhteiskuntatieteissä käytetään

Evoluutiobiologiassa on selvitelty tanssin alkuperää ja esitetty sen liittyvän muun muassa sotaan. Uuden-Seelannin rugby-maajoukkue esittää maorien perinteistä oman joukon yhteishengen nostattamiseen ja vastustajan pelotteluun tähtäävää hakatanssia ennen ottelua.

Psykologiassa

käytetään sekä ihmistieteille että luonnontieteille ominaisia menetelmiä. Nykyaikaisilla aivokuvantamismenetelmillä voidaan saada tarkkaa tietoa aivojen toiminnasta.

luonnontieteille ominaisia määrällisen tutkimuksen menetelmiä, ja psykologiassa käytetään luonnontieteellisiä koejärjestelyjä. Toisaalta myös yleensä luonnontieteiden joukkoon jaotelluilla aloilla, kuten kulttuurimaantieteessä ja kognitiotieteessä, käytetään ihmistieteille ominaisia laadullisia lähestymistapoja.

Vaikka merkittävä osa luonnontieteellistä ja ihmistieteellistä tutkimusta tehdään omien tieteidenalojen sisällä, luonnontieteilijät ja ihmistieteilijät tekevät yhteistyötä keskenään. Monilla tutkimusalueilla tieteiden välinen yhteistyö saavuttaa hienoja tuloksia. Esimerkiksi arkeologisilla kaivauksilla tarvitaan arkeologien, historioitsijoiden ja uskonnontutkijoiden lisäksi usein fyysikoita, biologeja, geologeja, ilmastotutkijoita, kemistejä, datahallinnan ammattilaisia ja niin edelleen. Tieteiden yhteistyöllä paikalta löydetyistä esineistä, jäänteistä ja maanlaadusta voidaan päätellä monenlaisia asioita. Huomioita voidaan tehdä asutuksen yleisestä historiasta, sen asukkaiden uskomuksista, varallisuudesta, arkielämästä, ruokavaliosta ja yleisestä terveydentilasta. Näiden lisäksi pystytään usein myös arvioimaan asutuksen hylkäämisen tai tuhoutumisen syitä.

Harjoittele

1. Mitä on positivismi tieteenfilosofiassa?

2. Keksi praktisen syllogismin mukaiset premissit johtopäätökselle, että Sofia haki yliopistoon opiskelemaan filosofiaa.

3. Miten ajattelulla voi muuttaa maailmaa? Anna esimerkkejä.

4. Luonnontieteet ovat menestyneet hyvin mittaamalla ja luomalla universaaleja lakeja. Miksi tämä lähestymistapa ei välttämättä toimi, kun tutkitaan ihmisiä?

5. Mitä a) yhteistä b) eroa on luonnontieteillä ja ihmistieteillä?

MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TUTKIMUKSEN KOHTEENA

Mitä tiede voi sanoa mielenterveyden häiriöistä? Ne aiheuttavat yksilölle ja hänen läheisilleen kärsimystä ja ovat taakka myös yhteiskunnalle. Tutkimuksen toivotaan tarjoavan niihin parannuskeinoja, mikä ei onnistu ilman tietoa niiden syistä.

Terveystilastotiede kerää ja yhdistelee väestötason terveystietoja. Sen avulla on voitu osoittaa, että esimerkiksi skitsofreniaan sairastumisen yleisyys vaihtelee suvuittain. Perinnöllisyystiede voi tämän havainnon varassa verrata sairastuneiden perimää sellaisten ihmisten perimään, joilla vastaavaa sukurasitusta ei ole, ja tunnistaa sairaudelle altistavia geenimuutoksia.

Seilin saarella toimi vuoteen 1962 asti mielisairaala, jonka potilaat elivät eristyksissä muusta yhteiskunnasta.

Neurobiologia voi selvittää, miten häiriöt ilmenevät aivojen aineenvaihdunnassa. Biolääketieteen ja biofarmasian keinoin voidaan puolestaan yrittää löytää lääkeaineita, joilla solutason aineenvaihduntaan voidaan vaikuttaa oireita lievittävästi. Kansanterveystiede voi selvittää, millainen yhteys ihmisten elinoloilla on sairastuvuuteen ja kuinka niihin puuttumalla voitaisiin edistää terveyttä.

Mielenterveyden häiriöt ovat niistä kärsivien kannalta olennaisesti muuta kuin tilastollisia yhteyksiä tai solujen aineenvaihduntaa. Psykologisen tutkimuksen avulla mielenterveyden häiriöitä voidaan ymmärtää esimerkiksi suhteessa ihmisen persoonan piirteisiin, yksilöllisiin minän suojamekanismeihin ja kehityspsykologisiin tekijöihin. Voidaan selvittää, millaiset tekijät suojaavat ihmisen selviytymistä ja mitkä taas uhkaavat mielen tasapainoa.

Sosiologia tarkastelee mielenterveyden häiriöitä yhteiskunnallisina ilmiöinä. Vallitsevat ihanteet vaikuttavat siihen, mitä pidetään toivottavana ja millaiset ihmiset voivat joutua sysätyiksi yhteiskunnan reunamille mieleltään sairaiksi, epänormaaleiksi ja sopeutumattomiksi leimattuina. Historioitsijat voivat puolestaan selvittää, miten käsitykset mielenterveyden häiriöistä ovat vaihdelleet ja mitkä ihmisen tunteiden ja käyttäytymisen muodot on kulloinkin leimattu sairaudeksi. Historiallinen näkökulma auttaa ymmärtämään, että käsitykset mielenterveydestä muuttuvat ajan myötä. •

Tehtävä

Mitä hyötyä on siitä, että mielenterveyttä tutkitaan eri tieteiden näkökulmista?

Ihminen on sekä yksilönä että lajina loputtoman kiinnostunut itsestään. Mitä tämä kiinnostus kertoo meistä?

Ihminen eri tieteiden tutkimuskohteena

Luonnonlait ja ihminen

Ihmiset ovat kautta aikain olleet kiinnostuneita siitä, mitä on olla ihminen. Ei siis ole lainkaan yllättävää, että ajattelijat ja eri tieteenalojen tutkijat ovat tutkineet ihmistä monin eri tavoin ja monista eri lähtökohdista. Esimerkiksi koulun oppiaineissa, kuten äidinkielessä, terveystiedossa, biologiassa, psykologiassa, filosofiassa, historiassa, uskonnossa ja elämänkatsomustiedossa, käsitellään eri puolia siitä, millaisia ihmiset ovat ja miten he toimivat. Miten koulun eri oppiaineiden ja niiden edustamien tieteiden näkökulmat sitten poikkeavat toisistaan?

Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla oli aikoinaan näytteillä ihminen eriteltynä suhteellisiin kemiallisiin ainesosiinsa. Samalla pöydällä oli eri astioissa vettä, hiiltä, vetyä, typpeä, kalkkia, fosforia ja niin edelleen. Vaikka se ei ensimmäisenä tulisi mieleen, niin ihminen kemian näkökulmasta todellakin on näitä aineita. Ihminen on juuri tietynlainen kokoelma erilaisia aineita.

Luonnontieteissä ihmistä tutkitaan myös toimivana organismina. Kemian periaatteiden ymmärtäminen on lähtökohta lääketieteelliselle tutkimukselle, jossa selvitetään erilaisia ihmisten terveyteen ja sairauksiin liittyviä merkitseviä tekijöitä. Esimerkiksi raudan puute voi johtaa anemiaan, jossa veren hapenkuljetuskyky keuhkoista kudoksiin heikentyy. Tämä ilmenee ihmisessä organismin toiminnan heikentymisenä, kuten väsymyksenä, hengenahdistuksena, hajamielisyytenä, hermostuneisuutena ja lopulta jopa yleiskunnon vaarallisena romahtamisena.

Biologian mukaan ihmiset rakentuvat soluista ja niitä rakentavista molekyyleistä, jotka uusiutuvat muutamien vuosien tai vuosikymmenten välein. Fysiikan näkökulmasta molekyylit ja solut muodostuvat atomeista, jotka vaihtuvat tätäkin nopeammin. Atomitasolla ihminen myös vaihtaa koostumustaan ympäristönsä kanssa jatkuvasti.

Genetiikassa tutkitaan ihmistä hänen perimänsä näkökulmasta. Vaikka ihminen aineen tasolla muuttuisi, geenien sisältämä informaatio ja sitä kautta organismin toiminnallinen kokonaisuus säilyy samankaltaisena.

Westworldtv-sarjassa pohditaan kysymystä, onko ihmisessä jotakin sellaista, jota robotissa ei voi olla.

Moni ajattelee, että luonnontieteiden näkemys ihmisestä on yksipuolisen materialistinen, koska se on kiinnostunut ihmisestä materiaalisena olentona.

Kuitenkin esimerkiksi genetiikan näkökulmasta oleellista on nimenomaan informaatio eikä alati muuttuva aineellinen kokonaisuus, joka noita geneettisiä ohjeita kopioi ja seuraa.

Evoluution näkökulmasta ihminen on muiden eläinlajien tavoin lisääntymiseen pyrkivä olento, joka tavoittelee jatkuvuutta muullekin kuin kemiallisille reaktioille tai yksittäisille soluille. Kehon ja aivojen sähkökemiallisten reaktioiden tai solujen uusiutumisen tasolla elävää organismia voidaan toki pitää vain koneena tai geneettistä informaatiota kantavana astiana. Yksilöllisen organismin käyttäytymisen näkökulmasta oliolla on kuitenkin vaistoja ja viettejä, jotka saavat sen tavoittelemaan tiettyjä asioita ja välttämään toisia.

