Animalia 4/2018

Page 7

Ajankohtaista

animalia-lehti ja vastuullinen journalismi

Anti Animalian voitti tänä vuonna Suomen Turkiskasvattajain Liitto.

eläintuotteet ja siirtyi suoraan sekaruokaa tarjoavasta ravintolasta vegaaniseksi ravintolaksi – ensimmäisenä Suomessa. ”Päätöksen taustalla olivat omat aatteet, suuri huoli kaikkien eläinten asemasta ja niiden kohtelusta. Jokainen kasvisruoka-annos vähentää eläinten kärsimystä. Jokaisen päivän aikana pelastamme toiminnallamme eläinhenkiä, ja haluamme olla esimerkki muille ihmisille, yrityksille ja ravintoloille”, kertoo Sini Hassinen, toinen Ravintola Bella Loviisan omistajista. Pro Animalia -eläinoikeuspalkinnolla halutaan kiittää ravintolaa eläinten oikeuksia edistävästä päätöksestä. Animalia uskoo, että pioneerina ravintola Bella näyttää esimerkkiä myös muille. Aiempien vuosien palkitut osoitteessa animalia.fi/pro-animalia

Sini ja Heli Hassinen vastaanottivat Pro Animalian.

”mistä sä voit tietää, ettei päivän ykkösuutinen oo ihan puhdasta fiktioo?”, kysyy näyttelijä Aku Hirviniemi Vastuullisen journalismin merkin syyskampanjassa. Journalistin ohjeita noudattavat mediat pitivät marraskuussa Vastuullisen journalismin merkin muistutuskampanjan. Julkisen sanan neuvosto ja sen jäsenmediat lanseerasivat merkin maaliskuussa 2018. Merkki kertoo, että sitä käyttävä media on sitoutunut noudattamaan Journalistin ohjeita. Journalistin ohjeet ovat pohjimmiltaan yleisön oikeuksia. Ne takaavat, että lukijalla on oikeus muodostaa mielipiteensä luotettavan tiedon pohjalta. Animalia-lehti ja sen pian julkaistava verkkojulkaisualusta Animaliamedia noudattavat journalistin ohjeita ja ovat julkisen sanan neuvoston jäsenmedioita.

paras juttu

Sanottua ”Ehkä vielä joskus lihapaketin kyljessä on varoitus kuin tupakka-askissa. Kuva kärsivistä sioista, ihmisen veritulpasta, vesipulasta. Virastoista tulee vegaanisia. Hodarit syödään ulkona.” – Anna-Stina Nykänen Helsingin Sanomien kolumnissa 26.8.2018

numeron 3/2018 parhaaksi jutuksi äänestettiin artikkeli ”Metsästyksen ekofilosofiaa”. Heijastimien ja rintamerkkien arvonnassa onni suosi Nina Juseliusta. Onnea voittajalle ja kiitos kaikille äänestäneille!

Mikä on tämän lehden paras juttu? Kerro mielipiteesi 7.1.2019 mennessä, niin olet mukana turkiseläinaiheisen paketin arvonnassa. Lähetä vastauksesi, nimesi sekä osoitteesi sähköpostitse lehti@animalia.fi (sähköpostin otsikko: Paras juttu 4/2018) tai postitse Animalia, Suvilahdenkatu 4, 00500 Helsinki.

7


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.