Ääni 8 näytesivut

Tiedustelut

Edita Publishing Oy, Helsinki opettajapalvelu@edita.fi p. 020 450 010 www.edita.fi

Toimitus ja kuvatoimitus

Tiia Kähärä ja Alina Mehto Graafinen suunnittelu Sari Väkelä

Kuvitus Mikko Sinervo

Kuvalähteet kirjan lopussa 1. painos

© Teemu Ikonen, Kaisu Otsamo, Päivikki Välttilä ja Edita Publishing Oy

Ääni tukee oppimista

Itsearviointi auttaa asettamaan omia tavoitteita ja seuraamaan oppimista opiskelun eri vaiheissa.

Tavoitteet ja keskeiset opiskeltavat asiat on koottu pääluvun alkuun.

Käsitteet on listattu jokaisen luvun alussa ja tummennettu tekstistä.

Lisätietoa-tekstit syventävät opis keltavia asioita ja tuovat niihin uusia näkökulmia ja kuvaavat kirjallisuu dessa toistuvia hahmoja ja teemoja.

Tietolaatikot ja kuviot kokoavat kes keisiä asioita, muistilistoja ja vinkkejä.

Esimerkit havainnollistavat tekstien ominaisuuksia ja ilmaisukeinoja sekä tarjoavat malleja tekstien tulkintaan ja tuottamiseen.

Ohjeet opastavat vaiheittain tekstien analysointiin ja keskeisten tekstilajien kirjoittamiseen.

Tämä teos on oppikirja, joka on suojattu tekijänoikeuslailla (404/61). Tämän teoksen tai sen osan valokopiointi, skannaaminen tai muu digitaalinen kopiointi tai käyttö edellyttää oikeudenomistajan luvan. Kopiosto ry myöntää teosten osittaiseen kopiointiin lupia. Tarkistakaa, mitkä valokopiointi- ja digiluvat ovat kohdallanne voimassa. Lisätietoja luvista: www.kopiosto.fi. Teoksen tai sen osan muuntelu on kielletty.

ISBN 978-951-37-8513-0

Otavan Kirjapaino Oy Keuruu 2022

Tehtävät on jaettu kolmeen ryhmään: Muista ja ymmärrä -tehtävissä harjoitellaan opiskelta vien tietojen ymmärtämistä ja käsitteiden käyttöä. Sovella ja analysoi -tehtävissä hyödynnetään tietoja kirjallisuudesta puhuttujen ja kirjoitettujen tekstien analysointiin, tulkintaan ja tuottamiseen. Arvioi ja luo uutta -tehtävissä yhdistetään aiempia tie toja sekä kirjoitetaan analysoivia ja pohtivia tekstejä. Jokaisen luvun tehtävissä harjoitellaan monipuolisesti eri taitoja: ydinasioiden hallintaa, lukutaitoja, analysoi vien, pohtivien, kantaa ottavien ja fiktiivisten tekstien tuottamista sekä vuorovaikutustaitoja.

Aineistoina on monipuolisesti eri tekstilajien tekstejä. Digiaineistot voi lukea, katsoa ja kuunnella Ääni 8 Opiskelijan digiaineistoista. Aineistopaketti sisältää digitaaliset ja audiovisuaaliset tekstit painetun oppikirjan käyttäjälle.

Lukemisto sisältää valikoiman kiinnostavia tekstejä kirjallisuuden eri aikakausilta. Lukemiston tekstin ovat digikirjassa ja opiskelijan digiaineistoissa.

ALUKSI 4 Itsearviointi 6 Tavoitteet ja opiskelusuunnitelma .............................................................8 Kokoavat tehtävät

10 Lue ja tulkitse kirjallisuutta 12

KIRJALLISUUS MUUTTUVASSA MAAILMASSA

alussa 142 10 Kirjallisuus toisen maailmansodan jälkeen 161 11 Kirjallisuus nykykulttuurissa 176

LUKU- JA KIRJOITUSTAIDON TEHTÄVÄT 194 Ohje lukutaidon ja kirjoitustaidon kokeeseen 196 Lukutaidon tehtävät 198 Kirjoitustaidon tehtävät ........................................................................... 203 Hakemisto .................................................................................................. 206 Kuvalähteet 207 Oppimisen havainnointi 208

Video Esitelmä renessanssista

Katsokaa opiskelijoiden esitelmä renessanssista.

a. Keskustelkaa siitä, millainen kuva renessanssiajan maailmasta esityksen perusteella syntyy.

Mitkä tapahtumat vaikuttivat renessanssin syntyyn? Millaisia ihmisiä arvostettiin? Ketkä hallitsivat? Miten hallit sijat saivat valtaa?

Millaisia yhteiskunnalliset ja historialliset olosuhteet olivat? Millaista taidetta arvostettiin? Mitkä seikat vaikuttivat sii hen, että taidetta alettiin arvostaa?

b. Keskustelkaa pienryhmässä siitä, millainen taide ja kirjallisuus kuvaisi nykyajan tapahtumia parhaiten.

c. Suunnitelkaa taideteos, joka kuvaa valitsemianne ilmiöitä ja tapahtumia. Se voi olla romaani, runo, maalaus tai musiikkiesitys. Keksikää teokselle nimi.

Millaisia päähenkilöitä teoksessa on? Mistä aiheista ja teemoista teos kertoo? Mitä tapahtumia kannattaisi muistella ja siirtää jälkipolville? Millainen teos jäisi kirjallisuuden kaanoniin ja muistettaisiin vielä sadan vuoden jälkeen?

d. Esitelkää ideanne muulle ryhmälle.

KIRJALLISUUS MUUTTUVASSA MAAILMASSA

TAVOITTEET

tarkastella kirjallisuushistorian moni muotoisuutta syventää ymmärrystä kaunokirjallisuuden käsitteistä oppia tarkastelemaan kirjallisuuden luomia ihmiskuvia ja arvomaailmaa osana historiallista ja kulttuurista kon tekstia oppia havainnoimaan kirjallisuuden merkitystä eri kulttuureissa eri aikoina ymmärtää klassikoiden ja kaanonin merkitys tutustua tyylisuuntauksen käsitteeseen oppia tuntemaan kirjallisuus muuttuvana ilmiönä

OPINTOJAKSON AIKANA

luetaan kaunokirjallisuutta ja kirjallisuusaiheisia tekstejä opiskellaan käsitteitä, joiden avulla kirjallisuutta voi tutkia tyylisuuntauksen edustajana syvennetään käsitystä konteksteista tulkitaan fiktiivisiä tekstejä tuotetaan analysoivia, pohtivia ja fiktii visiä tekstejä kirjallisuuteen liittyvistä aiheista

OMAT TAVOITTEET

Lue tavoitteet. Mieti, mitkä asiat ovat sinulle tuttuja ja mitkä vaa tivat harjoittelua.

Kirjoita itsellesi konkreettisia tavoitteita. Esimerkiksi: Tutustun kirjallisuuteen ja kirjallisuushis toriaan. Opettelen kirjallisuuden analysoimisessa tarvittavia käsit teitä. Kirjoitan ainakin yhden tul kinnan fiktiivisestä tekstistä.

Nick Cudworth: Reading Between the Lines I . 2005.

KÄSITTEET

kirjallisuushistoria ihmiskuva klassikko kaanon maailmankirjallisuus

Ihmiskuva muuttuu – kirjallisuus pysyy 1

Kirjallisuus osana historiaa

Kaunokirjallisuus voi elää ja vaikuttaa nykyisyydessä tuhansia vuosia syntynsä jälkeen.

Historiaa on se, miten nykyisyyteen on tultu, ja toisaalta se, miten tästä tule misesta kerrotaan. Kirjallisuushistorialla tarkoitetaan ensimmäisen mer kityksen mukaan kirjallisuuden syntyä ja kehittymistä maailman mukana. Kirjallisuuden taustana on kaikkialla ollut suullinen kertomus- ja laulu kulttuuri. Kirjailijoiden teksteissään suosimat hahmot, aiheet ja esitystavat ovat vaihtuneet toisiin, tarusankarit tavallisiin nykyihmisiin ja eeppinen tyyli keskustelupalstojen puheenparsiin. Samoin ovat muuttuneet kirjalli suuden reunaehdot, kuten tekstien levittämisen keinot runonlaulannasta eri kirjoitusalustojen kautta kirjoihin ja digitaalisiin suoratoistopalveluihin. Toiseksi kirjallisuushistoria on osa historiantutkimusta: tutkimukseen perustuva kertomus siitä, millaisia muutoksia kirjallisuudessa on tapahtunut ja miten menneisyys on yhteydessä nykyisyyteen. Kirjallisuushistoria käsitte lee kirjallisuutta ilmiönä, joka kehittyy vuorovaikutuksessa sitä ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Kirjallisuuden muutoksiin ovat vaikuttaneet esimer kiksi sanomalehdistön kehitys, joka loi pohjan kirjailijan taloudelliselle itse näisyydelle, koulutuksen muutos, joka johti proosailmaisun nousuun, ja tek nologiset keksinnöt, joiden ansiosta kokonaiset kirjastot mahtuvat nykyään taskuumme.

Kaunokirjallisuus on kirjallisuutta, joka on ensisijaisesti taidetta. Termi on kohtalaisen nuori: vielä 1700-luvun lopulla yleiskäsite oli edelleen runous, eikä runouden ja fiktiivisen proosan yhdistävää sanaa ollut olemassa.

Kaunokirjallisuus on osa historiaa omalla erityisellä tavallaan: kirjat voi vat elää ja vaikuttaa nykyajassa vielä tuhansia vuosia niiden synnyn jäl keen. Eurooppalaisen kirjallisuuden vanhimpia teoksia, eepoksia Ilias ja Odysseia, käännetään ja sovitetaan edelleen, yli 2 500 vuotta niiden sepit tämisen jälkeen. Sama pätee keskiajalta peräisin oleviin Tuhannen ja yhden yön tarinoihin, William Shakespearen näytelmiin 1600-luvun vaihteesta ja L. M. Montgomeryn romaaneihin sadan vuoden takaa.

Kirjallisuus on tässsä mielessä moniaikaista. Kirjallisuus eroaa tieteestä ja tekniikasta, joissa faktatieto vanhenee ja suuri osa menneisyyden keksin nöistä hylätään parempien keksimisen myötä.

Kirjallisuus kantaa ajasta toiseen. Kirjailijat ovat aina käsitelleet oman aikansa tapahtumia ja keskustelunaiheita, mutta tekevät tämän tavalla, joka on ymmärrettävä myös niille, jotka eivät tunne teoksen synty-yhteyksiä. Romaanien tarinat, lyriikan havainnot ja esseiden pohdinnat ovat näin osaksi riippumattomia luomisensa ajankohdasta.

Kaunokirjallisuudelle on ominaista kasvattaa tajua mahdollisuuksista, kuvitella vaihtoehtoja tunnetulle ja hyväksytylle todellisuudelle ja ennakoida, mitä tuleman pitää. Kaunokirjallisuus on luonut vaihtoehtoja sille, millaisena menneisyys ja nykyisyys esitetään ja millaiseksi tulevaisuus halutaan tehdä.

Kirjallisuus luo ihmiskuvia

Kirjallisuuden tarinoiden ytimessä ovat aina olleet tekevät ja kokevat hen kilöhahmot. Niiden kautta lukijaa houkutellaan ajattelemaan, miltä maail massa oleminen tuntuu, mikä on ihmisen osa, mitä siinä selviäminen edel lyttää ja mitä maailman muuttumisesta voi seurata. Henkilöhahmojen avulla kirjailijat ovat luoneet ihmiskuvia: käsityksiä ihmisen perusluonteesta ja osasta maailmassa sekä ihmisten suhteesta ympäristöönsä, itseensä ja toi siinsa.

Ihmiskuva on osa maailmankuvaa eli käsitystä siitä, mistä todellisuus koostuu ja mikä selittää sen tapahtumat. Maailmankuva voi olla esimerkiksi uskonnollinen, arkinen, tieteellinen tai maaginen.

Kun luemme antiikin Kreikan tragedioita, voimme edelleen tuntea kau hua jumalten mielenmuutoksen uhriksi joutuneen ihmisen rinnalla ja poh tia, mitä jos minä olisin tuo ihminen. Jane Austenin romaanien ansiosta saamme tuntea nahoissamme, miten nuoren naisen elämää yritetään ohjailla ja miten hän kykenee vastustamaan tätä ohjailua. J. R. R. Tolkienia lukies samme voimme kokea huimausta siitä, miten maailmanhistorian kohtalo on yhtäkkiä pienen olennon tahdonvoiman varassa.

Ihmiskuvaa luodaan ja muutetaan kirjallisilla keinoilla: uusilla tarina maailmoilla, juonilla, kerrontatavoilla ja lajityypeillä.

Kirjallisuuden ihmiskuvien taustalla vaikuttaa ajan kirjallisuuskäsitys ja ajatus siitä, mikä kirjallisuuden erityinen tehtävä kulloinkin on. Ranskalai nen Charles Perrault ajatteli 1600-luvulla, että satujen tehtävä on viihdyttää ja opettaa, ja siksi hän liitti satujensa perään lukuohjeen. Perrault’n ”Puna hilkan” tarina päättyi päähenkilön kuolemaan suden kynsissä, ja sitä seura sivat säkeet: ”Kas tästä näkyy, ettei milloinkaan/ saa lapset seisahtua kuu lemaan,/ kun oudot sedät suotta pakinoi./ Se tyttösille turman tuoda voi.”

KÄSITTEET

antiikki myytti lyriikka eepos draama tragedia komedia

Myytit ovat kertomuksia olennaisista asioista, joiden alkuperää ja merkitystä ei tunneta.

Antiikki

Tarinat kulkevat, muuntuvat ja katoavat

Kirjallisuuden menneisyys on monin tavoin läsnä taiteessa, viihteessä ja joka päiväisessä puheessa. On suoranainen ihme, että voimme kuulla samoja tari noita kuin antiikin ihmiset 2 500 vuotta sitten ja kertoa niitä eteenpäin. Arki puheessa vilisee jälkiä antiikin kirjallisuuden hahmoista: puhumme narsisteista, oidipuskompleksista, akilleen kantapäästä ja nuoren naisen odysseiasta. Historian ensimmäinen tunnettu kirjailija oli prinsessa Enheduanna, joka eli sumerilaisessa Urin kaupungissa. Samasta kulttuurista on myös vanhin säilynyt kirjallinen teos, rakkausruno. Euroopassa runoutta alettiin kirjoit taa muistiin aakkosten käyttöönoton myötä vasta 700-luvulla ennen ajan laskun alkua, 2 000 vuotta sumerilaisten jälkeen. Suurin osa menneiden vuosituhansien kirjallisuudesta on kuitenkin tuhoutunut peruuttamatto masti hauraiden tallennuskeinojen takia. Lisäksi osa teksteistä on kadon nut, kun tekstejä on muunneltu ja välitetty valikoidusti eteenpäin. Tarinoi den taipaleet ovat myös katkenneet.

Vielä 1900-luvun lopulla tehtiin käsikirjoituslöytöjä, joiden ansiosta pääs tiin lukemaan uusia kirjailijoita parin tuhannen vuoden takaa. Käännöstyö kulttuurien välillä ja kirjastojen digitalisointi muuttavat parhaillaan käsityk siä maailmankirjallisuudesta. Kirjallisuuden hautautuneet aarteet odottavat edelleen löytäjäänsä.

Myytit kirjallisuuden lähteenä

Kaikissa kulttuureissa kirjallisuus perustui aluksi myytteihin. Myytit ovat kertomuksia asioista, joiden alkuperää ja merkitystä ei tunneta: maailman synnystä, luonnonvoimista, ihmisyhteisön ja kulttuurin alusta sekä ihmi sen osasta maailmassa. Mytologia on myyttien muodostama kokonaisuus. Mytologioita voi ajatella tarinamaailmoina, jotka sisältävät hahmoja, kuten jumalia, puolijumalia, hirviöitä ja ihmisiä. Tarinamaailmassa vallitsee joukko lakeja, joihin hahmojen väliset suhteet ja kamppailut perustuvat.

Näitä pelisääntöjä voi ajatella vallan ja kykyjen jaoksi: Jumalat ovat ihmisten yläpuolella. He ovat luonnonvoi mien henkilöitymiä ja voivat ilmetä erilaisissa maalli sissa hahmoissa. Heidän mielensä voi muuttua yllättäen, ja keskinäinen kilpailu vaikuttaa heidän tekoihinsa. San karit ovat poikkeusyksilöitä, jotka kykenevät urotekoihin ja erilaisiin rajanylityksiin: muusikko Orfeus saa soitol laan heltymään jumalat, seireenit ja kivetkin ja saa siksi luvan ylittää elävien ja kuolleiden rajan. Toisaalta sanka reillakin on heikkoutensa: Odysseus on neuvokas mutta ei saa suostuteltua puolijumala Akhilleusta mukaan tais teluun. Akhilleus puolestaan on haavoittumaton lukuun ottamatta kantapäätään.

Sankarien kautta kirjailijat ovat näyttäneet, miten toi mii arvostuksemme ansaitseva henkilö. Toisaalta sankari hahmojen avulla kirjailijat ovat käsitelleet olemassaolon kysymyksiä ja sitä, mikä ei ole tavallisen ihmisen vallassa. Tästä syystä esimerkiksi merellä ja rakkaudella on ollut

JUMALAT

Alkuperäiset jumalat

Esim. taivaan jumala Uranus ja Maaemo Gaia

Titaanijumalat

Taivaan ja Maaemon jälkeläi set ja heidän sukunsa Esim. sadonkorjuun ja hedel mällisyyden jumalat, Promet heus sekä Pandora, ensimmäi nen nainen

Olympos-vuoren jumalat Esim. ylijumala Zeus, aviolii ton ja naisten jumala Hera, meren jumala Poseidon, Manalan herra Hades, sodan jumala Ares sekä rakkauden ja kauneuden jumala Afrodite

PUOLIJUMALAT

Ensimmäinen tunnettu kirjailija Enheduanna oli Akkadin ku ninkaan Sargon Suuren tytär. Vanhimpana kirjana pidetään Pohjois-Italiassa eläneiden etruskien noin 600 eaa. valmis tamaa nidosta, jonka sivut on kiinnitetty kultarenkailla.

