(Ebook) Handbook of Epigenetics : The New Molecular and Medical Genetics by Trygve O. Tollefsbol ISBN 9780323919098, 9780323919500, 032391909X, 0323919502
(Ebook) The epigenetics revolution: how modern biology is rewriting our understanding of genetics, disease, and inheritance by Carey, Nessa ISBN 9780231161169, 9780231161176, 9780231530712, 0231161166, 0231161174, 0231530714
Ne Svedberg luopi, [Kansakoulunjohtaja, valtiopäivämies Anders Svedberg kirjoitleli taajaan Hufvudstadsbladetiin.]
Mies Munsalon.
Näin vuottavalla
Ja ahkeralla
On latojalla
Työ loputon.
Yleisöltä.
Arkisävel.
Kas, uljaan uutisen äsken kaupunki kuuli,
Sen ehkä ensiksi a-ï-a vääräksi luuli,
Se kiinnitti kaikki mielet (bis)
Ja pani liikkeelle kahvitanttien kielet.
Se kuului: "Maisteri Schauman kihloissa lie nyt,
Ja rauhan mieheltä neiti Kuhlman on vienyt.
Ois miehemme, vailla vertaa, (bis)
Jo saanut morsion monen montakin kertaa.
Mut eipä huolinut sitä maisteri, joskaan
Ei ylenkatsonut sukupuolta hän koskaan.
Ja siksipä onkin juuri (bis)
Nyt tämä kihlaus oikein uutinen suuri!"
Nuortenmiesten kuoro.
Sävel: Laps' Hellaan…
Äl' August Schauman vaihda, oi,
Sun osaas ihanaa!
Ei naineen miehen elo voi
Näin olla rattoisaa.
Ei rauhaa hälle yökään suo
Ja tyyten kuivuu riemun vuo.
Äl' August j.n.e.
Sä nuorenmiehen päivät nää
Siis muista ainiaan!
Ei ihanaksi elämää
Mies nainut sanokkaan.
Jos minne tiensä olkohon,
Niin kätkyt jalkain juuress' on.
Sä nuorenmiehen j.n.e.
Yhteinen kuoro.
Pois nyt pila, muistakaamme
Laulun määrää oikeaa!
Maljaa riemuin maistakaamme, Schauman neitoineen sen saa.
Maljas veikko vaan!
Kaikki riemuitaan.
Lempi onnen teille ohjaa, Siksi juodaan malja pohjaan!
Ylioppilasaikanaan Mechelin oleskeli suuren osan vuotta 1859 kreivi Stewen-Steinheilin omistamalla Karhunsuon maatilalla Viipurin lähellä kreivin kymmenvuotiaan pojan kotiopettajana, ja vakuutetaan hänen saaneen perheen puolelta varsin ystävällistä kohtelua osakseen. Hänellä oli siellä hyvä tilaisuus harjoittaa omiakin opinnoitaan, mutta hän näkyy tänä aikana antautuneen enemmän mielikuvitteluihin — kenties jonkinmoisten rakkaushaaveilujen johdosta — kuin vakaviin tutkintolukuihin. Torsten veljelleen saman vuoden keväällä kirjoittamassaan, sävyltään hieman surunvoittoisessa (saksankielisessä) kirjeessä hän sanoo: "Tunnen, että kouluaikainen rautainen ahkeruus on minussa häviämistään hävinnyt. Mielikuvitukseni ja ajatukseni ovat ylimalkaan levottomia, lukiessa pyörii päässäni usein niin monenlaista, että minun huumaantuneena täytyy panna kirja pois. Ja semmoinen saattaa monasti todella kiusata — vaikka tämä haavemaailma toisaalta usein tuottaa paljon nautintoakin arkiolojen levottoman hyörinän viihdykkeenä." Mechelin lähettää kirjeen mukana veljelleen muutamia runokokeitaan, lisäten: "Runoileminenkin on taito, johon täytyy olla tottunut, jos mieli onnistua panemaan paperille enemmän kuin sisäisten kuvien pelkän varjon." Näytteenä näistä runoista esitämme tässä sepitelmän:
Keväällä.
Lämmin henkää etelästä, Päivä paistaa Suomellen, Kohta haihtuu hanget tästä, Saapuu suvi suloinen.
Kylmän kahleet murtuu, haihtuu, Laineet laukoo rikki jään,
Talven valkovaippa vaihtuu
Toivon väriin vihreään.
Siintävältä taivahalta
Leivon riemulaulut soi,
Päästi ahdistuksen alta, Uutta uskallusta loi.
Sumehista silmistäni
Pois ma kuivaan kyyneleet.
Kaikki huolet, ikäväni
Viekööt kevätvirran veet.
Sulakaa te hanget, hallat
Päivän kuumaan suuteloon!
Pois te murheen valjut vallat!
Surun muistot suistukoon!
Kukkain kanssa, joita tuhlaa
Kevään kyllyydestä maa,
Sydämeni viettää juhlaa,
Toivo taasen virkoaa.
Rakastaa ma taasen tahdon, Elon aamu-unelmaan
Vaihtaa myrskysäitten vahdon, Päästä rauhan valkamaan.
Osa Mechelinin tämänaikuisia runoja on käännöksiä Goethen, Heinen ja Emanuel Geibelin teoksista. Alkuperäisistä on osa kirjoitettu saksaksi, enimmät kuitenkin ruotsiksi.
Eräälle nuoruudenystävälleen antamansa vuodelta 1861 olevan muotokuvan selkäpuolelle on M. kirjoittanut seuraavan mietelmän:
Jos unelmain on kaunis vain,
Niin lyhyt olkoon tuo,
Mut kuohuinen ja kiireinen
Kuin kevätvirran vuo.
