Tori A1 4/2012

Page 1

aSIAKASLEHTI SINULLe

nro

4 12

rennosti eksoottisella kap verdellä s. 8 uutuuspelit ja pelikonsolit jouluksi s. 22 näin me liikumme talvella! s. 20

tutustu uuteen autoplus-­ vakuutukseen! s. 36

Autokoulu kotona ajolupaopetus muuttuu tammikuussa s. 14

1


Tämä on

sinulle, A1-asiakas.

asiakaslehti

Saat Tori-lehden lukuisine vinkkeineen ja etuineen kotiisi

neljä kertaa vuodessa!

ö k i k s I ume? ku

auto

aan v i a v Apua0 ja netistä 4

1.fi A . w ww

s. 38–

Joutenolossa piilee syvä viisaus Lähestymme vuoden pimeintä aikaa. Moni ahdistuu päivien lyhyydestä ja pitkästä hämärästä. Asian voi kuitenkin nähdä toisinkin: näin luonto on varannut meille rauhoittumisen ja levon ajan. Pimeänä vuodenaikana on lupa hidastaa, ei ole pakko ehtiä ja jaksaa äärettömiin. Tänä päivänä on muotia olla aktiivinen. Iltaisin pitää olla jos jonkinlaista harrastusta, jos ei itsellä niin ainakin jälkikasvulla. Myös viikonloput ja lomat pitää aikatauluttaa tehokkaasti. Osa ihmisistä haluaa kuitenkin vapaa-ajaltaan mukavaa joutenoloa. Itse kannatan tätä lämpimästi; harrastukset ovat elämän suola, mutta liiasta suolasta seuraa terveyshaittoja. Aikaa voi viettää kotona lukien tai televisiota katsellen. Työmatkalla voi lukea kirjaa työpapereiden sijasta ja iltakävelyllekin voi lähteä vain antaakseen ajatustensa vaellella, sykemittarin ja kävelysauvat voi hyvin jättää kotiin. Erityisen arvokas rauhoittumisen kyky on joulun alla. Joulu tulee, vaikkei itseään rehkisikään henkihieveriin. Ei esimerkiksi ole mieltä tehdä suursiivousta juuri ennen kuin kantaa sisään roskaavan kuuseen ja liimaa tahraavat koristeet ikkunoihin. Keväämmälläkin kerkiää. Jouluun kuuluvat oleellisesti myös perinneruoat, jotka vaihtelevat sen mukaan, missä päin Suomea asut tai mistä olet kotoisin. Tutustu perinneruokajuttuumme sivulla 30 ja resepteihin, joilla itsekin aion yllättää läheiseni tänä jouluna. Voin vain kuvitella, miten hyvältä lakka-pipariherkku maistuu. Lehdestä löydät myös hyviä vinkkejä joululahjoiksi koko perheelle. Esimerkiksi joulun suosikkipelit ja pelikonsolit on esitelty sivulla 22 alkavassa jutussa. Levollista joulun odotusaikaa Tuula Mattila päätoimittaja

Tori • Päätoimittaja Tuula Mattila • Toimitus Otavamedia Oy, Asiakasviestintä • Toimituspäällikkö Jari Kallio • Tuottaja Paula Ristimäki • Ulkoasu Väinö Teittinen • Repro Aste Helsinki Oy • Kirjapaino PunaMusta • ISSN 1459-9902 • Kannen kuva Pekka Hannila • A1.fi

2


4/2012

Tässä numerossa

26

4 Toripöydällä runsaasti vinkkejä jouluun. 8 Kap Verden verkkainen rytmi rentouttaa stressaantuneen matkailijan. 14 Ajokortti kotiopetuksella säästää ison tukun euroja. 19 Kolumni Kilometrikorvaus alenee, auton käyttö kallistuu.

14

20 Miten suomalainen liikkuu talvella? 22 Pelejä pakettiin Joulumarkkinoiden peli- ja konsoliuutuudet. 26 Joogaamalla mieli ja keho tasapainoon. 30 Joulun perinneruoat ja niiden tie jouluherkuiksi.

30 8

35 Hyödynnä asiakkuutesi

22

43 Ekstraedut sinulle!

3


Toripöytä

Koonnut: Torin toimitus Kuvat: Suomen Kuvapalvelu, iStockphoto ja valmistajat

Joulutunnelmaa luomassa

Joulupuuhaa pienille Mauri Kunnaksen syksyn uutuus, Joulupuuhakirja, helpottaa mukavasti perheen pienimpien joulunodotusta. Kun aika tuntuu tavallista pitemmältä, voi keskittyä värittämään, piirtämään, yhdistelemään pisteitä, seikkailemaan labyrinteissä ja ratkaisemaan hoksauspähkinötä. Joulupuuhakirjaa on ollut tekemässä Mauri Kunnaksen ohella myös tämän tytär Jenna Kunnas. Joulutunnelmaan voi ennen joulua virittäytyä myös joululauluilla. Mauri Kunnaksen lystikkäin hahmoin kuvitetussa uudessa Joulupukin laulukirjassa on yli 40 koko perheen joululaulua tutuista klassikoista ennen julkaisemattomiin helmiin selkein sanoin ja nuotein.

Pikkujouluaika on parhaimmillaan, ja oikea joulukin on käsillä tuota pikaa. Joulupuuseuran vinkeillä saat kuusen kestämään, ja Mauri Kunnaksen uutuuksilla koko perhe virittäytyy joulutunnelmaan. Toripöydältä löydät myös monta hyvää joululahjavinkkiä.

Talven tuntua valaisimissa Henna Mantereen tyylikkäiden Frostvalaisinten varjostimet ovat munankuorenvalkoista, kuumakäsiteltyä muovia. Suomessa valmistetuissa valaisimissa kuvastuvat niin maata pyyhkivät lumipyryt kuin pakkasen ikkunoihin muovaamat jääkukat. Mallisto täydentyi tänä syksynä suurella, XL-kokoisella varjostimella sekä mattavalkoisilla, pöytä- ja lattia­ valaisimiin sopivilla jaloilla. Kaiken kaikkiaan sarjaan kuuluu 10 erilasta pöytä-, lattia- ja riippuvalaisinta. Hinnat 229–897 €.

Joulupuuhakirja, 7,90 €, Joulupukin laulukirja, 32,50 €. Otava.

hennamantere.com

4


tiesitko että...

Joulukuusi kestämään

Älykäs välähtelee

Kaada kuusi aikaisintaan neljä viikkoa ennen joulua. Säilytä kaadettua kuusta ulkotiloissa, esimerkiksi terassilla tai parvekkeella. Älä kuljeta kaadettua kuusta auton katolla suojaamattomana pitkää matkaa. Yli kymmenen kilometrin matkoilla kuusi tulee pakata muoviin tai pakkausverkkoon. Sulata jäätynyt kuusi ennen kuin laitat sen joulukuusen jalkaan. Paras sulatuspaikka on viileä tila, jossa on muutama aste lämmintä. Anna puun sulaa hitaasti muutama vuorokausi tyvi koko ajan vesiämpärissä. Jos viileää tilaa ei ole, tuo kuusi pesuhuoneeseen sulamaan ja laita sen tyvi vesiämpäriin. Suihkuta neulasto kylmällä vedellä heti, kun tuot puun ulkoa sekä uudelleen parin tunnin kuluttua. Noin kahdeksan tunnin kuluttua puu on sulanut tarpeeksi, jotta sen voi laittaa kuusenjalkaan. Sahaa kuusen tyvestä ainakin muutama sentti ennen kuin laitat sen kuusenjalkaan. Tyven pitää mahtua jalkaan ohentamattomana. Älä myöskään poista kuusen tyvestä kuorta, sillä ehjä kuori on tärkeä puun vedensaannin kannalta. Aseta puu mahdollisimman etäälle lämpöpattereista, takoista tai muista lämmönlähteistä. Mitä lämpimämmässä ja kuivemmassa tilassa kuusi on, sitä herkemmin neulaset karisevat.

Kun kuusi on paikoillaan, sen tyven leikkauspinnan on oltava koko ajan vedessä. Tarkista päivittäin, että vettä on riittävästi. Eniten vettä kuluu ensimmäisen vuorokauden aikana, jolloin sitä pitää lisätä ehkä useammankin kerran. Kasteluveteen ei tarvitse laittaa lannoitetta Nauti joulusta ja hyvinvoivasta joulukuusestasi! joulupuuseura.fi

Kuvan heijastin: taitopirkanmaa.fi

Tee hautuu kupissa Magisson muotoilupalkintoja voittaneet kakkulapiot ihastuttivat suomalaiskuluttajat pari vuotta sitten. Nyt markkinoita valloittavat Magisson uudet teekupit, joissa voi hauduttaa teetä teelehdistä. Kupissa on sitä varten mukana sisäänrakennettu siivilä.

Suomalaiset käyttävät heijastimia ennätysahkerasti. Lähes kuusi kymmenestä suomalaisesta kantaa syyspimeässä heijastinta, kerrotaan Liikenneturvasta. Naiset ovat tässä tunnollisempia, sillä he käyttävät heijastinta useammin kuin miehet. Oma näkyvyys on tärkeä osa turvallisuutta ja auttaa autoilijaa havaitsemaan jalankulkijan. Jalankulkijan on myös lain mukaan aina pimeän aikana tiellä liikkuessaan käytettävä asianmukaista heijastinta. Liikenneturvan viestintäpäällikkö Kare Ojaniemi uskoo, että tiedon lisääntymisen ohella heijastimien käyttöä on lisännyt monipuolinen tarjonta. – Design- tai faniheijastin kertoo jotain kantajansa persoonallisuudesta, Ojaniemi vinkkaa. Toivottavasti tämä innostaa myös lapsia ja nuoria heijastimen käyttöön!

Kuppia kallistetaan siiviläpuoli alaspäin ja teelehdet asetetaan siivilään. Kuuma vesi kaadetaan teelehtien päälle. Tee saa hautua valmiiksi. Kuppi kallistetaan vastakkaiseen asentoon kuin alussa, ja tee on valmis nautittavaksi. Ovh. 19,90 €. ullaolive.com

5


Tablettikamera Kameran, älypuhelimen ja tietokoneen rajat hämärtyvät, ja syksyn kamerauutuudet tarjoavat entisestään kehittyneempiä mahdollisuuksia kuvien ottamiseen, käsittelyyn ja jakamiseen. Yksi näistä on Samsung Galaxy Camera, jolla voi surffata netissä ja ladata sovelluksia ja pelejä Google Play -sovelluskaupasta. Se toimii myös navigaattorina Google Map Navigoinnilla. Kuvia voi jakaa multimediaviesteinä tai ladata sosiaalisen median palveluihin. Kuvia ja videoita voi myös käsitellä ja leikata suoraan kamerassa.

Illanviettokuvat

jakoon Canon on räätälöinyt WiFi-kameroihinsa niin sanotun HS-konseptin (High Sensivity) bilettäjille ja muille juhlijoille, jotka rakastavat kuvaamista kynttilä-illallisilla, erilaisissa juhlissa – tai vaikka uudenvuodenbileissä! HS-toiminnon avulla voi vähässä valossa, käsivaralla ja ilman salamaa ottaa kohinattomia ja oikein valottuneita kuvia. Kuvat ja videot voi siirtää langattomasti suoraan Apple iOS -mobiililaitteisiin. Valokuvia voi jakaa myös sähköpostilla tai ladata ne Facebookiin kommenttien kera. Canon IXUS 510 HS -kamerassa on 12x optinen zoom ja 3,2 tuuman kosketusnäyttö. Tyylikästä pientä metallirunkoista kameraa saa valkoisena tai mustana. Ovh. 414 € canon.fi

6

Ovh. 599 € samsung.fi


Nyt ei pala pohjaan Gorenje vakuuttaa, että sen kehittämä Gorenje IQcook on maailman ensimmäinen induktioliesi, jolla ruoka ei kiehu yli eikä pala pohjaan. Lieden keittoalueeseen sisäänrakennetut älykkäät IQ-anturit säätävät automaattisesti lieden toimintaa ja vapauttavat ruoanlaittajan tekemään huoletta muita töitä sillä aikaa, kun ruoka

valmistuu. Antureiden tekniikka on palkittu­arvostetulla kansainvälisellä Red Dot Design Award 2012 -palkinnolla. Liettä voi käyttää halutessaan myös perinteisellä tavalla kuten tavallista induktioliettä. Ovh. 1 790 € gorenje.fi

Ammattilaisuuni

kotikokille

Matto kasaan palasista

Electrolux Combi -höyryuunilla kotonakin voi kokata huippukokkien tapaan: yhdistäen höyryn ja kiertoilman. Uunin Voimakas Höyry -ohjelmassa käytetään 100-prosenttisesti höyryä, joka on paras tapa säilyttää ruoan luonnolliset maut ja ravintoaineet. Höyry sopii erinomaisesti esimerkiksi kalan, riisin ja vihannesten valmistamiseen. Halutessaan voi käyttää vain kiertoilmaa esimerkiksi leipomiseen, paahtamiseen, grillaamiseen ja hauduttamiseen. Ruoanlaiton jälkeen uuni on helppo puhdistaa höyryn avulla.

