Tieteestä
Vierekkäisiä latuja Muotoilija Noora Yau ja materiaalitutkija Konrad Klockars taikovat puusta väriä, joka on läpinäkyvää, mutta hohtaa kuin hankajalkainen rantavedessä. Työssä auttaa hyvä kemia ja vapaus esittää tyhmiäkin kysymyksiä. Teksti: Minna Hölttä Kuva: Jaakko Kahilaniemi
L
apsena Noora Yau oli hulluna kaikkeen kimaltavaan ja ihmet teli, miksi kaupan vesivärit, ne kultaisetkin, näyttivät aina niin vaimeilta. Se, mitä värejä näemme, on aivojen tulkinta silmiin osuneista valon aallon pituuksista. Suurin osa aineista sisältää pigment tejä tai muita väriaineita, jotka heijas tavat osan aallonpituuksista ja imevät lopun valosta itseensä. Heijastuminen tapahtuu satunnaisesti kaikkiin suuntiin, mikä tekee väreistä meille mattamaisia ja kiillottomia. Monet luonnon koreimmat värit synty vät kuitenkin ilman pigmenttejä. Perho sen siipiä, riikinkukon höyheniä ja kova kuoriaisen selkää peittää erityinen nano rakenne, joka luo hehkuvat sävyt ja saa ne välkkymään auringossa. Tuosta rakenteesta Noora Yau ja Konrad Klockars tekevät Aalto-yliopistossa omaa, puista versiotaan.
Aihe kolahti
Yhteistyö olisi tuskin alkanut ilman onnekasta epäonnistumista ja paria sopi vaa sattumaa. ”Hakiessani opiskelemaan ykköskoh teeni Aallossa oli teknillinen fysiikka”, Klockars kertoo. ”Nyt ajattelen, että onneksi en päässyt – matemaattiset taitoni eivät ehkä olleet ihan sinne vaadittavaa huipputasoa. Ja kakkosvaihtoehto biotuotetekniikka osoittautui paljon kiinnostavammaksi kuin osasin odottaa.” Noora Yau oli tullut muotoilun mais teriopinnoissaan pisteeseen, jossa koki vain suunnittelevansa itselleen siistejä mutta maailman kannalta turhia juttuja. Sitten teollisen muotoilun kurssilla piti tehdä tutkielma uudesta materiaalista. Aiheiden joukossa oli rakenteellinen väri. 34 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 27
”Se kolahti, vaikka tiesin vain, että se liittyi jotenkin perhosen siipiin. Törmä sin myös sapphirina-nimiseen hanka jalkaiseen, pienenpieneen äyriäiseen, jossa on uskomattoman voimakas efekti: yhdestä kulmasta katsottuna se voi olla täysin läpinäkyvä ja toisesta mielet tömän kirkas sininen, kuin pieni jalo kivi. Muistin taas, miten lapsena pohdin kimalluksen syntyä, ja aihe alkoi kiinnos taa enemmän kuin olin uskonutkaan.” Yau tarvitsi työhönsä apua. Hän löysi tiensä uusiin biomateriaaleihin erikois tuneen professori Orlando Rojasin luo, joka toivotti Yaun tervetulleeksi labora torioon. Ensimmäisen puolen vuoden aikana Yau kahlasi läpi ison läjän tutkimusartik keleita, panikoi ja saavutti pieniä, uskoa valavia edistysaskeleita yhdessä tutkija tohtori Maryam Borghein kanssa. Sitten kiinnostavaa diplomityöaihetta etsinyt Klockars otti yhteyttä Orlando Rojasiin. ”Aihe kuulosti siistiltä, ja tilaisuus päästä tekemään isompaan kokonaisuu teen liittyvää juttua yhdessä muotoilijan kanssa oli houkutteleva.”
Uusiutuvaa hohtoa
Ihminen näkee valoa noin 400:n ja 700 nanometrin välisellä aallonpituus alueella. Lyhyim mät aallonpituu det havaitsemme violettina ja sitten sinisenä, vihreänä, keltaisena, orans sina ja punaisena. Yleensä näkemämme väri on useiden aallonpi tuuksien yhdistelmä. Rakenteellisen värin nanorakenne kuitenkin läpäi see kaikki valon aallonpituudet yhtä
ainoaa lukuun ottamatta. Tuo aallon pituus heijastuu voimakkaasti yhteen suuntaan, aivan kuin peilistä, ja siksi rakenteellinen väri on niin kirkas ja voi makas. Rakenteellinen väri voi myös vaihdella eri suunnista, sillä katselukulma määrit tää, mikä aallonpituus silmiin heijastuu. Joistain suunnista se voi olla ihmissil mälle näkymätöntä UV- tai infrapuna valoa, jolloin pinta muuttuu täysin läpi näkyväksi – eli väri ikään kuin katoaa kokonaan.