LY YN TER V E HDYS Lämpimästi onnea Sinulle opiskelupaikastasi Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa, ja tervetuloa Lapin yliopistoon ja osaksi Lapin yliopiston ylioppilaskuntaa. Olen Elina Kuula, LYYn hallituksen puheenjohtaja tänä vuonna. Puheenjohtajan tehtävien ohella opiskelen neljättä vuotta oikeustieteitä, oikkarielämä ja Artiklan toiminta ovat siis tuttuja! Ylioppilaskunnat hoitavat lakisääteisiä tehtäviä, ja ylioppilaskuntien tehtävistä säädetään yliopistolain 46§:ssä. Pykälän mukaan “yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä.” Näiden tehtävien lisäksi ylioppilaskuntien tehtävänä on varmistaa opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen. Ylioppilaskuntaan kuuluu kaikki alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat, sekä osa jatko- ja vaihto-opiskelijoista. Yhteisöömme kuuluu noin 4000 opiskelijaa.
LYY toimii opiskelijoita eli jäseniään varten. Tärkein tehtävä on opiskelijoiden edunvalvonta niin paikallisesti yliopistossa ja opiskelukaupungissamme Rovaniemellä kuin valtakunnallisesti Suomessa. Paikallisesti vaikutustyötä tehdään esimerkiksi joustavien ja mielekkäiden opiskelukokonaisuuksien, tulevaisuuden työelämärelevanssin ja mielekkäämmän opiskelijaelämän edistämiseksi. Unohtamatta tietenkään vapaa-ajan toimintaa ja aktiviteettejä! Paikallisen tason lisäksi LYY kuuluu Suomen ylioppilaskuntien liittoon (SYL), jonka kautta kansallinen edunvalvonta hoidetaan. Ylioppilaskunnan jäsenet ovat oikeutettuja moniin etuihin, esimerkiksi opiskelijahintaiseen ruokailuun, julkisen liikenteet matkustusetuihin sekä terveydenhuoltopalveluihin. Tarjoamme myös lukuvuosikalenterin ja oikeusapupalvelua. Ylintä päätösvaltaa LYYssä käyttää 20 jäseninen edustajisto ja toimeenpanovaltaa hallitus. Näiden lisäksi organisaatioon kuuluvat pääsihteeri, asiantuntijoita ja työntekijöitä, ylioppilaslehti ja jaostot. Toimistomme sijaitsee aivan yliopiston vieressä, osoitteessa Ahkiomaantie 23B. Toimistolla saa tulla käymään, meidät tavoittaa myös sähköpostilla tai esimerkiksi ylioppilaskunnan someissa. Ihanaa syksyä, nähdään kampuksella!
35