Aksa_347

Page 1


Lukuvalo ladattava Niskalamppu toimii mainiosti esimerkiksi neulontavalona, lukuvalona tai askarteluvalona.

• Maahantuojien loppueriä • Outlet • Tukkueriä • Konkurssipesiä • Poistotuotteita • Karkkikauppa

ke - pe 9-17,

Mainoksen hinnoissa ale laskettu valmiiksi

Seuraava ÄKS ilmestyy

8.10.2025

374/2025 ÄKS.FI

Päätoimittajalta

Olen asunut 61 vuoden aikana 14 eri osoitteessa, eli keskimäärin 4,3 vuotta per koti. Postinumero on ollut kolmesti eri ja olen asunut kahdessa eri maassa. Pisin pätkä, jossa olen asunut on syntymäkauppala Suolahti ja siellä olen myös pisimmän pätkän samasta osoitteesta tavoitettu, kun asuin Suojärvenrannassa 18 vuoden ajan.

Olen asunut omakotitalossa 50 vuotta. Asun puolisoni kanssa elämäni ensimmäistä kertaa rivitalossa. Nyt tuntuu tämä asumismuoto hyvin huolettomalta, sillä taloyhtiö on hyvin hoidettu, pihatyöt ovat minimissä, posti kannetaan ovelle saakka eikä meillä ole huolta mahdollisista tulevista remonteista. Toki huolta herättää se, että jos myynnissä oleva kotimme menee kaupaksi - sitten pitää miettiä seuraavaa siirtoa.

Kun elon päivät ovat kuljettaneet reippaasti keski-iän yli, huomaa, ettei halua enää välttämättä kuulua omistavaan luokkaan. Tulevaisuuden ennustaminen kun on hankalaa: säilyykö kunto tai säilyykö terveys. Mutta tähän asti on ollut hyvä asua omakotitalossa, se kun vielä sijaitsi järven rannalla. Kun on oma tupa niin on myös oma lupa tehdä pintaremonttia ja pihatöitä mielensä mukaan.

Omakotitalon myyntiä ja muita kiinteistökauppoja sääntelevän maakaaren mukaan myyjällä on tiedonantovelvollisuus, eli myyjän on kerrottava kaupan kohteena olevasta kiinteistöstä kaikki kaupan kannalta merkitykselliset tiedot. Vastaavasti ostajalla on selonottovelvollisuus ostamastaan kiinteistöstä. Kun on ammattilainen asialla, eli kiinteistövälittäjä, saa häneltä apua kiinteistön myynnin kommervenkkeihin.

Ei tämä tähän pääty, sillä matka on vasta alussa

Emmi-Inkeri Rimpilä lähti opiskelemaan sisustusalan artesaaniksi.

Silmää sisustukseen

Emmi-Inkeri Rimpilä lähti toteuttamaan haavettaan. Hän aloitti syyskuun alussa taideteollisuusalan perustutkintoa. Tulevaisuudessa siintää sisustusalan artesaanin tutkinto.

Marjo Steffansson

Samiedu on toisen asteen ammatillinen oppilaitos, jonka toimipiste sijaitsee Savonlinnassa. Emmi-Inkeri Rimpilä suorittaa tutkintoa verkko-opintoina, kätevästi omasta värikkäästä kodistaan käsin.

Visuaalista silmää löytyy jo valmiiksi, eli maailma on avoin rohkealle värin käyttäjälle. Koti on värikylläinen, ja näyttää, että tällä hetkellä on menossa keltainen kausi. Hän sanoo, että kodin myllääminen kulkee suvussa, sillä myös hänen äitinsä ja serkkunsa ovat lahjakkaita vaihtamaan huonekalujen järjestystä.

– Vintage kiehtoo minua huonekaluissa ja sisustustuotteissa. 1970-luvulta tutut tiikkihuonekalut miellyttävät silmää, Rimpilä sanoo.

Hän nimeää lempihuonekalukseen vuosia vanhan kierrätyslöydön, vanhan tiikkisen kirjahyllyn.

– Tosin lapseni on ominut sen itselleen, Rimpilä naurahtaa.

Vintageen littyy vahvasti kestävä kehitys, kierrätys ja hiilineutraalius.

– Olen ollut aina jonkun sortin ekohippi ja tätä haluaisin myös tulevaisuudessa korostaa.

Ekologiset materiaalivalinnat ovat tärkeitä koko maapallolle.

– Kiertelen kirpputoreja ja teen löy-

töjä huutokaupoista ja selailen internetin tarjontaa. Eihän sitä määräänsä enempää asuntoon mahdu, joten osaan myös luopua tavarasta, Rimpilä sanoo.

RIMPILÄ SANOO, kuinka hän koulutuksen myötä saa oppeja moneen eri osa-alueeseen.

– Toivon, että sisustusalan tarjoaisi tulevaisuudessa uusia työtehtäviä ammattitaidon myötä. Voin kuvitella itseni pintaremontoinnin tai vaikkapa messuosastojen ja näyttelyiden suunnittelun ja toteuttamisen pariin.

Hän kertoo, että sisustuksessa hän haluaisi suuntautua sisätiloihin toteutettavien seinämuraalien tekoon.

– Se olisi sauma, jolla voisin erottua. Olen myös miettinyt valokuvatapettien tekoa omista kuvista, joilla saisi kotiin tai konttoriin uniikin ilmeen.

HÄNET TUNNETAAN luomastaan taiteesta. Rimpilä sanoo, kuinka raikkaat värit ovat löytyneet myös kankaalle.

– Taide kulkee takaraivossa, ja siinä on miettiminen, miten sitä voisi hyödyntää. En synkistele enää teoksissani, kun huomaan, että leikkisyys, huuumori ja lapsenomaisuus on lisääntynyt. Luulen, että taide voi jollain tavoin ujuttautua tai nivoutua koteihin, Rimpilä pohtii.

Koulutus antaa Rimpilälle perehdy-

tyksen sisustusalan eri osa-alueisiin, kuten tilasuunnitteluun, värien ja materiaalien valintaan.

– Luvassa on myös kursseja pintakäsittelyyn, jonka voi ottaa täsmäiskuna ja lähiopetuksena mukaan.

Ei yllätä, kun Rimpilä sanoo, kuinka häntä kiinnostaa ”kaikki erikoinen”.

– Olen ollut yhteydessä erääseen bändiin, joka kiertää maailmaa, toivomuksena, että pääsisin suunnittelemaan lavaa. Myös kyläkauppa Voikukan sisustaminen on virittynyt ajatuksiin, Rimpilä miettii.

VERKKO-OPINNOT vievät pari iltaa viikosta, lisänä itsenäistä työskentelyä ja harjoittelua.

– Kävin hamstraamassa kirjastosta kasan sisustuskirjoja, ja haen niistä inspiraatiota ja ajatuksia. Sisustuksen ei tarvitse maksaa paljon, kun kekseliäisyydellä ja kierrätyksellä saa jo paljon aikaan. – Kaikki lähtee asiakkaan toiveesta, joten kuunteleminen on tärkeää. Ajattelen, että multa voisi tulevaisuudessa tilata sisustuksen avaimet käteen periaatteella. On hienoa, kun pääsee oppimaan suunnitteluohjelmien käytön, jolla voi nopeasti havainnollistaa päässä pulppuavat ideat. Nyt olisi tarve löytää harjoittelupaikka, eli jos joku tarvitsee kohteeseensa suunnitteluapua, olen käytettävissä, Emmi-Inkeri Rimpilä vinkkaa.

Marjo Steffansson
Rakenteilla mainioita koteja
Petri Laajala

Rakenteilla mainioita koteja

Ikääntyneiden asumispalveluja tarjoavan Mainiokodin rakentaminen Äänekosken

Terveyskadulla on päässyt vaiheeseen, jolloin aletaan rakentaa väliseiniä.

Huhtikuun 1. päivä tapahtuu rakennuksen luovutus tilaajalle. Mainiokoti Koskentupaan tulee 50 ikääntyneiden ympärivuorokautisen asumisen asukaspaikkaa. Mainiokodit kuuluu Mehiläinen-konserniin.

Mainiokotien palvelujohtaja Santtu Harjulehto kertoo, kuinka Mainiokoti Koskentuvassa mahdollistetaan aktiivinen arki, ja asukkaiden yksilölliset tarpeet huomioiva hyvä elämä.

– Asukkaiden läheiset tulevat olemaan kiinteä osa yksikön arkea. Rakennuksen suunnittelussa on kiinnitetty huomiota monipuolisiin yhteisiin tiloihin, joita voi hyödyntää niin asukkaat kuin asukkaiden läheiset. Laaja ja turvallinen piha-alue mahdollistaa kesäaikaan myös kasvimaan perustamisen ja kasvien hoidon, Harjulehto iloitsee. Mainiokoti Koskentupa valmistuu Äänekosken keskustan tuntumaan Pukkimäelle, aivan terveyskeskuksen naapuriin.

– Kodissa tulee olemaan valmistuskeittiö, jossa oma kokki valmistaa hyvää kotiruokaa asukkaiden toiveita huomioiden. Kodin suunnittelussa on huomioitu mahdollisuus myös pariskuntien asumiseen, Harjulehto täydentää.

Huoneiden ja tilojen varustelussa huomioidaan asukaslähtöisyys ja viihtyisyys. Asukkaat ja asukkaiden läheiset voivat myös itse sisustaa huoneensa ha-

Ikääntyneiden asumispalveluja tarjoava Mainiokodit avaa Äänekoskelle uuden asumispalveluyksikön, työmaapäällikkö Sami Ranta kertoo rakentamisen sujuneen aikataulussaan.

luamallaan tavalla. Kodin sisätilojen materiaalivalinnoissa näkyy maanläheiset sävyt: ruskean, beigen ja murretun valkoisen lisänä tehosteeksi on valittu munakoisoon ja pinkkiin vivahtavat sävyt.

– Värimaailman valinnoissa huomioidaan kohteen käyttötarkoitus ja valitaan värejä jotka lisäävät kodikkuutta ja sekä helpottavat muistisairasta henkilöä tilan jäsentämisessä, Harjulehto sanoo.

KERROSALALTAAN 1000-neliöinen puurakennus istuu tontille, vaikka tontti onkin rakentamisen aikana koettu hieman ahtaaksi.