Evoluutiobiologiassa katsotaan yleisesti esimerkiksi, että naaraslinnut valitsevat tarjolla olevista komeimman pyrstön tai monimutkaisimman laulun esittävän uroksen. Perusteluna on pidetty sitä, että naaraat valitsevat oman jälkeläisen selviämisen kannalta parhaat geenit omaavan partnerin. Samanlaisten periaatteiden katsotaan ohjaavan myös ihmisiä.

Eläinten käyttäytymisen tutkimuksessa, erityisesti sosiobiologiassa, on selvitetty, miten laumaeläimet muodostavat perheryhmiä ja kumppanuuksia sekä miten ne käyttäytyvät ryhmässä toisiaan kohtaan. On jopa puhuttu jonkinlaisesta laumaeläinten moraalista. Useat laumaeläimet lepakoista norsuihin näyttävät noudattavan tiettyjä sosiaalisen käyttäytymisen periaatteita, kuten hädänalaisen auttamista ja oman ryhmän jäsenten tappamisen välttämistä.

Miten eri selittämisen tasot näkyvät eri tieteenaloilla?

Atomien ja solujen taso Kausaliteetti ja luonnonlait

Ihmisen toiminnan selittäminen

Geenien taso Informaation säilymispyrkimys

Toimivan organismin taso Vaistot, viestit, valinnat ja sosiaalisuus

Merkitysten taso Uskomukset ja arvot

Todennäköisyydet ja ihminen

Luonnontieteiden, kuten fysiikan ja kemian, näkökulmasta ihminen yleensä toimii fysikaalisella ja kemiallisella tasolla säännönmukaisesti. Esimerkiksi aivojen synapsit reagoivat tiettyihin välittäjäaineisiin aina tietyllä tavalla.

Kun ihmistä käsitellään biologiassa toimivana organismina tai psykologiassa sosaalisena olentona, puhutaan usein säännönmukaisuuksien sijaan taipumuksista ja todennäköisyyksistä. Myös monet ihmistieteet käsittelevät taipumuksia ja todennäköisyyksiä.

Esimerkiksi itävaltalainen psykologi Sigmund Freud (1856–1939) teki tunnetuksi tiedostamattoman käsitteen. Freudin mukaan ihminen ei tunnista itse tiedostamatonta, mutta se kuitenkin ohjaa häntä esimerkiksi unien välityksellä.

Sigmund Freud ei ajatellut, että tiedostamaton olisi geenien sisältämää informaatiota tai aivokemiaa. Sen sijaan tiedostamattoman toiminta perustui siihen, että ihminen kokee asioita merkityksellisinä ja saattaa esimerkiksi torjua ajatuksia ja muistoja, joita hän ei halua muistaa tai tiedostaa. Freud siis katsoi ihmisen toiminnan olevan jossakin määrin vääjäämätöntä, kuten luonnontieteissä ajatellaan. Tähän prosessiin voidaan Freudin mukaan kuitenkin myös puuttua ja tämä puuttuminen voi terapeutista tai terapian kohteesta riippuen onnistua tai epäonnistua. Kyse ei ole luonnontieteen mukaisesta lainomaisuudesta.

Kun ihminen kohtaa yllättävän uhkaavan tilanteen, hän joko kykenee toimimaan järkevästi harkiten tai saattaa panikoida. Kyseessä ei ole tahdonalainen asia, vaan reaktio syntyy kehon vastatessa äkilliseen stressiin.

Kaikki ryhmät eivät toimi samoilla tavoilla. Joukkueen tähtipelaajan loukkaantuminen voi lamauttaa yhden joukkueen, mutta toinen yltyy siitä entistä parempiin suorituksiin.

Kun maailmaa tarkastellaan fysikaalisten tai kemiallisten reaktioiden sijaan viettien, vaistojen, tiedostamattoman tai vaikkapa sosiaalisen paineen näkökulmasta, se näyttäytyy entistäkin monimutkaisempana paikkana. Tällöin on mielekkäämpää puhua pikemminkin todennäköisyyksistä kuin tapahtumien vääjäämättömistä seurauksista. Esimerkiksi sosiologien mukaan ulkoinen uhka tiivistää ryhmän yhteenkuuluvuutta, mutta kyse ei ole välttämättömästä seurauksesta, joka pätisi samalla tavoin jokaiseen uhan alle joutuneeseen yhteisöön saati sitten sen yksittäisiin jäseniin. Yksilöillä ja yhteisöillä voi olla havaittavia ja tutkimuksella osoitettavia taipumuksia reagoida asioihin tietyillä tavoilla, mutta nämä ovat pikemminkin taipumuksia kuin vääjäämättömyyksiä.

Voidaan puhua eräänlaisista löyhistä säännönmukaisuuksista tai todennäköisyyksistä, joita ihmisten tavoitteisiin ja merkityksiin perustuva käyttäytyminen heijastaa. Esimerkiksi psykologiassa on todettu, että vaikeiden kysymysten kohdalla ihmiset ovat taipuvaisia valitsemaan vaihtoehdon, joka ei edellytä heiltä aktiivista päätöstä tai toimintaa. Jos ihmistä vaikkapa pyydetään laittamaan lomakkeessa rasti ruutuun, jos hän haluaa kuoltuaan luovuttaa elimensä, vain harva tekee niin. Jos lomakkeessa sen sijaan pyydetään rastittamaan ruutu, mikäli ei halua luovuttaa elimiään, niin edelleen

vain harva rastittaa ruudun. Tulos on kuitenkin tällöin päinvastainen, koska valtaosa tulee antaneeksi luvan elinluovutukselle.

Psykologian tutkimustulokset eivät ole poikkeuksettomia kuten fysiikan tai kemian lait, mutta ne näyttävät pätevän suureen osaan ihmisiä. Sama pitää paikkansa myös yhteiskuntatieteissä. Näissä tieteissä ei yritetäkään etsiä luonnonlakien tapaista säännönmukaisuutta, joka pätisi kaikkiin ihmisiin aina ja kaikkialla. Sen sijaan niissä yritetään usein löytää säännönmukaisuuksia, joiden perusteella voidaan kuvata tai ennustaa suurten ihmisjoukkojen toimintaa.

Merkityksiä ymmärtävä ihminen

Ei voida kieltää sitä, että erilaisilla fysiologisilla seikoilla on merkittävä vaikutus siihen, mitä ihmiset ovat tai mitä he ajattelevat ja tekevät. Olisi kuitenkin ongelmallista yrittää selittää tai ymmärtää ihmisen toimintaa vain näiden fysiologisten seikkojen kautta. On myös ilmeistä, että erilaiset psykologiset taipumukset ja sosiaaliset ilmiöt ohjaavat ihmisen toimintaa. Tämä tekee ihmisistä eritoten laajoina joukkoina usein varsin ennustettavia olentoja.

Kaikki yksilöt eivät kuitenkaan aina toimi samoin kuin muut ihmiset. He vähintäänkin kokevat tekevänsä itsenäisiä valintoja ja päätöksiä. He kertovat olevansa varmoja tai epävarmoja, ja he noudattavat periaatteitaan tai rikkovat niitä. He pohtivat eri vaihtoehtoja tai toimivat tuntemustensa mukaisesti. Eri ihmisillä on erilaisia arvoja ja arvostuksia, ja jotkut ovat esimerkiksi itsenäisempiä päätöksenteossaan kuin toiset.

Kun yritetään selittää eroja ihmisten käyttäytymisessä, voidaan toki ajatella, että yksilöt noudattavat ajatuksissaan ja valinnoissaan periaatteessa samankaltaisia fysiologisesti selitettävissä olevia periaatteita, mutta heidän geneettiset lähtökohtansa tai elämänkokemuksensa vain eroavat toisistaan niin monilla tavoin, että he päätyvät käytännössä tekemään erilaisia valintoja. Tällaista hypoteesia ei voida kuitenkaan tieteen keinoin todentaa tai edes kumota millään mielekkäällä tavalla.

On paljon sellaisia kysymyksiä, jotka ovat ihmisille tärkeitä mutta joita ei voida selittää luonnontieteellisesti: Millä tavoin romaanit Seitsemän veljestä (1870) ja Tuntematon sotilas (1954) ovat muokanneet suomalaisuutta? Mitä suomalaisuus oikeastaan on? Miksi toisille annetaan lahjoja? Miksi yhteinen ateria on tärkeä kaikissa kulttuureissa? Mitä on kauneus tai oikeudenmukaisuus?

NÄKÖKULMAN VAIHTAMINEN

Ihminen katsoo maailmaa aina subjektiivisesti: omasta näkökulmastaan, omien kokemustensa, uskomustensa ja arvojensa läpi. Henkilöhistoria, koulutustausta ja elinympäristö vaikuttavat siihen, miten maailma koetaan. Uusista asioista ja kokemuksista on tapana huomata erityisesti ne seikat, jotka tukevat aikaisempia käsityksiä.

Kokemuksen on mahdotonta olla täysin objektiivista, mutta ihminen ei kuitenkaan ole subjektiivisen näkökulmansa vanki. Yleensä hän osaa empaattisesti eläytyä toisen ihmisen kokemuksiin ja katsoa kiistanaiheita myös muiden näkökulmista. Omaa ajatteluaan voi myös tietoisesti kouluttaa joustavammaksi. Tämä edellyttää oman näkökulman tiedostamista ja tietoista sivuun laittamista. Näin

omat ajatukset ja kokemukset täydentyvät ja tarkentuvat.

