1 minute read

Somepaasto

Monet meistä viettävät useita tunteja päivästä sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa miettimättä kummemmin sen pidempiaikaisia vaikutuksia kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Erityisesti näin opiskelijan näkökulmasta täytyy nostaa esille luentoihin ja opintoihin liittyvä keskittymiskyvyn heikentyminen. Ymmärrettyäni keskittymiskykyni puutteen sekä muut sosiaalisen median lisäämät negatiiviset vaikutteet, päätin kokeilla pitää somesta taukoa.

Advertisement

Tehtävä ei ollut niin helppo kuin olin ajatellut, sillä jokaisena uutena paastopäivänäni se sortui näytön turhaan selaamiseen. Täytyi päästä näkemään, kuka oli laittanut viestiä tai koittanut tavoittaa minua. Oli pakko päästä myös näkemään muiden ihmisten elämien highlighteja. Muutaman paastopäivän jälkeen haluttu lopputulos oli lähes päinvastainen: Ruutuaikani ei ollut vähentynyt laisinkaan, ja nyt minulla oli somessa vietetyistä tunneista vielä entistä huonompi omatunto. Päätin kokeilla jotain muuta keinoa.

Seuraava taktiikkani ruutuajan taltuttamiseksi oli vähentää käyttöäni asteittain. Tällainen vähitellen irtipäästäminen toi huomattavasti parempia tuloksia. Vähensin käyttömäärääni aluksi tunnilla päivässä ja seuraavalla viikolla taas tunnin edellisestä viikosta. Parhaimmillani sain laskettua viikoittaisen keskiarvoni kahteen tuntiin päivässä. Lopulta tulin lopputulokseen, että realistisesti arkisessa elämässäni minun ei ole tarpeellista tai edes mahdollista laskea määrää tuosta enää alemmas. Minä, niin kuin moni muukin, käytän nimittäin puhelintani viihtymisen lisäksi myös useisiin muihin käyttötarkoituksiin, mikä tietysti osaltaan nostaa ruutuaikaa entisestään.

Oman paastoni ja elämäntapamuutokseni suorittaneena olen pystynyt poistamaan monia medioita, jotka aiemmin tuntuivat tärkeiltä, mutta nykyisin turhilta. Ruutuaikani on pysyvästi laskenut ja minulla on päivässä nyt muutama ylimääräinen tunti hyödynnettävänä. Salaa silti haaveilen, että vielä joskus pystyn luopumaan ruutuajastani täydellisesti, omistaen vain kameran ja sellaisen puhelimen, minkä avulla voi vain soittaa tai laittaa viestejä

This article is from: