Ouluun lukioon 2016-2017

Page 27

Ouluun lukioon 2016 – 2017

27

Madetojan musiikkilukio Madetojan musiikkilukio on yksi kymmenestä Suomen musiikkiin erikoistuneesta lukiosta. Madetojan musiikkilukio antaa saman yleissivistyksen kuin yleislukiot tarjoten valtakunnalliset pakolliset ja syventävät kurssit eri oppiaineissa. Samalla koulumme tarjoaa tilaisuuden tavoitteelliseen musiikin harrastamiseen ja opiskeluun. Madetojan musiikkilukio sijaitsee kaupungin keskustassa Pohjankartanon rakennuksessa. Lukuvuosi 2016 – 17 aloitetaan Pohjankartanon remontoiduissa ja nykyaikaisella opetusteknologialla varustetuissa luokkatiloissa. Rautatieasemalle on matkaa noin puoli kilometriä ja linja-autoasemalle vielä vähemmän. Kainuuntietä kulkevien bussien pysäkit ovat koulun vieressä. Samassa korttelissa toimivat Pohjankartanon koulu, Oulu-opisto, Oulun konservatorio, Oulu Sinfonia ja Karjasillan sivukirjasto. Opiskelijoita on noin 340 ja aloituspaikkoja 112. Opiskelijat valitaan kokonaispistemäärän perusteella, jotka saadaan laskemalla yhteen päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvo sekä musiikin harrastusta ja kykyä osoittavat pisteet. Tarkemmat pisteiden laskemisperusteet löytyvät koulun kotisivuilta: www.ouka.fi/oulu/madetojan-musiikkilukio/opiskelijaksi. Musiikkilukiolaiset opiskelevat erityistehtävän mukaisia musiikin kursseja vähintään 12, jotka sisältävät musiikin teoriaa ja säveltapailua, musiikkitietoa, laulua ja soittoa, sekä oman valinnan mukaan solistista opetusta, yhteismusisointiaineita ja musiikin ryhmäaineita. Teemme yhteistyötä Oulun konservatorion kanssa. Yhteisten musiikinkurssien, musiikinteorian ja säveltapailun sekä musiikkitiedon osalta opetus vastaa musiikkiopistotason suorittamista. Lukiomme järjestää vuosittain useita musiikkitilaisuuksia, kuten konsertteja ja matineoita sekä valmistaa musiikkiprojekteja tarjoten opiskelijoille mahdollisuuksia esiintymisiin ja yhteistyöhön konservatorion, ammattikorkeakoulun ja Oulu Sinfonian kanssa.

Suvantokatu 1, 90140 Oulu Rehtori Jani Syrjälä p. 044 7039861 jani.syrjala@ouka.fi Kanslia p. 050 316 6683 Opinto-ohjaaja Tuula Mäkinen p. 044 7039074 tuula.makinen@ouka.fi www.madetojanmusiikkilukio.fi

Ainevalintakortin saat tästä oppaasta. Tarvittavat lomakkeet ja pyrkijän oppaan saat oman koulusi opolta, lukiomme kotisivuilta tai niitä voi tilata kansliastamme. Toimita lomakkeet ja valintakortti viimeistään 8.4.2016 Madetojan musiikkilukion kansliaan.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.