Palstalla kerrotaan tapauksesta, joka ei mennyt aivan oppikirjan mukaan.
Oho!–Oops!
Pallon perässä keskikentälle Kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman ei yltänyt nuoruudessaan edustusjoukkueeseen, mutta päätyi pelaamaan muihin merkittäviin paikkoihin.
Teksti Paula Haikarainen Kuva Maija Astikainen ”Olen syntynyt Norjassa ja viettänyt siellä lapsuuteni. Haaveilin silloin – kuten pienet pojat usein – että minusta tulisi tosi hyvä futaaja. Jalkapallosta tulikin intohimoinen harrastus, pelasin paljon ja pärjäsin hyvin. Pelipaikkani oli puolustava keskikenttä, mutta mikä tahansa muukin paikka kelpasi. Parhaimmillaan pelasin joukkueessani kakkosdivarissa. 17-vuotiaana tuli sitten kova kolaus, sillä minut pudotettiin pois edustusjoukkueesta, enkä päässyt ykkösdivariin tai ylemmäs. En siis koskaan päätynyt maajoukkuetasolle tai ammattilaiseksi, mutta jalkapallo säilyi elämässäni mukana: siitä tuli keino kehittää sosiaalista pääomaa. Futiksen kautta olen tutustunut ihmisiin, jotka ovat muodostuneet tärkeiksi myös uraani ajatellen. Kun esimerkiksi valmistelin väitöskirjaani Stanfordin yliopistossa, tutustuin jalkapallon kautta yhteen saksalaiskaveriin. Siitä yhdeksän vuotta eteenpäin tämä samainen kaveri, Christoph Loch, työskenteli professorina INSEADissa, Ranskassa, jonne itse päädyin vierailevana professorina. Tapasimme uudestaan, ja perheemmekin tutustuivat. Nykyisin Loch on Cambridgen yliopistossa kauppa-
korkeakoulun dekaani. Ennen kuin aloitin nykyisessä tehtävässäni, menin sinne kolmeksi päiväksi ja juteltiin kaikenlaista. Välillemme on kehittynyt sekä työtoveruus että ystävyyssuhde. Olen ollut töissä Ranskassa, Hongkongissa ja Yhdysvalloissa, ja päässyt aina mukaan yhteiskunnan kuvioihin jalkapallon kautta. Esimerkiksi Ranskassa se ei muuten olisi kovinkaan helppoa. Nyt pelaan ikämiesfutista Kauppiksen joukkueessa. Otteluohjelmassa on vuosittain muun muassa ekonomistien SM-kisat. Lisäksi olen mukana Suomen Palloliiton ’sosiaalifutiksessa’ kolme kertaa viikossa. Siinä on vanhoja maajoukkuepelaajia ja muitakin entisiä
jalkapalloilijoita, kuten komissaari Olli Rehn. Ilman jalkapalloa en ehkä olisi tutustunut häneenkään. Kun opetan johtamista, jalkapallo on metafora, jota mielelläni käytän. Se on yleispätevä vaikkapa juuri sosiaaliseen pääomaan liittyen. Mielestäni sosiaalisen pääoman merkitystä väheksytään organisaation, työryhmien tai työntekijöiden kehittämisessä. Ehkä tämä liittyy suomalaiseen kulttuuriin. Muistan, kun kutsuimme kerran erään australialaisen pariskunnan kotiimme syömään. He ilahtuivat ja kertoivat, että ovat käyneet Suomessa ainakin 20 vuotta, mutta tämä oli vasta toinen kerta, kun kukaan kutsui heitä kylään.”
Vilma Lappalainen
AALTO AA LTO UNIVERSITY UNIVERS SI MAGAZINE 05 \ 9