teksti Timo Harakka & kuva Sanna Dahlén
Kosket us FAKTA Mark Levengood - syntynyt 10.7. 1964 Onslowissa, PohjoisCarolinassa, Yhdysvalloissa - vietti lapsuutensa Helsingissä ja Espoossa, muutti Ruotsiin 1985 - Rekisteröi parisuhteen tähtikoomikko-kirjailija Jonas Gardellin kanssa 1995, naimisiin 2011. Ruotsin tunnetuin julkihomopari. - Lapset Amos (2002, isä Jonas) ja Olga (2006, isä Mark) - Ruotsin rakastetuin suomalainen, tv-juontajana mm. kuninkaallisissa häissä ja euroviisukarsinnoissa - Viisi kirjaa, joista kolme viimeisintä omaelämäkerrallisia pakinateoksia. Riemujen rikkaus, surujen summa (2007), Niin pieni ihmissydän on (2008), Missä kukat kauneimmat (2010) - Teki persoonallisella suomenkielellään Levengood Suometa –haastattelusarjat Yleen 2008 ja 2009. NOPEAT Suomi vai Ruotsi? Sydän vastaa Suomi ja aivot vastaa Ruotsi. Peppi vai Muumi? (Timo Harakan juontamassa ohjelmassa 2007 Levengood kertoi esikuvastaan Peppi Pitkätossusta, toisaalta Levengood on lukenut Muumeja äänikirjoiksi suurella menestyksellä.) Muumi. Victoria vai Madeleine? Victoria. Yle vai SVT? SVT. Jonas Gardell vai Jope Ruonansuu? Jope kuka???? Kuka hän sitten lieneekin, vastaan toki Jonas. Kuka oli ”Levengood Suomesta” –ohjelman suosikkivieraasi ja miksi? Oi. Jollain lailla rakastin kaikkia vieraita (paitsi yhtä). Mutta Eeva Kilvessä on erityistä hohtoa, hän on niin kaunis ihminen.
14
Mykkä poika keltaisessa kaupungissa Vaikka tv-tähden muistot mummolasta eivät ole aurinkoisia, Mark Levengood esitteli ylpeänä Äänekosken prinsessa Victorialle. Ruotsalaiset eivät osaa päätellä sukunimestäni, että olen suomalainen. Mutta kun sanon olevani Levengood-Kärkkäinen, ilmeet muuttuvat. Se ei tietenkään ollut minun, vaan äitini, virallinen sukunimi. Olin aika tuore Suomessa, ehkä viisivuotias, kun äitini meni uusiin naimisiin Hannu Kärkkäisen kanssa, joka oli kotoisin Äänekoskelta. Isäpuoleni isä oli entinen kauppalanjohtaja Ahti Kärkkäinen, sen tiedän vain, koska isäpuoleni kirjoitti hänestä kirjan. Kukaan ei ole kai lukenut sitä. Äänekosken mummoni oli ankara. Hän kielsi minua ja veljäni puhumasta ruotsia, koska hänen mielestään se oli hienostelua. Jos emme osanneet suomea, oli oltava hiljaa. Niinpä jouduimme olemaan koko ajan vaiti, mikä oli tavattoman ikävää. Vierailu pelotti jo etukäteen: tiesimme perjantaina, että seuraavan kerran saamme puhua vasta maanantaina. Pujahdimme sentään leikkimään Kotakennääntien talon pihaan ja kuiskuttelimme salaa pusikossa ruotsia. Suomi oli vaikeaa, aloitin sen vasta kansakoulun kolmannella luokalla. Sain koenumeroksi 2-. Vielä se miinuskin! Äitini protestoi, että asteikko on kuitenkin nelosesta kymppiin. Mutta opettajan mielestä nelonen edellyttäisi, että osaan kirjoittaa edes nimeni oikein. Alku
oli siis hankala. Kielenopiskelu edellyttää motivaatiota. Vasta teini-ikäisenä, kun ihastuin yhteen karjalaiseen poikaan, sain kipinän oppia äkkiä kunnolla suomea.
"Äänekoski – Suomen Springfield!" Äänekoski oli aika kamala paikka. Siellä haisi niin pahalta. Kaikkien ihmisten ihonväri oli keltainen. Niin kuin Simpsoneissa. Äänekoski – Suomen Springfield! Mummolan talokin oli keltainen. Onko Äänekoskella kaikki keltaista? Äitini sanoi, että ei haittaa, että miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta. Ongelma on se, että naiset ovat Venuksesta ja miehet ovat Äänekoskelta. Olin viimeksi kaupungissa joitakin vuosia sitten isäpuoleni hautajaisissa. Kaupunki oli muuttunut. Hajukin oli poissa. Suhteeni Äänekoskeen on siis monimutkainen. Olin kruununprinsessa Victorian seurueessa, kun hän vieraili Jyväskylässä. Näytin hänelle kartalta, että tässä lähellä on yksi kotipaikoistani. Hän sanoi, että se näyttää kovin pieneltä. Pitää paikkansa, sanoin, mutta olin ylpeä, että olin esitellyt hänelle Äänekosken.
On mukaviakin muistoja. Yksi isotädeistäni oli Annikka Wahrmann, joka oli pianonsoiton opettaja ja kävi kylässä silloin, kun vierailimme. Hän oli hieno tyyppi. Ylipäätään siellä kävi paljon sukulaisia. Heikki Simpson ja Pirkko Simpson, ja keitä niitä olikaan. Mutta me emme käyneet missään tai nähneet nähtävyyksiä. Jollei tehdasta lasketa. Ai niin, kävimmehän me maaseudulla joitakin serkkuja tervehtimässä. Konnevedellä, josta Ahti Kärkkäinen oli kotoisin. Serkut olivat kilttejä. Saimme ratsastaa hevosilla, ilman satulaa, ja karautimme suoraan järveen. Emme me osanneet ratsastaa, mutta mentiin vaan. Eivät lapset varo. Eikä lapsia vahdittu silloin. Isoäitini väitti, että Lenin oli asunut Äänekoskella. Hän oli kovin vanha. Uskoin, että hän on tavannut Leninin. Sen muistan, kun Äänekosken vanha kirkko poltettiin. Päättelin siitä, että jotakin elämää täälläkin on.
32 · 2012
| Ä ks