Karjaalla toimiva MattoBaakari on lanseerannut BIT by BIT -matot, joista sisustaja voi koota itselleen sopivan kokoisen ja värisen maton. Mallisto koostuu erivärisistä matonpaloista, joista voi sommitella haluamansa kokonaisuuden. Palaset kiinnitetään toisiinsa nauhoilla. Mallisto koostuu yksivärisistä matoista, jotka ovat leveydeltään 20, 30, 50, 70 tai 90 senttimetriä ja pituudeltaan 205, 225 ja 245 senttimetriä. Tulevaisuudessa valikoimaan saadaan myös raidallisia ja kuviollisia mattoja. Matot valmistetaan Kauhavan Kangas-Aitan eko-ontelokuteesta, jossa on 80 % kierrätettyä puuvillaa ja 20 % polyesteriä. Ne kudotaan käsin Raaseporin Mustiolla. Hinta 195 €/m2. Mukaan tulee puinen neula ja nauhoja kiinnitystä varten.

Hinta noin 1 130 € electrolux.fi

mattobaakari.fi

7


Reissussa

teksti Saara Pakarinen KUVAT Finnmatkat

Leppoisa Kap Verde

Länsi-Afrikan aurinkoisilla saarilla matkailija heittää vaatteet hiekalle ja aivot narikkaan.

Kap Verden saarille on tunnusomaista turkoosi meri, hiekka-aavikot ja leppoisa elämänmeno. No stress! 8


N

o stress! Tältä iskulauseelta et voi välttyä Sal-saarella, joka sijaitsee Kap Verden saarivaltion koillisnurkassa, viitisensataa kilometriä Senegalista länteen. Iskulause kuvaa kapverdeläisten mielenlaatua hyvin. Mihinkään ei ole kiire, ja työt voidaan hoitaa huomennakin. Hidas elämäntyyli sopii matkailijalle. Kap Verden saarten eksoottisuus houkuttelee talvisin yhä enemmän suomalaisia. Lennot Afrikkaan kestävät kymmenisen tuntia, mutta perillä odottaa palkinto: takuuvarma lämpö ja auringonpaiste. Kanarian leveysasteilla saattaa vielä sataa, mutta täällä ei. Suomesta tehdään valmismatkoja yleensä joko Salille tai sen viereiselle Boa Vistan saarelle. Vaikka Kap Verde tarkoittaa vihreää niemeä, sekä tuliperäisten Salin että Boa Vistan saarten luonto on pääosin karua hiekka-aavikkoa. Vihreä niemi viittasikin alun perin Afrikan mantereen läntiseen niemeen, jonka mukaan myös niemen vastapäätä sijaitseva saarivaltio sai nimensä. Meren kimallus Rannan tuntumassa huojuu palmuja, ja aurinko virkistää pimeästä Pohjolasta saapuneita matkailijoita. Atlantilta puhaltava tuuli vilvoittaa oloa, mutta keskipäivällä iho on suojattava paahteelta silti erityisen hyvin. Täällä iho palaa lyhyessäkin ajassa. Aurinkorasva kannattaa ostaa jo kotoa, sillä Kap Verden saarilla hintataso on yllättävän korkea. Näillä leveysasteilla meri hohtaa hämmästyttävän kirkkaana ja turkoosina. Santa Marian perinteisen kalastajakylän satamassa on mukava seurata paikallisten veneiden päivärutiineja. Puolenpäivän aikoihin miehet suomustavat eksoottisia kaloja laiturilla ja myyvät niitä yksityishenkilöille ja läheisiin

9


rantaravintoloihin. Kalastamaan on tietysti lähdetty jo varhain aamulla. Kap Verden yksinkertaisen ruokakulttuurin kruunu on maissista, perunasta, lihasta ja vihanneksista tehtävä cachupamuhennos, jota nautitaan kaikissa juhlissa, mutta myös arkena. Muuten ruoka pohjautuu tuoreeseen kalaan ja paikalliseen hummeriin, lagostaan. Matkailija voi kokeilla kalastamista paikallisten merikarhujen kanssa. Hotellien järjestämillä retkilla täytyy varautua merenkäyntiin, mutta kokemus on jännittävä ja saaliskalojen eksoottiset värit – kirkas sininen, keltainen tai violetti – ihastuttavat. Joskus nappaa jopa tonnikala. Turismi vasta nousussa Kap Verdeä pidetään Afrikan poliittisesti vakaimpana valtiona. Täällä ei ole luonnonvaroja, joista taistella. On vain loppumattomasti upeaa hiekkarantaa, jolle hotelliyrittäjät rakentavat uusia hotelleja. Rakentaminen on hidasta, ja monet pienten kaupunkien hankkeet seisovat, sillä talouskriisi on jarruttanut Salinkin kehitystä. Saarivaltio näyttää kuitenkin pyrkivän eräänlaiseksi uudeksi Karibiaksi, ja yhä useammat paikalliset saavatkin elantonsa turismista.

Rauhaa ja rentoutumista hakevalle Kap Verde on paratiisi, shoppailijalle ei. Kauppoja on niukasti, ja hinnat niissä ovat Euroopan tasoa. Se johtuu siitä, että suurin osa päivittäistavaroista ja ruoasta joudutaan tuomaan saarille meren takaa. Santa Marian ensimmäinen ostoskeskus antaa vielä odottaa valmistumistaan. Kaupungin keskustassa on senegalilaisten kaupustelijoiden pystyttämiä kojuja tai kivijalkakauppoja, joiden tavaravalikoima näyttää aika lailla samalta joka paikassa: tauluja, koruja, pieniä patsaita ja muita puukäsitöitä. Kaupustelijat käyvät turistien kanssa hanakasti juttusille ja tahtovat kätellä kaikkia ohikulkijoita. Jos näiden tarjoamat käsityöt eivät innosta, kotiin viemisiksi voi ostaa pullon paikallista grogue-rommia. Orjuutta ja musiikkia Vielä kolmesataa vuotta sitten Kap Verdellä tapahtui hirveitä asioita. Saarivaltio oli orjakaupan keskus ja vilkkaan laivaliikenteen välietappi. Noin viidensadan kilometrin päässä täältä, Afrikan rannikolla, siirtomaaherrat lastasivat orjia laivoihin. Musta väestö saapui Senegalista Kap Verdelle kahlittuina, ja orjista voimakkaimmat päätyivät Pohjois-Amerikkaan.

10


Monen kalastajakylän talot on maalattu kirkkailla väreillä.

Matkailija voi halutessaan kokeilla kalastamista paikallisten kalastajien kanssa. Saaliskalojen värit ovat todella eksoottisia. Rannallakin saa päivän kulumaan, pelaamalla tai vaan auringosta nauttien, ja jos onni on myötä, iltaravintolassa kuulee paikallista musiikkia. 11


Osa Kap Verden saarista, kuten karun kaunis São Vicente, säilyivät asumattomina pitkään. Kap Verden värikäs tanssi- ja kulttuurikeskus sai ensimmäiset asukkaansa vasta 1800-luvulla. Pääkaupunki Mindelo on iloinen helmi, johon kannattaa tutustua, jos matkalla on aikaa saarihyppelyyn. Paljasjalkaiseksi diivaksi kutsuttu maailmankuulu morna-laulaja Cesária Évora asui Mindelossa kuolemaansa asti. Toinen kiinnostava saari on Santiago tai São Tiago, jossa sijaitsevat sekä Kap Verden pääkaupunki Praia että orjakaupan historiallinen keskus Tarrafal. Saarelta toiselle ei pääse muuten kuin lentäen, joten päivämatkoja kannattaa suunnitella etukäteen. Elämyksiä vedessä ja luonnossa Pitkulainen ja kapea Sal-saari on saanut nimensä suolasta. Pedra De Lumen vanha suolakaivos on kiinnostavin nähtävyys saarikierroksilla. Opastettu jeeppiretki antaa hyvän käsityksen paikallisten elämästä ja historiasta. Pedra De Lumessa sammuneen tulivuoren sisällä sijaitsee suolajärvi, jonka lämpimässä vedessä on hauska kellua. Suolapitoinen vesi tuntuu melkein kirpaisevalta iholla, mutta tarinan mukaan kylpy nuorentaa matkailijaa kymmenen vuotta. Yhtä sykähdyttävää on seurata Santa Mariassa merikilpikonnien suojelijoiden eli SOS Tortugas -järjestön työtä. Jos loma sattuu elokuun ja joulukuun väliin, onnekas matkailija saattaa nähdä hotelli RIU Funanan viereisellä rannalla vastakuoriutuneita konnapoikasia, joita luonnonsuojelijoiden hautomo auttaa selviytymään. Vesipedon kohokohtia reissulla ovat tietysti uiminen, surffaus ja sukellus. Päivän kestävällä katamaraaniretkellä Atlantille voi ottaa kaiken ilon irti auringosta ja merestä. Illalla voipunut matkaaja kuuntelee kaihoisaa morna-musiikkia tunnelmallisissa ravintoloissa. 12


FAKTA: KAP VERDE

• Vuonna 1975 itsenäistynyt tasavalta. • Kymmenen suuremman ja viiden pienemmän saaren ryhmä sijaitsee Länsi-Afrikan edustalla. Pääkaupunki Praia sijaitsee eteläisellä São Tiagon saarella. • Kap Verden saariryhmä oli asumaton, kunnes portugalilaiset valloittivat sen siirtomaakseen 1400-luvulla. Saarista tuli orjakaupan keskus. • Rahayksikkö on escudo. Maksuvälineenä Kap Verdellä käyvät eurot, mutta vaihtoraha annetaan useimmiten escudoissa.

• Lounashinnat pyörivät kymmenen euron hujakoilla, mutta ison oluen saa 2,50 eurolla ja litran vesipullon yhdellä eurolla. • Kaupungit ovat kylän kokoisia, ja niissä pystyy liikkumaan jalan. Taksilla pääsee kätevimmin kaupungista toiseen, mutta kuskin kanssa kannattaa sopia hinnasta jo ennen lähtöä. • Omatoimimatkailija tarvitsee reissuun viisumin, valmismatkalainen ei.