Keväällä 1860 Mechelin, kuulustelut käytyään, tuli toukokuun 18 p:nä kandidaatiksi historiallis-kielitieteellisessä tiedekunnassa saaden arvosanan laudatur estetiikassa ja nykyiskansain kirjallisuudessa, magna cum laude historiassa, suomen kielessä ja filosofiassa sekä approbatur latinassa. Hänen kandidaattiansa varten suorittamansa kirjallinen koe oli käsitellyt Schillerin merkitystä lyyrillisenä runoilijana. Maisterinvihkiäisissä toukokuun 31 p:nä hän vastaanotti laakeriseppeleen silloisen promoottorin, professori E.J.W. af Brunérin kädestä.
Luovuttuaan varhaisemmasta aikeestaan antautua opiskelemaan esteettisiä tieteitä Mechelin päätti kääntyä lainopilliselle alalle ja kirjoittautui maisteriarvon saavutettuaan lainopilliseen tiedekuntaan. Tämän elämänuran käänteen vaikuttimista sisältää eräs hänen vanhemmilleen kirjoittamansa kirje näiltä ajoilta tarkempaa selvitystä: "Olen", hän kirjoittaa, "kunnianhimoinen, haaveilin voivani saada aikaan jotakin suurempaa, jotakin merkityksellisempää kuin mitä enimmät voivat. Mielikuvitukseni tahtoi minusta tehdä kirjailijankin. — Olen kehittynyt kypsemmäksi ja havaitsen, 1) ettei milloinkaan saa arvata kykyään liian suureksi, 2) että aikana, jolloin paljon kirjoitetaan, toiminta on ainakin yhtä hyödyllistä kuin kirjoittelu ja niinmuodoin kelvollinen virkamies yhtä hyvä kuin kynäilijä, 3) ettei millään ehdolla saa antautua ytimettömäksi ja
veltoksi kaunosieluksi siinä, missä pikemmin täytyy aukaista itselleen ura todellisuuden maailmassa."
Lainopillisista tieteistä hän erityisesti kiinnitti huomionsa ja harrastuksensa valtio-oikeuteen ja siihen liittyviin tieteenhaaroihin. Kameraali- ja politialainopin sekä valtiotieteen professorina oli v:sta 1860 Johan Wilhelm Rosenborg, sama mies, jonka vähää ennen 1863 vuoden valtiopäiväin kokoontumista julkaisema teos "Om riksdagar" on osaltaan tuntuvassa määrässä selvittänyt säätyvaltiopäiviemme oikeuksia ja velvollisuuksia ja siten ollut suureksi hyödyksi näiden toiminnalle. Rosenborg on epäilemättä melkoisesti edistänyt Mechelinin kehittymistä Suomen valtiojärjestyksen tieteelliseksi selvittäjäksi.
Tähän suuntaan kohdistetulle elämäntoiminnalle avautui näihin aikoihin, niinkuin jo mainittiin, varsin lupaavia työaloja. Määräävissä piireissä tosin vielä 1860-luvun alussa oltiin epäröivällä kannalla Suomen kansaneduskunnan uudestielvyttämiseen nähden. Huhtikuun 10 p:nä 1861 annettiin julistuskirja sittemmin n.s. "tammikuun-valiokunnan" kokoonkutsumisesta, joka toimenpide, niinkuin tunnettu, valtiosäätyjen lainsäädäntöoikeutta loukkaavana herätti yleistä tyytymättömyyttä. Helsingissä Henrik Borgström nuoremman luona pidettyihin kokouksiin, joissa keskusteltiin tilanteen vaatimuksista sekä päätettiin hallitsijalle toimittaa maassamme vallitsevaa yleistä levottomuutta ilmaiseva adressi, otti Mechelinkin osaa. On vieläkin tallella niiden henkilöjen nimiluettelo, jotka sitoutuivat takuuseen yleisen nimienkeräyksen aiheuttamista kustannuksista, ja joukossa on Leo Mechelininkin nimi. Niinkuin tunnettua, julkaistiin kuitenkin kohdakkoin julistuskirjan selitys, joka siltä poisti sen valtiosäännönvastaisen luonteen, minkä johdosta adressi kävi tarpeettomaksi ja jätettiin sikseen.
August Schaumanin vuosina 1859 ja 1860 toimittamassa "Papperslyktan" nimisessä sanomalehdessä Mechelin alotti sanomalehtimiestoimintansa julkaisemalla erinäisiä vähäisiä kirjeitä ja saksan kielestä kääntämiään runoja. Syksyllä 1861 Ernst Linder julkaisi Helsingissä "Barometern" nimistä viikkolehteä, joka käsitteli taloudellisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä vapaamielisessä hengessä. Mechelin kirjoitteli siihen kronikkoja päivän tapahtumista. Lehti lakkasi vuoden lopussa, mutta seuraavan vuoden alusta ilmestyi "Helsingfors Dagblad", jonka edeltäjänä Barometern-lehteä käy pitäminen. Dagbladiakin, jolla sanomalehtikirjallisuudessamme on ollut huomattava sija, Mechelin avusti kirjoitellen siihen sangen ahkerasti valtiollisista ja taloudellisista kysymyksistä, minkä vuoksi hänen v. 1882 tullessaan hallituksen jäseneksi lehden silloinen päätoimittaja Robert Lagerborg lausui, että tämä oli tuntuva tappio Dagbladille, joka siten kadotti uutteran avustajan. Mechelin lienee senkin jälkeen silloin tällöin kirjoitellut mainittuun lehteen. Niinikään kirjoitteli hän Aug. Schaumanin v. 1864 perustamaan "Hufvudstadsbladet" lehteen. A.H. Chydeniuksen vuosina 1864-65 julkaisemassa "Litterär tidskrift" nimisessä aikakauskirjassa, Lainopillisen yhdistyksen aikakauskirjassa, joka alkoi ilmestyä v. 1865, "Finsk Tidskrift'issä", jonka perustajia hän v. 1876 oli, Taloudellisen seuran julkaisusarjassa sekä myöhempinä aikoina "Nya Pressen" lehdessä on Mechelin julkaissut lukuisia kirjoitelmia.