Myös tieteessä on tärkeää aika ajoin testata ajatuksia eri näkökulmista. Metafysiikan tutkijan voi olla avartavaa lähestyä kysymystä siitä, mitä aine oikeastaan on, vaihteeksi fysiikan suunnalta. Ihmisen psykologiaan taas saattaa saada uusia oivalluksia perehtymällä eläinten käyttäytymistä tutkivaan tieteenalaan. •

Harjoittele

Söisitkö hyönteisiä? Vaihda vastaamisen jälkeen näkökulmaa ja mieti, miten päinvastaisen vastauksen antanut saattaisi asiaa lähestyä.

Jos opettelee tuntemaan mitä tahansa asiaa, kuten curlingia, siitä saa enemmän irti. Curling-ottelun seuraaminen voi olla käsittämätöntä tai jopa tylsistyttävää, jos ei tunne lajia, mutta jo perussääntöjen opetteleminen muuttaa kokemusta. Tätä kutsutaan ymmärryksen lisääntymiseksi. Samalla tavalla ymmärrystään voi lisätä vaikkapa muinaissuomalaisesta kulttuurista tai nykytaiteesta. Ymmärryksen lisääminen on oikeastaan kaikkien ihmistieteiden tarkoitus. Ihmistieteet käsittelevät laajasti ottaen inhimillistä elämää, sen merkitystä ja kokemista kaikessa moninaisuudessaan. Ymmärryksen lisäämisen ohella ihmistieteet pyrkivät myös totuuteen. Historiantutkimus pyrkii selvittämään, mitä on tapahtunut. Yksikään vakavasti otettava historiantutkija ei pyri esittämään totuudenvastaista kuvaa historiasta. Historiaa on toki vääristelty kautta aikain esimerkiksi poliittisten päämäärien vuoksi, mutta tällöin kyseessä on ollut tietoinen harhauttaminen ja propaganda, ei varsinainen tieteellinen historiantutkimus. Vaikka historiantutkijat pyrkivät totuuteen, he saattavat päätyä erilaisiin päätelmiin. Esimerkiksi eri aikoina historiantutkijoiden tulkinnat Suomen sisällissodasta voivat erota toisistaan merkittävästi. Käsitysten muuttuminen selittyy osittain sillä, että ajan myötä löydetään uusia lähteitä ja keksitään selvittää näkökulmia, joihin ei ole aiemmassa tutkimukses-

sa kiinnitetty huomiota, tai uskalletaan kaivella asioita, joita on pidetty aiemmin tabuina.

Historia ei kuitenkaan ainoastaan kerro, mitä on tapahtunut. Se kertoo myös, keitä ihmiset ovat ja mistä he tulevat. Mitä monipuolisempi kuva yksilöllä on historiasta, sen rikkaampi on hänen käsityksensä itsestään ja paikastaan maailmassa, ja mitä erilaisempia historiantulkintoja yksilö tuntee, sen paremmin hän voi ymmärtää itseään ja toisia ihmisiä. Kyse on jälleen ymmärryksen laajentamisesta ja syventämisestä. Sama pätee kaikkeen muuhunkin ihmistieteiden tutkimukseen.

Harjoittele

1. Miten eri kouluaineissa käsitellään energiaa?

2. Miten ihmisen ostokäyttäytymistä voisi tutkia

a) lainalaisuuksien

b) todennäköisyyksien

c) ymmärtämisen näkökulmasta?

3. Luettele erilaisia näkökulmia, joista voi tarkastella sotien syttymistä.

4. Minkälaisista näkökulmista seuraavat oppiaineet käsittelevät merta?

a) äidinkieli ja kirjallisuus

b) historia

c) maantiede

d) fysiikka

5. Mitä on ymmärryksen lisääminen, ja mihin sitä tarvitaan?

Saksalainen kirjailija Johann Wolfgang von Goethe ajatteli, että jos ihmisellä ei ole yleiskuvaa viimeisen parintuhannen vuoden historiasta, hänen elämänsä on vajaata. Kuva Inarissa sijaitsevasta saamelaismuseo Siidasta.

Kenen filosofin oppilas olisit halunnut olla?

Miksi?

Oppiminen ja sivistys

Kulttuuri ja koulu

Kulttuurilla voidaan tarkoittaa monenlaisia asioita. Yksinkertaisimmillaan siinä on kuitenkin kyse tapojen ja tietojen siirtämisestä seuraavalle sukupolvelle. Monien muidenkin eläinlajien kuin ihmisten lapset oppivat asioita jäljittelemällä, ja joidenkin lajien kohdalla vanhemmat selvästi opettavat jälkeläisilleen tarvittavia perustaitoja. Esimerkiksi delfiinien ja monien kädellisten apinalajien kohdalla voidaan jopa puhua eräänlaisista lajin sisäisistä kulttuurieroista. Saman lajin eri laumat voivat esimerkiksi metsästää tai käyttää työkaluja juuri niille tyypillisillä tavoilla.

Joskus oppimisen yhteydessä puhutaan kulttuurievoluutiosta. Biologisessa evoluutiossa geneettiset piirteet siirtyvät vanhemmilta seuraavalle sukupolvelle, mutta kulttuurievoluutiossa informaatio siirtyy ylipäänsä sukupolvelta toiselle ja myös saman sukupolven jäsenten kesken. Biologisessa periytymisessä ei-kopioituva osa geneettisestä informaatiosta aina katoaa, kun taas kulttuurievoluutio on luonteeltaan kasautuvaa.

Monet ovat kuitenkin haluttomia puhumaan muiden kuin ihmisten kohdalla kulttuurista, koska he ajattelevat, että kulttuuriin kuuluu oleellisesti myös tiedollinen tai merkityksellinen puoli. Ihmiset eivät opeta jälkeläisilleen vain taitoja ja toimintatapoja vaan myös käsitteitä, uskomuksia ja tarinoita. Ihmiset eivät myöskään omaksu kaikkia vanhempiensa ajattelutapoja sellaisenaan, vaan he usein kyseenalaistavat sen, mitä heille opetetaan. Tämä on yksi syy siihen, miksi inhimillinen kulttuuri muuttuu nopeammin kuin muiden eläinten käytös- ja toimintatavat.

Inhimilliseen kulttuuriin kuuluu järjestelmällinen opettaminen. Koulu on täysin inhimillinen keksintö, koska eläimet eivät opeta toisilleen asioita oppitunneilla. Varhaisissa korkeakulttuureissa lähinnä etuoikeutettujen perheiden pojille oli tarjolla yksityisopetusta. Sen tarkoitus oli eräänlaisen yläluokan elämässä tarvittavan yleissivistyksen hankkiminen, ei niinkään pelkkä ammattiosaamisen lisääminen. Jossakin vaiheessa on syntynyt instituutioita, jotka ovat omistautuneet opettamiselle. Samalla on alkanut muotoutua käsityksiä siitä, mitä tietoja ja taitoja tällaiseen koulutukseen kuuluu.

Varhaisimmat nimeltä tunnetut koulut ovat Platonin akatemia ja Aristoteleen lyseo. Aristoteleen lyseo ehti toimia noin 250 vuotta, mutta Platonin akatemia toimi lähes 900 vuotta aina vuoteen 529 saakka. Ne tunnetaan edelleen pääosin siksi, ettei niitä perustettu opettamaan nuorille ateena-

Mestarin ja kisällin suhteeseen perustuva opetus on ikivanha tapa siirtää osaamista. Esimerkiksi käsityöaloja, kuten suutarin töitä, opitaan nykyäänkin usein kokeneen mestarin opissa.

Vaikka pitkään ajateltiin, että koulutus kuului lähinnä miehille, jo antiikin ajoilta tunnetaan useita naispuolisia oppineita. Kenties tunnetuin heistä on 300-luvulla elänyt filosofi, matemaatikko ja opettaja Hypatia Aleksandrialainen. Hänen elämäänsä on kuvattu muun muassa elokuvassa Agora (2009).

laisille vain jotakin tiettyä taitoa tai ammattia, vaan niissä tavoiteltiin tietoa tiedon vuoksi, ensimmäistä ja toista filosofiaa. Ne edustivat aikansa korkeinta oppineisuutta, tavallaan kuin yliopistot nykyään.

Antiikin ja keskiajan vapaat oppiaineet

Roomalainen valtiomies Julius Caesar syntyi vanhaan patriisisukuun Roomassa noin vuonna 100 ennen ajanlaskun alkua. Kirkkoisä, pohjoisafrikkalaisen Hippon kaupungin piispa Augustinus puolestaan syntyi vajaa viisisataa vuotta myöhemmin keskiluokkaiseen berberiperheeseen Numidiassa. Vaikka Caesarilla oli roomalainen kotiopettaja ja Augustinus kävi koulua nykyisessä Algeriassa, he molemmat opiskelivat samoja oppiaineita. Tuhat vuotta Augustinuksen jälkeen turkulainen Olavi Maununpoika, joka toimi myöhemmin Suomen piispana, pakkasi tavaransa ja lähti Pariisin yliopistoon opiskelemaan käytännössä aivan samoja oppiaineita kuin Caesar ja Augustinus olivat aikanaan opiskelleet. Eurooppalaisen kouluopetuksen sisällöt pysyivät jotakuinkin samana lähes kaksituhatta vuotta.