Santo Sao Vicente Santa Luzia

Sal

Sao Nicolao

Kap Verde São Tiago

Boa Vista

Mai O

Fogo Brava

Kala, hummeri ja äyriäiset ovat Kap Verdellä aina tuoreita ja ehdottomasti kokeilemisen arvoisia. Meren turkoosi väri on kirkas ja kaunis ja meren antimet vertaansa vailla. 13


Projekti

Helsinkiläinen Juha Laukkarinen opettaa tytärtään Taijaa ajamaan. Myös perheen äidillä, Tuulalla, on opetuslupa. – On ollut ihan kivaa. Ei siitä ole tullut mitään paineita, että vanhemmat opettavat, Taija sanoo. 14


Opettaisinko lapseni ajamaan? Autokoulun käyminen maksaa 1 500–2 000 euroa, kun opetusluvalla ajokortin voi saada 500 eurolla. Joka vuosi 8 000 suomalaista opetteleekin ajamaan ajoluvan turvin. Laki tuo ajolupaopetukseen muutoksia vuoden vaihteessa. teksti Teija Laakso KUVAT Pekka Hannila

A

jolupaopetus muuttuu tammikuussa. Uusi laki tuo tullessaan­ lisää pakollisia teoria- ja ajotunteja sekä opettajalle että

oppilaalle. – Uuden lain ajatuksena on ikään kuin hankkia tutor maallikko-ohjaajalle. Turvallisuusnäkökohdathan tässä ovat takana. Aika näyttää, käykö niin, vai kääntyykö uusi laki autokoulujen rahastukseksi, tiivistää asiaan perehtynyt Erkki Karvanen, joka muun muassa pitää sivustoa www.opetuslupa.fi. Hän muistuttaa, että ajokortin ehtii kuitenkin vielä saada vanhankin mallin mukaan. Entisin säännöin Jos ajo-opetus on aloitettu ensi vuoden tammikuun 19. päivään mennessä, ajokortin voi vielä saada nykyisten sääntöjen mukaan. Se tarkoittaa, että sekä opettaja että oppilas ovat suorittaneet teoriakokeet hyväksytysti, ja että opetusauto on muutoskatsastettu. Kun nämä asiat ovat kunnossa, voi poliisilaitokselta hakea opetuslupaa ja hankkia ajokorttilupahakemuksen. Lisäksi ensimmäisen oppitunnin pitää olla pidetty ennen 19.1.2013.

Nykyiseen opetuslupaan sisältyy myös tiukka perherajaus muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta: opettajan ja oppilaan on asuttava samassa taloudessa. – Opettajalta vaaditaan lisäksi, ettei hänellä ole suuria rikkeitä liikenteessä. Opetuksen saa aloittaa aikaisintaan puoli vuotta ennen kuin oppilas täyttää 18 vuotta Karvanen luettelee. Mikä muuttuu? Uuden lain myötä sekä ohjaajan että henkilöauton ajokorttia opetusluvalla suorittavan täytyy mennä erikseen autokouluun ottamaan kolme ylimääräistä teoria- ja ajotuntia. Lisäksi molempien täytyy kakkosvaiheessa suorittaa yksi 50 minuutin liukkaan ajon ja yksi pimeän ajon tunti. Uudessa laissa luovutaan myös perherajauksesta, eli kuka tahansa saa hankkia opetusluvan. Kahta oppilasta enempää ei kuitenkaan saa opettaa samanaikaisesti. Opettajalta vaaditaan vähintään 25 vuoden ikää, kun nykyisin on riittänyt pelkkä kolmen vuoden ajokokemus henkilöautolla. Ajo-opetuksen sen sijaan voi aloittaa jo vuot15

ta ennen täysi-ikäistymistä, ja ajokokeeseen saa mennä kuukautta ennen 18 vuoden ikää. Ajokortin kakkosvaihe kokee myös remontin. Kakkosvaihe jakaantuu tarkemmin harjoitteluvaiheeseen ja syventämisvaiheeseen. Harjoitteluvaiheessa oppilas pitää oppimispäiväkirjaa. Syventämisvaiheen saa aloittaa aikaisintaan kolme kuukautta kortin saamisesta ja sen pitää olla suoritettuna vuoden päästä kortin saamisesta.


Opetusluvalla nuori ehtii harjoitella ajamista monin verroin enemmän kuin autokoulun ajotunneilla.

Opetusluvalla säästöä Kustannukset ovat tavallisin syy opettaa itse perheen nuoriso ajamaan. Autokoulut veloittavat ajokortista noin 1 500–2 000 euroa, itse opettaen selviää nykyisin alle puolella, jopa neljänneksellä kustannuksista. – Opetuslupa kaikkineen maksaa nykyisin noin 350–400 euroa. Tähän sisältyvät hakemuspaperit ja ratamaksut, Erkki Karvanen kuvaa. Päälle on laskettava poljin- ja muut tarvikekulut. Opetusautoon vaaditaan ylimääräinen jarrupoljin, joka asennetaan kuljettajan viereiselle paikalle. Kätevä asentaa sen itse, mutta asennus hoituu satasella tai kahdella myös autokorjaamolla. Jarrupolkimen voi hankkia joko käytettynä, uutena tai vuokraamalla. Lisäksi autossa pitää olla valkoinen kolmio, joka kertoo opetustilanteesta, sekä ylimääräiset, opettajalle asennetut peilit. Näissä summissa ei kuitenkaan ole huomioitu esimerkiksi polttoaine- ja muita autonkäyttökustannuksia tai esimerkiksi auton kulumista. 16

Harjoittelu vähentää riskejä Vuosittain noin 8 000 suomalaista opettelee ajamaan opetusluvan turvin. Erkki Karvanen kertoo, että tutkimusten mukaan ajoluvan turvin kortin hankkineet ovat yleensä parempia ajon sujuvuudessa ja auton hallinnassa, mutta kompastuvat toisia useammin erilaisten liikennetilanteiden hallintaan. Autokoulussa opiskelleista 70 prosenttia läpäisee ajotutkinnon ensi yrittämällä, opetusluvalla opetelleista 60 prosenttia. Nuorten kolaritilastoissa ryhmillä ei ole eroja. – Molemmilla on sama tiukka tilanne: uudella kuskilla on seitsemän kertaa suurempi todennäköisyys joutua kolariin kuin 10 vuotta autoa ajaneella. Harjoittelu on ainut tapa alentaa riskiä, Karvanen sanoo. Karvanen kehottaa opettamista harkitsevia tutustumaan opetusmateriaaliin ennen päätöstään. Hän ei halua erotella, kenelle opettaminen sopii, mutta muistuttaa: – Nuori on opetellut 15 vuotta takapenkiltä katsoen ajotaitoja. Jos se oppi on ollut


Kortin hankkiminen ajoluvalla mahdollistaa yhteisen vapaa-ajan viettämisen perheen nuoren kanssa. Tämä oli Laukkaristen mielestä iso plussa rahansäästön ohella.

vastuutonta ja röyhkeää, ei sitä kannata enää opetuksella lisätä. Jokainen miettiköön itse. Mutta kivaa se on, sanovat yhdessä opiskelleet! Yhdessä opetellen Helsinkiläisessä Laukkarisen perheessä ajetaan nyt yhdessä. Sekä perheen äiti Tuula että isä Juha opettavat kohta 18 vuotta täyttävää Taijaa ajamaan B-ajokorttia. Alunperin opetusluvan hankkiminen oli Tuulan idea. Hän koki, että kortin hankkiminen mahdollistaa yhteisen vapaa-ajan viettämisen perheen nuoren kanssa. Opetuslupa hankittiin elokuun alussa, kun Taijakin näytti hankkeelle vihreää valoa. Tärkeässä roolissa opetustavan valinnassa olivat myös turvallisuusnäkökohdat: opetusluvalla opetettava nuori ehtii harjoitella ajamista monin verroin enemmän kuin autokoulun ajotunneilla. Taustalla kummittelee Taijan parin vuoden takainen mopo-onnettomuus, jossa tyttö kaatui. Mopo joutui lunastukseen ja

tyttö olisi hyvin voinut päästä hengestään. Onneksi rekka ehti jarruttaa. Nyt vanhemmat saavat varmuuden siitä, että lapsi oppii ajamaan ja vakuuttuvat siitä, että auton käyttö on hallinnassa. Ilo seurata kehitystä Ajo-opetus on toiminut Laukkarisen perheessä hyvin. Kun kummallakin vanhemmalla on opetuslupa, asiointimatkat tulee hyödynnettyä opetustilanteina hyvin. Haastattelua tehtäessä perheessä oli ajettu kaksitoista 25 minuutin mittaista ajotuntia. Teoriatunteja on pidetty seitsemän. Juha ja Tuula sanovat, että on ollut ilo seurata tytön kehitystä. Taija on jo päässyt sinuiksi auton kanssa, eikä enää lähdetä liikkeelle kolmen loikan voimalla. Taija on myös käynyt ajamassa liikenteen seassa esimerkiksi Mäkelänkadulla ja kahdeksankympin alueella Itäväylällä, ja ajamiseen alkaa kehittyä rutiinia. Seuraavaksi uskaltaudutaan ruuhkaliikenteeseen. Taijankin mielestä vanhempien opetta17

minen on sujunut hyvin ja nämä ovat olleet opetustilanteissa jopa ylirauhallisia. – Kun rekka on tulossa vastaan, ne vaan sanoo hitaasti, että käännätkö sitä rattia, ettei jäädä alle. – Vähän raskas kaasujalka Taijalla on, sitä olemme yrittäneet hillitä. Ja ajankäyttö ei ole niin suunniteltua kuin autokoulussa olisi. Meillä ajetaan silloin tällöin, eikä sovitusti. Vanhemmalla ei myöskään ole ihan opettajan auktoriteettia: välillä tuntuu, että Taija ei ota tosissaan esimerkiksi keittiön pöydän ääressä pidettyjä teoriatunteja, Juha ja Tuula sanovat. Yhdessä on testattu myös ajoa kaverit kyydissä tai ”pikkubroidi mukana kommentoimassa”, toisin sanoen ajoa eri häiriötekijöiden kanssa. Opettajalle asennettua lisäjarrupoljinta ei ole tarvinnut käyttää kuin kerran. Silloinkaan ei ollut kyse äkkijarrutuksesta, vaan auton valumisesta liikennevaloissa taaksepäin. Myös vanhemmat oppivat Juha sanoo, että opetustilanne on muuttanut hänen omaa ajokäyttäytymistään. – Tulee ajettua rauhallisemmin, kun mieltää olevansa roolimalli myös muuten kuin varsinaisessa opetustilanteessa. Samoin tulee oltua tarkempi, että noudattaa liikennesääntöjä pilkulleen, ja muistaa esimerkiksi laittaa vilkun päälle ajoissa. Laukkariset sanovat, että välillä tulee kyllä ihmeteltyä muitten tielläliikkujien tapoja. – Voisi olettaa, että eivät aja ihan kiinni opettelijan takapuskurissa, mutta... Oppilaalle on tullut sanomista esimerkiksi ratista kiinni pitämisestä. – Olen korostanut Taijalle, että tämä on


IF AUTOVAKUUTUS NYT –20 % Hanki kilometrisi turvaava kaskovakuutus osoitteesta if.fi/verkkokauppa. Kasko kaikenlaisille kaaroille –20 % ja samalla liikennevakuutuksenkin hinnasta pois 10 %. Tarjous on voimassa 30.12.2012 saakka ja koskee ensimmäistä vakuutusvuotta. PS Nyt myös muut vakuutukset –20 % verkkokaupassamme – kaasuttele paikalle ja äkkiä!

if.fi/verkkokauppa


ylimääräinen jarrupoljin, joka asennetaan kuljettajan viereiselle paikalle.

kolumni

Opetusautoon vaaditaan

Naapurin Volvo Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen Kilometrikorvaukset ovat nousseet taas keskustelun aiheeksi. Vaikeina taloudellisina aikoina pitää saada säästöjä, joten hallitus päätti alentaa verovapaata korvausta vuoden 2013 alusta. Toinen leikkuri on tulossa vuotta myöhemmin. Leikkauksilla haetaan 70 miljoonan euron säästöjä. Mistä säästö sitten tulee? Hallitus ilmeisesti laskee, että yritykset antavat autoileville työntekijöilleen palkankorotuksia tai maksavat edelleen isompaa kilometrikorvausta, mutta verotettavana tulona. Eurokriisin mukanaan tuoman yt-huuman aikana tuo ei kuulosta kovin uskottavalta suunnitelmalta. Kilometrikorvaus on kulukorvaus, jota maksetaan oman auton käyttämisestä työajoon. Sitä ei pidä sekoittaa kodin ja työpaikan välisiin matkoihin, joista kilometrikorvausta ei makseta. Valtiovarainministeriön työryhmä on tehnyt vuosittain tarkat laskelmat autoilun kustannuksista, minkä perusteella kilometrikorvaus on päätetty. Laskelman lopputulos ei ole koskaan aiemmin ollut poliittinen kysymys. Kaikki autoiluun liittyvät kustannukset ovat pompanneet niin veronkorotusten kuin yleisen hintakehityksen takia. Tuntuukin erikoiselta, että mahdollisimman tarkkaan kustannusarvioon perustuvaa kulukorvausta nyt alennetaan. Jokainen vapailla markkinoilla toimiva yritys määrittelee työntekijöilleen yrityksen kannalta kustannustehokkaimman tavan liikkua. Jos se on työntekijän oma auto, ei tämän kuulu milloinkaan joutua työajojen maksumieheksi. Korvauksen alentamista on perusteltu myös väärinkäytöksillä. Vain hölmö suostuu ottamaan osan palkastaan kilometrikorvauksina. Palkka maksetaan työstä ja se kerryttää muun muassa eläkettä. Kulukorvaus kattaa kulut. Väärinkäytöksistä pitää rangaista, mutta vain sitä, joka on tehnyt väärin. Koko joukko-osaston rankaiseminen on simputusta. Kilometrikorvauksen alentamiselle löytyy myös kannatusta, vaikka korvauksen saaminen ei ole keneltäkään pois. Kyllähän se harmittaa, jos naapurin myyntimiehen pihaan on juuri ilmestynyt työkaluksi uusi Volvo.