Ne sanoma- ja aikakauslehdet, joiden avustajana Mechelin toimi, olivat tuontuostakin kynäsodassa J.V. Snellmanin kanssa maamme yleisistä kysymyksistä. Personallisesti ei Mechelin kuitenkaan ollut vihamielisissä väleissä Snellmanin kanssa, muun muassa siitä päättäen, että hän — arvatenkin Snellmanin pyynnöstä — avusti viimeksi mainittua kääntämällä ranskaksi Venäjän valtiopankin uudistussuunnitelman, jonka Snellman oli Venäjän raha-
asiainministerin kehotuksesta 1860-luvun keskivaiheilla laatinut. [J. V. Snellmanin elämä, kirjoittanut Th. Rein, II, s. 566 toinen painos.]
Esimerkkinä Mechelinin varhaisemmasta sanomalehtimiestoiminnasta mainittakoon pari Litterär tidskriftissä julkaistua kirjoitelmaa, jotka osottavat mitä asioita hän näihin aikoihin erikoisesti harrasti. Muuan "diplomatiaa" käsittelevä kirjoitus — alkuaan M:n pitämä esitelmä, joka sittemmin julkaistiin painosta — selittää diplomatian olevan se elin, jonka avulla eri valtiot yhteisissä asioissa vaihtavat mielipiteitä siten valvoakseen etujaan. Historiallisesti näytetään toteen, ettei diplomatia suinkaan aina ole menetellyt niin kuin sen tehtävä olisi vaatinut, vaan että se on toiminut toisinaan hyvin, toisinaan huonosti. Diplomatian tulee, täyttääkseen tarkoituksensa, työskennellä valtiosääntöä noudattaen kansakunnan ja sen edustajain toivomusten mukaisesti. Toinen samassa aikakauskirjassa julkaistu kirjoitus käsittelee "maaveroa". 1863-64 vuoden valtiopäivillä oli tästä keskusteltu, jolloin varsinkin talonpoikaissäädyssä oli ilmaistu tyytymättömyyttä maassamme voimassa oleviin maaveroihin ja vaadittu niiden poistamista tai ainakin huojentamista. Mechelin asettaa kysymyksen pohjaksi sen peruskäsityksen, että kunkin kansalaisen on suhteellisesti varojensa (= puhtaiden tulojensa) mukaan otettava osaa valtion menoihin. Mutta tämä periaate ei ole käytännössä toteutettavissa maaomaisuuteen nähden. On yritetty veronvähennyksellä tasoittaa maanomistajia sangen epätasaisesti rasittavaa maaveroa, mutta tästä on ollut vain vähän apua. Parasta sen vuoksi olisi, hänen käsityksensä mukaan, poistaa koko maavero ja panna sijaan tulovero.
Mechelin oli valtiollisilta mielipiteiltään ehdottomasti vapaamielinen; hänen toiveittensa päämääränä oli aina sellainen
hallitusmuoto ja lainsäädäntö, jotka ovat kansan eduskuntansa kautta ilmilausuman tahdon mukaiset ja takaavat jokaiselle yksityiselle kansalaiselle mahdollisimman suuren vapauden, s.o. vapauden, joka ulottuu niin laajalle kuin muiden vapaus sallii.
Vapaamielisyyden kannalta on vapaus yleisen menestyksen, sekä aineellisen hyvinvoinnin että henkisen kulttuurin elinehto.
Vapaamieliset aatteet, jotka Ranskan vallankumousaikaa seurannut taantumus 1800-luvun alussa oli työntänyt syrjään, elpyivät pian jälleen ja saavuttivat yhä suurempaa jalansijaa Europan sivistyspiireissä sekä purkautuivat ilmoille 1830 ja 1848 vuosien vallankumouksissa. Meidänkin maassa levisi vapaamielinen ajatuskanta valtiollisissa kysymyksissä sivistyneisiin piireihin, sitäkin enemmän kun oli kyllästytty maamme hallinnossa jo kauan vallinneeseen virkavaltaiseen järjestelmään.