– Kotimaisuusaste rakennukselle on korkea, 100 prosenttinen. Sievi- ja betonielementit sekä ontelolaatat ovat kaikki kotimaista työtä, vieläpä lähiympäristöstä.

Kun kerroksia on kaksi asennetaan luonnollisesti hissi. Koskentupaan tulee 50 lähes identtistä 20,5 neliömetrin kokoista huonetta.

– Huoneiden varustelutaso kaikis-

sa sama: wc- ja suihkutilan lisäksi huoneisiin tehdään varaukset minikeittiöille. Huoneiden yhdistäminen ei onnistu, sillä väliseinä koostuu betonielementistä, työmaapäällikkö Sami Ranta vastaa toimittajan uteluihin.

Työmaan vahvuus on vaihdellut.

– Työntekijöitä on rakentamassa ollut tähän menessä 108, ja urakoitsijoita 47. Normaalina päivänä meitä on parikymmentä tekijää. On ollut hieno juttu, ettei yhtään tapaturmaa ole korviini kantautunut, Ranta laskee.

KUOKKA ISKETTIIN maahan keväällä. Tällä hetkellä maalataan ulkoseiniä ja muotoillaan pihaa.

– Lattiavalut saatiin valmiiksi viime viikolla. Piha-alue on tarkoitus saada kuntoon ennen talven tuloa. Muutaman viikon päästä päästään tekemään niin sanottua valmista pintaa, kolmen viikon päästä tulee laatoittajat paikalle ja maalarit ovat päässeet jo tasoitushommiin, Sami Ranta laskee.

Kaivinkone tekee millintarkkaa työtä ja piha alkaa muotoutua taitavissa käsissä. Nurmikko-alueen lisäksi parkkipaikka valmistuu parhaillaan.

– Saatiin kokea pieni yllätys, kun maata muokatessa löytyi vanha kellari. Kaupunki hoitaa kaivetut betonit pois, Ranta sanoo.

Ekologinen rakentaminen on tätä päivää, kun kaikki rakennusjätteet ja roskat dokumentoidaan.

– Mitä tehdään, miten tehdään ja mitä viedään minnekin, kaikista löytyy dokumentit, Ranta sanoo.

MAINIOKOTI Koskentupa on suunniteltu yhteistyössä Keski-Suomen hyvinvointialueen kanssa. Rakennuksen pääurakoitsija on Welco Oy, rakennuttajana on Lumme-kiinteistöt.

– Haluamme esittää kiitokset KeskiSuomen hyvinvointialueelle hyvästä yhteistyöstä hankkeen suunnittelussa, Harjulehto päättää.

PUUTARHAJÄTEKAMPANJA

Maksuton puutarhajätteiden vastaanotto kotitalouksille ja mökkiläisille Sammakkokankaan ylläpitämillä lajitteluasemilla ja jätekeskuksessa järjestetään lokakuun ajan aukioloaikoina. Äänekosken lajitteluasema Koukku, Nuottatie ma-ti klo 10-16, ke-to klo 10-18

Itsepalveluasiointi: arkisin klo 10-18 ja lokakuun loppuun myös la klo 10-14. Marraskuun alusta siirrytään talviaukioloon. Lisätietoa: www.sammakkokangas.fi

• Pura jätesäkkiin pakatut haravointijätteet niille varattuun paikkaan.

• Syömäkelvottomat omenat ja muut hedelmät ei saa toimittaa puutarhajätteen joukossa. Nämä kuuluvat biojätteeseen.

PALVELEVAT AIKALLISET

SEURAAVA ÄKS ILMESTYY KESKIVIIKKONA

Kotiapu Marja Hartikka Hoivapalvelu

Tiina Niskanen, p. 040 7195 361 aanekoski@kotiapu.fi

Tiina Niskanen, p. 040 7195 361 aanekoski@kotiapu.fi

Kotiapu Marja Hartikka

Ilmarisenkatu 11, 44100 Äänekoski

Ilmarisenkatu 11, 44100 Äänekoski

Marja Toivonen, p. 045 139 5266

Marja Hartikka, p. 045 139 5266 marja.hartikka@kotiapu.fi akson.fi/Äänekoski

Marja Hartikka, p. 045 139 5266 marja.hartikka@kotiapu.fi akson.fi/Äänekoski

Oletko miettinyt, miten paljon työtasojen ulkoasu vaikuttaa koko keittiösi ilmeeseen? Työtasot tuovat keittiöön käytännöllistä laskutilaa ja tyylikästä tarjoilutilaa, mutta niillä on suuri vaikutus myös sisustukseen. Noblessan syyskampanja hemmottelee keittiön ostajia: saat keittiöpakettiisi laminaattitasot veloituksetta. Voimassa 29.9.–10.11.2025 uusiin keittiötilauksiin, joiden arvo on vähintään 6000 €. Alennus koskee valikoimamme työtasoja. Etua ei voi muuttaa rahaksi tai vaihtaa toiseksi. noblessa.fi/varaa-suunnitteluaika

Noblessa Jyväskylä

Ahjokeskus

Ahjokatu 16

040 185 6677

ma–pe 10–18, la 10–14

Noblessa Äänekoski

kuuluu kaksi (2) AS 2 -akkua ja yksi (1) AL 1 -laturi

P. 040 7195 361 aanekoski@kotiapu.fi Ilmarisenkatu 11, 44100 Äänekoski www.kotiapu.fi Osta Isänpäivälahjaksi Kotiavun lahjakortti

Kotiapu ja Hoivapalvelu

Kauppakatu 12

040 559 7062

ma–pe 10–17

Kuivajääpuhallus puhdistaa hellävaraisesti

Rakennuspalveluja ja remontteja vankalla kokemuksella. Lasse Hämäläinen

– PJM-Palvelu on erikoistunut kuivajääpuhdistuksiin, remontteihin, saneerauksiin ja timanttiporauksiin, kertoo suolahtelainen yrittäjä Petri Mikola

Yritys on perustettu 25 vuotta sitten ja kokemusta rakennusalalta on kertynyt monipuolisesti tätäkin pitemmältä ajalta.

– Sen olen tässä vuosien mittaan kokenut tärkeäksi, että kiinteistöjen kuntoon ja ylläpitoon kannattaa kiinnittää huomiota jatkuvasti ja tartutaan toimeen ripeästi ja mieluusti ennen kuin ongelmat pääsevät pahenemaan.

Mikola toteaa, että rakennuskanta vanhenee ja saneerauksia on edessä väistämättä, joten ennakoiminen kannattaa. Pakkoremontti on aina kenkku kokemus.

Kun paikat ovat kunnossa, kiinteistön arvo säilyy paremmin.

– Ja onhan se asumismukavuus ja viihtyisyyskin tärkeää ja hyviä syitä remontille. Terveyshaitatkin uhkaavat, jos rakenteet pääsevät vaurioiden vuoksi kostumaan ja pilaantumaan, rakennusammattilainen muistuttaa.

YRITYKSEN palvelutarjontaan kuu luvat asiakkaan toiveiden mukaan am mattitaidolla ja luotettavasti toteutetut huoneistoremontit keittiöineen katos ta lattiaan ja märkätilojen uudistukset eli sauna ja kylpyhuoneremontit vesie ristyksineen.

– LVIS- kohteet toteutamme yhdessä luotettavien yhteistyökumppaneiden kanssa, Mikola täsmentää ja lisää, että myös ulkomaalaukset, painepesut ja timanttiporaus kuuluvat palvelutarjontaan.

Kuivajääpuhdistuksista Mikolalla on kokemusta jo yli 15 vuoden ajalta. Jatkotoimiin kuten maalaushommiin voi ryhtyä heti puhdistuksen jälkeen.

– Se on hellävarainen, mutta tehokas puhdistuskeino vaikeisiinkin kohteisiin. Ympäristöystävällinen menetelmä ei kuluta pintoja. Toisin kuin esimerkiksi hiekka- ja soodapuhalluksista, ei kuivajääpuhdistuksesta jää muuta jätettä ja siivottavaa kuin irronnut lika, sillä jää haihtuu saman tein, kun se on puhdistanut puhallettavan pinnan, Mikola selvittää.

Suolahtelainen yrittäjä Petri Mikola kertoo, että PJM-Palvelu on erikoistunut remontteihin ja saneerauksiin. Tarjolla on myös timanttiporausta ja kuivajääpuhallusta erilaisiin puhdistuskohteisiin.

Yrityksen viimeisimmät kuivajääpuhdistuskohteet ovat olleet hirsirakennuksia, jotka on puhdistettu liasta ja kasvustoista maalausta tai muuta pintakäsittelyä varten.

– Kauniisti ja tasaisesti harmaantunut hirsirakennus, vaikkapa kelomökki, ei puhdistusta kaipaa, mutta kasvuston ja sään laikuttamat, tummuneet ja pinnoitukseltaan hilseilevät hirsipinnat ovat puhtaina ja pintakäsiteltynä kuin uuden veroisia. Siisti pinta on ilo silmälle ja pinnoite suojaa säiden riepotukselta.

TEOLLISUUDESSA puhdistusmenetelmää käytetään esimerkiksi koneiden ja laitteiden, kuljettimien ja sähkömoottoreiden puhdistukseen. Kohteita ovat myös esimerkiksi painokoneiden telat, lämmönvaihtimet ja -talteenottopatterit.

Julkisella sektorilla kaupungit ja kunnat ovat puhdistuttaneet tiiliseiniä ja kiinteistöjen julkisivuja, patsaita ja muistomerkkejä sekä alikulkutunneleita ja muita töhriintyneitä paikkoja.

Mikola kertoo, että kuivajääpuhallus poistaa homeen ja samalla myös de-

– Puhdistaminen hiilidioksidipuhalluksella tulee kalliimmaksi, kuin esimerkiksi hiekkapuhallus, mutta jälki on heti valmista jatkokäsittelyyn eikä puhdistusainetta tarvitse siivota pois.

Yksittäisten pienkohteiden puhdistukseen palvelua ei ole tarjolla, mutta kimpassa ja yhteistilauksella työ luonnistuu kannattavasti.

– Kun puhdistettavana on samalla kertaa useampi vene, hautakivi tai muu vastaava kohde, selvitämme mielellämme mahdollisuuksia tarjota puhdistuspalvelua, Mikola toteaa.