kuin kaunokirjoituksen opettelu. Ensin pitää osata, ennen kuin voi kehittää oman persoonallisen tapansa ajaa, Tuula sanoo. Taija haluaisi saada kortin ennen liukkaiden kelien alkua. – Siinä vaiheessa, autonruinaushetkinä viimeistään testataan vanhempien luotto siihen, että lapsi osaa ajaa, Juha nauraa. Jarrupolkimen asennus haastavaa Teoriakokeista Laukkariset kokevat selvinneensä helpolla. Sen sijaan poljinasennuksen kanssa tuli yllättäviä hankaluuksia. Laukkariset olivat saaneet lainaksi yleispolkimen, mutta eivät onnistuneet löytämään pääkaupunkiseudulta autohuoltoa, joka olisi suostunut asentamaan sen kohtuuhintaan perheen käytössä olevaan tila-autoon. Lopulta Helsingistä löytyi Jarrupoljin Oy, joka hoiti asian ammattitaidolla, mutta halusi käyttää omaa poljintaan. Hintaa polkimelle ja asennukselle kertyi 390 euroa. Kaikkiaan Laukkariset laskivat, että B-ajokortin hankkiminen on tähän mennessä tullut maksamaan heille noin 650 euroa. Rahallinen säästö ajokortin hankkimisessa oli Laukkarisille vain mukava lisä. Tärkeintä on, että pääsee itse vakuuttumaan siitä, että nuori osaa ajaa riittävän hyvin kortin saadakseen. Sen Laukkariset myös kertoivat syyksi poliisille, kun kysyttiin, miksi he haluavat opettaa lastaan itse. Koska opettajia oli kaksi, vaadittiin vielä tuplaperustelut. Kun perheen toinen lapsi Tuukka täyttää aikanaan 17 vuotta, myös hän suorittaa ajokortin opetusluvan turvin. Siihen Laukkaristen pitää anoa uutta ajolupaa, ja se tuleekin sitten suoritettua uuden lain pykälien mukaan. – Tuukka ehtii harjoitella kanssamme kokonaisen vuoden, kun harjoittelun saa sitten aloittaa jo 17 vuotta täytettyään. 19


Numero

Koonnut Teija Laakso KUVA iStockphoto

Luistelu on tuplannut suosionsa viimeisten viiden vuoden aikana, mutta harrastajien määrä on vielä vaatimaton: 32 000 suomalaista nimeää sen harrastuksekseen.

37 % suomalaisista käy ainakin kerran talvessa kokeilemassa hiihtoa. Toissatalven pitkä lumikausi toi lajin pariin runsaasti uusia harrastajia.

mars! Avantoon ja salille

Rapatessa roiskuu ja liikkuessa voi sattua. Suomessa tapahtuu vuosittain 350 000 liikuntatapaturmaa, niistä kaksi kolmasosaa pojille ja nuorille miehille. Määrällisesti eniten vammoja sattuu jalkapallossa, salibandyssä ja lenkkeilyssä. Talvilajeista laskettelu ja lumilautailu ovat tapaturma-alttiiden lajien kärkipäässä.

20


Rahaa palaa liikuntaharrastukseen entistä enemmän. Suomalainen mies käyttää liikuntaharrastuksiinsa keskimäärin 736 euroa vuodessa, nainen pärjäää 407 eurolla. Urheiluvälineisiin kulutettiin vuonna 2010 keskimäärin 220 euroa kansalaista kohti, yhteensä huimat 1,1 miljardia euroa. Jo puolet summasta käytetään ostoksiin ulkomaisista verkkokaupoista.

Jo yli puoli miljoonaa suomalaista on kokeillut avantouintia. 100 000 heistä hyppää talvisin ulkovesiin ainakin kerran viikossa. Kuuluisin suomalainen lajin harrastaja taisi olla pitkäaikainen presidenttimme Urho Kaleva Kekkonen, joka säikäytti perässähiihtäjänsä säntäämällä talvisin saunomisen lomassa avantoon. Perässähän sinne oli mentävä muidenkin.

Kävelylenkkeilyä harrastaa meistä joka kolmas, eli noin 1,8 miljoonaa suomalaista. Sauvakävelylläkin on vankka harrastajakuntansa, 454 000 suomalaista.

Juoksulenkkeilyä harrastaa 639 000 suomalaista ja kuntosalilla käy 713 000. Näiden lajien suosio on jatkuvassa kasvussa, samoin muiden samantyyppisten harrastusten, jotka sopivat kiireiseen elämänrytmiin ja joita voi harrastaa intensiivisesti.

Senioriurheilun määrä on kasvanut huomattavasti. Eläkeläiset hiihtävät ja suuntaavat entistä useammin­kuntosalille tai sauvakävelemään.

21

Lähteet: Suomen Latu, Metla, Kaupan Liitto, Tilastokeskus, THL, Kansallinen liikuntatutkimus 2009–2010

Rinteissä laskettelee vuosittain 15 % suomalaisista. Suksikauppa suorastaan räjähti keväällä 2011. Nyt jännätään, minkälaiseksi tämän talven lumitilanne muodostuu.


Projekti

teksti Taina Vuokko KUVAT Suomen Kuvapalvelu, iStockphoto, valmistajat

Pelit pakettiin 22


Viime vuosina pelikonsolien hinnat ovat pudonneet tuntuvasti. Enää ei ole harvinaista, että samasta perheestä löytyy useampi konsoli. Mutta minkälainen paketti kannattaa valita pukinkonttiin?

S

onyn PlayStation 3 pitää pintansa Suomen suosituimpana pelikonsolina. Myytävistä konsoleista noin 45 prosenttia on PlayStationeita ja 20 prosenttia Xboxeja. Nintendo Wiin markkinaosuus on puolestaan noin 15 prosenttia. – PlayStation 3 ja Xbox 360 ovat hyvin samanlaisia. Se, kummasta pitää enemmän, on oikeastaan tottumiskysymys. Valtaosa peleistä ilmestyy sekä PlayStation 3- että Xbox 360 -versioina, pelien tuotepäällikkö Hanna Åkesson Gigantista sanoo. PlayStation 3 ja Xbox 360 toimivat kummatkin langattomassa verkossa. Niillä voi surffailla netissä ja pelata online-pelejä. PlayStation Network ja Xbox 360 LIVE mahdollistavat sen, että pelejä voi pelata netin kautta yhdessä muiden kanssa.

Suosituimpien konsolien merkittävin ero liittyy oikeastaan aivan muuhun kuin pelaamiseen. PlayStationia voi nimittäin käyttää myös Blu-ray-soittimena, joka tekee siitä suositun laitteen elokuvien katseluun. Markkinoiden kolmas konsolivaihtoehto sopii erityisesti lapsille. – Suosittelen Nintendo Wiitä yleensä perheen ensimmäiseksi konsoliksi. Se on todella helppokäyttöinen, ja siihen löytyy loistavia pelejä pienille lapsille. Esimerkiksi Mario- ja Lego-pelit ovat todella suosittuja. Ohjaimet kerralla Kun on ostamassa joululahjaa, kaikki tarvittava kannattaa hankkia kerralla. Joulumarkkinoille tulee runsaasti valmiita paketteja, joissa on pelikonsolin lisäksi myös muut tarvittavat oheistuotteet. – Konsolien mukana tulee yleensä vain yhdet ohjaimet, minkä huomaaminen joulupäivänä saattaa olla pettymys. Lisäksi tarvitaan ainakin HDMI-kaapeli, jolla konsoli yhdistetään televisioon, Hanna Åkesson muistuttaa. Perusohjainten lisäksi konsoleihin on saatavilla liikeohjaimia, joiden hankkimista voi myös harkita. Yleensä edullisimmaksi tulee ostaa kaikki herkut samassa paketissa kuin ostaa laitteita myöhemmin yksitellen. PlayStationin liikeohjain on nimeltään Move ja Xboxin Kinect. – PlayStation Move- ja Nintendo Wii -pelejä ohjataan käden liikkeeseen reagoivalla ohjaimella. Xbox 360 Kinect taas perustuu liikkeentunnistimeen. Xbox 360 Kinec23

”Konsolien hinnat ovat kireän kilpailun takia tulleet tuntuvasti alas.”


Pelikonsoleista on tullut koko perheen viihdekeskuksia. tissä pelaaja toimii itse ohjaimena, jolloin pelaajan liikkeet siirtyvät ruudulle. Varsinkin Kinectillä pelaaminen on hyvää liikuntaa, ja saatavilla on runsaasti erilaisia aerobic- ja tanssipelejä. Hinnat liikkuvat muutamassa satasessa Pelikonsoleista on viime vuosina tullut elektroniikkaketjujen sisäänheittotuotteita, joilla kilpaillaan asiakkaista. Erilaisia kampanjatarjouksia on tarjolla usein. – Konsolien hinnat ovat kilpailutilanteen takia tulleet tuntuvasti alas. Tämän takia ei enää olekaan harvinaista, että perheestä löytyy useampia konsoleita. Esimerkiksi PlayStationin kaveriksi saatetaan ostaa Xbox 360, jotta päästään pelaamaan Kinect-pelejä. Edullisin konsoli on Nintendo Wii, jonka hinta liikkuu 130–150 euron tuntumassa. PlayStationia ja Xboxia on tarjolla useammalla eri kovalevyvaihtoehdolla. PlayStation 3 maksaa kovalevyn koosta riippuen 230–320 euroa ja Xbox 360 mallista riippuen 180–350 euroa. Lisälaskuun kannattaa kaupassa varautua, sillä ohjaimet maksavat noin 60 euroa. Myös uutuuspelien hinnat liikkuvat noin 60 eurossa. – Jos suunnittelee konsolin hankkimista joululahjaksi, hankintoja voi jakaa sukulaisten kesken esimerkiksi siten, että yksi hankkii konsolin, toinen ohjaimet ja kolmas pelin, Åkesson vinkkaa. Silloin kun lahjansaajan pelimausta ei ole

varmaa tietoa, hyvä lahjaidea on ostaa esimerkiksi PlayStation Network -peliaikakortti tai Xbox 360 LIVE -aikakortti. Sillä lahjansaaja pääsee pelailemaan netissä haluamiaan pelejä vaikkapa kuukauden ajan. Yhdessä pelaamaan Online-pelaaminen PlayStation 3:lla ja Xbox 360:lla on todella suosittua. Sama ominaisuus on tulossa myös uuteen Nintendo Wii U -pelikonsoliin, joka julkaistaan marraskuun lopussa. – Uuteen Nintendo Wii U -konsoliin tulee GamePad-peliohjain sekä mahdollisuus Miiverse-yhteisöpalvelun käyttöön, nettisurffailuun ja videokeskusteluun. Jos näitä ominaisuuksia ei erityisemmin kaipaa, niin vanha 24

versio on kuitenkin edelleen hyvä ostos. Wiin lisäksi uusia ominaisuuksia ja sisältöä on tulossa myös Xbox 360 -konsoliin. Nämä uutuudet pitävät kuitenkin vielä jännityksessä, sillä niiden tarkemmasta sisällöstä ei ole julkistettu tietoa. Pelikonsoleita ei ole enää tarkoitettu pelkästään pelaamiseen vaan niistä on tullut koko perheen viihdekeskuksia. Pelien ja muun viihteen parissa viihtyvät kaikki ikään ja sukupuoleen katsomatta. – Kehityssuunta on se, että pelaamisesta tulee entistä sosiaalisempaa. Illanistujaisissa saatetaan pelata SingStar-musiikkipeliä tai NHL-jääkiekkopeliä. Pelaaminen on ennen kaikkea yhteistä ajanvietettä, Hanna Åkesson sanoo.