IHMISET

Sankarit, kuten Odys seus, Agamemnon, Hektor ja Paris

ELÄIMET

Koti ja uhrieläimet, villieläimet

Esim. Delfoin Pythonmetsästyskoirat, härät,

HIRVIÖT, KYKLOOPIT, JÄTTILÄISET JA NOIDAT

Alkuperäisten jumalten jälkeläisiä

Esim. Kerberos, Kolkhiin lohikäärme, Khimaira, Sfinksi, seireenit, Medusa ja muut gorgot, Kirke ja Medeia

IHMISTEN JA ELÄINTEN SEKOITUKSET

Esim. Minotaurus, kentaurit ja faunit

Lyriikka

Antiikin Kreikassa ja Roomassa sanojen taiteellinen käyttö oli runomuo toista. Runoutta esitettiin kaikenlaisissa ihmisiä yhteen tuoneissa tapahtu missa, kuten juhlissa ja urheilukilpailuissa. Lyriikka oli antiikissa soolo- tai kuoroesityksenä lyyran säestyksellä esitettyä laulurunoutta. Lyyrisiin lajei hin kuuluivat muun muassa elegia, hymni ja oodi.

Lyriikan lajeja

ELEGIA tarkoitti alun alkaen surulaulua, mutta myöhemmin sillä tar koitettiin minkä tahansa aiheen käsittelyä elegiami tassa eli käyttäen vuorotel len kahta eri pituista säettä: kuusi ja viisitavuista.

EPIGRAMMI eli lyhyt elegia oli ajatuksen ja tunteen tiivistämisen laji. Roomalainen Catullus kir joittaa: ”Minä vihaan ja rakastan. En tiedä miksi./ En tiedä vaan tunnen, ja se tunne repii.” (Suom. Jukka Kemppinen)

HYMNI oli ylistyslaulu juma lalle. Sen avulla voitiin käsi tellä henkilökohtaisia tunteita rukouksen tapaan. Sapfo kirjoit taa hymnissään rakkauden jumala

Afroditelle:

”Rukoilen sinua Valtiatar/ älä alista minua,/ säästä sydämeni/ suruilta ja kivuilta/ – – Tule luok seni tälläkin kertaa/ päästä minut ahdingosta/ anna sydämelleni mitä se tahtoo./ Tule kumppa niksi taisteluun.” (Suom. Arto Kivimäki ja Sampo Vesterinen)

OODI tarkoitti antiikissa lyyristä runoa, joka oli rakenteeltaan mut kikas ja tyyliltään juhlallinen. Aja tus oodista ylistyslauluna perustuu siihen, että oodeja kirjoitettiin antiikissa myös olympiavoittajien kunniaksi.

Oodissaan olympiavoittaja Hieronille Pindaros kirjoittaa: ”Eri tavoin ihmiset suu ria mutta ylinnä on/ kuninkaan kunnia: siitä älä katsele kauemmaksi./ Osanasi olkoon korkealla kulkea tämä elämänaika,/ minun osanani olla voittajain lähellä/ yhtä kauan viisauteni loistaen yli kaikkien helleenien.” (Suom. Pentti Saarikoski)

Ylistäessään voittajaa Pindaros suositte lee tälle samalla nöyryyttä, ja toisaalta hän nostaa itsensä sankarien tasolle runoilijana.

IDYLLI tarkoitti alun perin runoa, joka luo pienoiskuvan jostakin myyt tisestä tai arkisesta kohtauksesta. Myö hemmin sillä on tarkoitettu nimenomaan kuvausta, jossa yksinkertaista maalaiselä mää ja luonnon rauhaa ihastellaan kau punkilaisesta näkökulmasta.

Kreikkalaisen Theokritoksen runojen lomassa on jälkimmäisessä mielessä idylli siä kuvauksia:

”Perillä saimme maataksemme peh meät kaislavuoteet, jotka oli peitetty vas taleikatuin viininlehvin. Yllämme huojuivat poppeleiden ja jalavien tuuheat latvat ja nymfien luolasta pulppusi pyhä vesi. Kiu rut ja ohdakepeipot lauloivat ja tunturi kyyhky kujersi, kultaisten mehiläisten parvi lenteli lähteen tienoilla. Kaikkialla tuoksui kypsä kesä.” (Suom. Marianna Tyni)

Magnus Enckell: Fantasia . 1895.

Eepos

Eepos tarkoittaa laajaa runoa, joka kertoo tarinan. Eepokset kertovat myto logian sankarien teoista. Epiikka on lavean kerronnan taidetta: tarinamaail maa käsitellään yksityiskohtaisesti ja havainnollisesti, mikä ajaa juonenkul jetuksen edelle.

Varhaisin tunnettu eepos on sumerilainen Gilgamesh (2000 eaa.), joka ker too ylimielisen nimihenkilön seikkailuista, vastoinkäymisistä ja henkisestä kasvusta viisaaksi johtajaksi. Antiikin Kreikan luetuimmat eepokset, Home roksen nimiin pannut Ilias ja Odysseia (750–650 eaa.) sijoittuvat aikaan, jol loin Euroopassa siirryttiin suullisesta kirjalliseen kulttuuriin. Tarinat sijoit tuvat tarunomaiseen menneisyyteen. Ilias kuvaa Troijan sodan loppua ja Odysseia Odysseuksen seikkailuja sodan jälkeen.

Iliaassa ongelma on, miten kreikkalaiset voisivat voittaa troijalaiset pit kittyneessä sodassa. Ratkaisu kiteytyy puolijumala Akhilleukseen: hän kiel täytyy taistelemasta, vaikka on kreikkalaisten paras soturi. Mikä saisi Akhil leuksen liikkeelle? Odysseiassa ongelma on, miten Odysseus pääsee takaisin kotisaarensa Ithakan kuninkaaksi ja miten hän kostaa vaimoaan Penelopea piirittäville kosijoille.

Molemmissa eepoksissa pääongelman ratkaisu lykkääntyy kerron nan toistuvien poikkeamien takia. Poikkeamissa selvitetään jonkin asian luonne ja tausta seikkaperäisesti. Kun Hefaistos takoo Akhilleukselle kilven Iliaassa, kilpeä kuvataan 150 säkeen verran. Odysseiassa valepukuinen Odysseus saapuu kotiin ja hänen imettäjänsä tunnistaa hänet jalassa olevasta arvesta. Jännittävän tilanteen kerronta keskeytyy kuvauksella metsästysret kestä, joka johti arven syntyyn.

Eeppistä on yksityiskohtaisen kuvauk sen lisäksi se, että arkisia asioita käsitellään jumalten mittelöiden lomassa yhtä kiinnos tavina aiheina. Lisäksi kaukaisen menneisyy den tapahtumat ja uudet asiat ovat ikään kuin olemassa yhtä aikaa. Esimerkiksi ajan krono loginen kuluminen ei muuta henkilöhahmoja merkittävästi: 20 vuoden poissaolon jälkeen Odysseus palaa Ithakaan kuin olisi ollut vain päivän poissa. Asiat jatkuvat siitä, mihin ne olivat jääneet hänen lähdettyään.

Edda on kokoelma skandinaavisia muinaistaruja. Sen on koonnut Snorri Sturluson 1200-luvulla. Edda kertoo skandinaavisista jumalista ja heidän seikkailuistaan. Tarinoiden väkival taisuus heijastelee niiden syntyajan viikinkikulttuuria.

Eepokset kertovat mytologian sankarien teoista.

HAHMO

Muodonmuuttaja

ANTIIKIN Rooman kirjallisuudessa runoilija Ovidius valjasti kreikkalaisen mytologian Rooman valtakunnan esihistoriaksi. Ovidius kirjoitti myyttejä uusiksi niin, että niistä syntyi jatkumo maailman luomisesta Julius Caesariin, joka ansaitsi Ovidiuksen mie lestä jumalan nimen. Ovidiuksen Muodon muutoksissa (8 jaa.) luotiin näin silta myyt tien ajasta historialliseen aikaan.

Ovidius kertoo teoksessaan joukon meta morfooseja eli muodonmuutostarinoita, joita sittemmin on tulkittu uudestaan vuosisadasta toi seen. Muodonmuutoksia tapahtuu ihmisestä toiseksi, eläi meksi, kasviksi tai luonnonilmiöksi, mutta myös eläimestä ihmiseksi ja esineestä toiseksi. Muodonmuutostarinoissa kaikki on elollista ja keskenään yhteydessä. Niiden poh jalta eläimissä ja kasveissa voidaan nähdä inhimillisiä piir teitä ja päinvastoin.

Muodonmuutostarinoiden avulla on käsitelty eri tyisesti ihmisten intohimojen luovia ja tuhoavia puo lia. Pygmalion-myytissä kuvanveistäjä rakastuu itse veis tämäänsä naispatsaaseen. Pygmalion toivoo Venuk selta patsaan kaltaista vaimoa, jolloin jumalatar herättää

patsaan henkiin. Narkissos on kaunis poika, joka ei osaa ottaa rakkautta vastaan, koska häntä kiehtoo vain oma kuvansa. Lopulta hän muuttuu kukaksi ja kuihtuu kuvansa äärelle. Myytissä Galateiasta ja Akiista paimen Akis rakastaa merenneito Gala teaa, mutta joutuu mustasukkaisen kyklooppi Polyfemoksen surmaamaksi. Galatea muuttaa kuolleen rakastajansa joen hengeksi. Hermafroditos-myytissä kau nis nuorukainen torjuu nymfi Salmakiin rak kauden. Nymfin taian seurauksena heidän ruu miinsa sulautuvat yhteen. Heistä tulee yksi kaksineuvoi nen olento, hermafrodiitti.

Myöhemmässä kirjallisuudessa muodonmuutta jien avulla on käsitelty ihmisyyden rajoja eli sitä, mihin luonto loppuu ja mistä kulttuuri alkaa. Ihmisen ja eläimen yhdistelmät ovat tältä kannalta kiinnostavia. Esimerkiksi ihmissuden hahmon avulla on käsitelty ihmisen vaaralli seksi katsottua eläimellistä puolta, eläimellisyyden kieh tovuutta ja sen leviämisen vaaraa. Toisaalta ihmissusi käy myös kuvaksi ihmisestä, joka ei tunne kuuluvansa yhtei söön, johon on joutunut, vaan kaipaa toisaalle.

Antiikin myyteissä rakkaus ja seksuaalisuus ovat väkeviä voimia, jotka voivat kuitenkin jäädä toteutumatta. Esimerkiksi Narkis sos-myytissä rakkautta vaille jäävä Ekho muuttuu kaiuksi. John William Waterhouse: Ekho ja Narkissos (1903).

1. Keskustelkaa eri kulttuurien tarinoista.

a. Keskustelkaa tarinoista pienryhmissä. Mitä samankaltaisia tarinoita tiedätte eri kulttuu reista? Mitkä asiat toistuvat?

b. Miten tarinat yhdistävät kulttuureja?

2. Tutustu eepoksiin.

a. Etsi tietoa eri aikoina kirjoitetuista eepoksista. Valitse yksi eepos, johon tutustut tarkemmin.

b. Esitelkää eepoksia toisillenne.

Eepoksia

Gilgamesh Ilias ja Odysseia Mahabharata Ramajana Beowulf Niebelungin laulu Edda

El Cid Laulu Hiawathasta Pantterintaljainen Popol Vuh Dede Korkut Kalevala

3. Keskustelkaa antiikin myyteistä.

a. Jakakaa keskenänne laatikon myytit.

b. Ottakaa pareittain tai pienryhmissä selvää myy teistä. Etsikää esimerkkejä siitä, miten ne näky vät nykyajan tarinoissa, arjessa, maailmanpolitii kassa ja liikemaailmassa.

c. Esitelkää myyttejä muille. d. Keskustelkaa myyttien vaikutuksesta nykypäivän ihmisten ajatteluun.

Myyttejä

Akilleen kantapää Narkissos Seireeni Kerberos Amorin nuoli

Eros Oidipus Prometheus Sisyfos

4. Kokeile antiikin runomuotoja.

a. Tutustu kuvioon Lyriikan lajeja s. 48.

b. Valitse jokin esine. Esine voi olla arkinen, erikoi nen tai itsellesi tärkeä.

c. Kirjoita esineelle antiikin ajalle tyypillinen runo. Valitse yksi sivun 48 kuviossa esitellyistä runou den lajeista. Voit esimerkiksi kirjoittaa oodin eli juhlallisen ylistysrunon kaulimelle tai kännykälle.

5. Tutkikaa Aisopoksen faabelia.

a. Lukekaa ääneen Aisopoksen faabeli eli eläinsatu Hirvi lähteellä ja leijona (aineisto 1). b. Keskustelkaa faabelista allegoriana. Mitä merkityksiä hirven jalkoihin ja sarviin voi liittää?

Mitä hirven ja leijonan kohtaaminen opettaa? Mitä tarina kertoo ihmisten välisistä suhteista ja maailmasta?

c. Tutkikaa samankaltaisia tarinoita esimerkiksi mediassa tai tosielämässä. d. Kirjoittakaa tarinoita, joissa päähenkilöt oppivat jotain uutta itsestään ja ystävistään. e. Lukekaa tarinoita toisillenne.

1

JANOINEN hirvi saapui lähteelle. Juotuaan se huomasi kuvansa vedessä. Se ihasteli suuria monihaaraisia sarviaan mutta oli tyytymätön heikkoihin ja honteloihin sääriin sä. Kesken sen mietteitä leijona ilmestyi paikalle ja läh ti ajamaan sitä takaa. Hirvi syöksyi pakoon ja sai pitkän etumatkan; hirven voima on näet jaloissa, leijonan sen sijaan rohkeudessa. Niin kauan kuin maasto oli aukeaa, hirvi säilytti etumatkansa ja pysyi turvassa, mutta joudut tuaan metsikköön se takertui sarvistaan oksiin eikä pysty nyt enää juoksemaan. Niinpä leijona sai sen kiinni. Kuol lessaan hirvi sanoi: ”Voi minua onnetonta! Luulin jalko jeni pettävän minut, mutta ne olivat pelastukseni; sarvii ni minä luotin, mutta ne toivat minulle tuhon.”

Usein sellaiset ystävät, joista emme ole olleet varmoja, pe lastavat meidät vaarasta, ja ne joihin olemme luottaneet, osoittautuvat petollisiksi.

Aisopos. Noin 620–564 eaa. Teoksessa Aisopoksen tarinoita 1975. Suom. Marja Itkonen-Kaila.

Keskiajan kirjallisuuden tarinoita

Roland: taistelija viimeiseen mieheen Kaarle Suuren uskollisiin ritareihin kuulu vat hänen veljenpoikansa Roland ja tämän toveri Oliver. Kaarlen taistellessa saraseene ja vastaan Espanjassa Roland varoitti, että saraseenien kanssa ei pidä tehdä rauhansopi musta. Sopimus kuitenkin tehtiin, ja Kaarlen armeija lähti paluumatkalle Ranskaan. Roland määrättiin nöyryyttävästi armeijan jälkijoukon johtajaksi. Saraseenit hyökkäsivät kuninkaan sa Marsilen johdolla jälkijoukon kimppuun, ja alkoi ankara taistelu. Juuri ennen tappio taan Roland puhalsi norsunluutorveensa, ja Kaarlen joukot kääntyvät takaisin auttaakseen heitä. Viimeiseen asti taistellut Roland löytyi kuolleena Oliverin viereltä.

Arthur ja pyöreän pöydän ritarit

Arthur oli Britannian voittamaton kuningas, jolla oli apunaan tietäjävelho Merlin, Avalon saarella taottu miekka Excalibur ja kilvessä Neitsyt Marian kuva. Hän kokosi ympärilleen ritarien parhaimmiston. Ritarien tasavertaisuuden osoittamiseksi he istuivat pyöreän pöydän ääressä. Tunnettuihin ritareihin kuuluvat Lan celot, Parsifal ja Galahad.

Arthurin vaimo Guinevere oli Lancelotin rakkauden ylin kohde. Arthurin valloittaessa maita manner Euroopassa Guinevere petti häntä Arthurin veljenpojan Mordredin kanssa. Arthur palasi taistelemaan vallan anastanutta Mordredia vastaan. Taistelu vei molem pien hengen, ja Guinevere vetäytyi luostariin.

Graal: etsinnän ylin tavoite

Kun alun perin kristillinen tarina Graalista liitettiin Arthurin ritarien tarupiiriin, hengellinen kehitys kohti hurskautta nousi ritarien tärkeimmäksi hyveeksi. Ritarien korkein tavoite ei ollut enää palvella kuningasta tai kuningatarta vaan etsiä Graalia. Kirjallisuuden kuvaukset Graalista jättävät kuitenkin epäselväksi, mikä se oikeastaan on. Olennaista on mystiikka asian ympärillä. Joissain tarinoissa Graal on taikakivi. Toisissa se on kristillinen pyhäinjäännös: malja, johon kuolevan Jeesuksen veri kerättiin, tai Jeesuk sen viimeisellä ehtoollisella käyttämä malja. Wolfram von Eschenbachin Parsifalissa (n. 1200) Parsifal näkee Graalin haavoittuneen kalastajakuninkaan luona kirotussa linnassa.

Parsifal: narrista hengen ritariksi

Parsifal oli ritarisukua, mutta hänen äitinsä halusi kasvattaa hänet syrjässä, jotta poika välttäisi sukulaistensa onnettoman kohtalon. Heti nähtyään elävän ritarin poika kuitenkin lähti kotoaan. Parsifal oli kaunis mutta tie tämätön nuorukainen, viaton narri. Nous tuaan ritariksi Arthurin joukkoon hän pääsi sattumalta linnaan, jossa vartioitiin Graalia. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt kysyä, mistä johtuivat hänen linnassa näkemänsä outou det. Siksi hän joutui kirouksen uhriksi. Lo pulta erakko kertoi, että Parsifal voi päästä kirouksestaan vain liittymällä hengelliseen ritarikuntaan, temppelin ritareihin.