On oltu, eikä luullaksemme syyttä, sitä mieltä, että 1800-luvun alkupuoliskolla Europan yleisessä ajatussuunnassa vallinnut liberalismi oli taipuvainen arvostelemaan asioita hieman liian optimistisesti. Antaa, niin arvelivat liberaalit, vain antaa ihmisten vapaasti hoitaa asioitaan oman mielensä mukaan, hallituksen niihin puuttumatta ja lainsäädännön niitä mahdollisimman vähän säännöstelyn, niin kaikki on kääntyvä parhain päin. Kansantalouden alalla kannatettiin Adam Smithin perustamaa ja muiden edelleen kehittämää oppia, että yksityisten, niin yksilöjen kuin yhteiskuntaluokkainkin, on itsensä saatava valvoa etujaan, valtiovallan sekaantumatta asiaan, vapaan kilpailun tulee vallita, niin kaikkien edut tyydytetään. Näin kannatettiin "taloudellisten voimien sopusoinnun" teoriaa. Valtion tuli toimia noudattaen periaatetta "laissez faire, laissez passer" (antaa tehdä, antaa mennä). Kansallisuuskysymyksiin sovellettiin samallaisia näkökohtia. Samaan valtiolliseen yhteyteen kuuluvain eri kansallisuuksien pyrkiessä
saavuttamaan tunnustusta ja vaikutusvaltaa toistensa rinnalla katsottiin tätä olevan sallittava niin pitkälle kuin kunkin voimia riitti; vapaa keskinäinen kilpailu muka takaisi hyvän tuloksen. Johdonmukaisissa vapaamielisissä piireissä senvuoksi usein suhtauduttiin jokseenkin välinpitämättömästi oman maan kansallisuus- ja niiden yhteydessä oleviin kieliharrastuksiin. Antaa niiden, niin arveltiin, mennä menojaan miten parhaiten voivat; niihin ei katsottu olevan syytä vaikuttaa puoleen eikä toiseen. Mutta kokemus osotti pian, että tämänlaatuinen vapaamielisyys oli puutteellinen siinä, ettei se pannut tarpeeksi huomiota tosioloihin. Osottautui, että vapaa kilpailu, johon valtiovalta ei millään tavoin puuttunut, monasti vei siihen, että varakkaampi, vahvempi luokka tahi kansallisuus kohtuuttomasti sorti heikompaansa, ja että valtiovallan, turvatakseen oikeuden vaatimuksia, täytyi ryhtyä positiivisiin lainsäädäntötoimenpiteisiin. Kävi tarpeelliseksi säätää yhteiskunnallisia lakeja ruumiillista työtä tekeväin luokkain taloudellisten etujen turvaamiseksi ja heidän suojelemisekseen kapitalistien näännytykseltä. Ja samaten osottautui tarpeelliseksi erityisillä lainsäädäntötoimenpiteillä turvata niiden kansallisuuksien oikeus, jotka historiallisten olojen johdosta olivat joutuneet sellaiseen tilaan, etteivät yksistään omin voiminsa kyenneet vapaasti kehittymään. Näiden kokemustensa johdosta on liberalismi vähitellen omaksunut vähemmän abstraktisen, enemmän todellisuuteen perustuvan suunnan. Se on pysynyt perusajatuksessaan kaikkien oikeuden vaatimusten mukaisesta vapaudesta. Mutta se on yhä enemmän tunnustanut välttämättömäksi ettei saa luottaa yksistään "vapaan kilpailun" elähyttävään voimaan, vaan että on koetettava positiivisin keinoin korjata yhteiskunnassa vallitsevia epäkohtia. Se köyhempäin luokkain tilan parantamista tarkoittava yhteiskunnallinen lainsäädäntö, joka sivistysmaissa on vapaamielisten puolueitten
avulla pantu alulle, vaikkakaan sitä ei vielä kokonaan ole toteutettu, on tästä todistuksena. Englannin vapaamielisen puolueen aikaansaama Irlannin "homerule"-laki on esimerkkinä konkreettisen vapaamielisyyden soveltamisesta kansallisuuskysymyksiin.
Tällaista liberalismin kehitystä on meidänkin maassa ollut havaittavissa. Ja Mechelinin valtiollisen katsantokannan kehitystä käy tässä kohden pitäminen tyypillisenä. Lähtien vapaamieliseltä peruskatsantokannalta, jolla hän aina pysyi, vakaantui hän vakaantumistaan siinä käsityksessä, että oli tarpeellista lainsäädäntötoimin järjestää sekä maamme eri yhteiskuntaluokkain että kieliryhmäin väliset olot siten, että kaikkien oikeutetut vaatimukset täyttyisivät eikä kukaan kärsisi sortoa. Hän asettui siten tavallaan yhteiskunta- ja kielipuolueiden ulko- ja yläpuolelle. Mutta hänen tärkeimmäksi silmämääräkseen jäi, että kansamme ennen kaikkea tuli säilyttää valtiollinen itsemääräämisoikeutensa. Ja todella täytyy kansan, joka, vaikka kansatieteellisesti katsoen käsittääkin eri kansallisuuksia, historiallisen kehityksen johdosta on tullut valtiolliseksi kokonaisuudeksi ja tahtoo semmoisena pysyä, saada itse säätää lakinsa tahi olla osallisena niitä säätämässä, jos mieli sen yhteisten tarpeiden tulla tyydytetyiksi tarkoituksen ja oikeuden mukaisella tavalla. Jos lainsäädäntö on vieraan kansan lakiasäätäväin laitosten käsissä, niin pääsevät epäilemättä sen suuntaa määräämään näkökohdat, jotka ovat vieraita niille, joita se koskee, ja senvuoksi sopimattomat. Kansalla, joka muodostaa yhtenäisen subjektin ja sivistystasonsa puolesta kykenee itse hoitamaan asiansa, tulee olla oikeus tehdä se, mikäli se ei siten loukkaa muiden kansain itsemääräämisoikeutta: tämä on oikeuden mukaisen vapausperiaatteen vaatimus. Oli siis täysin Mechelinin koko valtiollisen katsantotavan mukaista, että hän asetti elämänsä päätehtäväksi toiminnan Suomen valtiollisen autonomian
turvaamiseksi, semmoisena kuin tämä autonomia oli maallemme v. 1809 ja sittemmin useamman kerran juhlallisesti taattu.
Hän oli tällä välin jatkanut lainopillisia lukujaan. Helmikuun 23 p:nä 1864 hän suoritti lakitieteenkandidaattitutkinnon, saaden siinä aineessa, johon hänen harrastuksensa parhaasta päästä oli kiintynyt, nimittäin valtio-oikeudessa ja siihen liittyvissä oppiaineissa, korkeimman arvosanan, "laudatur".
III LUKU.
1864-1874.
Alkava julkinen virkaura. Avioliitto, matkoja, maanviljelysharrastuksia. Alkava valtiopäivämiestoiminta. Tieteellinen kirjailijatoiminta.
