AJANKOHTAISTA
Asumisneuvontaa kehitetään Oulussa Oulun kaupunki alkaa tarjota asukkailleen matalan kynnyksen tehostettua asumisneuvontaa. Palvelun käynnistämistä valmistellaan kahden uuden asumisneuvojan toimesta marras-joulukuussa, ja palvelu tulee saataville viimeistään vuodenvaihteessa. Asumisneuvojiin voi ja kannattaa ottaa yhteyttä kaikenlaisissa asumiseen liittyvissä pulmatilanteissa ja haasteissa. Näitä voivat olla esimerkiksi asumiseen liittyvien palvelujen tarjonta, toimeentuloon liittyvät ja asumiseen vaikuttavat seikat tai syystä tai toisesta syntynyt tarve naapuruussovittelulle. Asumisneuvojat auttavat kaupunkilaisia asumismuodosta riippumatta, olipa kyseessä sitten vuokrakoti, omistusasunto, kimppakämppä tai jokin muu muoto. Asumisneuvoja ohjaa, vinkkaa, seuraa ja selvittää tilanteen ratkaisuun asti. Siihen hyvän alustan luovat asumisneuvojien aktiivinen ote ja vahvat verkostot moneen suuntaan, kuten pankkeihin ja asuntojen vuokraajatahoihin. Asumisneuvojiin kannattaa ottaa yhteyttä hyvin matalalla kynnyksellä, pientenkin asioiden mietityttäessä. Asumiseen liittyviä haasteita tai kysymyksiä voi syntyä kenelle tahansa, eikä niiden kanssa tarvitse jäädä yksin. Asumisneuvojan ja asiakkaan suhde on aina luottamuksellinen. Asumisneuvojat tulevat jalkautumaan muun muassa yleisötapahtumiin, ja tapaamiset tullaan toteuttamaan asiakaslähtöisesti, tarvittaessa myös asiakkaan kodissa. Palvelua ja asumisneuvojien toimenkuvaa tullaan kehittämään ilmenevän tarpeen mukaan. Lisätiedot ja neuvonnan yhteystiedot tulevat palvelun käynnistyttyä, eli viimeistään vuodenvaihteessa, löytymään osoitteesta ouka.fi/asumisneuvonta
Uusille urille sivakoimaan
KUVA SANNA KROOK
Oulun kaupungin liikuntapalvelut on valmistellut uusia latuyhteyksiä ja tehnyt muitakin parannuksia hiihtäjille tulevalle kaudelle. Pyykösjärven rantareitiltä Kaijonrannasta on nyt yhteys Ruskotunturin
Häiriötiedote käytössä Oulun Vedessä Oulun Vesi on ottanut käyttöön häiriötiedotteen. Tiedote lähetetään tekstiviestinä puhelimeen aina, kun vesihuoltoverkostossa on joko suunniteltu huoltotyö tai äkillinen häiriö. Mikäli sinulla on julkinen puhelinnumero ja kotiosoite, olet jo saanut palvelusta ensimmäisen viestin. Mikäli sinulla on salainen puhelinnumero tai työnumero, sinun täytyy rekisteröidä se itse, jotta tekstiviestit saapuvat perille. Numeron voi rekisteröidä Oulun Veden verkkosivuilla osoitteessa oulunvesi.fi. Tällä hetkellä Oulun alueella on noin 84 000 julkista puhelinnumeroa, joista häiriötiedoteviesti tavoittaa noin puolet alueen yli 16-vuotiaista henkilöistä. Häiriötiedotteet näkyvät edelleen myös Oulun Veden verkkosivuilla.
Nuori, vaikuta vaaleissa! Oulun nuorisovaalit pidetään 16.–25. marraskuuta. Vaaleilla valitaan Oulun nuorisovaltuusto ONE, joka nimensä mukaisesti edistää nuorten asioita Oulussa. ONE kehittää nuorison asemaa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia, toimii nuorison äänenä lautakunnissa sekä muissa julkisissa yhteyksissä ja tuo nuorten näkökulmia päätöksentekoon. Valtuusto osallistuu kunnan eri hallintokuntien työn suunnitteluun ja pitää yhteyttä kunnan nuoriin ja heidän parissaan työskenteleviin tahoihin. Tutustu ehdokkaisiin osoitteessa nuortenoulu.fi/nuorisovaalit. Nuorisovaltuustoon valitaan 24 varsinaista ja 6 varajäsentä. Äänestää vaaleissa voivat kaikki vuosina 2003–2009 syntyneet, eli noin 13–19-vuotiaat oululaiset ja Oulussa opiskelevat nuoret. Äänestäminen tapahtuu ensisijaisesti oppilaitosten kautta ja sähköisesti. Mikäli nuori ei ole opiskelija tai ei pysty äänestämään omassa oppilaitoksessaan, voi hän käydä äänestämässä Byströmin Ohjaamolla. Vaalien tulos julkistetaan 25. marraskuuta kello 18 Nuorten Oulun somekanavissa. Uusi nuorisovaltuusto aloittaa toimintansa tammikuussa 2023.
6 | Mun Oulu 02 | 22
latureittiin. Uutta valaistua kuntorata- ja latuyhteyttä on noin 5 kilometriä. Kiiminkipuisto– Honkimaan uudella reitillä puolestaan mittaa on noin 1,3 kilometriä. Hönttämäki–Jääli-kuntoratayhteys on saanut uuden sillan Kievarinreitin yli. Ritaharjuntien liikennejärjestelyjen uusimisen yhteydessä on kuntoradalle tehty uusi alikäytävä sekä linjausmuutos. Haapalehto–Vanha Hiukkavaara-yhdyslatu on jälleen käytössä, mutta sen sijainti on hieman muuttunut liikennejärjestelyjen myötä. Myös parkkipaikat ovat jälleen käytössä ladun molemmissa päissä. Noin puolentoista kilometrin mittainen, kesän yli säilötystä tykkilumesta tehtävä ensilumenlatu on tavoitteena avata Sankivaarassa marraskuun aikana. Latujen kunnossapidon tilannetta voi seurata osoitteessa ouka.fi/oulu/liikunta-ja-ulkoilu/ladut.
KUVA OULUN VESI