Siegfriedin ja Brynhildin mittelö

Siegfried, kuninkaanpoika Reinin alajuoksulta, sai haltuunsa kääpiökansan aarteen, jota kutsuttiin Nibelungin aarteeksi. Taisteluissaan Siegfriedillä oli apunaan kääpiökuninkaalta varastettu näkymättömyyskypärä. Surmattuaan lohikäärmeen Siegfried oli kylpenyt sen veressä ja tullut näin haavoittumat tomaksi lukuun ottamatta kohtaa hänen lapaluidensa välissä. Siegfried käytti kypäräänsä huijatakseen Islannin atleettista kuningatarta Brynhildiä, kun tämä mitteli Burgundin kunin gas Guntherin kanssa kolmen lajin turnauksessa. Brynhild sai Siegfriedin vaimon Kriemhilden paljastamaan miehensä heik kouden, ja Burgundin ritari Hagen surmasi hänet. Burgundilai set sieppasivat Nibelungin aarteen Kriemhildeltä ja heittivät sen mereen.

Tristan ja Isolde: rakkaus ennen velvollisuutta

Robin Hood, lainsuojaton hyväntekijä

Robin Hood ja hänen joukkonsa, Iloiset veikot, varastivat rikkailta, piispoilta ja Nottinghamin sheriffiltä ja antoivat köy hille. Tarinan varhaisimmassa versiossa on neljä episodia: 1. Robin auttaa köyhää ritaria. 2. Robinin toveri Pikku John solut tautuu Nottinghamin sheriffin joukkoihin ja ryöstää tämän omaisuuden. 3. Robin osallistuu jousiammuntakilpailuun valepu vussa mutta paljastuu ja pakenee aiemmin auttamansa ritarin linnaan. 4. Robin kohtaa valepukuisen kuningas Edvardin ja hänet armahdetaan joukkoineen. Myöhemmin mukaan on liitetty Robinin rakkaus Marian neitoon ja tarina on sijoitettu aikaan, jossa Rikhard Leijonamieli on poissa Britanniasta ja Nottinghamin sheriffi palvelee varahallit sija prinssi Juhanaa.

Tristan oli orpopoika, jonka hänen setänsä kuningas Mark kasvatti ritariksi. Tristan surmasi Irlannin kuninkaan veljen Morholtin mutta myöhemmin myös Irlantia vainonneen lohikäärmeen. Morholtin tytär Isolde Vaaleahius hoiti haavoit tuneen Tristanin kuntoon. Tristanin identiteetin paljastuttua Isolde nieli kostonhalunsa ja suostui kuningas Markin vai moksi Tristanin pyynnöstä. Matkalla Markin hoviin Tristan joi vahingossa lemmenjuomaa, joka oli tarkoitettu vain Isoldel le. Tästä eteenpäin heidän rakkautensa ylitti kaiken muun. Isoldea sitoi kuitenkin hänen liittonsa Markiin, ja toisaalla Tristan nai Britannian kuninkaantyttären Isolde Vaaleakäti sen. Kun Tristanin todelliset tunteet kävivät ilmi, Isolde Vaa leakätinen kosti. Tristan haavoittui ja kuoli ennen kuin Isolde Vaaleahius ehti apuun. Saatuaan tietää Tristanin kuolemasta Vaaleahius kuoli, ja he päätyivät yhteiseen hautaan.

Dante ja hänen oppaansa Vergilius kohtaavat helvetissä ihmisiä, jotka kärsivät maalli sen rakkauden vuoksi.

TEEMA

Vertauskuvallisuus ja esimerkkitarinat

Keskiajalla kertomus oli parhaimmillaan monitasoinen teksti: kirjai mellisen sisällön lisäksi siitä oli luettavissa vertauskuvallinen eli alle gorinen merkitys. Allegoria on laaja vertauskuvallinen kertomus, jonka tapahtumat tulkitaan esimerkiksi jonkin uskonnollisen tai poliittisen opin havainnollistuksina.

1400-luvulta peräisin oleva englantilainen näytelmä Jokamies on allegorinen ilmeisellä tavalla: henkilöhahmot edustavat kukin käsit teellistä sisältöä, asiaa tai ominaisuutta. Jokamies itse on kuka tahansa ihminen. Hän on elämänsä aikansa menettänyt yhteyden ystäviinsä Älyyn, Voimaan ja Kauneuteen ja joutuu tekemään tiliä Kuolemalle siitä, miten näin on päässyt käymään. Henkilöimällä ominaisuuksia näytelmä käsittelee elämän katoavaisuutta.

Italialaisen Dante Alighierin runoelman Jumalainen näytelmä (1320) pohjana ovat kristilliset allegoriat. Kristillisen maailmankatsomuk sen käsitteitä kuvaavat tarinassa konkreettiset paikat: maanpäällisen elämän tuolla puolen ovat rotkoon viettävät Helvetin piirit, Kiirastulen vuori sekä Paratiisin puutarha ja tähtitaivas. Henkilöhahmot edustavat ideoita, ja hel vetissä ikuisesti kärsivät hahmot ovat eri syntien havainnollisia esimerkkejä.

Kielletty rakkaus

TARINAT kielletystä ja saavuttamattomasta rakkaudesta ovat olleet suosittuja antiikista ja Raamatusta nykypäivään.

Keskiajan kirjallisuudessa hovirakkaudella tarkoitettiin rakkautta, jonka innoittajana oli saavuttamaton ylhäinen nainen. Ritari vannoi tälle ehdotonta alamaisuutta. Rak kaus pidettiin salassa, koska sen avoin toteuttaminen oli mahdotonta tai vaarallista. Rakkaus oli usein mustasukkai suuden värittämää. Rakastaja saattoi kärsiä rakastettunsa poissaolosta, mutta se myös sai hänet ilmaisemaan rakkaut taan mitä kekseliäimmin keinoin.

Ritariromantiikassa rakkaudesta kiinni pitäminen on tär keä hyve. Lancelotin ja Tristanin tarinoissa kuuliaisuus kunin kaalle jää tämän hyveen jalkoihin. Marie de France luo Tris tan-aiheisessa runossaan rakkauden ja kuoleman välille kiin teän yhteyden. Jos joku yrittää erottaa osapuolet, molemmat kuolevat: ”Ei ikinä Sinua ilman minua, minua ilman Sinua!”

Keskiajan tunnetuin kielletty rakkaus tapahtui Héloï sen ja Abélardin välillä. Héloïse oli 20-vuotias nainen, jolle hänen setänsä palkkasi opettajaksi Abélardin, 40-vuotiaan miehen. Oppilas ja opettaja rakastuivat ja yrittivät salata suhteensa, joka kuitenkin paljastui. Vaikka pari meni nai misiin, Héloïsen setä palkkasi miehet kostamaan Abélar dille väkivaltaisesti: hänet kastroitiin. Rakastavaiset joutui vat eroamaan ja vetäytyivät tahoillaan luostariin.

Héloïsen ja Abélardin kirjeenvaihto on rakkauskirjalli suuden klassikko. Siinä Héloïse ilmaisee rakkauden sielul lisen ihanteen. Hän kirjoittaa rakastavansa Abélardia edel leen, vaikka heidän fyysinen suhteensa oli estetty raa’asti: ”Tunnustan, olen ihminen, joka on tehnyt syntiä, mutta kaukana siitä, että tämä ihminen itkisi syntiensä tähden, hän itkee vain rakastajansa takia; kaukana siitä, että kam moaisi rikoksiaan, hän haluaa vain tehdä niitä lisää, huvit taa itseään alati muistelemalla menneitä iloja, kun on mah dotonta toistaa niitä. Rakastan sinua enemmän kuin kos kaan; ja näin kostan [sedälleni]. Rakastan sinua edelleen sieluni koko hellyydellä elämäni viimeiseen hetkeen asti. Vaikka tuolloin sekä mieleni että ruumiini rakastivat sinua, kerroin sinulle usein, että silloinkin sydämesi omistaminen miellytti minua enemmän kuin mikään muu onni, ja vähi ten arvostin sinussa sitä, että olit mies.”

Kristinuskossa eroottinen rakkaus ihmisten välillä on toissijainen asia. Dante ilmaisee tämän Jumalaisessa näy telmässään sijoittamalla Helvetin toiseen piiriin joukon antiikin ja keskiajan kuuluisia rakastavaisia. He joutuvat heittelehtimään Helvetin pimeällä taivaalla myrskytuulien mukana vailla mahdollisuutta lepoon.

Danten Helvetissä petturuuden synnin perikuvia ovat Julius Caesarin sur man juonitelleet Brutus ja Cassius sekä Jeesuksen ilmiantanut Juudas. Juma lainen näytelmä eroaakin Jokamiehestä siinä, että sen henkilöhahmot ovat myös yksilöitä, jotka ovat tuttuja historiasta ja Danten omasta ajasta. Tuon puoleisessa he ovat säilyttäneet maallisen ulkonäkönsä ja kykenevät joihin kin tekoihin mutta heidät on pelkistetty yhteen ominaisuuteen.

Eksemplum- eli esimerkkitarinassa päähenkilön toiminta esitetään joko myönteisenä tai varoittavana esimerkkinä. Esimerkkejä annetaan tärkeistä moraalisista ongelmista, viime kädessä ihmisen suhteesta Jumalaan.

Keskiajalla julkaistiin lyhyiden esimerkkitapausten kokoelmia, joita papit käyttivät saarnojensa pohjateksteinä. Niissä kertomusta seuraa tulkinta, joka avaa tekstin allegorisen ja opettavaisen merkityksen.

1300-luvulta peräisin olevassa esimerkkitarinassa roomalaisen ylimyksen poika Alexius päättää luopua omaisuudestaan, vaimostaan ja perheestään. Elettyään kerjäläisenä 17 vuotta hän palaa kotikaupunkiinsa. Hän asettuu asumaan vieraana isänsä taloon 17 vuodeksi kertomatta henkilöllisyyttään. Kun pojan salaisuus paljastuu hänen kuolemansa jälkeen, vanhemmat ihmet televät pojan epäinhimillisyyttä.

Allegorisen tulkinnan mukaan Alexius on esimerkillinen kristitty. Ker jäläisen elämä tarkoittaa kieltäytymistä maallisesta hengellisen elämän täh den. Alexius on kuin Kristus: hän haluaa miellyttää Jumalaa, ei vanhempiaan.

Keskiajan esimerkkitarinoiden kokoelmat olivat myöhemmin merkittä viä lähteitä kirjailijoille, esimerkiksi italialaiselle Boccacciolle 1300-luvulla ja englantilaiselle William Shakespearelle 1500-luvun lopussa.

Yhteiskunta ja kirjallisuus keskiajalla

MAAILMALLA

Keskiajalla (noin 450–1400) Eurooppassa syntyy feodaalilaitos: Ritarit eli ratsusotilaat turvaavat kuninkaiden valtaa ja saavat hallintaansa maa alueita eli läänejä. Muodostuu ruhtinaskuntia eli pieniä hallintoalueita, joiden välillä on valtakamppailuja.

Ritarirunoudessa korostetaan ritarillisia hyveitä: kunnioitusta, urheutta ja avuliaisuutta. Kristinusko vakiintuu Euroopassa. Luostarilaitos on tärkeä.

Kirjallisuudessa usein kuvattu hirviö symboloi ihmisyyden rajoja.

Kirjallinen kulttuuri elpyy Euroopassa. Raamattuun liitetään juutalaisten pyhiä tekstejä ja se virallistetaan eli kanonisoidaan.

Yliopistoja alkaa syntyä 1100 luvulta alkaen. Ensimmäinen on Bolognan yliopisto Italiassa.

Islam syntyy ja leviää 800 luvulta alkaen.

Aasiassa Song dynastia yhdistää Kiinan alueen ja hallitsee 1200 luvulle saakka. Kuvataide, kirjallisuus, filosofia ja luonnontiede kukoistavat.

1300 luvulla Euroopassa riehuu mustaksi surmaksi kutsuttu rutto, minkä seurauksena maanosan väkiluku laskee kolmannekseen.

Turkkilaiset valloittavat Konstantinopolin ja Itä Rooma tuhoutuu 1400­luvulla. Mongolit ja osmanit hallitsivat Euraasiaa.

Afrikassa Malin ja Beninin kuningaskunnat hallitsevat laajoja alueita. Suuri kauppareitti kulkee Saharan autiomaan läpi.

Mesoamerikassa alkaa atsteekkien valtakausi. Etelä Amerikassa syntyy Inko jen valtakunta, jossa arkkitehtuuri on korkeatasoista.

SUOMESSA

Viikingit ryöstelevät ja käyvät kauppaa Euroopassa ensimmäisen vuosituhannen lopulla. Viikinkien reitit ete lään kulkevat muun muassa Suomenlahden rantoja pitkin.

1100 luvulla nykyisen Suo men alueita liitetään osaksi Ruotsin valtakuntaa. Heimo jen merkitys vähenee.

1200 luvulla perustetaan Turku, josta tulee Suomen hallinnollinen keskus. Suomalaisia opiskelee Euroo passa jo 1300 luvulla.

Pähkinäsaaren rauhassa 1323 Suomen alue jakautuu Ruot sin läntisiin ja Novgorodin itäisiin alueisiin.

Musta surma leviää 1350 luvulla.

Ruotsin, Tanskan ja Norjan liitto eli Kalmarin unioni muo dostetaan vuonna 1397.

KÄSITTEET

renessanssi humanismi satiiri utopia karnevalismi veijariromaani klassismi aforismi luonnekomedia

Renessanssissa kritisoitiin menneisyyden arvovaltaa sekä oman ajan maallisia ja hengellisiä vallankäyttäjiä.

5

Uusi aika

Kamppailu auktoriteetteja vastaan

Kolmas eurooppalaisen kirjallisuuden traditio antiikin ja keskiajan kristilli sen tradition jälkeen käy menneisyyden arvovaltaa vastaan. Renessanssista (1300-luvun lopulta 1500-luvulle) lähtien kirjallisuus irrottautuu vähitel len menneisyyden malleista ja suuntautuu oman ajan todellisuuden kuvaa miseen. Tämä kehitys kulkee rinnakkain yhteiskunnan modernisaation eli nykyaikaistumisen kanssa, jonka juonteita ovat maallistuminen, tieteellisen maailmankuvan yleistyminen ja tasa-arvovaatimukset.

Renessanssi tunnetaan siitä, että antiikin kulttuurin aarteet haluttiin tuoda uudestaan ihmisten tietoon, kun aiemmin kristillinen kulttuuri oli väheksynyt niitä. Renessanssissa ei-uskonnollinen taide syntyi uudestaan. Samalla haluttiin nostaa kaunokirjallisuuden yhteiskunnallista arvostusta. Toisaalta antiikkia ei elvytetty kritiikittä, vaan samalla korostettiin oman ajattelun ja työn merkitystä taiteessa.

Italialainen taiteilija Leonardo da Vinci kyseenalaisti auktoriteettien mer kityksen taiteessa 1500-luvun alussa. Leonardon mukaan antiikin taiteen mestareita ei tule jäljitellä tekemällä samanlaisia teoksia kuin he, vaan tai teilijan tulee kehittää tietojaan, taitojaan ja taidettaan jatkuvasti. Renessans sin ajan ihanne olikin l`uomo universale, yleisnero, joka hallitsi taiteita ja tieteitä. Luonnontieteellinen ymmärrys tuki myös taiteen tekemistä: Jotta teoksesta tulisi hyvä, taiteilijan oli Leonardon mukaan hallittava kaikki, mikä vaikuttaa siihen. Oli ymmärrettävä, miten ihmissilmä hahmottaa asioiden väliset etäisyydet ja miten valot ja varjot lankeavat eri vuorokaudenaikoina.

Renessanssin kirjallisuudessa ja filosofiassa kritiikkiä suunnattiin men neisyyden arvovallan ohella oman ajan maallisia ja hengellisiä vallankäyttä jiä vastaan. Aluksi tähän kritiikkiin ryhtyivät humanistioppineet. Humanis milla tarkoitetaan aatetta, joka korostaa itsensä kehittämistä sivistyksen avulla. 1500-luvun Ranskassa ja Saksassa sivistyksen lähteiksi nostettiin ennen muuta antiikin kulttuuri ja klassiset kielet. Tämä oli vastaveto katoli sen kirkon vallalle ja uskonnollisten tekstien asemalle opetuksessa. Myöhem min tätä työtä jatkoivat tieteellisen maailmankuvan kehittäjät, 1700-luvulla valistusfilosofit ja porvariston poliittinen voima. 1600-luvulla englantilaisfilosofi Francis Bacon käänsi antiikin ja uuden ajan eron ympäri siten, että antiikki edusti lapsuutta, jossa maailma on nuori, kun taas Baconin omaa aikaa luonnehti kypsyys ja karttunut kokemus. Baco nia seuraten alettiin ajatella, että niin tiede kuin taidekin voisi edistyä. Kult tuurin ja yhteiskunnan edistys on uuden ajan keskeinen ajatus.

Humanistinen kirjallisuus ja satiiri

Humanistit kirjoittivat satiirisia tekstejä oman aikansa yhteiskunnasta. Satiiri tarkoittaa ihmisten paheiden ja yhteiskunnan epäkohtien arvoste lemista taiteen keinoin, esimerkiksi asettamalla ihanne ja todellisuus vas takkain. Tätä tehtävää on toteutettu monissa kirjallisuuden lajeissa, kuten satiirisissa runoissa, pamfleteissa, matkakirjoissa, näytelmissä ja romaaneissa.

Saksalaisen Erasmus Rotterdamilaisen Tyhmyyden ylistys (1511) on monologi, jonka puhujana on itse Tyhmyys. Hän suuntaa sanansa tyhmelii neille eli ihmiskunnalle. Tyhmyys ylistää itseään siitä, että miltei koko ihmis kunta toteuttaa hänen oppejaan. Tyhmyyden erityiskiitoksen saa katolinen kirkko. Asetelma on ironinen: ylistys on luettavissa moitteena.