Kohdakkoin sen jälkeen kuin oli maisteriksi vihitty, otettiin
Mechelin Suomen Tiedeseuran apulaissihteeriksi ja hoiti pöytäkirjanpitoa lokakuun 1 p:stä 1860 seuraavan vuoden loppuun, minkä ohessa hän kevätlukukauden 1861 toimi yliopiston konsistorin amanuenssina. Lakitieteenkandidaatiksi tultuaan hän kirjoittautui auskultantiksi Viipurin hovioikeuteen huhtikuussa 1864, tuli ylimääräiseksi kopistiksi senaatin talousosastoon saman vuoden lokakuussa ja valtiovaraintoimituskunnan kopistiksi heinäkuussa 1865, ollen viimeksi mainitussa toimessa toukokuuhun 1867.
Hänen työkykynsä salli hänen kuitenkin näiden toimien rinnalla hoitaa muitakin, kuten meri- ja vekselioikeuden opettajan tointa
Helsingin merikoulussa lukuvuonna 1864-65. Niinikään hän jonkin aikaa antoi opetusta neiti Elisabeth Blomqvistin yksityisessä tyttökoulussa, jossa aikoinaan oli varsin runsaasti oppilaita.
Tutkiakseen Ruotsin vallan aikaista Suomen raha-asiain tilaa oleskeli
Mechelin elo- ja syyskuun 1864 Tukholmassa harjoittaen sikäläisessä kamariarkistossa tutkimuksia, jotka kuitenkin täytyi keskeyttää silmätaudin takia. Hän oli Tukholmassa myös tutustunut tilastollisen toimiston työjärjestykseen ja toimintaan, "mikä", kuten hän kirjeessä sedälleen H.A. Mechelinille mainitsee, "suuresti kiinnittää mieltäni".
Syksyllä 1865 hän meni naimisiin helsinkiläisen kauppiaan, kauppaneuvos Johan Henrik Lindroosin ja hänen vaimonsa Cecilia Meyerin tyttären Aleksandra Elisabeth Lindroosin kanssa, joka oli syntynyt v. 1844. Kohta häiden jälkeen teki nuori pariskunta ulkomaanmatkan. Mechelin oli tällöin jonkin aikaa sairaana Genfin järven rannalla sijaitsevassa Clarensin parantolassa Sveitsissä, mutta hänen toivuttuaan he viettivät talven 1865-66 Parisissa, missä Mechelin jatkoi valtiotieteellisiä opintojaan ja kirjoitteli matkakirjeitä Helsingfors Dagbladiin.
Kotimaahan palattuaan hän rupesi appensa kuoltua hoitamaan tämän omistamaa Helsinginpitäjässä sijaitsevaa Botbyn tilaa alaikäisen lankonsa Johan Fr. Lindroosin puolesta ja oli siinä toimessa kymmenen vuotta, kunnes lanko oli tullut täysi-ikäiseksi. Mutta sen lisäksi hän v. 1868 osti anopiltaan toisen, Hollolan pitäjässä sijaitsevan Laitiala nimisen tilan, jonka hän vasta 1880-luvun alussa möi langolleen. Tietenkään ei Mechelin voinut yksityiskohtia myöten antautua hoitamaan molempia suuria maatiloja, mutta hän valvoi kuitenkin niiden hoitoa ja koetti myös hankkia siihen tarvittavat tiedot tutkimalla maanviljelyskirjallisuutta. Täten perehtyneenä maanviljelyksen eri haaroihin hän kykeni toimimaan Uudenmaan ja Hämeen läänin maanviljelysseuran johtokunnan jäsenenä vuosina 1870-75. Vielä myöhempänäkin elinaikanaan hän joutui valvomaan maatilan hoitoa. Hänen anopillaan oli nimittäin toinenkin tila,
Löyttymäki Janakkalassa. Kun siellä 1880 vuoden vaiheilla tulipalo hävitti päärakennuksen ja miltei kaikki muutkin rakennukset, täytyi Mechelinin ottaa valvoakseen niiden uudestirakentamista, ja anopin kuoltua v. 1899 hän ryhtyi hoitamaan tilaa. Kesät hän vietti puolisoineen ja tyttärineen Botbyssä ja Laitialassa sekä sitten kun viimeksi mainittu tila oli myyty, muutamina vuosina leipurimestari
Ekbergin omistamassa Edishemin huvilassa Uudenmaan saaristossa, jonkin matkaa Helsingistä itään päin, ja sen jälkeen Löyttymäellä, kunnes se myytiin v. 1907.
Valtiopäivälaitoksemme jälleen tultua henkiin herätetyksi v. 1863 ei kestänyt kauan, ennenkuin Mechelinin työkykyä alettiin siinä käyttää. 1867 vuoden valtiopäivillä hän tuli yhdistetyn valtio- ja suostuntavaliokunnan sihteeriksi sekä suoritti tämän tehtävän tavalla, joka herätti huomiota ja sai osakseen suurta tunnustusta.
Valtiopäiväin jo ollessa loppumassa annettiin säädyille toukokuun 9 p:nä hallituksen esitys rautatien rakentamisesta Riihimäeltä Pietariin. Se lähetettiin talous- sekä valtio- ja suostuntavaliokuntaan. Asia käsiteltiin mitä joutuisimmin, niin että viimeksi mainitun valiokunnan sihteerillä Mechelinillä jo kahden päivän kuluttua oli valmiina asiasta annettava parin painoarkin laajuinen mietintö ja viidentenä päivänä se ruotsiksi ja suomeksi painettuna voitiin jakaa säädyille, joten nämä vielä samoilla valtiopäivillä ehtivät lopullisesti käsitellä asian. Mietintö, jossa puollettiin radan rakentamista, hyväksyttiin, ja tämän tuloksen katsottiin suureksi osaksi johtuneen mietinnön taitavasta perustelusta, mikä seikka on sitä enemmän luettava tekijän ansioksi, kun rautateiden hyötyä ei vielä tuohon aikaan maassamme yleisesti tunnustettu, vaan päinvastoin monella taholla epäiltiin. Asiaa käsiteltäessä ritaristossa ja aatelissa lausuivat useat puhujat erittäin
kiittäviä sanoja mietinnöstä ja sen onnistuneesta muodosta. [Edv. Bergh, Vår styrelse och våra landtdagar I s. 709 sanoo mietintöä "hyvin perustelluksi".]
