TEKSTI MARJO STEFFANSSON KUVAT: MARJO STEFFANSSON, KESKISUOMALAISEN ARTIKKELEISTA
Suuri onnettomuus on tapahtunut. Järkyttävä kohtalonisku on vavahduttanut paikkakuntaamme. Syvä suru ja raskaat menetykset ovat kovana todellisuutena keskuudessamme. Äänekosken yllä on murheen ja kuoleman leima. Arkinen työpäivä on yhtäkkiä muuttunut sekasortoiseksi onnettomuusnäyttämöksi. Kiireinen aherrus on lauennut katastrofihälytykseen. Tehtaan rattaat ovat pysähtyneet. Kohtalon käsi kaikessa painavuudessaan on langennut paikkakuntamme ylle. Nyt on keskuudessamme orpoja ja leskiä, murhetta ja kaipuuta. Isä ei enää palaa kotiin, perhesiteet ovat iäksi katkenneet, hiljainen jäytävä tuska ahdistaa mieliä. Aamulla oli kodissa kaikki hyvin. Tehtaanpilli puhalsi ja isä lähti töihin. Uusi päivä oli alkanut. Kukaan ei voinut aavistaa, että muutamat kohtalokkaat iltapäivän sekunnit saattavat muuttaa koko kodin tulevaisuuden toiseksi. Klo 13,35 tapahtui hälytys, mutta silloin oli kuolema jo kulkenut ja järkyttävä onnettomuus oli todellisuutta.
L
eo Luukkainen toimi haihduttajana ja työpäivä oli mennyt tavanomaisia puhdistustöitä tehdessä. – Tein koko päivän hommia räjähdyksessä kuolleen Väinö Kolun työparina. Vuoro oli juuri päättymässä kun hälytys tuli. Olin neljännen kerroksen pukeutumistilassa. Luukkainen kertoo, että kaikki onnettomuudessa menehtyneet: Kolu, Rönneberg ja Nieminen lähtivät ohjaamon tasolta kuudenteen kerrokseen katsomaan missä on vika. Seuraavana päivänä sairaalassa kuollut Edvard Hyvärinen jäi kolmannen kerroksen tasolle. – He menivät katsomaan missä vuotaa. Minä menin kolmannessa kerroksessa sijaitsevaan ohjaamoon ja ajoin koneita alas. HÄLYTYS NÄKYI ohjaamossa paineen laskuna. Paine laski 60 kiloon asti, kun sen piti olla 90 kiloa. Kattilan pesä sammui kun sinne pääsi vettä ja kattila meni alas. – Kaikki tapahtui äkkiä, eikä siinä ennättänyt toimia mitenkään. En ymmärtänyt kuin vasta räjähdyksen jälkeen, että oli tosi kysymyksessä. Valvomon isot ikkunat särkyivät, sisällä oli paljon porukkaa, tehtaanjohtajasta lähtien. – Ikkunat tulivat sisään ja höyryä pyrki joka paikkaan. Kattilan seinään repesi pari metrinen aukko. En ennättänyt reagoida räjähdykseen mitenkään, en lyönyt edes maihin. Säilyin vammoitta enkä aikaillut, vaan lähdin katsomaan missä pojat ovat. 26-VUOTIASTA Luukkaista odotti karu näky. Hän löysi kolme työkaveriaan nosturikuilusta. Hyvän ystävänsä Väinö Kolun eli Vännin kohtalo liikuttaa yhä suuresti. Kulmanosturi pysyi paikallaan. Vaijerin päässä olleessa lokissa oli rukkaset puristuneena kiinni. – Loki, eli vaijerin koukku, oli neljännessä kerroksessa ja pojat putosivat alas kellarikerrokseen. Eetu (Hyvärinen) lensi paineesta venttiiliä päin. Luukkainen kertoo, että paine ei Kolua, Rönnebergiä ja Niemistä kuiluun heittänyt, vaan he yrittivät laskeutua alas kohtalokkain seurauksin. Nieminen kuoli ambulanssissa matkalla keskussairaalaan.
– Olisivat onnistuneetkin, mutta loki oli pahaksi onneksi neljännen kerroksen tasalla. Kolmikko putosi neljä kerrosta alas. Luukkainen uskoo, että kuolema tuli putoamisesta ja vainajat paloivat pahasti kuumuudessa. – Vänni olisi kyllä selvinnyt, jos vaijeri olisi ollut paikallaan. Hän oli niin kovakuntoinen kaveri. Loukkaantuneet Aulis Halonen ja Eino Liimatainen tulivat kuudennesta kerroksesta portaita pitkin alas. – He selvisivät kuolemalta palovammoin. LUUKKAINEN LÄHTI Vesa Kososen tavoin sairaalaan tunnistamaan ruumiita. Hän jutteli Eetun kanssa, tietämättään, että se oli viimeinen kerta kun näki ystävänsä elossa. – Eetu oli iloinen siitä, että minä selvisin vammoitta. NOLLAVESISÄILIÖN päällä oli happoa, jota pääsi säiliöön. Se syövytti kattilan putket, näin Luukkainen kertoo tapahtumaketjun laukaisseesta tapahtuneesta. Hän tutki onnettomuuden jälkeen Varkauden konemestareiden kanssa putkien vahvuuksia. – Viidennen kerroksen verhoputkisto oli syöpynyt ja se oli turman aiheuttaja. Elämä jatkui ensin raivaustöiden merkeissä, mutta Luukkaiselle tuli vielä kaksi rankkaa pestiä eteen. – Toimin mannekiinina ja asettauduin kellarissa asentoihin missä vainajat olivat. Poliisit ottivat valokuvia. Hautajaisissa kannoin ystävieni arkkuja kirkkoon. LUUKKAINEN osallistui uuden tornin rakennuspuuhiin ja meni kattilalle töihin, tällä kertaa lämmittäjäksi. – En minä osannut pelätä uutta räjähdystä, Luukkainen sanoo katsellen parvekkeeltaan uuden tehtaan piipun nousua kohti taivaita.