Kuivajääpuhdistus on kehitetty alunperin Yhdysvalloissa ilmailuteollisuuden tarpeisiin 30 vuotta sitten. Menetelmää käytettiin poistamaan maali lentokoneen rungosta turvallisesti ja vahingoittamatta metallia. Tänä päivänä käyttösovellutuksia on kehitettynä mitä erilaisimpiin puhdistuskohteisiin.

Asuntokaupan alamäki taittumassa

Kohteen kunto ja sijainti painavat ostopäätöksessä.

Lasse Hämäläinen Vahvoja perinteitä jatkaen jo

Asuntomarkkinakatsauksen ja hintaseurannan perusteella näyttää asuntojen hinnanlasku pysähtyneen Äänekoskella.

– Alamäkeä on takana jo kymmenisen vuotta. Asuntokauppojen määrä lähenteli jo syyskuun alussa koko viime vuonna tehtyjen asuntokauppojen määrää, kertoo Huoneistokeskuksen kiinteistövälittäjä LKV, AKA Jarmo Berg Äänekoskelta.

Hän on toiminut alan tehtävissä Ääneseudulla ja maakunnan pohjoisissa kunnissa lähes 40 vuoden ajan. Nykyinen toimenkuva auktorisoituna kiinteistöarvioijana ja arviointipäällikkönä kattaa koko maan.

Berg toteaa, että ostokriteereissä painavat hyvä kunto ja sopiva sijainti.

– Sijoitusasuntojakin on Äänekoskella alettu jälleen kysellä, Berg toteaa.

Kiinteistövälitysalan hintapalveluseurannan mukaan tänä vuonna oli syyskuun alkuun mennessä tehty 26 kerrostalohuoneiston kauppaa ja keskimääräinen neliöhinta oli 736 euroa, jossa on nousua noin 130 euroa viime vuoden keskihintaan. Viime vuonna kauppoja tehtiin 34.

– Kerrostaloasuntojen keskihinta oli viime vuonna 35 000 euroa. Hintahaarukka ylsi 9000 eurosta 110 000 euroon.

TÄNÄ VUONNA tehdyissä kaupoissa hintahaitari on asettunut 13 000 ja 156 000 euron välille ja keskihinnaksi syyskuun alkuun menessä lukkoon lyödyissä kaupoissa tuli 41 000 euroa.

Rivitalohuoneistoja myytiin vuonna 2024 Äänekoskella 16 ja nyt syyskuun alun tilasto kertoo kauppoja tehdyn 20 ja neliöiden keskihinta on noussut sadalla eurolla 794 euroon.

Omakotitalokauppoja tehtiin viime vuonna 44 ja kohteiden keskihinta oli 121 000 euroa. Tänä vuonna elokuun lop-

Huoneistokeskuksen Jarmo Berg arvioi, että Äänekosken asuntokaupassa on tällä hetkellä tilastojen perusteella nähtävissä nostetta pitkään kestäneen alamäen ja hiljaiselon jälkeen.

puun menessä omistajaa on vaihtanut 43 omakotitaloa, joiden keskihinnaksi on laskettu 116 000 euroa.

Berg painottaa, että keskimääräiset neliö- ja kohdekohtaiset hinnat ovat suuntaa antavia, sillä alueelliset kauppamäärät ovat pieniä ja jo yksittäinen arvokohteen myynti voi vaikuttaa hintakeskiarvoihin.

OMAKOTI- ja huoneistokauppoja tehtiin viime vuonna yhteensä 94 ja kun mukaan lasketaan tontit, kesämökit, toimitilat ja metsätilat niin kiinteistövälityksien kautta tehtiin Äänekoskella kauppoja 117. Tänä vuonna vastaavat luvut ovat kolmen vuosineljänneksen ajalta 89 ja 111. Viime vuonna myytiin 18 kesämökkiä ja keskihinta oli 69 000 euroa. Nyt syyskuun alkuun mennessä myytyjä mökkejä on 16, joiden keskihinta on 92 000 euroa.

Suolahden markkinaosuus Äänekosken asuntokaupassa on hintatasoltaan pääsääntöisesti edullisempi.

Berg kertoo, että kiinteistöalan asiantuntijoiden arvion mukaan pankkien nihkeys asuntorahoitukseen hillitsee asuntomarkkinoita. Koko maassa ja kasvualueillakin on tullut esille rahoittajien uusia käytäntöjä ja tiukempia lainaehtoja, joiden perusteella asunto- tai remonttilaina on evätty.

– Näin meidän alan näkökulmasta asuntokauppaan, rakennuskannan kunnostukseen ja ylläpitoon kannattaisi satsata. Kiinteistön arvo säilyy, kun omistaja laittaa työpanoksensa tai työllistää yrittäjän kunnostushommiin. Berg arvioi.

juttu, jos työssä käyvä ja säännöllisillä tuloilla elelevä säntillinen pariskunta ei saa asunto- tai remonttilainaa. Mutta näin vain nykyään tapahtuu.

BERG KANNUSTAA asunnon vaihtoon ja kauppoihin vaikka myytävästä asunnosta ei saakaan enää samaa hintaa kuin muutama vuosi sitten.

Vastaavasti myös ostettavan kohteen hinta on nyt alhaisempi, hän muistuttaa. Äänekosella huoneistokaupassa on nyt kysyntää myös hieman suuremmille asunnoille. Kolmioiden ja kaksioiden hintaerot eivät ole suuria ja tilaa arvostetaan.

– Asunnon kunto, muuttovalmius ja sijainti palvelujen tuntumassa painavat ostopäätöksessä. Hissilliset ja ensimmäisen kerroksen asunnot ovat kysyttyjä. Sauna ei ole nykyään niin keskeinen kriteeri kerrostaloasunnoissa kuin ennen. Sen sijaan parveke on usein toiveena, kun etsitään asuntoa, Berg selvittää.

Hän kertoo, että tarjontaan tutustutaan nykyään netissä ja arvioi, että asuntokaupoista yli 90 prosenttia tehdään kiinteistövälityksen ammattilaisten avulla.

– Ammattivälittäjä koetaan lain velvoittamine vastuineen ja asiantuntemuksineen luotettavaksi yhteistyökumppaniksi, jonka avulla vältetään arvokkaaseen kauppaan liittyviä riskejä ja mahdollisia riitatilanteita, Berg arvioi.

Hän kertoo, että kohteiden mahdolliset rasitteet, omistuskoukerot ynnä muut taustaselvitykset sekä kunto- ja hinta-arviot voivat olla hyvinkin mutkikkaita sel

Keskustaajama ja Hirvaskangas kiinnostavat

Lasse Hämäläinen

Vetovoiman kannalta Äänekoskella on kaksi hyvää kokonaisuutta.

– Hirvaskankaan-Koiviston alue sekä kaupungin keskustaajama lähiympäristöineen kiinnostavat tontin ostajia eniten, kertoo kaupungin maankäyttöpäällikkö Juha Koskinen

Yksityisomistuksessa olevia omakotitontteja ja vapaa-ajan asumusten tontteja on runsaasti kaavoitettuna eri puolilla kaupunkia ja kasvukeskuksissakin, mutta avoimesti niitä on kaupan niukasti. Tarjonta ja kysyntä kohtaavat valikoiden ja omia polkujaan.

Tosin Hirvaskankaalla on uusi kehittyvä, yksityisomistuksessa ja -myynnissä oleva Hirvimäen asutusalue, jossa on halutessa pelkän tontin sijaan mahdollisuus hankkia tontti ja talo samassa köntissä avaimet käteen periaatteella.

– Se on helppo kohde, jos omakotiasuminen kiinnostaa, Koskinen arvioi.

Hän toteaa, että myös ydinkeskustan ja Hirvaskankaan yritystonteista on oltu kiinnostuneita ja lisätarvettakin yritystonteille olisi.

Suolahteen on ollut jonkin verran tiedusteluja omakotitonteista. Sumiaisten ja

Konginkakaan taajamissa ei kaupungin tonteille ole viime aikoina ilmennyt juurikaan kysyntää.

– Sumiaisissa on kirkonkylän kupeessa jopa yksi omarantainen tontti vapaana ja Suolahdessa rantatontteja tarjolla muutama Suojärven rannalta, keskustan palvelujen tuntumassa. Siinäpä ne kaupungin vapaat rantatontit ovatkin tällä hetkellä, Koskinen toteaa.

Rantamaisemaan ja järvien tuntumaan

sijoittuvia ok-tontteja on tarjolla useissa kohteissa taajamien tuntumassa muun muassa Kotakennään, Paatelan, Ääneniemen ja Hirvaskankaan lähellä Muhlunniemen asutusalueilla Koivistonkylällä.

– Muhlunniemen Kruununtilantien rantatontit varattiin nopeasti viime keväänä. Maisematontteja siellä on vielä jokunen myynnissä.

UUSIA KAAVOJA on valmisteilla ja suunnittelussa. Rantatonttejakin on luvassa, kunhan Ääneniemen kaavalaajennus saadaan hyväksyttyä lähitulevaisuudessa.

– Kaavan mukaan asutus laajenee Ääneniemen koillisrannalle ja kohti Kovalanniemeä.

Koskinen arvioi, että katujen, sähköja vesiverkkojen rakentamiseen tarvittava raha on tiukilla, mutta infraakin saadaan, jos kiinnostusta rakentamisen ja asumiseen ilmenee odotetusti.

– Uutta asutusaluetta kaavoitetaan parhaillaan myös Koiviston koulun ympäristöön. Alueelle on tulossa asemakaava. Äänekosken keskustaajamassa on rivitaloasuminen suosittua ja huoneistoille olisi kysyntää. Suosituilla alueilla ei ole nyt tontteja, mutta Äänejärven itäreunan rantamaisemaan on tulossa rivitalotont-

teja myyntiin ydinkeskustan palvelujen lähelle.

Koskinen muistuttaa, että Äänekosken väkiluku on laskenut pikkuhiljaa jatkuvasti ja suuntaus näyttää jatkuvan.

– Ei ole viisasta panostaa asutushankkeisiin, joilla ei ole menestymisen mahdollisuuksia. Kysynnän ja tarjonnan laki sanelee kehittämisen käytännöt ja suunnittelun painopistealueet, hän selvittää. Kaavoitussuunnittelu on pitkäjänteistä työtä, jossa tähdätään kauas tulevaisuuteen. Alustavaa työtä selvityksineen ja maanhankintoineen tehdään jatkuvasti ja päätettyjen hankkeidenkin eteneminen ja lopullinen toteutuminen rakentamisvaiheeseen voi kestää useita vuosia.