Julius Caesarin, Augustinuksen ja Olavi Maununpojan opiskelemaa kokonaisuutta kutsuttiin vapaiksi oppiaineiksi. Ne jakautuivat kahteen osaan: kielellisiin ja matemaattisiin aineisiin. Kielellisiä aineita olivat dialektiikka, retoriikka ja grammatiikka. Dialektiikka tarkoitti väittely- ja argumentointitaitoa ja retoriikka puhetaitoa. Grammatiikka piti sisällään vaihdellen niin

kieliopin, kielihistorian kuin kirjallisuudenkin opiskelua. Matemaattisia aineita olivat aritmetiikka, geometria, astronomia ja musiikki. Aritmetiikka käsittelee lukuja ja geometria kuvioita. Astronomia oli geometrian soveltamista harmonian näkökulmasta, kun musiikissa taas sovellettiin aritmetiikkaa samasta näkökulmasta. Maailmankaikkeus tarkoitti harmonista järjestystä, ja musiikissa harmonia perustui lukusuhteisiin ja ilmeni kauneutena. Musiikin opiskelu ei siis tarkoittanut niinkään soittamisen, laulamisen tai edes säveltämisen opiskelua, vaan se oli oppia harmonisista lukusuhteista.

Antiikin ja keskiajan vapaissa oppiaineissa oli käytännössä kyse abstraktin ajattelun opettamisesta. Sen perusteella, mitä oppiaineista nykyään ajatellaan, voitaisiin sanoa, että tuolloin opiskeltiin ensisijaisesti filosofiaa ja matematiikkaa: argumentaatiota, loogista päättelyä sekä väitteiden koettelua ja perustelemista. Grammatiikan opiskelu muistutti monin tavoin nykyistä äidinkielen opetusta, johon liittyi oleellisena osana moraalin opettaminen kirjallisuuden avulla.

Yliopistot perustettiin keskiajalla, ja vapaat oppiaineet muodostivat yliopistoissa kaikille yhteiset perusopinnot. Näiden jälkeen opiskelija saattoi palata kotiinsa kelpoisena valtion virkoihin tai opettajaksi. Toinen vaihtoehto oli jatkaa opintoja erikoistumalla oikeustieteeseen, lääketieteeseen tai teologiaan, jota pidettiin tuolloin tieteiden kuningattarena. Yliopiston käyminen oli kuitenkin mahdollista vain harvoille, ja suurin osa ihmisistä sai korkeintaan ammatillista opetusta toimimalla mestarin kisällinä tai työskentelemällä maatilalla.

Bolognan yliopisto perustettiin vuonna 1088. Sitä pidetään maailman vanhimpana yliopistona.

Yleissivistys

1400-luvulla syntynyt renessanssihumanismi ja 1500-luvulla alkanut luonnontieteiden esiinmarssi muuttivat maailmaa. Ensin humanistit loivat ihanteen ihmisestä, joka tietää ja tuntee kaiken. Tällainen sivistynyt ihminen osaa puhua ja kirjoittaa antiikin parhaiden esikuvien mukaisesti, hallitsee matematiikan ja astronomian, tuntee historian ja klassiset sivistyskielet sekä osaa arvostaa taiteita. Uudet luonnontieteet alkoivat myös innoittaa ihmisiä. Eritoten erilaisten luonnontieteellisten seurojen ja yhdistysten perustaminen nosti luonnontieteen statusarvoa ja innoitti ihmisiä pariinsa. 1600–1700-luvuilla Euroopassa kehittyi valistukseksi kutsuttu kulttuurinen virtaus, joka yhdisti luonnontieteet aiemmin syntyneeseen humanistiseen sivistysihanteeseen. Kukoistukseensa ajattelutapa nousi 1800-luvulla, jolloin Saksassa sai ensimmäistä kertaa alkunsa ajatus yleissivistyksestä sen kaltaisena ihanteena kuin se nykyisin ymmärretään.

Valistus puolusti yksilöä, vapautta, demokratiaa ja tiedettä. ”Uskalla tietää”, julisti Immanuel Kant. Tästä julistuksesta seurasi, että jokaisen tulisi tietää kaikki merkittävä ja kyetä ajattelemaan itse. Kaikkein optimistisimpien valistusfilosofien mukaan myös moraalisiin kysymyksiin voidaan vastata järjen avulla, joten ihmiset voivat luoda järjen ja tiedon avulla paremman maailman, kunhan heille annetaan mahdollisuus tietää ja käyttää järkeään.

Valistus ei ainoastaan yhdistänyt eri oppineisuuden aloja yhteen uudeksi yleissivistyksen ihanteeksi. Se halusi myös taata sen kaikille. Tämän vuoksi ajatus kaikille yhteisestä koululaitoksesta on monella tavoin valistusajan lapsi, vaikka ensimmäiset vaatimukset kaikkien lasten kirjoitus- ja lukutaidosta sekä asetukset julkisten koulujen perustamisesta esitettiin jo 1500–1600-luvuilla.

Koulutuksen ja sivistyksen korostaminen perustuu antiikin ihanteeseen, jonka mukaan tieto on itseisarvo ja sen hankkimisen mahdollistava järki erottaa ihmisen muista

Monet varhaiset tieteen edelläkävijät, kuten italialainen Leonardo da Vinci, opiskelivat itsenäisesti, koska muuta koulutusta ei liiemmin ollut saatavilla.

eläimistä. Tieto on myös poliittista, koska demokratia voi toimia vain, jos kansalaiset ovat kriittisiä, kykenevät käyttämään järkeään ja ovat perillä asioista.

Yleissivistys ei tarkoittanut valistusfilosofeille vain logiikan, johdonmukaisuuden ja todellisuuden luonnontieteellisten perusperiaatteiden tuntemisen vaatimusta tai rationaalista moraalia. Renessanssiajan humanistisen perinnön myötä he ajattelivat, että hyvään elämään kuuluu myös historiantuntemus sekä taiteen- ja kulttuurintuntemus koska nämä ovat oleellinen osa ihmisenä olemista.

Valistus loi ihanteen ihmisestä, joka eläisi täyttä ihmisen elämää toimien samalla rationaalisesti ja aktiivisesti demokraattisessa yhteiskunnassa niin, että totuus, hyvyys ja kauneus toteutuvat. Tämän edellytys oli juuri yleissivistys, jonka katsottiin kuuluvan kaikille syntyperästä tai sukupuolesta riippumatta. Oikeus koulutukseen onkin sittemmin määritelty kaikille kuuluvaksi ihmisoikeudeksi.

Oppiminen

Luotettavaa tietoa siitä, millaista kouluopetus on ollut vuosisatoja ja -tuhansia sitten, on kovin vähän. Tiedetään kuitenkin, että opettajia on kuvattu hirviöiksi ja koulunkäyntiä tylsäksi pänttäämiseksi niin muinaisen Babylonian kirjurikouluissa kuin 1900-luvun brittiläisen yläluokan sisä -

Tietämättömiä ihmisiä on helppo hallita. Kun ihmiset oppivat omista oikeuksistaan, he voivat nousta barrikadeille. Silloin vallanpitäjien tilanne käy helposti tukalaksi.

YLEISSIVISTYS JA ÄLYLLINEN UTELIAISUUS

Aika ajoin julkisuudessa keskustellaan siitä, mitä on yleissivistys 2000-luvulla. Mitä asioista täytyy tietää ja ymmärtää ollakseen sivistynyt kansalainen?

Kun nykymaailmassa tarvittavia tietoja ja taitoja alkaa eritellä, niistä on lähes mahdotonta antaa edes alustavaa listaa. Peruskoulujen ja lukioiden noudattamat opetussuunnitelmat ovat yksi yritys määrittää yleissivistykseen vaadittavat opit. Koska maailma kuitenkin muuttuu jatkuvasti ja tiede ja taide edistyvät omilla tavoillaan, pelkkä peruskoulun suorittaminen ei kuitenkaan todennäköisesti riitä yleissivistyksen kriteeriksi.

Yleissivistys edellyttää myös kriittistä asennetta kaikkeen opittuun ja sen soveltamiseen.

On myös oltava valmis oppimaan koko ajan lisää ja muokkaamaan vanhoja käsityksiä. Riittävien tietojen, ymmärryksen ja kriittisyyden lisäksi yleissivistys edellyttääkin uteliasta asennetta kaikkea uutta ja erilaista kohtaan. Uteliaisuus ja avoin suhtautuminen auttavat ottamaan vieraita ja pelottavia asioita haltuun. •

Harjoittele

Mistä asiasta olisit utelias oppimaan seuraavaksi lisää?

Papukaijakin voi oppia hokemaan asioita ulkoa.

oppilaitoksissakin. Jokaisella lukiolaisen vanhemmalla ja isovanhemmalla on luultavasti omia kauhutarinoita kouluajoistaan.

Eri aikakausien oppilaiden mahdollisesta tyytymättömyydestä huolimatta koulun ja opettamisen historia on osoittanut, että ihminen todellakin oppii niin sanotusti pänttäämällä. Ulkoaoppimisella on edelleen sijansa oppimisen kokonaisuudessa. Lukeminen ei onnistu, jos ei osaa ulkoa aakkosia, eikä laskeminen, jos ei osaa ulkoa numeroita ja muita matemaattisia symboleita. Lääketieteellisen tiedekunnan pääsykokeessa on pitänyt osata ihmisen anatomia latinankielisillä termeillä. Tämä on ollut perusteltua, koska harva haluaisi sellaisen lääkärin tutkittavaksi, joka ei osaisi viestiä havaintojaan täsmällisesti toiselle lääkärille.