Valtio- ja suostuntavaliokunta antoivat valtiovaraston tilastakin mietinnön, joka säädyissä tunnustettiin taitavasti laadituksi. Mutta kun siinä lausutut moitteet erinäisistä hallituksen toimenpiteistä olivat herättäneet paheksumista senaatissa, sai Mechelin päälliköltään, senaattori Thiléniltä kuulla, ettei sen, jolla oli kunnia valtiovaraintoimituskunnan kopistina palvella keisarillisessa senaatissa, sopinut semmoista kirjoittaa. Kun Mechelin ei kuitenkaan ollut mietintöön kirjoittanut muuta kuin mikä oli hänen vakaumuksensa mukaista eikä tahtonut sitoutua vastedeskään menettelemään toisin, vaikka kunnioitus senaattia kohtaan näyttäisi sitä vaativankin, pyysi hän ja saikin eron kopistinvirastaan. Ennen pitkää hän kuitenkin sai toisen toimen, jossa pääsi käyttämään rahaasiain tuntemustaan. Oltuaan nimittäin jonkin aikaa Robert Montgomeryn sijaisena Yhdyspankin keskushallituksen jäsenenä, valittiin hänet Montgomeryn erottua vakinaiseksi tähän toimeen mainitussa Suomen ensimäisessä yksityispankissa, ja hän pysyi siinä joulukuusta 1867 kesäkuuhun 1872, aika ajoin hoitaen pääjohtajankin tehtäviä.
1872 vuoden valtiopäivillä oli Mechelin porvarissäädyn jäsenenä yhtenä Helsingin kaupungin neljästä valitusta edustajasta. Sekä näillä että kaikilla seuraavilla valtiopäivillä, joihin hän otti osaa, herätti hän huomiota sujuvalla puhelahjallaan, sukkelasanaisuudellaan väittelyissä ja laajoilla tiedoillaan varsinkin valtio-oikeudellisissa ja raha-asioissa, mitkä ominaisuudet eritoten tulivat näkyviin niissä valiokunnissakin, joihin hänet valittiin ja joissa hän aina pääsi johtavaan asemaan. Ensi työkseen 1872 vuoden
valtiopäivät päättivät lähettää keisarille kiitosadressin 1869 vuoden valtiopäiväjärjestyksen vahvistamisen johdosta. Adressia laatimaan valittiin kustakin säädystä jäsen, porvarissäädystä Mechelin. Adressin antoivat puhemiehet kenraalikuvernöörille, kreivi Adlerbergille, joka sen toimitti hallitsijalle. Samoilla valtiopäivillä Mechelin oli valtio- ja pankkivaliokunnan jäsenenä sekä yleisen valitusvaliokunnan varajäsenenä. Muuan hänen tekemänsä anomusehdotus herätti sekä sisällyksensä että käsittelynsä johdosta varsin suurta huomiota. Porvarissäädyn täysi-istunnossa helmikuun 20 p:nä Mechelin nimittäin ehdotti anottavaksi, että Hänen Majesteettinsa suvaitsisi antaa valtiosäädyille sellaisen säätyjen itseverottamisoikeuden kehitystä tarkoittavan lakiehdotuksen, että ne jokaisilla lakimääräisillä valtiopäivillä saisivat vahvistaa valtion tulo- ja menoarvion ensintuleviin valtiopäiviin asti — mikä toimenpide johdonmukaisesti seurasi valtiosäädyille perustuslaissa myönnetystä suostuntaoikeudesta ja nyttemmin oli toteutettavissa, koska lakimääräiset valtiopäivät uuden valtiopäiväjärjestyksen mukaan kokoontuisivat määräajoin, ainakin joka viides vuosi. Porvarissääty hyväksyi puolestaan ehdotuksen ja pyysi muita säätyjä siihen yhtymään. Mutta sekä maamarsalkka että pappis- ja talonpoikaissäädyn puhemiehet kieltäytyivät esittämästä asiaa, koska ehdotus heidän käsityksensä mukaan loukkasi keisarin hallitsijaoikeuksia ja sen vuoksi oli niin arkaluontoista laatua, ettei sitä ollut otettava käsiteltäväksi. Kolmessa viimeksi mainitussa säädyssä panivat lukuisat jäsenet vastalauseen tätä puhemiesten perustuslaintulkintaa vastaan, joka todellisuudessa oli omansa riistämään maan edustajilta oikeuden tärkeissä kysymyksissä esittää hallitsijalle kansan toivomukset, jota vastoin alamaisen anomuksen, jonka hallitsija oli oikeutettu hylkäämään, ei olisi pitänyt voida katsoa tietävän hänen oikeuksiensa loukkausta. Mainita sopii, että
vastalauseeseen yhtyi useita, jotka monessa kohden olivat toisella kannalla kuin Mechelin, esimerkiksi aatelissäädyssä J.V. Snellman, pappissäädyssä G.Z. Forsman ja talonpoikaissäädyssä A. Meurman. Porvarissääty oli kuitenkin lähettänyt Mechelinin ehdotuksen valtiovaliokuntaan, jonka oli siitä annettava lausunto ja toimitettava se kaikille säädyille, jolloin puhemiehet luultavasti uudistaisivat epäyksensä. Mechelin silloin pyysi saada peruuttaa ehdotuksensa, ei sen vuoksi ettei hän yhä edelleenkin olisi ollut vakuutettu anotun uudistustoimenpiteen oikeutuksesta ja suotavuudesta, vaan ehkäistäkseen puhemiesten menettelyn aikaansaamasta tärkeätä uuden valtiopäiväjärjestyksen kohtaa koskevaa, vastaisuudessa vahingollista ennakkotapausta. Tähän hänen pyyntöönsä porvarissääty suostui.
