Leimet historiikki web en

LEIMET

50

FROM A BLACKSMITH’S WORKSHOP INTO A G LO B A L P L AY E R

LEIMET 50 FROM A BL AC KS MIT H’S WORKS HOP INTO A GLOBAL PL AYE R

LEIMET

50

FROM A BLACKSMITH’S WORKSHOP INTO A G LO B A L P L AY E R

© Jaakko Taipale Oy Spiritus Historiae Ab ISBN 978-952-93-4833-6 Graphic design by Jarkko Hyppönen Printed in Saarijärven Offset Oy, Saarijärvi, Finland 2014 Published by Leimet Oy

Cover Image: Eino Leino in front of a forge in 1989 or 1990. ( A LT T I

SALO)

CONT ENTS / INNEHÅLL / SI SÄ L LYS

7

To the Reader

8

H I S TO RY O F L E I M ET 10 Family of Blacksmiths 20 Industrial Enterprise 30 A Modern Export-oriented Company

46

P H OTO S U P P L E M E N T

68

L E I M ET S H I S TO R I K 70 En smedsläkt 80 Ett industriföretag 90 Ett modernt exportföretag

104

L E I M ET I N H I S TO R I A 106 Seppien suku 116 Teollisuusyritys 126 Moderni vientiyritys

140

APPENDICES

TO T HE RE ADER This book about the history of Leimet Oy is the result of the many visits to Rauma in the spring and summer of 2014, during which I attended meetings, conducted interviews and studied archived material, combined with many hours of writing in Helsinki.

It has been a pleasant experience. Leimet is a business founded by the Leino family of blacksmiths and, being a family business, it can rely on openness, reliability and the ability to act in the spirit of mutual understanding in its partnerships, in addition to efficient production and successful products. These are all success factors for a small family enterprise. This is also the view of the many partners who have been doing business with the Leino family as it has steered Leimet over the decades.

The blacksmith Eino Leino taught his sons Erkki and Eero that a good worker definitely earns his pay and that no cheating can be tolerated. In fact, the Leino family has been working hard and diligently for decades, which has helped the company to succeed, particularly in export markets. The story of Leimet is part of the industrial history of Finland, and its turnover has been closely tied to the ups and downs of the Finnish construction sector. Being a well-managed company, Leimet has managed to remain in good shape irrespective of economic fluctuations.

In the 2010s, the Leino family business is steered by the fifth generation, whose members now serve on the Board of Directors and as the Managing Director.

This book describes the values shaped over the decades, which remain the guiding principles of the company. At Leimet, the belief is that standing still will cause the business to wither, and for this reason the company’s visions for the future have always been bold and on a grand scale.

I have been assisted in my work by Antti Parpola, Head of Research at Spiritus Historiae, whose comments and suggestions concerning the text have, as always, been extremely useful. However, the biggest thanks go to the members of the Leino family and all those who are connected with the past and present of Leimet and have contributed to the book. Antti Leino, the Managing Director and a Member of the Board of Leimet; Erkki Leino, a Board Member; and Risto Saarisalo, the Chairman of the Board, have all helped in preparing the book. The names of the interviewees are listed in the sources section, and I would like to extend warm thanks to each of them. Moreover, like Leimet, the layout editor Jarkko Hyppönen has once again excelled in his work.

Hope you’ll enjoy the story, Jaakko Taipale Oy Spiritus Historiae Ab 3 November 2014

· 7 ·

HISTORY OF LEIMET

The photograph was taken at Kodiksami in 1925 at the church service held on the 90th birthday of Serafia Lunden. The workshop inherited by blacksmith Jalmari Leino from his father Juho can be seen on the right. ( L E I M E T O Y )

1

FAMILY OF BL ACKSMITHS

Pori Tampere

Rauma

Huittinen

Lappi

Lahti Hämeenlinna Forssa Uusikaupunki

Turku

Helsinki

’O NE BL ACKS MIT H IS BET T ER T H A N TE N PR I E STS’ The residents of the villages of Kodiksami and Mäentaka in the municipality of Lappi near Rauma found themselves in a difficult situation in the 1860s: they no longer had a blacksmith. The residents solved the problem by building a workshop at Nokanmäki in Kodiksami and starting a search for a suitable occupant. The choice fell on Juho Gabriel Grönholm, a journeyman blacksmith from the village of Mullila in the neighbouring municipality of Eurajoki.1 Originally, Juho had been one of the dozens of tenant farmers of the Vuojoki manor who paid the rent for the land that they cultivated by working for the landlord. Acquiring handicraft skills allowed tenants to become less dependent on insecure and meagre farming income, and Juho, too, had decided to become a journeyman in a blacksmith’s workshop. Juho moved to Kodiksami around 1870, leaving behind the tenant farm of Mullila and his work as a journeyman.

The blacksmith was probably the most highly respected of the rural crafts· 12 ·

men. Cobblers, carpenters, tailors and other craftsmen were also held in high regard, but the blacksmiths’ contribution to the rural way of life and livelihood was crucial: without them, the grain could not be threshed, trees could not be felled, seeds could not be taken to the mill or agricultural products taken to the markets. For this reason, the fees charged by the blacksmiths for their work were often higher than those charged by other craftsmen.2 In the late 19th century, the work of the blacksmith was still surrounded by an atmosphere of secrecy, which was made even more pervasive by the working environment and the rhythm of the work. Using a forge, the blacksmith was able to control fire and he shaped metal pieces with the help of an anvil and a hammer. The workshop was dark and blackened by soot. The only source of light was an oil lamp or a splint on the wall. Everything was overwhelmed by the blinding red-white glow of the forge and bystanders were easily carried away by the rhythm generated by the clatter of the metal.

People said that it was better to incur the wrath of a priest than a blacksmith because if you were not on friendly terms with a blacksmith, you could be supplied with poorly sharpened tools. The success of the harvesting work may have depended on the quality of the scythes sharpened or made by the blacksmith. Tough, sharp threshing tools produced much better results. Because of the nature of the work, the abilities to cooperate and to get along with other people were essential qualities of the blacksmith and his customers. There was also a saying ’One blacksmith is better than ten priests’, referring to the blacksmith’s central social position and high regard.

WORK OF A BL AC KS M I TH Villages often had a workshop owned by a blacksmith or the village where the blacksmith made products ordered by the residents. The blacksmith also worked in farm workshops, making tools for the farms. In such cases, he enjoyed the hospitality of the hosts and had his meals with the host family before moving to the next farm. During the busiest periods, the blacksmith could spend several weeks on the same farm.3 The work of the blacksmith was closely connected with the seasonal cycle: in spring, he forged horseshoes and horseshoe nails, made and ground axes and sharpened dozens of scythes. In addition to other craftsman’s skills, blacksmiths also had to possess a good sense of timing. Forge welding had to be done quickly so that the metal was at exactly the right temperature and almost in a molten state. After a number of heatings and coolings, when the metal was already close to its melting point, the blacksmith quickly placed the · 1 3 ·

gleaming piece on the anvil and forcefully struck at the joint a few times. If this was done at the right time and the right temperature, the two pieces became one. After smoothing, it might have been difficult for outsiders to even spot the join between the pieces.4 The blacksmith often had an assistant supplied by the farms ordering work from him. His task was to feed the forge with charcoal, work the bellows and assist in shaping the iron pieces. For such work, the blacksmith had a hammer weighing a few kilos, while the assistant had a large sledgehammer. The blacksmith brought the piece from the forge and put it on the anvil using tongs, after which he and the assistant started hitting the piece with the hammer and the sledgehammer, alternating in rapid succession. When the blacksmith struck the side of the anvil, the assistant knew that it was time to stop. After that, the blacksmith gave the piece a finishing touch, using the smaller hammer.5 Village blacksmiths received most of their pay in kind in the late 19th century. However, not everything could be traded. Blacksmiths also needed cash so that they could purchase products that were not available in the barter economy. In the Rauma region, a fair was a twice-yearly event in the 19th century (in autumn and in winter). However, in Rauma, the last winter fair took place in 1886 and in Uusikaupunki in 1907. In Rauma, the autumn fair was held in late September and in Uusikaupunki two weeks later. The economic importance of the fairs gradually declined in the 19th century, and for most people, they were primarily an opportunity to have fun. A widely held view was that fairs caused all kinds of trouble and disturbances of public order, such as heavy drinking, stabbings, theft and cruelty to horses. According to a contemporary account, it was difficult to find a sober man among the public in the afternoon.6 Strong liquor was, however, not the only product on sale at the fairs. People could also buy meat, butter, baked goods, apples, herring, whitefish and ironware. Juho, too, was there, selling products from his workshop.7 Once, Juho rode a borrowed horse from Kodiksami to the Uusikaupunki fair, where he managed to find buyers for some of his products. However, he did not save the proceeds; he bought strong liquor, which he then, like many other young men at the fair, also consumed in large amounts. Juho only got into trouble on his homeward journey. However, the young blacksmith did not manage to get far from Uusikaupunki before he was arrested by the police. He was brought before the town court and sentenced for stealing the horse. Jalmari, Juho’s son, later commented on the incident saying that Juho was basically a very honest man who did not tolerate any kind of foul play. The blacksmith · 1 4 ·

had probably been overwhelmed by strong liquor and was unable to tell the difference between the horse he borrowed and the one standing next to it.

It has also been said that while in prison in Turku, Juho Grönholm felt that God was speaking to him and that he experienced a spiritual awakening. Since the 18th century, the Prayer Movement, the oldest revival movement in the Finnish Evangelical Lutheran Church, has had a following in an area that covers Uusikaupunki, Laitila, Rauma, Pori, Kankaanpää, Kokemäki, Eura, Kiukainen, Säkylä, Köyliö and Lappi. It has its origins in Pietism, which started in Germany in the 17th century and from where it was brought to Finland. An important figure in the early stages of the Prayer Movement was Liisa Erkintytär, a shepherd girl, who in the mid-18th century experienced a religious awakening and who with her own experience helped to initiate a strong religious popular movement, which was skilfully steered by local vicars. The fact that as part of his religious awakening Juho also changed his lifestyle for the better probably only had positive effects on him. After his release, Juho played an active role in the Prayer Movement in Western Finland.

FAMILY OF A BL AC KS M I TH Juho lived in Kodiksami with his wife Loviisa, three daughters and five sons.

The family lived in a modest two-room house, which was cold in the winter.

The frozen surface of the water-filled tub in the living room had to be broken every winter morning. The children were well covered with blankets for the night. The oldest slept in the living room and the youngest with their parents.8 Life was hard and the family was extremely poor. One by one, Juho’s children either emigrated to America or married daughters or sons from nearby farms. However, to his son Jalmari, Juho taught the skills of metalworking, forge welding and tempering and other techniques that are used in the making of different types of metal products. When Juho died in 1912, Jalmari was already fully capable of filling his father’s shoes in the Nokanmäki workshop in Kodiksami.

Around this time, Jalmari Grönholm took a new family name. Finnish cultural nationalism gained strength in the late 19th and early 20th century.

In the spirit of this nationalism, many Finns with Swedish-sounding family names adopted Finnish-sounding names. Jalmari, too, went to see the vicar and changed the family name Grönholm to Leino.

The turn of the century was a time of brisk economic activity. There were also signs of steady progress in Lappi: the telephone was introduced to the · 15 ·

municipality in 1898 when a shopkeeper in Rauma established a connection with an outlet owned by his brother.9 In 1914, there were already 55 telephones in Lappi and in the early 1920s, the municipality was connected to the electricity grid.10 Civil war was raging in Finland in the spring of 1918. Little is known about Jalmari Leino’s whereabouts during this period – he was a member of the working class and would thus have been a natural member of the Reds. However, as a devout Christian, he probably wanted to avoid violence as much as possible.

Jalmari married Elsa Maria Kivimäki, with whom he had two children: Frans, born in 1916, and Eino, born on the first of April 1925. The earliest memories of the young Eino are associated with the blacksmith’s workshop.

On a morning in July 1929, Eino, who was four at the time, woke up and saw from the kitchen window that a large group of people was standing near the workshop. Except for the smouldering ruins, nothing remained of the workshop. As the workshop was not covered by insurance and the residents of the village really needed their blacksmith, they provided Jalmari with the material required for a new workshop free of charge.

Jalmari and Frans erected a new workshop the same autumn. In addition to traditional blacksmith’s work, Jalmari Leino soon ventured into new areas when he started cooperation with Isak Pietilä, a carpenter working in the neighbouring village of Kaukola. Pietilä, who had learned his business skills in America, had developed a new type of loom in collaboration with weavers.

The loom, marketed under the brand name Vipu, was selling well, and in the early 1930s Pietilä asked Leino whether he could manufacture iron components for the product. The new subcontract meant steadier income as the blacksmith’s family was no longer dependent on orders from the villagers.

Frans, Jalmari’s and Elsa’s firstborn child died of appendicitis in 1934. He was only 17. After hearing about the death of ’the blacksmith’s Frans’, the men of the village came to Jalmari and Elsa to offer their condolences. One of the men noted that the death of Frans was a loss for the entire village and, referring to Eino, added that, ’that little boy will never become a proper man’.

Jalmari, however, defended his son, saying, ’Oh yes he will, though a bit more slowly’. In fact, Eino had already helped out his father in blacksmith’s work; for example, he had assisted in the making of hinges for the Penttilä farm, one of Jalmari’s customers.11 Elsa, Eino’s mother, who had suffered from heart trouble, died on 1 December 1936. Jalmari passed away four years later, in April 1940, shortly before his 52nd birthday. Eino was only 15 but he had already lost his entire family. · 16 ·

T HIRD GENER AT I O N After the death of his parents, Eino stayed at Nokanmäki, living with his stepmother. Eino did not know much about blacksmith’s work, he did not have any experience of more difficult tasks, and there was nobody that he could ask for advice. In addition to a power drill, the workshop only had a poor-quality bench grinder, a few hammers, screwdrivers, anvils and other simple tools. On top of all this, Finland was at war and iron was in short supply, which meant less work for blacksmiths. ’It was quite bad, really’, notes Eino, looking back at those years when he also worked as a farmhand. The manufacturing of the iron components for the Vipu looms continued even though Eino found the work quite a challenge.12 In April 1943, Eino entered the Finnish army. In the workshop of the cavalry training centre in Lappeenranta, he became a solid horseshoeing craftsman; in fact, the making of horseshoes was already a routine job for him.

After the war, the blacksmith’s workshop in Kodiksami also provided horseshoeing services.

Serving in the second company of the 4th Jaeger Battalion, Eino lost a childhood friend from Nokanmäki in the fighting at Vuosalmi in summer 1944. Eino also remembers the week spent at Vuosalmi because the fighting was so fierce that the men did not have any chance to sleep. The fighting on the Karelian Isthmus was followed by the Lapland War, after which Eino did his post-war military service. When it was over, he returned to Kodiksami.

In order to improve his skills, Eino went to work as a blacksmith’s apprentice in the Hellman (Hailio) workshop in Eura. The blacksmiths had known his father, and Eino spent eight months as an apprentice in their workshop.

In Eura, Eino met Ester Katila, whom he married in August 1948. They had ten children. The oldest, Erkki, was born in December 1949 and the youngest, Tuula, fifteen years later.

Eino was determined to improve both his skills and his tools. He electrified his workshop by means of a ten-metre extension cord, which allowed him to replace the oil lamps with electric lighting. As a result, there was a substantial improvement in working conditions. In 1946, he bought gas welding equipment from a shop in Pori, which brought new working opportunities for the workshop in Kodiksami.

Eino also constructed a machine hammer without the help of any drawings, using similar tools used by his friends as a model. Eino worked on the machine alongside his other work, and its development and construction took about a year. The new piece of equipment was ready in late spring 1950. · 17 ·

Eino Leino remembers when his wife Ester came with Erkki on her lap to see the machine hammer being started up. The loud banging of the tool made the child’s eyes blink. In the late 1950s, Eino bought his first electric welding equipment in Turku.

There was more than enough work in the 1950s: Eino was a busy man and worked long hours. He started at seven and worked round the clock. Ester was left to look after the family. For example, the forging and making of ploughshares, the traditional job of a ploughmaker, kept Eino fully occupied in the autumns. During the first post-war years all raw materials were in short supply. Applications for materials had to be made to the Ministry of Supply, which once provided Eino with only 150 kilos of iron, instead of the 500 kilos that he had sought.

However, in the 1950s Finland recovered rapidly from the war and the period of austerity. The system of rationing was discontinued and coal, an important material for blacksmiths, became available. It was transported by long-distance coaches from the port of Turku to Kodiksami so that Eino could use it to fuel his forge. Finland hosted the Summer Olympic Games and a Finnish girl was chosen as Miss Universe. The Soviet-occupied Porkkala area was returned to Finland in 1956.

With rapid economic growth and industrialisation, there was also a gradual change in production and consumption patterns from the late 1950s.

Mechanisation, large-scale mass production and the growth of the metal industry led to a reduction in traditional country blacksmith’s work. In Eino’s case this meant orders for grinding axes, for mattocks and for rear blades of tractors. However, even though Eino turned out large numbers of axe blades and reversible ploughs, he still made everything by hand. When a cast iron pot cracked, the blacksmith had to repair it so that it would be like a new one.

Moreover, the blacksmith’s workshop was still an important meeting place for the village residents. When the men of the village came to the workshop to have work done, they sometimes engaged in heated discussions, ignoring the presence of the blacksmith. Eino was occasionally irritated by this because he had to concentrate on complex work. However, sometimes the customers were also helpful: once a customer installed bindings on the skis of Erkki, Eino’s son, while waiting his work to be ready.

· 18 ·

An aerial photograph showing Leino’s home and workshop in 1966. The hall adjacent to the workshop (visible in the upper left corner) was still under construction at the time.

(LEIMET OY )

· 20 ·

2

INDUSTRIAL ENTERPRISE

· 21 ·

P I L I NG EQU IPMENT – C O N N ECTI N G WIT H T HE FU T U R E In 1964, Eino found a potential new product for his workshop. Cellit, a Tampere-based company, was seeking a subcontractor for box shoes for concrete piles used in foundation engineering. Concrete piles started replacing wooden piles in foundation work in the early 1950s. With improvements in subsurface drainage and sewers, the wooden piles previously used began to be affected by decay at their upper ends, which later caused substantial problems when building foundations had to be strengthened and repaired from below.

A concrete pile was between 15 and 16 metres long and, with joints, up to four piles could be put on top of each other. In the early days, the piles were cast at the construction site. Box shoes are fairly simple in construction and their purpose is to protect the ends of the piles from rocks in the ground during driving. 13 Eino went to Tampere to meet with the management of Cellit. He was asked to imagine a situation where Cellit received an order for 20 km of piles.

Could Eino supply a total of 2,000 box shoes within a short period of time?

Eino considered this a major challenge; the fact was that he did not even possess proper tools for such work. The management of Cellit gave Eino a model of a box shoe and ordered a trial batch of 500 pieces. The company was satisfied with the box shoes manufactured by Eino’s workshop and the first invoice for the products was written on 19 August 1964.

The work of a country blacksmith was now a thing of the past. Eino’s sons would soon complete their studies and needed work. Thus, it was essential to develop and expand the workshop business.

The 1960s was a period of rapid economic growth in Finland. The pace of urbanisation quickened as the post-war baby boomers reached working age and large numbers of people moved from the countryside to urban areas. It was natural that the resulting housing shortage required extensive construction of new housing and services. Suburbs were built around existing urban centres.14 The devaluation of the Finnish markka by 30 per cent in 1967 gave an additional boost to the Finnish economy.

As the Leino family business boomed, the old workshop became too small. In 1966, a new 10-by-15-metre hall was built adjacent to the workshop.

In 1969, Eino Leino was able to expand the product range of the enterprise when Betonila Oy ordered rock points from Leimet. Rock points are placed at the pile ends instead of box shoes when the foundations are laid in rocky soil. In such conditions, the pile ends must be extremely strong and durable. · 22 ·

The rock point also anchors the pile in the rock, preventing it from slipping down the sloping surface.

In the 1960s, Leino & Pojat started selling piling equipment to a large number of customers. In addition to Cellit and Betonila, they also included Semera Oy, Raaseporin Tiili Oy, A-Elementti Oy and Soraseula Oy.15 Eino had made an early decision to sell products directly to companies because he had rejected an offer made by Sementtivalimoiden Tukku, a wholesaler of concrete products, under which it would have brokered box shoe contracts for a commission of 7 per cent.

THIRD GENER AT IONAL CH A NGE AND NEW MARKE TS Erkki Leino still remembers from his early childhood how his father ended each working day: standing beside the forge and the anvil, Eino – who had learned the custom from his father, Jalmari – took off his hat, crossed his hands and recited a prayer. Since then, Christian faith has given Erkki strength in the many setbacks that he has experienced in his life and business.

Erkki completed elementary school in 1963, after which he went to a vocational school in Rauma, from where he qualified as a plater-welder in 1965.

He was doing just fine in the workshop, but his talents definitely lay elsewhere. Erkki absorbed knowledge from all possible areas, from organ playing to business management; he had a phenomenal memory and an enormous thirst for education. In the late 1960s, Erkki was already working in the office.

Risto Saarisalo, who later served as the Chairman of Leimet’s Board of Directors, characterised Erkki as a man who had business acumen, the ability of a pioneer to develop the enterprise and an ability to meet clients in an understanding manner, which was something that business partners also appreciated.16 His brother Eero, who was more austere and straightforward, soon proved to be a tough but fair shop-floor supervisor who was able to make the production process work in an efficient manner. He also possessed technical skills.

As a result of Eino’s efforts, the company, which was now known as Leino & Pojat, gradually adopted a participatory working culture.17 In the early 1970s, the time was ripe for a generational change as Erkki and Eero were already responsible for most aspects of the development and management of the business operations. Leino & Pojat became the limited partnership Ky Leimet Kb Erkki Leino & Co in November 1971. Erkki became the general partner, and his younger brother Eero and father Eino silent part· 23 ·

ners in the enterprise.18 Just a year later, in September 1972, the limited partnership became a limited company, in which Erkki owned most of the shares.19 The name of the company was an acronym of the words ’Leino’ and ’metalli’ (the Finnish word for metal). The name was coined by Vilho Hintsanen, a business consultant.

Erkki Leino made his first export promotion trip to Sweden in September 1971 with Reijo Anttila. They were very warmly received everywhere and there was lot of interest in Leimet.

Kaj Bergman, whom Erkki knew from his contacts with Betonila Oy, felt that he acted as a kind of go-between in the establishment of the partnership between Leimet and the Swedish company Stabilator Ab. In September 1971, Leino and Anttila were directed to meet with Per Liedholm, a departmental engineer at Stabilator, and Rolf Westerlund, his assistant. ’People say that first impressions are crucial. When Erkki first arrived at Stabilator, he was well prepared and gave the impression of being a man that you can trust,’ recounts Westerlund.20 ’Before we left, Liedholm, who came across as quite tough, urged us to sharpen our pencils before preparing our offer,’ says Erkki, reflecting on the same visit.21 Stabilator ordered the first trial batch of 1,200 box shoes in November 1971. The order was fulfilled as agreed and the products were of typical Leimet quality, which helped the company to establish a permanent business partnership with Stabilator. Stabilator’s principle was to maintain partnerships with reliable suppliers on a long-term basis, which also helped Leimet to remain a customer of the Swedish company even though they had competitors. Erkki Leino and Rolf Westerlund became close friends. Westerlund worked at Stabilator in purchasing duties until 1982.22 The markets in Finland’s neighbouring country were more developed and larger than at home. Because of a housing shortage, Sweden had started what was known as the ‘Million Programme’ in 1965, with the aim of building a total of one million rental homes. Compared with Swedish manufacturers, the Finnish company supplied these markets with high-quality piling equipment in an extremely cost-effective manner. In the 1970s, Leimet still had half a dozen competitors in Sweden, but over the years they fell by the wayside as Leimet and a small number of large Swedish companies became the dominant operators in the market.

Erkki Leino’s warmth, trustworthiness and honesty were important factors paving the way for Leimet’s success in Sweden. However, the fact that Erkki Leino was fluent in Swedish also played an important role. He studied the language on his own in the mid-1970s. As Matti Sarén, who had been · 24 ·

responsible for sales to Sweden, left the company in 1978, Erkki already conducted all the negotiations in Swedish without assistance.

In the early 1970s, exports accounted for about 10 per cent of Leimet’s turnover.23 At the start of the 1980s, Leimet had six customers in Sweden: Stabilator Ab, Ekebro Ab, Skånska Sementgjuteriet Ab (later a part of Skanska), Byggnads- & Industriservice Ab BINAB (later a part of NCC), Granit och Betong Ab, and Tollarps Betong och Pålning Ab. In 1983, Leimet acquired its first customer in Norway: Seijerstads Betong Peler A/S (later known as Nor-Pel A/S).

L EI MET MOVES FROM NOK ANM Ä K I TO L A PPI Already in the early 1970s, Leimet realised that the old workshop, the hall adjacent to it and the yard surrounding the workshop were too small and impractical. At one end of the hall was a fan that was no larger than a wall clock and all the welding vapours had to escape through this opening. Everything was welded manually; there was a sheet cutter and a few presses in the hall. A cabin measuring about two metres by three served as the break room for the workforce, which totalled ten during the busiest periods. Employees chatted, played cards and ate their meals in this space and, as was common in those days, the cabin was also filled with a thick cloud of cigarette smoke.

People used old everyday clothes as workwear and the back of their overalls might display the name of any company.24 From its earliest days, Leimet gave high priority to quality, which was seen as a competitive advantage for the company. It often happened that Eero Leino sent a poor-quality product back to the welder. Quality control made a high standard of workmanship self-evident to all employees.25 Leimet moved to new premises in an industrial park in the municipality of Lappi in September 1973. The new premises of nearly 1,000 square metres and the infrastructure adjacent to them provided the company with a solid basis for long-term growth. New machinery made the work less physically demanding. The new premises had staff facilities measuring 300 square metres and the eclectic variety of workwear was now a thing of the past, as Leimet started purchasing clothing for its personnel.

Eino Leino did not want to stay in the new facilities: in 1977 he moved to his old workshop, taking a centre lathe with him, and started making top pins for rock points on behalf of his own limited partnership. He continued to work until his retirement in 1990.26 Erkki Leino met his future wife, Marja-Leena Salmi, in early spring 1974 · 25 ·

when he was visiting Köyliö on work-related business. He invited MarjaLeena, who worked in a bank, to lunch. Marja-Leena remembers, laughingly, that she asked herself what the whole thing was about.27 On their next date, Erkki took his companion to Lappi for a ride and to visit Leimet. According to Marja-Leena, Erkki initially only talked about the company, which showed how committed he was to the family business. In 1978, the two got married and Marja-Leena gradually withdrew from working life. The couple had three children. Leimet has always been a family business, and the family has also been a major source of strength and support for Erkki Leino. Marja-Leena worked in the company’s office on many occasions and served as a deputy member of the Board from 1982. On 28 April 2003, she was elected a Member of the Board by the Annual General Meeting and held the post until 31 May 2012.

OL KI LUOTO AND ADVANCED PI L E J O I NTS In the mid-1970s, the most important piling component – the pile joint used for connecting concrete piles – was still missing from the Leimet product family. The more advanced pile joints used in Finland were imported from Sweden, where the markets were dominated by two models: the Hercules joint and the ABB joint.

The casing joint which was in use at Finnish construction sites before the introduction of more advanced joints was simply a square-shaped metal casing covering the pile ends and keeping them close to each other. The piles moved to and fro inside the casing during driving and the joint could not withstand torsion forces. The rigid ABB joint and the competing Hercules joint were cast at the end of the concrete pile during the manufacturing process, and this construction increased the load-bearing capacity of the piles by 20 per cent.

The ABB joint was a neutral joint, whereas there were both male and female Hercules joints. The disadvantage of the Hercules joint was that the piles had to be turned around at the construction site so that the joints could be properly locked. Thus, joining the piles together was more difficult than with the ABB joints. Moreover, the bending stiffness of the Hercules joint was not as good as that of the ABB joint, in which four well-placed fastening bolts guaranteed the best structural stiffness for extended piles. The Hercules joint also featured bent grab bars, which caused the concrete to fracture during hammering.