Maankäyttöpäällikkö korostaa, että kaavoituksella luodaan perustaa kaupungin vetovoimalle ja viihtymiselle. Kun asuinympäristö miellyttää, palvelut pelaavat ja työtä on sopivan matkan päässä, paikkakuntaan sitoudutaan.

– Nelostie ja Jyväskylän läheisyys työpaikkoineen sanelevat tällä hetkellä väistämättä kaavoituksen kehittämisen painotussuunnat, Koskinen toteaa.

Lue lisää omakotirakentamisen elpymisestä ÄKSän verkosta.

Ammattitaitoista isännöintipalvelua www.raminlvijarauta. / Aatulantie 36, Teollisuuskylä, Suolahti

Auraus- ja hiekoituspalvelut Suolahden alueella

· Kattotyöt / sadevesijärjestelmät

· Rakennuspellitykset / asennukset

· Teollisuuden kunnossapito

· Rautarakennetyöt

· Ilmastointityöt

H alttunen Puh. 040 773 2894

Torikatu 2, Äänekoski eetu@laajaisannointi.fi 045 333 2200

Keittiöhaaveesta totta

Paluumuuttaja Virva Tikkanen pisti hösseliksi ja pääsee kohta kokkaamaan upouudessa keittösssään.

Marjo Steffansson

Virva Tikkanen paluumuutti kesäkuussa puolisonsa Ismon kanssa Äänekoskelle viiden vuoden Kokkolassa asumisen jälkeen. Kokkolan vuosina on Tikkasen asunto ollut vuokralla. Omistusasunnossa, Mäntyrinne II oli tehty käyttövesiputkiremontti viime keväänä ja samalla uusittiin märkä- ja saunatilojen pinnat.

– Olin remontoinut asuntoa jo aiemmin, ja päätimme tulla Äänekoskelle juuri edullisten asumiskustannusten vuoksi. Nyt on menossa keittiöremontti, ja sen haaveilu ja suunnittelu on ollut mieluisaa puuhaa.

Olohuoneen ja keittiön välissä oleva kolme metriä pitkä kevytrakenteinen seinä puretaan.

– Tein anomuksen taloyhtiöön. Sieltä tuli päätös, että seinän saa purkaa. Taloyhtiön tietoon tulee saattaa mikä sähköja lvi-firma tulee remonttia tekemään, tai että kuka seinän purkamisen suorittaa

ja kuka kokoaa uuden keittiön. Onneksi saimme rekrytoitua paikalliset toimijat. Kun väliseinä puretaan, saadaan iso ruokapöytä ilmavasti käyttöön, Tikkanen iloitsee.

Vanha keittiö kodinko neineen kierrätetään kä tevästi, kun alakerran naapuri ottaa sen itselleen.

– Tämä käy kuin elokuvissa, kun varsin hyväkuntoiset koneet ja kaapistot saavat uuden elämän vieläpä näin läheltä, Tikkanen naurahtaa.

– Uudesta L-mallisesta keittiöstä löytyy paljon erilaista säilytystilaa. Avohyllyille saan laitettua kauneimmat kannuni esille. Harrastan kattauksia, eli meillä on tosi paljon astioita ja muuta kattaukseen liittyviä elementtejä.

UUSI KEITTIÖ tilattiin Noblessalta.

– Jo ihan sen vuoksi, että tunnen Tuomo ja Marja Kolarin. Oli helppo mennä heidän tykö toteuttamaan keittiöhaavetta, Tikkanen sanoo.

Tarvittiin yksi käynti kohteessa että suunnitelmaa alettiin viilata. Keittiön ovimalli sekä välitila ja työtasot löytyivät helposti. Kodinkoneet integroidaan kalusteisiin.

Vuodesta 1986

Tikkanen myöntää, että lempiväri, murrettu vihreä, ei tullut kysymykseen. – Meillä on kaikki huonekalut rustiikkisia, joihin keittiön tulee sointua. Jos jostain piti luopua, niin toivomastani apteekkarin kaapista, Tikkanen sanoo. Remontti alkaa tuota pikaa. Keittiötä aletaan kasaamaan lokakuun alussa. – Edellisellä viikolla puretaan seinä ja samalla viedään vanha keittiö pois. Kuljetusfirma toimittaa kaikki koneet ja kalusteet paikalle, jotta remontti pääsee alkuun. Olen intoa täynnä, ja keittiöremonttia odotellessa olemme Ismon kanssa tapetoineet muita huoneita. Sisustuskärpäsen purema vie mennessään, Tikkanen naurahtaa. Tikkanen on toiminut aikoinaan taloyhtiön puheenjohtajana, joten hän tietää kuinka paperihommat hoidetaan mallikkaasti ja lain mukaisesti.

• LÄMPÖPUMPUT

• PUTKIREMONTIT

• MYYMÄLÄ

Teollisuuskatu 9, Äänekoski • p. 014 529 9100 ark. 7-16 • www.metsoputki.com

MONIPUOLISET SÄHKÖASENNUSPALVELUT SEKÄ SÄHKÖTARVIKEMYYMÄLÄ

Kallas 1, 44150 Äänekoski

• Sijaitsemme Teollisuuskadulla

• P. 020 7189 805

Palvelemme ma-pe 8-16

TEEMME LUOTETTAVASTI

JA AMMATTITAIDOLLA

• Maansiirtotyöt

• Perustusten kaivuut

• Teiden rakentamiset ja peruskorjaukset

• Vanhojen talojen perustusten salaojitukset

• Patolevyjen ja eristysten asennukset

• Lumenauraus

Toimitamme myös laadukkaat CE-merkityt sorat ja kalliomurskeet

Soita ja kysy lisää!

Ari Liimatainen 0400 345 174 www.haapasora.fi

– Kun remonttia tehdään, tulee rappukäytävän ilmoitustaululle laittaa hyvä tiedote, milloin remontti alkaa ja milloin se päättyy, sillä meluhaittaa tulee vääjäämättä, Tikkanen sanoo ja pahoittelee asiaa jo etukäteen.

KEITTIÖÖN TULEE myös integroidut valot. Tuomo Kolari kertoo, kuinka kaapistojen taakse jätetään hieman tyhjää tilaa.

– Johdotus kulkee alapohjan sisällä, ja kaapin takana on myös tilaa kuljettaa johtoja. Samalla myös kaapit pääsevät hengittämään. Yläkaapit asennetaan kiskokiinnityksellä ja valmiiksi kasattuna. Valoissa on sävyjen säätö sekä himmennys. Kaapistot ovat ympärilistotettu lasertekniikalla. Laatukriteeri on todella tiukka, Kolari sanoo.

Ovet sekä runkomateriaali on väriltään hiekka.

– Taso on rustiikkinen tammi ja välitila on tiilikuviolla varustettu digiprintti, joka on helppo pitää puhtaana. Kulmakaapin mekanismi LeMans, on kahdessa tasossa oleva tilaihme ja kätevä käyttäjälle. Sokkeleihin tulee tiivistenauha ja kaikkiin tukisivuihin, jotka tulevat lattiaa vasten korotetaan 8 millimetriä. Ei haittaa, vaikka kaatuisi ämpärillinen vettä lattialle. Jalkalistoja eli pölypesiä ei ole samalla tällaisilla yksityiskohdilla tulee tyylikkään näköinen kokonaisuus, Kolari esittelee.

KAIKKI RAKENTAMISEN PALVELUT!

Rakennuspalvelu J. Kautto Oy puh. 050 587 2254

Palvelupisteemme:

Kanavaseudun Siivous ja Huolto Oy

Ma 9-16, ti 7-14, ke 8-14, to 9-13

Vesipesu • Kemiallinen pesu

Mattopesu

Työvaatepesu

Liinavaatevuokraus

SOPIMUSSIIVOUKSET

SUURSIIVOUKSET • toimistot

• liike- ja teollisuustilat

• ravintolat

• yksityisasunnot

• painehuuhtelukonevuokraus

• rakennussiivoukset

• loppusiivoukset

• muutto- ja kotisiivoukset

• TALONMIES- JA KIINTEISTÖ-

Kun tapaa Petri Laajalan, saa kuvan, että hän on rauhallinen ja pohdiskeleva. Kun kuulee hänen tarinansa, huomaa, että 51 vuoteen on mahtunut paljon.

Aloitetaan ihan alusta. Petri syntyi perheensä kuopukseksi tammikuun paukkupakkasiin vuonna 1974. Tulokasta odotti myös kolmevuotias sisko, Birgitta. Syntymäkoti sijaitsi Suolahdessa, Sirkkaharjussa Valmetin henkilöstölle rakennetussa korkeassa kerrostalossa. Tarja-äiti ja Urho-isä ostivat omakotitalon Sörkkästä, josta Petrin opintie kulki Majalan kouluun.

– Lapsuus oli juuri sellainen kun sen ajan lapsilla oli: oltiin ulkona leikkimässä. Kesät uitiin Sirkkalammella, ja koska alueella asui paljon lapsiperheitä, ei kavereista ollut pulaa. Sörkkään muuttaminen oli mieluisaa, kun pääsi kerrostalosta omakotitaloon, ja lähemmäksi Suolahden sykettä. Ala-aste aikoihin olin kaiken vapaa-aikani ulkona ja koska Sörkässä oli tiivis kyläyhteisö, löytyi joukkuepeleihin aina porukkaa.

– Olen harrastanut yleisurheilua nelivuotiaasta saakka. Kesän huippujuttu oli osallistua perinteisiin lapsille järjestettyihin Pentin Olympialaisiin. Mummola sijaitsi Pylkönmäellä ja sinne mentiin jo hyvissä ajoin valmistautumaan kisaan, se oli minun korkeanpaikan leirini. Ensimmäisessä kisassa, 60 metrin juoksussa, olin ylivoimaisessa johdossa, mutta kurvasin juuri ennen maaliviivaa katsomossa istuneiden vanhempieni syliin. Tuomaristo antoi uusintalähdön, ja kuulin, että tämä 4-vuotiaana juostu kisaennätys kesti 16 vuoden ajan. Tavaramerkkinäni oli, että juoksin paljain jaloin tai sukkasillaan, tästä sain kuulla, että olen köyhä. Näin ei ollut, sillä kenkiä oli kyllä tarjolla.