Yhteiskunta ja kirjallisuus 1300-luvulta 1600-luvulle

MAAILMALLA

Tiede kehittyy uuden ajan alussa: Kompassi, kaukoputki, suurennuslasi ja pape ri keksitään. Kirjapainotaito leviää 1400 luvulla Gutenbergin keksinnön myötä. Eurooppalaiset tutkivat muuta maailmaa. Kolumbus saapuu Amerikkaan 1492. Eurooppalaiset törmäävät merkittäviin asutuskeskuksiin ja kulttuurialueisiin Aasiassa ja Amerikassa.

Euroopassa hankitaan siirtomaita, joista emämaat hyötyvät taloudellisesti. Uskonpuhdistus ja protestanttinen uskonto leviävät 1500 luvulla Martin Lutherin johdolla. Katolisen kirkon valta heikkenee ja auktoriteettien merkitys muuttuu.

1300 luvulta alkaen renessanssi muuttaa ajattelun ja taiteen käsityksiä ja ihanteita. Yksilön merkitys kasvaa ja humanistinen ajattelu syntyy. Taiteessa arvostellaan vallankäyttäjiä ja epäkohtia satiirin keinoin.

Romaanin ja esseen tekstilajit syntyvät.

Teatteri instituutio uudistuu. Shakespeare kirjoittaa kymmeniä näytelmiä. Kirjallisuudessa tärkeä hahmo on veijari, joka näyttää peiliä yhteiskunnan epäkohdille.

Aurinkokuningas Ludvig XIV hallitsee Ranskassa 1600 luvun loppupuolella. Ranskan akatemia perustetaan ohjaamaan ja säätelemään kieltä, tiedettä ja runoutta.

1600 luvulta alkaen klassisessa tyylissä korostuvat yksinkertaisuus ja tasapai noisuus.

SUOMESSA

Suomen alue on osa Ruotsia, joka kuuluu Kalmarin unioniin 1520 luvulle saakka.

Kustaa Vaasan valtakausi 1500 luvun puolivälissä aloit taa uuden ajan.

Säätyerot voimistuvat Ruotsin suurvalta aikana: Kansan talonpoikaiskulttuuri ja aate liston, kirkon ja porvariston elämäntapa muodostavat Suomeen kahtiajakoisen yhteiskunnan.

Uskonpuhdistuksen myötä suomen kirjakieli alkaa kehittyä, kun Mikael Agricola suomentaa Raamatun Turun akatemia perustetaan 1640.

Humanistikirjailijoiden hampaissa olivat usko auktoriteetteihin ja kirkon vallan epäkohdat.

TEHTÄVÄT

1.

Kertaa

ydinasiat.

a. Lue opetusteksti ja tietolaatikko karnevalismista (s. 76).

b. Määrittele käsitteet: karnevaali hovinarri aasi narrien päivä (10. marraskuuta) väärän kuninkaan päivä katkera nauru.

c. Keskustelkaa karnevalismista ja karnevaaleista.

Mitä karnevalistisia perinteitä tunnette? Miten esimerkiksi halloween, vappu ja pride ovat karnevalistisia? Miten eri rooleilla leikitel lään juhlissa?

Miten vietätte vuodenkiertoon liittyviä juhlia?

2. Kirjoita monologi kielletystä aiheesta.

a. Lue hovinarri Mathurine de Valloisin elämästä Maria Pettersonin teoksesta Historian jännät naiset (aineisto 2).

b. Vastaa kysymyksiin.

Millaisia keskiajan ja renessanssin narrit olivat? Millainen narrin asema ja tehtävä oli hovissa? Miksi narri saattoi sanoa hallitsijalle asioita, joita muut eivät uskaltaneet kertoa?

c. Listatkaa pienryhmissä asioita, joista vaietaan tai joista ei ole sopivaa puhua.

d. Kirjoita monologi, jonka aiheena on jokin tabu tai kielletty aihe. Aiheen voi valita nykyajan kiel letyistä aiheista tai historiasta.

e. Lukekaa monologeja ääneen. Halutessanne voitte videoida puheet tai pitää puheet myös rooleissa, erilaisten hahmojen esittäminä.

f. Kommentoikaa ja arvioikaa toistenne puheita.

3. Tutkikaa romaanikatkelmaa.

a. Lukekaa katkelma Miguel de Cervantesin romaanista Don Quijote (aineisto 3, s. 84–85).

b. Keskustelkaa katkelmasta kysymysten avulla: Keitä kaleeriorjat ovat? Miksi heidät on sidottu ketjuun?

Miksi Don Quijote auttaa kaleeriorjia?

Miten Sancho Panza suhtautuu tilanteeseen, joka menee yhä hullummaksi?

Miten Don Quijoten hulluus tulee esiin?

c. Kirjoittakaa yhdessä tulkintoja tilanteen koomi suudesta.

4. Tutustu biofiktioon.

a. Lue katkelma Jari Tervon teoksesta Pääskyt tal vehtivat järven pohjassa (aineisto 1). Katkel massa kuvataan Mikael Agricolan ensimmäisiä yrityksiä kirjoittaa suomen kielellä, jota ei ollut vielä olemassa kirjoitettuna.

b. Keskustelkaa kysymysten pohjalta.

Mikä suomen kielen kirjoittamisessa oli Agri colan aikaan vaikeaa?

Millainen kuva Agricolasta ja suomalaisista muodostuu katkelman perusteella?

Miksi Agricolan mielestä oli tärkeää kirjoittaa suomen kielellä?

Miten Martti Luther liittyy Agricolaan? Ketkä olisivat voineet lukea suomenkielistä tekstiä 1500 luvulla?

c. Ottakaa kantaa kirjailijan oikeuteen kirjoittaa biofiktiota eli tehdä historiallisesta henkilöstä fiktiivinen hahmo.

Lukemisto Jari Tervo: Pääskyt talvehtivat järven pohjassa 1

5. Tarkastele Rabelais’n

tyyliä.

a. Lue katkelma François Rabelais’n romaanista Suuren Gargantuan hirmuinen elämä (s. 202).

b. Vastaa kysymyksiin tekstin pohjalta.  Millainen kertoja tekstissä on? Poimi tekstistä kohtia, joissa kertoja tulee hyvin esiin.  Miten kertoja liioittelee asioita? Millaisia sana valintoja käytetään? Miten esimerkiksi kielikuvilla kärjistetään tapahtumia?

Mistä tekstin humoristisuus syntyy? Millaisia vastakkainasetteluita ja yllättäviä asioita siinä on?

Millainen elämä odottaa Gargantuaa, joka syntyy äitinsä korvasta?

Miten Gargantuan katkelmassa toteutuu Rabelais´n sanoma: ”Kirjoittajalla on vapaus käsitellä mitä tahansa millä tahansa tavalla ja missä tahansa järjestyksessä”?

c. Keskustelkaa 1500 luvulla kirjoitetusta satiiri sesta synnytyskuvauksesta. Mitä yhteiskunnal lisia oloja ja yksilöiden ominaisuuksia katkel massa pilkataan ja kritisoidaan?

Mathurine

Mathurine, nopeasta älystään kuuluisa ranskalainen hovinarri, joka palveli 1500ja 1600-luvuilla kolmea kuningasta ja nappasi yhden kuninkaansurmaajan.

RANSKALAINEN hovineito näyttää myrtyneeltä. Hän tuijottaa oikealla puolellaan seisovaa hovinarria, lyhytkas vuista naista, joka on pukeutunut amatsoniksi, sonnus tautunut haarniskaan ja kantaa pientä puumiekkaa ja kil peä. Narri tiedetään vikkeläkieliseksi, eikä hovineito halua tulla nolatuksi. ”En halua seistä tässä narri oikealla puo lellani”, hän valittaa. Narri vilkaisee häntä ja vaihtaa sitten vikkelästi hänen vasemmalle puolelleen. ”Minua sellainen ei haittaa lainkaan”, narri leukailee.

Mathurine de Vallois palveli hovinarrina kolmea Rans kan kuningasta: Henrik III:ta, Henrik IV:ta ja Ludvig XIII:ta. Taiteilijanimellä Mathurine la Folle tunnettu narri oli kuuluisa nopeasta älystään ja tilannetajustaan, joka oli kin narrin ammatissa äärettömän tärkeää. Narrien tehtävä oli huvittaa isäntäväkeä monin eri tavoin. He viihdyttivät näitä sukkeluuksillaan, tekivät temppuja, sepittivät lauluja ja järjestivät esityksiä, mutta heillä oli myös oikeus tehdä ja sanoa asioita, joita kukaan muu ei rangaistuksen uhalla voi nut tuoda esiin. He saattoivat kritisoida hallitsijaa tavalla, joka muissa olosuhteissa olisi majesteettirikos, ja he saat toivat pilailla mahtinaisten ja -miesten kustannuksella pel käämättä rangaistusta – ainakin tiettyyn rajaan asti. Nar rien vähemmän tunnettuihin velvollisuuksiin kuului vies tinviejinä toimiminen. Joskus he joutuivat sanansaattajiksi myös taistelukentällä.

Narrit olivat suosittuja hoveissa sekä aatelisten ja muiden varakkaiden vallanpitäjien keskuudessa eritoten keskiajalla ja renessanssin aikana. Narreja oli pääasiassa kahdenlaisia. Osa narreista oli kehitysvammaisia, joiden totutusta poikkeava ajatuksenjuoksu ja käytös huvittivat isäntäväkeä. Toiset, kuten Mathurine, olivat ammattinar reja, jotka saattoivat tekeytyä hölmöiksi tai tehdä ja sanoa epäsovinnaisia asioita mutta jotka todellisuudessa olivat usein taidokkaita ja terävä-älyisiä koomikoita. Molem piin ryhmiin kuuluneet narrit pukeutuivat usein höp söihin asuihin, heillä saattoi olla päässä aasinkorvat ja

vaatteissaan kulkusia. Monella oli myös narrinsauva. Molempien ryhmien narrit saivat mielellään olla lyhyt kasvuisia tai ulkonäöltään jotenkin huomiota herättä viä. 1500-luvun jälkipuoliskolla syntynyt Mathurine oli kivenkova narriammattilainen, joka jatkoi uraansa läpi 1500-luvun lopun ja 1600-luvun alun, vaikka hallitsijat hovissa vaihtuivat.

Naisnarrit olivat miehiä harvinaisempia mutta eivät tavaton näky. Mathurine oli heistä ehkä tunnetuin, mutta myös esimerkiksi Britannian ja Espanjan hoveissa työs kenteli naisnarreja. Heitä nähtiin myös Suomessa, kun Juhana-herttuan puoliso, Suomen herttuatar ja sittemmin Ruotsin kuningatar Katariina Jagellonica toi Turun linnaan seuralaisensa, ”hovikääpiöiksi” kutsutut Doskan ja Baskan. Mies- ja naisnarrien tehtävissä ei tiettävästi ollut juuri kaan eroa, ja esimerkiksi molempien hiukset ajeltiin pois. Mathurinen kuuluisin tempaus ei kuitenkaan liittynyt suoraan narrintyöhön. Joulukuun 27. päivänä vuonna 1594 vaatekauppiaan poika, jesuiittojen kouluttama 19-vuotias palkkatappaja Jean Châtel onnistui keplottelemaan itsensä kuninkaan kammariin. Hänen tarkoituksenaan oli puukot taa Henrik IV hengiltä, mutta hänen onnistui ainoastaan haavoittaa kuningasta kasvoihin. Tarina kertoo, että epä onnistuttuaan Châtel yritti paeta, mutta Mathurine sei soi oven edessä ja kamppaili ällistyneen murhaajan kanssa puumiekallaan, kunnes kuninkaan henkivartijat pääsivät paikalle ja saivat Châtelin taltutettua.

Mathurine oli harras katolinen. Siinä missä jotkut ritarit omistivat miekkansa Jumalalle, omisti Mathurine hänelle narrinsauvansa. Hän myös pilkkasi armottomasti hugenot teja – kuninkaan suureksi riemuksi – ja yritti huumorin keinoin saada heidät kääntymään katolilaisiksi.

Mathurinen synnyin- tai kuolinpäivä ei ole tiedossa, mutta hän kuoli ennen vuotta 1627.

Maria Pettersson: Historian jännät naiset. 2020.

Video Teemu Ikosen ja Eero Karjalaisen haastattelu

a. Katsokaa kirjallisuudentutkija Teemu Ikosen ja opiskelija Eero Karjalaisen haastattelu.

b. Keskustelkaa kirjallisuuden tuntemisen merki tyksestä.

Miksi kirjallisuushistoriaa tutkitaan?

Millä tavalla kirjallisuuden tunteminen vaikut taa ajatteluumme?

Mitkä kirjallisuuden tyylit puhuttelevat teitä? Miten suhtaudutte vanhaan kirjallisuuteen?

Millainen merkitys sillä on elämässänne?

Mitkä kirjallisuuden muodot ovat teille tär keitä?

KIRJALLISUUDEN NYKYAIKAISTUMINEN

TAVOITTEET

oppia tunnistamaan Suomen ja maailmakirjallisuuden keskeisiä teoksia 1700-luvulta 1800-luvun loppuun syventää tyylisuuntauksen ymmär rystä kirjallisuuden tulkinnassa harjoitella erityisesti romantiikan ja realismin tyylipiirteiden tunnista mista syventää kirjallisuuden, erityisesti proosan, lyriikan ja draaman tulkin nan taitoja harjoitella tarkastelemaan tekstien ihmiskuvaa ja arvomaailmaa his toriallisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa

OPINTOJAKSON AIKANA

luetaan ja analysoidaan 1700- ja 1800-lukujen kirjallisuutta tutustutaan valistuksen, romantiikan ja realismin kirjallisuuteen analysoidaan ja tulkitaan tekstejä osana 1700- ja 1800-lukujen histo riallista ja kulttuurista kontekstia

OMAT TAVOITTEET

Lue tavoitteet. Mieti, mitkä asiat ovat sinulle tuttuja ja mitkä vaati vat harjoittelua.

Kirjoita itsellesi konkreettisia tavoitteita. Esimerkiksi: Tutus tun ainakin yhteen realismin ja romantiikan ajan teokseen. Mie tin, miten otan tulkinnassa huo mioon tekstin historiallisen kon tekstin.

Romaaneissa henkilöiden ulkonäköä kuvataan usein vain muutamilla piirteillä, mikä jättää vapauksia visuaa listen sovitusten tekijöille. Humisevassa harjussa (2011) Heathcliffiä näytteli Solomon Glave.

Romantiikan tyylejä

Romantiikan tarinoissa ja runoissa kerrotaan arjesta poikkeavista kokemuk sista. Niissä ihminen saa kosketuksen näkymättömään todellisuuteen, ja se järkyttää hänen käsitystään itsestään ja paikastaan maailmassa.

Arkisen konkreettisuuden sijaan suosittiin ihanteellista, unen- ja sadunomaista tyyliä. Lyyrisyys oli tarpeen tunteen, hetkellisyyden ja järjen ylittävien maailmojen kuvaamiseen. Epäsäännöllistä, muotoa ja näkökulmia vaihtelevaa kirjoitusta suosittiin siksi, että romantikon aiheelle ei ole ennalta sopivaa ja tuttua ilmaisutapaa. Tavoitteena oli moniselitteisyys, ei kristilli sessä perinteessä ja klassismissa suosittu opettavaisuus.

Romantiikan tyylit eroavat myös niiden sävyn mukaan: toisaalta on har moniaa ja onnellisuutta korostava tyyli ja toisaalta tyylejä synkille, kammot taville ja painajaismaisille kokemuksille. Jälkimmäistä kutsutaan kauhu romantiikaksi ja romantiikan yöpuoleksi.

Romantiikan synkkä puoli tulee esille Emily Brontën romaanin Humi seva harju (1847) Catherinen ja Heathcliffin rakkaussuhteessa. Catherinen kuvaamana se kuulostaa oudolta palvelija Nelly Deanin korvaan:

Arkisen konkreettisuuden sijaan suosittiin ihanteellista, unen- ja sadun omaista tyyliä.

Jos kaikki muu tuhoutuisi, ja hän jäisi, minä olisin edelleen olemassa; ja jos kaikki muu jäisi, ja hän häviäisi, maailma muuttuisi valtavan vieraaksi: en tuntisi olevani sen osa. Rakkauteni Heathcliffiä kohtaan muistuttaa ikuista kalliota jalkojemme alla; siitä on hyvin vähän näkyvää iloa, mutta se on välttämätön. Nelly, minä olen Heathcliff! Järkevä Nelly kommentoi: ”Olin kyllästynyt hänen hulluuteensa!”

Yhdysvaltalaisen Herman Melvillen romaanissa Moby Dick (1851) meri kapteeni Ahab johtaa valaanpyyntiretkikuntaa, jonka tavoitteena on pyy dystää Ahabia vahingoittanut myyttinen Valkoinen valas. Se on romaanissa paljon muuta kuin pelkkä kaskelotti: eläin on kertoja Ismaelille raamatul linen Leviatan-hirviö, joka uhmaa kuvaamista, ja kapteeni Ahabille muuri, joka estää häntä olemasta vapaa. Kapteenin pakkomielteen kautta Melville kuvaa ihmisen suhteen ylivoimaiseen luontoon synkkänä ja itsetuhoisena.

Tuttua todellisuutta horjuttavan kokemuksen kuvaamiseen ei ole ole massa valmiita keinoja, ja siksi romantikon jatkuva tehtävä on keksiä uusia keinoja olennaisen ilmaisemiselle. Yritystä varjostaa tietoisuus epäonnistu misen mahdollisuudesta.

Romantikko

ROMANTIKKO on melankolikko eli herkkä tuntemaan surua. Melankolia liittyy kirjallisuudessa ihmisen ja elä män katoavaisuuden suhteeseen eli kuolemaan. Tälle tunteelle altistavat goottilaisesta kirjallisuudesta tutut ympäristöt, hautausmaat, raunioituneet rakennukset sekä ihmistä mahtavammat luonnonvoimat ja luonnon kierto kulku, joka jatkuu yksittäisestä ihmisestä välittämättä.

Romantikon näkökulmasta porvarillinen yhteiskunta vaatii, että ihminen on normaali ja laskelmoiva. Näihin nähden romantikko on ulkopuolinen, koska hän kokee, että elämän ydin on toisaalla. Romantiikan henkilöitä ovat sopeutumattomat, kapinalliset, epäsovinnaista elämää viettävät boheemit ja vaeltajat yhteiskunnan rajamailla.