In late 1976, Stabilator, Leimet’s Swedish business partner, asked Leimet · 26 ·

to manufacture boxes for ABB joints. In March 1983, Leimet concluded a licence agreement with the Swedish company under which it manufactured and sold ABB joints in Finland. However, until the patent expired in 1990 it had to purchase the locking parts for the joints from Stabilator. From 1990, Leimet was in possession of the entire product chain and the pile joint – the most important steel component of reinforced concrete piles.

The early part of the 1970s was a period of rapid economic growth around the world, and Finland and other Nordic countries were experiencing an unprecedented construction boom. The first unit of the Olkiluoto nuclear power plant provided work for a large number of companies in the Turku and Pori regions in the mid-1970s, and Leimet, too, was involved in the project between 1974 and 1976. However, the Olkiluoto project was almost Leimet’s undoing, as the builder of the nuclear power plant submitted a complaint concerning components supplied by the company in 1977. Defects had been discovered in the fastening joints of the welding plate anchors that had been supplied by Leimet. The plates were located at a height of 40 metres on the wall of the reactor building of the first unit. The cost of the repairs was put at about half a million Finnish markka (315,000 euros in 2013 money). In the end, Leimet carried out the repairs itself and the costs were kept to one quarter of the estimated amount. Even though the crisis at Olkiluoto was sorted out, the economic losses were substantial and the episode was extremely stressful for both Leimet’s management and personnel. The crisis highlighted Eero Leino’s role as supervisor, and he proved his worth during the repairs at Olkiluoto. It was subsequently discovered that Leimet was not to blame for the defects, as the blueprints delivered to the company were incorrect. In them, the U-groove was shown as a V-groove. This was, however, little consolation.

SEL L I NG T HE C OMPANY AND BUY I N G I T BACK The problems at the nuclear power plant construction site were now a thing of the past. However, with no higher education and little support, the two brothers encountered a multitude of challenges in both production and the office over a period of fifteen years. Their father Eino had created the foundations of Leimet’s success through his own work, but he was not able to help in the management of the company. Erkki was so closely involved with the company that he had not spent a single weekend without thinking about its business.

The Leino brothers sold their shares in Leimet to Teräspeikko Oy in May · 27 ·

1980. Erkki Leino knew Jalo Paananen, the managing director of Teräspeikko, which made the sale easier. Erkki and Eero remained at the new company, now named Leiron, performing the same tasks and with the same operational freedom. Most of the risk was now shouldered by others and the Leino brothers got a respite.

Makron Oy, a subsidiary of Teräspeikko, then received a huge order from the Soviet Union. It was four times bigger than the company’s turnover at the time. In order to finance production, Teräspeikko decided to sell Leiron, as it was deemed to have little development potential outside the Nordic area in terms of business operations. Erkki heard about the plans from outside Teräspeikko, which rekindled his entrepreneurial spirit. As a result, he purchased Leiron on 18 March 1982. Leiron remained the name of the company’s manufacturing unit, while the name Leimet was adopted by the sales organisation.

The arrangement was only discontinued at the end of 1994 when Leiron merged with Leimet.

This time, Erkki became the sole owner of the company. Eero no longer wanted to be a co-owner, but agreed to stay on as a supervisor. The employees were also pleased with the deal as the company management was no longer as distant as before.28 After buying the company back, Erkki Leino contacted Risto Saarisalo, who, after having worked at Leimet between 1972 and 1974, had moved to Oras, where he had a long career. Erkki asked Risto to serve as his advisor and as an unofficial board member. After discussing the matter with Pekka Paasikivi, managing director of Oras, Risto agreed to the arrangement. The cooperation began in 1982 and has continued to this day.

Erkki Leino again started determined efforts to develop the company’s international contacts. In the 1980s, Leimet started exports to Denmark and Norway, and in 1984 it supplied sets of casting guides and 2,000 pairs of joints for the construction of the Tallinn harbour in Estonia. At the same time, cooperation with the Swedish partners was expanded. In 1986, rock points were even supplied to such distant places as Tripoli through intermediaries. Later, in the 1990s, Leimet added Järbetong A/S to its list of Norwegian customers.

T HE ROBOTS ARE C O M I NG! The booming industrial and construction sectors helped Leimet to grow in the 1980s. In the late 1980s, Leimet’s production processes were extensively automated. The first industrial robots were introduced in 1988. The introduc· 28 ·

tion of robots and other automation provided employee teams with an opportunity to have a say in the composition of the workstations. In other words, the company made use of tacit knowledge at shop floor level in arranging the automation. The robot supplier only delivered the initial control program for the stations, and the employees were able to gradually improve the program and the work process.

One of the most important changes brought about by automation was a tightening of quality requirements. The tolerances laid out for the products (the permitted amount of variation in the dimensions of a product) were substantially narrowed. The need for workers did not disappear, but the way in which the employees performed their tasks was gradually transformed from making things themselves to supervising production. After the introduction of automation, individual employees still remained the most important quality controllers, and the high quality over the decades is an indication of the employees’ commitment to Leimet’s success.

During the busy years of the 1980s, Leimet had a staff of about 25, depending on the year in question. The expansion of automation also helped the personnel to increase their knowledge and skills, and from Leimet’s perspective it was important that the group working with the robots stayed at Leimet.

A committed workforce was also crucial for a company during the era of robots. Employees were encouraged by providing different types of training and some of the courses were even paid for by the company. Moreover, the employees’ ideas for making the work more efficient were taken seriously, and Leimet invested heavily in the development and practical implementation of good initiatives.29 The pace of the work was extremely hard, and eight-hour working days were not enough to meet the high demand. Those who just looked on as others were working and took a more relaxed approach did not stay long at Leimet. According to Arto Sarin, who worked in the company at the time: ’Eero Leino came to me one day [in 1989] and asked whether I had been recording my overtime. When I said that I had not written them down, he replied that I had a whopping 700 hours of overtime. Eero said that we will just have to pay fines for that and urged me to continue with my work.’30 The turnover of Leimet for the financial year between 1 October 1988 and 30 September 1989 totalled almost 22.5 million Finnish markka, which was about seven million more that in the previous financial year. At the end of the decade, as many as 30 people worked in Leimet’s premises. Some of them were temporary agency workers.31

· 29 ·

2006

2006

1 997

Leimet plant in the industrial park of Lappi in 2007 showing the extensions to the company’s premises.

(LEIMET OY )

· 30 ·

1 973

3

A MODERN E XP ORT-ORIENTED COMPANY 198 0 1 973

19 97 1991

· 31 ·

S U RVIVING HARD T I M E S A ND INC RE AS ING EFFI CI E N CY For Leimet, the 1990s started on a sombre note: in autumn 1990, Eero Leino and his three children got into distress and perished while boating off Luvia.

After such a loss, things would never be the same again at Leimet. Erkki and Eero Leino had worked together since their teens, and Eero’s role as the production manager had been critical to Leimet’s success. Jorma, the younger brother of Erkki and Eero, who worked in his own company Joleikon, offered his help on the Monday following the tragedy. The arrangement, which was originally intended as a temporary solution, worked so well that Jorma remained Leimet’s production manager for four years, until 1994.

In the early 1990s, Leimet was still operating at full capacity and, in 1991, another major investment was made: the warehouse was enlarged by erecting a large cold storage room. However, from 1991 the Finnish economy plunged into an ever-deeper recession. In the ensuing years, the number of unemployed in the country reached almost half a million. Being sensitive to economic fluctuations, the construction sector was particularly hard hit. As a result, there was a steep decline in demand for Leimet’s piling equipment.

However, despite substantial investments, Leimet was a financially sound and well-managed company and its debt-to-equity ratio never reached a high level during the economic recession. ’It’s typical of entrepreneurs in the region of Satakunta to be fairly stingy. Becoming indebted has been an unknown concept’, notes Risto Saarisalo, the current Chairman of Leimet’s Board of Directors.32 Moreover, Leimet managed to make a profit every financial year during the recession.

As result of a steep fall in demand, it was, however, necessary to reduce the number of employees, as there was simply no work. During the 1991/92 financial year, Leimet had an average of 14 employees in production and four in the office. In the following financial year, production only employed ten people, and in the 1993/94 financial year, there were only seven employees in production and three in the office. This was close to what Leimet had employed when it was still a workshop. The period was characterised by extreme uncertainty, and times were hard for all Leimet personnel. Dismissing and temporarily laying off good workers whom the company management knew personally was extremely difficult, but necessary. There was also a sharp drop in Leimet’s turnover. At its lowest (in 1993), it stood at 7.3 million Finnish markka. This was the same as in 1981, and about two thirds less than in the peak year of 1989.33 · 32 ·

Erkki Leino worked hard throughout the recession in order to win new customers and contracts and to find new markets. In August 1993, Leimet signed an agreement with the Finnish Foreign Trade Association on the use of an export manager.34 The following year, Leimet started exports at a small scale to Australia and Britain.

The development of piling equipment continued normally despite the recession, and in 1993 Leimet patented a new rock point with a slanted casing.

This was a major innovation, because the novel construction meant that the effect of the compression force of the concrete on the rock point involved a substantially smaller area of steel. Less metal meant a speedier and more costeffective production process: the new product had fewer welding joints, forklift trucks carried smaller loads to robots more quickly, and the raw material costs for each rock point were lower. For Leimet, this meant a higher profit margin and room for manoeuvre in the markets at a time characterised by severe economic problems and a great deal of mental stress.35 In Erkki Leino’s view, the most important reason why Leimet got through the recession was its small staff, who were able to pull together despite all the uncertainty. According to Risto Saarisalo, the financial statements of the recession years also show that the company management was able to make wellconsidered and sound decisions despite the pressures. Nevertheless, Erkki Leino had to pay a price for the difficult years of the 1990s and the losses he suffered during the period: in 1995 he fell seriously ill. Despite suffering a stroke, he gradually returned to work during 1996. In addition to his working capacity, he also gradually recovered his skill at playing musical instruments, which he had lost as a result of the illness.36 The Finnish economy entered a new period of economic growth in 1995, and the last years of the decade were again characterised by rapid economic expansion. With the general upturn, Leimet’s turnover also started to grow.

In 1995, it totalled 11.8 million Finnish markka, and from that year on, the average annual growth was almost 20 per cent during the latter half of the decade. In 1999, Leimet’s turnover amounted to 22.6 million Finnish markka, which was the same as ten years earlier, before the recession.

MOR E ROBOTS AND GROWI N G E XPO RTS In a sign of an economic upturn, Leimet made a number of important investments for the future. In 1997, the warehouse space was doubled and the company also enlarged its office premises.

In 1998, Leimet invested in a new rock point assembly unit, which com· 33 ·

prised five robots. The investments totalled about four million Finnish markka. Improvements in quality and delivery reliability also helped to boost production efficiency: in 1998, Leimet posted a new production record – 37,000 pairs of pile joints – even though the average number of employees was only 14.37 After the introduction of the euro in 2002, Leimet gradually changed over to the new currency in its business operations, which reduced the foreign currency exchange risk and simplified accounting and profitability monitoring. During the ensuing years, Leimet made substantial investments in production, premises and personnel: between 2005 and 2007, this spending totalled 4.8 million euros.

Even though the investments increased production capacity, the company continuously operated at full capacity during the early 2000s. The company turnover grew steadily year after year: in 2000, it totalled slightly over four million euros, in 2004 about seven million euros, and in 2008 10.6 million euros.38 At the start of the new millennium, Leimet set up production outside Finland. In September 2000, the Lappi-based company acquired Synergy Components Ltd, located in Chesterfield in central England. Hercules pile joints were the company’s main product, and at the time it was estimated that in the financial years following the acquisition, the annual production would be almost 20,000 pieces. Synergy employed nine shop-floor workers and three office staff. The company had advanced welding equipment, CNC machinery and a robot unit.

Leimet acquired Synergy even though it knew perfectly well that the company’s production was not really competitive. The main reason for the acquisition was that it provided Leimet with experience of operations outside Finland. Moreover, by having a subsidiary in the British Isles, it was easier for Leimet to gain a foothold on the British and Irish markets, as its ownership of Synergy made it a local operator.

Soon after the acquisition, it became clear that Synergy was unable to achieve the expected production efficiency. In October 2000, Leimet dispatched production technicians to Britain, who reported on Synergy’s operations and submitted recommendations aimed at making the production processes more efficient. However, it seemed that the British company did not put the recommendations into practice.

Mikko Toivonen, Leimet’s financial manager, was worried about the company’s sales figures. The subsidiary’s management was not aware of the customers lost by Synergy in the summer of 2000. The orders received in Sep· 34 ·

tember totalled 70,000, pounds but the orders received in October only 40,000 pounds. Toivonen summed up the situation to Richard Oates, Synergy’s managing director, as follows: ’If this trend continues in November, things are not going in the right direction’. In late November 2000, Toivonen, Jouko Laiho (Leimet’s production manager) and Henri Vuorinen (the company’s production assistant) visited Chesterfield to get an idea of the way in which Synergy was operating.39 The efforts to improve the production finally got into full swing and reciprocal company visits helped the British company to adopt better production practices. In 2001, Leimet also started receiving good news from Britain as new sales contracts were concluded. Synergy boosted Leimet’s consolidated turnover of 5–7 million euros by almost one million euro each year between 2001 and 2003.40 However, it proved impossible to find a workable solution to the production problems and steering the company from Finland remained problematic. Finally, in 2004, the market situation changed and the demand for piling equipment declined. Synergy was particularly hard hit by the fact that it manufactured Hercules joints, which were difficult to sell in an increasingly competitive market. As a result, Leimet decided to give up its British business and, in March 2004, it sold the subsidiary to Darren Hall, a supervisor in the company. After the sale of the production plant in Chesterfield, Leimet still had customers in the British markets and thus the acquisition cannot be called a futile exercise.41 There had also been developments in the Swedish markets: In April 2001, the year following the acquisition of Synergy, Erkki Leino and Mikko Toivonen (Leimet’s financial manager) visited Munich with a small group of customers. The city was hosting BAUMA, the international trade fair for construction machinery. After the customers had left, Toivonen and Leino decided to go and greet their Swedish business partners. At the stand of Banut Ab, they met Göran Hamberg, managing director of Hercules Grundläggning.

After the exchange of greetings, Hamberg got straight down to business.

He said that there were only three manufacturers of steel components for piles, and Leimet was the only one of them that was making a profit. Hamberg then proposed that Leimet should acquire Scanpile Ab, a subsidiary of Hercules. Toivonen and Leino said that they had not expected such an offer, but it was agreed that the negotiations would start straight after the two had returned from Munich. The deal was concluded in late October 2001: Leimet acquired Scanpile’s business operations, machinery and current assets, which · 35 ·

were located in Halmstad in southern Sweden. The deal did not include property or personnel. Leimet and Hercules also concluded a five-year piling equipment contract, which has already been extended twice.42 As a result of the acquisition, Leimet’s market share in Sweden increased by more than 40 percentage points. Hercules Grundläggning became Leimet’s biggest single customer and it is still first or second on the list every year.

ORGANISAT IONAL C HA N GE S, DOMEST IC MARKET IS LO ST There were also important changes in Leimet’s organisation in the early 2000s. Kari Koivunen, who had been responsible for sales and made an important contribution to technical product development, left Leimet in the summer of 2000. In 2001, he established a company whose business became more or less identical to Leimet’s. In June 2000, Erkki Leino phoned Henri Vuorinen and asked whether he would be willing to take responsibility for Leimet’s sales and marketing. Initially, Vuorinen was mainly responsible for domestic sales, and as of 2014 he is in overall charge of exports.43 In 2001, Erkki Leino left the post of managing director and assumed the position of Chairman of the Board. At the same time, Risto Saarisalo officially joined the Board of Directors, and in 2008 he was appointed Chairman of the Board.

Mikko Toivonen, who had worked at Leimet for many years, succeeded Erkki Leino as managing director in autumn 2001. In his previous tasks, as Leimet’s financial manager, Toivonen had had often been in contact with Norwegian and Swedish customers. Management of business relations continued to be a natural part of his work, and he became personally responsible for many aspects of customer relations.

In the early part of the 2000s exports were booming, but at the same time Leimet started losing market share in the growing Finnish market. In 2004, there was a dramatic drop in Leimet’s domestic sales. In 2003, domestic sales had totalled 2.4 million euros (40 per cent of the turnover), but in the following year they fell to 1.3 million (about 19 per cent). The trend continued in the following years: in 2005, exports accounted for 89 per cent of a turnover of 8.2 million euros and domestic sales only accounted for less than 0.9 million of this total.44 The reasons for the dramatic drop were clear: exports to Sweden were booming and they were highly profitable. In fact, the demand for Leimet’s products was such that the company was operating at full capacity. ’I started · 36 ·

at Leimet in March 2004. The company was doing so well that we had to say no to many customers, which requires great skill,’ recalls Antti Leino.45 In 2004, the company’s exports increased by more than two million euros and the following year the growth was more than 1.5 million. Leimet was not able to supply the Finnish market with enough piling equipment, and in order to maintain market share in Sweden it had to give priority to customers in that country. One reason for this prioritisation may also have been that in addition to pile joints, Leimet also sold large numbers of rock points to Sweden.

They were highly profitable and technically more complex and more difficult to manufacture than cheap and simple box shoes, which were more widely used in Finland than in Sweden.46 The loss of the domestic markets was also partially due to Leimet’s organisational structure. The company was unable to respond to the technological challenge posed by the more lightweight piling equipment being offered by a new Finnish competitor. Even though additional investments helped to increase production volumes, the company was not able to develop new products or to improve its delivery capacity as much as necessary. Moreover, there were few major customers making regular purchases in Leimet’s business area, meaning that business relations were closely associated with individual persons: this was one of the reasons why the company established

by Leimet’s former sales manager offered stiff competition to Koivunen’s former employer in the domestic market.47 Delivery capacity is a crucial factor in the piling equipment business; when construction work starts, the foundations are laid first. The piling equipment must be quickly supplied to the plant casting the piles so that it can deliver the piles to the building site, where the next construction stages are already waiting to begin. In a such situation, reliable and rapid deliveries become a major competitive advantage.48 In spring 2008, Leimet acquired all shares of Joleikon Oy. The purchase was extremely important for Leimet, as the piling components manufactured

by Joleikon were an important part of the added value of Leimet’s production. Erkki’s brother Jorma Leino, who had founded Joleikon, continued at Leimet as production manager and development director until spring 2013.49 In 2008, Leimet’s turnover reached 10.6 million euros and exports accounted for almost ten million euros of this total. As Antti Leino notes: ’The markets, which in our case meant Sweden, Norway and Britain, bought everything we could make between 2000 and 2008.’ He added that Leimet knew very well that the market was overheated and that things would soon come crashing down.50 The international financial markets collapsed in 2008; the · 37 ·

Western world was hit by a new economic crisis, construction slowed down, and Leimet’s turnover followed the general trend. In Erkki Leino’s words: ’It seemed that everything got stuck.’51 In 2009, turnover decreased to 6.8 million euros, which was solely a result of a decline in exports.

Leimet, which was in a strong financial position, was not shaken by the crisis, however. The company had substantial cash assets and a strong customer base, and its long-term profitability was on a sound basis: ’Even though the world around us was stormy, we were not too worried’, says Risto Saarisalo, describing the solid financial position of Leimet.52 Leimet has always been a profitable and well-managed company; for example, in the 2000s, the profits have averaged about 20 per cent of the turnover each year.53 Leimet’s turnover rose rapidly after 2009; in 2011, it was already 11.1 million euros and exports accounted for 80 per cent of the this total.54 FIFT H GENER AT IO N: BUI L DER S OF A GLOBAL FU T UR E FO R L E I M E T Antti Leino started at Leimet in marketing tasks in 2004 and joined the Board of Directors in 2005. Another generational change was in the works: Erkki Leino transferred most of his ownership in the company to his three children in three stages (in 2005, 2008 and 2011). Anni-Leena and Risto also joined Leimet’s Board of Directors in 2008.

Like the previous generations, the fifth generation – Antti, Anni-Leena Katajisto (née Leino) and Risto – have been guided by their Christian values in their business activities. As Antti Leino says: ’When you have that freedom, it’s easier to work and do your best. At the same time, however, both your successes and setbacks are ultimately in God’s hands.’ 55 From 2005, Antti joined his father and Henri Vuorinen, the company’s sales manager, when the two had meetings with Leimet’s business partners.

Antti Leino soon became increasingly convinced that he should take the helm of the family business: if the generational change had to be made, it should be made soon. At any rate, the thought that he would be outside the decision-making process in a company where he was a part-owner seemed strange to a young member of an entrepreneurial family: ’I was in danger of becoming another Prince Charles’, notes Antti Leino, laughingly.56 Antti Leino was appointed Leimet’s managing director on 8 October 2010. However, the change did not go entirely smoothly. During the ten years that Mikko Toivonen served as Leimet’s managing director, the company’s turnover had increased 1.5 times, totalling 10.6 million euros in 2010. Leimet · 38 ·

was a small company where each personnel change generated a huge gap in resources: with Toivonen, the company lost a great amount of expertise and contacts in financial administration, and replacing them immediately was impossible.57 After changing its managing director Leimet faced other problems too, when a development engineer left for a position in another company. Leimet lost technical expertise, which was, and still is, extremely important for the company. This is because contracts are always based on specifications: for example, the contracts ordered by the Swedish Transport Administration involve calculations and site-specific approvals. The foundations of large construction projects must not fail, and Leimet must remain a reliable supplier in the eyes of its customers.

For a while, Leimet had to outsource technical calculations, but the personnel changes of the 2010s did not have any impact on Leimet’s sales, product quality or delivery reliability. Antti Leino has quickly learned the job of managing director and has, in his own view, managed to recruit the right people and learned to delegate tasks and responsibilities. According to Henri Vuorinen, Leimet’s sales manager, Antti Leino has introduced a degree of flexibility to the company, which has increased its ability to respond to market challenges. Vuorinen bears responsibility for export customers, and technical support is managed by two persons. Leimet is no longer as dependent on one person in each sector as before.58 During the last few years, Leimet has made considerable investments in welding and assembly processes and capacity. Leimet has continued to update its production and its competiveness has improved. In 2009, Leimet introduced ABB PLUS, a more technologically advanced pile joint, which is gradually also replacing the old ABB joint in shop floor-level production automation. The new joint has been well received by the market. The production has also been extensively streamlined by, for example, rationalising overlapping production activities of Leimet and Joleikon. The arrangement has made it easier for Leimet to steer its production and facilitated cost accounting and product pricing.59 The economic downturn that began in 2009 has continued to affect Leimet’s business. After three peak years (2010–2012), in which the company’s turnover reached more than 11 million euros, sales declined to 8.4 million in 2013. Leimet has, however, remained highly profitable.60 In addition to achieving commercial success, Leimet and the Leino family have also received recognition for their work. The President of Finland bestowed the honorary title of talousneuvos on Erkki Leino on 11 June 2010. · 39 ·

The Rauma Chamber of Commerce granted Leimet its internationalisation award in 2010, and the entrepreneurs’ association of Satakunta chose the Leino family as the entrepreneurial family of the year in 2011.

LEIMET ’S HORIZO NS Leimet can rely on an operating approach honed over the decades, a high standard of industrial workmanship, and a smoothly functioning brand: the Lappi-based company sells technologically advanced products that are suited for the Nordic markets and offers high-quality services in such areas as technical expertise. The company also values long-term business partnerships and good personal relations with its customers.61 Leimet, is however, aware that a high level of expertise in industrial manufacturing and mass production is not enough to ensure success in the market. The production of the Lappi-based company is founded on standards: In Finland, product development is guided by the pile driving guidelines (LPO) prepared by the Finnish Association of Civil Engineers. The LPO is based on the European EN 12794 pile standard. In Sweden, the standards are drawn up for example by SITAC, a private company, and such public sector customers as the Swedish Transport Administration.62 In addition to its high quality, Leimet’s success also comes from export trade, management of the markets and the order volumes. This is because exports to larger markets keep the demand stable and ensure that Leimet is not dependent on a single region as developers compete for projects. Smart adjustment to the business cultures of the target countries has helped to ensure success in export markets. In addition to having a strong position in the Nordic markets, Leimet also sells joints in Britain and the United States.

Leimet has scouted Eastern European markets in cooperation with Finpro. It has also examined export prospects in Russia and concluded an agency agreement for South America. Even though the Russian market is deemed to have great potential, the uncertain political situation affects the markets and the willingness of foreign companies, including Leimet, to take risks.63 In view of marketing and sales efforts in Russia and more distant countries, Leimet has started cooperation based on the Nordic Industrialized Piling Solution concept. This involves Elematic casting machines and production methods, Junttan pile driving rigs, Inspecta’s load-bearing measurements and quality assurance, and Leimet’s piling equipment. In spring 2014, the companies held a seminar in St. Petersburg and have attended fairs in countries as far afield as India. · 40 ·

Competition in the pile markets in Northern Europe has become tougher in the 2000s. In recent years, Leimet has again considerably strengthened its position in the Finnish piling equipment market, where there is still tough competition.64 In the 2000s, manufacturers in Poland, the Baltic states and China have entered the markets traditionally dominated by Leimet. However, in countries such as Sweden, the threat of price competition is lessened by detailed specification of the piling equipment, which also means high quality requirements. When we talk about quality, we are talking about one of Leimet’s strengths.65

· 41 ·

S OU RCES AND LIT ER ATUR E A RC HIV E S O U RC E S

The archives of Leimet Oy Leimet Oy’s financial statement documents 1982–2012 Folklore archives of the Finnish Literature Society (SKS KRA) I N T ERV IEWS A ND I NFOR MAT I O N

Kaj Bergman 18 August 2014 Hannu Heikkilä 15 May 2014 Esa Häkämies 2 September 2014 Antti Leino 17 June, 25 June,15 September and 30 September 2014 Eino Leino 25 June 2014 Erkki Leino 15 May, 12 August and 1 September 2014 Jorma Leino 30 September 2014 Marja-Leena Leino 17 June 2014 Risto Saarisalo 15 May 2014 Henri Vuorinen 12 August 2014 Rolf Westerlund 19 September 2014 Excerpts from the interviews with Hannu Heikkilä and Arto Sarin in the unpublished history of Leimet Oy by Leena Pietilä L I T ER AT U R E

Hytönen Yki & Seppänen Matti (2009): Tehdään elementeistä. Suomalaisen betonielementtirakentamisen historia. Jyväskylä, Gummerus Kirjapaino Oy 2009.

Papunen Pentti (1986): Rauman Seudun historia III. Rauma, Länsi-Suomen kirjapaino 1986.

Riikilä Aku (1991): Hantvärkkreist hitsausroboteihi. Historiaa ja tarinoita Lapin käsityöläisistä ja teollisuudesta. Lappi tl., Lapin Käsi- ja Pienteollisuusyhdistys 1991.

Unpublished history of Leimet Oy by Leena Pietilä Unpublished history of Leimet Oy by Arto Tamminen N E WS PA P ER S

Satakunnan kansa 4 December 1973 OT HER

Statistics Finland

· 42 ·

ENDNOT ES 1 Interview with Eino Leino on 25 June 2014; unpublished history of Leimet by Leena Pietilä.

2 SKS KRA. Paulaharju, Samuli and Jenny.

(47278-47296). 1949; SKS KRA. Kukkonen, Abel. (455). 1938; SKS KRA. Oksman, Juho. (785). 1936; SKS KRA. Nieminen, Kalle. E 185 : 410-411. 1949; SKS KRA. Toppola, Einar. PK 10 : 1680.

1938. Including the sections below.

3 SKS KRA. Pehkoranta, Heikki. (1284).

1975.

4 Interview with Eino Leino on 25 June 2014.

5 Interview with Eino Leino on 25 June 2014.

6 Papunen Pentti (1986): Rauman Seudun historia III. Rauma, Länsi-Suomen kirjapaino 1986. p. 244–248.

7 Interview with Eino Leino on 25 June 2014.

8 Interview with Eino Leino on 25 June 2014.

9 Papunen Pentti (1986): Rauman Seudun historia III. Rauma, Länsi-Suomen kirjapaino 1986. p. 233.

10 Papunen Pentti (1986): Rauman Seudun historia III. Rauma, Länsi-Suomen kirjapaino 1986. p. 238.

11 Interview with Eino Leino on 25 June 2014.

12 Interview with Eino Leino on 25 June 2014.

13 Hytönen & Seppänen (2009): Tehdään elementeistä. Suomalaisen betonielementtirakentamisen historia. Jyväskylä, Gummerus Kirjapaino Oy 2009; Interview with Esa Häkämies on 2 September 2014.