Oppiminen ei kuitenkaan ole sama asia kuin ulkoaoppiminen. Ulkoa opittu on sananmukaisesti vain ulkoa opittua, ei vielä ymmärrettyä tai kokonaisuuteen suhteutettua. Kokonaisuuden osien oppiminen ja sisäistäminen ovatkin välttämätön mutta vain välillinen askel matkalla kohti syvempää oppimista: kokonaisuuksien hahmottamista, ymmärtämistä, kriittisyyttä ja arvostelukykyä. Nämä ovat olleet filosofian tavoitteita viimeiset kaksi ja puolituhatta vuotta.

Vaikka oppimista onkin joskus kuvattu pitkäveteiseksi, se on historian kuluessa usein liitetty myös innostukseen ja uteliaisuuteen. Tämä näkyy

esimerkiksi Platonin kertomuksissa Sokrateen tavasta opettaa. Platonin dialogeista tunnetaan niin sanottu sokraattinen lähestymistapa, joka perustuu keskusteluun ja kyselemiseen. Tämä menetelmä on innoittanut eri alojen opettajia vuosituhansien ajan.

Sokrateen opetuksessa oli muutama merkittävä oivallus. Hän halusi kyseenalaistaa toisten itsestään selvinä pitämät käsitykset ja saada heidät ajattelemaan itse. Hän ei siis itse niinkään opet tanut keskustelukumppaneilleen mitään, vaan hän toimi omien sanojensa mukaan toista piinaavana paarmana, joka esitti epämukavia kriittisiä kysymyksiä, jotka vaativat toista ajatte lemaan näkemyksiään uudestaan eri näkökulmista. Platonin mukaan Sokrates toimi samalla kätilönä uusille ajatuksille vaatimalla keskustelukumppania muotoilemaan näke myksensä kritiikin kautta aina uudelleen. Sokrates ei pyrkinyt siirtämään oppilaansa päähän valmiita ajatuksia vaan saamaan hänet ajattelemaan itse.

Filosofit kuvataan usein yksinäisinä, omiin ajatuksiinsa vaipuneina ihmisinä. Sokrateen filosofia oli kuitenkin dialogia ja kahden tai useamman ihmisen yhdessä ajattelemista.

Punk-bändi Sex

Pistolsin basistin Sid Viciousin soittotaito oli niin huono, ettei hänen bassoaan usein edes kytketty keikoilla vahvistimeen. Pitääkö muusikon osata soittaa, entä osata lukea nuotteja?

Uteliaisuuden tukeminen on yksi kaikkein tärkeimmistä opettajan tehtävistä. Pahimmillaan kehno opettaja voi tukahduttaa oppilaan oman innostuksen.

Kaikki Sokrateen opetus lähti siis oppilaan omista ajatuksista. Ilman oppilaan omia aiempia tietoja ja käsityksiä maailmasta Sokrateen kyseleminen olisi ollut yhtä tyhjän kanssa. Hänen tavoitteensa ei ollut opettaa oppilailleen mitään yksittäisiä tietoja vaan kyselevää asennetta siihen, minkä oppilas jo luuli tietävänsä. Sokrates siis opetti 2500 vuotta sitten keskustelukumppaneilleen kriittistä näkökulmaa, abstraktia ja loogista ajattelua, käsitteellistä tarkkuutta ja täsmällistä argumentaatiota. Näitä voidaan edelleen pitää tavoittelemisen arvoisina taitoina, jotka ovat keskeisiä kaikessa opiskelussa, ajattelussa ja toiminnassa. Keskustelujen kautta Sokrates tuli sytyttäneeksi oppilaissaan innostuksen ja kiinnostuksen oppimista kohtaan. Uteliaisuuden ja oppimisen palon sytyttäminen on yksi perustavimmista oppimisen edellytyksistä ja kenties suurin lahja, jonka koulu voi opiskelijalle antaa.

Harjoittele

1. Mitä on kulttuurievoluutio?

2. a) Mitä tarkoittaa sokraattinen lähestymistapa?

b) Miten sitä voi toteuttaa omassa elämässään?

3. Keksi viisi kysymystä aiheista, joista haluaisit tietää lisää.

4. Mitä kannattaa tehdä, kun haluaa parantaa yleissivistystään? Laadi viiden kohdan ohjeet.

5. Ovatko lukio-opettajat paarmoja vai kätilöitä? Mikä vertauskuva heihin sopisi parhaiten?

Tiivistelmä IV Tiede ja ihminen

Varhaisissa korkeakulttuureissa tutkittiin jo maailmaa tieteellisesti esimerkiksi matematiikan ja tähtitieteen näkökulmista. Antiikissa tieteellisen tutkimuksen kohde laajeni käsittämään myös esimerkiksi hyvän elämän ja puhetaidon. Uuden ajan alussa, uusien keksintöjen myötä, luonnontiede erkani muista tieteistä omaksi kokonaisuudekseen.

Reduktionismissa asia tai sitä koskeva selitys palautetaan jollekin sitä itseään perustavammalle tasolle. Kausaalisessa selittämisessä tutkittava ilmiö selitetään ajallisesti edeltävillä syillä, jotka aiheuttavat jonkin seurauksen. Teleologisessa selittämisessä tutkittava ilmiö selitetään vetoamalla johonkin tarkoitukseen tai päämäärään.

Luonnontieteissä käytetään usein kausaalisia selityksiä ja tehdään määrällistä tutkimusta, joka selittää ilmiöitä tilastollisin ja matemaattisin menetelmin. Ihmistieteissä käytetään usein teleologista selittämistä ja tutkitaan ihmistä yrittäen ymmärtää ainutkertaisia ilmiöitä tulkitsemalla kohteiden tuottamien tekstien tai puheiden merkitystä. Positivismi painottaa myös ihmistieteissä havaintoja ja määrällistä selittämistä eli luonnontieteen ihannetta. Vastakkaisen näkemyksen mukaan ihmistieteet tarvitsevat omat menetelmänsä, jotka perustuvat tulkintaan ja ymmärtämiseen. Praktisessa syllogismissa

Keskeiset käsitteet

• reduktionismi

• kausaalinen ja teleologinen selittäminen

• positivismi

• praktinen syllogismi

• kulttuurievoluutio

Opiskeluvinkki

selitetään ihmisten toimintaa päättelemällä uskomus- ja arvopremisseistä johonkin toimintaan ryhtyminen. Monilla aloilla yhdistellään sekä luonnontieteen että ihmistieteiden menetelmiä ja lähestymistapoja. Erityisesti ihmistä tutkitaan monilla eri tieteenaloilla hyvin erilaisista näkökulmista.

Kulttuuriin kuuluu tapojen ja tietojen siirtäminen seuraavalle sukupolvelle. Suomalaisessa koulussa pyritään opettamaan länsimaiseen yleissivistykseen kuuluvia tietoja ja taitoja, kuten kriittistä ajattelua. •

Yhdysvaltalainen John Dewey (1859–1952) tunnetaan ajattelustaan sekä filosofisen pragmatismin että edistyksellisen kasvatusajattelun saroilla.

Keskeiset taidot

• syihin liittyvän päättelyn arvioiminen

• maailman muuttaminen

• näkökulman vaihtaminen

• älyllisen uteliaisuuden ruokkiminen

René Descartesin yhteydessä muistetaan usein mainita, että hän tykkäsi köllötellä lämpimällä uuninpankolla. Monien muiden filosofien taas tiedetään kritisoineen joutilaisuutta. Mitä mieltä olet? Kannattaa ainakin kokeilla joutenoloa. Usein oivalluksia syntyy juuri silloin, kun antaa ajatusten vaellella vapaina.

Kertaa ja syvennä

1. Pohdi, miten syntymää tai kuolemaa voi tarkastella eri tavoin eri tieteiden näkökulmasta.

2. Kannattaisiko seuraavia ilmiöitä lähestyä selittämisen vai ymmärtämisen kautta? Perustele.

a) Kynä putoaa oppilaan kädestä lattialle.

b) Toinen oppilas nostaa toverinsa tiputtaman kynän.

c) Kolmas oppilas nappaa lattialta nostetun kynän ja heittää sen ikkunasta ulos.

d) Kynä katkeaa osuessaan maahan.

3. Laadi kymmenen kohdan lista mielestäsi tärkeimmistä aihealueista, jotka 2000-luvun yleissivistystä varten tulisi tuntea ja ymmärtää.

4. Kasvatustieteilijä Päivi Hamarus tutki väitöskirjassaan koulukiusaamista ilmiönä. Hän selvitti, miten kiusaaminen syntyy ja kehittyy yhteisössä sekä mikä sitä pitää yllä. Hamaruksen tutkimusaineisto koostui yläkoululaisten tukioppilaiden kiusaamista käsittelevistä kirjoituksista ja haastatteluista. Ilmiön ymmärtämisessä lähtökohtana oli oppilaiden oma ymmärrys kiusaamisesta.

a) Mitä tarkoittaa ymmärtäminen tieteessä?

b) Miksi ymmärtäminen soveltuu hyvin tämän tutkimuksen lähtökohdaksi?

c) Miten muuten aihetta olisi voitu tutkia?

5. Laadi summittainen aikajana koulutuksen historiasta. Mikä voisi aikajanan valossa olla suunta, johon koulutus seuraavaksi on menossa?

6. a) Mikä on lukion opetussuunnitelman käsitys sivistyksestä?

b) Mihin sivistystä opetussuunnitelman mukaan tarvitaan?

c) Mitä arvoja sivistysihanteeseen liittyy?

d) Miten näkemystä voisi kritisoida tai täydentää?