Englantilainen Percy Bysshe Shelley nosti Promet heuksen romanttiseksi sankariksi juuri kapinoivana hen kenä. Kahlittu Prometheus oli hänelle paradoksaalisesti vapauden perikuva: ”Määrättä kärsiä, valtaa uhmata,/ rakastaa silti, yhä toivoa/ jos toivo vaikka ristiinnauli taan/ ja horjumatta seistä paikallaan/ kuin sinä loistos sasi, Titaani,/ niin hyvä, vapaa, kaunis, kahleeton/ – vain siinä elämä ja voitto on.”

Romantikko kokee ulkopuolisuutta mutta myös sisäisiä ristiriitoja: arkielämässä hän joutuu torjumaan osan itses tään. Tämä selittää kaksoisolennon suosion romantiikan tarinoissa. Pienoisromaanissa Aurélia (1855) ranskalainen Gérard de Nérval kirjoitti kaksoisolennosta oman toisen puolensa ruumiillistumana: ”Jokaisessa ihmisessä on sekä sivustakatsoja että toimiva osapuoli, se joka puhuu ja se joka vastaa. Itämailla heidät käsitettiin toistensa vihamie hiksi, hyväksi ja pahaksi hengeksi. Olenko minä se hyvä? Vai olenko minä se paha? kyselin itseltäni.”

Napoleon oli monille sankari 1800-luvun alussa, sillä hänet nähtiin Euroopan ikiaikaisen valtarakenteen mur tajana ja uuden ajan johtajana. Yhteiskunnan muutoksen myötä syntyi ajatus oman elämän rakentamisesta vailla ulkoa annettuja malleja. Kirjallisuudessa tämä näkyy kehi tysromaanina: päähenkilö etsii identiteettiään ja paik kaansa yhteisössä ja voi löytää sen vain oppimisprosessin kautta. Romantikko haluaa kehittyä ennen muuta hen kisesti.

Ylevä eli subliimi tunne syntyy, kun joutuu kosketuk seen itseään verrattomasti suuremman voiman kanssa. Kokemus kääntyy pelosta ajatukseen ikuisuudesta ja äärettömyydestä. Romantiikassa yleviä tunteita tunne taan luonnon mahtavuuden edessä ja hetkellisinä oival luksina olemassa olevan perimmäisestä ykseydestä. Herk kyys ihmistä mahtavammalle voimalle saattaa kuitenkin romantikon vaaraan. Myytti lahjansa takia tuhoutuvasta taiteilijasta on romanttinen.

Romantiikassa alettiin puhua neroudesta. Neroutta aja teltiin yhtäältä kansan luovana henkenä, jonka välikappa leina toimivat suuret kirjailijat. Toisaalta alettiin puhua kirjailijoista neroina heidän yksilöllisen luomiskykynsä perusteella: romanttinen nero ei ole oppinut käsityöläi nen eikä perinteitä jatkava kansanlaulaja vaan Taiteilija.

Englantilainen romantiikan ajan runoilija Lordi Byron (1788–1824) esitetään kuvassa tyypillisenä romantik kona: lahjakas ja tunteellinen taiteilijanero kirjoittaa romanttisessa maisemassa, jossa rauniot ja luonto muistuttavat ihmisen katoavaisuudesta ja pienuudesta.

HAHMO

ÄÄNETTÖMINÄ , vaikka purren hammasta, kuuntelivat vel jet tätä laulua. Mutta kun kiusaajien pilkka ei päättynyt vie lä siihen, vaan sateli ivasanoja lakkaamatta, varsinkin aapis kukosta ja sen munimisesta, niin rupesi veljesten sappi pai sumaan ja heidän silmänsä kävivät teräviksi, supistuivat pie niksi kuin tihkurin silmät, koska hän kannon alta mustassa korvessa katsahtaa ulos päivän valkeuteen. Mutta nyt tapah tui että Toukolaisista eräs luikkari, mennessään Juhanin ohit se, tempasi äkisti aapiskirjan hänen kädestänsä ja läksi juok semaan kaikin voimin, mutta julmistuneena kaappasi Juhani hänen perässään. Silloin karkasivat myös toiset veljet tulisel la vauhdilla pilkkaajiensa päälle, ja tappelu oli yleinen. En siksi moiskahtelivat korvapuustit, moiskahtelivat kahdenpuo len, mutta siitä iskivät he toinen toisensa kurkkuihin ja rupe sivat – sokeasti, äheltäen – repimään, riistomaan ja huhtoen käyttelemään nyrkkiänsä. Tuimasti iskivät vastaan Toukolai set, mutta tuimemmin vielä läimäyttelivät Jukolan miehet; ja raskaasti kuin rautanuijat putosivat veljesten rusikat heidän vihamiestensä päitä vasten. Kiiriskeltiin tomussa ja pölyssä, joka kuivalta tieltä nousi palloellen ilmaan, ja santa ja some ro kahisi heidän ympärillänsä lehdistössä. Näin kesti hetken rähisevä ottelu, ja veljet, melkein jo voittajina, huusivat kor kealla äänellä: ”rukoiletteko, sen vietävät, armoa?”; ja kaiku pilvistä vastasi: ”armoa!” Mutta kauan pinnistelivät Toukolai set vastaan, kunnes he viimein voimattomina vaipuivat maa han. Siinä he makasivat revityillä takinliepeillä ja turpuneil la kasvoilla, niellen ahneesti raikasta ilmaa kuumaan, huoku vaan sisustaansa. Voiton miehinä seisoivat veljet, mutta näyt ti heidän muotonsakin että oli heille tarpeeksi taistelossa ja mieluisa heillekin nyt hetken levähdys. Varsinkin oli Eeron kanssa melskeessä pahoin menetelty; sillä vartalonsa lyhyys saattoi riitakumppanillensa suuren edun. Useinpa hän tap peluksen kestäessä pyöriskeli pienenä mäyräkoirana toisten urosten jaloissa, ja ainoastaan kerkeä apu toisilta veljiltänsä esti hänen perin runtoutumasta. Pöyrytetyllä tukalla istui hän nyt ojan äyräällä ja kokoili uusia voimia, puuskuttaen kovin.

Mutta toisten juuri lakatessa tappelemasta, lähestyi Juhani miehensä kanssa, kiskoen häntä kauluksesta ja välimmiten kiristäen häntä kurkusta. Peloittava, hirmuinen oli nyt muoto Jukolan vanhimman veljen. Viha tuiskahteli tulena hänen ainakin jotenkin pienistä silmistänsä, jotka, nyt kiukusta veri punaisina, pyörähtelivät vimmatusti hänen päässänsä; karvas hiki virtasi alas hänen poskiltansa, ja niinkuin sotaorhi hän puhalteli ja huohotteli.

JUHANI. Ha’e aapiseni, ha’e a-p-c-kirjani, paikalla! Kat sos, likistänpä sinut muutoin niin että rapas lentää. Ha’e Her ran tähden se punakansinen aapiseni, sinä junkkari. Katsos näin minä sinulle annan, katsos näin!

TOUKOLAINEN. Älä lyö!

JUHANI. A-p-c-kirja!

TOUKOLAINEN. Tuonnehan sen viskasin pensaasen.

JUHANI. Anna se kouraani oikein korealla kädellä, lilli hankulla, sinä junkkari. Luuletko tässä näin vaan tanssiele vasi, junkkari? Etkö sinä riivattu anna sitä punakansista aape lusta kouraani?

TOUKOLAINEN. Muserrathan kurkkuni, kurkkuni! JUHANI. A-p-c-kirja! Herra varjelkoon meitä! A-p-c-kirja!

TOUKOLAINEN. Tässä, sinä hirveä mies.

JUHANI. Annappa sille pieni suukkonen. Niin, suutele sitä koreasti.

TOUKOLAINEN. Mitä? Suudella?

JUHANI. Oikein nätisti. Ja tee se Herran tähden, mun veljeni, jos selkäsi syhyy ja henkesi on sinulle rakas. Tee se, tee se, muutoin huutaa jo tällä hetkellä sun veresi kostoa mun päälleni, kuin ennen hurskaan Aapelin veri. Sillä sinä näet, että olen vihasta kasvoiltani musta kuin saunan tonttu. Sentähden suutele aapistani. Minä rukoilen sinua meidän molempain puolesta! – Kas niin.

TOUKOLAINEN. Oletko tyytyväinen?

JUHANI. Vallan tyytyväinen. Mene nyt ja kiitä Luojaasi, että pääsit tällä. Ja jos tuossa välimaassa, hartioittesi ja tuon päänuijas välillä, olet havaitseva joitakin jälkiä, ikäänkuin kruu vipenkin hampaista, ja varsinkin jos huomenna tunnet siellä vielä niinkuin siantaudin tapaista kankeutta, niin äläppäs juuri kovin tuota ihmettele. Niin, mene nyt. Mutta yksi sana vielä, yksi sana, veikkoseni. Kenen sepittämä on veisu, jota meidän äsken täytyi kuullella korvat pystyssä?

TOUKOLAINEN. Sitä en tiedä.

JUHANI. Sano kidastasi!

TOUKOLAINEN. Minä en tiedä.

JUHANI. No, no, kyllähän siitä aina tiedon saan. Mutta vie minulta terveisiä Kissalan Aapelille ja sano hänelle, että koska hänen kohtaan, niin soipa hänen kurkkunsa vielä kileämmin kuin äsken hänen klaneettinsa. Mene nyt; sillä minun läsnä oloni ei ole sinulle juuri terveellistä. – Ole mököttelemättä kostosta. Varo etten saa sitä pistosta päähäni että kaapaisen perässäsi, antamaan sinulle hieman kaupan päälle.

TUOMAS. Olkoon hän jo rauhassa, kurja mies.

JUHANI. Hän on saanut köniinsä, minä takaan sen. – Mutta jättäkäämme tämä hirveästi kynnetty, tuhanteen ris tiin viilletty maantiensarka. Tässä ei ole nyt hyvä viipyä: sillä tappelu maantiellä on, lain kannalta katsoen, kovin vaikea asia ja taitaa saattaa miehensä koviin kiipaleisin.

AAPO. Rientäkäämme! – Mutta sepä vasta leivotus; ja olisinpa tullut siinä höyhennetyksi ilman Simeonia; hän levitti vähän kasaa päältäni.

SIMEONI. Miksi koskimme heihin? Mutta ihminen on heikko, eikä voi hillitä vihansa ja synnin voimaa. Ah! katsel lessani kuinka Tuomaan nyrkki kumoili miehiä, aattelinpa: nyt ei ole miesmurha kaukana.

TUOMAS. Löinpä kenties liian varomatta, mutta onhan jo vähemmästäkin lyöty. – Astukaamme huikeammin; päivä joutuu.

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä. 1870.

Realismi 8

Realismi: laajakuva nykytodellisuudesta

Realismi tarkoittaa arkikielessä tosiasiat tunnustavaa asennetta haaveilun ja huonosti perusteltujen luulojen sijaan. Kirjallisuudessa realismi on pyrkimys kuvata kirjailijalle ja lukijalle yhteistä todellisuutta ja erityisesti nyky-yhteis kuntaa muutoksessa. Realistisessa tarinassa huomio kohdistuu usein ihmi sen ihanteiden ja todellisuuden väliseen ristiriitaan.

Realistisen kirjallisuuden yleisiä periaatteita on neljä: Tarinamaailma on sama, jossa lukija elää, se noudattaa samoja lainalaisuuksia. Tarinan henki löt ovat yksilöitä, joilla on omat taustansa, tilanteensa ja tavoitteensa. Maail masta annetaan laajakuva, se esitetään nimenomaan yhteisenä, yhteiskun nan eri ryhmiä yhdistävänä todellisuutena. Tässä todellisuudessa korostetaan sitä, miten erilaiset poliittiset, yhteiskunnalliset, taloudelliset ja teknologi set rakenteet rajaavat yksilön toimintamahdollisuuksia. Unelmia on vaikea toteuttaa, jos ei ole rahaa ruokaan!

Kääntäen voidaan sanoa, että realistisessa kirjallisuudessa ei luoda fan tasiamaailmoja, keskitytä suppean piirin elämään eikä poikkeuksellisiin yksilöllisiin kokemuksiin. Realistinen romaani muistuttaa epiikkaa tarina maailman yksityiskohtaisessa kuvauksessa, mutta sen päähenkilöt eivät ole sankareita eivätkä he elä myyttien ikuisessa nykyhetkessä.

Realistista kirjallisuutta alettiin kirjoittaa 1830-luvulta eteenpäin Rans kassa ja Englannissa ja 1840-luvulta eteenpäin Venäjällä ja Saksassa. Suun tauksen edustaviin teoksiin kuuluvat muun muassa Honoré de Balzacin laaja romaanisarja Inhimillinen komedia (1829–1848), Charles Dickensin Kolea talo (1852–1853), Leo Tolstoin Sota ja rauha (1865–1869) ja George Eliotin eli Mary Anne Evansin Middlemarch (1871–1872) Myöhemmin ja muissa maissa kirjoitettuja teoksia on sanottu realistisiksi, kun ne ovat noudattaneet realismin klassikoita yhdistäviä periaatteita.

Realismi on nimenomaan kertovan proosan taidetta: romaaneja, romaani sarjoja, novelleja ja draamoja. Se jatkoi 1700-luvulla alkanutta kehitystä, jossa romaani nousi keskeiseksi lajiksi porvarillisen lukijakunnan piirissä.

KÄSITTEET

realismi realistinen kerronta historiallinen romaani novelli naturalismi

Realismissa huomio kohdistuu usein ihmisen ihanteiden ja todellisuuden väliseen ristiriitaan.

KÄSITTEET

modernismi avantgarde surrealismi imagismi

Modernismin lähtökohtana oli kokemus maailman muuttumisesta ratkaisevasti 1900-luvun alussa.

Kirjallisuus 1900-luvun alussa

Ennen ja jälkeen ensimmäisen maailmansodan

1900-lukua on kutsuttu äärimmäisyyksien ajaksi. Maailmansodat, teknolo ginen kehitys ja väestönkasvu tuottivat yhdessä ilmiöitä, jotka olivat ennen näkemättömiä ihmiskunnan ja planeetan historiassa. Ihmiskunta yhdistyi kovalla hinnalla. Toisaalta vuosisata tunnetaan myös hitaista uudistuksista, kuten sukupuolten tasa-arvon kehityksestä ja siirtomaiden itsenäistymisestä. Vuonna 1914 alkanut ensimmäinen maailmansota oli vedenjakaja Euroo pan historiassa. Sodan mittakaava oli ennennäkemätön ja tuhot niin val tavat, että niiden käsitteleminen oli vaikeaa niin yksilöllisesti, kansallisesti kuin kirjallisestikin. Sodan puhkeaminen yllätti eurooppalaiset tavalla, jota on verrattu unissakävelijän säikähtämiseen. Sitä voi pitää kansainvälisenä traumana, joka yhtä aikaa erotti ja yhdisti kansakuntia. Maailmansodan jälkeen nuoret kirjailijat olivat laajasti sitä mieltä, että entiseen ei ollut enää paluuta. Saksalaisen Erich Maria Remarquen romaa nissa Länsirintamalta ei mitään uutta (1929) 19-vuotias Paul kuvaa sitä, miten sota vei pohjan edeltävän sukupolven arvovallalta: ”Me näimme, ettei heidän maailmastaan jäänyt mitään jäljelle. Me olimme yhtäkkiä hirvittä vän yksin ja meidän täytyi selvitä omin neuvoin.”

Kirjallisuuden lähtökohdaksi tuli epäusko vakiintuneiden kirjoittamisen tapojen kykyyn käsitellä vaikeita asioita, joten oli kehitettävä uusia. Kirjai lijat ottivat etäisyyttä sekä edeltävän sukupolven kirjallisuuteen että journa lismiin. Ihmisten kokemukset juoksuhaudoissa ja kotirintamalla olivat kau kana lehtien kirjoituksista sodasta. Kysymys kuului, miten suhtautua yksilön kokemuksen ja kollektiivisten esitystapojen väliseen ristiriitaan.

Tähän ilmaisun ongelmaan vastasi modernismi. Kirjallisuudessa se alkoi kehittyä 1800-luvun lopulla, mutta se vakiintui Euroopan suurilla kieli alueilla maailmansotien välisenä aikana. Modernismi oli taiteen kansainvä linen suuntaus, jonka lähtökohtana oli kokemus siitä, että maailma muuttui ratkaisevasti 1900-luvun alussa. Kirjallisuus oli nykyaikaistettava vastaamaan kokemusta tämän ajan erityisluonteesta.

Kokemus ajan hengestä oli kaksijakoinen, optimis min ja pessimismin yhdistelmä. Edistysajattelun hengessä 1900-luvun alun kirjailijat vaativat monenlaisia vapauksia: tasa-arvoa, moraalista ja seksuaalista vapautta, luovuuden vapauttamista tradition vallasta sekä vapautta aiheiden ja keinojen valinnassa. Pessimismi näkyi sodan ruokkimissa kauhunäyissä: tieteen ja teknologian keksinnöt mahdol listivat myös ihmismassojen hyväksikäytön ja tuhoamisen, jopa ihmiskunnan perikadon.

Saksalainen ekspressionismi, yksi modernismin ala suuntauksista, toi vahvasti esille modernismin pessimistisen puolen. Sen piirissä käsiteltiin teollistumiseen ja kaupun gistumiseen liittyviä vaarallisia kehityskulkuja. Ensim mäisestä maailmansodasta eteenpäin dystopiasta eli kiel teisestä tulevaisuuskuvasta tuli suosittu tarinamaailman tyyppi. Esimerkiksi Fritz Langin elokuvassa Metropolis (1927) kaupungin väestö on jakautunut jyrkästi kahtia: työläiset raatavat maan alla henkensä kaupalla pitääkseen eliitin elämäntapaa yllä.