14 Hytönen & Seppänen (2009): Tehdään elementeistä. Suomalaisen betonielementtirakentamisen historia. Jyväskylä,

Gummerus Kirjapaino Oy 2009. p. 214–215.

15 Information provided by Erkki Leino on 1 September 2014; interview with Kaj Bergman on 18 August 2014.

16 Interview with Risto Saarisalo on 15 May 2014; interview with Esa Häkämies on 2 September 2014.

17 Interview with Erkki Leino on 15 May 2014.

18 Partnership agreement of Ky Leimet Kb, 17 November 1971 A file containing partnership agreements and memoranda of association... Leimet’s archives.

19 Memorandum of association of Leimet Oy, 6 September 1972 Folder containing partnership agreements and memoranda of association… Leimet’s archives.

20 Interview with Rolf Westerlund on 19 September 2014.

21 Information provided by Erkki Leino on 1 September 2014.

22 Unpublished history of Leimet by Leena Pietilä, p. 17; information provided by Erkki Leino on 1 September 2014; interview with Rolf Westerlund on 19 September 2014.

23 ’Leimet Oy:lle uusi teollisuushalli tl.

Lapin keskustaan”, Satakunnan kansa 4 December 1973.

24 Interview with Hannu Heikkilä on 15 May 2014.

25 Interview with Hannu Heikkilä on 15 May 2014.

26 Interview with Erkki Leino on 15 May 2014.

27 Interview with Marja-Leena Leino on 17 June 2014.

28 Excerpt from an interview with Hannu Heikkilä in Leena Pietilä’s unpublished history of Leimet.

29 Interview with Hannu Heikkilä 15 May

· 43 ·

2014; unpublished history of Leimet by Leena Pietilä, p. 28.

30 Excerpt from an interview with Arto Sarin in Leena Pietilä’s unpublished history of Leimet.

31 Leimet Oy’s financial statement documents 30 September 1988 and 30 September 1989; unpublished history of Leimet by Arto Tamminen.

32 Interview with Risto Saarisalo on 15 May 2014.

33 Leimet Oy’s financial statement documents 1990–1995.

34 Agreement on the use of an export manager, 14 July 1993 Folder containing partnership agreements and memoranda of association… Leimet’s archives.

35 Information provided by Antti Leino on 15 September 2014.

36 Unpublished history of Leimet by Leena Pietilä, p. 22; interview with Risto Saarisalo on 15 May 2014.

37 Leimet Oy’s financial statement documents, 1995–1999.

38 Leimet Oy’s financial statement documents, 2004–2007.

39 Email from Mikko Toivonen to Richard Oates on 7 November 2000. Folder in Leimet’s archives: SCL e-mails, 2000–2001, Leimet Oy. 40 Leimet Oy’s financial statement documents 2001–2003.

41 Interview with Risto Saarisalo on 15 May 2014.

42 Interview with Erkki Leino on 15 May 2014.

43 Interview with Henri Vuorinen on 12 August 2014.

44 Leimet Oy’s financial statement documents, 2001–2004.

45 Interview with Antti Leino on 17 June 2014.

46 Interview with Risto Saarisalo on 15 May 2014.

47 Interview with Esa Häkämies on 2

September 2014.

48 Interview with Risto Saarisalo on 15 May 2014.

49 Interview with Risto Saarisalo on 15 May 2014.

50 Interview with Antti Leino on 25 June 2014.

51 Interview with Erkki Leino on 15 May 2014.

52 Interview with Risto Saarisalo on 15 May 2014.

53 Leimet Oy’s financial statement documents, 2000–2013.

54 Leimet Oy’s financial statement documents, 2008–2013.

55 Interviews with Antti Leino on 17 and 25 June 2014.

56 Interviews with Antti Leino on 17 and 25 June 2014.

57 Interview with Henri Vuorinen on 12 August 2014; interview with Risto Saarisalo on 15 May 2014.

58 Interview with Antti Leino on 17 June 2014; interview with Henri Vuorinen on 12 August 2014.

59 Interview with Risto Saarisalo on 15 May 2014.

60 Interview with Antti Leino on 17 June 2014.

61 Interview with Henri Vuorinen on 12 August 2014.

62 Interview with Antti Leino on 17 June 2014.

63 Interview with Henri Vuorinen on 12 August 2014.

64 Interview with Antti Leino on 25 June 2014.

65 Interview with Risto Saarisalo on 15 May 2014.

· 44 ·

· 46 ·

PHOTO SUPPLEMENT

· 47 ·

The forge is the heart of the workshop of a village blacksmith. This picture shows the forge of the Kodiksami workshop in 2011. / Ässjan är hjärtat i en gårdssmeds smedja. Bilden av ässjan i smeden i Kodiksami är från 2011. ( J U H A K U R A L A )

The house where Jalmari Leino was born, photographed in 1950. The blacksmith Eino Leino still lives in the building, which has since been renovated. / Jalmari Leinos födelsehus 1950. Smeden Eino Leino bor fortfarande kvar i huset som sedermera har renoverats. ( L E I M E T O Y )

· 48 ·

A loom manufactured by Iisakki Pietilä. The picture was taken in the late 1930s. The iron parts of the loom were made by Jalmari Leino. / Iisakki Pietiläs vävstol. Bilden är tagen i slutet av 1930-talet. Järndelarna i vävstolen är tillverkade av Jalmari Leino. ( L E I M E T O Y )

Eino, Ester and Erkki Leino, with Eino’s stepmother Aina in front of their home at Kodiksami in summer 1950. Erkki was about six months old at the time. / Eino, Ester och Erkki Leino (vid cirka 6 månaders ålder) samt Einos styvmor Aina Leino framför hemmet i Kodiksami sommaren 1950. ( L E I M E T O Y )

· 49 ·

A ration card from the 1950s After the war, all items, including those needed by blacksmiths, were rationed. / Köpkort från 1950-talet. Efter kriget var alla varor, inklusive de som smeden behövde, ”på kort”. ( L E I M E T O Y )

· 50 ·

The first box shoe, which Eino Leino received from Cellit Oy as a model. / Den första pålskon som Eino Leino fick som modell från Cellit Oy. (LEIMET OY )

The first invoice for work carried out by Eino Leino (1964). / Den första fakturan på utfört arbete från 1964.

(LEIMET OY )

· 51 ·

A sheet press in front of the old workshop, which was used for making box shoe parts. / På bilden syns skivpressen framför den gamla smedjan. Med pressen tillverkades delar till pålskor.

(LEIMET OY )

Eino and Ester had ten children; other children from the neighbourhood are also posing in this picture. The photograph was taken in 1965, on the day when Erkki Leino finished his confirmation school. / Eino och Ester hade tio barn. Med på bilden finns också grannars barn. Bilden är från Erkki Leinos konfirmationsdag 1965. ( L E I M E T O Y )

· 52 ·

The new premises of Leimet Oy in 1974. / Leimet Oy:s nya lokaler 1974. ( L E I M E T

· 53 ·

OY )

These pictures showing Leimet’s factory hall were taken between 1974 and 1977. The black and white photograph shows a sheet cutter. / Bilderna av Leimets produktionshall är från 1974–1977.

Den svartvita bilden visar plåtskärarmaskinen. ( L E I M E T O Y )

· 54 ·

An aerial photograph showing the first unit of the Olkiluoto nuclear power plant under construction. Leimet was involved in the construction work between 1974 and 1976. / Flygfoto av byggarbetena av första reaktorn av Olkiluoto kärnkraftverk. Leimet deltog i bygget 1974–1976. ( L E I M E T O Y )

· 55 ·

Leimet was sold to Teräspeikko in May 1980. The picture shows Eero and Eino Leino, Jalo Paananen and Erkki Leino. / Leimet såldes till Teräspeikko i maj 1980. På bilden Eero och Eino Leino, Jalo Paananen och Erkki Leino. ( L E I M E T O Y )

· 56 ·

Pauli Sarin operating a rock point welding machine at Leimet’s plant in 1986. The automated welding machine made by Finnrobot was a prototype, which never worked in a satisfactory manner.

However, the picture shows that Leimet has continuously striven to achieve efficiency improvements. / Bilden visar Leimets fabrik 1986. Pauli Sarin arbetar med en svetsrobot för tillverkning av bergskor.

Svetsautomaten som levererats av Finnrobot var en prototyp och den fungerade aldrig som den skulle. Bilden vittnar ändå om Leimets oavbrutna strävan efter att effektivisera produktionen.

(LEIMET OY )

On a visit to Stabilator AB’s pile plant at Västerhaninge in Sweden in 1989. / Exkursion till Stabilator AB:s pålfabrik i Västerhaninge 1989. ( L E I M E T O Y )

· 57 ·

Eero Leino on Vaasa Maraton – his time was 3:10:20. / Eero Leino på Vasa Maraton, målgång på 3:10:20. ( L E I M E T

· 58 ·

OY )

Leimet’s piling equipment in use in the 1990s: Rock points made by Leimet and pile reinforcing bars waiting for casting. A pile driving rig driving a pile into the ground.

Piles are joined together using Leimet’s ABB joints. / Leimets påltillbehör i användning på 1990-talet: Bergskor från Leimet och armering för pålen väntar på gjutningen. Pålkranen driver ner pålen och pålarna skarvas med Leimets ABB-skarv.

(LEIMET OY )

· 59 ·

Leimet has organised events for its personnel on many occasions. This picture was taken in April 1994. In this event, the following employees received badges of merit: (from left to right) Mauri Korkka, Mikko Toivonen, Kari Koivunen, Jouko Hakala, Harri Heikkilä, Hannu Heikkilä and Jukka Ketonen. The well-being of personnel has always been important for Leimet’s management. The gifts given to employees leaving for holiday and consideration of training initiatives submitted by the staff are an indication of this. / Festligheter med anledning av välutfört arbete är vanliga på Leimet: denna bild är tagen i april 1994. Utmärkelser tilldelades (från vänster) Mauri Korkka, Mikko Toivonen, Kari Koivunen, Jouko Hakala, Harri Heikkilä, Hannu Heikkilä och Jukka Ketonen. Leimets ledning har alltid månat om personalens välbefinnande och detta har realiserats bland annat som semestergåvor samt lyhördhet för de anställdas önskemål om utbildning. ( L E I M E T O Y )

Leimet acquired the British company Synergy Components Ltd in autumn 2000. / Leimet köpte engelska Synergy Components Ltd hösten 2000.

(LEIMET OY )

· 60 ·

The agreement between Leimet and Hercules Grundläggning Ab on the transfer of Scanpile Ab’s business to Leimet was signed in October 2001. The picture shows Mikko Toivonen, Erkki Leino, Göran Hamberg (Managing Director of Hercules) and Erik Boman (legal counsel of Hercules). The acquisition was extremely important for Leimet as it helped the company to boost its market share in Sweden by 40 per cent. / Avtalet mellan Leimet och Hercules Grundläggning AB om överföring av Scanpile AB:s verksamhet till Leimet undertecknades i oktober 2001. På bilden Mikko Toivonen, Erkki Leino, Hercules VD Göran Hamberg och jurist Erik Boman. Förvärvet var mycket viktigt för Leimet vars marknadsandel i Sverige ökade med 40 procent. ( L E I M E T O Y )

An Arho welding robot working on rock points. The machine, which helped Leimet to increase its capacity, was purchased in 2006. Arho remains the only robot cell that Leimet has bought from abroad. / Svetsroboten Arho tillverkar bergskor, investeringen i mer kapacitet gjordes 2006.

Tillsvidare är Arho den enda robotcell som Leimet har köpt från utlandet. ( L E I M E T O Y )

· 61 ·

Leimet’s subsidiary, Joleikon Oy, was created

by Erkki’s brother Jorma. Jorma was already working at Leimet in the late 1960s, making steel shoes for piles.

/ Leimets dotterbolag Joleikon Oy är ett verk av Erkkis bror Jorma Leino. Redan på 1960-talet var Jorma med om att tillverka pålskor med vinkelstålsinfästning på Leimet.

After completing vocational school, Jorma went to work at Eino Leino Ky, which in those days was located at the old blacksmith’s workshop, and the hall built in 1966. In 1985 Jorma purchased the machinery of Eino Leino Ky. A few years later he also bought its premises. As part of the purchase, the partnership was turned into a limited company.

Efter yrkesskolan började Jorma arbeta i kommanditbolaget Eino Leino Ky, som verkade i den gamla smedjan och hallen från 1966. År 1985 köpte Jorma bolagets maskiner och några år senare även byggnaderna. Samtidigt ändrades bolagsformen till aktiebolag.

Leimet Oy bought the shares of Joleikon Oy from Jorma Leino in March 2008. Joleikon manufactures high-quality machined and heat-treated components for conveyor chains, locks for pile joints and hardened top pins for rock points. For example, the top pins of rock points used in reinforced concrete piles must be able to withstand enormous pressures when piles weighing several tonnes are driven into rocky soil.

Leimet Oy köpte Joleikon Oy:s hela aktiestock av Jorma Leino i mars 2008. Joleikon tillverkar högkvalitativa maskinbearbetade och värmebehandlade komponenter till transportband, skarvlås för pålar och härdade bergskodubbar. Dubbarna på armerade betongpålar måste vara otroligt starka när pålarna, som väger flera ton, drivs in i stenig mark eller i berg.

· 62 ·

(LEIMET OY )

Antti Leino and his wife have four children and the company business often takes priority over family matters, which is natural in a family enterprise. Antti Leino has thoroughly enjoyed his work as Managing Director. He says that he has learned a great deal during these years, even though the company occasionally has faced strong pressures. / Antti Leino och hans fru har fyra barn, och familjen lever delvis på Leimets villkor, som så ofta är fallet i familjeägda företag. Leino har upplevt tiden som företagschef som mycket givande och lärorik, även om den ibland också har varit påfrestande. ( L E I M E T O Y )

· 6 3 ·

Leimet Oy’s Board of Directors in 2014. In the front row (from left to right): Anni-Leena Katajisto, Erkki Leino and Risto Saarisalo; in the back row (from left to right): Risto Leino, Ari Lammi and Antti Leino. / Leimet Oy:s styrelse 2014. Nedre raden från vänster: Anni-Leena Katajisto, Erkki Leino, Risto Saarisalo. Övre raden från vänster: Risto Leino, Ari Lammi, Antti Leino. ( L E I M E T O Y )

Leimet’s personnel posing for a photograph in the factory hall in 2014. / Personalen fotograferad i hallen 2014. ( L E I M E T O Y )

· 6 4 ·

Mauri Ruisaho has worked at Leimet for many years and currently serves as the chief shop steward. / Mauri Ruisaho har jobbat länge på Leimet och är i dag huvudförtroendeman (fackombud) på företaget. ( L E I M E T O Y )

· 6 5 ·

Pile-driving test and stress test. In the pile-driving test, a concrete pile is hit against a surface (such as a steel plate or rock). The number of hits is 1,000 and the stress level stands at 28 Mpa. If the product withstands the stress, it can be marked as tested in accordance with EN-12794 and entered in the piling class A. / Slagprovning och belastningsprovning. Vid slagprovning slås en betongpåle mot en anslagsyta (t.ex. stålplatta eller berg), 1 000 slag med tryckspänningen 28 Mpa. Om produkten tål belastningen kan den ges klassifikation A enligt standarden EN-12794.

(LEIMET OY )

· 66 ·

Eino Leino operating a machine hammer at his workshop in July 2004. / Smeden Eino Leino använder maskinhammaren i sin smedja i juli 2004. ( E S A L E I N O )

Erkki Leino playing organ in 2013. / Erkki Leino spelar orgel 2013.

· 67 ·

(LEIMET OY )

LEIMETS HISTORIK

· 69 ·

Bilden är tagen i Kodiksami 1925 på andakten med anledning av Serafia Lundens 90-årsdag. Till höger på bilden skymtar smedjan som smeden Jalmari Leino fick i arv av sin far Juho. ( L E I M E T O Y )

1

EN SMEDSL ÄKT

Björneborg Tammerfors

Raumo

Vittis

Lappi

Lahtis Tavastehus Forssa Nystad

Åbo

Helsingfors

”BÄTTRE MED EN S MED ÄN T I O PR ÄSTE R” I slutet av 1860-talet hade invånarna i byarna Kodiksami och Mäentaka (i tidigare Lappi kommun som numera hör till Raumo stad i västra Finland) ett dilemma: byarna saknade nämligen en egen smed. Lösningen var att de byggde en smedja på backen Nokanmäki i Kodiksami och sökte efter en lämplig smed. Slutligen hittade de smedgesällen Juho Gabriel Grönholm, som var hemma från byn Mullila i grannsocknen Euraåminne.1 Ursprungligen var Juho en av de tiotals torparna på Vuojoki herrgård, som betalade arrende för sin odlingslott genom arbete, med andra ord genom att göra dagsverken på gården. Att lära sig ett hantverk var ett sätt för en torpare att lindra den osäkerhet som torparlivet innebar, och därför hade Juho tagit anställning som gesäll hos en smed. Juho lämnade torpet i Mullila och gesällanställningen bakom sig cirka 1870 och flyttade till Kodiksami.

Bland hantverkarna på landsbygden hade smeden sannolikt det högsta anseendet. Visserligen hade skomakare, snickare, skräddare och andra hantverkare hög status, men smeden spelade en betydande roll för livet och existensen på landsbygden: utan smedens insats kunde man inte skörda säden eller hugga träden, eller köra sädeskornen ut till kvarnen eller till marknaden · 72 ·

för försäljning. Därför fick smederna ofta också bättre betalt för sina prestationer än de andra mästarna.2 Ännu i slutet av 1800-talet var smedens arbetsmiljö och arbetets karaktär omgivet av ett hemlighetsfullt skimmer. I härden hade smeden kontroll över elden och med städet och hammaren fick han metallen att böja sig för hans vilja. Smedjan var mörk och svart av sot, den enda ljuskällan var en pärta i klykan på väggen eller en oljelampa. Man bländades av den vitglödande ässjan och överväldigades av de rytmiska slagen av metall mot metall.

Det sades att man hellre var osams med prästen än med smeden, för om man råkade i trätomål med smeden kunde det hända att man fick ett dåligt skär. Kvaliteten på liarna som smeden smitt eller vässat kunde vara avgörande för en lyckad skörd eller höbärgning. Liebladet måste vara hårt och vasst för att arbetet skulle löpa. På grund av arbetets natur måste både smeden – och även hans kunder – besitta goda samarbetsfärdigheter och kunna handskas med folk. Om smedens status vittnar ett talesätt enligt vilket ”det är bättre med en smed än tio präster”. Smederna åtog sig ändå inte prästens uppgifter, trots att de ibland rörde sig på samma område.

S MEDENS ARBETE I byarna fanns ofta en smedja, som ägdes av smeden eller av bysamfundet, där smeden arbetade med bybornas beställningar. Så var fallet även i Kodiksami.

Smeden gick också runt på gårdarna och utförde sysslor i gårdens egen smedja. Då var han gäst på gården och fick bland annat äta i kammaren tillsammans med värdfamiljen, innan han begav sig iväg till följande gård. Under bråda tider hände det att smeden stannade flera veckor på en gård.3 Smedens arbete följde årstiderna: på våren smidde man hästskor och hästskosömmar, tillverkade nya yxor och vässade gamla yxeggar – och vässade tiotals lieblad. Förutom alla andra färdigheter måste smeden kunna avgöra exakt när det var dags att slå till. Vid vällning (smidessvetsning) måste han handla snabbt, när metallen som bearbetades hade exakt rätt temperatur. Metallstycket hettades upp och kyldes ner några gånger tills det hade nått en temperatur inte långt från smältpunkten. Då tog smeden upp det vitglödgade järnet på städen och knackade ytorna mot varandra med några hammarslag.

Om detta skedde vid exakt rätt tidpunkt och temperatur, sammanfogades ytorna till ett stycke. Efter att stycket hade jämnats ut var fogen praktiskt taget osynlig för en utomstående.4 Gårdarna som anlitade smeden ställde ofta till smedens förfogande en hjälpkarl som hade till uppgift att lägga kol i ässjan, pumpa bälgen och hjälpa · 73 ·

till med att bearbeta järnet. Då hanterade smeden en hammare på några kilo och hjälpkarlen svängde en tyngre slägga. Smeden lyfte järnstycket ur ässjan upp på städet och sedan började han och hjälpkarlen slå ”rytmen”, dvs. slå turvis snabba slag med släggan och hammaren. När smeden slog med hammaren mot städets sida, var det ett tecken för hjälpkarlen att sluta. Sedan avslutade smeden arbetet med den mindre hammaren.5 För det mesta fick bysmeden sin betalning i olika varor, för inte ens bönder rörde sig alltid med pengar i 1800-talet. Allt kunde man ändå inte byta sig till och därför måste man på något sätt få pengar till varor som låg utanför byteshushållningen. På 1800-talet ordnades det i Raumotrakten marknad två gånger om året, på hösten och vintern. Vintermarknaden upphörde i Raumo 1886 och i Nystad 1907. Höstmarknaden hölls i Raumo lite före Mikaelidagen i slutet av september och i Nystad ett par veckor senare. Marknaderna hade under 1800-talet förlorat sin ekonomiska betydelse och sågs mest som folknöje. De ansågs leda till mången slags förtret och ofog, såsom supande, knivslagsmål, stölder och hästplågeri. Enligt en samtida observation var det svårt att på eftermiddagen hitta en nykter man bland allmogen.6 Självfallet såldes det också annat än sprit på marknaden. Där fanns kött, smör, bakverk, äpplen, strömming, sik – och smidesalster. Även Juho sålde produkter från sin smedja på marknaden, mest lär det ska ha rört sig om olika eggverktyg. Ett barnbarn mindes honom som ”en världsvan man”.7 En gång hade Juho lånat en häst i Kodiksami och begett sig till marknaden i Nystad där han också lyckades sälja sina alster, men dessvärre lyckades han inte behålla förtjänsten. I stället köpte han sprit för pengarna och drack dessutom en hel del av den, precis som unga män plägade göra på marknaden. Men de verkliga problemen uppstod först vid hemfärden – då råkade han ta fel häst och åkte hemåt mot Kodiksami med den. Den unge smeden hann inte långt från Nystad förrän polismakten hann upp honom. I rådhusrätten åtalades Juho sedan för häststöld och dömdes för brottet. Juhos son Jalmari kommenterade senare händelserna: enligt honom var Juho i grund och botten en hedersman som inte tolererade något fusk. Förmodligen hade spriten spelat smeden ett fult spratt så att han inte kunde urskilja lånehästen från en annan.

Det berättas också att medan Juho Grönholm satt av sin fängelsedom på Kakolabacken i Åbo så fick han en kallelse från ovan och blev frälst. Bedjarna, som är den äldsta väckelserörelsen inom den evangelisk-lutherska kyrkan i Finland, har sedan 1700-talet verkat i ett område i västra Finland som omfattar Nystad, Letala, Raumo, Björneborg, Kankaanpää, Kumo, Eura, Kiukais, Säkylä, Kjulo och Lappi. Rörelsens bakgrund finns i pietismen, som uppstod på 1600-talet i Tyskland varifrån den med informatorer och soldater spreds · 74 ·

även till Finland. En viktig person för den tidiga bedjarrörelsen i mitten av 1700-talet var herdeflickan Lisa Eriksdotter. Hon blev frälst och gav genom sina egna upplevelser upphov till en stark religiös folkrörelse som de lokala kyrkoherdarna skickligt hanterade. För Juho lär väckelsen och därav en bättre livsföring ha haft enbart positiva effekter. När han hade avtjänat sitt straff deltog han aktivt i bedjarnas verksamhet i västra Finland.

S MEDS L ÄKT E Juhos familj i Kodiksami omfattade hustrun Loviisa och tre flickor och fem pojkar. Familjen bodde i en torftig byggnad med stuga och kammare. Om vintrarna var den så kall att man måste slå sönder isen i vattenkaret som stod i stugan. Man stoppade om barnen väl för natten, de äldre sov i stugan och de yngre i kammaren med föräldrarna.8 Förhållandena var svåra och det rådde stor fattigdom. En efter en flyttade Juhos barn bort, en del emigrerade till Amerika och en del gifte in sig på gårdar i trakten. Juho lärde sonen Jalmari att bearbeta metall – vällning, härdning och andra tekniker för tillverkning av smidesföremål. När Juho dog 1912 var Jalmari redan förmögen att överta faderns plats i smedjan på Nokanmäki i Kodiksami by.

Det var i dessa tider som Jalmari Grönholm bytte efternamn. Den finsksinnade kulturnationalismen förstärktes i slutet av 1800-talet och början av 1900-talet. Inspirerade av den nationalistiska andan tog många finnar finska efternamn i stället för de svenska. Vid seklets slut gick även Jalmari till prästen för att byta efternamn från Grönholm till Leino.

Sekelskiftet var en tid av stor ekonomisk aktivitet. Utvecklingen gick framåt även i Lappi: den första telefonen kom till kommunen 1898 när handelsman Lehtinen från Raumo lät dra en telefonledning till sin brors handelsbod.9 År 1914 fanns det hela 55 telefoner i Lappi, och kommunen elektrifierades i början av 1920-talet.10 Våren 1918 utbröt ett inbördeskrig i Finland. Jalmari Leinos rörelser under denna tid är inte kända. Eftersom han hörde till arbetarklassen associeras han på ett naturligt sätt till de röda. Som en hängiven kristen undvek han sannolikt våldsamheter efter bästa förmåga.

Jalmari gifte sig med Elsa Maria Kivimäki och paret fick två barn. Frans föddes 1916 och Eino den första april 1925. Den unge Einos första minnen anknyter till smedjan. En junimorgon 1929 vaknade Eino, som då var fyra år gammal, och tittade ut genom köksfönstret. Han såg en folksamling vid smedjan som hade reducerats till rykande ruiner. Eftersom smedjan hade va· 75 ·

rit oförsäkrad och byborna verkligen behövde sin smed skaffade de samfällt fram allt material som Jalmari behövde för att bygga en ny smedja. Ännu samma höst byggde Jalmari och Frans själva en ny smedja. Smedens traditionella sysslor utökades snart med ny verksamhet när Jalmari Leino inledde samarbete med snickaren Isak Pietilä i grannbyn Kaukola. Pietilä, som hade lärt sig nya affärsprinciper i Amerika, hade i samarbete med vävare utvecklat en ny vävstol som salufördes under namnet Vipu. Den funktionella vävstolen fick stor efterfrågan, och i början av 1930-talet frågade Pietilä om smeden Leino kunde tillverka järndelar för vävstolen. Underleverantörskontraktet innebar ett säkrare levebröd för smeden och hans familj, som inte längre behövde förlita sig enbart på bybornas beställningar. År 1934 dog Jalmaris och Elsas förstfödde, Frans, bara 17 år gammal i sviterna av en brusten blindtarm. När byns karlar kom på kondoleansbesök var det en av dem som konstaterade att Frans frånfälle drabbade hela byn och att det nog inte blir något av lille Eino. Jalmari försvarade emellertid sin son med att säga att det med tiden nog ska bli en karl av Eino med. Eino hade redan hjälpt sin far med smidesarbetet: bland annat hade han hjälpt fadern att tillverka gångjärn till Penttilä gård som hörde till smedens kunder.11 Einos mor Elsa led av ett svagt hjärta och dog den 1 december 1936. och fadern Jalmari dog fyra år senare i april 1940, strax innan han skulle fylla 52.

Således hade Eino, bara 15 år gammal, förlorat hela sin familj.

DEN T REDJ E GENER AT I O NE N Den föräldralöse Eino stannade kvar på Nokanmäki med sin styvmor. Hans färdigheter som smed var ingenting att skryta med, han hade ingen erfarenhet av svårare uppgifter och ingen att fråga om råd. Utrustningen i smedjan omfattade en borrmaskin, en dålig smärgelslip, ett antal hammare, mejslar och några städ och några andra enkla verktyg. Dessutom var landet i krig och det var svårt att få tag på järn, vilket innebar mindre jobb för smeden. ”Det fanns nog ingen anledning att dra på smilbanden”, mindes Eino sin belägenhet. På den tiden arbetade han ofta som dräng hos andra. Eino fortsatte att tillverka järndelar för Vipu-vävstolarna trots att han upplevde det som vanskligt.12 I april 1943 ryckte Eino in i armén. I smedjan på kavalleriets utbildningscentrum i Villmanstrand blev Eino utomordentligt skicklig på att sko hästar och att tillverka hästskor var vid det här laget en smal sak för honom. Efter kriget skodde smeden i Kodiksami även hästar.