Yleisurheilu jäi, kun jalkapallo ja jääkiekko tulivat kuvaan. Petri kiittelee, että kotiseutu on antanut puitteet ja mahdollisuudet harrastaa monia eri lajeja. – Tavoitteellinen jääkiekko jäi, kun jalkapallo veti pidemmän korren. Pelasin jalkapalloa Huiman paidassa ja jääkiekkoa Urhossa. Huima maksoi linjaautomatkat Suolahdesta Äänekoskelle, että pääsi harjoituksiin ja otteluihin, se oli hyvä kädenojennus ja muisto niistä ajoista. Jalkapallon parista napsahti menestyksiä muun muassa suomenmestaruus 1980-luvun puolivälissä. Se oli hienoa aikaa, ja kun menestystä tuli, kasvoi motivaatiokin.

Yläaste Telakkakadulla toi uusia kavereita. Petri kertoo olleensa aina oman tien kulkija, eikä ole lähtenyt yllytettynäkään tekemään sellaista, mitä ei halua. – Jos minulla on omat mielipiteet asiasta, en lähde niitä edes porukan painostuksesta muuttamaan.

PERUSKOULUN jälkeen halusi Petri testata omia siipiään. Hän tähtäsi yhteishaussa sinne, missä sai viettää internaattielämää.

– Halusin muuttaa pois kotoa, joten aloitin Saarijärven metsäoppilaitoksessa. Se jäi kokeiluksi, kun huomasin kuukauden päästä, ettei metsäala ole minun juttuni. Äänekosken ammattikoulusta löytyi peruutuspaikka talonrakentajalinjalta. Kahden vuoden päästä sain sieltä paperit käteen, mutta ei ammattia. Ensimmäinen työpaikka oli Lasi ja Rauta. Lahtisen Kauko on ollut työnantajieni kärkipäätä. Oli upeaa päästä ruokatunnilla pelaamaan tikkiä aikuisten miesten kanssa.

Tehdastyö ei ole koskaan tuntunut mieluisalta, vaikka porukat häntä sinne puskivatkin.

– Myöhemmin olin hetken Alfa-kodikas Talolla töissä, ja se vahvisti, ettei se oli lainkaan minun juttuni.

Armeijan harmaiden jälkeen vuonna 1994, alkoi uudet tuulet Keski-Suomen opiston talonmiehen, Seppo Mäkelän apulaisena. Hän oli tuttu jo entuudestaan uuden harrastuksen han moo don merkeistä.

– Isoissa kiinteistöissä riitti töitä: lampun vaihtoja, ruohon leikkuuta, ja pieniä maalaushommia.

Vartijakoulu Riihimäellä toi uuden ammatin ja töitä löytyi Äänekosken Vartiokeskukselta.

– Työtä tehtiin kolmessa vuorossa, kiertäen eri yrityksiä. Olin työvuorossa, kun Kurikan saha paloi. Kun olin käynyt viimeisen käynnin, niin vajaan tunnin päästä tuli soitto, että saha on ilmiliekeissä. Sitä syytteli hetken itseään, jäikö jotain huomaamatta.

MAAILMANKUVA laajeni rauhanturvaajana. Petrin ensimmäisen komennus oli Libanonissa ja seuraava Kosovossa. Molemmissa hän toimi koiranohjaajana, treenaten suojelua ja räjähdysaineetsintää.

– Lähdin vuodeksi Libanoniin vuonna 1998 ja Kosovoon vuonna 2000, josta kotiuduin syksyllä 2001. Esikoiseni Leevi syntyi juuri ennen komennukseni päättymistä ja ajoitin kahden viikon loman lasketun ajan tietämille. Aikaa meni, paluulento läheni, eikä lapsi ottanut synty-

äkseen. Odottelimme sairaalassa ja kun lomaa oli enää kolme päivää jäljellä, heltyi lääkäri käynnistämään synnytyksen. Sain olla Leevin ensimmäisen yön kotona, ja voin sanoa, että tuntui aivan hirveältä lähteä kohti Kosovoa. Kotiuduin kuuden viikon päästä ja mentiin naimisiin. Lenni syntyi vuonna 2006. Tiet Marjan kanssa erkaantuivat vuonna 2008. Petrillä on kaksi lasta avoliitosta Petran kanssa, Alma syntyi vuonna 2010 ja Otto vuonna 2012. – Vaikka erosimme vuonna 2015, jatkui lasten kasvatus yhdessä tuumin. Oli mukavaa, kun kaikki neljä lastani olivat luonani samaan aikaa, joten sisarukset saivat yhteyden toisiinsa. Kuopusten äiti menehtyi sairauteen vuonna 2022, ja sen jälkeen olen ollut Oton ja Alman huoltaja. Sitten alkoi erilainen arki. Onneksi meillä on ollut tiivis tukiverkko.

Tämä aika ajoittuu siihen hetkeen, kun Petri ja vaimo Cecilia olivat tekemässä yrityskauppaa, Rautatienkadulla sijaitsevasta Kuntokeskuksesta, nykyisestä Arica Fitistä.

– Silloin kaikki maallinen sulkeutui taka-alalle, kun vain keskityimme, että lapset pärjäävät.

Yrityskauppa sai odottaa vuoteen 2023 saakka.

KELATAAN VIELÄ hetki taaksepäin. Petri aloitti yrittäjänä vuonna 2003, kun valmistui hierojaksi.

– Perustin ensimmäisen toimitilan Lättälään päivämäärällä 14.7. Tein töitä täysipäiväisesti vuoteen 2022 saakka, kunnes tapahtui perhetragedia ja jäin kotiin huolehtimaan lapsista.

Kun avoliitto oli päättynyt eroon, lausui Petri itselleen, että nyt ei katsella parisuhdetta, vaan keskitytään normiarkeen, töihin ja lapsiin.

– Sain kutsun lapsuudenkaverini Janne Niemisen häihin Tampereelle vuonna 2015. Hän oli tavannut Norjassa Chilestä kotoisin olleen puolisonsa. Hääjuhla osoittautui kohtalokkaaksi, sillä siellä oli myös morsiamen paras ystävä, Cecilia. Meillä synkkasi heti, ja itselleni tekemät lupaukset joutivat romukoppaan. Voin sanoa, että se oli omalta puoleltani rakkautta ensi silmäyksellä!

Cecilia ajatteli, että kyseessä on lomaromanssi, kunnes viestit alkoivat lentää puolin ja toisin maapallon toiselle laidalle. Viestittelykieli oli espanja ja se toi oman mausteensa asiaan.

– Katsoin sanakirjasta kivoja sanoja, joita löin viestiin perätysten. Viesti tuli selväksi ja sovimme, että lähden tapaamaan häntä tammikuussa 2016.

Kuukausi Chilessä kului äkkiä, mut-

Petri Laajala

s. 4.1.1974 Suolahdessa, asuu Äänekoskella

· naimisissa, neljä lasta

· yrittäjä

Rakastaa: perhettä

Inhoaa: silliä

Henkilö: Cecilia

Eläin: koira

Paikka: Espanja

Musiikki: rock

Kirja: espanjan sanakirja

Elokuva: Häjyt

Ruoka: chileläinen hodari

Juoma: Cuba libre

Motto: Jonain päivänä kuolen, muina päivinä elän

ta ennen lähtöitkuja oli tehty tulevaisuuden suunnitelmat. Naimisiin mentiin heti, kun Cecilia tuli Suomeen, kesällä 2016. Hääjuhlaa vietettiin samassa paikassa, missä ensimmäisen kerran katseita vaihdettiin.

– Sovittiin, että Cecilia muuttaa elämänsä Äänekoskelle. Se oli hänelle iso siirto, sillä Cecilia on hyvin perhekeskeinen.

Cecilia on Suomen kansalainen, ja tätä haastattelua tehdessä hän lähti tekemään passihakemusta. Kansalaishakemuksen käsittely kesti kaksi vuotta.

– Hän on ahkera nainen, tehnyt kolmea työtä täällä ollessaan, opiskellut kielen ja integroitunut suomalaiseen yhteiskuntaan. Byrokratian rattaat ovat pyörineet hitaasti, mutta nyt on elämässä kaikki hyvin.

PETRI JA CECILIA vastaanottivat Yrittäjänpäivänä Äänekosken Vuoden Uusyrittäjä -tittelin. Petri Laajala ja Cecilia Madrid Laajala kiittivät palkinnosta sekä tuesta ja kannustuksesta jota matkan varrella on saatu.

– Suuri kiitos asiakkaille. Ei tämä tähän pääty, sillä matka on vasta alussa. Ilman teitä ei olisi meitä, eikä ilman teitä olisi tätä palkintoa saatu. Olemme yrittäjiä, joilta löytyy joustoa ja apua moneen tilanteeseen, kelloon katsomatta, Petri Laajala sanoo.

SYKSY 2025

LA 27.9. KLO 19

Vapaat äänet: SELMA SAVOLAINEN & EERO TIKKANEN + SEVERINE MORFIN MAD MAPLE (FR)

PAINOTALO, MIKKOSALI

Liput ennakkoon 23 €, ovelta 25 € (mikäli jäljellä).

TO 9.10. KLO 19

NETTA SKOG

PAINOTALO, ISO SALI

Liput ennakkoon 28 €, ovelta 32 € (mikäli jäljellä).

SU 2.11. KLO 19

LARI BASILIO (BR)

PAINOTALO, ISO SALI

Liput ennakkoon 33 €, ovelta 35 € (mikäli jäljellä).

TO 20.11. KLO 19

HUTSULIA (UKR):

Joulu Karpaateilla

PAINOTALO, ISO SALI

Liput ennakkoon 23 €, ovelta 25 € (mikäli jäljellä).

K9 -kortilla vapaa pääsy kaikkiin kausiohjelman tapahtumiin. Seniorikortilla vapaa pääsy kahteen vapaavalintaiseen kulttuuritoimen tapahtumaan kalenterivuoden aikana, mikäli tapahtumassa on tilaa ja kortti on voimassa. Puolen vuoden kortilla pääsy yhteen tapahtumaan. Ennakkoilmoittautuminen kulttuuri@aanekoski.fi tai 0400 189 263.