NHL 13 -jääkiekkopelistä joulun hitti Joulun suosikkipelien ehdottomaan aateliin kuuluu NHL 13 -jääkiekkopeli. Uusi versio kestosuosikista julkaistiin alkusyksystä. – NHL-pelit ovat olleet pitkään suomalaisten suosiossa. Ne ovat olleet pelien myyntitilastojen kärjessä vuoden ympäri, joten ennustan uutta NHL 13 -peliä joulun myydyimpien pelien joukkoon, pelien tuotepäällikkö Hanna Åkesson Gigantista sanoo. Suosituimpien urheilupelien joukosta löytyy myös jalkapallo- ja autoilupelejä. Joulun uutuuksia ovat jalkapallopelit FIFA 13 ja PES 2013. Autopelien ystäviä taas kiihdyttävät F1 2012, WRC 3, Need for Speed: Most Wanted ja Forza Horizon. Sci-fi-ammuntapelisarja Halon uusin osa ilmestyi marraskuussa. Halo 4 aloittaa uuden trilogian, joten pelin ystävät odottivat jatkoa pelin juonelle kärsimättömästi. Myös Medal of Honor -sarja sai jatkoa ennen joulusesonkia. Medal of Honor Warfighter sijoittuu erikoisjoukkojen sotilaiden tehtäviin esimerkiksi Somalian rannikolla ja Filippiineillä. – Halo 4:n ikäraja on 16 ja Medal of Honor Warfighterin 18. Näiden lisäksi odotetut Assasin’s Creed III- ja Call of Duty: Black Ops II -ammuntapelit ovat saaneet K-18-rajoituksen. Lapsille sopivia suosikkipelejä edustavat Mikki Hiiri -peli Epic Mickey 2: The Power of Two ja etenkin tytöille suunnattu Disney Princess: My Fairytale Adventure, joka vie pelaajan prinsessaseikkailulle hyvän haltijakummin seurassa. Myös Sonyn uutuuskaahailu Little BigPlanet Karting tulee ilahduttamaan perheen pienimpiä.

PlayStation 3 (160 GB tai 320 GB) + + + + –

Suomen suosituin pelikonsoli Runsas pelivalikoima Toimii myös Blu-ray-soittimena Toimii langattomassa verkossa Pelikonsoleista kallein

Nintendo Wii + + + + –

Helppokäyttöinen Edullinen Useampi värivaihtoehto Paljon pelejä perheen pienimmille Ei sisällä muistikapasiteettiä

Xbox 360 (4 GB tai 250 GB) + Runsas pelivalikoima + Suositut Kinect-pelit + Toimii langattomassa verkossa – Edullisemmassa versiossa pieni muisti ­kapasiteetti 25


Projekti

teksti Laura Heikkinen KUVAT Suomen Kuvapalvelu, iStockphoto

Joogamatkalla A Joogan suosio on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti. Toimittajamme se vei mennessään jo 16 vuotta sitten, ja joogamatka jatkuu yhä.

loitin joogan 16 vuotta sitten kansalaisopiston hathajoogalla. Halusin löytää lajin, joka rauhoittaisi, rentouttaisi ja lisäisi keskittymiskykyä. Joogatunnit pidettiin maanantaisin, ja jo sunnuntaisin aloin odottaa seuraava iltaa: kynttilöillä valaistua joogasalia, oranssiin pukeutuneen opettajan läsnäoloa, venyttelyitä ja rentoutusharjoituksia. Joka kerta tunnilta poistuessani olo oli upea. Nykyään joogaa harrastetaan monella tavalla ja monenlaisilla opeilla, ja myös moni kuntokeskus on ottanut joogan ohjelmistoonsa. Joillekin harrastajille jooga on pääasiassa tervehdyttävää jumppaa, toiset haluavat tutustua myös sen muuhun, henkisempään sisältöön. Matka alkaa Lähes kaikki fyysiset joogan suuntaukset perustuvat hathajoogaan. Sen lähtökohtana ovat kehon harjoitukset, jotka yhdistetään mielen tarkkaavaisuuteen ja hengitykseen. Aloitettuani joogaamisen hathajoogalla kokeilin seuraavaksi astangajoogaa, jota harrastin parin vuoden ajan. Sitä ovat seu26

ranneet monenlaiset kokeilut rauhallisista kehonhallintatunneista erilaisiin joogasuuntauksiin. Joogasta, pilateksesta ja muista kehonhallintalajeista on tullut meillä ja maailmalla hyvin suosittuja. Ne nostavat kuntoa, parantavat ryhtiä ja lihaskuntoa sekä lisäävät mielenrauhaa. Ihmiset haluavat oppia kuuntelemaan itseään ja kehoaan fyysisen harjoittelun kautta. Kenelle jooga sopii? Jooga sopii lähes kaikille ikään, kuntoon tai kokoon katsomatta. – Jooga ei ole vain fyysinen harjoitus vaan myös tietoista läsnäoloa, jonka tarkoitus on lisätä omassa kehossa viihtymistä, kertoo joogaopettaja Kylli Kukk helsinkiläisestä joogakoulu Shantista. Vasta-alkajalle Kukk suosittelee joogan aloittamista hathan alkeiskurssilla, jossa luennot ja harjoitukset vuorottelevat sekä lisäävät ymmärrystä kehon, mielen ja energian yhteydestä. Useimmat joogat aloitetaan yksinkertaisista aurinkotervehdyssarjoista, joiden tarkoitus on lämmittää ja valmistaa vartalo jooga-asentoja varten. Näitä asentoja kutsu-


”Jooga on hyvä keino pitää selkä kunnossa, saada nesteet liikkeelle ja oppia hengittämään syvemmin.” taan asanoiksi, ja niillä on suotuisa vaikutus koko keholle ja varsinkin selälle. – Säännöllinen jooga on hyvä keino pitää selkä kunnossa, saada nesteet liikkeelle ja oppia hengittämään syvemmin, Kukk toteaa. Hengitys eli pranayama onkin tärkeä osa joogaa. Joogaliikkeet tehdään oman luonnollisen hengityksen rytmissä, sitä syventäen. Dynaaminen astanga Astangajooga on perinteinen intialainen jooga, joka on urheilullista, selkeää ja tehokasta. Siinä tehdään samanlaisena toistuvia liikesarjoja hengityksen tahtiin ilman välirentoutuksia. – Astangan hyödyt tulevat esiin jo ensimmäisten harjoitusten aikana. Keho tervehtyy ja kevenee, jolloin mielikin tuntuu kirkkaammalta, kertoo joogaopettaja Petri Räisänen, joka perusti Suomeen Helsingin Astangajoogakoulun vuonna 1997. Astangajoogassa on kolmentyyppisiä liikesarjoja: perus-, väli- ja jatkosarjoja. Seuraavalle tasolle siirrytään vasta kun edellisen tason harjoitukset ovat hallinnassa. – Opettajan pitää pystyä ohjaamaan joogaa aina turvallisesti ja aloittaa asentojen tekeminen kehon rentoutuksesta ja hengityksen hallinnasta, Räisänen toteaa. Hänen mukaansa astanga on meille 27


Onneksi ei tarvitse juosta tarjousten perässä!

stä

Jos tarjousten ja alennusmyyntien seuraaminen ei innosta, kannattaa ostokset maksaa TUOHI MasterCard -kortilla. Siihen kuuluvan Hintaturvavakuutuksen ansiosta teet ostokset markkinoiden tso neti edullisimpaan hintaan. Ka

HINTA TURVA VIDEO tu

Hinta ostopaikassa Edullisempi hinta

799 €

599 €

=

ohi.f

Korvattava erotus

200 €

Esimerkki: Ostat TUOHELLA television, joka maksaa 799 euroa. Kuukauden sisällä ostopäivästä näet mainoksen, jossa samaa laitetta myydään 200 euroa halvemmalla. Kun televisio on maksettu TUOHELLA ja vakuutusehdot täyttyvät, Hintaturvavakuutus korvaa hintojen välisen erotuksen suoraan pankkitilillesi.

Tuotekohtainen vähimmäiskorvaus on 20 euroa ja enimmäiskorvaus 500 euroa. Korvaus kortinhaltijaa kohden on enintään 2 000 euroa vuodessa. Vakuutuksen myöntää Chartis Europe S.A. Kasarmikatu 44, 00130 Helsinki.

Tutustu vakuutusehtoihin ja täytä korvaushakemus osoitteessa tuohi.fi/hintaturva 28


Joogasuuntauksia helppo oppia, sillä se sopii suomalaiselle mielenlaadulle. – Siinä hikoillaan, tehdään voimakkaasti töitä itsensä kanssa ja ollaan hiljaa. Kuumaa joogaa Vuonna 2004 Suomeen rantautui hotjooga, jossa joogaa harrastetaan noin 38 celsiusasteeseen kuumennetussa huoneessa. – Hotjooga sopii kaikille, kun muistaa valita omia liikuntatottumuksia vastaavan harjoituksen. Tärkeää on oman kehon kuunteleminen ja sen kunnioittaminen, kertoo hotjoogan Suomeen tuonut joogaopettaja ja -kouluttaja Harriet Linnankivi Yoga Nordicista. Hotjoogana tehdään yleisimmin vaihtelevia hathajoogan sarjoja tai bikramjoogaa. Lämpimässä liikkuminen on helppoa, kun lihakset ja nivelet ovat joustavia. Hotjooga edistää myös voimakkaasti aineenvaihduntaa, hikoilua ja kehon normaalia puhdistautumista Rentouttava yinjooga Rauhallinen, hiljainen ja meditatiivinen yinjooga on miedossa lämmössä tehtävä syvävenyttelyharjoitus, joka keskittyy lantion ja selkärangan alueen liikkuvuuden parantamiseen, lihasten rentouttamiseen, sidekudoksen venyttämiseen sekä harmoniseen asentojen sisäistämiseen. Asennot tehdään passiivisesti painovoimalle antautuen, ja niissä viivytään useiden minuuttien ajan. Palauttava ja avaava yin sopii etenkin

rauhallista joogaa hakeville. Sitä voi myös harrastaa muiden harjoitusten vastapainona. – Yin-harjoituksessa vaikutamme fyysiseen, henkiseen ja energiseen tilaamme. Harjoitus tehdään ennemminkin sisäistävänä mielen tutkiskeluna kuin fyysisenä suorituksena kasvaen itsetietoisuuteen, joogaopettaja Annukka Salonen Studio Yinistä kertoo. Yinjoogan jälkeen olo on kevyt, avoin, vapaa, positiivinen, rauhallinen ja tasapainoinen. Henkisyys osana joogaa Joogasta löytyy myös hyvin henkisiä suuntauksia, kuten raja-, bhakti-, karmaja kundaliinijoogat. Vuosien myötä olen kiinnostunut myös meditaatiosta ja joogan henkisestä puolesta, jonka opit ovat tuhansia vuosia vanhoja. Joogan perustana on kehon ja mielen yhteys, jonka voi saavuttaa sinnikkäästi toistoilla ja jatkuvuudella. Sitä kautta hyvinvointi lisääntyy, hitaasti askel askeleelta. Jooga on antanut elämääni hyvin paljon: joogakursseja, -matkoja ja -leirejä, eksoottisia paikkoja, hienoja opettajia, uutta ajateltavaa ja erilaisia kulttuureita. Olen tutustunut lukuisiin ihmisiin, joista monet ovat jääneet ystäviksi – eikä kyse ole mistään hörhöistä, vaan tavallisista ihmisistä, jotka ovat kiinnostuneita joogasta. Toivon voivani jatkaa joogaamista loppuikäni. Shanti – rauhaa! 29

• Hathajooga on klassinen intialainen jooga, jossa siirrytään asanasta toiseen hengityksen tahdissa. • Astangajooga on perinteinen, dynaaminen joogalaji, jossa tehdään samanlaisena toistuvia liikesarjoja voimakkaan hengityksen tahtiin. • Kundaliinijooga on tuhansia vuosia vanha tietoisuuden jooga, johon kuuluvat tiiviisti meditaatio ja mantrat. • Rajajooga on klassista joogaa, jonka tavoitteena on mielen kehittäminen meditaation avulla. • Iyengarjooga tähtää jooga-asanoiden tarkkuuteen ja linjaukseen. Usein käytetään erilaisia apuvälineitä, kuten palikoita ja vyötä. • Hotjooga on yleensä hatha- tai bikramjoogaa, jota harrastetaan kuumassa lämpötilassa. • Yinjooga on meditatiivinen syvävenyttelyharjoitus, joka keskittyy lantion ja selkärangan alueen liikkuvuuden parantamiseen, lihasten rentouttamiseen ja mielentutkiskeluun. • Lisäksi järjestetään äitiys-, äijäja äiti-vauva-joogaa ja muita kehoa venyttäviä ja rentouttavia lajeja.