Under fortsättningskriget deltog Eino i 2:a kompaniet i Jägarbataljon 4 i striderna i Vuosalmi på Karelska näset, där han sommaren 1944 förlorade sin · 76 ·

barndomskamrat från Nokanmäki. Veckan i Vuosalmi lämnade ett bestående minne också på grund av att männen i stridens hetta inte sov en blund under hela tiden. Sedan följde lapplandskriget varefter Eino fullföljde sin militärtjänst efter kriget och återvände sedan till Kodiksami.

För att utveckla sina färdigheter tog Eino i början av 1946 anställning som lärling hos smeden Hellman (Hailio) i Eura. Eino var bekant med smederna via sin far, och han trivdes åtta månader som lärling. I Eura träffade Eino Ester Katila och gifte sig med henne i augusti 1948. Eino och Ester fick sammanlagt tio barn, den äldste, Erkki, föddes i december 1949 och den yngsta, Tuula, femton år senare.

Eino gick målmedvetet in för att utveckla både sin yrkesskicklighet och sina verktyg. Han drog en tio meter lång skarvsladd till smedjan och elljuset som ersatte oljelampan innebar en märkbar förbättring i arbetsförhållandena. År 1946 köpte han i gassvetsningsutrustning av en firma i Björneborg och utökade på så sätt utbudet av tjänster i Kodiksami smedja.

Eino byggde dessutom en maskinhammare – själv och utan ritningar, efter modell av motsvarande maskiner som han sett hos bekanta. Det tog honom ungefär ett år att konstruera och färdigställa maskinen vid sidan av de andra sysslorna, men våren 1950 var maskinhammaren klar. Eino Leino minns hur det äldsta barnet Erkki satt i Esters famn och såg när maskinhammaren sattes igång och hur de hårda slagen fick barnet att blinka med ögonen. I slutet av 1950-talet skaffade Eino Leino sin första utrustning för elsvetsning i Åbo.

På 1950-talet fanns det gott om arbete. Smedens liv var jäktigt och dagarna långa: Eino gick till smedjan klockan sju på morgonen och jobbade på till åtminstone sju på kvällen. Ester fick ensam ta hand om familjen. Om höstarna hade Eino fullt upp med att smida plogblad och nya skär – traditionella vällningsarbeten för smeden. Under de första åren efter kriget rådde det brist på allt material. Man skulle anhålla om material från folkförsörjningen, och det hände en gång att Eino bara fick 150 kg järn i stället för 500 kg vilket han begärt.

Under 1950-talet återhämtade sig Finland dock snabbt från kriget och kristiden. Ransoneringskorten avskaffades och man fick på nytt tillgång till bland annat stenkol som behövdes som bränsle i smedjan. Stenkolet transporterades med buss från Åbo hamn till smedjan i Kodiksami. Finland var värd för OS 1952 och samma år korades en finländska till Miss Universum. Det sovjetiska arrendeområdet Porkala udd återlämnades till Finland 1956.

Den ekonomiska och industriella utvecklingen styrde både produktionen och konsumtionen in på nya spår i slutet av 1950. Mekanisering och tillverkning av stora serier i kombination med en växande metallindustri innebar att · 77 ·

de traditionella gårdssmedernas arbetsuppgifter minskade. För Einos del innebar detta bland annat insättning av nya yxblad och tillverkning av traktorskär och vändplogar. Smedens arbete var ändå i hög grad manuellt, det var inget tal om serietillverkning, trots att han tillverkade mängder av yxblad och plogar. När gjutjärnsgrytan fick en spricka tog man den till smeden för reparation.

Smedjan hade även bibehållit sin sociala funktion. Karlarna som kom för att uträtta ärenden vid smedjan talade ibland till och med livligt om sina egna angelägenheter utan att bry sig om smedens närvaro. Det hände att Eino blev störd av pratet, men han måste samla tankarna och koncentrera sig på det krävande arbetet. Å andra sidan kunde han ha nytta av kunderna, som till exempel den gången när en väntande kund monterade bindningar på sonen Erkkis skidor medan Eino arbetade.

· 78 ·

Flygfoto av familjen Leinos hus och smedjan fr책n 1966.

Uppe till v채nster syns den halvf채rdiga tillbyggnaden.

(LEIMET OY )

2

ETT INDUSTRI­ FÖRETAG

PÅLTI L L BE HÖR – EN KOPPLING TI L L F R A M TI D E N År 1964 tipsades Eino om en ny produkt, nämligen pålskor för betongpålar som används vid grundläggning, för vilka det tammerforsbaserade företaget Cellit sökte en underleverantör. I början av 1950-talet avtog användningen av träpålar vid grundläggningsarbeten. Tidigare hade man använt träpålar men med effektivare täckdikning och kloaksystem murknade de lätt upptill. Detta gav senare upphov till stora problem när man blev tvungen att manuellt förstärka och iståndsätta byggnadsgrunder underifrån. En betongpåle var 15–16 meter lång och med hjälp av skarvar kunde man slå ner hela fyra pålar efter varandra. I början göt man pålarna på bygget. Spetsen av pålen som drevs ner i marken skyddades mot stenar med relativt enkelt konstruerade pålskor. 13 Eino åkte till Tammerfors för att prata med Cellits ledning. Där ombads han att föreställa sig en situation där Cellit får en beställning på 20 kilometer betongpålar: Skulle Einos smedja klara av att tillverka 2 000 pålskor på en mycket kort tid? Eino kände det som en väl tilltagen utmaning, han saknade ju dessutom ordentliga verktyg. Cellits ledning gav Eino ett modellexemplar på en pålsko och beställde ett provparti på 500 stycken. Pålskorna från Einos smedja tillfredsställde Cellit, parterna tecknade ett avtal och den första fakturan för pålskor utställdes den 19 augusti 1964.

Gårdssmedens sysslor fick nu ge vika. Einos söner var i slutskedet av sina studier och behövde arbete. Med andra ord var det nödvändigt att utveckla och expandera smedjans verksamhet.

1960-talet kännetecknades i Finland av en snabb ekonomisk utveckling.

Urbaniseringen tilltog när efterkrigstidens stora årskullar nådde arbetsför ålder och flyttade i massor från landsbygden till tätorterna. Den därav följande bostadsbristen måste självfallet avhjälpas med mängder av bostadshus och ny service. Förorter byggdes runt de gamla tätorterna.14 Finlands ekonomi fick dessutom skjuts av att valutan devalverades med 30 procent 1967.

I och med familjen Leinos framgångar inom affärslivet blev den gamla smedjan för liten. År 1966 byggde man ut smedjan med en hall på 10 × 15 meter. År 1969 breddade Leimet sitt produkturval när Betonila Oy beställde bergskor av företaget. Betongpålens spets förses med en bergsko när underlaget vid grundläggning är stenigt eller består av berg och spetsen måste vara speciellt hård och tålig. Dessutom förankrar bergskon pålen i berget så att pålen inte ska glida när den slås ner i bergslänter.

Från och med 1960-talet sålde Leino & Pojat påltillbehör till flera kunder utöver Cellit och Betonila. Till dem hörde bland annat Semera Oy, Raseborgs Tegel Ab, A-Elementti Oy och Soraseula Oy.15 Redan i ett tidigt skede · 82 ·

bestämde sig Eino för att sälja direkt till företagen, och han avvisade cementgjuteriernas partihandels erbjudande om förmedling av pålskor mot 7 procent provision.

DET T REDJ E GENER AT IONSSK I F TE T OCH NYA MARKNAD E R Ända från sin tidiga barndom minns Erkki Leino en sed som fadern Eino lärt sig den av sin far Jalmari och som han alltid utförde som avslutning på arbetsdagen: invid ässjan och städet tog Eino av sig mössan, knäppte händerna och läste Herrens välsignelse. Den kristna övertygelsen har sedermera gett Erkki kraft i motgångar både privat och i affärslivet.

Erkki gick i folkskola 1956–1963, varefter han studerade i Raumo för yrkesexamen för plåtslagare-svetsare 1963–1965. Han gjorde väl ifrån sig i smedjan men hans verkliga begåvning låg på andra områden. Erkki sög i sig kunskap från alla håll, från att spela orgel till att leda affärsföretag – han hade ett fenomenalt minne och en enorm kunskapstörst. I slutet av 1960-talet arbetade Erkki redan på kontoret. Risto Saarisalo, senare styrelseordförande för företaget, beskrev Erkki som en man som besitter affärskänsla, en föregångares förmåga att utveckla ett affärsföretag och en förmåga att ta kunderna på ett empatiskt sätt, vilket hans kompanjoner också uppskattade.16 Brodern Eero profilerade sig genom sitt mer kärva och rättframma sätt snabbt som en tuff men rättvis arbetsledare på gräsrotsnivån. Under hans ledning löpte produktionen effektivt. Han besatt också tekniskt kunnande.

Tack vare Eero skapades en företagsengagerad arbetskultur på Leino & Pojat.17 I början av 1970-talet var tiden mogen för en generationsväxling. Erkki och Eero hade ju i praktiken redan tagit över utvecklingen och ledningen av affärsverksamheten. Leino & Pojat omvandlades till kommanditbolaget Ky Leimet Kb Erkki Leino & Co i november 1971. Erkki blev ansvarig bolagsman (komplementär) med yngre brodern Eero och fader Eino som tysta bolagsmän (kommanditdelägare).18 Redan i september 1972 omvandlades kommanditbolaget till aktiebolag där Erkki hade aktiemajoriteten.19 Företagets namn, en sammansättning namnet ”Leino” och ordet ”metall“, uppfanns av företagskonsult Vilho Hintsanen.

Erkki Leino företog sin första resa till Sverige för att främja exporten i september 1971 tillsammans med magister Reijo Anttila. Alla företag som de besökte förhöll sig mycket vänligt till de nya kontakterna och visade intresse för Leimet. · 8 3 ·

Kaj Bergman, som Erkki var bekant med på Betonila Oy, säger sig ha bidragit till uppkomsten av samarbetet mellan svenska Stabilator AB och Leimet. I september 1971 visades Leino och Anttila in hos avdelningsingenjör Per Liedholm och dennes assistent Rolf Westerlund på Stabilator. ”Det sägs att det första intrycket är av största vikt. När Erkki första gången besökte Stabilator var han väl förberedd och gav ett pålitligt intryck”, var Westerlunds minne av mötet.20 Erkki kom ihåg vad Liedholm, som gav ett stramt intryck, sa innan de gick: Hörni pojkar, kom ihåg att vässa pennan innan ni sätter ihop offerten.21 Stabilator AB beställde det första provpartiet på 1 200 pålskor i november 1971. Leveransen sköttes enligt avtal och kvaliteten på varan höll den nivå som Leimet var känd för, vilket bidrog till uppkomsten av en bestående affärsrelation. Stabilator hade som kutym att hålla fast vid pålitliga leverantörer, vilket också hjälpte Leimet att behålla företaget som kund trots andra konkurrenter. Erkki Leino och Rolf Westerlund kom att stå varandra mycket nära. Westerlund var anställd inom anskaffningen på Stabilator fram till 1982.22 Marknaden i grannlandet var bättre utvecklad och större än i Finland. I Sverige hade man 1965 lanserat det så kallade miljonprogrammet som gick ut på att avhjälpa bostadsbristen med en miljon bostäder. Det finländska företaget tillverkade högkvalitativa påltillbehör för denna marknad och dessutom på ett väldigt kostnadseffektivt sätt jämfört med svenska företag. Ännu på 1970-talet hade Leimet ett halvdussin konkurrenter i Sverige, men dessa såg sig utkonkurrerande av Leimet och några stora svenska företag.

Erkki Leinos angenäma personlighet och pålitliga och ärliga karaktär var viktiga faktorer för Leimets framtida framgångar i Sverige. En viktig tillgång var även Erkki Leinos svenskkunskaper. Han lärde sig språket på egen hand i mitten av 1970-talet. När Matti Sarén, som skött försäljningen till Sverige, lämnade företaget 1978, kunde Erkki själv sköta alla förhandlingar på svenska.

Under första hälften av 1970-talet utgjorde exporten cirka tio procent av Leimets omsättning.23 I början av 1980-talet hade Leimet sex kunder i Sverige: Stabilator AB, Ekebro AB, Skånska Sementgjuteriet AB (senare Skanska), Byggnads- & Industriservice AB BINAB (senare NCC), Granit och Betong AB och Tollarps Betong och Pålning AB. År 1983 fick företaget sin första norska kund, Seijerstads Betong Peler A/S (senare Nor-Pel A/S).

· 84 ·

L EI MET FLY T TAR FR ÅN NO K A NM Ä K I I KODIKSAMI T ILL L A PPI Redan i början av 1970-talet insåg man på Leimet att den gamla smedjan och tillbyggnadshallen med det omgivande gårdsområdet var alltför trånga och opraktiska. I hallens gavelvägg fanns ett enda svetsutsug som var ungefär lika stort som ett väggur. Allt svetsades manuellt, i hallen fanns en plåtskärmaskin och några pressar. Personalutrymmena för de som mest tio anställda bestod av ett kyffe på cirka 2 × 3 meter. Där åt de anställda, umgicks, spelade kort och – såsom brukligt var – rökte ohämmat. Arbetskläderna var gamla gångkläder och ryggen på blåstället kunde prydas med vilket företagsnamn som helst.24 På Leimet höll man från första början kontroll på kvaliteten som företagets trumfkort i konkurrensen. Eero Leino kunde mycket väl skicka en undermålig produkt tillbaka till svetsaren. Genom kvalitetskontrollen blev högsta kvalitet i arbetet en självklarhet för alla anställda.25 Leimet flyttade in i nya lokaler på industriområdet i Lappi kommun i september 1973. De nya lokalerna på nästan 1 000 kvadratmeter och den omgivande infrastrukturen gav företaget goda tillväxtmöjligheter för en lång tid framöver. Nya maskiner gjorde arbetet mindre fysiskt ansträngande. Den nya hallen rymde också 300 kvadratmeter personalutrymmen. Även den allehanda utstyrseln blev ett minne blott, när Leimet började bekosta arbetskläder för sina anställda.

Eino Leino trivdes inte i de nya lokalerna: han tog en dubbsvarv och flyttade 1977 till den gamla verkstaden där han tillverkade bergskodubbar för sitt eget kommanditbolags räkning. Han arbetade aktivt ända till sin pensionering 1990.26 Erkki Leino träffade sin blivande fru Marja-Leena Salmi när han i arbetets tecken råkade besöka Kjulo vårvintern 1974. Han bjöd Marja-Leena, som arbetade i bankbranschen, på middag. ”Vad är nu detta”, minns Marja-Leena att hon tänkte då.27 Följande gång de sågs tog Erkki Marja-Leena med på en biltur till Lappi och till Leimet. Marja-Leena berättade att Erkkis engagemang i familjeföretaget klargjordes på en gång, eftersom företaget var det enda han talade om i början. Erkki och Marja-Leena gifte sig 1978 och småningom stannade hon hemma i stället för att arbeta. Paret fick tre barn. Leimet hade alltid varit ett familjeföretag, och familjen har varit en stor kraftkälla och ett viktigt stöd även för Erkki Leino. Marja-Leena arbetade i flera etapper på företagets kontor och hon var styrelsesuppleant sedan 1982. Bolagsstämman valde henne till ordinarie styrelseledamot den 28 april 2003, och hon verkade på den posten fram till den 31 maj 2012. · 85 ·

OL KI LUOTO OCH FÖRBÄT T R AD E PÅ LSK A RVA R Ännu i mitten av 1970-talet saknades det i Leimets produkturval de allra viktigaste påltillbehören, nämligen pålskarvarna som sätts in mellan betongpålarna. En mer avancerad skarvningsteknik för pålar hade importerats till Finland från Sverige där marknaden för pålskarvar dominerades av två modeller, nämligen Hercules och ABB. Före de avancerade modellerna hade man i Finland skarvat pålar med en enkel skarvhylsa, med andra ord en kvadratisk mantel som endast täckte påländarna och höll dem mot varandra. Pålarna glappade i hylsan och skarven hade dålig momenttålighet. Den momentstyva skarven av typ ABB, liksom den konkurrerande skarven av typ Hercules, var ingjuten i betongpålen vilket gav pålen 20 procent bättre bärförmåga.

ABB-skarven var en såkallad könlös skarv, medan Hercules-skarven hade en hanfläns och en honfläns. En nackdel med den senare skarvtypen var att man blev tvungen att vrida på pålarna på bygget för att skarven skulle låsa.

Det var alltså besvärligare att skarva med Hercules än med ABB. Herculesskarvens momentstyvhet var inte heller lika bra som hos ABB-skarven, där fyra välplacerade låsdubbar med rullgängor gav den bästa momentstyva konstruktionen åt den hopfogade pålen. Dessutom hade Hercules-skarven böjda förankringsstål som orsakade sprickor i betongen under slagning.

Den svenska affärspartnern Stabilator AB bad mot slutet av 1976 Leimet att tillverka lådor för ABB-skarvar. I mars 1983 ingick Leimet ett licensavtal med Stabilator som gav företaget rätt att tillverka och sälja ABB-skarvar i Finland. Visserligen var man ända tills patenten gick ut 1990 tvungen att köpa skarvens låselement av Stabilator. Sedan 1990 har Leimet haft teknisk kontroll över hela produktkedjan och den viktigaste stålkomponenten i armerade betongpålar, det vill säga pålskarven.

De första åren av 1970-talet kännetecknades av en mycket snabb ekonomisk utveckling och byggivern stod i topp både i Finland och i hela Norden.

Den första reaktorn i Olkiluoto kärnkraftverk som byggdes i mitten av 1970-talet sysselsatte flera företag i dåvarande Åbo och Björneborgs län. Även Leimet fick beställningar 1974–1976. Dessvärre var deltagande i kraftverksbygget på väg att ta kol på företaget 1977 när byggherren reklamerade komponenter som Leimet levererat. Man hade hittat fel i fogarna på fästplattornas infästningar, fyrtio meter upp på reaktorbyggnadens vägg. Fästplattorna hade levererats av Leimet. Kostnaderna för reparationerna beräknades uppgå till cirka en halv miljon mark, vilket motsvarar 315 000 euro (omräknat enligt värdet 2012). Korrigeringen kunde slutligen genomföras med egna krafter och · 86 ·

inom utsatt tid, och kostnaderna blev en fjärdedel av vad de ursprungligen beräkningarna. Trots att krisen med Olkiluoto avhjälptes, var de ekonomiska förlusterna omfattande och såväl Leimets ledning och som de anställda sattes på hårt prov. Eero Leinos roll som arbetsledare betonades och värdesattes högt under arbetet i Olkiluoto. Det var en klen tröst när det senare framgick att felet inte fanns i Leimets arbete utan i ritningarna som levererats till företaget. I dem hade nämligen U-fog förvanskats till V-fog.

FÖR SÄLJ NING OC H ÅT ERKÖP AV FÖ R E TAGE T Svårigheterna med kärnkraftsbygget var lyckligt överståndna, men bröderna hade under de femton åren ställts inför så många svårigheter i tillverkningen och på kontorssidan utan att egentligen ha någon utbildning eller något stöd för att klara av det. Fadern Eino hade genom sitt eget arbete lagt grunden för Leimets framgång, men han var inte till någon hjälp när det gällde att leda ett företag. Erkki hade varit så bunden till företaget att han inte ett enda veckoslut helt hade kunnat låta bli att tänka på företagets angelägenheter.

Familjen Leino sålde hela aktiestocken i Leimet till Teräspeikko Oy i maj 1980. Erkki Leino var bekant med Teräspeikkos verkställande direktör Jalo Paananen vilket underlättade transaktionen. Det nya företaget fick namnet Leiron, och Erkki och Eero stannade kvar med samma arbetsuppgifter och befogenheter som tidigare. Nu var det andra personer som axlade den största risken och bröderna kunde andas ut.

Något senare fick Teräspeikkos systerbolag Makron Oy en beställning från Sovjetunionen som var fyrdubbel mot företagets dåvarande omsättning. För att finansiera produktionen beslutade man att sälja Leiron som ansågs sakna utvecklingspotential utanför Norden. Erkki fick på omvägar nys om planerna: hans intresse för företagande väcktes på nytt och köpet av Leiron slogs fast den 18 mars 1982. Företagets produktionsenhet fick behålla namnet Leiron och försäljningsorganisationen kallades Leimet. Detta arrangemang upphörde först 1994 när Leiron fusionerades med Leimet.

Denna gång blev Erkki ensam ägare till företaget. Eero avsade sig delägarskapet men lovade att fortsätta i arbetsledningen. Även företagets anställda var nöjda med köpet, som innebar att avståndet till företagsledningen minskade.28 Efter återförvärvet tog Erkki Leino kontakt med diplomingenjör Risto Saarisalo, som hade lämnat sin anställning på Leimet (1972–1974) och gjorde en lång karriär på Oras. Erkki vidtalade Risto som rådgivare och inofficiell styrelseledamot. Risto samtyckte till detta – efter att ha pratat med Pekka · 87 ·

Paasikivi på Oras – och samarbetet med Leimet har pågått från 1982 till i dag.

Erkki Leino började igen målmedvetet utveckla företagets utlandskontakter. På 1980-talet började Leimet exportera till Norge och Danmark samt till Estland 1984, dit man levererade pålformar och 2 000 par pålskarvar för byggande av hamnen i Tallinn. Även samarbetet i Sverige fördjupades. År 1986 levererade man bergskodubbar via mellanhänder ända till Tripoli. På 1990-talet blev också norska Järbetong A/S kund hos Leimet.

ROBOTARNA KOMM E R !

Industrins framåtmarsch och den stora byggaktiviteten på 1980-talet gav även Leimet ett lyft. Leimets produktion automatiserades i stor utsträckning i slutet av 1980-talet. De första industrirobotarna togs i bruk 1988. Vid introduktionen av robotar och annan automation fick de anställda genom grupparbete påverka sammansättningen av arbetscellerna, med andra ord tog man tillvara den tysta kunskapen på fabriksgolvet. Robotleverantören gjorde bara den första programinstallationen i arbetscellerna, och både programmet och arbetsprocessen finslipades småningom av de anställda.

En av de största förändringar som följde med automationen var strängare kvalitetskriterier. De tillåtna toleranserna – det vill säga de tillåtna måttavvikelserna i en produkt – minskade betydligt. Behovet av arbetskraft försvann inte, men själva arbetet ändrade karaktär från att tillverka själva till att övervaka produktionen. Även efter automationen var varje enskild anställd den viktigaste kvalitetsgaranten: den genomgående höga kvaliteten är ett tecken på de anställdas engagemang i Leimets väl och ve under alla tider.

Under de livligaste åren på 1980-talet hade Leimet cirka 25 anställda, beroende på när man granskar situationen. I takt med allt mer automation ökade också de anställdas kunskaper och färdigheter. Det var självfallet viktigt för Leimet att det team som arbetade med en robot hölls kvar – även under robotarnas tid var det mycket viktigt att företaget hade engagerade som tänkte på företagets bästa. Man uppmuntrade de anställda att utbilda sig och betalade till och med för kurser. Likaså lyssnade man på de anställdas idéer för effektivisering av arbetet och satsade på utveckling och införande av bra idéer.29 Arbetstakten var otroligt intensiv i slutet av 1980-talet, och en normal åttatimmarsdag räckte knappt till för att tillgodose efterfrågan. Arbetare som hellre tittade på när andra jobbade, i stället för att själva ta itu med arbetet, blev inte långlivade på Leimet. Arto Sarin, tidigare anställd på Leimet, berättar: ”Eero Leino kom en gång [år 1989] upp till mig och frågade om jag hade · 88 ·

räknat hur många timmar övertid jag hade samlat. Jag hade själv ingen koll på läget, och han berättade att jag hade hela 700 timmar övertid. Så sa han att företaget nog klarar av böterna, och att jag skulle fortsätta jobba.”30 Leimets omsättning under räkenskapsåret 1/10 1988–30/9 1989 var nästan 22,5 miljoner mark, vilket var en ökning på cirka 7 miljoner mark jämfört med föregående räkenskapsår. I slutet av 1980-talet arbetade i Leimets lokaler som mest 30 personer, av vilka en del var inhyrd arbetskraft.31

· 89 ·

2006

2006

1 997

Leimets anl채ggning i Lappi industriomr책de, flygfoto fr책n 2007.

P책 bilden har man ritat in utbyggnaden av lokalerna. ( L E I M E T O Y )

1 973

3

ETT MODERNT E XP ORTFÖRETAG

198 0 1 973

19 97 1991

FR ÅN SVÅRIGHET ER T ILL EFFEK TI V PRO D UK TI O N 1990-talet inleddes i dyster stämning för Leimet: hösten 1990 råkade Eero Leino i sjönöd utanför Luvia och förolyckades. I båtolyckan dog även hans tre barn. Efter denna förlust var det omöjligt även på Leimet att återgå till det gamla. Erkki hade arbetat med sin bror sedan 15-årsåldern, och Eeros insatser som produktionschef hade varit en av hörnstenarna för Leimets framgång.

Erkkis och Eeros yngre bror Jorma, som arbetade för sitt eget företag Joleikon, kom till assistans genast på måndagen efter olyckan. Arrangemanget, som bara skulle vara tillfälligt, fungerade så väl att Jorma stannade som produktionschef på Leimet i fyra år, fram till 1994.

I början av 1990-talet rullade Leimets produktion på för fullt och 1991 gjorde man en ny betydande investering och utvidgade lagerutrymmena med ett nytt kallager. År 1991 blev dessvärre lågkonjunkturens grepp om Finland allt stramare. De följande åren ökade arbetslösheten och som värst hade nästan en halv miljon människor inget arbete. Byggbranschen, som ju är en konjunkturkänslig sektor, drabbades hårt, och även efterfrågan på Leimets påltillbehör minskade drastiskt.

Trots de stora investeringarna var Leimet ändå ett solvent och välskött företag, och förhållandet mellan skuldsättning och eget kapital blev inte i något skede ohållbart. ”Vi har väl levt enligt den typiska företagarandan i Satakunta, varit småsnåla. Skuldsättning är ett främmande begrepp för oss”, konstaterade Leimets nuvarande styrelseordförande Risto Saarisalo.32 Företaget visade vinst för varje räkenskapsår även under recessionen.

På grund av dalande efterfrågan blev man ändå tvungen att skära ned personalen när det helt enkelt inte fanns jobb. Räkenskapsåret 1991–1992 hade företaget i genomsnitt 14 anställda i produktionen och 4 på kontoret. Följande räkenskapsår var antalet anställda bara 10 i produktionen och räkenskapsåret 1993–1994 var man nästan nere till antalet anställda i smedjan, när Leimets fabrik sysselsatte bara sju och kontoret tre personer. Tiderna var mycket osäkra och tunga för alla på Leimet. Det var påfrestande för företagsledningen att behöva friställa eller säga upp bra anställda som man dessutom kände väl. Besluten var svåra men nödvändiga. Även företagets omsättning rasade. Som minst var omsättningen 7,3 miljoner mark (1993), med andra ord på samma nivå som 1981 och ungefär två tredjedelar under rekordåret 1989.33 Erkki Leino arbetade hårt under recessionen för att hitta nya kunder, marknader och order. I augusti 1993 avtalade Leimet med Finlands Utrikeshandelsförbund (nuvarande Finpro) om anlitande av en exportchef.34 Följande år inledde Leimet export i liten skala till marknaderna i Australien och England. · 92 ·

Produktutvecklingen inom påltillbehör fortsatte normalt oavsett konjunkturerna: 1993 tog Leimet patent på en ny bergsko med lutande krage. Det var en betydande innovation där den nya konstruktionen gjorde det möjligt att koncentrera trycket från betongen mot bergskon på en mycket mindre stålyta. Mindre metall innebar en snabbare produktionsprocess och bättre kostnadseffektivitet: den nya produkten hade mindre svetsfogar, trucklasterna till robotarna var mindre och gick snabbare att transportera och materialkostnaderna per bergsko sjönk. För Leimet innebar det bättre täckning och större spelrum på marknaden under en tid som kännetecknades av stora ekonomiska svårigheter och stor psykisk belastning.35 Erkki Leino ger den största erkänslan för att Leimet klarade av recessionen till företagets fåtaliga skara anställda som träget arbetade för samma mål trots osäkerheten. Enligt Risto Saarisalo ser man i boksluten från recessionstiden även att företagets ledning fattade välavvägda beslut och behöll sin förmåga att fatta rätta beslut under påfrestande förhållanden. De svåra åren och förlusterna på 1990-talet krävde sin tribut när Erkki drabbades av stroke 1995.