Mechelinin toiminnasta näillä valtiopäivillä mainittakoon vielä, että hän ynnä kaksi muuta Helsingin kaupungin edustajaa (Öhrnberg ja Kiseleff) tekivät anomusehdotuksen ruotsin ja muinaispohjoismaisten kielten professorinviran perustamisesta yliopistoon. Ehdotus hyväksyttiin aatelissa ja porvarissäädyssä, mutta hyljättiin molemmissa muissa säädyissä. Aateli ja porvarissääty päättivät esittää anomuksen kummankin säädyn erityisenä toivomuksena, ja tulos oli, että kesäkuun 16 p:nä 1876 annetun julistuksen kautta perustettiin ruotsin kielen ja kirjallisuuden ylimääräinen professorinvirka. Samoilla valtiopäivillä Mechelin ehdotti myönnettäväksi 60,000 markan suuruisen määrärahan seitsenjäsenisen suomalaisen tiedeakatemian perustamiseksi. Muissakin säädyissä tehtiin ehdotuksia määrärahain myöntämisestä tieteellisen tutkimuksen edistämiseksi, ja säätyanomus saatiin toimeen, josta oli lopputuloksena, että tiedeseura sai yleisistä varoista jonkin verran korotetun apurahan. Eräs Mechelinin tekemä, niiden vanhettuneiden säädösten kumoamista tarkoittava ehdotus,
jotka asettavat juutalaiset maamme asukkaitten noudatettavan lain ulkopuolelle, saavutti yleisen valitusvaliokunnan kannatuksen ja porvarissäädyn hyväksymisen, mutta hyljättiin kolmessa muussa säädyssä, joten asia raukesi. Mechelinin puoltamista ehdotuksista mainittakoon lisäksi eräs hallituksesta riippumattoman, erottamattomista jäsenistä kokoonpannun korkeimman oikeuden perustamista tarkoittava, ja toinen, joka tarkoitti korkorajan poistamista eli 6 prosenttia korkeamman koron ottamista koskevan kiellon kumoamista. Jälkimäisen ehdotuksen hyväksyi kolme säätyä (ei talonpoikaissääty), mutta Hänen Majesteettinsa lausui, ettei se "tätä nykyä" aiheuttanut toimenpidettä.
Valtiosäädyille oli annettu kertomus valtiovarain tilasta, joka lähetettiin valtiovaliokuntaan, missä Mechelin ehdotti, että valiokunta tulevaksi viisivuotiskaudeksi laatisi täydellisen laskelman valtion tuloista ja menoista, jotta valtiosäädyt sen perusteella voisivat päättää, oliko ja missä määrin tarpeellista myöntää suostuntaveroja maan tarpeisiin. Valiokunta kuitenkin piti laskelman laatimista mahdottomana ja hylkäsi ehdotuksen, tyytyen antamassaan mietinnössä lausumaan erinäisiä toivomuksia valtionkirjanpitoon ja sen ehdotetun uudistuksen jouduttamiseen nähden. Mutta asiaa ritaristossa ja aatelissa esiteltäessä maamarsalkka, vapaaherra Nordenstam selitti, että kertomus valtiovarain tilasta oli valtiosäädyille ainoastaan "näytettävä", niiden saamatta siitä keskustella, ja ettei valiokunnalla ollut aihetta antaa siitä lausuntoa. Vastalauseita pantiin tätä käsitystä vastaan, niiden kuitenkaan voimatta taivuttaa maamarsalkkaa muuttamaan mieltään. Pappis- ja talonpoikaissäädyssä puhemiehet seurasivat maamarsalkan esimerkkiä. Ainoastaan porvarissäädyssä salli puhemies Zilliacus keskustelua. Mechelin perusteli tällöin tarkemmin valiokunnan katsantokantaa ja selitti valtionkirjanpidon epätyydyttävän tilan
olleen syynä siihen, että valiokunta oli katsonut mahdottomaksi laatia tiliasemaa, josta selvästi kävisi ilmi, oliko suostuntavero tarpeen valtion menoihin vai ei. Sääty päätti H.M:lleen lähettää kirjelmän, jossa lausuttaisiin suotavaksi, että ehdotettu valtionkirjanpidon uudistus piakkoin pantaisiin toimeen. Mutta kun porvarissääty jäi yksinään kannattamaan tätä päätöstä, merkittiin valtiopäiväpäätökseen vain, että valtiovaliokunta oli tarkoin tutustunut valtiovarain tilaan ja valtionkirjanpitoon sekä ne tarkastanut.