Aikuisten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden arvoperusta rakentuu suomalaiselle sivistysperinteelle, jonka mukaan opiskelu ja oppiminen uudistavat yhteiskuntaa ja kulttuuria. Sivistys on yksilöiden ja yhteisöjen taitoa tehdä ratkaisuja eettisen pohdinnan, toisen asemaan asettumisen ja tietoon perustuvan harkinnan avulla. Sivistykseen kuuluu taito ja tahto käsitellä inhimillisten pyrkimysten ja vallitsevan todellisuuden välisiä ristiriitoja eettisesti, myötätuntoisesti ja ratkaisuja etsien. Sivistys ilmenee huolenpitona, avarakatseisuutena, laaja-alaisena todellisuuden hahmottamisena ja sitoutumisena toimintaan myönteisten muutosten puolesta. Sivistysihanteena on pyrkimys totuuteen, inhimillisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen. Lukio-opetus kehittää arvo-osaamista käsittelemällä julkilausuttujen arvojen ja todellisuuden välisiä jännitteitä.

Lähde: Aikuisten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteet 2015

7 a) Miten kuvien käsitys filosofian opiskelusta eroaa toisistaan?

b) Mikä oli Sokrateen käsitys filosofian opettamisesta?

c) Miten filosofiaa mielestäsi pitäisi opettaa ja opiskella?

8. Suomalaisesta lukiosta on vaadittu poistettavaksi ainakin pänttääminen, turhat oppiaineet, koulurakennuksen seinät, liian aikaiset aamutunnit, läsnäolopakko, istuminen, opettajien luennoiminen, ryhmätyöt ja esitelmät. Mitä lukiosta ei saisi sinusta ottaa pois? Perustele.

9. Miksi kana ylitti tien? Aristoteleen mukaan kana ylitti tien aktualisoidakseen potentiaalinsa. Jatka meemiä ja kerro, miten tässä kirjassa esitellyt eri filosofit vastaisivat kysymykseen.

10. Mitä on filosofia? Laadi käsitekartta, johon otat mukaan filosofian eri alueet ja niiden keskeisimmät kysymykset sekä filosofian tutkimisen menetelmät.

Aabduktiivinen päättely päättely parhaaseen selitykseen 111–113, 127 aksidentaalinen satunnainen, ei-välttämätön 25–26

analyyttinen arvostelma arvostelma, joka on tosi sisältämiensä termien määritelmien nojalla 72 antirealismi realismia vastustavien filosofisten näkemysten yleisnimi 81 aposteriorinen tieto tieto, joka on tiedettävissä todeksi vain kokemustiedon nojalla 72 apriorinen tieto tieto, joka on tiedettävissä todeksi kaikesta kokemustiedosta riippumatta 72 Aristoteles (384–322 eaa.) kreikkalainen filosofi 13, 22, 24–27, 30, 34–36, 58–59, 80, 103, 133, 157

arvovapaus yksi tieteen tunnusmerkeistä, pyrkimys olla ottamatta kantaa arvokysymyksiin 118, 120 auktoriteetti ihminen tai taho, johon luotetaan tiedon tai totuuden lähteenä 57–58, 89, 97, 100

autonomia itsenäisyys, itsemäärääminen, omalakisuus 97, 100, 127

BBacon, Francis (1561–1626) englantilainen filosofi 84, 118

behaviorismi filosofinen ja psykologinen oppi, jonka mukaan ihmisten ja eläinten tutkimisessa ei tule viitata olentojen sisäisiin tiloihin, kuten ajatuksiin tai tunteisiin, vaan on tutkittava havaittavaa käyttäytymistä 45 Berkeley, George (1685–1753) englantilainen filosofi ja piispa 20 Butler, Judith (1956–) yhdysvaltalainen filosofi ja sukupuoltentutkija 86

C

Comte, Auguste (1798–1857) ranskalainen sosiologi ja filosofi 140

Ddeduktiivinen päättely päättelymuoto, jossa johtopäätös seuraa premisseistä 111–112, 115, 127

Demokritos (noin 460–370 eaa.) kreikkalainen filosofi 16

Dennett, Daniel (1942–) yhdysvaltalainen filosofi 136

Descartes, René (1596–1650) ranskalainen filosofi 42–43, 49, 65, 134, 165 determinismi filosofinen oppi, jonka mukaan kaikki maailmassa tapahtuu syyn ja vaikutuksen nojalla välttämättä ja samoilla syillä on aina samat seuraukset 37–39, 49

Dilthey, Wilhelm (1833–1911) saksalainen filosofi 141

disinformaatio tarkoituksellisesti levitetty harhaanjohtava tieto, esim. valeuutiset 63 dualismi ontologinen oppi, jonka mukaan on olemassa kahdenlaisia substansseja, yleisimmin aineellisia ja henkisiä 43–44

Eeksistentiaali Martin Heideggerin käyttämä käsite, jolla viitataan inhimillistä olemassaolon tapaa yleisesti luonnehtiviin käsitteisiin 23, 25, 49

emergenssi tietyistä osatekijöistä syntyvä, mutta niihin palautumaton korkeamman tason ilmiö, joka on eri tavoin olemassa kuin osatekijät 17 empiirinen kokemukseen perustuva 22, 71, 82, 107, 109, 138 empirismi tietoteoreettinen näkemys, jonka mukaan tieto perustuu aistihavaintoihin 58, 89, 106–107 epistemologia ks. tietoteoria 55, 81 erityistieteet tieteenalat, jotka tutkivat omaa aluettaan tai kohdettaan kokemusperäisin menetelmin 13, 49, 132–133 esiymmärrys jotakin asiaa koskeva jäsentymätön ja alustava käsitys, jota on tarkennettava selkeän ja kirkkaan ymmärryksen saavuttamiseksi 66 essentiaalinen välttämätön, olemukseen kuuluva 25–26

Ffallibilismi käsitys, jonka mukaan mikä tahansa väite, käsitys tai teoria voi olla virheellinen ja siksi jatkuva tieteellinen kritiikki on välttämätöntä 60, 89, 110 falsifikationismi kanta, jonka mukaan teoriasta tekee tieteellisen se, että se on periaatteessa osoitettavissa vääräksi eli falsifioitavissa 110, 127

falsifioida osoittaa virheelliseksi 109–110, 114–115, 117, 127 fenomenologia Edmund Husserlin luoma filosofinen suuntaus, jossa pyritään palaamaan teorioiden ja ennakkokäsitysten ohi asioihin itseensä tarkastelemalla sitä, miten todellisuus ilmenee ihmisille 68–69 formaali tiede käsitteitä, niiden merkitystä ja käsitteiden välisiä suhteita tutkiva tiede, erityisesti matematiikka ja logiikka sekä matematiikan ja logiikan luonnetta ja perusteita tutkiva filosofia 107

Foucault, Michel (1926–1984) ranskalainen filosofi ja historioitsija 85–86

Freud, Sigmund (1856–1939) itävaltalainen psykologi ja psykoanalyysin perustaja 151

GGettier, Edmund (1927–2021) yhdysvaltalainen filosofi 55, 89

HHanson, Norwood Russell (1924–1967) yhdysvaltalainen filosofi 83 havaintojen teoriapitoisuus väite, jonka mukaan havainnot eivät koskaan ole puhtaita tai raakoja, vaan niihin vaikuttavat ennakkokäsitykset ja omaksutut teoriat 83–84

Heidegger, Martin (1889–1976) saksalainen filosofi 23, 25

henki substanssi, jolla ei ole ulottuvaisuutta 14, 16, 42–46, 49 hermeneuttinen kehä (kr. hermeneutikē, tulkinta) merkityskokonaisuuksien ymmärtämiseen tähtäävä menetelmä, jossa tutkija pyrkii tarkentamaan kokonaisuutta koskevaa esiymmärrystään siirtymällä vuorotellen osista kokonaisuuteen ja kokonaisuudesta jälleen osiin 65 hierarkia arvojärjestys 41

Hume, David (1711–1776) skotlantilainen filosofi 113–114

Humen ongelma induktiivisen yleistämisen hyväksyttävyyttä koskeva filosofinen pulma 113–114

Husserl, Edmund (1859–1938) saksalainen filosofi 11–12, 68–69 hypoteesi oletus, joka on määrä tarkemmassa tutkimuksessa osoittaa oikeaksi tai vääräksi 17, 113, 114–117, 138–139, 153 hypoteettis-deduktiivinen malli tieteenfilosofinen käsite, joka kuvaa tieteellisen tutkimuksen etenemistapaa hypoteesin muodostamisesta sen testaamiseen 114–117, 127, 138