Trots detta återvände han till arbetet redan under 1996. Utöver sin arbetsförmåga återupplivade han även sina musikerfärdigheter som han förlorade när han insjuknade.36 Den finska ekonomin började återhämta sig 1995, och slutet av 1990-talet präglades av snabb ekonomisk tillväxt. Även Leimets omsättning började öka i takt med den allmänna utvecklingen. År 1995 uppgick omsättningen till 11,8 miljoner mark, och under slutet av 1990-talet ökade den med nästan 20 procent per år. År 1999 omsatte Leimet 22,6 miljoner mark, vilket var på samma nivå som tio år tidigare, före recessionen.

FL E R ROBOTAR OCH MER E XPO RT Högkonjunkturen avspeglades på Leimet som viktiga investeringar för framtiden. År 1997 fördubblade man lagerutrymmena och byggde samtidigt ut kontorslokalen. År 1998 investerade Leimet bland annat i en ny hopmonteringscell för bergskor med fem industrirobotar. Investeringarna uppgick till nästan fyra miljoner mark. Bättre kvalitet och leveranssäkerhet resulterade i bättre produktionseffektivitet: 1998 slog Leimets produktion nytt rekord på 37 000 par pålskarvar, trots att företaget bara hade i genomsnitt 14 anställda.37 Efter införandet av euro 2002 övergick Leimet gradvis till den nya valutan i sina handelstransaktioner, vilket minskade kursrisken och förenklade redovisningen och lönsamhetsuppföljningen. De följande åren investerade Leimet · 93 ·

stort på såväl produktionen och lokalerna som på personalen: investeringarna uppgick till 4,8 miljoner euro åren 2005–2007.

Trots den bättre produktionskapacitet som följde av investeringarna rul�lade företagets produktion i början av 2000-talet hela tiden på för fullt. Omsättningen ökade stabilt för varje år: från dryga fyra miljoner euro (2000), till cirka sju miljoner euro (2004) och hela 10,6 miljoner euro (2008).38 I början av det nya millenniet expanderade Leimet sin produktion till utlandet. I september 2000 köpte man företaget Synergy Components Ltd, i Chesterfield i grevskapet Derbyshire i mellersta England. Synergys huvudprodukt var Hercules-pålskarvar och kapaciteten under de kommande räkenskapsperioderna beräknades ligga strax under 20 000 skarvar per år. Företaget hade nio anställda i produktionen och tre på kontoret. I produktionshallen hade man en robotcell samt avancerad svetsutrustning och CNC-maskiner.

Leimet köpte Synergy fullt medveten om att Synergys produktion saknade verklig konkurrensförmåga. Det viktiga var att man på Leimet inhämtade erfarenhet av att fungera utomlands. Genom dotterbolaget kom Leimet dessutom lättare in på den brittiska och irländska marknaden: man var ju på sätt och vis en lokal aktör.

Rätt så snart efter företagsförvärvet insåg man på Leimet att Synergys produktionseffektivitet inte motsvarade förväntningarna. I oktober 2000 skickade Leimet produktionstekniker till England. De utsända rapporterade om Synergys verksamhet och gav rekommendationer för effektivisering av den. Uppenbarligen omsatte man inte rapporten i praktiken i England.

Företagets försäljningssiffror bekymrade ekonomichef Mikko Toivanen.

Dotterbolagets ledning var ovetande om de kunder som Synergy förlorade sommaren 2000. I september var värdet av inkommande order 70 000 pund, men i oktober bara 40 000 pund: ”If the tendency is similar in November things are not going on right way”, sammanfattade Toivonen situationen för Synergys verkställande direktör Richard Oates. Toivonen, produktionschef Jouko Laiho och marknadsföringsassistent reste till Chesterfield i slutet av november 2000 för att bilda sig en uppfattning om Synergys verksamhet.39 Utvecklingen av produktionen kom slutligen igång och ömsesidiga företagsbesök bidrog till att förbättra arbetssätten på det engelska företaget. År 2001 började goda nyheter höras också från England i form av nya affärer.

Synergy bidrog med nästan en miljon euro per år till Leimets koncernomsättning på 5–7 miljoner euro åren 2001–2003.40 Någon fungerande lösning på problemen i produktionen kunde emellertid inte hittas och det var fortsättningsvis svårt att leda företaget från Finland.

Så ändrades marknadsläget 2004 och efterfrågan på påltillbehör gick tillbaka. · 94 ·

Synergy led speciellt av att företaget tillverkade pålskarvar av Hercules-typ som var svåra att sälja på den stramare marknaden. På Leimet drog man sina slutsatser om situationen och sålde dotterbolaget till dess dåvarande chef Darren Hall i mars 2004. Efter avyttringen av fabriken i Chesterfield hade Leimet fortfarande kvar kunder på den brittiska marknaden och företagsförvärvet kan således inte anses ha varit ett onödigt äventyr.41 Leimet hade varit aktiv även på den svenska marknaden: i april 2001, det vill säga våren efter förvärvet av Synergy, reste Erkki Leino och ekonomichef Mikko Toivonen med några kunder till München och Baumas internationella utställning av anläggningsmaskiner. Efter att kunderna lämnat dem bestämde sig Toivonen och Leino för att hälsa på svenska affärsbekanta. Vid Banut AB:s monter råkade de två männen från Leimet på verkställande direktör Göran Hamberg från Hercules Grundläggning.

När hälsningsfraserna var avklarade gick Hamberg rakt på sak: han ansåg att det i Norden fanns bara tre tillverkare av stålkomponenter till pålar och att Leimet var det enda lönsamma företaget av dessa tre. Hamberg frågade utan omsvep om Leimet ville köpa Hercules dotterbolag Scanpile AB. Toivonen och Leino konstaterade att de inte hade förberett sig för en sådan fråga, och parterna kom överens om att uppta förhandlingarna efter Münchenresan. Förvärvet slutfördes i slutet av oktober 2001: Leimet köpte Scanpiles verksamhet, maskinpark och omsättningstillgångar i Halmstad, exklusive byggnad och anställda. Samtidigt ingick man ett femårigt avtal med Hercules om leverans av påltillbehör, och detta avtal har redan förnyats ett par gånger.42 Genom förvärvet ökade Leimets marknadsandel i Sverige med över 40 procentenheter. Hercules Grundläggning blev Leimets största enskilda kund, och bolaget är fortfarande varje år störst eller näst störst på listan över storkunderna.

ORGANISAT IONS FÖR ÄN D R I NGA R OCH FÖRLU ST AV HEMMAMA R K N A D E N Leimets organisation genomgick stora förändringar i början av 2000-talet.

Kari Koivunen, som svarat för försäljningen och bidragit till den tekniska produktutvecklingen, sade upp sig sommaren 2000. År 2001 grundade han ett företag med praktiskt taget samma verksamhet som Leimet. I juni 2000 ringde Erkki Leino upp ekonomie magister Henri Vuorinen och vidtalade denne att ta hand om Leimets försäljning och marknadsföring. Vuorinen svarade till en början främst för försäljningen i Finland, och år 2014 är han exportansvarig på företaget.43 · 95 ·

Erkki Leino lämnade positionen som verkställande direktör 2001 och intog platsen som styrelseordförande för Leimet. Samtidigt blev Risto Saarisalo officiell styrelseledamot och valdes senare (2008) till styrelseordförande.

Erkki Leino efterträddes som verkställande direktör hösten 2001 av en man från de egna leden, nämligen Mikko Toivonen. Toivonen hade i sin tidigare befattning som ekonomichef haft täta kontakter med norska och svenska kunder. I den nya uppgiften fortsatte han självfallet att sköta affärsrelationerna som på många sätt blev hans personliga gebit.

Samtidigt med den gynnsamma utvecklingen inom exporten i början av 2000-talet började Leimet tappa mark på den växande finska marknaden. År 2004 rasade Leimets försäljning i Finland. År 2003 var omsättningen på hemmamarknaden ännu 2,4 miljoner euro med en andel på 40 procent av omsättningen, året därpå var denna andel bara 1,3 miljoner euro och andelen av omsättningen cirka 19 procent. Samma trend fortsatte 2005 när exporten stod för 89 procent av omsättningen på 8,2 miljoner euro och försäljningen på hemmamarknaden var mindre än 0,9 miljoner av den totala omsättningen.44 Orsakerna till den dramatiska utvecklingen var tydliga. Försäljningen till Sverige löpte väl och gav god avkastning och Leimets produkter var de facto så efterfrågade att företaget hade nått gränsen av sin produktionskapacitet. ”Jag kom till Leimet i mars 2004. Under högkonjunkturen rådde en så stor efterfrågan att vi ibland inte hade något att sälja, och ingenting är en svår vara att saluföra”, minns Antti Leino.45 Under 2004 ökade omsättningen i Leimets export med över två miljoner euro och med ytterligare över 1,5 miljoner euro året därpå. I detta läge kunde Leimet inte leverera tillräckligt mycket påltillbehör till Finland och dessutom var man tvungna att prioritera den svenska marknaden för att behålla den. Till prioriteringen bidrog eventuellt också att man till Sverige sålde både pålskarvar och stora mängder av bergskor, som var mer tekniskt invecklade och krävande att tillverka och dessutom gav Leimet mycket god avkastning jämfört med de billiga och enkla pålskor som var vanligare i Finland än i Sverige.46 Orsaker till förlusten av andelen på hemmamarknaden måste också sökas i Leimets organisation. Fabriken klarade inte av att svara på den tekniska utmaningen som lättare påltillbehör från en ny finsk konkurrent utgjorde. Leimet trappade upp produktionsvolymerna men klarade varken av att ta fram en ny produkt eller höja leveranskapaciteten i tillräcklig utsträckning. Dessutom fanns det få regelbundna storkunder inom Leimets affärsområde vilket ledde till att affärsrelationerna i hög grad var personifierade. Leimets tidigare försäljningsansvarige hade grundat ett företag som således blev en tuff konkurrent på den finska marknaden för den tidigare arbetsgivaren.47 · 96 ·

Leveransförmågan är av största vikt inom påltillbehörsbusinessen, genom att det första arbetsskedet på ett bygge är grundläggningen. Då ska påltillbehören levereras snabbt till pålfabriken och vidare till bygget där de påföljande byggskedena väntar. Då blir leveranssäkerhet och -hastighet viktiga konkurrensfaktorer.48 Våren 2008 förvärvade Leimet hela aktiestocken i Joleikon Oy. Förvärvet var mycket viktigt för Leimet, eftersom Joleikons komponenter till påltillbehören utgjorde en betydande del av förädlingsvärdet i Leimets produktion.

Joleikons grundare, Erkkis bror Jorma Leino, stannade på Leimet som produktionschef och utvecklingsdirektör ända till våren 2013.49 År 2008 hade Leimets omsättning ökat till 10,6 miljoner euro och exportens andel av omsättningen var nästan tio miljoner euro. ”Marknaden – i praktiken Sverige, Norge och England – pumpade oss på allt vi hade 2000– 2008”, konstaterade Antti Leino. Enligt honom insåg man på Leimet att marknaden var överhettad och att en krasch var förestående.50 Den internationella finansmarknaden kollapsade 2008, en ny ekonomisk kris ruskade om västländerna, byggverksamheten avstannade och Leimets försäljning följde konjunkturerna. Enligt Erkki Leino blev det ”totalstopp”.51 År 2009 sjönk omsättningen till 6,8 miljoner euro, vilket helt kan tillskrivas exporten.

Den ekonomiska krisen påverkade ändå inte Leimets starka ställning. Företaget hade en solid kassa, säkra kunder och god lönsamhet på lång sikt: ”Trots turbulensen i omvärlden, blev vi inte alltför oroliga”, säger Risto Saarisalo om Leimets stabila ekonomi.52 Leimet har genom hela sin existens varit ett välskött och vinstgivande företag. Till exempel under 2000-talet har företagets rörelsevinst i procent varit i genomsnitt cirka 20 procent per år.53 Leimets omsättning ökade snabbt efter 2009 och var år 2011 redan 11,1 miljoner euro av vilket exportens andel var 80 procent.54 DEN FEMT E GENER AT ION E N L E I NO: L E IMETS FR AMT ID ÄR GLO BA L Antti Leino började på Leimet inom marknadsföringen 2004 och som styrelseledamot 2005. En ny generationsväxling inom Leimet var förestående: Erkki Leino överförde i tre etapper (2005, 2008 och 2011) största delen av sitt innehav i företaget till sina tre barn. Anni-Leena och Risto blev också styrelseledamöter 2008.

I likhet med de tidigare generationerna har även den femte generationen Leino – Antti, Anni-Leena Katajisto (född Leino) och Risto – upplevt att de kristna värderingarna är en styrka i affärslivet: ”Det känns frigörande för ar· 97 ·

betet och företagandet att man gör sitt bästa men att både framgångarna och motgångarna slutligen ligger i Guds händer”, konstaterar Antti Leino.55 Från och med 2005 reste Antti tillsammans med sin far Erkki och försäljningschef Henri Vuorinen och träffade Leimets affärskontakter. Under åren blev tanken att ta över familjeföretaget allt mer pockande: en eventuell generationsväxling måste göras fort för att den över huvud taget skulle bli av. I vilket fall som helst kände Antti sig obekväm med att äga en del av ett familjeföretag men inte själv få fatta beslut: ”Jag riskerade att bli en prins Charles”, skrattar Antti Leino.56 Antti Leino utnämndes till verkställande direktör för Leimet den 8 oktober 2010. Bytet av verkställande direktör skedde likväl inte smärtfritt. Under Mikko Toivonens tio år som VD hade bolagets omsättning ökat med över 1,5 gånger, till 10,6 miljoner euro 2010. Leimet var ett litet företag där ett personbyte orsakade en stor lucka i resurserna: Med Toivonen förlorade man gedigen ekonomisk kunskap och personlig kompetens och kontakter som var omöjliga att omedelbart kompensera.57 Vid samma tidpunkt förlorade Leimet även dimensionering och teknisk beräkningskunskap genom att en person sade upp sig. Denna kunskap var och är mycket viktig för företaget som får sina entreprenader med mycket varierande specifikationer: till exempel entreprenaderna för svenska Trafikverket ska godkännas och kalkyleras var för sig. Stora byggen måste stå på en stadig grund och Leimet måste vara värd kundernas förtroende även i framtiden.

Under en tid var man tvungen att lägga ut kalkylerna, men däremot hade personbytena på 2010-talet ingen inverkan på Leimets försäljning, produkternas kvalitet eller leveranssäkerhet. Antti Leino har snabbt blivit varm i kläderna som verkställande direktör. Själv säger han att han lyckats med rekryteringen och också lärt sig att delegera uppgifter och överlåta en del av ansvaret till andra. Enligt försäljningschef Henri Vuorinen har Antti Leino som VD gett Leimet större flexibilitet, vilket har gjort företaget mer kapabelt att svara på marknadens utmaningar. Vuorinen sköter exportkunderna tillsammans med teknologichef, och teknisk stöd och beräkningar sköts i dag av två personer. Leimets verksamhet hänger inte längre på ett kort.58 De senaste åren har man investerat stort på svetsning och hopmontering samt på kapaciteten. Leimets produktion har moderniserats ytterligare och företagets konkurrensförmåga stärkts. År 2009 lanserades en ny och tekniskt mer avancerad pålskarv, ABB PLUS, som gradvis kommer att ersätta den gamla ABB-pålskarven även i automatiken i fabriken. Den nya pålskarven har fått ett gott mottagande på marknaden. Produktionen har stramats upp betydligt, till exempel genom rationalisering av Leimets och Joleikons samman· 98 ·

länkade produktion. Arrangemanget har gett Leimets produktion bättre styrbarhet samt underlättat kostnadskalkyleringen och prissättningen.59 Recessionen som började 2009 inverkar fortfarande på Leimets affärsverksamhet. Efter tre utmärkta år 2010–2012, när företagets omsättning översteg 11 miljoner euro, backade man till 8,4 miljoner euro 2013. Leimets lönsamhet är ändå fortfarande god.60 Utöver framgångarna i affärslivet har Leimet och familjen Leino även rönt erkännanden i andra sammanhang. Republikens president förlänade Erkki Leino hederstiteln ekonomieråd den 11 juni 2010. Raumo handelskammare tilldelade Leimet sitt internationaliseringspris 2010, och företagarna i Satakunta valde familjen Leino till Företagarfamilj 2011.

LEIMETS HORIS O N T Leimets starka kort är en verksamhetsmodell som finslipats under årtiondena, hög teknisk kompetens och ett fungerande varumärke: företaget säljer produkter som är tekniskt avancerade och anpassade för den nordiska marknaden samt tillhandahåller förstklassig service till exempel i form av beräkningskunnande. Dessutom värdesätter man långvariga affärsrelationer och goda personliga relationer med kundföretagen.61 På Leimet är man likväl medvetna om att hög kompetens inom industriell verkstads- och serieproduktion i sig inte räcker till i konkurrensen om marknadsandelar. Leimets produktion baserar sig på fastställda standarder: I Finlands styrs produktutvecklingen av Byggnadsingenjörsförbundet RIL:s direktiv för pålningsarbeten, och dessa bygger på de europeiska normerna för betongpålar EN 12794. I Sverige fastställs standarderna av bland annat det privata certifieringsorganet SITAC och myndighetskunder såsom Trafik­ verket.62 Utöver den ypperliga kvaliteten vilar Leimets framgångar på export­ handel, marknadskontroll och ordervolym – export till en bred marknad säkerställer en jämn efterfrågan och binder inte Leimet till en geografisk region där byggherrarna konkurrensutsätter sina projekt. Framgångarna inom exporten beror också i hög grad på den smarta anpassningen till mållandets businesskultur. Leimet har en solid ställning på den nordiska marknaden och säljer dessutom pålskarvar till bland annat England samt Nord- och Sydamerika.

I samarbete med Finpro har Leimet kartlagt marknaden i Östeuropa, och företaget har också riktat sina blickar mot Ryssland och ingått agentavtal i Sydamerika. Man ser stora möjligheter på den ryska marknaden, men det · 99 ·

osäkra politiska läget reflekteras på marknaden och därmed på riskviljan hos utländska företag, däribland Leimet.63 Med tanke på handel i Ryssland och även längre bort har Leimet inlett samarbete för ett nordiskt koncept för påldrivning (Industrialized Piling Solution, IPS). Konceptet omfattar Elematics betonggjutmaskiner och tillverkningsmetoder, Junttans pålkranar, Inspectas bärkraftsmätningar och kvalitetssäkring och Leimets påltillbehör. Företagen arrangerade bland annat ett seminarium i S:t Petersburg våren 2014, och de har deltagit i mässor ända bort i Indien.

Konkurrens på marknaden för påltillbehör i de närliggande regionerna har skärpts på 2000-talet. Leimet har nyligen betydligt ökat sin andel på påltillbehörsmarknaden i Finland där konkurrensen fortfarande är extremt konkurrensutsatt.64 På 2000-talet har konkurrenter från Polen, Balticum och Kina kommit in på marknadsområden där Leimet av hävd har dominerat. Dessbättre lindras risken för priskonkurrens i Sverige av de strikta specifikationerna för påltillbehör varigenom kraven på produkternas kvalitet är hårda – när det är kvalitet som gäller är det till Leimets fördel.65

· 100 ·

K ÄLLOR OC H LIT T ER ATUR A R K IV

Leimet Oy:s arkiv Leimet Oy:s bokslutshandlingar 1982–2012 Finska Litteratursällskapet, Folkdiktningsarkiv (SKS KRA) I N T ERVJ U ER O C H U PP GI FT ER

Kaj Bergman 18/8 2014 Hannu Heikkilä 15/5 2014 Esa Häkämies 2/9 2014 Antti Leino 17/6, 25/6, 15/9 och 30/9 2014 Eino Leino 25/6 2014 Erkki Leino 15/5, 12/8 och 1/9 2014 Jorma Leino 30/9 2014 Marja-Leena Leino 17/6 2014 Risto Saarisalo 15/5 2014 Henri Vuorinen 12/8 2014 Rolf Westerlund 19/9 2014 Dessutom utdrag ur intervjuer med Hannu Heikkilä och Arto Sarin ur Leena Pietiläs opublicerade historik om Leimet Oy L I T T ER AT U R

Hytönen Yki & Seppänen Matti (2009): Tehdään elementeistä. Suomalaisen betonielementtirakentamisen historia. Jyväskylä, Gummerus Kirjapaino Oy 2009 Papunen Pentti (1986): Rauman Seudun historia III. Raumo, Länsi-Suomen kirjapaino 1986.

Riikilä Aku (1991): Hantvärkkreist hitsausroboteihi. Historiaa ja tarinoita Lapin käsityöläisistä ja teollisuudesta. Lappi tl., Lapin Käsi- ja Pienteollisuusyhdistys 1991.

Leena Pietiläs opublicerade historik om Leimet Oy. Arto Tamminens opublicerade historik om Leimet Oy. TI D NINGA R

Satakunnan kansa 4/12 1973 A ND R A

Statistikcentralen

· 101 ·

FOT NOT ER 1 Intervju med Eino Leino 25.6.2014; Leena Pietiläs opublicerade historik om Leimet.

2 SKS KRA. Paulaharju, Samuli och Jenny.

(47278-47296). 1949; SKS KRA. Kukkonen, Abel. (455). 1938; SKS KRA. Oksman, Juho. (785). 1936; SKS KRA. Nieminen, Kalle. E 185: 410–411. 1949; SKS KRA. Toppola, Einar. PK 10: 1680.

1938. Även följande avsnitt.

3 SKS KRA. Pehkoranta, Heikki. (1284).

1975.

4 Intervju med Eino Leino 25/6 2014.

5 Intervju med Eino Leino 25/6 2014.

6 Papunen Pentti (1986): Rauman Seudun historia III. Raumo, Länsi-Suomen kirjapaino 1986. s. 244–248.

7 Intervju med Eino Leino 25/6 2014.

8 Intervju med Eino Leino 25/6 2014.

9 Papunen Pentti (1986): Rauman Seudun historia III. Raumo, Länsi-Suomen kirjapaino 1986. s. 233.

10 Papunen Pentti (1986): Rauman Seudun historia III. Raumo, Länsi-Suomen kirjapaino 1986. s. 238.

11 Intervju med Eino Leino 25/6 2014.

12 Intervju med Eino Leino 25/6 2014.

13 Hytönen & Seppänen (2009): Tehdään elementeistä. Suomalaisen betonielementtirakentamisen historia. Jyväskylä, Gummerus Kirjapaino Oy 2009; Intervju med Esa Häkämies 2/9 2014.

14 Hytönen & Seppänen (2009): Tehdään elementeistä. Suomalaisen betonielementtirakentamisen historia. Jyväskylä, Gummerus Kirjapaino Oy 2009, s. 214–215.

15 Uppgift av Erkki Leino 1/9 2014; intervju med Kaj Bergman 18/8 2014.

16 Intervju med Risto Saarisalo 15/5 2014; intervju med Esa Häkämies 2/9 2014.

17 Intervju med Erkki Leino 15/5 2014.

18 Ky Leimet Kb, bolagsavtal 17/11 1971. En mapp bolagsavtal – Leimets arkiv.

19 Leimet Oy, bolagsavtal 6/9 1972. En mapp bolagsavtal – Leimets arkiv.

20 Intervju med Rolf Westerlund 19/9 2014.

21 Uppgifter av Erkki Leino 1/9 2014.

22 Leena Pietiläs opublicerade historik om Leimet, s. 17; uppgift av Erkki Leino 1/9 2014; intervju med Rolf Westerlund 19/9 2014.

23 ”Leimet Oy:lle uusi teollisuushalli tl.

Lapin keskustaan” (Leimet bygger ny industrihall i centrum av Lappi), Satakunnan kansa 4/12 1973.

24 Intervju med Hannu Heikkilä 15/5 2014.

25 Intervju med Hannu Heikkilä 15/5 2014.

26 Intervju med Erkki Leino 15/5 2014.

27 Intervju med Marja-Leena Leino 17/6 2014.

28 Utdrag ur intervju med Hannu Heikkilä i Leena Pietiläs opublicerade historik om Leimet.

29 Intervju med Hannu Heikkilä 15/5 2014; Leena Pietiläs opublicerade historik om Leimet, s. 28.

30 Utdrag ur intervju med Arto Sarin i Leena Pietiläs opublicerade historik om Leimet.

31 Leimet Oy bokslutshandlingar 30/9 1988 och 30/9 1989; Arto Tamminens opublicerade historik om Leimet.

32 Intervju med Risto Saarisalo 15/5 2014.

33 Leimet Oy:s bokslutshandlingar 1990–1995.

34 Avtal om anlitande av exportchef 14/7 1993. En mapp bolagsavtal – Leimets arkiv.

35 Uppgift av Antti Leino 1/9 2014.

36 Leena Pietiläs opublicerade historik om Leimet, s. 22; intervju med Risto Saarisalo 15/5 2014.

· 102 ·

37 Leimet Oy:s bokslutshandlingar 1995–1999.

38 Leimet Oy:s bokslutshandlingar 2004–2007.

39 E-postmeddelande från Mikko Toivonen till Richard Oates 7/11 2000. Leimets arkivmapp: SCL e-post 2000–2001, Leimet Oy. 40 Leimet Oy:s bokslutshandlingar 2001–2003.

41 Intervju med Risto Saarisalo 15/5 2014.

42 Intervju med Erkki Leino 15/5 2014.

43 Intervju med Henri Vuorinen 12/8 2014.

44 Leimet Oy:s bokslutshandlingar 2001–2004.

45 Intervju med Antti Leino 17/6 2014.

46 Intervju med Risto Saarisalo 15/5 2014.

47 Intervju med Esa Häkämies 2/9 2014.

48 Intervju med Risto Saarisalo 15/5 2014.

49 Intervju med Risto Saarisalo 15/5 2014.

50 Intervju med Antti Leino 25/6 2014.

51 Intervju med Erkki Leino 15/5 2014.

52 Intervju med Risto Saarisalo 15/5 2014.

53 Leimet Oy:s bokslutshandlingar 2000–2013.

54 Leimet Oy:s bokslutshandlingar 2008–2013.

55 Intervjuer med Antti Leino 17/6 och 25/6 2014.

56 Intervjuer med Antti Leino 17/6 och 25/6 2014.

57 Intervju med Henri Vuorinen 12/8 2014; intervju med Risto Saarisalo 15/5 2014.

58 Intervju med Antti Leino 17/6 2014; intervju med Henri Vuorinen 12/8 2014.

59 Intervju med Risto Saarisalo 15/5 2014.

60 Intervju med Antti Leino 17/6 2014.

61 Intervju med Henri Vuorinen 12/8 2014.

62 Intervju med Antti Leino 17/6 2014.

63 Intervju med Henri Vuorinen 12/8 2014.

64 Intervju med Antti Leino 25/6 2014.

65 Intervju med Risto Saarisalo 15/5 2014.

· 103 ·

LEIMET IN HISTORIA

Valokuva on Kodiksamista vuodelta 1925, Serafia Lundenin 90-vuotishartaudesta. Kuvan oikeassa laidassa näkyy seppä Jalmari Leinon isältään Juholta perimä paja.

(LEIMET OY )

1

SEPPIEN SUKU

Pori Tampere

Rauma

Huittinen

Lappi

Lahti Hämeenlinna Forssa Uusikaupunki

Turku

Helsinki

” YKS I S EPPÄ ON PAR E M PI KU IN KYMMENEN PA PPI A” Rauman Lapissa sijaitsevien Kodiksamin ja Mäentaan kylien asukkaat olivat 1860-luvulla pulmallisessa tilanteessa: he olivat jääneet ilman omaa seppää.