Klassikko ruoka

teksti Jaana Kalliokoski KUVAT Suomen Kuvapalvelu

Jotain vanhaa,

jotain vielä vanhempaa Joulu on yksi suomalaisen ruokakulttuurin suurimmista juhlista. Joulupöytämme on sekoitus ikivanhoja ja toisaalta kohtuullisen nuoria ruokaperinteitä. Perinteistä huolimatta joulupöydän ruokien reseptit muokkautuvat ajassa.

K

inkku, lanttu-, peruna- ja porkkanalaatikko, rosolli, graavikala, silli ja maustesilakat ovat Ruokatiedon mukaan suomalaisten kymmenen suosituinta jouluruokaa, joita nautitaan lähes jokaisen kodin jouluaterialla. Helsingin yliopiston ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelän mukaan jouluruokiemme juuret juontavat ajoilta, jolloin joulupöytä ei ollut kaikille ihmisille kovin yltäkylläinen. Yksi asia on ja pysyy: jouluna pöytään on katettu kystä kyllä koko vuoden edestä. Silloin on aina syöty runsaasti ja arkea paremmin. Ennen vanhaan arvostettiin tuhtia ruokaa. Jouluruoat jätettiin pöydälle, ja niitä saivat nälkäiset ihmiset – ja tontut – käydä nauttimassa läpi yön. Sama perinne jatkuu yhä monissa perheissä, sillä erotuksella, että ruoat laitetaan aterian jälkeen jääkaappiin pilaantumisen estämiseksi.

Tavallinen arkiruoka pääsi joulupöytään Moni jouluinen ruokalajimme on saanut ylennyksen arkiruoasta joulupöydän herkuksi. Nykyajan joulupöydässä yhdistyvät sovussa niin säätyläisten kuin talonpoikien ruoat. Kun nykyään jouluaterialla nautitaan ensin kylmiä alkupaloja, kuten graavilohta, erilaisia sillejä ja silakoita sekä lihaleikkeitä, aikoinaan tällaiset olivat vain herrasväen herkkua. Talonpojat söivät huomattavasti yksinkertaisemmin. 30


Jo keskiajalla pohjoismaisten kalastajien tiedettiin valmistavan lohta suolaamalla ja hautaamalla se rantahiekkaan. Rannikkosuomalaiset ovat tyypillisesti aina kalastaneet, ja kalaa on nautittu joka ikinen päivä. Ennen vanhaan suolalla säilöminen oli normaali käytäntö ennen jääkaappeja. Graavikalaksi kelpasivat lähes kaikki kalat. Mitä lähemmäs rannikkoa tullaan, sitä vähemmäksi käy suola ja lyhyemmäksi suolautumisaika. Etikka ja sinappi ovat vanhoja maustamisen tapoja, ja tänä päivänä tyypillisiä joulupöydän silakoiden ja sillien mausteita. Monille suomalaisille lipeäkala kuuluu jouluun siinä missä kinkkukin. Lipeäkalan nauttiminen jouluna on vanha katolinen perinne 1500-luvulta. Katolisen kirkon paastomääräykset nimittäin kielsivät lihan syönnin adventin aikana, ja ennen vanhaan aattopäivä oli vielä paaston aikaa. Näin ollen lipeäkalaa syötiin aattona lihan asemesta, ja lipeäkala vakiinnutti asemansa erityisesti aattopäivän joulupöydän yhtenä ruokalajina. Sekahedelmäkeitto, tuulahdus maailmalta Leipä ja puuro ovat vanhaa talonpoikaisperinnettä. Ohraryynipuuro on ikivanha, perinteinen joulupuuromme ennen riisin rantautumista. Riisi saapui meille vasta 1800-luvun puolivälissä, ja aluksi riisipuuroa söivät vain säätyläiset. Riisipuuron kanssa syötävä sekahedelmäsoppa on myös melko tuore herkku. Tosin harva tänä päivänä kutsuu sitä herkuksi: monelle se on isoäidin jouluperinne, joka ei välttämättä maistu ainakaan perheen nuorisolle. Sata vuotta sitten sekahedelmäsoppa oli kuitenkin eksoottinen, makea tuulahdus maailmalta, ja sen nauttiminen jouluna riisipuuron kera oli vuoden kohokohta. Riisipuuron ja sekahedelmäkeiton tapaiset ruokalajit yleistyivät tavallisen väen keskuudessa hitaasti, vasta siinä vaiheessa, kun talonpojilla oli rahaa ostaa raaka-aineet kaupasta. Mantelin kätkeminen joulupuuroon on englantilainen perinne keskiajalta, tosin tuol31


loin mantelin virkaa toimitti papu. Ylhäisö huvitteli loppiaisena kätkemällä pavun ohrapuuroonsa, ja siitä, joka pavun löysi, tuli juhlan ajaksi papukuningatar tai -kuningas. Kun perinne kulkeutui Ruotsiin, papu vaihtui manteliksi, ja näin tapa kulkeutui myös Suomeen. Vanhoissa maaseutuyhteisöissä vuoden kiertoon kuuluivat erilaiset leivät. Esimerkiksi joululeipä oli tapana koristella tähkin, avaimella painamalla ja verellä sivelemällä. Leivistä tavattiin juhlan aikaan koota korkea pino pöydälle.

Kinkku yleistyi joulupöydän ruokalajina 1800-luvun loppupuolella, kuten moni muukin jouluruokamme. 32

Perinteet juontavat juureksista Juurekset ovat pitkään olleet suomalaisen joulupöydän kivijalka, sillä joulun aikaan kellarissa oli sadonkorjuun jäljiltä runsaasti lanttuja, porkkanoita, punajuuria ja perunoita. Perinteistä sillisalaattia, jota nykyään rosolliksikin kutsutaan, säätyläiset nauttivat Suomessa ensi kerran 1700-luvulla, ja se pääsi heti rouvien suosioon. Sillisalaatti kantautui meille Itä- ja Länsi-Euroopasta. Joulupöytään se vakiintui kuitenkin vasta 1800-luvulla. Lanttua on viljelty ja siitä on tehty ruokia Suomessa jo keskiajalla. Makea


lanttu onkin alun alkaen ollut meillä syksyn sadonkorjuuherkku. Lanttulaatikko on ikivanha suomalainen perinneruoka, joka on kelvannut myös naapureillemme ruotsalaisille. Perunaa alettiin laajemmalti Suomessa viljellä vasta 1800-luvun alkupuoliskolla, ja perunalaatikon tiedetään yleistyneen 1800-luvun lopulla. Siinä missä hämäläiset­ imellyttivät perunalaatikon makeaksi, rannikon asukkaat jättivät sen imeltymättä. Nykyään imelletty perunalaatikko on suomalaisten jouluherkku asuinpaikasta huolimatta. Porkkanalaatikko keksittiin siinä vaiheessa, kun Suomessa opeteltiin riisin käyttöä. Porkkanalaatikko yleistyi samaan aikaan kuin perunalaatikko, mutta pitoruokien joukkoon se ilmaantui vasta 1900-luvun alkupuolella. Maksalaatikko on hyvin perinteinen suomalainen ruoka Hämeestä, ja erityisesti pitoruokana arvostettu. Vaikka maksalaatikko on meillä nykyään arkiruokaa, se kuuluu joidenkin suomalaisten joulupöytään. Kinkku, joulupöydän kunkku Oulun yliopiston yliopistonlehtori Reija Satokangas kertoo, että sianlihaa syötiin eri puolilla Skandinaviaa jo viikinkiaikana, jolloin se oli uhri- ja juhlaruokaa. Varsinaisena joulupöydän paistina kinkku yleistyi 1800-luvun loppupuolella, kuten niin moni muukin jouluinen ruokalajimme. Tosin tuolloin joulupaistin asemasta taisteli kinkun ohella moni muukin paisti. Syysteurastuksen jälkeen kinkku oli kuitenkin joulun aikaan parhaimmillaan, ja se alkoi vakiintua myös joulupöytään. Alkujaan kinkku katettiin vain herras­ väen joulupöytiin. Maaseudulla kinkku yleistyi nopeasti myös talonpoikaistalouksissa. Possu oli mainiota jouluruokaa, koska siitä tuli hyvin kylläiseksi. Vaikka Satokankaan mukaan kinkulla, tai ainakin sianlihalla, on vuosisataiset perinteet talven juhlapöydässä, tosissaan se

vakiintui joulupöydän keskipisteeksi vasta 1920- ja 1930-luvuilla. Nykyään kalkkuna kilpailee joulupöydän kunkun paikasta kinkun ohella. Kalkkunaa on nautittu Englannissa joulupöydässä 1800-luvun lopulta alkaen. Suomessa se yleistyi hiljalleen vasta 1950-luvulta alkaen. Suut makeaksi kahvipöydässä Joulun kenties vahvin tuoksuelämys tulee vastaleivotuista piparkakuista. Erilaisia piparkakkuja on leivottu jo pitkään, varhaisimmat luostareissa keskiajalla. Piparkakut olivat saksalaisten joulumarkkinoiden keskeinen myyntiartikkeli 1700-luvulla. Suomeen niiden tiedetään tulleen 1800-luvulla. Joulutortut ovat kuuluneet joulunajan kahvipöytään jo 1800-luvulla, toki ensin kartanoissa. Kartanonrouville oli kunnia-asia valmistaa mahdollisimman monenlaisia joululeivonnaisia, joista talonpojat eivät osanneet edes haaveilla. Ensin joulutortut olivat puolikuun muotoisia, ja vasta myöhemmin vakiintui tähden muoto. Sekä piparkakkujen että joulutortun reseptit julkaistiin vuonna 1923 Kotilieden joulunumerossa, ja oletettavasti niiden leivonta yleistyi tuohon aikaan tavallisen väen keskuudessa. Historia elää ja muokkautuu Johanna Mäkelän mukaan suurin osa jouluruoista on sellaisia, joilla herkutellaan vain ja ainoastaan jouluna. Tämä kertoo suomalaisen ruokakulttuurin vahvuudesta. Historian valossa on helppo ajatella, että samoja ruokalajeja on katettu joulupöytiimme jo vuosikymmenien, ellei peräti vuosisadan ajan, mutta asia ei ole aivan näin. – Ei ole todennäköistä, että joulu33

pöytämme olisi pysynyt samana edes 30 vuotta. Vaikka kunnioitamme toki perinteitä, reseptit­muokkautuvat ja elävät ajan mukana­. Ruokalajeista on tullut erilaisia, jopa kevennettyjä versioita. Joitain ruokalajeja jää pois ja toisia taas tulee tilalle. Mäkelä kertoo esimerkin. Kun Suomi liittyi EU:hun, joulun jälkiruokapöytäämme alkoi ilmestyä muiden maiden perinteisiä joululeivonnaisia, kuten ranskalainen jouluhalko tai italialainen panettone. Sen verran perinteikkäitä olemme, että esimerkiksi luumua tai rusinaa tarjoillaan muodossa tai toisessa lähes jokaisessa kodissa joulun jälkiruokana. Perinteinen mummon tarjoama luumukeitto on kenties jäänyt historiaan, mutta luumu on löytänyt tiensä erilaisiin hyydykkeisiin ja jäädykkeisiin. Monessa kodissa syödään edelleen jouluna riisipuuroakin, jos ei jälkiruokana, niin ainakin aamupuurona. Artikkelissa on käytetty seuraavia lähteitä: Joulu Kultainen (Weilin+Göös) Joulu. Sen historia, askareet ja herkut, Mysi Lahtinen (Tammi) Suomalainen joulu, Kaisu Vuolio (WSOY) Suomalaisen ruokaperinteen keittokirja (WSOY)


Ei niin perinteisiä jouluruokia – vielä Jouluruokaperinteet muuttuvat ja muokkautuvat vuosien saatossa. Olisiko seuraavista, innokkaan ruoanlaittajan ja ruokabloggarin, yliopiston­lehtori Reija Satokankaan, resepteistä tuleviksi klassikoiksi?

