Arjen valintoja
Nitin Sawhney, miten kriisit muuttavat meitä? Työelämäprofessori on nähnyt, miten kriiseissä ihmiset järjestäytyvät ruohonjuuritasolla auttaakseen toisiaan. Teksti: Paula Haikarainen Kuva: Veera Konsti Tutkimusalaasi on ihmisen ja tietokoneen välinen vuorovaikutus eli HCI (Human-Computer Interaction). Mikä siinä eniten kiehtoo? Rinnastan HCI:n ihmiskeskeiseen suunnitteluun (Human-Centred Design). Ne vaikuttavat nykyään lähes kaikkiin elämänalueisiin – ja koko yhteiskuntaan. Useimmissa digitaalisissa laitteissa ja palveluissa hyödynnetään ihmiskeskeisen suunnittelun käytäntöjä. Esimerkiksi erilaisten sykettä, unta ja aktiivisuutta mittaavien terveys- ja hyvinvointisovellusten, -laitteiden ja -palvelujen, kuten älykellojen tai Koronavilkun, kehitystyössä hyödynnetään näitä menetelmiä. On tärkeää kehittää teknologioista ja palveluista sellaisia, että ne sulautuvat luontevasti muuhun elämään. Alani tutkimus on vahvasti tieteiden välistä, mukana on muun muassa sosiologeja, antropologeja, kognitiivisen psykologian asiantuntijoita, tuotesuunnittelijoita, datatieteilijöitä ja tekoälytutkijoita. Juuri tämä kiehtoo minua: mahdollisuus tehdä yhteistyötä eri aloja edustavien ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita käyttäjäkokemuksesta ja sen parantamisesta. Teet paljon yhteistyötä taiteilijoiden, aktivistien ja yhteiskuntatieteilijöiden kanssa. Mitä heidän ajattelustaan haluaisit tuoda teknologian alalle? Taiteilijoiden ja aktivistien kanssa työskenteleminen on vapauttavaa: voi astua ulos akateemisesta maailmasta ja osallistua kriittisesti yhteiskunnalliseen toimintaan. Taiteilijoiden lähestymistapa voi olla intuitiivinen tai emotionaalinen, mutta heidän herkkyytensä haastaa tutkijoiden loogiset päätelmät voi johtaa täysin odottamattomiin tuloksiin. Sanonkin usein opiskelijoille, että mitä me edes tutkimuksella tavoittelemme, jos tuloksena ei ole jotain yllättävää. Tieteessäkin tulee tutkia elämän 48 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 27
epävarmuustekijöitä; taiteilijat tekevät sitä jatkuvasti. Myös aktivisteilla on tärkeä rooli. He ottavat riskejä paljastaessaan maailman epäoikeudenmukaisuutta ja murtumakohtia. Samalla he herättävät meidät tutkijat todellisuuteen ja pakottavat tunnistamaan, etteivät lähtökohtamme voi koskaan olla neutraaleja. Teknologian kehittäminen ja muotoilu on mielestäni aina poliittista. Kriisit ovat vaikuttaneet elämääsi lapsuudesta saakka. Olet esimerkiksi joutunut muuttamaan maasta yhteiskunnallisten levottomuuksien vuoksi. Onko tämä opettanut varautumaan yllätyksiin? Kun olin lapsi, muutimme New Delhistä Teheraniin, ja kun Iranissa sitten tapahtui vallankumous 1970-luvulla, meidän piti vaihtaa uudelleen asuinpaikkaa. Lähi-idässä asuessani ymmärsin, että kriisit ovat vääjäämättömiä. Toisinaan me vain löydämme oikeat tavat ja sinnikkyyden niiden kohtaamiseen, mutta jokaisesta kriisistä voi oppia jotakin. Kriisi tuo usein esiin ihmiskunnan parhaat puolet, ja se voi muuttaa meitä. Kriisi tarjoaa mahdollisuuden yhteiskunnan uudelleenarviointiin, tilaisuuden kehitellä kokonaisvaltaisia ratkaisuja sen sijaan, että keskitymme vain yhteen osa-alueeseen. Koronapandemian aikana olemme esimerkiksi alkaneet kiinnittää huomiota eri maiden välisiin terveys- ja talouseroihin sekä suhteeseemme luontoon, ekologiaan ja ilmastoon; kaikki nämä käynnissä olevat kriisit ovat sidoksissa toisiinsa. Mitä oma kriisinhallinnan työkalupakkisi sisältää? Se vaihtelee tarpeen ja paikan mukaan. Kriisitilanteissa iso osa työstä liittyy etukäteen tehtävään suunnitteluun ja valmistautumiseen. Mutta yleisesti voi sanoa, että kriisin keskellä on tukeuduttava hyvään yhteistyöhön muiden kanssa.
Kun asuin New Yorkissa, näin monenlaisia kriisejä myrskyistä ja hurrikaaneista yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin protesteihin. Oli kiinnostavaa havaita, miten ihmiset, jotka tuskin tunsivat toisiaan, organisoituivat nopeasti ja omaaloitteisesti ja tarttuivat toimeen omilla asuinalueillaan. Kun tulva katkaisi sähköt osasta kaupunkia, ruohonjuuritason yhteisöt olivat ensimmäisenä auttamassa, paljon ennen kuin kaupunki käynnisti pelastustoimensa. Infrastruktuurin ja teknologian lisäksi meidän pitää huolehtia siitä, että tämänkaltaiset verkostot pääsevät kehittymään ja toimimaan. Järjestit kesällä erittäin ajankohtaisen kurssin, jonka teemana oli ihmiskeskeinen tutkimus ja suunnittelu kriisi tilanteissa. Miten se onnistui? Monitieteiselle verkkokurssille osallistui niin katastrofinhallinnan asiantuntijoita Suomen Punaisesta Rististä kuin muotoilun tutkijoita ja datatieteilijöitäkin. Mukana oli tietojenkäsittelytieteen sekä taiteiden ja muotoilun jatko-opiskelijoita. Mietimme yhdessä keinoja, joilla löytää alojen risteyskohtia kriisinhallinnan tueksi. Jo pelkästään se, että hyvin erilaisia näkökulmia edustaneet ihmiset keskustelivat keskenään ja yrittivät tehdä selkoa viimeaikaisista kriiseistä – kuten pande miasta, maastopaloista ja protestiliikkeistä – oli täysin poikkeuksellista. Keskustelimme toimijoiden ja sidosryhmien verkostosta sekä arvoista, etiikasta ja valtarakenteista. Opiskelijat tarttuivat innokkaasti poliittiseen ja yhteiskunnallisesti kriittiseen ajatteluun. Kurssin sisältö on vapaasti käytettävissä verkossa (hcrdcrisis2020.word press.com), ja toivon, että muutkin inspiroituvat tekemästämme työstä. • Lue artikkelin pitempi versio verkosta