Kyläläiset ratkaisivat tilanteen rakentamalla Kodiksamin Nokanmäelle pajan ja etsimällä siihen sopivan miehen sepäksi. Etsinnät päättyivät sepänkisälli Juho Gabriel Grönholmiin, joka löytyi viereisestä Eurajoen kunnasta, Mullilan kylästä.1 Alun perin Juho oli yksi kymmenistä Vuojoen kartanon torppareista, jotka suorittivat vuokraa viljelemästään maasta päivätöinä eli taksvärkkinä. Käsityöläistaidon avulla oli mahdollista vähentää köyhän torpparielämän epävarmuutta, ja niin Juho oli hankkiutunut kisälliksi sepän pajaan. Mullilan torppa ja kisällintyökin jäivät taakse Juhon muutettua Kodiksamiin vuoden 1870 tienoilla.

Maaseudun käsityöläisistä seppä oli kenties kaikkein arvostetuin. Suutareita, puuseppiä, räätäleitä ja muita käsityöläisiä arvostettiin myös korkealle, mutta sepän panos maaseudun elintapaan ja elantoon oli keskeinen: ilman · 108 ·

sepän työtä ei viljaa saatu puitua, puita kaadettua, jyviä ajettua myllylle tai maataloustuotteita myyntiin markkinoille. Siksi myös sepän työstään nauttima palkkio oli usein korkeampi kuin muilla mestareilla.2 Sepän työtä ympäröi vielä 1800-luvun lopulla salaperäisyys, jota ruokki työympäristö ja työn rytmi. Ahjoineen seppä komensi tulta ja työsti alasimen ja vasaran avulla metallia. Paja oli noen mustaama ja pimeä, ainoa valo tuli seinällä olleesta päreestä tai öljylampusta. Kaiken peitti alleen ahjon punavalkoinen ja sokaiseva hehku, ja metallin kalkkeesta syntyvä rytmi otti sivusta seuraavat haltuunsa.

Sanottiin, että on parempi olla papin kuin sepän vihoissa. Jos sepän kanssa ei ollut väleissä, saattoi saada huonoa terää. Sadonkorjuun tai heinänteon onnistuminen saattoi olla kiinni sepän teroittamien tai tekemien viikatteiden laadusta, sillä kovalla ja terävällä puimavälineellä saatiin paljon enemmän aikaan. Hyvät yhteistyö- ja ihmissuhdetaidot olivat töiden luonteen vuoksi välttämättömiä ominaisuuksia niin sepälle kuin asiakkaillekin. Edelleen sepän arvostuksesta kertoo sanonta: ”yksi seppä on parempi kuin kymmenen pappia”. Papin töitä sepät eivät sentään tehneet, vaikka saattoivat kilpailla samoissa taidoissa.

S EPÄN T YÖT Usein kylällä oli yksi sepän tai kylän omistama paja, jossa seppä keskitetysti teki kyläläisten tilaamia töitä – kuten Kodiksamissakin. Seppä liikkui myös talojen omissa pajoissa tekemässä talojen töitä. Tuolloin hän nautti isäntätalon vieraanvaraisuutta ja söi esimerkiksi ruokansa kamarissa isäntäperheen kera, ennen kuin siirtyi seuraavaan taloon töihin. Kiireisinä aikoina seppä saattoi olla talossa viikkoja.3 Sepän työt liittyivät vuodenkiertoon – keväällä tehtiin hevosenkenkiä ja taottiin kengitysnauloja, tehtiin uusia kirveitä ja teroitettiin vanhat, sekä teroitettiin jopa kymmeniä viikatteita. Sepän työ vaati muiden työtaitojen ohella hyvää ajoitusta. Ahjohitsaus oli tehtävä nopeasti, niin että taottava metalli oli juuri oikeassa lämpötilassa, lähes sulaa. Muutaman kuumennus- ja jäähdytyskerran jälkeen kappale oli kauttaaltaan kuumentunut lähes sulamispisteeseen, jolloin seppä otti kovasti säkenöivän kappaleen nopeasti alasimelle ja löi muutaman terävän iskun hitsattavaan kohtaan. Jos tämä tapahtui oikeaan aikaan ja oikeassa lämpötilassa, muuttui hitsattava kohta yhdeksi ja samaksi aineeksi. Tasoittelutyön jälkeen ulkopuolisen saattoi olla vaikea edes nähdä yhteen hitsattujen kappaleiden saumaa.4 Isäntätalojen eli sepäntyötä teettävien talojen puolesta sepällä oli pajas· 109 ·

saan usein apumies tai lappilaisittain ilmaistuna takamies, jonka tehtävänä oli laittaa hiiliä ahjoon, painaa palkeita sekä toimia apuna rautaa työstettäessä.

Tällöin sepällä oli muutaman kilon painoinen vasara ja takamiehellä käsissään suurempi leka. Seppä toi työstettävän kappaleen ahjosta pihdeillä alasimen päälle, minkä jälkeen seppä ja takamies takoivat ”rytmiä”, eli löivät nopeaan tahtiin vuoronperään lekalla ja vasaralla. Kun seppä löi vasarallaan alasimen sivulle, oli se merkki takamiehelle, että takomisen saattoi lopettaa.

Seppä teki sen jälkeen pienemmällä vasarallaan viimeistelytyön taottavalle kappaleelle.5 Kyläseppä sai suuren osan palkkiostaan erilaisina luontaistuotteina, sillä talollisillakaan ei vielä 1800-luvun lopulla aina ollut rahaa käytössään. Mutta kaikkea ei voinut vaihtaa – rahaakin oli jostain saatava, ja rahalla muita vaihdantatalouden ulkopuolisia tuotteita. Rauman seudulla markkinat järjestettiin 1800-luvulla kaksi kertaa vuodessa, syksyisin ja talvisin, mutta talvimarkkinat lakkautettiin Raumalla jo 1886 ja Uudessakaupungissa 1907. Syysmarkkinat järjestettiin Raumalla syyskuun lopulla vähän ennen Mikon päivää ja Uudessakaupungissa paria viikkoa myöhemmin. Markkinoiden taloudellinen merkitys oli 1800-luvun kuluessa hiljakseen vähentynyt, ja tapahtumiin suhtauduttiin enemmän kansanhuvina. Markkinoiden katsottiin aiheuttavan monenlaista harmia ja järjestyshäiriötä, kuten juopottelua, puukotuksia, varastelua sekä hevosrääkkäystä. Rahvaan joukosta oli erään aikalaisen todistuksen mukaan iltapäivällä vaikea löytää selvin päin olevaa miestä.6 Myytiin markkinoilla viinan lisäksi muutakin. Kaupan oli lihaa, voita, leivonnaisia, omenoita, silakoita, siikoja ja sepäntöitä. Myös Juho myi sepänpajansa tuotteita markkinoilla, kertoman mukaan teräkaluja, ja perimätieto kertoo hänen olleen – lapsenlapsen ilmaisua lainaten – ”maailmanmiehen”.7 Erään kerran Juho oli matkannut Kodiksamista lainaamallaan hevosella Uudenkaupungin markkinoille, joilla saikin myytyä tuotteitaan. Tienaamiaan rahoja hän ei kuitenkaan säästellyt, vaan osti niillä viinaa, jota sitten vielä nautti runsain määrin niin kuin monet muutkin nuoret miehet markkinoilla.

Ongelmia tuli vasta pois lähtiessä, kun Juho kertoman mukaan otti puomista väärän hevosen ja lähti sillä kohti Kodiksamia. Nuori seppä ei kuitenkaan päässyt pitkälle Uudestakaupungista ennen kuin virkavalta tavoitti hänet.

Kaupungin raastuvanoikeudessa Juholle luettiin syytteet ja annettiin tuomio hevosvarkaudesta. Juhon poika Jalmari kommentoi myöhemmin tapahtumaa; hänen mukaansa Juho oli pohjimmiltaan hyvin rehellinen mies eikä sietänyt mitään vilppiä. Todennäköisesti väkijuoma oli tehnyt sepälle tepposet, eikä hän erottanut lainahevostaan toisesta.

Perimätieto kertoo myös, että suorittaessaan tuomiota Kakolanmäellä Tu· 110 ·

russa Juho Grönholm koki puhuttelun ylhäältä ja tuli herätykseen. Rukoilevaisuus, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vanhin herätysliike, on vaikuttanut 1700-luvulta nykypäiviin asti alueella, joka kattaa Uudenkaupungin, Laitilan, Rauman, Porin, Kankaanpään, Kokemäen, Euran, Kiukaisten, Säkylän, Köyliön ja Lapin. Sen taustavaikuttimena oli 1600-luvun pietistinen liikehdintä Saksassa, mistä se tuli kotiopettajien ja sotilaiden mukana Suomeen.

Merkittävä henkilö rukoilevaisuuden alulle oli paimentyttö Liisa Erkintytär, joka 1700-luvun puolivälissä koki herätyksen ja sai omalla kokemuksellaan aikaan voimakkaan uskonnollisen kansanliikkeen, jota paikalliset kirkkoherrat ohjasivat taiten. Herätykseen liittynyt elämäntapojen parantaminen oli Juholle varmasti pelkästään myönteinen asia. Vapauduttuaan hän osallistui aktiivisesti Länsi-Suomen rukoilevaisliikkeen toimintaan.

S EPÄN S U KU Juhon perheeseen Kodiksamissa kuuluivat vaimo Loviisa sekä kolme tyttöä ja viisi poikaa. Perheen asuntona oli pieni vaatimaton tupa ja kamari, joka oli talvisin kylmä: jokaisena pakkasaamuna oli rikottava tuvassa olleen vesisaavin jäätynyt pinta. Lapset peiteltiin yöksi hyvin, varttuneemmat tupaan ja pienimmät kamarin puolelle vanhempien seuraan.8 Olot olivat vaikeat ja köyhyys kova. Yksi kerrallaan Juhon lapset joko muuttivat Amerikkaan tai naivat lähiseudun taloihin, mutta pojalleen Jalmarille Juho opetti metallin työstämisen taidot, ahjohitsaamisen, karkaisemisen ja muut tekniikat, joilla erilaisia metallituotteita valmistettiin. Juhon kuollessa vuonna 1912 oli Jalmari jo täysin kykeneväinen täyttämään isänsä paikan Kodiksamin Nokanmäen pajassa.

Näihin aikoihin Jalmari Grönholm vaihtoi sukunimeä. Suomenmielinen kulttuurinationalistinen liikehdintä voimistui 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Kansallisaatteen hengessä suomalaiset muuttivat ruotsinkielisiä nimiään suomenkielisiksi. Myös Jalmari kävi vuosisadan alkupuolella papin pakeilla muuttamassa nimensä Grönholmista Leinoksi.

Vuosisadan vaihde oli vilkkaan taloudellisen toimeliaisuuden aikaa. Lappikin kehittyi pikku hiljaa: puhelin kuntaan saatiin vuonna 1898, kun raumalainen kauppias Lehtinen rakennutti linjan veljensä kauppaliikkeeseen.9 Vuonna 1914 Lapissa oli jo 55 puhelinta, ja sähkövirtaa kuntaan saatiin 1920-luvun alusta lähtien.10 Suomessa käytiin vuoden 1918 keväällä sisällissota. Jalmari Leinon liikkeitä ei tältä ajalta tiedetä – työväestöön kuuluvana hän olisi varsin luontevasti kuulunut punaisten riveihin, toisaalta hartaana kristittynä hän lienee välttä· 111 ·

nyt mahdollisuuksien mukaan kaikkia väkivaltaisuuksia.

Jalmari vei avioon Elsa Maria Kivimäen, jonka kanssa hän sai kaksi lasta: Frans syntyi vuonna 1916, ja Eino syntyi huhtikuun ensimmäisenä päivänä 1925. Nuoren Einon varhaisimmat muistot liittyvät sepän pajaan. Heinäkuisena aamuna vuonna 1929 nelivuotias Eino heräsi ja näki kotinsa keittiön ikkunasta paljon ihmisiä pajan liepeillä. Pajasta ei ollut jäljellä juuri mitään savuavien raunioiden lisäksi. Koska pajaa ei ollut mitenkään vakuutettu ja kyläläiset todella tarvitsivat seppäänsä, toivat kyläläiset talkootyönä Jalmarille uuden pajan rakentamiseen tarvittavan materiaalin. Jalmari ja Frans rakensivat uuden pajan omin käsin samana syksynä.

Perinteisten sepän töiden rinnalle tuli pian uudenlaista toimintaa, kun Kodiksamin viereisessä Kaukolan kylässä toiminut puuseppä Isak Pietilä ja Jalmari Leino aloittivat yhteistyön. Amerikasta liiketoimintaoppinsa ammentanut Pietilä oli kehittänyt yhteistyössä kutojien kanssa uudenlaisen kangaspuumallin, liikenimeltään Vipu. Toimiva tuote kävikin hyvin kaupaksi, ja Pietilä kysyi 1930-luvun alussa seppä Leinoa valmistamaan Pietilän kangaspuihin rautaosia. Uusi alihankintatyö merkitsi vakaampaa elantoa, sillä sepän perheen ei enää täytynyt olla pelkästään kyläläisten tilaustöiden varassa.

Jalmarin ja Elsan esikoinen, Frans, kuoli vuonna 1934 vain 17-vuotiaana nuorukaisena umpilisäkkeen puhkeamisen aiheuttamaan tulehdukseen. Kylän miesten kuultua ”sepän Fransin” kuolemasta he saapuivat antamaan surunvalittelunsa. Tuolloin oli eräs kylän miehistä todennut, että Fransin poismeno oli koko kylän menetys, ja Einoon viitaten jatkanut, että ”tost vähäst pojast ei tul mittä”. Jalmari oli kuitenkin puolustanut poikaansa sanoen, että ”kyllä tulee, mutta hitaammin”. Eino olikin jo avustanut isäänsä sepän töissä; hän oli muun muassa auttanut isäänsä tekemään asiakkaana olleeseen Penttilän taloon saranoita.11 Einon sydänvaivainen äiti Elsa kuoli 1. joulukuuta 1936 ja isä Jalmari neljä vuotta myöhemmin, huhtikuussa 1940, hieman ennen 52-vuotispäiväänsä.

Vasta 15-vuotias Eino oli siten menettänyt koko perheensä.

KOLMAS S U KU POLVI Vanhempiensa kuoltua Eino jäi asumaan Nokanmäelle äitipuolensa kanssa.

Hänen sepäntaitonsa oli vähäinen, vaikeammista töistä ei ollut kokemusta eikä ollut ketään jolta kysyä neuvoa. Porakoneen lisäksi pajassa oli vain heikkolaatuinen smirkkeli, vasaroita, meisseleitä ja muutama alasin sekä joitakin muita yksinkertaisia työkaluja. Kaiken päälle oli sota-aika eikä raudan saaminen ollut helppoa, mikä vähensi sepän töitä. ”Ei siinä paljon hymyilyttänyt · 112 ·

kyllä”, muistelee Eino tilannetta. Hän työskentelikin paljon muille, renkinä.

Vipu-kangaspuiden rautaosien valmistus jatkui, vaikka se haastavalta Einosta tuntuikin.12 Eino lähti huhtikuussa 1943 armeijan palvelukseen. Lappeenrannassa Ratsuväen koulutuskeskuksen pajalla hän kehitti vankan ammattitaidon hevosen kengittämisessä, ja hevosenkengän valmistaminen oli jo tässä vaiheessa hänelle helppo työ. Sodan jälkeen Kodiksamin sepänpajan töihin lukeutui myös hevosten kengitys.

Jatkosodan Vuosalmen taisteluissa Jääkäripataljoona 4:n toisen komppanian riveissä kesällä 1944 Eino menetti rinnaltaan lapsuudentoverinsa Nokanmäeltä. Vuosalmella vietetty viikko jäi hänen mieleensä myös siksi, ettei siellä kiivaiden taistelujen vuoksi nukuttu minuuttiakaan. Kannaksen jälkeen vuorossa oli Lapin sota, jonka jälkeen Eino suoritti sodanjälkeisen asepalveluksen; palveluksen loputtua hän palasi Kodiksamiin.

Kehittääkseen ammattitaitoaan Eino hakeutui vuoden 1946 alussa sepän oppipojaksi Euraan Hellmanin (Hailion) pajalle. Sepät olivat isän kautta tuttuja, ja oppipoikana hän viihtyi kahdeksan kuukautta. Eurassa Eino tapasi Ester Katilan, jonka kanssa hän meni naimisiin elokuussa 1948. Einolle ja Esterille syntyi kaikkiaan kymmenen lasta, näistä esikoinen Erkki joulukuussa 1949 ja kuopus Tuula 15 vuotta myöhemmin.

Eino kehitti määrätietoisesti paitsi ammattitaitoaan, myös työvälineitään.

Hän veti pajaan sähköt kymmenmetrisellä sähköroikalla, ja öljylampun korvannut sähkövalo paransi työolosuhteita huomattavasti. Vuonna 1946 hän osti porilaisesta liikkeestä kaasuhitsauslaitteet, jotka monipuolistivat Kodiksaminkin pajan osalta työmahdollisuuksia.

Eino myös rakensi itse ja ilman piirustuksia konevasaran, ottaen mallia tuttujen vastaavista laitteista. Koneen kehittäminen ja rakentaminen kesti vuoden verran muiden töiden ohessa ja konevasara valmistui loppukeväästä 1950. Eino muistaa esikoisensa Erkin tulleen Esterin sylissä katsomaan konevasaran käynnistämistä; vasaran kova pauke sai esikoisen silmät räpsymään.

1950-luvun lopulla Eino osti ensimmäiset sähköhitsauslaitteensa Turusta.

Töitä riitti 1950-luvulla: sepän elämä oli edelleen kiireistä ja päivät pitkiä, pajalle mentiin seitsemältä ja oltiin vähintäänkin kellon ympäri. Perheen hoitaminen jäi täysin Esterin harteille. Esimerkiksi kyntöauran vantaiden takominen ja uuden terän tekeminen – välttisepän perinteinen työ – piti Einon kiireisenä syksyisin. Ensimmäisinä sodan jälkeisinä vuosina kaikista raakaaineista oli ollut pulaa. Materiaalia anottiin Kansanhuollosta, ja eräänkin kerran Eino sai anomansa 500 kg:n sijasta vain 150 kg rautaa.

1950-luvulla Suomi kuitenkin toipui nopeasti sodasta ja pula-ajasta. Kort· 1 1 3 ·

titaloudesta luovuttiin ja markkinoille tuli muun muassa sepäntyölle tärkeää kivihiiltä, jota linja-autot kuljettivat Turun satamasta ahjon polttoaineeksi Kodiksamiin. Suomi isännöi olympialaisia, voittipa suomalainen jopa Miss Universum -kilpailun. Venäläisten miehittämä Porkkala palautettiin vuonna 1956.

Talous- ja teollistumiskehityksen myötä tuotannon ja kulutuksen malli muuttui vähitellen 1950-luvun lopulta lähtien. Koneistumisen ja laajamittaisen sarjatuotannon sekä metalliteollisuuden kasvun myötä perinteiset maasepän työt vähenivät. Einolle tämä merkitsi esimerkiksi kirveiden teräämistä ja traktorin takalevyjen sekä kääntökuokkien valmistusta. Sepän työ oli edelleen kuitenkin käsityötä, ei sarjavalmistusta, vaikka kirveiden teriä ja kääntöauroja paljon syntyikin. Valurautapadan haljettua oli sepän taottava pata jälleen uudeksi.

Sepän paja oli edelleen kylälle tärkeä paikka myös sosiaalisesti. Pajalla ollessaan miehet, jotka tulivat teettämään töitä, saattoivat keskustella hyvinkin vilkkaasti omista asioistaan välittämättä sepän läsnäolosta. Einoa puhe joskus häiritsi, sillä ajatukset oli saatava koottua työn vaativuuden vuoksi, mutta toisaalta asiakkaat saattoivat joskus auttaa seppää; eräs asiakas esimerkiksi asensi Einon pojan Erkin suksiin siteet odotellessaan sepäntyön valmistumista.

· 1 1 4 ·

Ilmakuva Leinojen kotitalosta ja pajasta vuodelta 1966, kun lisätilat olivat vielä rakenteilla.

(LEIMET OY )

· 116 ·

2

TEOLLISUUS­ YRIT YS

· 117 ·

PA ALUTARVIKKEET – KY T KENTÄ TUL E VA I SUUTE E N Eino sai vuonna 1964 vinkin uudesta tuotteesta: perustamistöissä käytettävien betonipaalujen paalukengästä, jolle tamperelainen Cellit etsi alihankkijaa.

Betonipaalu korvasi puupaalun perustamistöissä 1950-luvun alusta lähtien.

Salaojituksen ja viemäröinnin kehittymisen myötä aiemmin käytetyt puupaalut altistuivat yläpäästään lahoamiselle, mikä johti myöhemmin isoihin ongelmiin, kun rakennusten perustuksia piti vahvistaa ja korjata alapuolelta käsin. Yksittäinen betonipaalu oli 15–16 metrinen, ja niitä saatettiin jatkosten avulla laittaa päällekkäin neljäkin kappaletta. Paalut valettiin alkuaikoina rakennustyömaalla. Rakenteeltaan varsin yksinkertaisilla paalukengillä suojattiin maahan hakattavan paalun kärkeä maaperässä olevilta kiviltä. 13 Eino kävi Tampereella puhumassa Cellitin johdon kanssa. Häntä kehotettiin kuvittelemaan tilanne, jossa Cellit saisi 20 kilometrin paalutilauksen – saisiko Einon paja tuotettua varsin lyhyessä ajassa 2 000 paalukenkää?

Haaste tuntui Einosta isolta, eihän hänellä juuri ollut edes kunnon työkaluja käytössään. Cellitin johto antoi Einon mukaan paalukengän mallikappaleen ja tilasi häneltä 500 kappaleen koe-erän. Yrityksessä oltiin Einon pajan tuottamiin paalukenkiin tyytyväisiä, sopimus syntyi, ja ensimmäinen lasku paalukengistä kirjoitettiin 19. elokuuta 1964.

Maasepän työt saivat nyt väistyä. Einon pojat lopettelivat opintojaan ja olivat työtä vailla, joten sepänpajan liiketoiminnan kehittäminen ja laajentaminen olivat välttämättömiä asioita.

Suomessa elettiin 1960-luvulla nopean talouskasvun aikaa. Kaupungistumiskehitys voimistui, kun sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat tulivat työikään ja maaseudulta suuntautui voimakas liike kohti asutuskeskuksia.

Näin syntynyt asuntopula edellytti luonnollisesti voimakasta asuintalojen ja palvelujen rakentamista. Lähiöt nousivat ympäröimään vanhoja asutuskeskuksia.14 Suomen taloudelle antoi vielä potkua markan devalvointi 30 prosentilla vuonna 1967.

Leinojen liiketoiminnan menestyessä vanha paja kävi ahtaaksi. Vuonna 1966 sepänpajan yhteyteen rakennettiin 10 × 15 metrin kokoinen halli. Vuonna 1969 yhtiön tuoterepertuaari kasvoi, kun Betonila Oy tilasi Leimetiltä kalliokärkiä. Kalliokärkeä käytetään paalukengän tilalla betonipaalun päässä silloin, kun perustettava maaperä on hyvin louhikkoista tai kallioista, jolloin kärjeltä vaaditaan erityistä kovuutta ja kestävyyttä. Kalliokärki myös ankkuroi paalun kallioon, jotta paalu ei valuisi pitkin kaltevaa pintaa.

Leino & Pojat myi 1960-luvulta lähtien paalutarvikkeita useille asiakkaille Cellitin ja Betonilan lisäksi. Näistä mainittakoon Semera Oy, Raaseporin · 118 ·

Tiili Oy, A-Elementti Oy sekä Soraseula Oy.15 Suoraan yrityksille tehty myynti oli Einon varhainen valinta, sillä hän hylkäsi Sementtivalimoiden tukun tarjouksen paalukenkien välittämisestä 7 prosentin palkkiota vastaan.

KOLMAS S U KU POLVENVA I H D O S JA U U DET MARKKINAT Erkki Leinon mieleen on varhaisesta lapsuudesta jäänyt tapa, jolla isä Eino päätti jokaisen työpäivänsä: ahjon ja alasimen vieressä Eino – joka taas oli oppinut tavan isältään Jalmarilta – otti lakin päästään, risti kätensä ja luki Herran-siunauksen. Kristillinen vakaumus on Erkin mukaan antanut voimia monissa henkilökohtaisen elämän ja liiketoiminnan vastoinkäymisessä.

Erkki kävi kansakoulun vuosina 1956–1963, minkä jälkeen hän suoritti Raumalla levyseppähitsaajan ammattitutkinnon vuosina 1963–1965. Hän pärjäsi pajan puolella mainiosti, mutta hänen lahjansa olivat kiistatta jossain muualla. Erkki imi itseensä kaikkea tietoa urkujensoitosta liikkeenjohdon oppeihin, hänen muistinsa oli ilmiömäinen ja koulutuksenjano valtava.

1960-luvun lopulla Erkin työtehtävät sijoittuivat jo konttorin puolelle. Myöhempi hallituksen puheenjohtaja Risto Saarisalo luonnehtii Erkkiä mieheksi, jolla on bisnestajua, pioneerin kyky kehittää liikeyritystä sekä kyky kohdata asiakkaat empaattisella tavalla, mitä myös liikekumppanit osasivat arvostaa.16 Jäyhempi ja suoraviivaisempi Eero-veli profiloitui nopeasti lattiatasolla kovaksi mutta oikeudenmukaiseksi työnjohtajaksi, joka sai tuotannon toimimaan tehokkaasti. Hänellä oli myös teknistä osaamista. Eeron ansiosta Leino & Pojat -nimellä tunnettuun yritykseen syntyi omistautunut työkulttuuri.17 1970-luvun alussa aika oli kypsä sukupolvenvaihdokselle, sillä liiketoiminnan kehittäminen ja johtaminen alkoivat muutenkin jo olla Erkin ja Eeron harteilla. Leino & Pojat muuttui kommandiittiyhtiö Ky Leimet Kb Erkki Leino & Co:ksi marraskuussa 1971. Erkistä tuli yrityksen vastuunalainen yhtiömies ja nuoremmasta veljestä Eerosta sekä isä Einosta äänettömiä yhtiömiehiä.18 Jo seuraavan vuoden 1972 syyskuussa kommandiittiyhtiö muutettiin osakeyhtiöksi, josta suuren enemmistön omisti Erkki.19 Yrityksen nimi on akronyymi sanoista Leino ja metalli; nimen keksi yrityskonsultti, ekonomi Vilho Hintsanen.

Erkki Leino teki ensimmäisen vienninedistämismatkansa Ruotsiin syyskuussa 1971 yhdessä maisteri Reijo Anttilan kanssa. Kaikissa vierailukohteissa oltiin hyvin ystävällisiä uusia tuttavuuksia kohtaan ja kiinnostuneita Leimetistä.

Betonila Oy:stä Erkille tuttu Kaj Bergman kokee olleensa jonkinlainen · 119 ·

kätilö ruotsalaisyhtiö Stabilator Ab:n ja Leimetin yhteistyölle. Syyskuussa 1971 Leino ja Anttila ohjattiin Stabilatorin osastoinsinööri Per Liedholmin ja tämän assistentin Rolf Westerlundin puheille. ”Sanotaan, että ensivaikutelma on kaikkein tärkein. Kun Erkki tuli ensivisiitille Stabilatoriin oli hän hyvin valmistautunut ja antoi luotettavan vaikutelman itsestään”, muisteli Westerlund tapaamista.20 ”Tiukan oloinen Liedholm evästi meitä ennen lähtöämme: teroittakaa pojat kynä ennen kuin laaditte tarjousta”, muisteli Erkki samaa yritysvierailua.21 Stabilator Ab tilasi ensimmäisen koe-erän, 1 200 paalukenkää, marraskuussa 1971. Tilaus toimitettiin sovitusti ja tuotteiden laatu oli takuuvarmaa Leimetiä, mikä edesauttoi pysyvän liikekumppanuuden synnyssä. Stabilatorin toimintatapana oli pitää kiinni luotettavista toimittajista, mikä myös auttoi Leimetiä säilyttämään yrityksen asiakkuuden kilpailijoista huolimatta. Rolf Westerlundin kanssa Erkki Leino kehitti hyvin läheiset välit. Westerlund oli Stabilatorin palveluksessa hankintatehtävissä vuoteen 1982 asti.22 Naapurimaan markkinat olivat kehittyneemmät ja isommat kuin Suomessa. Länsinaapurissa oli asuntopulan vuoksi aloitettu vuonna 1965 niin kutsuttu miljoonaohjelma, jonka puitteissa Ruotsiin piti rakentaa miljoona vuokraasuntoa. Suomalaisyritys teki näille markkinoille laadukkaita paalutarvikkeita ruotsalaisiin toimijoihin verrattuna erittäin kustannustehokkaasti. Vielä 1970-luvulla Leimetillä oli puolisen tusinaa kilpailijaa Ruotsissa, mutta ne jäivät vuosien vieriessä Leimetin ja muutamien isojen ruotsalaisten toimijoiden jalkoihin.