I idealismi filosofinen kanta, jonka mukaan todellisuus ei ole hahmotettavissa ilman jotakin aineetonta tekijää, kuten esimerkiksi ideoita, käsitteitä, tietoisuutta tai Jumalaa 14–17, 19, 43, 49, 81–83, 89 ideaoppi Platonin filosofiassa oppi pysyvästä ja muuttumattomasta todellisuudesta, jota aistimaailman olennot jäljittelevät ja joka on olemassa aistittavasta maailmasta erikseen 15 ideologia aate, erityisesti aate, joka ajaa vain näennäisesti yleistä hyvää 62, 66, 84 ideologiakritiikki vallitsevia valtarakenteita tukevien ajattelutapojen purkaminen ja kritiikki 84 indeterminismi filosofinen oppi, jonka mukaan on olemassa aidosti satunnaisia tapahtumia tai vapaita tekoja 37–39, 49 induktiivinen päättely päättelymuoto, jossa perustelut tukevat väitettä, mutta väite ei välttämättä seuraa perusteluista, tyypillisesti päättelyä yksittäisistä havainnoista yleistykseen 111–114, 127 induktiivinen yleistys tietystä joukosta samansuuntaisia havaintoja muodostettu yleinen totuus 111, 113 instrumentalismi käsitys, jonka mukaan tieteellisen tutkimuksen oikeutus piilee ennen kaikkea hyödyllisissä sovelluksissa, joita tutkimustulosten pohjalta voidaan kehittää 100, 106, 127 itsekorjautuvuus tiedeyhteisön avoimeen tieteelliseen kritiikkiin perustuva kyky hylätä ajan oloon virheelliset teoriat tai parannella niitä 97–99, 127

Jjulkisuus yksi tieteen tunnusmerkeistä, menetelmien ja tutkimustulosten avoin kertominen tutkimuksessa 97, 127

KKant, Immanuel (1724–1804) saksalainen filosofi 22–23, 33, 39, 59, 62, 70–74, 81, 83–84, 89, 160 kategoria käsite, joka pätee kaikkiin olioihin 22–25, 49, 71, 73, 84, 89 kausaalinen selittäminen edeltävistä syistä niiden vaikutuksiin etenevä selittäminen 37–38, 136–137, 165 kielellinen käänne filosofiassa 1900-luvulla virinnyt kiinnostus inhimilliseen kieleen todellisuuden ja tiedon muovaajana 77–78 kielen kuvateoria Ludwig Wittgensteinin varhaisteoksessaan Tractatus Logico-Philosophicus (1921) esittämä teoria kielestä todellisuuden kuvana 77–78

kielipeli Ludwig Wittgensteinin myöhäisfilosofian avainkäsite, jonka mukaan kielen ilmaisujen merkitykset perustuvat niiden käyttöön julkisissa inhimillisissä toiminnoissa 46–47, 49, 78–79 klassinen tiedon määritelmä Platonin dialogeista johdettu käsitys, jonka mukaan tieto on hyvin perusteltu tai oikeutettu tosi uskomus, kuului alun perin ”oikea käsitys yhdessä selityksen kanssa” 55–56, 65, 89 kognitivismi käsitys, jonka mukaan tieteellisen tutkimuksen päämäärä on ainoastaan tieto itse 100, 106, 127 koherenssiteoria totuusteoria, jonka mukaan valtaosaa totena pidetyistä väitteistä pidetään tosina ja siksi uuden väitteen on sovittava niiden kanssa yhteen ollakseen totta 65–66, 89 kolonialismi länsimainen siirtomaavalta 86 kompatibilismi filosofinen oppi, jonka mukaan determinismi ja ihmisen vapaa tahto ovat sovitettavissa yhteen 37–38, 49 konfirmaatio havainnoista tuen tai vahvistuksen saaminen teorialle 114 konstruktivismi 1900-luvulla syntynyt väljä filosofinen suuntaus, jossa korostetaan kielen ja yhteiskunnallisten rakenteiden osuutta tiedon muodostumisessa 16–17, 83–87 kontingentti totuus ks. satunnainen totuus 29–30 korrespondenssiteoria totuusteoria, jonka mukaan lause on tosi silloin kun se vastaa sitä, miten asiat todellisuudessa ovat 64, 89, 106 kosmologia maailmankaikkeuden tieteellinen tutkimus 12, 32–33, 49 kreationismi evoluutiota kritisoiva näkemys, jonka mukaan Jumala on luonut maailman eikä evoluutiota ole tapahtunut 105, 109 kriittisyys yksi tieteen tunnusmerkeistä, tutkijan suhtauduttava kriittisesti mm. uskomuksiin, havaintoihin ja niiden selittämiseen 95, 97, 99, 105, 107, 109–110, 125, 127, 139 kulttuurievoluutio käsite, jolla kuvataan kulttuurien kehittymistä geenien valikoitumisen ja siirtymisen sijasta tiedon, kokemuksen ja muun kulttuuri-informaation siirtymisenä ja kasautumisena 156, 165

L laadullinen tutkimus ihmistieteille ominainen tutkimus, jossa analysoidaan kirjallisten aineistojen, haastatteluiden ja kyselyiden tarjoamaa sisällöllistä aineistoa 138, 146 Laplace, Pierre-Simon (1749–1827) ranskalainen matemaatikko 38

Leibniz, G. W. (1646–1716) saksalainen matemaatikko ja filosofi 31, 37, 43 liikkeen paradoksi Aristoteleen esittämä liikkeen ensimmäistä hetkeä koskeva ajatusongelma: mikä hetki hyvänsä valitaankin, olio joko ei vielä liiku tai on jo liikkunut sitä ennen 27

MMarx, Karl (1818–1883) saksalainen filosofi ja taloustieteen kriitikko 84, 144 materia substanssi, jonka keskeisin piirre on ulottuvuus 42–43, 141 materialismi filosofinen kanta, jonka mukaan todellisuus koostuu aineesta tai aineellisista kappaleista 14–17, 19, 43–44, 49, 134, 150 metafysiikka (kr. meta ta fysika, ne jotka tulevat luontoa koskevan tutkimuksen jälkeen) filosofian ala, joka tutkii todellisuutta kaikkein yleisimmällä tasolla 11–13, 15, 26, 32, 36–37, 49, 70–73, 76–77, 82 mieli–ruumis-ongelma kysymys siitä, mikä on tietoisuuden tai mielen suhde aineeseen tai aivotoimintaan 44–45, 49 mikrovalta Michel Foucault’n ajatus vallasta, joka ei ole valtion valtaa eikä perustu yksilöiden välisiin sopimuksiin vaan muodostuu käytännöissä ja instituutioissa voimakenttinä, verkostoina ja hallitsevina puhetapoina 85 misinformaatio virheellinen tai harhaanjohtava informaatio 63

modaalikäsite mahdollinen ja mahdoton sekä välttämätön ja satunnainen 29–30, 49 monadi todellisuuden perusosanen Gottfried Leibnizin filosofiassa 43 monismi ontologinen oppi, jonka mukaan on vain yksi substanssi tai yhdenlaisia substansseja 43–44 määritelmä olion olemuksen käsitteellinen ja sanallinen ilmaisu tai käsitteen käyttöä ohjaava sääntö 26, 28–30, 35, 72–73 määrällinen tutkimus tilastollisiin menetelmiin perustuva tutkimus 138, 146, 165

naiivi realismi käsitys, jonka mukaan todellisuus on juuri sellainen kuin se ihmisille arkielämässä ilmenee 81 naturalismi filosofinen kanta, jonka mukaan maailmankaikkeudessa on olemassa vain luonnonlakien alaisia fysikaalisia olioita, joiden paras selittäjä on luonnontiede 16–17, 44, 144–145 Nietzsche, Friedrich (1844–1900) saksalainen filosofi 61, 76

nominalismi filosofinen kanta, jonka mukaan todellisuudessa on olemassa vain yksilöolioita 80, 82

näennäistiede ks. pseudotiede 94

Oobjektiivisuus tieteellisen tutkimuksen ihanne, jonka mukaan tutkija ei saa antaa omien käsitystensä, mieltymystensä, tavoitteidensa tai arvojensa vaikuttaa tutkimustuloksiin 86–87, 96–97, 127

Offray de La Mettrie, Julien (1709–1751) ranskalainen lääkäri ja materialistinen valistusfilosofi 134

olemus se, mitä jokin olennaisesti ja syvimmiltään on 16, 27–28, 34, 36, 49, 58, 80 olennainen ominaisuus ominaisuus, jota ilman substanssi menettäisi luonteensa ja tunnistettavuutensa 25, 28, 49 olio mikä tahansa asia, jolla on jonkinlaisia ominaisuuksia 18–22, 24–28, 36–37, 42, 49, 58, 71, 73, 81, 103, 106, 118, 150 olio sinänsä olio tai maailma sellaisena kuin se itsessään on ihmisen tiedosta riippumatta 71, 73

ontologia filosofian alue, jossa tutkitaan olioiden yleisimpiä mahdollisia tunnuspiirteitä ja sitä, mitä olemassaolo tarkoittaa 20, 22–25, 44, 49, 80 ontologinen idealismi filosofinen käsitys, jonka mukaan todellisuus on viime kädessä tavalla tai toisella mielestä riippuvainen 81, 83

Ppanteismi käsitys, jonka mukaan kaikki on Jumalaa 43

Peirce, Charles S. (1839–1914) yhdysvaltalainen filosofi 60, 66, 68, 113 perustutkimus tieteellinen tutkimus, joka pyrkii ainoastaan kehittämään kohteestaan toden teorian 101–102

Platon (427–347 eaa.) kreikkalainen filosofi 15–16, 47, 54–55, 59, 61, 80–81, 89, 157, 163 pluralismi ontologinen oppi, jonka mukaan on monenlaisia substansseja 43–44 pluralistinen moniarvoinen 63