Venäjällä sota vaikeutti taiteen uudistamista. Kun keisarivalta oli kumottu 1917, Neuvosto-Venäjän ja Neuvostoliiton kulttuuripolitiikka esti moder nistisen kirjallisuuden kehityksen. Se suosi sosialistista realismia eli nyky todellisuuden kuvaamista kommunistipuolueen ihanteiden mukaisesti.

Suomessa modernismi nousi vahvaksi suuntaukseksi vasta toisen maail mansodan jälkeen. Osallistuminen kansainväliseen modernismiin jäi sivuun, kun vuoden 1918 sisällissodan jälkeen keskityttiin kehittämään uutta suo malaista kulttuuria.

Yhteiskunta ja kirjallisuus 1900-luvun alussa

Maailmalla

1895 ensimmäinen elokuva saa ensi­iltansa.

1900 Sigmund Freud tutkii ihmismieltä psyko analyysin avulla.

1912 Titanic uppoaa Atlantin valtamerellä. Ensimmäinen maailmansota 1914–1918.

1917 Venäjällä puhkeaa vallankumous. Venäjän keisarikunta kaatuu ja syntyy kommunistinen Neuvosto Venäjä.

Espanjantauti riehuu vuosina 1916–1919.

1929 Wall Streetin pörssi romahtaa ja lama alkaa. Hitler nousee valtaan Saksassa vuonna 1933.

1900 luvun alussa on useita avantgardistisia liikkeitä, jotka haluavat uudistaa taidetta.

Modernistisessa proosassa kiinnostutaan ihmisen mielestä ja kehitetään kerrontatekniikoita mielen ja maailman vuorovaikutuksen kuvaamiseen.

Modernistinen runous irtautuu mitasta. Ihantee na on pelkistäminen ja konkreettiset kuvat.

Suomessa

1900-luvun teknologinen kehi tys kutisti maailmaa: nopeasta matkustamisesta ja viestinnästä maailman laidalta toiselle tuli arkipäiväistä. Tekniikan avulla luonnon asettamia rajoja voi ylittää, mutta samalla syntyy uusia ongelmia.

1800 ja 1900 lukujen vaihteessa Suomessa on sortovuodet. Suomen itsenäisyyttä edistetään. 1906 naiset saavat Suomessa äänioikeuden. Suomi itsenäistyy vuonna 1917.

1918 Suomessa käydään sota, joka jakaa kansan kahtia.

Symbolismi vaikuttaa suomalaisessa taiteessa 1900 luvun alussa.

Edith Södergran julkaisee ensimmäisen teoksen sa Runoja 1916. Södergranin runot ovat vapaa mittaisia ja loppusoinnuttomia.

Tulenkantajat haluavat eurooppalaistaa suoma laista kirjallisuutta 1920 ja 1930 luvuilla.

Suomessa modernismi alkaa näkyä 1920 luvun runoudessa ja jatkuu 1960 luvulle. Volter Kilven teosta Alastalon salissa (1933) pidetään ominta keisena modernistisen proosan edustajana myös kansainvälisesti.

Moderni, modernisaatio ja modernismi

Moderni merkitsee uutta, nyky aikaista. Historian käsitteenä se tarkoittaa uudesta ajasta alkavaa vaihetta.

Modernisaatio merkitsee yhteis kunnan nykyaikaistumista tieteelli sen maailmankuvan, teollistumisen ja tasa arvon leviämisen sekä tradition heikkenemisen myötä.

Moderni taide on klassisesta traditiosta irtautunutta taidetta. Kuvataiteessa sillä tarkoitetaan erityisesti suuntauksia 1800 luvulta toisen maailmansodan loppuun.

Modernismi on taidetta ja kirjal lisuutta uudistava suuntaus, joka alkoi kehittyä 1800 luvun lopulla Euroopassa ja vakiintui maailman sotien välisenä aikana. Se sisälsi erilaisia suuntauksia, kuten kubis mi, futurismi, imagismi ja ekspres sionismi. Suomessa sen virein vaihe oli 1950–1960 luvuilla.

Modernistinen tyyli luopui maa laustaiteessa esittävyydestä eli ulkoisten piirteiden jäljittelystä. Proosassa modernistinen tyyli on kerroksellista ja pyrkii ilmaisemaan kokemuksen monitahoisuutta. Mo dernistisen runouden tyyli on usein pelkistettyä.

Modernistinen proosa: kokeva henkilö valokeilaan

Modernistisen proosan perusajatus on kohdistaa huomio siihen, miten ihmismieli ja ympäristö ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Look within, kehotti englantilainen kirjailija Virginia Woolf. Kirjai lijat alkoivat keskittyä yksilölliseen tajuntaan erilaisten ulkoisten ja sisäisten ärsykkeiden ristitulessa. Ulkoisiin ärsykkeisiin kuuluvat aisti havainnot, toisten teot ja puheet sekä joukkotiedotus, sisäisiin puoles taan yksilön muistista kumpuavat ajatukset ja mielleyhtymät sekä halu ja muut ruumiilliset yllykkeet.

Ihmismielen kuvausta kehitettiin samanaikaisesti Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Ranskalaisen Marcel Proustin laajassa romaanisar jassa Kadonnutta aikaa etsimässä (1913–1927) kertoja palauttaa mie leensä muistoja lapsuudestaan ja tekee kiteytyksiä ihmissuhteiden lainalaisuuksista. Irlantilaisen James Joycen Ulysses (1922) kuvaa yhtä kesäpäivää Dublinissa eri tyyleillä niin, että ajan kulku hidastuu teok sen loppua kohti. Virginia Woolfin Aalloissa (1930) kuuden henkilön yksinpuhelut punoutuvat yhteen ja muodostavat tarinan ystävyydestä lapsuudesta aikuisuuteen. Modernistisen proosan tunnusmerkki on, että kertoja vetäytyy: ker ronnassa ei ole enää kaiken kokoavaa ja selittävää tahoa, kuten realis tisissa romaaneissa usein on. Näin kokonaisuuden hahmottaminen ja tulkinnan tekeminen jää lukijalle. Teksti suosii henkilöiden yksilölli siä tapoja hahmottaa maailmaa, omintakeisia tapoja havaita, muistaa, tuntea, tulkita ja kielellistää asioita.

David Cernýn Kafka: Muodonmuutoksia on 11 metriä korkea veistos Prahas sa. Sen 42 paneelia pyörivät eri suuntiin, jolloin syntyy hullunkurinen vaikutelma katsojan tai itsensä Kafkan mielenliikkeistä.

Hyvä esimerkki tästä on Proustin romaanisarjan Kadon nutta aikaa etsimässä ensimmäisessä osassa (1913), jossa lap suuttaan muistelevan kertojan monipolvinen virke korostaa havaintojen, kuvitelmien ja odotusten kietoutumista toisiinsa:

Kun seuraan sisältä ulospäin mielentilojani, jotka ovat samanaikai sia ja rinnakkaisia, ja ennen kuin päädyn niitä ympäröivään todel liseen näköpiiriin, minä koen muunlaisia iloja, ilon istua mukavas ti, tuntea miten ilma tuoksui hyvältä, ilon olla turvassa vierailta, ja kun Saint-Hilairen tornissa löi kello, ilon nähdä, miten jo kulunut iltapäivä pala palalta putosi pois, aina siihen hetkeen saakka kun kuulin viimeisen lyönnin, ja sitten saatoin laskea kaikki lyönnit yh teen ja sitten pitkä hiljaisuus tuntui sinisellä taivaalla panevan alulle jakson joka minulla oli vielä lukemista varten ennen maukasta ate riaa, jota Françoise valmisteli ja joka vahvistaisi minua ponnistusten jälkeen, joita kirjaa lukiessani, kirjan sankarin jäljissä olin kokenut.

Marcel Proust: Swannin tie: Combray. Kadonnutta aikaa etsimässä 1. 1913. Suom. Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen. 1968.

Modernistit kehittivät uusia kerrontatekniikoita, joilla pyrit tiin simuloimaan ajattelua sekä aistihavaintojen, mielleyhty mien ja tunteiden nopeaa liikettä mielessä. Sisäinen mono logi oli keino kuvata henkilön sisäistä puhetta itselleen. Tajunnanvirta oli puolestaan kerrontatekniikka, jossa kokonaisten lausei den sijaan kuvataan mielen toimintaa katkelmallisena hyödyntämällä yksit täisiä sanoja ja kesken jääviä lauseita.

Modernistien kehittämä kerrontatekniikka oli myös fokalisoinnin vaih telu: Ensin kerrotaan, miten yksi henkilö havaitsee esimerkiksi liikenneruuh kan tai kirkonkellojen äänen. Sitten siirrytään toiseen henkilöön, joka havait see saman kohteen toisella tavalla ja liittää sen omaan kokemusmaailmaansa. Näin korostetaan näkökulmien runsautta ja useita vaihtoehtoisia tulkintata poja. Suosittu kerrontatekniikka oli myös tyylien vaihtelu. Esimerkiksi Joycen Ulysseksen 18 osaa on kaikki kirjoitettu eri tyyleillä ja yhdessä osassa kerron nan kieli muuttuu hitaasti vanhasta englannista nykyaikaiseen.

Mielen tuloa kirjallisuuden valokeilaan valmistelivat monet tekijät: psy kologiset tutkimukset ihmisen mielestä, filosofiset teoriat aikakokemuksesta, sekä havaintoa ja kokemuksellisuutta korostaneet kuvataiteen suuntaukset.

Kronologisessa aikakäsityksessä aika etenee säännöllisesti ja samanmit taisina tunteina, päivinä ja viikkoina. Modernistien lähtökohtana oli kaik kien tunnistama mutta kirjallisuudessa aiemmin sivuutettu tosiasia: koke mus ajanjakson kestosta vaihtelee suuresti. He kirjoittivat siitä, miten paljon lyhyeen hetkeen voi sisältyä ja miten menneisyyden muistot ja tulevan enna kointi vaikuttavat nykyhetkessä.

Käytännössä uudesta aikakäsityksestä seurasi se, että modernistisessa romaanissa annettiin paljon tilaa henkilöiden kannalta merkittävien hetkien käsittelyyn. Samalla juonenkuljetus jäi syrjään. Verrattuna realistiseen ker rontaan modernistinen kertomus etenee hitaasti tajunnan liikkeiden tarkan käsittelyn takia. Tavallisia olivat yhdenpäivänromaanit, joissa kokonainen teos käsitteli vain yhden päivän – tai vain muutaman tunnin – tapahtumia.

Norjalaisen Ludvik Eikaasin teoksessa Synnøve i interiør (1950–1980) näkyy moder nismille ominainen ihmisen sisäisen maailman ja ulkoisen ympäristön sekoittuminen ja sulautuminen toisiinsa.

Lue lisää henkilökuvauk sesta, näkökulmasta ja eri kerrontatekniikoista Henkilökuvaus ja näkö kulma s. 140–141

Modernistinen proosa keskittyi ihmismielen ja ympäristön vuorovaikutukseen.

7. Analysoi ja tulkitse runoja.

Lue kolme modernistista runoa (aineistot 2–4, s. 156). Kirjoita runoista lukutaidon vastaus.

a. Valitse kaksi runoa. Vertaile niiden tunnelmaa ja käsitystä elämästä. Vastauksen sopiva pituus on 2 500 merkkiä.

b. Valitse yksi runoista. Analysoi ja tulkitse runon kieltä ja kielikuvia. Vastauksen sopiva pituus on 2 000 merkkiä.

8. Kirjoita pohtiva teksti ulkopuolisuudesta.

a. Tutustu teksteihin, joissa tutkitaan identiteettiä ja ulkopuolisuuden kokemusta.

Albert Camus: Sivullinen (aineisto 6)

Franz Kafka: Muodonmuutos (aineisto 7)

Aino Kallas: Sudenmorsian (aineisto 9)

Jorge Luis Borges: Borges ja minä (s. 170)

b. Valitse kaksi aineistoa, joista sinulla on sanottavaa.

c. Muotoile oma ydinajatuksesi ulkopuolisuudesta. d. Kirjoita pohtiva teksti. Käytä aineistoja tuke maan omia ajatuksiasi. Suunnittele rakenne ja aineistojen käyttö ennen kuin aloitat varsinaisen tekstin kirjoittamisen. Tekstin sopiva pituus on noin 6 000 merkkiä.

Kun Gregor Samsa eräänä aamuna heräsi levotto mista unista, huomasi hän muuttuneensa vuoteessa suunnattomaksi syöpäläiseksi. Hän makasi panssa rimaisen kovalla selällään ja näki, jos hieman kohotti pää tään, kuperan, ruskean, kaarimaisiin kovettumiin jakaantu neen vatsansa, jolta sängynpeite oli valumaisillaan alas. Hä nen lukuisat, muuhun kokoon nähden surkean ohuet jal kansa sätkyttelivät avuttomina silmien edessä.

Mitä minulle on tapahtunut? ajatteli Gregor. Se ei ollut unta. Hänen huoneensa, kunnollinen joskin hieman liian pieni ihmisen huone lepäsi rauhallisena neljän tutuksi käy neen seinän sisällä. Pöydän yläpuolella, jolle oli levitetty näytekokoelma kangastilkkuja – Samsa oli kauppamatkus taja –, riippui kuva, jonka hän hiljakkoin oli leikannut josta kin kuvalehdestä sekä varustanut sievällä, kullatulla kehyk sellä. Kuva esitti naista, joka turkishattu ja kaulapuuhka yllään istui suorana ja kohootti katsojaa kohti raskasta käsi puuhkaa, johon hänen koko käsivartensa oli uponnut.

Sen jälkeen Gregorin katse suuntautui ikkunaan, ja kolea sää – saattoi kuulla sadepisaroiden rummuttavan ikkunapeltiä – teki hänet kovin alakuloiseksi. Kuinkahan olisi, jos nukkuisin vielä hetken ja unohtaisin kaikki nar rimaisuudet, ajatteli Gregor, mutta se oli täysin mahdo tonta, sillä hän oli tottunut nukkumaan oikealla kyljellään eikä senhetkisessä tilassaan päässyt siihen asentoon. Vaikka hän heittäytyi kaikin voimin oikealle kyljelleen, keikahti hän joka kerta taas selälleen. Hän yritti sitä varmaan sata kertaa, sulki silmänsä ollakseen näkemättä sätkytteleviä jal kojaan ja antoi periksi vasta sitten kun kyljessä alkoi tun tua ennen kokematon, lievä, ahdistava kipu.

Hyvä Jumala, ajatteli Gregor, olenpa minä valinnut ammatin! Pitää matkustaa päivät päästään. Kaupallinen jännitys on paljon suurempi kuin täällä varsinaisessa liik keessä, ja sitä paitsi minua kiduttaa tämä matkustaminen, huoli junanvaihdoista, epäsäännöllinen, huono ruoka, alitui sesti vaihtuva, ei milloinkaan kestävä, ei koskaan sydämelli seksi muuttuva inhimillinen seurustelu. Piru vieköön kaiken sen! Gregor tunsi hiukan kutinaa vatsassaan, työntyi seläl lään yhä lähemmäksi sängyntolppaa, voidakseen paremmin kohottaa päätään; löysi kutisevan kohdan, se oli täynnä pie niä valkoisia pilkkuja, joita hän ei käsittänyt, ja aikoi koske tella yhdellä jaloistaan kutisevaa kohtaa, mutta veti jalkansa heti takaisin, sillä kosketus aiheutti hänelle vilunväreitä.  Gregor liukui jälleen entiseen asentoonsa. Tämä varhai nen ylösnousu, ajatteli hän, tekee minut aivan tylsämieliseksi. Ihmisen on saatava nukkua. Muut kauppamatkustajat elä vät kuin haareminaiset. Kun minä esimerkiksi aamupäivän kuluessa palaan majataloon kirjoittamaan puhtaaksi hank kimani tilaukset, silloin nuo herrat vasta syövät aamiaista. Jospa minä tekisin sillä tavalla esimieheni nähden; minut erotettaisiin heti paikalla. Kuka muuten tietää, ehkä se oli sikin minulle hyväksi. Jollen hillitsisi itseäni vanhempieni vuoksi, olisin jo aikoja sitten eronnut toimestani, olisin astu nut johtajan eteen ja sanonut hänelle mielipiteeni juurta jaksaen. Hän olisi varmasti pudonnut istuimeltaan! Onkin merkillinen tapa istuutua johtajan tuolille ja puhutella sieltä käsin virkailijoita, joiden kaiken lisäksi on astuttava aivan lähelle johtajan huonokuuloisuuden vuoksi. No, onhan minulla vielä hieman toivoa; kun olen saanut rahat kokoon ja voin maksaa johtajalle vanhempieni velan – siihen menee

Lukemisto Albert Camus: Sivullinen 6

ehkä vielä viisi tai kuusi vuotta – sitten puhun hänelle, ehdot tomasti. Silloin tehdään suuri leikkaus. Nyt minun on kui tenkin pakko nousta ylös, sillä junani lähtee viideltä.  Gregor vilkaisi herätyskelloa, joka tikitti arkun päällä. Taivaan vallat! hän ajatteli. Kello oli jo puoli seitsemän, ja viisarit jatkoivat rauhallisesti kulkuaan, oli jo yli puoli, kohta olisi viisitoista vaille. Eikö herätyskello ollutkaan soi nut? Vuoteesta käsin saattoi nähdä, että kello oli asetettu soimaan neljältä; varmasti se oli soinutkin. Niin, mutta oliko mahdollista nukkua rauhallisesti tuosta huonekaluja tärisyttävästä kilinästä huolimatta? No, eihän uni tosin ollut rauhallista, mutta varmaankin se oli ollut sitä sikeäm pää. Mutta mitä hänen nyt pitäisi tehdä? Seuraava juna lähtisi seitsemältä; siihen ehtiminen vaatisi tavatonta kii rehtimistä, ja näytekokoelma oli vielä levällään pöydällä, ja Gregor tunsi olevansa kaikkea muuta kuin virkeä ja nopea liikkeinen. Ja vaikka hän ehtisi junaan, ei johtajan sadatuk sia voitaisi välttää, sillä liikkeen vahtimestari oli odotta nut kello viiden junalla ja jo aikoja sitten tehnyt ilmoituk sen Gregorin laiminlyönnistä. Gregor oli johtajan elukka, vailla selkärankaa ja ymmärrystä. Entä jos hän ilmoittaisi sairastuneensa? Se olisi kuitenkin äärimmäisen kiusallista ja epäilyttävää, sillä Gregor ei viisivuotisen toimessa olonsa aikana ollut kertaakaan sairastanut. Varmasti johtaja tulisi tänne, mukanaan sairaskassan lääkäri, moittisi vanhempia heidän laiskan poikansa takia ja torjuisi kaikki vastaväit teet sairaskassan lääkärin antaman todistuksen nojalla, sillä lääkärille ei ollut olemassa muita kuin täysin terveitä mutta työtä kaihtavia ihmisiä. Ja tässä tapauksessa lääkäri kenties olisi osittain oikeassa. Gregor tunsi tosiaankin olevansa, lukuun ottamatta pitkän nukkumisen aiheuttamaa, todella liiallista uneliaisuutta, erittäin hyvissä voimissa ja tunsi ker rassaan väkevää nälkää.

