Aksa 183

Page 10

4H sopii kaikille lapsille ja nuorille Viime vuosi oli merkittävä vuosi meille kaikille suomalaisille, kun maamme täytti kunnioitettavat sata vuotta. Itsenäisyytemme juhlavuotta juhlittiin hienolla teemalla, joka oli "Yhdessä". Näihin kaikkien suomalaisten yhteisiin juhliin osallistui myös 4H. Eri puolilla Suomea järjestettiin 4H:n toimesta muun muassa lasten Safkasynttäreitä sekä myytiin ja istutettiin Tulevaisuuden kuusia ja 4H-metsiköitä Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi. 4H:ssa myös vuosi 2018 on juhlavuosi. Tekemämme lapsi- ja nuorisotyö täyttää Suomessa mahtavat 90 vuotta. Toimintamme johtavana ajatuksena on aina ollut lasten ja nuorten oma-aloitteisuuden ja aktiivisuuden edistäminen. Kannustamme nuoria suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa toimintaa, jossa aikuinen toimii tukena, mutta ei tee asioita heidän puolestaan. Kansalaiskasvatusta toteutamme jo 4Hkerhoissa, joissa aktiivista kansalaisuutta tukevien perustaitojen opettelu alkaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita ryppyotsaista sormen heiluttelua. Hauskuudella ja huvilla on aina ollut, ja on edelleen, tärkeä sijansa harrastuksessa, jossa opitaan itse tekemällä. Kun puhutaan 4H:sta, puhutaan valtavasta kirjosta toimintaa. Meillä on mistä ammentaa. Kerhojen, metsäisen toiminnan ja aktiivisen kansalaisuuden lisäksi me toimimme muun muassa kansainvälisyyden, ruoan ja ympäristön parissa. Meidän kauttamme nuorilla on mahdollisuus myös työllistyä ja perustaa jo 13-vuotiaana oma 4H-yritys. Juhlavuonnamme haluamme nostaa esiin laajaa ja laadukasta toimintaamme lasten ja nuorten parissa sekä lanseeraamme uuden lasten yrityskerhon Safkasankarit. Safkasankarit-yrityskerho on alakouluikäisille suunnattu kerho ruoka- ja yrittäjyyskasvatukseen liittyen. Tämän lisäksi nostamme erityisesti esiin työtämme nuorten työllistäjänä. Juhlavuonnakin 4H-yhdistyksemme auttavat yli 8 000 nuorta työllistymään joko palkkatyössä tai 4H-yrittäjinä. 4H on tukenut suomalaisten lasten ja nuorten kasvua vastuullisiksi ja yritteliäiksi kansalaisiksi jo 90 vuoden ajan. On hienoa, että työtämme arvostetaan nykyisin niin maaseudulla kuin kaupungeissa. Voinkin hyvällä omatunnolla sanoa, että 4H on harrastus, joka sopii kaikille lapsille ja nuorille. Tomi Alakoski Toimitusjohtaja Suomen 4H-liitto

Buustia landelle Olivia Väisänen, Tiia Maukonen, Aliina Väisänen, Salla Kautto, Katri Kytölä, Ida Hänninen (ei kuvassa) ja Janna Pasanen (ei kuvassa) lähtivät innolla mukaan Landebuustiin.

Landebuusti-hanke kannustaa nuoret kehittämään omaa elinpiiriään.