Popper, Karl (1902–1994) itävaltalais-brittiläinen filosofi 17–19, 109–110 positivismi käsitys, jonka mukaan totuus on erityistieteiden tulosten summa eikä filosofialla ole mitään itsenäistä tehtävää totuuden saavuttamisessa 140, 144–145, 165 postkoloniaalinen kulttuurintutkimus va-

pautuneiden siirtomaiden todellisuudesta ponnistava kulttuuritutkimuksen alue, jonka laajempana tavoitteena on analysoida ja purkaa länsimaisen ajattelun ylivaltaa 86 pragmatismi Yhdysvalloissa 1800-luvulla syntynyt filosofinen suuntaus, jossa totuus tulkitaan käsitysten tai teorioiden toimivuudeksi, hedelmällisyydeksi tai kokeelliseksi menestykseksi 66, 89, 165

praktinen syllogismi päättely, jonka avulla inhimillinen teko voidaan nähdä omaksuttujen arvojen, päämäärien ja niiden saavuttamisen välttämättömiä ehtoja koskevien uskomusten loogiseksi seuraamukseksi 142–143, 165 predikointi ominaisuuden katsominen jollekin oliolle kuuluvaksi 26 premissi lähtöoletus, se loogisen päätelmän lähtökohtana oleva lause, josta johtopäätökset tehdään 58, 111–113, 143, 165 Protagoras (noin 490–420 eaa.) kreikkalainen filosofi 60 pseudotiede (kr. pseudo, vale, näennäis-) tiedettä ja sen tulosten esittämistapaa jäljittelevä teoretisointi, joka ei täytä tieteelliselle tiedolle asettuja vaatimuksia 94–95, 99–100, 109, 127

Q

Quine, Willard van Orman (1908–2000) yhdysvaltalainen filosofi 117

Rrationalismi tietoteoreettinen näkemys, jonka mukaan tieto perustuu järjen avulla tehtäviin päätelmiin 58, 89, 132–133, 141, 161 reduktionismi tieteenfilosofinen pyrkimys selittää korkeamman tason ilmiöt alemman tason ilmiöiden avulla, esimerkiksi kulttuuriset ilmiöt biologisiin tai kemiallisiin selityksiin nojaten 135–136, 165 relativismi oppi suhteellisuudesta, esimerkiksi tiedon tai moraalin suhteellisuus 60, 66, 83, 89 riittävän perusteen laki periaate, jonka mukaan jokaiselle ilmiölle, oliolle ja tapahtumalle on riittävä syy, jonka seurauksena juuri tuo asia tai tapahtuma on olemassa 37 runsauden periaate Aristoteleen esittämä ajatus, jonka mukaan jokainen aidosti mahdollinen asia myös toteutuu joskus 30

Ssatunnainen ominaisuus ominaisuus, joka voi muuttua ilman, että olio muuttuu toiseksi olioksi 25–26, 49

satunnainen totuus asia on tietyissä tilanteissa tosi 30–31 skeptikko filosofi, joka epäilee tiedon mahdollisuutta 59–61, 89 skeptikon paradoksi ristiriita, johon skeptikko ajautuu väittäessään tietävänsä varmasti, ettei varma tieto ole mahdollista 60 skeptisismi tietoteoreettinen näkemys, jonka mukaan mistään ei ole mahdollista saavuttaa varmaa tietoa 59–60, 89 sokraattinen lähestymistapa Platonin kertomusten mukaan Sokrateen käyttämä opetusmenetelmä, joka perustui keskusteluun ja kyselemiseen 163 Sokrates (noin 470–399 eaa.) kreikkalainen filosofi 54, 61, 163–164 soveltava tutkimus tutkimus, jossa pyritään olemassa oleviin teorioihin perustuen kehittämään niistä käytännöllisiä sovelluksia, esimerkiksi teknologiaa 101–102 Spinoza, Baruch (1632–1677) alankomaalainen filosofi 43 subjektiivisuus niiden väitteiden ominaisuus, jotka perustuvat yksilökohtaisiin kokemuksiin tai tuntemuksiin 96, 141 substanssi se, jolla ominaisuudet ovat ja joka siksi pysyy samana ominaisuuksien muuttuessa, modernissa filosofiassa käytetään usein viittaamaan myös substanssilajiin eli todellisuuden perusainekseen, kuten aineeseen tai henkeen 24–26, 28, 42–43, 49 synteettinen arvostelma arvostelma, joka sanoo enemmän kuin sen, mikä sisältyy siinä käytettyjen termien määritelmiin, se kertoo tietoa 72–73

T taustaoletus käsitys, johon jonkin väitteen tai käsityksen esittäjä nojautuu mutta jota hän ei joko lausu ääneen tai josta ei ole ollut tietoinen 14, 17, 34, 49, 116 teknologinen imperatiivi kriittinen analyysi siitä, miten tiede-teknologia-kompleksin logiikka etenee 123 teleologinen selittäminen päämäärin ja tarkoitusperiin pohjautuva selittäminen 136–137, 144, 165 tiedeyhteisö eri alojen tutkijoiden yhdessä muodostama, tutkimiseen ja tieteen tekemiseen keskittyvä ihmisjoukko, tiede- ja tutkimuslaitosten kokonaisuus 95, 97–100, 105, 124–125, 127 tieteellinen realismi käsitys, jonka mukaan todellisuus on olemassa ihmisestä riippumatta ja

sen objektiivinen rakenne on ihmisen tiedettävissä 80–82, 87–89, 105–106, 127 tieteellinen teoria (kr. teoria, katseleminen) esittää kohteestaan kokonaisvaltaisen selityksen, jonka on läpäistävä tiedeyhteisön kritiikki tullakseen hyväksytyksi 18, 65, 67, 94, 104–110, 127

tieteenfilosofia tieteen luonnetta ja määrittelemistä koskeva filosofian ala 94–95, 114, 118, 127, 140

tieteen edistyvyys tieteellisen tiedon kasautuminen, lisääntyminen, tarkentaminen ja virheellisten teorioiden karsiutuminen 97–99, 103, 127

tieteen etiikka tieteenfilosofian osa-alue, joka pohtii tieteeseen liittyviä moraalisia kysymyksiä 118–120, 124–125, 127 tietoteoreettinen idealismi filosofinen käsitys, jonka mukaan kaikki maailmaa koskeva tieto on ihmisen tietokyvyn suodattamaa eikä siksi voida tietää minkälainen maailma itsessään on 81

tietoteoria filosofian ala, joka tutkii tiedon mahdollisuutta, alkuperää ja luonnetta 55, 59, 65, 70, 84 toistettavuus yksi tieteen tunnusmerkeistä, tieteelliset kokeet voidaan toistaa 96–97, 127 totuusteoria filosofinen teoria siitä, millä ehdoilla lausetta tai väitettä voi pitää totena tai mitä totuuden käsitteellä tarkoitetaan 64, 67, 89 tutkimusmenetelmä tieteellisen tutkimuksen tekemisen tapa, jonka katsotaan parhaiten sopivan kunkin kohteen tutkimiseen, esimerkiksi tilastollinen, kokeellinen tai laadullinen menetelmä 96, 98–99 tutkimusmetodi ks. tutkimusmenetelmä 96 täsyi-ikäisyyden ihanne ihanne, joka kehottaa luopumaan auktoriteettiuskosta ja nojautumaan omaan järjenkäyttöön, Immanuel Kantin mukaan valistuksen tavoite 62

Vvapaat oppiaineet korkeamman opetuksen perusta antiikissa ja keskiajalla, sisälsivät kielelliset ja matemaattiset aineet 158–159 verifikationismi kanta, jonka mukaan teorian tekee tieteelliseksi se, että se osoitetaan kokeellisesti todeksi 110 verifioida todentaa 110 von Wright, Georg Henrik (1916–2003) suomalainen filosofi 142 välttämätön totuus asia, joka ei voi muuttua tai olla toisenlainen 26, 49

W

Wittgenstein, Ludwig (1889–1951) itävaltalais-brittiläinen filosofi 45–47, 75, 77–79

Y

yleissivistys valistuksen esittämä ihanne siitä, mitä ihmisen tulee tietää ja ymmärtää, niiden luontoa, kulttuuria ja yhteiskuntaa koskevien tietojen, taitojen ja näkemysten kokonaisuus, jotka eivät liity ammatilliseen erityisosaamiseen 157, 160–162, 165

Z

Zenon (noin 495–430 eaa.) kreikkalainen filosofi 27

Ääärettömän regression ongelma perustelujen loputtomuus tilanteessa, jossa jokainen esitetty perustelu vuorostaan vaatii uuden perusteen 65

Kuvalähteet

Eduskunta / Hanne Salonen: 77. Lehtikuva: 22 (Anni Reenpää), 79 (Josma Marstio), 102 (Heikki Saukkomaa), 143 (Sami Halinen). Museovirasto: 75 (Samuli Paulaharju, Kansatieteen kuvakokoelma), 147 (Soile Tirilä, Rakennushistorian kuvakokoelma). MTV / Saku Tiainen: 88. MVPhotos / Alamy Stock Photo: 29 (ZUMA Press, Inc.), 54 (Pictorial Press Ltd), 64 (American Photo Archive), 80 (Pictorial Press Ltd), 92 (Pictorial Press Ltd), 107 (INTERFOTO), 110 (Photo 12), 111 (Trinity Mirror / Mirrorpix), 149 (PictureLux / The Hollywoord Archive), 158 (Moviestore Collection Ltd), 165 (Gado Images). NASA/ESA/CSA/STScI: 108. Str/Lehtikuva: 101 alh. (Roni Rekomaa), 127 (Trond H. Trosdahl). Sanoma Media: 97. UPI/Lehtikuva: 163 ylh. Westend61/Lehtikuva: 96 (Zerocreatives). Wikimedia Commons: 38, 56, 138, 156. Muut kuvat: Shutterstock