Miettiessään tätä kaikkea tavattomassa kiireessä, voi matta tehdä päätöstä ja nousta vuoteesta – herätyskello löi juuri neljännestä vaille seitsemän –, kuului hänen vuoteensa pääpuolella olevalta ovelta varovaista koputusta. – Gregor, huudettiin – se oli äiti, – kello on jo neljännestä vaille seit semän. Sinunhan piti lähteä matkalle? Äidin ääni oli lem peä. Gregor säikähti kun vastatessaan kuuli oman äänensä, joka kai oli entisellään mutta johon kuin alhaalta päin sekoit tui vaimeata, tuskallista vikinää, sitä oli mahdoton tukah duttaa ja sen vuoksi ainoastaan sanojen alkuosa kuului sel västi, kun taas sanojen jälkikaiku häiriintyi siinä määrin, että oli mahdoton tietää, saiko puheesta selvän. Gregor oli aiko nut vastata perusteellisesti ja selittää kaiken, mutta rajoit tui näissä olosuhteissa sanomaan vain: – Kyllä, kyllä, kii tos äiti, nousen heti. Puisen oven vuoksi Gregorin äänessä tapahtunutta muutosta ei varmaankaan huomannut toisesta huoneesta käsin, sillä äiti rauhoittui tämän selityksen kuultuaan ja laahusti pois. Lyhyt keskustelu oli kuitenkin

ilmaissut muille perheenjäsenille, että Gregor vastoin odo tuksia oli vielä kotona, ja pian isä koputti vaimeasti, mutta nyrkillä toiseen oveen. – Gregor, Gregor, hän huusi, – mikä sinua vaivaa? Ja hetken kuluttua hän muistutti vielä ker ran syvemmällä äänellä: – Gregor! Gregor! Ja toisen sivu oven takana sisar vaikeroi hiljaa: – Gregor? Etkö voi hyvin? Tarvitsetko jotakin? Kummallekin taholle Gregor vastasi: –Olen jo valmis; ja yritti saada äänensä luontevaksi ääntämällä sanat huolellisesti ja pitämällä niiden välissä pitkiä taukoja. Isä palasikin aamiaisensa ääreen, mutta sisar kuiskasi: – Gre gor, avaa, pyydän sinua. Gregor ei kuitenkaan edes aikonut avata ovea, vaan ylisti mielessään matkoilla omaksumaansa varovaista tapaa lukita kaikki ovet yön ajaksi myös kotona.

Ensin hän tahtoi nousta vuoteesta rauhallisesti ja häi ritsemättä, pukeutua ja ennen kaikkea syödä aamiaista, ja vasta sen jälkeen harkita muita asioita, sillä vuoteessa miet timinen – sen hän kyllä huomasi – ei johtaisi järkevään tulokseen. Hän muisti jo useita kertoja tunteneensa vuo teessa eräänlaista kenties väärässä asennossa makaamisesta johtuvaa lievää kipua, joka sitten ylös noustessa osoittau tui pelkäksi kuvitteluksi, ja hän odotti jännittyneenä, haih tuisivatko tämänpäiväisetkin kuvitelmat vähin erin. Gre gor ei hituistakaan epäillyt sitä, etteivätkö hänen äänessään tapahtuneet muutokset johtuisi pahanlaisesta vilustumi sesta, joka on kauppamatkustajien ammattitauti.

Oli hyvin yksinkertaista heittää peitto syrjään; hänen tarvitsi vain vetää hieman ilmaa sisäänsä ja peitto putosi itsestään. Mutta sen jälkeen ilmeni vaikeuksia, varsinkin siksi, että hän oli niin tavattoman leveä. Hän olisi tarvin nut käsivarsia ja käsiä kohottautuakseen vuoteelta; niiden sijasta hänellä kuitenkin oli vain lukuisia pieniä jalkoja, jotka herkeämättä liikkuivat monin tavoin ja joita hän sitä paitsi ei kyennyt hallitsemaan. Kun hän aikoi taivuttaa yhtä jalkaansa, niin se oikeni ensimmäisenä; ja kun hänen vih doin onnistui saada tällä jalalla aikaan toivomansa liike, silloin kaikki muut jalat tempoilivat samanaikaisesti kuin vapaaksi päässeinä ankaran, tuskallisen kiihtymyksen val lassa. – En missään tapauksessa saa maata turhan takia vuoteessa, sanoi Gregor itsekseen.

Aluksi hän yritti päästä vuoteesta alaruumis edellä, mutta tämä alaruumis, jota hän ei muuten vielä ollut nähnyt ja josta hänellä ei myöskään ollut oikeata käsitystä, osoit tautui liian kömpelöksi; liikkeet tapahtuivat ylen hitaasti; ja kun hän lopulta melkein suunniltaan työnsi itseään kai kin voimin varomattomasti eteenpäin, valitsi hän väärän suunnan, iskeytyi tuimasti sängyntolppaa vasten, ja polt tava kipu, jota hän tunsi, opetti hänelle, että nimenomaan ruumiin alaosa oli sillä hetkellä ehkä kaikkein arin.

Franz Kafka: Muodonmuutos. 1915. Suom. Aarno Peromies. 1959. Lyhennetty.

Paul Atreides etsii identiteet tiään. Hänen käsityksensä itsestään muuttuu, kun hän saa tietää äitinsä, velho Jessi can, menneisyydestä ja suun nitelmista.

Populaarilajit nostavat profiiliaan

Kaupungistumisen myötä kulttuurimarkkinat laajenivat ennennäkemättö mästi 1900-luvun alkupuolella. Miljoonien kaupunkilaisten viihteeksi syntyi uusia kulttuurin muotoja, kuten elokuva, sarjakuvat ja niin sanottu pulp eli pehmeäkantinen, halvalle paperille painettu populaarikirjallisuus. Sen suo siota havainnollistaa dekkaristi Agatha Christien menestys: 1920-luvulta 2000-luvulle hänen teoksiaan myytiin noin kaksi miljardia kappaletta. Dekkarin lisäksi suosituiksi lajeiksi nousivat fantasia ja scifi. EteläAfrikassa syntyneen J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta (1954–1955) on valittu suosituimmaksi kirjaksi niin Englannissa, Australiassa kuin Sak sassakin. Tolkienin kestosuosion takana on ollut kirjallisen laadun lisäksi teosten saatavuus myös pokkarisarjana.

Tolkienin fantasia kuuluu korkean fantasian genreen. Korkeassa fan tasiassa tapahtumat sijoitetaan toiseen, tuntemattomaan maailmaan, joka on itsenäisesti olemassa yksityiskohtineen ja menneisyyksineen ilman seli tyksiä tai väyliä lukijan arkimaailmaan. Tähän ympäristöön Tolkien sijoitti suuren tarinan pienen olennon taistelusta maailmaa valtaavaa pahaa vastaan.

Tolkienin trilogian ja C. S. Lewisin Narnia-sarjan (1950–56) siivittä mänä fantasiasta tuli suosittu kirjallisuudenlaji, joka ruokki uusia kulttuuri tuotteita: elokuva- ja tv-sovituksia, roolipelejä sekä muita populaarikirjalli suuden lajeja, kuten kauhua ja scifiä.

Science fictionin nousu merkittäväksi kirjallisuuden lajiksi tapahtui sarjajulkaisuissa ja fanikulttuurissa. Scifi-fanilehdet eli fanzinet olivat kir jailijoiden ja lukijoiden kohtauspaikkoja. Ihailtujen kirjoittajien jäljittelystä ja heidän luomiensa tarinamaailmojen jatkamisesta syntyi uusia suuntauksia.

Taiteellisesti kunnianhimoisen scifin tunnetuimmat nimet Stanisław Lem, Philip K. Dick ja Ursula K. Le Guin käsittelevät suuria teemoja yhdis tellen keinoja eri kirjallisuudenlajeista.

Näin tekee myös Frank Herbert suositussa Dyynissä (1965). Paul Atrei desin suku saa oikeuden Arrakis-planeetan luonnonvaroihin. Kyseessä on kuitenkin kilpailevan Harkonnenin suvun virittämä ansa. Dyyni on rikkaan intertekstuaalinen teos: Nimi Atreides viittaa Atreidien sukutaruun antii kista. Sukujen valtakamppailu on tuttua keskiajalta ja Shakespearen näytel mistä. Paul on Jeesuksen ja Hamletin välimuoto: hän pohtii, onko hänen järkevää toteuttaa Messiaasta kertovia ennustuksia. Dyyni käsittelee myös nykyajan ongelmia: siirtomaavaltaa, siitä vapautumista sekä selviytymistä ekologisesti äärimmäisissä oloissa, vesipulassa aavikoituneella planeetalla.

Denis Villeneuven elokuva sovituksessa Dyyni (2021)

Sopeutumaton

KYLMÄKSI sodaksi kutsutaan toisen maailmansodan voit tajiin kuuluneiden Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kamp pailua maailmanherruudesta. Kylmän sodan maailmaa luonnehti eräänlainen pakotettu ideologinen valinta ka pitalismin ja kommunismin välillä.

Monille kirjailijoille asetelma oli vaikea. Amerikkalai suudessa oli ongelmansa alkaen kapitalismista, maailman poliisin roolista ja valkoista ylivaltaa ajaneista liikkeistä. Toisaalta Neuvostoliitto ja DDR eli Itä-Saksa pyrkivät kit kemään kaikenlaisen toisinajattelun ankarin keinoin, val vonnalla, vankileireillä ja ”puhdistuksilla”. Tämä synnytti joukon sopeutumattomuuden kuvauksia rautaesiripun molemmin puolin.

Ranskassa eksistentialistit eli olemassaoloa filosofi sesti pohtivat kirjailijat loivat pohjaa ajatukselle ihmisestä omien arvojensa valitsijana. Heidän mukaansa mikään ideologia ei voi vapauttaa ihmistä tästä valinnasta. Albert Camus’n Sivullisen (1942) päähenkilö on tältä kannalta eräänlainen koetinkivi: hän ei suostu valehtelemaan tun teistaan eikä selittämään tekemäänsä surmaa tavalla, joka vastaisi yhteiskunnassa hyväksyttyjä arvoja.

Yhdysvalloissa beat-kirjallisuus oli itärannikon opiske lijoiden keskuudessa syntynyt kirjallisuuden suuntaus. Sen tunnetuimmat teokset ilmestyivät 1950-luvulla: Allen Gins bergin Huuto ja muita runoja (1956), Jack Kerouacin Mat kalla (1957) sekä William Burroughsin Alaston lounas (1959).

Beat oli vastakulttuuria, varman tulevaisuuden hylkää mistä sellaisena kuin sitä tarjottiin 50-luvun Yhdysval loissa: heteroseksuaalinen ydinperhe, moraalinen ahdas mielisyys ja kaupallinen kulttuuri, jossa menettää tulevai suutensa, jos ei ole vakituista työpaikkaa. Näiden tilalle

beat-kirjailijat asettivat vapauden tutkia tuntematonta vaa roja kaihtamatta: kokeilla huumeita, toteuttaa seksuaa lisuuttaan ja elää kulkurinelämää. Rohkean omakohtaisuuden lisäksi ihanne oli spon taani kirjoittaminen. Kerouac väitti kirjoittaneensa Mat kalla-teoksensa kolmessa viikossa ja halusi sen muodosta van katkeamattoman tekstin, joka ei jakautuisi sivuihin ja aukeamiin.

Ennen beatin syntyä nuorison suosikiksi oli noussut J. D. Salingerin Sieppari ruispellossa (1951). Romaanin ker toja, 17-vuotias nuorukainen vaeltaa Manhattanin kaduilla. Kertoja-päähenkilön samastuttavuutta edesauttoi taitava puhekielisen tyylin käyttö ja kaunistelematon kuvaus risti riitaisista tunteista: kaipaus lapsuuden viattomuuteen, petty mys maailman teennäisyyteen, epävarmuus omista kyvyistä ja voimantunto, haavoittuvuus ja riippuvaisuus toisista. Kaunistelematon oli myös runoilija Sylvia Plathin vah vasti omaelämäkerrallinen romaani Lasikellon alla (1963). Siinä mikään ei mene amerikkalaisen unelman käsikirjoi tuksen mukaan. Kirjoittajanlahjoillaan erottunut Esther ei yhtäkkiä tiedä, mitä hän haluaa elämältä, kokee seksisuh teiden aloittamisen ahdistavaksi, menettää kykynsä kir joittaa, ajautuu itsemurhan partaalle ja lopulta mielisai raalaan hoitoon.

DDR:n kirjallisuus oli kylmän sodan aikana vahvasti sensuurin alla. Silti kirjailijat loivat hahmoja, jotka eivät kokeneet yhteiskunnan tarjoamia osia omakseen. Christa Wolfin Erään naisen elämässä (1968) sopeutunut kertoja kertoo ihailemastaan sopeutumattomasta naisesta nimeltä Christa T. Kirjan julkaiseminen ajautui ongelmiin, ja Wolf suostui tekemään teokseen vaadittuja muutoksia.

Walter Sallesin elokuva Matkalla (2012) pohjautuu Jack Kerouacin romaaniin Matkalla (1957). Teos kuvaa ystävysten jazzin, runou den ja rankan elämän sävyttämää matkaa halki Amerikan.

Postmoderni ja postmodernismi

Postmoderni merkitsee modernin jälkeen tullutta. Postmoderneiksi on sanottu monia asioita: teollistumisen jälkeistä aikaa, jota hallitsee informaation ja palvelujen tuotanto, kuvavälitteistä ja medioitunutta todellisuutta, jossa alkuperäisyys menettää arvonsa sekä edistysajatte lun kyseenalaistamista.

Postmodernismi on taiteen ja kirjallisuuden suuntaus, joka alkoi kehittyä 1960 lu vun lopulla. Kun modernis missa painotettiin erilaisia tapoja kokea todellisuus, postmodernismissa käsitel lään erilaisten tarinamaa ilmojen luonnetta, niiden lumoa ja niihin uskomisen vaaroja.

Postmodernistinen tyyli korostaa kirjallisen teoksen, kertomuksen ja tarinamaail man luonnetta rakennelma na ja pohjatekstien muun nelmana.

Postmodernismi: kertomusten lumot ja vaarat

Postmodernismiksi kutsutaan kirjallisuuden suuntausta, joka kehittyi 1960luvun lopulta alkaen Etelä- ja Pohjois-Amerikassa. Postmodernismin perus asetelma on erilaisia lainalaisuuksia noudattavien maailmojen rinnakkaiselo ja kilpailu. Realismissa tarinan taustana oli yhteinen maailma, joka oli ole massa tulkinnoista riippumatta. Postmodernismissa maailmoja on monta, ja niitä rakennetaan teksteillä ja muilla esityksillä. Postmodernistinen teos tuo esille luonteensa sepitettynä taideteoksena korostamalla intertekstuaalisuutta sekä fiktion ja toden välistä saumaa tari namaailman rakentamisessa. Yhtäältä se on leikkiä kirjallisuuden tradition pelivälineillä ja lukijan halulla. Toisaalta se on kritiikkiä propagandan, his torian ja populaarikulttuurin suurille kertomuksille.

Argentiinalaisen Jorge-Luis Borgesin tuotanto innoitti monia postmo dernisteja. Borgesin kertomuksessa Tlön, Uqbar, Orbis Tertius (1940) ihmis kunta alkaa uskoa itse luomaansa kuvitelmaan Tlön-nimisestä planeetasta. Tlönin kulttuurin ja kielten harrastus leviää: ”Yhteys Tlöniin ja sen elintavat ovat saattaneet maailmamme sekasorron tilaan. Kouluihin on jo tunkeutunut Tlönin (oletettu) ’primitiivinen’ kieli, ja sen sopusointuisen historian opetus on työntänyt tieltään historian, joka oli vallalla minun lapsuudessani. Maail masta tulee Tlön.” Kertomus fiktion tulemisesta todeksi on samalla kertomus kertomusten lumosta ja vaaroista.

Postmodernistisen kirjallisuuden yhtenä tunnusmerkkinä on pidetty meta fiktiivisyyttä eli teoksen fiktiivisen luonteen käsittelyä. Postmodernismi ei ole ikkuna yhteiseen todellisuuteen, kuten realismissa, eikä yksilöllisen kokemuk sen analyysia, kuten modernismissa. Suuntauksen keskeinen aihe oli itse kir joittaminen ja fiktiivisen maailman luominen. Vertauksen mukaan postmo dernistinen teos etenee kuin pilvi: tarinamaailman luonne muuttuu tekstin edetessä yllättävästi, jolloin lukija joutuu vastakkain omien odotustensa kanssa. Muiden muassa Donald Barthelme, Angela Carter ja A. S. Byatt ovat kir joittaneet satuja uudelleen postmodernistisesti. Kesken Barthelmen Lumi kin (1967) lukija saa eteensä kaavakkeen:

Kysymyksiä:

1. Pidätkö kertomuksesta tähän asti? Kyllä ( ) Ei ( )

2. Muistuttaako Lumikki sitä Lumikkia, jonka sinä muistat? Kyllä ( ) Ei ( )

3. Oletko ymmärtänyt tähän mennessä lukiessasi kertomusta, että Paul on prinssihahmo? Kyllä ( ) Ei ( )

4. Että Jane on paha äitipuolihahmo? Kyllä ( ) Ei ( )

5. Kertomuksen jatko-osan kehityksessä toivotko enemmän tunteellisuutta ( ) tai vähemmän tunteellisuutta ( )?

Lumikin yhteys satujen uudelleenkirjoittamisen traditioon on ilmiselvä: teos tuo leikkisästi esiin suhteen pohjatekstiin. Kaavakkeen voi myös nähdä kom mentoivan nykyaikaista kulutuskulttuuria käyttäjäkyselyineen ja valinnanva pauden illuusioineen. Samalla kirjan rajat tulevat esille: vaikka kaavake antaa vaikutelman vuorovaikutteisuudesta, kertomus etenee lukijasta riippumatta.