Liput ennakkoon Tiketistä ja tuntia ennen ovelta.
JÄRJESTÄÄ:
LARI BASILIO
HUTSULIA
SELMA SAVOLAINEN & EERO TIKKANEN + SEVERINE MORFIN MAD MAPLE

Syksyn kattaus on valmis

Seurakunta tarjoaa sanaa, soppaa ja sosiaalisuutta. Olet myös tervetullut vapaaehtoisena ja tuomaan omat ideasi seurakunnan toimintaan.

Yli kolmesataa ruokailijaa käy seurakunnan aamupuuroilla. Konginkankaan puuro on tiistaisin, Sumiaisissa keskiviikkoisin ja Suolahdessa ja Äänekoskella torstaisin. Puuroista voi maksaa vapaaehtoisen maksun diakoniatyön hyväksi.

– Suolahdessa ja Äänekoskella vapaaehtoiset huolehtivat tarjoiluista, kertoo emäntä Kaija Nikulainen

Konginkankaan ja Sumiaisten puuroaamut kaipaavat vapaaehtoisia.

Suolahdessa on kerran kuussa keskiviikkolounas varttuneelle väelle. Viiden euron hinnan takaa Lempi ja Tuomo Lunkin testamentti. Ruoan jälkeen on pieni ohjelmatuokio.

Lisäksi puuroa ja pientä purtavaa on perhekerhoissa ja iltaperhekerhossa.

Äänekoskella varhaisnuorten kokkikerhot kokoontuvat keskiviikkoisin ja torstaisin.

KANSAINVÄLISIÄ TUULIA

NAISILLE

Toivoa naisille -pysäkki on joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona Hietaman Tuulenpuiskussa.

– Luemme raamatunkohdan, ja jokainen voi jakaa kuulumisia omasta elämästään. Rukoilemme toistemme ja ajankohtaisten asioiden puolesta, kertoo Paula Forsgren

Käytössä on Toivoa naisille -kalenteri, jonka esirukouksen rukoilee yli 125 000 naista ympäri maailmaa joka päivä. Toivoa naisille -työ tuottaa ohjelmia, joiden kautta naiset saavat tietoa esimerkiksi terveydestä ja kodinhoidosta ja kuulevat heitä rakastavasta Jumalasta.

Myös Kirkon Olkkarissa Sammonkadulla on joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina kansainvälinen Toivoa naisille -ryhmä.

– Ikähaitari on teinistä 80-vuotiaaseen. Kävijöitä on eri kulttuureista ja uskontokunnista. Rukouskalentereita luetaan eri kielillä, riippuen siitä minkä kielisiä osallistujia ryhmässä kulloinkin on, kertoo Jenni Pajari

Ja onhan Olkkarissa myös Avoimet ovet maanantaisin ja tiistaisin klo 11-14 ja perjantaisin klo 18 kerran kuussa naistenpiiri. Naisten aamiainen on kerran kuussa. Teemat ja vierailupaikat vaihtelevat.

Eevi Hurskanen, Nea Anttonen, Vilja Ronkainen, Erica Nahkala, Pihla Hurskanen, Jade Nahkala ja Ilona Vesterinen. Takarivissä kerhon ohjaaja Weera Källi ja Emma Balletta.

MIESTEN SAUNA LÄMPIÄÄ

LAAJANIEMESSÄ

– Yhdessä olemista, saunomista ja makkaranpaistoa - eikä ole edes pakko saunoa, lupaa pastori Jussi Summala

Hän isännöi Laajaniemen leirikeskuksessa miesten saunailtoja kerran kuussa.

Saunomisen ja iltapalan lisäksi illoissa perehdytään tulevan sunnuntain raamatunteksteihin ja keskustellaan niiden herättämistä ajatuksista.

– Mutkatonta yhdessäoloa, mukaan saa tulla vakiokävijäksi tai katsomaan, tuntuuko paikka omalta.

• Syksyn saunaillat klo 18 ovat 25.9., 30.10. ja 27.11.

AIVOT VIRKEIKSI

VARTTUNEIDEN KERHOISSA

Konginkankaan Maanantaikerhossa seurakuntakodilla on jumppaa, aivojumppaa ja mukavaa seuraa.

– Seurakunta tarjoaa kahvit. Kerholaiset keräävät rahaa kippoon, ja rahalla teemme pieniä retkiä, kertoo kerhon vetäjä Merja Vasama, eläkeläinen paluumuuttaja.

– Joskus kanttori käy opettamassa uusia lauluja.

Kerholaisia on parikymmentä.

Sumiaisten tiistaikerho kokoontuu kerran kuussa seurakuntakodilla. Ruokailu ja kahvittelu ja ovat hyvä syy kokoontua vaihtamaan ajatuksia.

– Jutellaan, muistellaan, lauletaan vaikkapa kansakoululauluja, kertoo diakoniatyöntekijä Susanna Halinen

RUKOUKSEN ASKELISSA

Suolahden rantaraitilla kävelee joka toinen perjantai klo 13 pieni rukoilijoiden ryhmä.

– Rukouskävely kestää vajaan tunnin. Aloitamme Isä meidän -rukouksella ja päätämme Herran siunaukseen. Kävelyn välillä pysähdymme rukoilemaan kotikaupungin, kotimaan ja kirkon puolesta. Samalla voi jakaa omia

rukousaiheitaan. Voi myös olla hiljaa, paineita ei ole, kertoo Aira Laine Parillisten viikkojen perjantaina klo 12 Äänekosken kirkolla on Open Doors -rukoushetki vainottujen kristittyjen puolesta. Open Doors tukee kristittyjä alueilla, joilla kristinuskoon suhtaudutaan vihamielisesti.

• Kirkon Olkkarissa ja Suolahden seurakuntatalolla kokoontuu raamattu- ja rukouspiiri maanantaisin klo 18.

• Konginkankaan seurakuntakodin yhteiskristillinen rukous- ja raamattupiiri on parillisten viikkojen tiistaisin klo 17.

• Sumiaisten seurakuntakodilla on aamurukouspiiri maanantaisin klo 9 ja raamattupiiri torstaisin klo 16.

• Hietaman Tuulenpuiskussa on lähetyksen rukouspysäkki keskiviikkoisin klo 17 ja Ilosanomapiiri torstaisin klo 17.

Kirkon Olkkarissa kokkaavat kerholaiset herkuttelivat tortilloilla. Vasemmalla kerhon ohjaaja Aino Selin,

Konginkankaalla koulu ja päiväkoti elävät tätä päivää kirkon kupeessa kuten vuosikymmeniä aiemminkin. Lasten äänet kajahtelevat viereisen koulun pihalta hautausmaan

KASTETUT: Oliver Emil Pölkki

SEURAKUNTA VERKOSSA

Radiokirkko sunnuntaisin klo 10 Äänekosken kirkosta. Messulinkki kotisivujen etusivulla. Messu on kuunneltavissa myös tallenteena seuraavan viikon ajan.

Torstaisin klo 18 lyhyt hartaus seurakunnan Facebookissa.

MUSIIKKIA

Ke 24.9. klo 18 Tommi Kaleniuksen ja Kati Kaleniuksen yhteiskonsertti Hietaman kirkossa. Liput ovelta 20 €. Järjestäjä Äänekosken seurakunta. Kahden valovoimaisen ja ainutlaatuisen artistin yhteinen ilta tuo yhteen tunnelmalliset sävyt, koskettavat tarinat ja musiikin voiman.

HILJAISUUDEN PÄIVÄ 4.10.

Katso tiedot Toimintaa Sumiaisissa-kohdasta. Ilmoittautuminen 28.9. mennessä.

VANHUSTENVIIKON MESSU 5.10. ÄÄNEKOSKELLA

Su 5.10. klo 10 Mikkelinpäivän messu Äänekosken kirkossa - vanhustenviikon kunniaksi teemalla Onni kasvaa yhteisössä. Messun jälkeen kahvit seurakuntasalissa. Voit tulla yksin tai ystävän/saattajan kanssa.

SEURAKUNTAILTA KE 8.10. KLO 18 ÄÄNEKOSKELLA

Ke 8.10. klo 18 Seurakuntailta Äänekosken kirkossa.

Kuulumisia Ukrainasta tuo Ihor Shemigon, Ukrainan saksalaisen luterilaisen seurakunnan pastori Kiovasta ja pastori Vladimir Batuhtin Virosta, joka toimii tulkkina. Musiikissa Alla Voronkova ja Stanislav Ananiev. Tarjolla iltapala.

Maanantaikerho maanantaisin klo 13 srk-kodissa.

Aamupuuro tiistaisin klo 7.30–10 srk-kodissa.

Diakoniatoimisto avoinna ti ja to klo 9–11, muulloin ajanvarauksella  p. 050 400 6745 Yhteiskristillinen rukous- ja raamattupiiri parillisen viikon tiistaisin klo 17 srk-kodin toimistossa.  Gospelryhmä torstaisin klo 17.30 srk-kodissa.

Su 5.10. klo 13 Messu kirkossa. Hintikka, Janhonen.

To 9.10. klo 13 Diakonia- ja lähetyspiiri Marjatta Huhdan kotona, Karoliinantie 7, Konginkangas.

hiljaisille käytäville. Tiistaiaamuisin ketterät jalat kipaisevat ennen koulupäivää seurakuntakodille aamupalalle. Keväisin koululaiset ilmestyvät haravoineen hautausmaalle talkoisiin tuoden mukanaan iloista pulputusta. Joskus lapset pysähtyvät kesken välitunnin kuuntelemaan kirkonkellojen soittoa: kuolema on vieraillut

VIHITYT: Tatjaana Beata Hintsala ja Miika

Olavi Piilonen, Pihla Hannele Hokkanen ja Jani Juhani Pekkola

Aamupuuro keskiviikkoisin klo 8–10 srk-kodissa. Klo 9 hartaushetki.

Kaikille avoin laulupiiri joka toinen keskiviikko n. klo 9 1.10. alkaen, Janhonen.

Diakoniatoimisto avoinna maanantaisin klo 10–12, muulloin ajanvarauksella p. 040 726 3519

Aamurukous maanantaisin klo 9 srk-kodin Kotipesässä.

Su 28.9. klo 13 Messu kirkossa. Hintikka, Niskala.

To 2.10. klo 16 Raamattupiiri Kotipesässä.

La 4.10. klo 10–18 Hiljaisuuden päivä srk-kodissa ja kirkossa. Hinta 15 €, sis. ruokailun ja kahvit. Ilm.  28.9. mennessä sähköisen linkin kautta seurakunnan kotisivujen etusivulta.

