Asukas 3/2012

Page 15

Vuonna 1925 rakennettu tiilitalo oli alun perin veturimiesten ja heidän perheidensä koti. Tiilet ovat nähneet pitkän pätkän Suomen historiaa.

sonen on radan toisella puolella Tammelan kaupun­ ginosassa sijaitseva Lompanlinna. Vaikka samanlaisia taloja on useita, erikoinen si­ jainti tekee Pajakadun Kastinlinnasta ainutkertai­ sen. Kovinkaan moni talo ei nimittäin sijaitse kahden rauta­tien risteyskohdassa. Korkealta ratatöyräältä talo on seurannut ajan kul­ kua ja ohi viilettäviä junia: höyryvetureita, sotakor­ vausjunia, ratapihalla käryttäviä diesel-vetureita ja moderneja Pendolinoja. Talon länsipuolelta kulkevat junat Porin ja Pohjan­ maan suuntaan. Nykyiset asukkaat pitävät rahtijunien ääniä häiritsevimpinä, sillä ne kuuluvat sisälle osaan Kastinlinnan asunnoista. Intercity- ja Pendolino-ju­ nat taas ohittavat talon liki huomaamatta. – Kun tutut menevät junalla ohitse, niin he soitta­ vat, että tule terassille heiluttamaan, Berg sanoo. Itäpuoleisella raiteella on aikanaan kuljetettu tur­ vekuormia Naistenlahden voimalaitokselle Näsijär­ ven rantaan, mutta nykyisin pistoradalla ei juuri lii­ ku junia.

Pesutupa muuttui saunaksi Talon itäpuolella sijaitsee pieni, niin ikään punaisista tiilistä rakennettu piharakennus. Alun perin piharakennuksessa oli pesutupa. Nyky­ asukkaiden istutusten kohdalla ovat hyvinkin voineet 80 vuotta sitten liehua veturimiesten rouvien ripus­ tamat pyykit. 1980-luvun lopulla tehdyssä perusteellisessa sa­ neerauksessa pesutupa muutettiin saunaksi. Saunan lauteet ja ovi uusittiin Henrik Bergin aloit­ teesta seitsemän vuotta sitten. – Sanoin isännöitsijälle muutettuani, että voin kor­ jata saunan lauteet. Isännöitsijä sanoi, ettei

Henrik Berg on asunut Pajakadulla pitkään. Hänen mukaansa talon ainoa huono puoli on junaradan läheisyys.

Jumalan teatteri esittää performanssinsa Teatteripäivillä Oulussa. Pajakadun talo peruskorjataan: kakluunit poistetaan käytöstä ja Kastinlinnaan alkaa tulla lämmin vesi.

1987

2002

Lordi voittaa Euro­viisut. Paja­ kadun asukkaat rakentavat puutarha­katoksen talon länsi­ puolelle.

2006

Yhteisvaluutta Euro otetaan käyttöön. VVO ostaa talon VR:n omistamalta Avarra Oy:ltä (nykyinen Arenna Oy).

Saimaan kanavan vuokra-aika päättyy. Alkuvuonna päätetään, suojellaanko Pajakatu 2:n talo asemakaavassa.

2012

2013

Sauli Niinistö valitaan presidentiksi. Kastinlinna saa kesällä uudet asukkaat kolmeen asuntoon.

lehti vvo:n asukkaille

15


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.