Tiira 3/2016

Page 21

Tiira-lehti

3 | 2016 Sirje Stén

Tilaa Linnut-vuosikirja 2015

Kunniapuheenjohtaja

Ilkka Stén 26.2.1940–1.6.2016

Antti Karlin Suomalaiseen lintuharrastushistoriaan vahvan kädenjäljen jättänyt Ilkka Stén on poissa. Linnuista Ilkka kiinnostui koulupoikana, ja jo Helsingin yliopistossa opiskellessaan hän oli luovimassa suomalaista rengastustoimintaa kansainväliselle tasolle. Ilkka itse sai rengastusluvan 14-vuotiaana ja jatkoi hänelle tärkeää harrastusta koko elämänsä. Ilkan ihmisläheisyys ja lämpö välittyivät hänestä niin lintuharrastustoiminnassa, lintujen rengastajien toiminnan ohjauksessa kuin koko elämän kestäneen luonnonsuojelutoiminnan ja ympäristövirkamiesuransa aikana. Hänen silmissään oli alati utelias katse. Ilkalla oli keskeinen rooli Lintutieteellisten Yhdistysten Liiton (LYL, nykyinen BirdLife Suomi) toiminnassa. Hänen ollessaan liiton hallituksen puheenjohtajana 1977–1981 liitto vakiinnutti toimintansa ja sen merkitys harrastajista muodostuneiden lintuharrastusyhdistysten keskusjärjestönä voimistui. Ilkan kauden loppuun mennessä lähes kaikki maamme aktiiviset lintuharrastusyhdistyk-

set olivat liittyneet liiton jäseniksi. Merkittävää oli, että liitto pääsi Ilkan puheenjohtajakaudella opetusministeriön nuorisojärjestöille suunnatun valtionavun piiriin, mikä mahdollisti aluksi osa-aikaisen ja lopulta kokopäiväisen toiminnanjohtajan palkkaamisen. Tämä polku on nähtävissä BirdLife Suomen nykyisessä toiminnassa, jonka suunnannäyttäjänä ja visionäärinä Ilkka teki vahvaa työtä. Hänelle myönnettiin liiton kunniapuheenjohtajuus vuonna 1984. Perhe ja läheiset olivat Ilkalle tärkeitä, ja jälkipolvessa elää vahva side luontoon. Yhdessä tehdyt retket ja niistä kirjatut havainnot ovat merkittäviä muistoja. Ilkka oli aktiivinen lintujen ja luonnonsuojelija, joka perusti yhdessä vaimonsa kanssa neljä yksityistä suojelualuetta. Ilkka Sténin muistoa kunnioittavat niin kotimaan kuin naapurimaidenkin monet lintuharrastajat. Hän oli Viron lintutieteellisen yhdistyksen kunniajäsen vuodesta 2003. Kirjoittaja toimi LYL:n toiminnanjohtajana 1980–1988.

EDULLINEN TALO SIIKALAHDEN LÄHELLÄ Parikkalan keskustassa, kaupat ja junaasema 1 km. Talviasuttava, kaunis talo joka majoittaa 7-9 henkeä kaikilla mukavuuksilla. Kuvat: airbnb Parikkala, House Near by Siikalahti.

Tiedustelut: puh. +358 40 4123788.

Linnut-vuosikirja on kattavin tietopaketti suomalaisesta linnustonseurannasta. Kokonaan nelivärisessä julkaisussa on painavaa tietoa ja runsaasti komeita kuvia. Linnut-vuosikirja on ilmestynyt. Siinä on laajat vuosikatsaukset uhanalaisista lajeista, harvinaisuuksista, rengastuksesta ja maalintujen alueellisista kannanarvioista. Lisäksi on artikkeleita muun muassa seuraavista aiheista: • valkoselkätikka • räystäs- ja haarapääsky (vuoden linnut 2015) • linnuston seurantaa pihassa • lintujen massat ja siipien pituudet • tiedonantoja.

Voit tilata edullisesti myös vanhempia vuosikirjoja. Toimi näin: • •

tilaa Linnut-vuosikirja osoitteessa www.birdlife.fi/julkaisut tai soita 09 4135 3300 (arkisin klo 10–15)


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.