1 kg 3 dl 200 g

Siikapatee 500 g 2 3 2 tl ½ tl 2 dl 2 dl 200 g 100 g

nahatonta ja ruodotonta siikaa valkosipulinkynttä munaa suolaa sitruunapippuria ranskankermaa kuohukermaa kuorittuja katkarapuja (savu)simpukoita mantelilastuja

Paloittele kala kulhoon sipulin kera. Hienonna tasaiseksi monitoimikoneella tai sauvavatkaimella. Lisää munat yksitellen. Lisää seuraavaksi mausteet ja ranskankerma ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi kerma. Sekoita massan joukkoon sulaneet, valutetut äyriäiset. Kaada seos voideltuun ja mantelilastuilla leivitettyyn vuokaan. Peitä vuoka alumiinifoliolla ja kypsennä vesihauteessa 200-asteisessa uunissa reilu tunti. Anna pateen jäähtyä, kumoa tarjolle ja koristele esimerkiksi tillisilpulla, sitruunaviipaleilla ja katkaravuilla.

Vuohenjuustoperunagratiini

100-vuotias hernevuoka Hernevuoan resepti on peräisin liki 100 vuotta vanhasta Elin Sjöströmin Kasvisruokaa kaikille -kirjasta. Reija Satokangas on nykyaikaistanut reseptin. Hernevuokaa syödään Sato­ kankaan perheessä joka joulu. 5 2 2 200 g 2 1 purkki 3 dl

jauhoista perunaa keitettynä litraa herneenpalkoja punasipulia (para)pähkinöitä munaa tomaatti-vuohen­ juusto­ruokakermaa kasvislientä suolaa

Riivi herneenpalot ja liota herneitä vedessä yön yli. Keitä perunat, kiehauta herneet ja silppua sipuli. Yhdistä perunat, herneet, sipuli, pähkinät, ruokakerma, kasvisliemi ja sekoita sauvasekoittimella muusiksi. Lisää joukkoon munankeltuaiset ja suolaa sekä lopuksi kovaksi vaahdoksi vatkatut valkuaiset. Voitele kaksi pientä tai yksi iso uunivuoka ja kaada kasvismassa vuokaan. Paista 45 minuuttia 175-asteisessa uunissa.

34

jauhoisia perunoita ranskankermaa vuohenjuustoa suolaa rouhittua mustapippuria

Kuori ja viipaloi perunat. Leikkaa vuohenjuusto ohuiksi viipaleiksi. Voitele vuoka. Lado perunoita ja juustoa kerroksittain vuokaan, ripottele väliin runsaasti mustapippuria ja sopivasti suolaa. Kaada lopuksi ranskankerma päälle. Sitten vuoka uuniin puoleksitoista tunniksi 175-asteiseen uuniin. Anna vetäytyä vähän aikaa ennen kuin tuot tarjolle.

Lakka-pipariherkku 2 dl 1 dl

kuohukermaa ranskankermaa vaniljasokeria hienoa sokeria pipareita lakkoja tai muita marjoja

Vaahdota kermat ja sokerit. Murentele piparit. Lado kauniisiin laseihin kerroksittain kermaa, pipareita ja hilloja. Lisää vielä huipulle piparimurua ja vaikka suklaatikut. Reseptit: www.satokangas.fi


ePalvelun avulla

ePalvelu

tuo pankkipalvelut luoksesi Uuden ePalvelun avulla voit hoitaa lähes kaikki TUOHI MasterCard- ja Käyttöluotto-korttiisi liittyvät asiat netissä helposti ja turvallisesti oman pankkisi pankkitunnuksilla. Mikäli käytössäsi on Nordean pankkitunnukset, löydät palvelut Nordean verkkopankista. Helppo ja maksuton käyttöönotto Uusi ePalvelu on helppo ottaa käyttöön. Paunisalo-Tarvo painottaa, ettei sen käyttöönotto maksa asiakkaalle mitään. Palvelun voi ottaa käyttöön osoitteessa www.nordearahoitus.fi/epalvelu. – Tässä yhteydessä tarvitaan vain pankkitunnukset. Palvelu kysyy myös pankkitilin numeroa, jotta voi jatkossa hyödyntää kaikkia ePalvelun ominaisuuksia esimerkiksi rahansiirtoa, Paunisalo-Tarvo selvittää. Kun on kerran ottanut palvelun käyttöönsä, seuraavilla kerroilla voi kirjautua sisälle suoraan pankkitunnuksilla. – ePalvelussa näkyvät TUOHEN ja Käyttöluoton lisäksi myös muutkin asiakkaalla olevat Nordean korttiluotot.

annukka PaunisaloTarvo Nordea Rahoituksesta.

ePalvelu-sopimuksen teko on helppoa ja nopeaa • Mene osoitteeseen www.nordearahoitus.fi/ epalvelu. • Tunnistaudu palveluun oman pankkisi pankkitunnuksilla. • Täytä yleisimmin käyttämäsi pankkitilin numero. • Hyväksy palvelun käyttöehdot.

35

© Jukka Pakarinen

TUOHI MasterCard- ja Käyttöluotto-kortin käyttäjien raha-asioiden hoito helpottui merkittävästi, kun Nordea Rahoitus toi markkinoille uuden, sähköisen asiointikanavan – ePalvelun. – Tähän asti korttiluottoon liittyviä asioita ovat voineet hoitaa netissä vain Nordean asiakkaat. Nyt se on mahdollista myös niille kortin haltijoille, jotka ovat jonkin muun pankin asiakkaita, Nordea Rahoituksen markkinointipäällikkö Annukka Paunisalo-Tarvo kertoo. – Esimerkiksi rahansiirto luottotililtä omalle pankkitilille on nyt entistä helpompaa, kun ei tarvitse mennä käteisnostoautomaatille, vaan voi siirtää rahat itse verkossa tililleen milloin haluaa. Uusi ePalvelu toimii aina, kun käytössä on nettiyhteys ja Osuuspankin, Tapiola Pankin, Ålandsbankenin, Sampo Pankin, Aktian, Handelsbankenin tai S-pankin pankkitunnukset. Rahansiirron ohella ePalvelussa voi esimerkiksi tarkastaa korttiluoton tilitapahtumat ja saldon, valita lyhennysvapaat kuukaudet, vaihtaa eräpäivää tai esimerkiksi tilata korttiin uuden PIN-luvun. – Palvelun kautta voi myös lähettää sähköpostia suojatusti asiakaspalveluumme, Paunisalo-Tarvo lisää. Osa toiminnoista on maksuttomia ja osasta veloitetaan hinnaston mukainen kulu.

• tarkastat korttiluottosi tili­ tapahtumat ja saldon • siirrät rahaa luotolta omalle pankkitilillesi • muokkaat korttiluottosi ominai­ suuksia: valitset lyhennysvapaat kuukaudet, vaihdat eräpäivää tai lyhennysprosenttia ja muu­ tat korttisi turvarajoja • tilaat uuden PIN-luvun korttiisi • lähetät sähköpostia suojatusti Nordea Rahoituksen asiakas­ palveluun


AutoPlus

– täysin uudenlainen vakuutus

Nyt vain A1osamaks u asiak- kaille!

AutoPlus on jokaisen autoilijan huippuvakuutus, joka korvaa 250 euroon asti autoilijalle maksettavaksi jäävää omavastuuosuutta. Se on saatavilla vain Suomessa ja nyt vain A1-osamaksuasiakkaille. AutoPlus sisältää myös erinomaisen tapaturmavakuutuksen. Autovahingot harmittavat aina, vaikka­ henkilövahingoilta vältyttäisiinkin. Autovakuutuksen omavastuuosuus on monissa vakuutuksissa korkea, ja saattaa sotkea arkista taloudenpitoa pahastikin. AutoPlus täydentää mitä tahansa autovakuutusta, jossa on omavastuu. Kun vahinko tapahtuu, auton omistaja joutuu tavallisesti maksamaan autovakuutuksen omavastuuosuuden. AutoPlusvakuutuksen ottaneella tilanne on toinen. AutoPlus korvaa autovakuutuksen omavastuun 250 euron enimmäiskorvausmäärään saakka, kun vahinko on korvattu autovakuutuksesta ja ylittää omavastuun määrän. Näin AutoPlus-vakuutus toimii: Jos ajat kolarin, josta sinulle koituvat autosi korjauskustannukset ovat 2 000 euroa ja autovakuutuksesi omavastuu on 250 euroa, niin autovakuutusyhtiösi korvaa 1  750 euroa. Toisin sanoen auto-

vakuutusyhtiö vähentää kokonaissummasta 250 euron omavastuun. Tällöin AutoPlus-vakuutus korvaa 250 euron omavastuuosuuden. Jos autovakuutuksesi omavastuu on 400 euroa. AutoPlus-vakuutuksesta korvataan silti 250 euroa, sillä se on yhdestä vahingosta maksettava enimmäiskorvausmäärä. Tapaturmakorvaus tuplaantuu, jos tapaturma sattuu autossa AutoPlus-vakuutukseen kuuluu myös tapaturmavakuutus. Korvausta maksetaan tapaturman aiheuttamasta pysyvästä haitasta ja tapaturmaisesta kuolemasta. Onnettomuuden sattuessa on hyvä tietää, että voi keskittyä paranemiseen eikä taloushuolien kanssa kamppailuun. Korvaukset maksetaan muiden mahdollisten vakuutuskorvausten lisäksi, ja ne voi käyttää itse valitsemallaan

36

tavalla­. Tapaturmaisen kuoleman yhteydessä korvaukset saa lähiomainen. Ja koska AutoPlus on nimenomaan autoilijoille tarkoitettu vakuutus, tapaturmakorvaus maksetaan kaksinkertaisena, jos tapaturma sattuu autossa. Tällaista etua et muualta saa! AutoPlus on Suomen markkinoille tuleva uutuustuote, joka on sinulle ­A1-asiakkaana ainutlaatuinen etu asiakkuudestasi! Vastaavaa vakuutusta et pysty ottamaan muualta kuin Auto­ Plus-vakuutusta myöntävästä vakuutusyhtiö Chartis Finlandista. Soita jo tänään ja hyödynnä viereisellä sivulla oleva A1-asiakkaille suunnattu etusi saman tien! Soita Chartis Finlandin asiakaspalvelun numeroon 020 311 000 ja mainitse puhelussa koodi ”AUTO”. Chartis Finland toimii 1.12.lähtien nimellä AIG.

© istockphoto

Hyödynnä asiakkuutesi • Ajankohtaista


Rekisteröidy ja voita tonni!

Rekisterö y mällä pääit s e t myös käyttä mään hinta-arvio laskuria ja muita sivust työkaluja! on

© istockphoto

Selvitä autosi vaihtoarvo Rekisteröitymisen jälkeen pääset myös käyttämään sivuston maksutonta hintaarviolaskuria, joka kertoo oman autosi tämän hetkisen vaihtoarvon. A1.fi:n hintaarviolaskuri on tänä syksynä kehittynyt entistä laajemmaksi ja monipuolisemmaksi, ja hinta-arvio löytyy yhä useammille automalleille.

-90 % Kaksi ensimmäistä kuukautta Chartis Finlandin AutoPlusvakuutus on uusi vakuutus A1-osamaksuasiakkaille.