Erkki Leinon helposti lähestyttävä persoona sekä luotettavuus ja rehellisyys olivat tärkeitä tekijöitä Leimetin tulevalle menestykselle Ruotsissa. Mutta tärkeässä roolissa oli myös Erkin ruotsin kielen taito. Hän opiskeli kieltä omatoimisesti 1970-luvun puolivälissä. Kun Ruotsin-myynnistä vastannut Matti Sarén vaihtoi työpaikkaa vuonna 1978, kävi Erkki jo kaikki neuvottelut omin avuin ruotsin kielellä.

1970-luvun alkupuolella viennin osuus Leimetin liikevaihdosta oli kymmenisen prosenttia.23 Kun tultiin 1980-luvun alkuun, oli Leimetillä kuusi asiakasta Ruotsissa; Stabilator Ab, Ekebro Ab, Skånska Sementgjuteriet Ab (myöhemmin osa Skanskaa), Byggnads- & Industriservice Ab BINAB (myöhemmin osa NCC:tä), Granit och Betong Ab ja Tollarps Betong och Pålning Ab. Vuonna 1983 saatiin ensimmäinen norjalainen asiakas, Seijerstads Betong Peler A/S (myöhemmin Nor-Pel A/S).

· 1 20 ·

LEIMET S IIRT Y Y KODIKSA M I N NOK ANMÄELTÄ L AP PI I N Jo varhain 1970-luvun alussa Leimetissä huomattiin, että vanha paja lisähalleineen sekä pajaa ympäröivä piha oli turhan ahdas ja epäkäytännöllinen.

Hallin päätyseinässä oli vain seinäkellon kokoinen imuri, josta hitsaushöyryt imettiin ulos. Kaikki hitsattiin käsin, hallissa oli levyleikkaaja ja muutama prässi. Parhaimmillaan kymmenen työntekijän sosiaalitilat käsittivät kopin, joka oli mitoiltaan noin kaksi kertaa kolme metriä. Tilassa syötiin, seurusteltiin, pelattiin korttia ja ajalle tyypillisesti tupakoitiin reilusti. Työvaatteina käytettiin vanhoja arkivaatteita ja haalareiden selkämyksissä saattoi lukea minkä tahansa yrityksen nimi.24 Leimetissä tarkkailtiin alusta lähtien laatua, joka nähtiin yrityksen kilpailuvalttina. Eero Leino saattoi palauttaa heikompilaatuisen tuotteen takaisin hitsaajalle. Laadukkaasta työnjäljestä tuli laaduntarkkailun myötä itsestään selvyys kaikille työntekijöille.25 Leimet muutti uusiin toimitiloihin Lapin kunnan teollisuusalueelle syyskuussa 1973. Uudet lähes tuhannen neliön toimitilat ja niitä ympäröinyt infrastruktuuri takasivat hyvät kasvuedellytykset pitkälle tulevaisuuteen. Uudet koneet vähensivät työn fyysistä kuormittavuutta. Sosiaalitilat kasvoivat uuden hallin myötä 300 neliöön. Kirjavat työvaatteet jäivät historiaan, kun Leimet alkoi kustantaa työvaatteet työntekijöilleen.

Eino Leino ei uusissa tiloissa viihtynyt: hän siirtyi vuonna 1977 yhden kärkisorvin kanssa vanhaan pajaansa, jossa valmisti oman kommandiittiyhtiönsä lukuun kalliokärjen kärkitappeja. Hän työskenteli aina vuoteen 1990 asti, jolloin hän siirtyi eläkkeelle.26 Erkki Leino tapasi tulevan vaimonsa Marja-Leena Salmen kevättalvella 1974 ollessaan työtapaamisen vuoksi Köyliössä käymässä. Hän pyysi pankkialalla työskennellyttä Marja-Leenaa kanssaan syömään. ”Mitäs tämä nyt on”, muistelee Marja-Leena nauraen ajatelleensa.27 Seuraavilla treffeillä Erkki vei seuralaisensa ajelulle Lappiin ja tutustumaan Leimetiin. Erkin sitoutumista perheyritykseen kuvastaa se, ettei hän Marja-Leenan mukaan alkuun puhunut mistään muusta kuin Leimetistä. Vuonna 1978 pariskunta vihittiin ja MarjaLeena jäi vähitellen pois työelämästä. Pariskunta sai vuosien varrella kolme lasta. Leimet oli aina aiemminkin ollut perheyritys, ja perhe on ollut merkittävä voimavara ja tuki myös Erkki Leinolle. Marja-Leena on työskennellyt useaan otteeseen konttorin puolella ja vaikuttanut Leimetin hallituksessa varajäsenenä vuodesta 1982 lähtien. Varsinaiseksi jäseneksi yhtiökokous valitsi hänet 28. huhtikuuta 2003, missä tehtävässä hän vaikutti 31. toukokuuta 2012 saakka. · 121 ·

OL KI LUOTO JA KEHIT T YNEET PA A LUJATKO KSE T Vielä 1970-luvun puolivälissä Leimetin tuoteperheestä puuttui kaikkein merkittävin paalutarviketuote, nimittäin betonipaalut yhteen liittävä paalujatkos.

Kehittyneempien paalujatkosten tekniikka oli tuotu Suomeen Ruotsista, jossa paalujatkosmarkkinoita dominoi kaksi mallia, Hercules-jatkos ja ABBjatkos.

Ennen kehittyneempien jatkosten tuloa suomalaisilla työmailla käytetty niin kutsuttu hylsyjatkos oli vain paalujen päät peittävä ja ne vastakkain pitävä neliskulmainen metallinen vaippa. Paalut hölskyivät hylsyssä sinne tänne, eikä jatkos kestänyt vääntöä. Jäykkä ABB-jatkos, samoin kuin sen kanssa kilpaileva Hercules-jatkos, taas oli valettu valmistusvaiheessa betonipaalun päähän kiinni sillä seurauksella, että paalun kantokyky kasvoi 20 prosenttia.

ABB-jatkos oli niin sanottu sukupuoleton jatkos, kun taas Hercules-jatkoksen osalta puhuttiin uros- ja naaraspuolesta. Jälkimmäisellä jatkoksella oli se kielteinen ominaisuus, että paaluja piti kiertää keskenään työmaalla, jotta liitos lukittuisi paikoilleen. Paalujen liittäminen oli siis työläämpää kuin ABB-jatkoksilla. Hercules-jatkoksen taivutusjäykkyys ei myöskään ollut niin hyvä kuin ABB-jatkoksella, jonka hyvin sijoitetut neljä kiinnityspulttia takasivat rakenteellisesti parhaan jäykkyyden jatketulle paalulle. Lisäksi Herculesjatkoksessa oli niin sanotut taivutetut tartuntaraudat, jotka aiheuttivat betonin murtumista lyöntitilanteessa.

Ruotsalainen liikekumppani Stabilator Oy pyysi loppuvuodesta 1976 Leimetiä valmistamaan ABB-jatkoksen laatikko-osaa. Maaliskuussa 1983 Leimet solmi ruotsalaisyrityksen kanssa lisenssisopimuksen, jonka mukaisesti yritys valmisti sekä myi ABB-jatkoksia Suomeen, mutta joutui vielä patentin vanhenemiseen eli vuoteen 1990 saakka ostamaan jatkoksen lukko-osat Stabilatorilta. Vuodesta 1990 lähtien Leimetillä oli hallussaan teknisesti koko tuoteketju ja teräsbetonipaalun teräsosien arvokkain osa, paalujatkos.

1970-luvun alkuvuosina maailmalla vallitsi erittäin nopean talouskasvun aika, ja rakentaminen Suomessa ja muissa Pohjoismaissa oli ennennäkemättömän vilkasta. 1970-luvun puolivälissä rakenteilla ollut Olkiluodon ydinvoimalan ykkösyksikkö työllisti useita yrityksiä Turun ja Porin läänistä, mistä myös Leimet pääsi osalliseksi vuosina 1974–1976. Osallistuminen Olkiluodon rakentamiseen oli kuitenkin koitua Leimetin kohtaloksi, kun ydinvoimalan rakennuttaja teki vuonna 1977 reklamaation Leimetin toimittamista osista. 40 metrin korkeudella ykkösyksikön reaktorirakennuksen seinämässä oli havaittu vikaa Leimetin toimittamien hitsauslevyjen ankkuriterästen kiinnityssaumoissa. Korjaustöiden kustannuksiksi arvioitiin noin puoli miljoonaa · 1 22 ·

markkaa, mikä vuoden 2013 rahassa tekee 315 000 euroa. Korjaustyö tehtiin lopulta omin voimin sovitussa aikataulussa, ja kustannukset saatiin pidettyä neljänneksessä arvioidusta määrästä. Olkiluotoon liittynyt kriisi saatiin hoidettua, mutta taloudelliset menetykset olivat silti suuret ja Leimetin johdon henkinen kapasiteetti sekä työntekijöiden venyminen koetuksella. Eero Leinon rooli työnjohtajana korostui ja nousi arvoonsa Olkiluodon korjausten aikana. Laiha lohtu lienee ollut myöhemmin saatu tieto siitä, ettei virhe ollut Leimetin tekemässä työssä vaan yritykseen toimitetuissa piirustuksissa, joissa u-railo oli muuttunut v-railoksi.

Y R I T Y KSEN MY YMINEN JA TAK A I SI N O STA M I N E N Ydinvoimalatyömaan vaikeudet olivat onnellisesti takanapäin, mutta veljekset olivat viidentoista vuoden aikana joutuneet kohtaamaan valmistuksessa ja konttorin puolella monenlaisia vaikeita asioita ilman sanottavaa koulutusta tai tukea. Isä Eino oli omalla työllään luonut Leimetin menestyksen perustan, mutta liikeyrityksen johtamisessa hän ei osannut auttaa. Erkki oli ollut niin sidoksissa yritykseen, ettei hän ollut viettänyt viikonloppuakaan ajattelematta yrityksen asioita.

Leinot myivät Leimetin koko osakekannan Teräspeikko Oy:lle toukokuussa 1980. Teräspeikon toimitusjohtaja Jalo Paananen oli Erkki Leinolle tuttu mies, mikä helpotti myymistä. Erkki ja Eero jäivät uuden Leiron-nimen saaneen yrityksen palvelukseen, samoihin tehtäviin ja samoilla toimintavapauksilla. Riski oli nyt pääosin muiden harteilla, ja Leinon veljekset saivat hengähdystauon.

Pian Teräspeikon sisaryhtiö Makron Oy sai liikevaihtoonsa nähden nelinkertaisen tilauksen Neuvostoliitosta silloiseen liikevaihtoon verrattuna. Tuotannon rahoittamiseksi Leiron päätettiin myydä, sillä sen liiketoiminnalla ei nähty kehityspotentiaalia Pohjoismaiden ulkopuolella. Erkki kuuli kautta rantain näistä aikeista: palo yrittämiseen oli syttynyt uudelleen, ja kaupat Leironista tehtiin 18. maaliskuuta 1982. Leiron-nimi jäi yrityksen valmistavan yksikön nimeksi, ja nimi Leimet otettiin myyntiorganisaation nimeksi. Järjestely lakkautettiin vasta vuoden 1994 lopulla, kun Leiron fuusioitiin Leimetiin.

Tällä kertaa Erkistä tuli yrityksen ainoa omistaja. Eero ei halunnut enää osaomistajaksi, mutta lupautui jäämään työnjohtotehtäviin. Myös yrityksen työntekijät olivat tyytyväisiä kauppaan, sillä etäisyys yrityksen johtoon väheni.28 Ostettuaan yrityksen takaisin otti Erkki Leino yhteyttä diplomi-insinöö· 1 23 ·

ri Risto Saarisaloon, joka oli siirtynyt Leimetin palveluksesta (1972–1974) Orakselle, missä teki sitten pitkän uran. Erkki pyysi Ristoa neuvonantajaksi ja epäviralliseksi hallituksen jäseneksi. Risto suostui neuvoteltuaan asiasta Oraksen Pekka Paasikiven kanssa, ja yhteistyö on jatkunut vuodesta 1982 aina nykypäiviin asti.

Erkki Leino alkoi jälleen määrätietoisesti kehittää yrityksen ulkomaisia yhteyksiä. Leimetin vienti laajeni 1980-luvulla Norjan ja Tanskan ohella vuonna 1984 Viroon, jonne toimitettiin paalumuotistoja ja 2 000 paria jatkoksia Tallinnan sataman rakennustöihin, ja yhteistyö Ruotsissa syveni. Lisäksi kalliokärkiä toimitettiin vuonna 1986 jopa Tripoliin asti välikäsien kautta. Myöhemmin 1990-luvulla saatiin Norjasta asiakkaaksi Järbetong A/S. ROBOT IT T U LEVAT !

Nousussa oleva teollisuus ja rakentaminen kuljettivat 1980-luvulla Leimetiä mukanaan. 1980-luvun lopulla Leimetin tuotantotoimintaa automatisoitiin voimakkaasti. Ensimmäiset robotit otettiin käyttöön vuonna 1988. Robottien ja muun automaation tullessa työntekijät pääsivät työryhmätyön kautta vaikuttamaan työasemien kokoonpanoon, eli yrityksessä hyödynnettiin lattiatason hiljaista tietoa automaation rakentamisessa. Robottien toimittaja teki vain alkuohjelman aseman toiminnalle, mutta ohjelman ja työprosessin parantaminen tapahtui pikku hiljaa työntekijöiden toimesta.

Yksi merkittävimmistä muutoksista, minkä automaatio toi tullessaan, oli laatuvaatimusten kasvaminen. Tuotteille annetut toleranssirajat – minkä verran heittoa tietyn tuotteen mitoissa sai olla – pienenivät huomattavasti.

Työntekijöiden tarve ei suinkaan kadonnut, mutta työnteon muoto muuttui vähitellen itse tekemisestä tuotannon valvomiseksi. Automaation tulemisen jälkeenkin yksittäinen Leimetin työntekijä oli edelleen merkittävin laadunvarmistaja – ja hyvä laatu kautta aikojen kertoo työntekijöiden sitoutumisesta Leimetin menestykseen.

Leimetissä oli työntekijöitä 1980-luvun vilkkaina vuosina noin 25, riippuen hieman tarkasteluajankohdasta. Automaation lisääntyessä työntekijöiden tiedot ja taidot kasvoivat, ja Leimetin kannalta tärkeää oli, että robotin kanssa työtä tekevä ryhmä pysyi talossa – robottienkin aikakaudella työntekijöiden sitoutuminen yritykseen on ensiarvoisen tärkeää. Työntekijöitä rohkaistiin erilaisiin koulutuksiin, jopa maksamalla niitä työntekijöiden puolesta, ja työntekijöiden ajatuksia työn tehostamisesta kuunneltiin ja hyvien ideoiden kehittämiseen ja toteuttamiseen panostettiin.29 Työtahti oli hirmuinen 1980-luvun lopussa, kahdeksan tunnin työpäivä · 1 24 ·

ei tahtonut riittää kovan kysynnän tyydyttämiseksi. Sellaiset työntekijät, joilla oli tapana katsella muiden työntekoa ja tehdä itse vähemmän, eivät Leimetissä pitkään viihtyneet. Yrityksessä työskennellyt Arto Sarin kertoo: ”Eero Leino tuli kerran [vuonna 1989] minulta kysymään, olenko laskenut ylityötuntejani. En ollut pitänyt niistä kirjaa, ja hän kertoi, että minulla on peräti 700 ylityötuntia. Eero totesi, että siitä selvitään sakoilla ja kehotti jatkamaan työntekoa.”30 Leimetin tilikauden 1.10.1988–30.9.1989 liikevaihdoksi merkittiin lähes 22,5 miljoonaa markkaa, lisäystä edelliseen tilikauteen oli noin 7 miljoonaa markkaa. Leimetin toimitiloissa työskenteli aivan vuosikymmenen lopulla parhaimmillaan 30 ihmistä, joista osa oli vuokratyövoimaa.31

· 1 25 ·

2006

2006

1 997

Leimetin tilat Lapin teollisuusalueella, ilmakuva on vuodelta 2007. Kuvassa merkittynä toimitilojen laajennukset.

(LEIMET OY )

· 1 26 ·

1 973

3

MODERNI VI ENTIYRIT YS

198 0 1 973

19 97 1991

· 1 27 ·

VAI KEUKS ISTA T EHOKK A AS EEN TUOTA N TO O N 1990-luku alkoi Leimetin kannalta synkissä merkeissä, kun syksyllä 1990 lastensa kanssa veneilemässä ollut Eero Leino joutui Luvian edustalla merihätään ja menehtyi. Eeron lisäksi onnettomuus vei kolme hänen lapsistaan.

Tällaisen menetyksen jälkeen ei Leimetissäkään ollut paluuta entiseen. Erkki oli tehnyt töitä veljensä kanssa rippikouluikäisestä lähtien, ja Eeron panos tuotantopäällikkönä oli ollut yksi Leimetin menestyksen kulmakiviä. Erkin ja Eeron nuorempi veli Jorma, joka teki töitä omassa yrityksessään Joleikonissa, tuli heti seuraavana maanantaina apuun. Tilapäiseksi tarkoitettu ratkaisu toimi niinkin hyvin, että Jorma jäi Leimetin tuotantopäälliköksi neljäksi vuodeksi, vuoteen 1994 asti.

1990-luvun alussa Leimetin tuotanto toimi edelleen täydellä kapasiteetilla, ja vuonna 1991 tehtiin uusi merkittävä investointi, kun varastotiloja laajennettiin isolla kylmävarastolla. Vuodesta 1991 alkaen Suomi vajosi kuitenkin yhä syvempään talouslamaan. Maan työttömyysaste nousi seuraavina vuosina pahimmillaan lähes puoleen miljoonaan työttömään. Rakentaminen suhdanneherkkänä alana kärsi erityisen pahasti, ja Leimetin paalutarvikkeiden kysyntä laski erittäin jyrkästi.

Leimet oli kuitenkin suurista investoinneista huolimatta vakavarainen ja hyvin hoidettu yhtiö, eikä velaksi otetun pääoman suhde omaan pääomaan noussut missään vaiheessa talouslamaa kovinkaan korkeaksi. ”Tyypillinen satakuntalainen yrittäjähenki tässä on ollut, että on oltu vähän pihejä. Velkaantuminen on ollut vieras käsite”, toteaa Leimetin hallituksen nykyinen puheenjohtaja Risto Saarisalo.32 Jokainen lamanaikainen tilikausi onnistuttiin myös pitämään voitollisena.

Voimakkaasti laskeneen kysynnän vuoksi oli kuitenkin välttämätöntä tehdä supistuksia työvoimaan, sillä töitä ei yksinkertaisesti ollut. Tilikaudella 1991–1992 työntekijöitä oli valmistuspuolella keskimäärin 14, konttorin puolella 4. Seuraavalla tilikaudella valmistuspuolella oli enää 10 työntekijää, ja tilikaudella 1993–1994 pudottiin jo lähemmäs Leimetin paja-ajan lukuja, kun tehtaan lattialla työskenteli enää seitsemän ja konttorin puolella kolme työntekijää. Aika oli erittäin epävarmaa ja raskasta kaikille Leimetissä, ja yrityksen johdolle tuttujen ja hyvien työntekijöiden lomauttaminen tai irtisanominen oli erittäin vaikeaa, mutta välttämätöntä. Yrityksen liikevaihto laski sekin rajusti. Alimmillaan vuonna 1993 liikevaihto oli 7,3 miljoonaa markkaa, samalla tasolla kuin vuonna 1981 ja noin kaksi kolmannesta pienempi kuin huippuvuonna 1989.33 Erkki Leino teki läpi lama-ajan kovasti töitä saadakseen uusia asiakkaita, · 128 ·

markkinoita ja tilauksia. Vuoden 1993 elokuussa Leimet solmi Suomen Ulkomaankauppaliiton kanssa sopimuksen vientipäällikön käyttämisestä.34 Seuraavana vuonna Leimet aloitti pienimuotoisen viennin Australian ja Englannin markkinoille.

Paalutarvikkeiden tuotekehitystä jatkettiin normaalisti suhdanteista riippumatta: vuonna 1993 Leimet patentoi uuden vinovaippaisen kalliokärjen.

Innovaatio oli hyvin merkittävä, sillä uudenlaisen rakenteen vuoksi kalliokärkeen kohdistuva betonin puristusvoima voitiin ottaa paljon pienemmälle alalle terästä. Vähemmän metallia tarkoitti tuotantoprosessin nopeutumista ja kustannustehokkuuden kasvua: uuteen tuotteeseen tehtiin vähemmän hitsaussaumaa, trukit kuljettivat roboteille pienempiä kuormia nopeammin ja raaka-ainekustannukset yhtä kalliokärkeä kohden laskivat. Leimetille tämä tarkoitti parempaa katetta ja pelivaraa markkinoilla aikana, jota sävyttivät pahat taloudelliset ongelmat ja kovat henkiset paineet.35 Erkki Leino antaa suurimman tunnustuksen lamavuosien selättämisestä Leimetin pienelle henkilökunnalle, joka puhalsi yhteen hiileen epävarmuudesta huolimatta. Risto Saarisalon mukaan talouslaman aikaisista tilinpäätöksistä näkee, että myös yrityksen johdon päätöksenteossa on ollut harkintaa, ja kyky tehdä oikeita päätöksiä säilyi paineista huolimatta. 1990-luvun raskaat vuodet menetyksineen veivät silti lunnaansa, kun Erkki sairastui vakavasti vuonna 1995. Aivohalvauksesta huolimatta hän palasi asteittain työhön jo vuoden 1996 kuluessa. Työkykynsä ohella hän elvytti vähitellen myös sairastumisensa vuoksi menettämänsä soittotaidon.36 Suomen talouden uusi nousu alkoi vuodesta 1995 alkaen, ja 1990-luvun loppuvuodet olivat jälleen nopean talouskasvun aikaa. Yleisen kehityksen myötä Leimetinkin liikevaihto alkoi nousta. Vuonna 1995 se oli 11,8 miljoonaa markkaa, mistä eteenpäin liikevaihdon keskimääräinen vuotuinen kasvu 1990-luvun loppuvuosina oli lähes 20 prosenttia. Vuonna 1999 Leimetin liikevaihto oli 22,6 miljoonaa markkaa, mikä vastasi kymmenen vuoden takaista, lamaa edeltänyttä tasoa.

L I SÄ Ä ROBOT T EJA JA K ASVAVA A VI E NTI Ä Nousukauden merkkinä Leimetissä tehtiin tärkeitä investointeja tulevaisuuden kannalta. Ensin vuonna 1997 laajennettiin varastotiloja kaksinkertaisiksi edellisiin verrattuna. Samassa yhteydessä myös Leimetin toimistotiloja laajennettiin.

Vuonna 1998 Leimet investoi muun muassa uuteen kalliokärjen kokoonpanoyksikköön, joka käsitti viisi robottia. Investointeihin käytettiin noin · 1 29 ·

neljä miljoonaa markkaa. Laadun ja toimitusvarmuuden parantuessa myös tuotantotehokkuus kasvoi: Leimet ylsi jo vuonna 1998 tuotantoennätykseensä, 37 000 paria paalujatkoksia, vaikka henkilökuntaa oli keskimäärin töissä vain 14 henkeä.37 Eurojen tultua vuonna 2002 Leimet siirtyi vähitellen kaupankäynnissä euroihin, mikä vähensi kurssiriskiä ja yksinkertaisti laskentatointa sekä kannattavuuden seurantaa. Leimetissä investoitiin seuraavina vuosina voimakkaasti niin tuotantoon, kiinteistöön kuin henkilöstöönkin: vuosina 2005– 2007 investointeihin käytettiin 4,8 miljoonaa euroa.

Tuotantokapasiteettia nostaneista investoinneista huolimatta yrityksen tuotanto toimi 2000-luvun alkupuolella jatkuvasti täydellä kapasiteetilla. Yrityksen liikevaihto nousi tasaisesti vuosi vuodelta: liikevaihto oli vuonna 2000 hieman yli neljä miljoonaa euroa, vuonna 2004 noin seitsemän miljoonaa euroa ja vuonna 2008 jo 10,6 miljoonaa euroa.38 Uuden vuosituhannen alussa Leimet laajensi tuotantoaan ulkomaille.

Lappilaisyritys osti syyskuussa 2000 keskisestä Englannista Chesterfieldistä Synergy Components Ltd:n. Yritys valmisti päätuotteenaan Hercules-paalujatkoksia, joita arvioitiin tulevina tilikausina valmistuvan hieman alle 20 000 kappaletta vuodessa. Synergyn palkkalistoilla oli yhdeksän tuotantotyöntekijää ja kolme toimihenkilöä. Hallissa oli yksi robottiyksikkö kehittyneiden hitsauslaitteiden ja CNC-koneiden lisäksi.

Synergy hankittiin tietäen hyvin, ettei yrityksen valmistustoiminnalla ollut todellista kilpailukykyä. Hankinnan suurempi merkitys oli siinä, että Leimetissä saatiin kokemusta ulkomailla toimimisesta. Lisäksi Leimet pääsi tytäryhtiön kautta helpommin Iso-Britannian ja Irlannin markkinoille, olihan Leimet tavallaan paikallinen toimija omistamansa teollisuuslaitoksen kautta.

Varsin pian yritysoston jälkeen havaittiin, ettei Synergy kyennyt toimimaan odotetun tehokkaasti tuotannossa. Lokakuussa 2000 Leimet lähetti Englantiin tuotantoteknikkoja, jotka raportoivat Synergyn toiminnasta ja tekivät suosituksia tuotannon tehostamiseksi. Raporttia ei kuitenkaan ilmeisesti sovellettu englantilaisyrityksessä.

Yhtiön myyntiluvut huolestuttivat talouspäällikkö Mikko Toivosta. Synergyn kesällä 2000 menettämistä asiakkaista ei tytäryhtiön johdolla ollut tietoa. Syyskuussa saatujen tilausten arvo oli 70 000 puntaa, mutta lokakuun tilausten arvo oli enää 40 000 puntaa: ”If the tendency is similar in November things are not going on the right way”, summasi Toivonen Synergyn toimitusjohtaja Oatesille tilannetta. Toivonen, tuotantopäällikkö Jouko Laiho ja markkinointiassistentti Henri Vuorinen tekivät matkan Chesterfieldiin marraskuun 2000 lopulla saadakseen tuntumaa Synergyn toimintaan.39 · 1 30 ·

Tuotannon kehittäminen pääsi lopulta vauhtiin ja molemmin puoliset yritysvierailut auttoivat parantamaan englantilaisyrityksen toimintamalleja.

Vuoden 2001 puolella Englannista alkoi tulla myös hyviä uutisia uusien kauppojen muodossa. Synergy nosti Leimetin 5–7 miljoonan euron konserniliikevaihtoa vuosina 2001–2003 vajaalla miljoonalla eurolla vuosittain.40 Tuotannon ongelmiin ei kuitenkaan saatu toimivaa ratkaisua ja vaikeudet yrityksen ohjaamisessa Suomesta käsin jatkuivat. Lopulta vuonna 2004 markkinatilanne muuttui ja paalutarvikkeiden kysyntä laski. Synergy kärsi erityisesti siitä, että yhtiö valmisti Hercules-jatkosta, jota oli vaikea saada myytyä kiristyneille markkinoille. Lopulta Leimetissä vedettiin johtopäätökset tilanteesta: maaliskuussa 2004 tytäryhtiö myytiin sen silloiselle työnjohtajalle Darren Hallille. Chesterfieldin tuotantolaitoksen myymisen jälkeen Leimetille jäi edelleen asiakkuuksia Iso-Britannian markkinoille, joten miksikään turhaksi seikkailuksi yrityshankintaa ei voi sanoa.41 Myös Ruotsin markkinoilla oli tapahtunut Leimetin osalta kehitystä: Synergy-hankintaa seuraavana keväänä, vuoden 2001 huhtikuussa, Erkki Leino ja talouspäällikkö Mikko Toivonen kävivät Münchenissä muutamien asiakkaiden kanssa. Kaupungissa järjestettiin kansainvälinen BAUMA-rakennuskonenäyttely. Asiakkaiden lähdettyä omille teilleen Toivonen ja Leino päättivät lähteä tervehtimään ruotsalaisia liiketuttavia. Banut Ab:n osastolla Leimetin miehet tapasivat Hercules Grundläggningin toimitusjohtajan Göran Hambergin.

