Kolumni

Kolumni USKALLA PÄÄSTÄÄ IRTI

Moni välttelee ihmissuhteiden purkamista. Oli kyseessä minkälainen syvempi ihmisten välinen kanssakäyminen tahansa. Sen sijaan, että oma mielenterveys ja voimavarat säästyisivät, keskitytään hankalan ihmissuhteen ylläpitämiseen. Tämä pätee erityisesti pidempiin suhteisiin, joista ei lopulta saisikaan mitään mainitsemisen arvoista irti. Vuosien mittainen yhdessä kuljettu matka saattaa tuntua turhalta, jos toinen yhtäkkiä jääkin elämästä ulos.

Koen kasvaneeni ympäristössä, jossa minun on odotettu miellyttävän muita. Omien rajojen asettaminen tuntui jo nuorempana aiheuttavan muissa pahennusta. Ikään kuin olisin velvollinen antamaan itsestäni kaiken muille huolimatta siitä, miten he kohtelevat minua. Tasapainoilin monta vuotta sietämisen ja omien rajojeni välillä. Päädyin vuoroin jäämään jyrän alle, vuoroin seisomaan täysin omalla puolellani. En kuitenkaan osannut kaikkien ihmisten kohdalla vetää rajoja siihen pisteeseen, että lähtisin.

Viimeisen vuoden aikana elämässäni on päättynyt kolme ihmissuhdetta. Esiin nostamieni epäkohtien jälkeen päätin valita tilanteissa oman hyvinvointini kuluttavien suhteiden sijaan. Olen huomannut, miten hengittäminenkin on helpottunut, kun lähellä ei ole omaa jaksamista kuormittavia tekijöitä. Tyhjää tilaa täyttämään on ollut mahdollista löytää jotain uutta. Jotain itselle ja omalle jaksamiselle tärkeää.

Jokaisen päättyneen ihmissuhteen jälkeen olen ollut tietoisempi itsestäni sekä siitä, mitä erilaisilta suhteilta haluan. En ole osannut kaivata mitään, josta olen aikoinaan halunnut luopua. Ihmissuhteiden päättyminen ei aina tarkoita surua ja hankalia tunteita. Elämän varrelle kuuluu myös vain hetken kestäviä suhteita, joita ei kannata niiden laadusta huolimatta pitää ajanhukkana.