23
Mielen kuvia
Belleville Baby ja Lisa, Go Home! johdattavat eräänlaiseen transsiin, jossa totuus ja sen merkitys kyseenalaistuvat. Dokumentista tulee elokuvaa ja elokuvasta satua. Ehkä kaikki on lavastettua? Puhelin soi. Toisessa päässä puhuu menneisyys. Vastaatko? Puhelin soi. Toisessa päässä puhuu ihminen, joka katosi elämästäsi varoittamatta. Vastaatko? Kymmenessä vuodessa elämäsi on muuttunut niin, ettei kadottamasi ihminen tunnistaisi sinua kadulla. Nyt, eräänä tavallisena päivänä, hän haluaa, että kerrot hänelle kaiken, mitä muistat yhteisistä hetkistänne. ”Voitko kertoa minulle, mitä muistat. Jotta voin rakentaa itseni uudelleen.” Tästä alkaa Mia Engbergin dokumentti Belleville Baby. Elokuvan viehätysvoima piilee särisevissä ranskankielisissä puheluissa, vanhoissa valokuvissa, pienessä yksiössä, mustassa kissassa, tupakansavussa ja kauan sitten kadotetussa rakkaudessa – yksityiskohdissa, jotka
ovat tyypillisiä ranskalaiselle taide-elokuvalle. Belleville Baby on kuitenkin jotain muuta, puheluista ja muistoista rakentuvaa, fiktion keinoja hyödyntävää dokumenttielokuvaa. Päiväunenomaisuus sekoittuu painajaismaisuuteen. Mikä on totta, mikä tarua? Muistot
”Joskus ajattelen, että keksin sinut tullakseni itsekseni.”
Kambodžan kadonneet kuvat Ohjaaja Rithy Panh on sanonut, että jos punakhmerien aikaa ei olisi ollut, hän voisi olla nyt opettaja, kuten isänsä. Panh kävi kuitenkin varhaisnuorena läpi yhden lähihistorian kauheuksista: Kambodžan kuolemankentät. Niille jäi koko hänen perheensä. Panh itse pakeni Thaimaan kautta Ranskaan ja elokuvakouluun. The Missing Picture, Panhin viimeisin vuosia 1975–79 kartoittavista elokuvista, on valinnut esityskeinokseen savinuket. Niiden kautta ohjaaja kertoo oman tarinansa. Kambodžalaisilla ei ole tuolta ajalta jäljellä henkilökohtaista aineistoa, joten tapahtumat rekonstruoidaan nukkien avulla. Väliin leikataan Panhin lapsuusmuistoja idyllisestä Phnom Penhin kodista ja ajan vilkkaasta kaupunkikulttuurista – sekä Pol Potin hallinnon propagandadokumentteja työleireiltä. Lopputulos on herttaisten nukkien ja karmivan yhteiskuntakokeilun mieleenpainuva rinnastus. /Eija Niskanen
The Missing Picture PE 31.1. klo 16:30, Andorra / SU 2.2. klo 17:30, Andorra
vääristyvät, näkökulmat vaihtuvat. ”Onko tuo kaikki mitä muistat?” ”Joskus ajattelen, että keksin sinut tullakseni itsekseni.” Romanttiset musiikkivalinnat luovat tunnelmaa ja kontrastia epämiellyttäville muistoille. Muistot tutkivat mennyttä, mutta kurottavat myös näppärästi kiinni nykyhetkeen. Miten mennyt näyttäytyy juuri nyt? Mitä merkityksiä se luo suhteessa tähän hetkeen? Katsojan mielenkiinnosta pidetään kiinni tirkistelynhaluun vedoten: kuka ei haluaisi salakuunnella tällaisia puheluita? Myös Oksana Burajan sadunomaisesti rakennettu Lisa, Go Home! hyödyntää keskusteluiden ja vaikenemisen intensiteettiä. Lisa karkailee, eikä perhe tiedä, missä hän viettää aikaansa. Kotona tytöllä ei ole hyvä
Belleville Baby TI 28.1. klo 19:15, Kinopalatsi 8 LA 1.2. klo 20:30, Kinopalatsi 8 Lisa, Go Home! TI 28.1. klo 19, Kinopalatsi 6 LA 1.2. klo 18, Kinopalatsi 8
olla: hän on rakastettu, mutta ei huomioitu. Hän kuuntelee aikuisten keskusteluja, ja vastaa hiljaisuudella. Vanhemmilla menee niin lujaa, että Lisa katoaa ennemmin omaan mielikuvitusmaailmaansa. Elokuvassa toistuvassa laulussa kerrotaan tytöstä, joka kiipeää vuorelle ja toivoo unelmiensa muuttuvan huipulla todeksi. Lisasta maalautuu laulun tyttö. /Rosa-Maria Sedita
Ei lentopelkoisille! Charlie Victor Romeo kertaa kuusi lentoturmaa 1980- ja 90-luvulta. Dokumentin, teatterin ja näytelmäelokuvan hybridi näyttää, mitä lentokoneiden ohjaamoissa oikeasti tapahtui. Charlie Victor Romeon pohjana on 1999 ensi-iltansa saanut newyorkilaisen Collective: Unconscious -teatteriryhmän näytelmä, jonka teksti koostuu turmakoneiden mustien laatikoiden uumenista saaduista nauhoituksista eli siitä, mitä lennonjohdon ja pilottien välillä puhuttiin, kun jokin alkoi mennä vikaan. Dramatiikka syntyi todellisista tapahtumista, mutta näyttelijät toivat dialogin sävyihin oman tulkintansa. 3D-tekniikalla kuvatussa elokuvassa nähdään pelkistetty lavaste lentokoneen ohjaamosta ja kuullaan aidonoloisia ääninauhoja. Kunkin turmajakson aluksi esitellään konemallin tekniset piirustukset ja lopuksi kerrotaan kuolonuhrien määrä. Turmat ovat kaikki omanlaisiaan: välillä tilanne on nopeasti ohi, välillä epätietoisuus kalvaa pitkään ja jännite kasvaa lähes sietämättömäksi. Minimalistisesta elokuvasta muodostuu tutkielma lentäjien paineensietokyvystä ja ihmisten käyttäytymisestä kriisitilanteessa. Katsojan on vaikea olla ajattelematta omia menneitä ja tulevia lentomatkojaan, kun pilotti kaivaa lentokoneen manuaalin esiin keksiäkseen, mikä on vialla. Elokuvan jälkeen lentomatkustaminen ei tunnu enää samalta. /Turkka Ylinen
Charlie Victor Romeo (3D) LA 1.2. klo 18:30, Maxim 1