La 4.10. klo 17.30 Hiljaisuuden messu kirkossa osana hiljaisuuden päivää. Messu on avoin kaikille. Vuojus, Janhonen.

Ti 7.10. klo 12 Tiistaikerho srk-kodissa. Aloitamme kerhon ruokailulla klo 12 (5 €), jonka jälkeen yhteistä kerho-ohjelmaa.

To 9.10. klo 18 Naistenilta seurakuntakodilla, Naisen ikä - numero vai jotain aivan muuta? Ikääntymisen mukanaan tuomat haasteet ja mahdollisuudet. Aiheesta alustaa Katri Vuojus. Iltatee.

Aamupuuro torstaisin klo 7.30–9.30 srk-salissa.

Kirkkokuoro torstaisin klo 16.30 srk-salissa.

Puikkopiiri keskiviikkoisin klo 12 srk-salissa.

Diakoniatoimisto avoinna ti ja to klo 10–12, muulloin ajanvarauksella p. 045 657 7665.

Raamattu- ja rukouspiiri srk-talossa maanantaisin klo 18.

Pe 26.9. klo 13 Rukouskävely. Lähtö Vanhan aseman pihasta.

Su 28.9. klo 10 Messu kirkossa. Summala, Niskala.

Su 28.9. klo 15 Sanan ja rukouksen iltapäivä srk-talossa. Montonen.

Su 5.10. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Hintikka, Niskala.

Ti 7.10. klo 17 Gospeljumppa srk-talossa. Jokainen voi liikkua oman jaksamisen ja kunnon mukaan. Kokoontumisia on joka toinen tiistai Suolahden srk-talossa. Jumppaa ohjaa Riina Anttila 040 7282840.

To 9.10. klo 13–14 Kuulolähipalvelua srk-talossa. Leena p. 040 595 2659

kylällä. Pyhäinpäivänä oppilaat vievät luokan kanssa kynttilöitä läheisten haudoille. Itsenäisyyspäivän alla sankarivainajia on muistettu havuseppelein. Joululomalle oppilaat saavat lähteä tunnelmallisen joulukirkon jälkeen ja kesäloma alkaa urkujen soidessa Suvivirttä. Konginkankaalaisena iloitsen siitä, että kirkko keskellä kylää saa

edelleen muistuttaa meitä aikaisempien sukupolvien elämästä ja uskosta. Ja korkealle kohoava risti kutsuu uusiakin sukupolvia uskomaan ja toivomaan.

Eeva Summala

Opettaja ja seurakuntalainen Konginkankaalta

KUOLLEET: Sylvi Kaarina Heimonen 94 v., Aili Marjatta Paananen 91 v., Taimi Johanna Lahtinen 89 v., Matti Rafael Leppänen 79 v., Pasi Antero

Syrjälä 67 v.

Aamupuuro torstaisin klo 7.30–10 srk-keskuksessa. Aamuhartaus kirkossa klo 8.30.

Kirkon Olkkari avoinna ma ja ti klo 11–14, os. Sammonkatu 2, Äänekoski Ruokapankki avoinna ke ja pe 9-11.30 (kulku Olkkarin etuovesta)

Diakoniatoimisto avoinna ke ja pe klo 9–11, muina aikoina ajanvarauksella p. 040 502 5481 Kirkkokuoro keskiviikkoisin klo 17 seurakuntasalissa.

Ke 24.9. klo 17-19 Lähetyksen rukouspysäkki Hietaman Tuulenpuiskussa, Saarijärventie 441, Hietama. Rukousta yhteisten- ja henkilökohtaisten asioiden ja lähetystyön puolesta.

Ke 24.9. klo 18 Tommi Kalenius ja Kati Kalenius. Konsertti Hietaman kirkossa. Liput ovelta 20 €. Kts. lisätiedot yllä.

To 25.9. klo 17 Ilosanomapiiri Hietaman Tuulenpuiskussa, Saarijärventie 441, Hietama. Luetaan ja tutkitaan yhdessä Raamattua Ilosanomapiiri-kysymysten avulla.

To 25.9. klo 18 Miesten saunailta Laajaniemen leirikeskuksessa. Yhdessäoloa saunan, Sanan ja pienen iltapalan merkeissä. Summala.

Su 28.9. klo 10 Messu kirkossa. Hintikka, Vasalampi. Messun aikana lapsille pyhäkoulu.

Su 28.9. klo 18 Majataloilta Äänekosken srk-keskuksessa. Huolien varjosta toivon puolelle. Puhujana Mika Lahtinen Kansan Raamattuseurasta. Tuo nyyttäripöytään pientä tarjottavaa.

Ma 29.9. klo 18 Raamattu- ja rukouspiiri Kirkon Olkkarissa, Sammonkatu 2, Äänekoski. Lisätietoja klo 13–15 Hannu Lehmonen p. 050 340 7858

Ke 1.10. klo 13–15 Hietaman Toivoa naisille -pysäkki Hietaman Tuulenpuiskussa, Saarijärventie 441, Hietama. Lisätietoja Paula Forsgren 045 321 3230 To 2.10. klo 9 Hyvää huomenta eläkeläismiehet! Kirkon Olkkarissa, Sammonkatu 2, Äänekoski. Pe 3.10. klo 17.30 Kansainvälinen Toivoa naisille -ryhmä Kirkon Olkkarissa.

Pe 3.10. klo 18 Naistenpiiri Ikosilla, Sauvatie 8, Äänekoski.

Su 5.10. klo 10 Mikkelinpäivän messu kirkossa. Messua vietetään Vanhustenviikon kunniaksi teemalla Onni kasvaa yhteisössä. Messussa lauletaan perinteisiä virsiä ja vietetään ehtoollista. Tule yksin tai saattajan kanssa. Messun jälkeen kirkkokahvit. Messun toteuttaa Vuojus, Janhonen ja diakoniatiimi. Ke 8.10. klo 18 Seurakuntailta Äänekosken kirkossa. Kuulumisia Ukrainasta tuo Ihor Shemigon, Ukrainan saksalaisen luterilaisen seurakunnan pastori Kiovasta ja pastori Vladimir Batuhtin Virosta, joka toimii tulkkina. Musiikissa Alla Voronkova ja Stanislav Ananiev. Iltapala.

Su 12.10. klo 15 Illan tummetessa toivoa Psalmein ja sävelin. Roseniuksen pojat.

Rauhanyhdistys Lantelantie 32

Su 28.9. klo 16 Seurat

Su 5.10. klo 14 Perheseurat

LAPSET, NUORET, PERHEET

Lapsi- ja perhetyön tapahtumista saat lisätietoa liittymällä lapsityön Facebook-ryhmään www.facebook. com/groups/akisrklapsijaperhetyo.

Pe 26.9 klo 13–15 Vauvanpäivän tapahtuma Äänekosken seurakuntakeskuksessa. Yhdessäoloa, pientä tarjoilua ja valtakunnallisen vauvanpäivän streamin tahdissa musisointia. Tervetulleita ovat kaikki vauvaperheet!

To 11.9. Nuortenillat klo 14–19 Äänekosken seurakuntakeskuksessa torstaisin.

SUMIAINEN
ÄÄNEKOSKI

ASEMAKAAVA NÄHTÄVILLE

1. Asemakaavan muutos Abrahaminrannasta Hernevalkamaan luonnos nähtävillä 24.9.2025 – 24.10.2025 Kaavoitushankkeen luonnosaineisto on nähtävillä kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.aanekoski.fi -> Asuminen ja ympäristö -> Kaavoitus -> Vireillä olevia kaavoja. Lisäksi aineistot ovat nähtävillä Äänekosken kaupungintalon aulassa (Hallintokatu 4). Kaavaluonnosaineistosta voi antaa kirjallisen mielipiteen aineiston nähtävilläoloaikana Äänekosken kaupunginhallitukselle os. Hallintokatu 4, 44100 Äänekoski (sähköpostiosoite: kirjaamo@ aanekoski.fi).

24.9.2025 Kaavoituspalvelut

TULE KYLÄILTAAN!

Tervetuloa Konginkankaan, Kalaniemen ja Riihilahden yhteiseen kyläiltaan ti 7.10.2025 Konginkankaan kylätalolle, os. Kirkkotie 10, 44400 Konginkangas. Klo 17.30 kahvit ja aloitus klo 18.00. Kysymyksiä voi etukäteen lähettää ma 29.9. mennessä kirjaamo@aanekoski.fi. Kahvitarjoilu ja katse kohti tulevaa! Tervetuloa! Lisätietoja: Kehityspäällikkö Tanja Sulin, 050 440 0813, tanja.sulin@aanekoski.fi

TULE ILMIÖKAHVEILLE!

Kaikille avoimet Ilmiökahvit on katettuna kaupungintalolla valtuustosalissa pe 26.9.2025 klo 13-14.30 välillä. Luvassa on rentoa oleskelua ja AKMOn viuluoppilaat esiintyvät. Tervetuloa!

TULE LINKKI-ILTAAN!

Linkki-joukkoliikenteen asukasilta ti 30.9.2025 klo 17-19 kaupungintalon valtuustosalissa. Käydään mm. läpi Linkin asukaskyselyn tuloksia, esiinnousseita kehitysideoita sekä muita ajankohtaisia joukkoliikenneasioita. Arvonta ja kahvitarjoilu. Tervetuloa!

TERVETULOA KIRJASTOON!

TULE TUTUSTUMAAN UUSIIN IHMISIIN KÄSITÖIDEN, TEEN JA KAHVIN ÄÄRELLE!

Puikot ja pulinat Suolahden kirjastolla tiistaisin klo 16.30 - 19.00. Vapaa pääsy, tervetuloa!

TUU KIRJASTOON HENGAILEMAAN!

Teemme alueellanne

PORAKAIVOT LÄMPÖKAIVOT

Meiltä myös porakaivojen huollot!