Ä

änekosken 4H:ssa on käynnissä Landebuustihanke, jossa pyritään osallistamaan nuoria. EU-rahoitteisessa hankkeessa nuoret saavat käyttää rahallisen avustuksen parhaaksi näkemäänsä kohteeseen. – Landebuustissa nuorille annetaan mahdollisuus vaikuttaa ja saada oma äänensä kuuluviin. Tavoitteena on saada hanke käyntiin jokaisella Äänekosken kylällä, jossa oma nuorilla olisi kaikilla yksi kehitysprojekti ja tapahtuma. Hyvänä esimerkkinä on viime vuonna Sumiaisiin rakennettu frisbeegolf-rata, joka oli pitkästi kylän omien nuorten hanke, Landebuustin hanketyöntekijä Riikka Järvinen kertoo. 4H:N TARKOITUS on toimia hankkeessa avustajana ja mahdollistajana, eikä sanella sääntöjä ja rajoituksia. – Tarkoitus on kannustaa nuoria kehittämään omaa kyläänsä ja etsimään itse kehittämiskohteita. Landebuustissa lähdetään aina tarpeiden pohjalta. Aikuiset ovat mukana ohjaamassa toimintaa, muttei missään tapauksessa liikaa rajoittamassa nuorten omia ideoita ja kehittämishaluja, kertoo 4H hanketyöntekijä Riikka Järvinen. Nuoret ovat Järvisen mukaan löytäneen Landebuustin hienosti. – Nuoria on houkuteltu mukaan monista eri paikoista, kuten kouluilta ja nuoritiloilta ja osa on ollut meihin yhteydessä täysin oma-aloitteisesti, Järvinen sanoo. Tällä hetkellä Landebuustin merkeissä puuhataan muun muassa Koivistonkylällä, jossa vajaan kymmenen aktiivisen nuoret porukka otti Landebuustin rie-

mulla vastaan. – Onhan se nyt päheetä, että isketään käteen rahaa, että tehkää jotain. Koivistollakaan ei ole juuri mitään tapahtumia ja tekemistä nuorille. Tämä on ihan mahtava tilaisuus, Landebuusti -ryhmän edustaja Ida Hänninen sanoo. KOIVISTON NUORET ovat Landebuustin kautta innostuneet järjestämään kaikille avointa maksutonta kylätapahtumaa Punaisen talon pippaloita perjantaille 23.3. Koiviston Seuratalolle, jonne pääesiintyjäksi saapuu räppäri Brädi. – Näistä tulee ihan sairaat bileet. Ja mukaan saa tulla Koiviston ulkopuoleltakin! Ei tarvitse osata Kylä kuolee ilman sydäntään -biisiä ulkoa, mutta ei se tietenkään haittaa, Hänninen nauraa. Hännisen mukaan tapahtuman ideoiminen ja järjestäminen on ryhmässä sujunut erittäin hienosti. –Hirvaskankaan kokoustiloissa on istuttu paljon, keksitty yhdessä ideoita ja jaettu mielipiteitä. Tämä on pieni kylä ja kaikki oikeastaan tunsi jo toisensa, joten ei ollut vaikea lähteä heittämään ideoita, eikä kukaan ole ottanut juttuja itseensä. Ei ole ollut sanaharkkaa ja aina on päästy kyllä kompromissiin, Hänninen vakuuttaa. Landebuusti -ryhmiä on käynnissä Koiviston lisäksi Suolahdessa ja Sumiaisissa. Hietamalle ja Konginkankaalle etsitään kokonaan uusia ryhmiä. – Eikä tarvitse olla valmiina mitään ideaa, vaan mukaan saa tulla mikäli vaan innostusta löytyy. Ideat kehitellään yhdessä ja hyvässä hengessä ryhmän kesken, Järvinen sanoo.

www.avera.fi

- Vaihde - Päivystys Äänekoski - Päivystys Suolahti - Talvikunnossapidon päivystys

020 0400 0400 040

632 2870 640 904 175 140 189 6580

150 ammattilaisen voimin!

Kiinteistöjen hoito ja huolto

Remonttipalvelut

Aluekunnossapito

Puhtauspalvelut

Turvapalvelut

Sähkötyöt

www.aanekoskenkiinteistonhoito.fi

isännöinti

Paikallista & tuttua

ISANNOINTIA Palveluksessasi Koskikeskuksessa

Avera Isännöinti • Vaihde 0400 152 222 • avera@aanekoski.fi Koskikeskus, Kauppakatu 11, 44100 Äänekoski


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.