Saatuaan tervehdykset vaihdettua Hamberg kävi suoraan asiaan: hänen mukaansa Pohjoismaissa ei ollut kuin kolme paalujen teräsosien valmistajaa, ja Leimet oli näistä ainoana kannattava yritys. Hamberg tarjosi saman tien Leimetille ostettavaksi Herculeksen tytäryhtiötä Scanpile Ab:a. Toivonen ja Leino totesivat, etteivät he olleet varautuneet tällaiseen kysymykseen, mutta neuvottelut sovittiin aloitettaviksi Münchenin-matkan jälkeen. Lokakuun 2001 lopulla tehtiin kaupat: Leimet osti Scanpilen liiketoiminnan, koneet ja vaihto-omaisuuden Etelä-Ruotsista Halmstadista, mutta ei kiinteistöä tai henkilöstöä. Herculeksen kanssa tehtiin samalla paalutarviketoimitussopimus viideksi vuodeksi, joka on jo uusittukin kahteen otteeseen.42 Kaupan myötä Leimetin markkinaosuus Ruotsissa nousi yli 40 prosenttiyksikköä. Hercules Grundläggningistä syntyi Leimetin suurin yksittäinen asiakkuus, ja se on edelleen vuosittain listan ensimmäisenä tai toisena suuruusluokaltaan.

· 1 31 ·

O RGANISA AT IOMU U TO KSI A , KOTI MA AN MARKKINAT ME NE TE TÄ Ä N Myös Leimetin organisaatiossa tapahtui merkittäviä muutoksia 2000-luvun alussa. Myynnistä vastannut ja tekniselle tuotekehitykselle panoksensa antanut Kari Koivunen irtisanoutui kesällä 2000. Hän perusti vuonna 2001 yrityksen, jonka liiketoiminta muodostui lähes identtiseksi Leimetin kanssa.

Kesäkuussa 2000 Erkki Leino soitti kauppatieteiden maisteri Henri Vuoriselle ja kysyi tätä hoitamaan Leimetin myyntiä ja markkinointia. Vuorisen vastuulla oli aluksi pääosin kotimaan kauppa, vuonna 2014 hän kantaa päävastuun vientipuolesta.43 Erkki Leino siirtyi vuonna 2001 Leimetin toimitusjohtajan paikalta yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. Risto Saarisalo aloitti samalla yhtiön hallituksen virallisena jäsenenä ja siirtyi myöhemmin, vuonna 2008, Leimetin hallituksen puheenjohtajaksi.

Erkki Leinon jälkeen toimitusjohtajaksi nimitettiin syksyllä 2001 yrityksen oma mies, Mikko Toivonen. Toivonen oli aiemmassa tehtävässään, Leimetin talouspäällikkönä, ollut paljon tekemisissä norjalaisten ja ruotsalaisten asiakkaiden kanssa. Liikesuhteiden hoitaminen jatkui luontevasti myös uudessa tehtävässä: asiakassuhteet tulivat monin tavoin Toivosen henkilökohtaiseksi toiminta-alueeksi.

2000-luvun alkuvuosina, samanaikaisesti suotuisasti kehittyvän viennin kanssa, alkoi Leimet menettää markkinaosuutta Suomen kasvavilla markkinoilla. Vuonna 2004 Leimetin kotimainen myynti putosi dramaattisesti. Vuoden 2003 kotimaan kaupan liikevaihto oli ollut vielä 2,4 miljoonaa euroa ja osuus 40 prosenttia liikevaihdosta; seuraavana vuonna kotimaan osuus oli enää 1,3 miljoonaa euroa ja osuus liikevaihdosta vain noin 19 prosenttia; ja trendi jatkui edelleen vuonna 2005, kun 8,2 miljoonan liikevaihdosta viennin osuus oli 89 prosenttia, ja kotimaan kauppa oli pudonnut jo alle 0,9 miljoonaan euroon kokonaisliikevaihdosta.44 Syyt dramaattiseen pudotukseen olivat selviä: myynti Ruotsiin veti erittäin hyvin ja oli tuottoisaa – Leimetin tuotteilla oli itse asiassa niin kova kysyntä, että yritys toimi tuotantokapasiteettinsa rajoilla. ”Tulin töihin Leimetiin maaliskuussa 2004. Suhdanne veti niin kovasti, että asiakkaille jouduttiin myymään ei-oota – sen myyminen vasta taitolaji onkin”, muistelee Antti Leino.45 Vuoden 2004 aikana yrityksen viennin liikevaihto kasvoi yli kahdella miljoonalla eurolla, seuraavana vuonna jälleen yli 1,5 miljoonalla. Leimetillä ei tilanteessa ollut kykyä toimittaa Suomeen tarpeeksi paalutarvikkeita, ja lisäksi Ruotsin markkinoiden pitäminen edellytti naapurimaan priorisointia. · 1 32 ·

Ehkä priorisointiin vaikutti myös se, että Ruotsiin myytiin paalujatkosten ohella paljon kalliokärkiä, jotka olivat teknisesti monimutkaisempia ja vaativampia valmistaa sekä myös huomattavan tuottoisia Leimetille verrattuna halpoihin ja yksinkertaisiin paalukenkiin, joita taas käytettiin Suomessa paljon naapurimaata enemmän.46 Kotimaan markkinoiden menetykseen täytyy myös hakea selitystä Leimetin organisaatiosta. Tehdas ei kyennyt vastaamaan uuden kotimaisen kilpailijan kevyempien paalutarvikkeiden tekniseen haasteeseen. Tuotantomääriä kasvatettiin lisäinvestoinnein, mutta uutta tuotetta ei kyetty kehittämään eikä toimituskykyä onnistuttu parantamaan riittävästi. Lisäksi säännöllisesti ostavia suuria asiakkaita oli Leimetin liiketoiminta-alueella vähän, minkä vuoksi liikesuhteet olivat henkilöityneet: Leimetin entisen, myynnistä vastanneen työntekijän perustama yritys tarjosi myös sen vuoksi kotimaan markkinoilla kovan vastuksen entiselle työnantajalleen.47 Toimituskyky on leimallisen tärkeää paalutarvikeliiketoiminnassa; kun rakennustyöt aloitetaan, ne aloitetaan perustamistöistä. Tällöin paalutarvikkeet tarvitaan nopeasti paalutehtaalle ja sitä kautta työmaalle, jossa muut rakennusvaiheet jo painavat päälle. Tällöin toimitusvarmuus ja -nopeus nousevat tärkeiksi kilpailutekijöiksi.48 Keväällä 2008 Leimet hankki Joleikon Oy:n koko osakekannan. Kauppa oli erittäin tärkeä Leimetin kannalta, sillä Joleikonin tuottamat paalutarvikkeiden osat muodostivat merkittävän osan Leimetin tuotannon jalostusarvosta. Joleikonin perustaja, Erkin veli Jorma Leino, jatkoi Leimetissä tuotantopäällikkönä ja kehitysjohtajana aina vuoden 2013 kevääseen asti.49 Vuonna 2008 Leimetin liikevaihto oli kivunnut 10,6 miljoonaan euroon, ja viennin osuus liikevaihdosta oli lähes kymmenen miljoonaa euroa. ”Markkina, käytännössä Ruotsi, Norja ja Englanti, osti meidät ihan kuivaksi vuosina 2000–2008”, toteaa Antti Leino. Häneen mukaansa Leimetissä ymmärrettiin kyllä, että markkinat ylikuumenivat ja romahdus odotti kulman takana.51 Kansainväliset finanssimarkkinat romahtivat vuonna 2008, uusi talouskriisi kuritti länsimaita, rakentaminen hiipui ja Leimetin myynti seurasi suhdanteita. Erkki Leinon ilmaisua lainaten ”kaikki näytti menevän tilttiin”.51 Vuonna 2009 liikevaihto putosi 6,8 miljoonaan euroon, ja liikevaihdon pudotus tuli kokonaan viennistä.

Leimetin vahvaan asemaan ei talouskriisi kuitenkaan vaikuttanut. Kas­ sassa oli rahaa ja asiakkuudet sekä pitkän aikavälin kannattavuus olivat kunnossa: ”Vaikka ympärillä tyrskysi, ei se liikaa hermostuttanut”, kuvaa Risto Saarisalo Leimetin taloudellista asemaa.52 Leimet on koko olemassaolonsa ajan ollut tarkasti hoidettu ja voitollinen yritys; esimerkiksi 2000-luvulla · 133 ·

sen liikevoittoprosentti on ollut keskimäärin noin 20 prosentin luokkaa vuosittain.53 Leimetin liikevaihto nousi nopeasti vuoden 2009 jälkeen; vuonna 2011 se nousi jo 11,1 miljoonaan euroon ja viennin osuus oli 80 prosenttia liikevaihdosta.54 V I I DES S U KU POLVI LEINOJA : L E I M E TI N G LOBA A LIN T U LEVAIS U U DEN R A K E NTAJA Antti Leino aloitti Leimetissä markkinointitehtävissä vuonna 2004 ja hallituksen jäsenenä vuonna 2005. Uusi sukupolvenvaihdos Leimetissä oli käsillä: Erkki Leino siirsi kolmessa eri otteessa, vuosina 2005, 2008 ja 2011, valtaosan omistustaan kaikille kolmelle lapselleen. Anni-Leena ja Risto aloittivat myös Leimetin hallituksen jäseninä vuonna 2008.

Aiempien sukupolvien tapaan myös Leinojen viides polvi – Antti, AnniLeena Katajisto (os. Leino) ja Risto – ovat kokeneet kristilliset arvot voimavarana liiketoiminnassa: ”Siinä vapaudessa on hyvä tehdä työtä ja yrittää, että ihminen tekee parhaansa, mutta lopulta sekä menestys että vastoinkäymiset ovat kaikki Luojan kädessä”, toteaa Antti Leino. 55 Antti matkusti vuodesta 2005 lähtien isänsä ja myyntipäällikkö Henri Vuorisen mukana tapaamassa Leimetin liikekumppaneita. Muutaman vuoden kuluessa ajatus ohjasten ottamisesta perheyrityksessä kasvoi yhä voimakkaammaksi: jos sukupolvenvaihdos olisi joskus tehtävä, olisi se tehtävä pian.

Joka tapauksessa ajatus siitä, ettei hän itse tehnyt päätöksiä osaksi omistamassaan yrityksessä tuntui perheyrityksen vesasta erikoiselta: ”Minulle oli vaarassa käydä prinssi Charlesit”, nauraa Antti Leino.56 Antti Leino nimitettiin Leimetin toimitusjohtajaksi 8. lokakuuta 2010.

Toimitusjohtajan vaihto ei kuitenkaan ollut kivuton tapahtuma. Mikko Toivosen kymmenen vuotta kestäneellä toimitusjohtajakaudella yhtiön liikevaihto oli noussut yli puolitoistakertaiseksi, 10,6 miljoonaan euroon vuonna 2010.

Leimet oli pieni yritys, jossa yhden henkilön vaihtuminen teki valtavan loven resursseihin: Toivosen mukana yritys menetti paljon taloushallinnon osaamista sekä henkilökohtaista osaamista ja kontakteja, joiden korvaaminen välittömästi oli mahdotonta.57 Samoihin aikoihin yrityksestä katosi irtisanoutumisen myötä laskentaosaamista, joka oli ja on yhä edelleen erittäin tärkeää Leimetille, sillä urakat tulevat tilaajilta aina erilaisten spesifikaatioiden mukaisesti: esimerkiksi Ruotsin Trafikverketin tilaamat urakat vaativat kohdekohtaista hyväksyntää ja laskelmien tekemistä. Isojen rakennuskohteiden perustukset eivät voi pettää, · 1 3 4 ·

ja Leimetin oli oltava asiakkaiden luottamuksen arvoinen myös tulevai­ suudessa.

Laskelmat jouduttiin jonkin aikaa teettämään ulkopuolisilla, mutta Leimetin myyntiin, tuotteiden laatuun tai toimitusvarmuuteen 2010-luvun henkilövaihdokset eivät vaikuttaneet. Antti Leino on harjaantunut nopeasti toimitusjohtajan tehtävään, onnistunut oman arvionsa mukaan rekrytoinnissa ja oppinut myös delegoimaan tehtäviä ja jakamaan niistä vastuuta. Myyntipäällikkö Henri Vuorisen mukaan Antti Leino on toimitusjohtajana tuonut joustavuutta, mikä on lisännyt yrityksen kykyä vastata markkinoiden haas­ teisiin. Viennin asiakkuuksia hoitaa Vuorisen ohella teknologiapäällikkö Esko Virtanen ja esimerkiksi laskentatehtäviä Leimetissä hoitaa nykyisin kaksi henkilöä. Leimetin toiminta ei enää ole aivan yhden kortin varassa kuten aiemmin.58 Viime vuosina hitsaus- ja kokoonpanoprosesseihin sekä kapasiteettiin on investoitu erittäin voimakkaasti. Leimetin tuotanto on edelleen nykyaikaistunut ja yrityksen kilpailukyky parantunut. Vuonna 2009 markkinoille tuotu uusi teknisesti kehittyneempi jatkosversio, ABB PLUS, on korvaamassa vanhan ABB-jatkoksen myös tuotannon lattiatason automatiikassa. Uusi kehittyneempi jatkos on otettu markkinoilla hyvin vastaan. Tuotantoa on myös virtaviivaistettu voimakkaasti, esimerkiksi Leimetin ja Joleikonin toisiinsa liittyvän tuotantotoiminnan rationalisoinnin kautta. Järjestely on selkeyttänyt Leimetin tuotannon ohjattavuutta, kustannuslaskentaa ja tuotteiden hinnoittelua.59 Vuonna 2009 alkanut talouden laskusuhdanne on edelleen vaikuttanut Leimetin liiketoimintaan. Kolmen huippuvuoden jälkeen, 2010–2012, joiden aikana yrityksen liikevaihto kipusi yli 11 miljoonaan euroon, tultiin vuonna 2013 jälleen alaspäin 8,4 miljoonaan euroon. Leimetin kannattavuus on silti pysynyt hyvänä.60 Leimet ja Leinot ovat liiketaloudellisen menestyksen lisäksi saaneet myös muuta tunnustusta. Suomen Tasavallan Presidentti myönsi Erkki Leinolle talousneuvoksen arvonimen 11. kesäkuuta 2010. Rauman kauppakamari antoi Leimetille kansainvälistymispalkinnon vuonna 2010, ja Satakunnan yrittäjät valitsi Leinot Vuoden yrittäjäperheeksi vuonna 2011.

LEIMET IN HORIS ON TTI Leimetin vahvuuksia ovat vuosikymmeniä hiottu toimintamalli, korkea teollinen osaaminen ja toimiva brändi: lappilaisyritys myy teknisesti kehittyneitä ja Pohjoismaisille markkinoille sopivia tuotteita ja tarjoaa korkealaatuista · 1 35 ·

palvelua esimerkiksi laskentaosaamisen muodossa. Lisäksi yrityksessä arvostetaan pitkäkestoisia liikekumppanuuksia ja hyviä henkilösuhteita asiakasyrityksiin.61 Leimetissä kuitenkin tiedostetaan, ettei korkea teollinen konepaja- ja sarjatuotanto-osaaminen yksinään riitä markkinakilpailussa. Lappilaisyrityksen tuotanto perustuu standardeihin: Suomessa RIL:n laatimat lyöntipaalutusohjeet (LPO) ohjaavat tuotekehitystä, LPO taas perustuu eurooppalaiseen paalunormiin EN 12794. Ruotsissa standardien luojia ovat muun muassa yksityinen SITAC ja Trafikverketin kaltaiset viranomaisasiakkaat.62 Korkean laatutason ohella vientikauppa, markkinahallinta ja tilausvolyymi ovat Leimetin menestystekijöitä, sillä vienti laajemmille markkinoille pitää kysynnän tasaisena eikä sido Leimetiä yhteen alueeseen rakennuttajien kilpaillessa projekteista. Vientimarkkinoiden menestykseen vaikuttaa voimakkaasti myös älykäs mukautuminen kohdemaiden bisneskulttuureihin. Pohjoismaiden markkinoiden vankan aseman ohella Leimet myy jatkoksia esimerkiksi Englantiin ja Amerikkojen markkinoille.

Leimet on kartoittanut Itä-Euroopan markkinoita yhdessä Finpron kanssa, lisäksi on tähyilty Venäjälle ja solmittu agenttisopimus Etelä-Amerikkaan.

Venäjän markkinoilla nähdään olevan paljon potentiaalia, mutta epävarma poliittinen tilanne heijastuu kuitenkin markkinoihin ja ulkomaisten yritysten, myös Leimetin, halukkuuteen ottaa riskiä.63 Venäjälle ja myös etäämmälle tapahtuvaa markkinointia ja kauppaa ajatellen Leimet on aloittanut yhteistyön Pohjoismaisen IPS-paalutuskonseptin (Industrialized Piling Solution) ympärillä: konseptiin kuuluvat Elematicin valukoneet ja valmistusmenetelmät, Junttanin lyöntikoneet, Inspectan kantavuusmittaukset ja laadunvarmistus sekä Leimetin paalutarvikkeet. Yritykset ovat keväällä 2014 pitäneet muun muassa seminaarin Pietarissa, ja messuilla on käyty aina Intiaa myöten.

Kilpailu lähialueiden paalutarvikemarkkinoista on koventunut 2000luvulla. Hiljattain Leimet on jälleen vahvistanut merkittävästi osuuttaan Suomen paalutarvikemarkkinoista, jotka ovat edelleen hyvin tiukasti kilpailtuja.64 Puolasta, Baltiasta ja Kiinasta on 2000-luvulla tullut kilpailua Leimetin perinteisesti hallitsemille markkina-alueille, mutta esimerkiksi Ruotsissa hintakilpailun uhkaa vähentää paalutarviketuotteiden tarkka spesifiointi, joka nostaa tuotteelle asetetut laatuvaatimukset korkeiksi – ja kun pelataan laadulla, pelataan Leimetin vahvuuksilla.65

· 1 36 ·

L ÄHT EET JA KIRJALL I SUUS A R K ISTO L Ä H T EET

Leimet Oy:n arkisto Leimet Oy:n tilinpäätösasiakirjat 1982–2012 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kansanrunousarkisto (SKS KRA) H A ASTAT T ELU T JA T I EDO NANNOT

Kaj Bergman 18. 8. 2014 Hannu Heikkilä 15. 5. 2014 Esa Häkämies 2. 9. 2014 Antti Leino 17. 6., 25. 6., 15. 9 ja 30. 9. 2014 Eino Leino 25. 6. 2014 Erkki Leino 15. 5., 12. 8. ja 1. 9. 2014 Jorma Leino 30. 9. 2014 Marja-Leena Leino 17. 6. 2014 Risto Saarisalo 15. 5. 2014 Henri Vuorinen 12. 8. 2014 Rolf Westerlund 19. 9. 2014 Lisäksi Hannu Heikkilän ja Arto Sarinin haastattelukatkelmat Leena Pietilän julkaisemattomasta Leimet Oy:n historiasta KI RJA LLIS U U S

Hytönen Yki & Seppänen Matti (2009): Tehdään elementeistä. Suomalaisen betonielementtirakentamisen historia. Jyväskylä, Gummerus Kirjapaino Oy 2009.

Papunen Pentti (1986): Rauman Seudun historia III. Rauma, Länsi-Suomen kirjapaino 1986.

Riikilä Aku (1991): Hantvärkkreist hitsausroboteihi. Historiaa ja tarinoita Lapin käsityöläisistä ja teollisuudesta. Lappi tl., Lapin Käsi- ja Pienteollisuusyhdistys 1991.

Leena Pietilän julkaisematon Leimet-historia.

Arto Tammisen julkaisematon Leimet-historia.

L E H D ET

Satakunnan kansa 4. 12. 1973 MUU

Tilastokeskus

· 1 37 ·

VIIT T EET 1 Eino Leinon haastattelu 25.6.2014; Leena Pietilän julkaisematon Leimet-historia.

2 SKS KRA. Paulaharju, Samuli ja Jenny.

(47278-47296). 1949; SKS KRA. Kukkonen, Abel. (455). 1938; SKS KRA. Oksman, Juho. (785). 1936; SKS KRA. Nieminen, Kalle. E 185 : 410-411. 1949; SKS KRA. Toppola, Einar. PK 10 : 1680.

1938. Myös seuraavat kappaleet.

3 SKS KRA. Pehkoranta, Heikki. (1284).

1975.

4 Eino Leinon haastattelu 25.6.2014.

5 Eino Leinon haastattelu 25.6.2014.

6 Papunen Pentti (1986): Rauman Seudun historia III. Rauma, Länsi-Suomen kirjapaino 1986. s. 244–248.

7 Eino Leinon haastattelu 25.6.2014.

8 Eino Leinon haastattelu 25.6.2014.

9 Papunen Pentti (1986): Rauman Seudun historia III. Rauma, Länsi-Suomen kirjapaino 1986. s. 233.

10 Papunen Pentti (1986): Rauman Seudun historia III. Rauma, Länsi-Suomen kirjapaino 1986. s. 238.

11 Eino Leinon haastattelu 25.6.2014.

12 Eino Leinon haastattelu 25.6.2014.

13 Hytönen & Seppänen (2009): Tehdään elementeistä. Suomalaisen betonielementtirakentamisen historia. Jyväskylä, Gummerus Kirjapaino Oy 2009; Esa Häkämiehen haastattelu 2.9.2014.

14 Hytönen & Seppänen (2009): Tehdään elementeistä. Suomalaisen betonielementtirakentamisen historia. Jyväskylä, Gummerus Kirjapaino Oy 2009, s.

214–215.

15 Erkki Leinon tiedonanto 1.9.2014; Kaj Bergmanin haastattelu 18.8.2014.

16 Risto Saarisalon haastattelu 15.5.2014; Esa Häkämiehen haastattelu 2.9.2014.

17 Erkki Leinon haastattelu 15.5.2014.

18 Ky Leimet Kb yhtiösopimus 17.11.1971.

Kansio yhtiösopimuksia…Leimetin arkisto.

19 Leimet Oy yhtiösopimus 6.9.1972.

Kansio yhtiösopimuksia… Leimetin arkisto.

20 Rolf Westerlundin haastattelu 19.9.2014.

21 Erkki Leinon tiedonanto 1.9.2014.

22 Leena Pietilän julkaisematon Leimethistoria, s. 17; Erkki Leinon tiedonanto 1.9.2014; Rolf Westerlundin haastattelu 19.9.2014.

23 ”Leimet Oy:lle uusi teollisuushalli tl.

Lapin keskustaan”, Satakunnan kansa 4.12.1973.

24 Hannu Heikkilän haastattelu 15.5.2014.

25 Hannu Heikkilän haastattelu 15.5.2014.

26 Erkki Leinon haastattelu 15.5.2014.

27 Marja-Leena Leinon haastattelu 17.6.2014.

28 Hannu Heikkilän haastattelukatkelma Leena Pietilän julkaisemattomasta Leimet-historiasta.

29 Hannu Heikkilän haastattelu 15.5.2014; Leena Pietilän julkaisematon Leimethistoria, s. 28.

30 Arto Sarinin haastattelukatkelma Leena Pietilän julkaisemattomasta Leimethistoriasta.

31 Leimet Oy tilinpäätösasiakirjat 30.9.1988 ja 30.9.1989; Arto Tammisen julkaisematon Leimet-historia.

32 Risto Saarisalon haastattelu 15.5.2014.

33 Leimet Oy:n tilinpäätösasiakirjat 1990–1995.

34 Sopimus vientipäällikön käytöstä 14.7.1993. Kansio yhtiösopimuksia…

Leimetin arkisto.

35 Antti Leinon tiedonanto 15.9.2014.

36 Leena Pietilän julkaisematon Leimethistoria, s. 22; Risto Saarisalon haastattelu 15.5.2014.

37 Leimet Oy:n tilinpäätösasiakirjat

· 1 38 ·

1995–1999.

38 Leimet Oy:n tilinpäätösasiakirjat 2004–2007.

39 Mikko Toivosen sähköposti Richard Oatesille 7.11.2000. Leimetin arkistokansio: SCL sähköpostit 2000–2001, Leimet Oy. 40 Leimetin tilinpäätösasiakirjat 2001– 2003.

41 Risto Saarisalon haastattelu 15.5.2014.

42 Erkki Leinon haastattelu 15.5.2014.

43 Henri Vuorisen haastattelu 12.8.2014.

44 Leimet Oy:n tilinpäätösasiakirjat 2001–2004.

45 Antti Leinon haastattelu 17.6.2014.

46 Risto Saarisalon haastattelu 15.5.2014.

47 Esa Häkämiehen haastattelu 2.9.2014.

48 Risto Saarisalon haastattelu 15.5.2014.

49 Risto Saarisalon haastattelu 15.5.2014.

50 Antti Leinon haastattelu 25.6.2014.

51 Erkki Leinon haastattelu 15.5.2014.

52 Risto Saarisalon haastattelu 15.5.2014.

53 Leimet Oy:n tilinpäätösasiakirjat 2000–2013.

54 Leimet Oy:n tilinpäätösasiakirjat 2008–2013.

55 Antti Leinon haastattelut 17.6. ja 25.6.2014.

56 Antti Leinon haastattelut 17.6. ja 25.6.2014.

57 Henri Vuorisen haastattelu 12.8.2014; Risto Saarisalon haastattelu 15.5.2014.

58 Antti Leinon haastattelu 17.6.2014; Henri Vuorisen haastattelu 12.8.2014.

59 Risto Saarisalon haastattelu 15.5.2014.

60 Antti Leinon haastattelu 17.6.2014.

61 Henri Vuorisen haastattelu 12.8.2014.

62 Antti Leinon haastattelu 17.6.2014.

63 Henri Vuorisen haastattelu 12.8.2014.

64 Antti Leinon haastattelu 25.6.2014.

65 Risto Saarisalon haastattelu 15.5.2014.

· 1 39 ·

APPENDI CES

LE I M E T OY

YEAR / ÅR TOTAL / ANTAL ANSTÄLLDA TOT. Number of personnel 1969–2013 1969 2 Antal anställda 1969–2013 1970 4 1971 5 1972 6 1973 14 1974 21 1975 22 1976 24 1977 23 1978 21 1979 22 1980 24 1981 20 1982 20 1983 22 1984 23 1985 25 1986 23 1987 24 1988 22 1989 22 1990 21 1991 18 1992 14 1993 12 1994 10 1995 10 1996 10 1997 11 1998 14 1999 15 2000 16 SCL 11 2001 19 SCL 12 2002 23 SCL 12 2003 29 SCL 10 2004 30 2005 30 2006 33 2007 33 2008 33 2009 28 2010 29 2011 29 2012

31

Joleikon

9

2013

33

Joleikon

9

· 1 42 ·

TU R N OVE R & IN V E ST ME N TS O F L E I ME T OY / LE I M E T OY:S O MSÄT T N I N G & I N V E ST E R INGAR EUR million / Miljoner euro A Turnover / Omsättning

Investments (since 1981) / Investeringar (fr.o.m. 1981) B

12,0

2,0

11,0 10,0 9,0

1,5

8,0 7,0 6,0

1,0

5,0 4,0 3,0

0,5

2,0 1,0 0

1973

1983

1993

2003

2013

NUM BE R O F I T E MS SO L D ( MA I N PRO D U CTS) / STATI STI K ÖV E R A N TA L SÅ L DA H U V U D PRODU K T ER Box shoes / Plana pålskor

Rock points / Bergskor

Joints / Skarvar

225 000

150 000

75 000

0

1974

1977 1980

1983

1986 1989

1992

1995 1998 2001 2004 2007 2010

· 1 43 ·

2013

0

Leimet Oy has its foundations deep in the history of the Rauma region. The story of the blacksmith family of Leino started 150 years ago in the blacksmith’s workshop of Kodiksami in the municipality of Lappi. Building on those traditions, Leimet Oy has become an international top player in piling equipment business. This book describes how five generations have built a successful family enterprise.