Kysy tarjousta: 014-761168

www.porakaivoliikekallioniemi.fi

JL-Apu Oy

Rakennus-, remontointi-, maalaus- ja asennuspalvelut. Mökkitalkkarin työt ym. 050 570 9835 jl-apu@hotmail.com

KATTOREMONTIT

KATTOREMONTIT

KOURA-AUTONOUDOT (risut, purkupuut, purettavat rakennukset)

HIAB-AUTOLLA materiaalien nostot, kuljetukset ja siirrot

KOUKKUAUTOLLA vaihtolavat kaikkiin tarpeisiin

YRITYSASIAKKAILLE jätteiden vastaanotto 24/7 Soita ja tilaa 0400 470 075

• Lisäeristysremontit • Peltityöt • Katonkorotukset Ammattiylpeydellä paikallisilta katontekijöiltä. p. 0400 167 062 • www.sunkatot.fi

• Ulkoverhoukset • Peltityöt • Katonkorotukset Ammattiylpeydellä paikallisilta katontekijöiltä. p. 0400 167 062 • www.sunkatot.fi

UURAISTEN PARHAAT PALVELUT

Talotekniikkapalvelu Huutonen Oy

Talotekniikkapalvelu Huutonen Oy

-Putkityöt - Lämpöpumput

-Putkityöt - Lämpöpumput

-Ilmanvaihtojärjestelmien huollot ja korjaukset

-Ilmanvaihtojärjestelmien huollot ja korjaukset

-Viemäreiden avaukset ja kuvaukset

-Viemäreiden avaukset ja kuvaukset

Petri Huutonen puh. 050 303 2259

Talotekniikkapalvelu Huutonen Oy

Nuorten kirjastoilta Suolahden kirjastossa ke 1.10. klo 16 - 19. Lokakuun kirjastoillassa juhlitaan syyskauden alkua - luvassa on BlazePod -kilpailu jonka voittaja palkitaan! Kirjastoillat järjestää yhteistyössä Äänekosken kirjasto ja nuorisopalvelut.

SUKELLA SATUUN!

Petri Huutonen puh. 050 303 2259

Aurinkosähköjärjestelmät puh. 040 841 9542

-Putkityöt - Lämpöpumput

Aurinkosähköjärjestelmät puh. 040 841 9542

-Ilmanvaihtojärjestelmien huollot ja korjaukset

-Viemäreiden avaukset ja kuvaukset

Petri Huutonen puh. 050 303 2259

Aurinkosähköjärjestelmät puh. 040 841 9542

Satutunti Suolahden kirjastossa to 2.10. klo 9.30 alle 3v, klo 10 yli 3v. Vapaa pääsy - tervetuloa! Satutunti Äänekosken pääkirjastossa ti 7.10., alakerran satunurkassa klo 9.30 alle 3v, klo 10 yli 3v. Vapaa pääsy - tervetuloa!

KESKUSTELE KIRJOISTA LUKUPIIREISSÄ Lukupiiri Äänekosken pääkirjastossa to 2.10. klo 17.30 Syksyn teema: Ympäri maailmaa. Kirja: Kiran Desai: Menetyksen perintö Lukupiiri Suolahden kirjastossa ma 6.10. klo 17.30. Syksyn teema: Taiteilijaelämänkertoja. Kirja: Noora Vaarala: Sarviini puhkeaa lehti - Ihmeellinen Reidar Särestöniemi

Tervetuloa

mukaan - tilaisuuteen vapaa pääsy!

JOUKKOLIIKENNEILTA

tiistaina 30.9. klo 17.30–19.00 kaupungintalo, Äänekoski

Linkki-joukkoliikenne palvelee Äänekoskella!

Tule kuulolle joukkoliikenteen asukaskyselyn tuloksista ja keskustelemaan kehitysideoista sekä muista ajankohtaisista aiheista!

Kahvitarjoilu klo 17.15 alkaen, ohjelmassa myös reittiopas-pop-up ja 50 euron arvoisen Linkki-lahjakortin arvonta. Lisätietoja linkki.jyvaskyla.fi

Ääneseudun Ilona ry. Kotakennääntie 2. Ilona avoinna klo 9-16 ja pe 9-15. Ruokailu klo 11.30, Ilm. klo 9.30 mennessä. Hinta 4 euroa. Kahvi 1 euro.

Puuroryhmä Juhanankuja 2 ke 3.9. klo 9-10. Kirjoittajat Ilonassa 25.9. klo 9.30. Keskiviikkoisin Ilonassa karaokea klo 13. Suopun gissa turinakahvila klo 9-11 tiistaisin. Suolahdessa Alkulan kun tosalivuoro Ilonalla tiistaisin klo 12-13. Maksuton ! Maanantaisin neulekahvila Ilonassa klo 12-14. Tule mukaan! Ma kuntosali liikkarilla klo 13.30-15. Ti 16.9. Riitan maalausryh mä 16.9. klo 13-15( ja joka toinen viikko. ) Ti lautapelikerho klo 16-18! To vesijumppa klo 14 Vesivelhossa. Pe klo 13 askartelua. Lukion hävikkiruokaa jaossa arkisin klo 12.50. Omat rasiat. Kaupan hävikkiruokaa jaossa syyskuusta alkaen keskiviikkoisin klo 9. (ei enää pe). Oma kassi mukaan! Arki sujuvaksi-ryhmän Martat järjestää Ilonassamm. ruuanvalmistusta, kodinhoitoa, raha-asioita ja hygieniaa koskevan koulutuksen kuntoutujille ti 30.9 ja ke 15.10. klo 13.15-16. Ilmoittautumiset 23.9. mennessä ilonaan. 10 hlö mahtuu mukaan. Maksuton. Hevosvoimaa ryhmä 24.9. ja 15.10. klo 16-18/ 10 euroa kerta. Ilmoittaudu Caritalle 040 591 9061. Tervetuloa mukaan toimintaan uudet ja vanhat! Mielenterveyden keskusliiton syksyn kursseihin ilmoittautumisaika menos sa. Lisätietoa Ilonasta! Ilonassa lauantairuokailut kerran kuussa. Taideterapiaryhmä tulossa. Hyvinvointiryhmä jatkaa torstaisin. Lisäinfoa tulossa! Yhteystiedot: Carita 040 591 9061, Eero 0400 115361, Sirpa 040 769 8522, Ville 044 247 9658.

Äänekosken Huima basketball tekee liitteen toimintansa tukemiseksi ÄKS Äänekosken kaupunkisanomiin keskiviikkona 8.10.2025

Liitteessä mukana miesten- ja naisten edustusjoukkueet sekä juniorit.

Varaa ilmoitustilasi viimeistään pe 26.9. Erja Pentinpuro p. 041 731 5216

II-DIVISIOONAA SUOLAHDESSA

ÄKS.FI

Verkkosivuillamme uudet uutiset päivittäin! Yrittäjä, tiedustele tehokkaasta verkkomainonnasta!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT

Yksityinen, paikallinen kaupunkilehti jaetaan Äänekosken ja Uuraisten taajaman joka kotiin ja yritykseen.

Jakelu 11.000 kpl, normaalisti kahden viikon välein, joka toinen torstai.

Toimitus Päätoimittaja

Marjo Ste ansson

• 040 841 2945

• marjo@aksa.

• ilmoitus@aksa. Värilisä 20€/lisäväri, 30€/4-väri

Sivunvalmistus

Sampo Rossi

Seura- ja yhdistysilmoitukset 1,60€/pmm

Kuolinilmoitukset 1,60€/pmm

Hintoihin lisätään alv. 25.50%

Aineistot viimeistään perjantaina klo 12.00

Kuvat: Heini Konola

Kun on aika tehdä asuntokaupat

Varmistamme, että asuntokaupat tehdään turvallisesti ja oikein.

Asunnon vaihtaminen on tunteiden vuoristorataa.

Oman kodin myyminen tuntuu usein vatsanpohjassa asti. Ja niin kuuluukin. OP Koti on kiinteistönvälityksen asiantuntija, joka elää nousut ja laskut mukanasi. Valitse kumppani, joka pitää jalkasi maassa - sekä tarvittaessa vaikka kädestä kiinni.

Kun harkitset asunnon myyntiä, ostoa tai vuokrausta, ota yhteyttä paikalliseen asiantuntijaan.

OP KOTI KESKI-SUOMI ÄÄNEKOSKI 010 256 6513, opkoti.keski-suomi.aanekoski@op.fi, Torikatu 2, 44100 Äänekoski Puhelut 010-numeroihin: Normaali paikallisverkkomaksu (pvm).tai kotimaisen matkapuhelinoperaattorin hinnaston mukainen matkapuhelinmaksu (mpm).

SYYS ULKOILUUN!

Pehmeästä ja joustavasta materiaalista valmistettu monikäyttöinen välikerrospaita, puolipitkä vetoketju. Harjattu sisäpinta pitää lämpimänä. Materiaali 89% kierrätettyä polyesteriä ja 11% elastaania.

HEIKKI KOLJONEN kiinteistönvälittäjä, LKV 050 349 8543

MIRA KAUPPINEN kiinteistönvälittäjä, LKV 040 660 9534

SANNA SEPPÄNEN kiinteistöassistentti, KiLAT, vuokraus 044 021 5469

AVION SET MIESTEN ALUSKERRASTO Ovh 60 € VEGA II DX NAISTEN JA MIESTEN KUORITAKKI Ovh 260 €

Tekninen alusasusetti kosteutta siirtävää Active Dry materiaalia. Joustava, kevyt ja ilmava asu ympärivuotiseen käyttöön.

CORE GAIN MIDLAYER NAISTEN JA MIESTEN PITKÄHIHAINEN PAITA Ovh 45 € UUTUUS! AMELIA NAISTEN FLEECEPAITA

Naisten pehmeä pilefleecepaita vapaa-aikaan. Rento istuvuus, pysty kaulus.

Kevyt ja pieneen tilaan pakkautuva. Neljään suuntaan joustava, hengittävä materiaali suojaa tuulelta ja sateelta.

Myös jr. koossa KOSKIKESKUKSESSA TAPAHTUU!

Tervetuloa Koskikeskukseen tutustumaan Poken eri aloihin. Löydä sinulle sopivat palvelut tai uusi suunta urallesi!

• Parturi-kampaajat tekevät ilmaisia pikakampauksia

• Tule mittauttamaan verenpaineesi tai verensokerisi sosiaalija terveysalan opiskelijoilla

Pääset vaikuttamaan asiakaskyselyllä Äänekosken palveluihin

Tuotemyyntiä, somemarkkinointia ja somistusta liiketoiminnan opiskelijoiden toimesta

Digilab esittelee toimintaansa

Työelämäpalvelut - löydä sinulle tai yrityksellesi uusi koulutus

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.