Umberto Econ Ruusun nimi (1982) yhdistää historiallisen romaanin ja dekkarin lajipiirteitä. Teoksessa selvitetään murhien sarjaa keskiaikaisessa ympäristössä. Tarina sijoitetaan historiaan tarkasti, mutta samalla Eco luo tekstiin kangastuksia myöhemmästä ajasta. Rikoksia selvittävät William Baskerville ja munkki Adson, jotka tuovat mieleen Sherlock Holmesin seik kailut 1800-luvulta. Näin lukijaa muistutetaan taipumuksesta nähdä mennyt itselleen tutun kannalta. Lopulta dekkarin tapa hahmottaa maailmaa osoi tetaan rajoittuneeksi: selviää, että kuolintapaukset eivät ole murhia eikä nii den takana ole yhtä murhaajaa.

Suomessa postmodernistisia teoksia alkoi ilmestyä 1980-luvun lopulla. Markku Eskelisen romaani Nonstop (1988) leikkii lukijan odotuksilla ker tomuksen etenemisestä. Historiankirjoitusta haastaa postmodernistisesti Paavo Haavikon Erään opportunistin iltapäivä (1988).

Suuntaus ei kuitenkaan saavuttanut myyntimenestyksiä Suomessa toisin kuin muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa, joissa postmodernismi liittoutui populaarikirjallisuuden, dekkarin, scifin, fantasian ja historiallisen romaanin kanssa. Suomessa romaanin valtavirta luotti realismin ja modernismin kei novalikoimiin. Siitä huolimatta keskustelu postmodernismista loi tärkeän pohjan suomalaisen runouden uudistumiselle 2000-luvun alussa.

Mitä on metafiktio?

METAFIKTIOLLA tarkoitetaan fiktiivisyyden käsittelyä fiktiossa. Runossa, romaanissa, elokuvassa tai näytelmäs sä ei pelkästään kerrota fiktiivistä tarinaa vaan myös käsi tellään sitä, että tapahtumat ovat keksittyjä. Henkilöt voi vat esimerkiksi tietää tai aavistaa olevansa hahmoja jon kun kirjoittamassa tarinassa, tavata heidät luoneen kirjai lijan tai löytää kirjan, joka kertoo sekä heidän menneisyy tensä että tulevaisuutensa.

Näin voidaan tehdä monella tavalla ja monesta syystä. Metafiktiivisiä jaksoja löytyy eri tyylisuuntauksia edusta vissa teoksissa. Koko teos voi rakentua fiktiivisyyden käsit telyn ympärille, tai fiktiivisyys on aihe muiden lomassa. Loruissa ja lastenkirjallisuudessa on tavallista, että lei kitään kielen mahdollisuuksilla tehdä asioita todeksi. Nonsensekirjallisuuden yksi tunnusmerkki onkin tarinamaailman rakentuminen ja poispyyhkiytyminen sitä mukaa, mitä siitä kerrotaan. Lewis Carrollin Liisa

Postmodernistien suosiossa oli kaunokirjallinen versio upotusrakenteesta, jossa kuvan osassa toistuu kuvan kokonaisuus (ransk. mise en abyme). Tarinan henkilö voi esimerkiksi lukea kotonaan kirjaa, jossa kerrotaan mur haajasta, joka lähestyy ihmistä, joka lukee kotonaan kirjaa ja yhtäkkiä ovelle koputetaan.

Postmodernistinen teos etenee kuin pilvi: tarinamaailman luonne muuttuu tekstin edetessä yllättävästi.

Ihmemaassa (1865) on ollut postmodernisteille rakas poh jateksti. Aila Nissisen Minä olen Lammenpei (1958) on esi merkki metafiktiivisestä sadusta.

Kirjallisuus on aina uudistunut parodioimalla tapoja kertoa, kirjoittaa ja lukea. Postmodernistisen metafik tion edeltäjiä ovat esimerkiksi Laurence Sternen Tristram Shandy ja Denis Diderot’n Jaakko fatalisti ja hänen isän tänsä 1700-luvulta. Niissä tekijähahmot yrittävät kouluttaa lukijoita eroon romaaneja koskevista odotuksista.

KÄSITTEET

globalisaatio postkolonialistinen kirjallisuus sarjallisuus kirjailijabrändi digitaalinen kirjallisuus spekulatiivinen fiktio

11 Kirjallisuus nykykulttuurissa

Kirjallisuuden nykyisyys ja globalisaatio

Nykykirjallisuudessa niin perinteisen tarinankerronnan, realismin, modernismin kuin postmodernisminkin keinot ovat käytössä uusissa yhteyksissä.

Mikä tekee kirjallisuudesta nykyistä, nykykirjallisuutta? Nykykirjallisuu teen kuuluu aikalaisten eli viime vuosikymmenten kirjailijoiden tuotanto. Monien nykyisyydessä havaittavien kirjallisuuden ilmiöiden juuret juontavat 1990-luvulle, ja siksi se on hyvä lähtökohta nykykirjallisuuden käsittelyyn.  Nykykirjallisuudessa elää rinnakkain kirjallisuuskäsityksiä ja kirjoittami sen tapoja eri ajoilta ja eri kulttuureista. Niin perinteisen tarinankerronnan, realismin, modernismin kuin postmodernisminkin keinot on otettu käyt töön uusissa yhteyksissä ja uusiin päämääriin. Saila Susiluoto muunsi 3 000 vuotta vanhan kiinalaisen ennustuskirja Yijingin rakennetta proosarunoteok sessaan Huoneiden kirja (2003). Zadie Smithin Valkoisissa hampaissa (2000) realisteilta tuttu kaikkitietävä kertoja ironisoi ihmisten uskoa siihen, että tapahtumilla on jonkin korkeamman voiman niille antama merkitys. Näin hän puhuu kaikkia yhden totuuden oppeja vastaan ja samalla monikulttuu risuuden puolesta. Samoin modernisteilta tuttua katkelmallisen kollaasitek niikan käyttöä näkee nykykirjallisuudessa.

Kirjallisuuskäsitysten moninaisuus on ollut silmiinpistävää kylmän sodan päättymisen jälkeen eli 1990-luvulta alkaen. Kirjallisuuden kansalliset rajat ovat heikentyneet, ja paikalliset, alueelliset ja maailmanlaajuiset näkökulmat ovat sekoittuneet toisiinsa. Globalisaatio tarkoittaa kehitystä, joka tuo maa pallon eri alueet yhä tiiviimmin yhteyteen keskenään. Sen seurauksena poli tiikan, talouden, ympäristön ja kulttuurin muutokset leviävät yhä helpom min ja nopeammin eri puolille maailmaa.

Globalisaatioon kuuluvia ilmiöitä ovat alueellisten yhtenäiskulttuurien murtuminen, ylikansallisten suuryhtiöiden vaikutusvallan kasvu, digitalisaa tio ja tiedon verkottuminen sekä planeetan elinkelpoisuuden vaarantuminen. Kirjallisuuden osalta nämä ilmiöt näkyvät muun muassa postkolonialismissa, sarjallisuudessa, digitaalisessa kirjallisuudessa ja spekulatiivisessa fiktiossa.

Postkolonialismi kirjallisuudessa

Postkolonialismi tarkoittaa kolonialismin eli siirtomaavallan jälkeistä aikaa. Postkolonialistista kirjallisuutta on esimerkiksi entisten Euroopan siirto maiden alueelta tulevien kirjailijoiden kirjoittama kirjallisuus. Erityisen laaja ilmiö se on englannin kielellä: brittien imperiumin hallussa oli alueita Pohjois-Amerikassa, Karibialla, Afrikassa, Etelä-Aasiassa ja Oseaniassa. Englanninkielisistä kirjallisuuksista on aiheellista puhua monikossa.

Kolonialismissa valloittaja iskosti kieltään ja kulttuuriaan siirtomaahan ja samalla heikensi sen perinteistä kulttuuria – ellei tuhonnut sitä kokonaan. Esimerkiksi nigerialainen Chinua Achebe kirjoitti romaaninsa Kaikki hajoaa (1958) englanniksi, koska hänen äidinkielensä igbon kirjakieli oli menettä nyt yhteyden nykymaailmaan ja sen ilmiöihin. Postkolonialismin lähtökohta on kaksijakoinen: yhdistelmä paikallisia perinteitä ja kolonialismin vaiku tusta. Postkolonialistisessa kirjallisuudessa vastustetaan valloittajan kirjal lisia ihanteita ja kerrontatapoja ja niitä omitaan luovasti niihin paikallisia piirteitä yhdistäen.

Kolonialismi merkitsi suurten ihmisryhmien orjuuttamista niin Amerikoissa kuin Venäjälläkin. Romaanissaan Minun kan sani, minun rakkaani (1987) yhdysvaltalaiskirjailija Toni Morrison kuvaa sitä, mitä sukupolvien ajan jatkuneesta orjuudesta on seu rannut Baby Suggsin ja hänen tyttärensä Sethen lähipiirille. Tari nassa kummituksen kaltainen Rakkain-niminen hahmo pakottaa Sethen ja hänen lähipiirinsä kohtaamaan traumaattisen mennei syytensä, vaikka he mieluiten unohtaisivat sen.

Postkolonialistisessa kirjallisuudessa on jatkettu postmoder nistista kertomuksen vaarojen käsittelyä. Kertomus on politisoitu kysymällä, mitä on jätetty pois yhdenmukaistamalla kertomuksia historiasta. Kritiikki kohdistuu aiheenvalintaan, henkilökuvauk sen stereotyyppisyyteen sekä kerrontatekniikoihin, kuten näkö kulmien valintaan.

Siirtolaiskirjallisuudella tarkoitetaan joko maahanmuuttajien uudessa kulttuurisessa yhteydessä kirjoittamaa kirjallisuutta tai teoksia, jotka käsittelevät siirtolaisuutta ja maahanmuuttoa.

Marjane Satrapin omaelämäkerrallisessa sarjakuvassa Persepolis (2004) teheranilainen, vaikutusvaltaiseen sukuun kuuluva Marjane lähetetään Itävaltaan opiskelemaan islamilaisten fundamentalis tien kaapattua vallan Iranissa. Hän tuntee olonsa vieraaksi Wie nissä, jonka arvot poikkeavat paljon hänelle tutuista. Palattuaan kotimaahansa hän on muuttunut muukalaiseksi Teheranissa, jossa edelleen ankaran islamilaisen vallan takia hän ei voi olla oma itsensä, osaksi länsi maalaistunut nainen.

Suomeen asettunut, arabiaksi kirjoittava Hassan Blasim on käsitellyt teoksissaan Saddam Husseinin hallinnon kaatamisen seurauksia irakilaisille. Romaanissaan Allah99 (2019) hänen alter egonsa, kirjailija Hassan Buma, kertoo kokemuksistaan maahanmuuttajana Suomessa ja kirjaa ylös tarinoita ihmisistä, jotka on riuhtaistu väkivalloin irti entisestä elämästään. Blasimin mukaan Irakissa on kolme tabua, uskonto, politiikka ja seksi, ja niitä kaikkia käsitellään suorasukaisesti Allah99:ssä.

Kirjailija ja kirjoittamisen opettaja Koko Hubara perusti vuonna 2015 Ruskeat tytöt -blogin, joka laajeni verkko mediaksi. Sen tarkoituksena on olla julkaisuväylä Suomen kirjallisessa julkisuudessa ali edustetuille, erityisesti kieltei sellä tavalla rodullistetuille ja sukupuolitetuille ihmisille.

Kirjallisuus saa näkyvyyttä myös sosiaalisen median kanavista, kuten Instagramista.

Henkilökeskeisyys kirjallisuudessa

Vielä 1800-luvun alussa romaanit julkaistiin usein vailla tekijän nimeä, joten tekijän kuuluisuus ei ollut menestyksen syy. Tilanne on muuttunut sitten merkittävästi mutta ei yhtäkkiä: jo Charles Dickens hankki itselleen mai netta ja tuloja kierrellessään lukemassa teoksiaan 1800-luvun puolivälin Englannissa.

Silti teosten markkinointi nimenomaan kirjailijan nimellä on 1900-luvun jälkipuolen keksintö. Huomion keskittyminen kirjailijaan on ollut kirjan kustantajien etu internetin aikakaudella. Kirjailijan tunnettuus vähentää myyn tiin liittyvää riskiä, ja kohu hänen ympärillään voi nostaa tuloksen nopeasti pil viin ilman, että kustantaja käyttää rahojaan mainontaan. Kirjallisuuden huomiotalous tarkoittaa sitä, että tunnetun ihmisen teoksia ostetaan mieluummin kuin tuntemattoman, ja siksi on parasta saada kirjai lija jollain tavalla tunnetuksi. Parhaiten tunnetuksi hänet saadaan, kun hän pääsee esille laajan yleisön tavoittavassa mediassa. Siksi on keksittävä, mikä tekisi kirjailijasta kiinnostavan median silmissä. Tämä on johtanut siihen, että perinteisellä tavalla kirjailijan taidon hankkineiden rinnalle on tullut kirjoittajia, jotka ovat ensin syystä tai toisesta seurattuja henkilöitä.

Kirjailijabrändi tarkoittaa mielikuvaa, että kirjailija takaa tuotteen hyvän laadun. Kun romaanin sanotaan olevan taattua Tervoa tai tuttua Oksasta, brändimielikuva vahvistuu. Kirjailijabrändillä myydään paljon muutakin kuin kirjoja: Jane Austenin Kasvattitytön tarinasta tehtyä elokuvasovitusta myytiin saatteella ”kirja josta Jane Austen piti eniten” – vaikka kysymyksessä oli sata vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen tehty elokuva.

Myös journalismi on mukautunut tunnet tuja ihmisiä ja tarinallisuutta suosivaan nyky kulttuuriin. Kirjallisuuspalkintojen ja -tapahtu mien lisääntyminen tuottaa lehdille säännöllisesti uutisoitavia tapahtumia ja ilmiöitä. Autofiktion käsitteen pysyvä suosio selittyy sillä, että teosten ja kirjailijoiden elämän yhdistäminen hyödyttää niin kustantajia, kirjailijoita kuin journalismiakin. Henkilökeskeisyys on synnyttänyt vastareak tioita. Kirjallisia väärennöksiä on tehty ansainta mielessä ja kritiikkinä huonosti perusteltua hen kilöpalvontaa kohtaan. Esimerkiksi Ranskassa julkaistiin vuonna 1949 klassikkorunoilija Art hur Rimbaud’n kadonneeksi luultu runo. Vaikka runon sepittäjät paljastivat väärennöksen, kus tantajan oli maksettava tekijänoikeuskorvauksia Rimbaud’n perikunnalle, koska teosta oli myyty Rimbaud’n nimellä.

Oman elämän tapahtumat ovat kirjailijalle ennen muuta materiaalia, joita käyttää taiteellisesti hyväkseen. Suomalaisessa kokeellisessa kirjallisuudessa tekijyys on nostettu esille ja kyseenalaistettu monin tavoin. Käsitteellisessä projektissaan Kaksitoista (2012) Henriikka Tavi yritti kirjoittaa kaksitoista julkaisukelpoista teosta vuodessa. Samalla hän nosti kirjoittamalla elämi sen keskustelun aiheeksi. Kollektiiviromaanissa Ihmiskokeita (2016) neljä toista tekijää kirjoitti ensin yhteisteoksen etukäteen sovittujen rajoitusten mukaan ja sitten erikseen oman muunnelmansa siitä graafisen suunnitteli jan kanssa. Kriitikko joutuu tällaisten teosten yhteydessä uudenlaisen tilan teen eteen: teoksen taiteelliset ratkaisut eivät kanna yksilön leimaa, ja yksi löllisetkin ratkaisut ovat osa sarjaa.

Spekulatiivinen fiktio

Spekulatiivisella fiktiolla tarkoitetaan vaihtoehtojen kehittämistä todelli suudelle fiktion avulla. Toinen syy termin nousuun on havainto lajien sekoit tumisesta: nykykirjailijat yhdistävät fantasian, scifin ja muiden lajien keino ja. Spekulatiivisesta fiktiosta on tullut kattokäsite fiktion käytölle ajatusko keiden ja pohdinnan välineenä. Myös elokuvassa ja televisiosarjoissa speku latiivisuus on yleistä.

Spekulaatio on entäpä jos -ajattelua. Siinä lähdetään kuvittelemaan tapah tumakulkua joko oman maailmamme historian jatkeeksi tai täysin keksit tyyn tarinamaailmaan: entä jos napajäätiköt sulaisivat ja merenpinta nou sisi kaksi metriä? Kuvitteelliset maailmat ja tapahtumakulut eivät ennusta todellisuutta vaan tarjoavat kiertoteitse uuden näkökulman maailmaamme.

Toisin kuin modernismissa ja postmodernismissa, spekulatiivisessa fik tiossa kertomuksen mahdollisuuksia ajatellaan ennen muuta myönteisesti. Kirjallisuuden historian tarinoita ajatellaan varantona, jonka avulla hahmot taa erityisesti maapallon yhteiskunnallista ja ekologista kehitystä ja ihmis kunnan toiminnan mahdollisuuksia.

Mahdollisuus kohdata kirjailija on olennainen osa kirjames sujen vetovoimaa. Kuvassa Miki Liukkonen signeeraa teostaan Elämä: esipuhe (2021), jota Liukkosen kustan taja WSOY luonnehti suur romaaniksi