Mechelinin opettaja ja personallinen ystävä, professori Rosenborg kuoli kesällä 1871. Aavistaen läheistä kuolemaansa oli hän kehottanut Mecheliniä hakemaan professorinvirkaa sen avoimeksi tultua. Mechelinille tämä oli tuntuva taloudellinen uhraus, koska hänen silloin oli pakko luopua paljon parempipalkkaisesta toimestaan Yhdyspankissa, mutta hän päätti siitä huolimatta noudattaa kehotusta. Yhdyspankin hallinto ei häntä mitenkään tahtonut menettää, ja muuan pankin kannattajapiirin lähetystö saapui hänen luokseen saadakseen hänet luopumaan aikeestaan. Pankin silloisen johtajan August Törnqvistin täytyisi kivulloisuuden tähden luultavasti pian erota, ja Mechelinille tarjottiin hänen paikkansa, minkä ohessa palkka luvattiin korottaa 14,000:sta 24,000 markkaan. Mutta Mechelin pysyi kerran tekemässään päätöksessä, koska tunsi, ettei hän kuitenkaan voisi samalla mielenkiinnolla antautua pankkialalle kuin siihen toimintaan, johon avoimeksi joutunut yliopiston opettajapaikka viittasi.
Aika, joka hänelle suotiin valmistuakseen virkakelpoiseksi, jäi tosin varsin niukaksi, sillä kohta professorinvirkaa haettuaan täytyi hänen
valtiopäiväin jäseneksi valittuna ottaa näihin osaa. Kesällä 1872 hän teki opintomatkan Tukholmaan ja Upsalaan, sairasteli kotimaahan palattuaan jälleen jonkin aikaa, mutta ehti kuitenkin ajoissa suorittaa säädetyt opinnäytteet. Tammikuussa 1873 hän julkaisi sen väitöskirjan, "Svenska riksrådets statsrättsliga ställning från Gustaf I till 1634", joka tuotti hänelle lakitieteenlisensiaatti- ja -tohtoriarvon.
Tehtyään samana vuonna matkan Berliniin ja Wieniin, missä hän kirjoitteli matkakirjeitä Dagbladiin, mutta etupäässä tutki vastaperustettujen liittovaltojen, Saksan valtakunnan ja ItävaltaUnkarin valtiollisia ja oikeudellisia oloja, julkaisi hän syyskuussa opinnäytteenä professorinvirkaa varten väitöskirjan "Om statsförbund och statsunioner, första häftet." Valtiolla, sanotaan teoksessa, on semmoisenaan suvereniteetti, sikäli että sillä on oikeus päättää omista asioistaan. Mutta suvereniteetti voi olla osittainen, kuten valtiounionissa, missä toinen valtio vain toisen yhteydessä määrää ulkopolitiikkansa tahi missä tämän määrää jokin yhteenliittyneiden valtioiden yhteinen laitos. Tutkimuksen tarkoituksena on esittää nykyajan tärkeimpäin valtiounionien valtiosääntöjen peruspiirteet, ja näistä tekijä erikoisesti tekee selkoa Pohjoisamerikan Yhdysvaltojen valtiosäännöstä. Hän sanoo aikovansa näissä tutkimuksissa lopuksi ottaa tarkastaakseen kysymyksen Suomen ja Venäjän keisarikunnan keskinäisestä valtiollisesta asemasta, mikä aikomus ei kuitenkaan tässä teoksessa toteutunut, syystä että ensimäiselle viholle ei ilmestynyt jatkoa. Muissa teoksissaan hän sitä vastoin on laajasti ja perusteellisesti käsitellyt tätä kysymystä. Siinä väitöstilaisuudessa, jossa vastamainittua teosta tarkastettiin, Mechelin piti alustavan esitelmän "kansainvälisistä sovinto-oikeuksista", mikä osottaa hänen huomionsa jo tähän aikaan kiintyneen aatteeseen rauhantilan pysyttämisestä valtojen kesken oikeuden pohjalla, jonka aatteen
innokkaana esitaistelijana hän myöhempänä elinaikanaan esiintyi. Mainitussa esitelmässä, joka on julkaistuna Lainopillisen Yhdistyksen aikakauskirjassa, sanotaan: Kansainvälistä oikeustilaa täytyy pitää heikkona ja uhanalaisena, niin kauan kuin kansainoikeudelliset perusaatteet eivät ole velvoittavana ja noudatettavana lakina kaikille valtioille, suurille ja pienille, niiden keskinäisissä suhteissa — niinkauan kuin oikeuden voimaansaattamiskeinona vain poikkeustapauksissa on muu kuin sota. Valitettavasti täytyy kansainoikeuden sekä käytännössä että teoriassa vielä tunnustaa sota luvalliseksi keinoksi valtioiden saattaessa oikeuksiaan voimaan. Mutta silti ei ole epäoikeutettua pyrkiä siihen, että sotien oikeutus rajoitetaan yhä ahtaampaan, niin että niitä vihdoin pidetään rikoksena kansainoikeutta vastaan. — Tekijä viittaa siihen, että Englannin parlamentissa oli tehty ehdotus pysyväisen sovintooikeuden perustamisesta ratkaisemaan valtioiden välisiä riitoja ja että parlamentin enemmistö oli kannattanut tätä aatetta. Sellainen valtioiden riitakysymysten lykkääminen kansainväliseen sovintooikeuteen on saatava pakolliseksi ja tulee olla olemassa kansainvälinen kirjoitettu laki. Kansainvälisellä sovinto-oikeudella tulee olla toimeenpanovaltakin. Sotia on mikäli mahdollista ainakin rajoitettava.
Mechelinin pidettyä syksyllä 1873 suomenkielisenkin näyteluennon ja hänen molempain kilpahakijainsa, W. Lavoniuksen ja W. Enebergin, peruutettua hakemuksensa nimitettiin hänet helmikuun 14 p:nä 1874 kameraali- ja politialainopin sekä valtio-oikeuden professorinvirkaan.
Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a vast collection of books, ranging from classic literary works to specialized publications, self-development books, and children's literature. Each book is a new journey of discovery, expanding knowledge and enriching the soul of the reade
Our website is not just a platform for buying books, but a bridge connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system, we are committed to providing a quick and convenient shopping experience. Additionally, our special promotions and home delivery services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.
Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and personal growth!