Tarvitseeko autosi uudet renkaat tai läppärisi uusia päivityksiä? Vai tekisikö mielesi pienelle joululomalle? Kaikkien A1.fi -sivustolle rekisteröityneiden kesken arvotaan 1 000 euroa puhtaana käteen. Jos et ole aiemmin rekisteröitynyt, rekisteröidy nyt ja olet mukana kisassa. Jos olet jo rekisteröitynyt sivulle, käy päivittämässä tietosi, ja tonni puhtaana käteen voi olla sinun! Rekisteröidy tai päivitä tietosi osoitteessa www.A1.fi/tonni. Tuhannen euron arvontaan osallistuvat automaattisesti kaikki 22.11.–31.12. välisenä aikana A1.fisivustolle rekisteröityneet tai rekisteröitymistietojansa muokanneet ja tallentaneet henkilöt. Tarkemmat osallistumistiedot ja arvonnan säännöt näet osoitteessa www. A1.fi/tonni.

Ekstraa sinulle

Kun olet rekisteröitynyt A1.fi-palveluun, • saat hetkessä maksuttoman­ arvion nykyisen autosi ­hyvi­tys­hinnasta, jos suunnittelet auton vaihtoa. Arviot perustuvat Tullin ajanmukaisiin tietoihin. • A1-vahtipalvelu ilmoittaa auto­ maattisesti toiveittesi mukais­ ten autojen ilmestymisestä myyntiin. • voit vertailla eri autovaihtoeh­ toja vertailutoiminnon avulla. • määrittelet autonvaihtobud­ jettisi ja valitset sopivimmat vaihtoehdot vaikkapa halua­ masi kuukausierän mukaan. • voit tarkistaa oman osamaksus­ opimuksen tiedot verkkopalve­ lustamme 24/7. • A1-asiakkaana sinun kannattaa myös aktivoida maksuton etusi, Avainturva. Lue lisää Avaintur­ vasta s. 39.

37

AutoPlus korvaa autovakuutuksen oma­ vastuu­osuuden 250 euroon asti. Lisäksi korvataan vakuutetun tapaturmainen pysyvä haitta ja kuolema. Auto­vakuutuksesi voi olla missä tahansa auto­vakuutus­yhtiössä, ja tapa­turma­ korvaukset maksetaan kaksin­kertaisena, mikäli tapaturma sattuu autossa. Vakuutuksessa on useita korvaus­tasoja, joista voit valita itsellesi sopivimman. Enimmillään voit saada korvausta jopa 120 000 €. Tämän normaali kuukausimaksu yksilö­vakuutuksena on 19,55 €. A1-osamaksuasiakkaan ekstra­etuna saat kaksi ensimmäistä kuukautta nyt hintaan 3,91 €.

AutoPlus on juuri sinulle! Se täydentää kaikkia autovakuutuksia, joissa on omavastuu, ja lisäksi se on kattava tapaturmavakuutus. Saat lisätietoa vakuutuksesta ja vakuutuksen voimaan vaikka heti, kun soitat Chartis Finlandin asiakaspalveluun, numeroon 0203 11 000. Mainitse puhelussa koodi ”AUTO”. Chartis Finland toimii 1.12.2012 lähtien nimellä AIG.


Hyödynnä asiakkuutesi • Ajankohtaista

Etua ja hyötyäka A1-asi e kaill

A1.fi A1.fi palvelee muulloinkin kuin vain autoa hankittaessa tai vaihdettaessa­. Se tarjoaa hyödyllistä tietoa, apua ja etuja. A1-asiakkaana tarkastat sivustolta näppärästi kaikki luottosi tiedot ja löydät neuvot muutosten tekemiseen. Sivujen avulla selvität esimerkiksi, mitä todistuksia tarvitset, jos lähdet rahoitetulla autolla lomamatkalle ulkomaille. Jokaisen A1-asiakkaan kannattaa myös perehtyä A1.fi-sivuille listattuihin usein kysyttyihin kysymyksiin. Sivuilta saat vastauk­ sen esimerkiksi siihen, miten teet

osoitteenmuutoksen tai miten toimit kolaritilanteessa. Rahanarvoisia etuja ja tarjouksia A1-asiakkaana olet myös oikeutettu lukuisiin etuihin. Yksi merkittävimmistä on maksuton Avainturvavakuutus, joka korvaa kadonneet auton, kodin tai veneen avaimet aina 250 euroon asti. Avainturvavakuutuksen saat käyttöösi, kun käyt rekisteröitymässä ja aktivoimassa vakuutuksen voimaan A1.fisivustolla. Lisätietoja Avainturvavakuutuksesta saat sivulta 39.

38

Varmista, että saat kaiken hyödyn irti A1-asiakkuudestasi! Rekisteröidy osoitteessa A1.fi, niin saat • aktivoitua itsellesi maksuttoman Avainturva-vakuutuksen, joka korvaa kadonneet avaimet 250 euroon asti. • etuja ja tarjouksia. • A1.fi-sivuston runsaat palvelut, muun muassa vahtipalvelun, nykyisen ajokkisi hinta-arvion, auton vaihdossa ja hankinnassa auttavat rahoituslaskurit, neuvot ja ohjeet rahoitussopimukseesi liittyvissä asioissa sekä runsaasti muuta autorahoitukseen liittyvää asiaa.


Aktivoi sinulle kuuluva etu saman tien!

Maksuton

Avainturva

Rahanarvoinen etu asiakkuudestasi Avainturva-vakuutus ei maksa mitään. Se on A1-osamaksuasiakkaille tarkoitettu maksuton etu asiakkuudesta. Saat Avainturvan käyttöösi aktivoimalla sen osoittees-

sa A1.fi/avainturva. Aktivoinnin pääset tekemään rekisteröidyttyäsi sivuston käyttäjäksi. Mikäli et vielä ole rekisteröitynyt, voit tehdä sen samalla kun aktivoit Avainturvan. Käytettävissäsi koko rahoitussopimuksen ajan Avainturva on aktivoinnin jälkeen voimassa 12 kuukautta kerrallaan. Kun vakuutuskausi on päättymässä­, lähetämme sinulle siitä muistutuksen ja voit käydä aktivoimassa Avainturvan uudelleen aina niin kauan, kun A1-rahoitussopimuksesi on voimassa.

Avainturva-vakuutus ei maksa sinulle mitään – A1-osamaksuasiakkuus ja edun aktivointi riittää!

Vakuutuksen myöntää Chartis Europe S.A. Kaikki vakuutukseen ja korvauksiin liittyvät ohjeet ja lisätiedot saat Chartis Europe S.A. asiakaspalvelusta, p. +358 20 366 900 (ma–pe 9–21 ja la 10–16), sähköposti: asiakaspalvelu@ chartisinsurance.com Chartis Finland toimii 1.12.2012 lähtien nimellä AIG.

39

© istockphoto

Auton- tai kotiavainten hukkuminen on kallis juttu, ja tapahtuu useimmiten pahimmalla mahdollisella hetkellä. A1-osamaksuasiakkaille on tätä varten turvana maksuton lisäetu, Avainturvavakuutus. Jos hukkaat avaimesi tai jäät lukkojen taakse, vakuutus korvaa vakuutusehtojen mukaisesti 250 euroon asti kaikki kulut, jotka aiheutuvat ovien avaamisesta ja uusien avainten hankkimisesta. Avainturva kattaa muun muassa ajoneuvon, kodin, veneen ja loma-asunnon avaimet sekä lukot.


Hyödynnä asiakkuutesi • Autotori Kumpi olisi sinun valintasi?

Löydä unelma-autosi! Millaisen auton sinä valitsisit Autotorin laajoista valikoimista? Poimi uusien ja käytettyjen huiput ja herkkupalat osoitteesta A1.fi. Palvelun pikahaku selvittää, mistä löytyy toiveidesi mukainen auto, ja rahoituslaskuri kertoo, millaisella rahoitussopimuksella saat sen omaksesi. Tämän sivun autot olivat myynnissä lokakuussa – käy tarkistamassa muutkin myynnissä olevat uudet ja vaihtoautot.

Fiat Doblò Van 1,6 Multijet SX Hinta: 22 589,33 € Käyttövoima: diesel Uusi Alk. 315 €/kk

Toyota Yaris 1,0 VVT-i Linea Terra 5ov Hinta: 15 446,87 € Käyttövoima: bensiini Uusi Alk. 219 €/kk * * Esitetty kuukausierä on suuntaa antava. Laskenta­perusteina on käytetty A1-Autotorin jälleenmyyjien rahoituskeski­ arvoja. Rahoitusaika 5 vuotta. Tarkemmat tiedot A1.fi. © istockphoto

Mitä autostasi saisi vaihdossa? 1.

2.

Laskurin käyttö on todella helppoa. Rekisteröidy osoitteessa A1.fi. Syötä hinta-arviolaskuriin autosi tiedot ja saat arvion autosi hyvityshinnasta. A1-hinta-arviolaskuri perustuu Tullin ajankohtaisiin tietoihin.

A1-asiakkaana arvioit autosi vaihtoarvon nopeasti ja ilman kustannuksia. A1.fi-sivuilla olevaa hinta-arvio­laskuria on syksyn aikana kehitetty entistä paremmaksi. Palvelusta saa nyt hinta-arvion yhä useammalle automerkille ja -mallille.

3.

screenshotti?

Siirry etsimään autoja Autotorilta.

40

Jos et heti löydä haluamaasi­ autoa, voit ottaa käyttöösi Autovahdin. Löydät sen Omat tietoni -sivulta. Autovahti laittaa sähköpostiisi viestiä aina, kun toivomasi tyyppinen auto tulee myyntiin Autotorille. Voit myös kerätä oman listasi kiinnostavista autoista ja vertailla niitä näppärässä taulukossa.


TU MasteOHI -kortil rCard ostoklsa teet es mark inoidie edullik si pa n a hintam an! n

TUOHI MasterCard -kortilla rengasostot ja huollot helposti osissa

Ostat edullisimpaan hintaan TUOHI MasterCard -korttiin kuuluu automaattisesti maksuton Hintaturvavakuutus. Se on merkittävä ominaisuus, joka takaa, että teet ostoksesi markkinoiden edullisimpaan hintaan eikä sinun tarvitse juosta tarjousten perässä. Vakuutus on voimassa aina, kun tuote on maksettu kokonaan TUOHELLA. Tutustu Hintaturvavakuutuksen vakuutusehtoihin ja korvauksen hakemiseen netissä osoitteessa tuohi.fi. Samassa osoitteessa voit katsoa myös havainnollisen videon siitä, kuinka Hintaturvavakuutus toimii. Vakuutuksen myöntää Chartis Finland, p. 020 366 900. Chartis Finland toimii 1.12.2012 lähtien nimellä AIG.

Hanki nyt! TUOHI MasterCard -korttia haet helposti osoitteesta tuohi.fi. Tunnistaudu oman verkkopankkisi pankkitunnuksilla, täytä hakemus ja lähetä se. Saat luottopäätöksen nopeasti ja kortin kotiisi parissa viikossa hakemuksen hyväksymisestä. TUOHI MasterCard -korttia voit hakea myös liikkeestä, josta löytyy TUOHI MasterCard -tunnus, esimerkiksi autoiluun liittyvien hankintojen sekä huonekalu- tai elektroniikkaostoksien yhteydessä.

• ei vuosimaksua • luottoa 1 000–10 000 euroa • takaisinmaksuaika sinulle sopivissa kuukausierissä • eräpäivä, jonka voit valita itse • keskimäärin 30 päivää korotonta maksuaikaa • nostat rahaa yli miljoonasta automaatista Suomessa ja ulkomailla • siirrät rahaa luotolta omalle pankkitilillesi • maksat ostoksia yli 30 miljoonassa ostopaikassa ympäri maailman • saat käyttöösi korttiin automaattisesti kuuluvan maksuttoman Hintaturvavakuutuksen. Hintaturva takaa, että teet ostoksia markkinoiden edullisimpaan hintaan • olet oikeutettu aktivoimaan maksuttoman Avainturva-­ vakuutuksen, joka korvaa avainten katoamisesta ja lukkojen avaamisesta aiheutuvia kuluja • ostat turvallisesti netistä • korko 3 kk euribor + 12 %, todellinen vuosikorko 21,0 % (11/2012) • tilinhoitomaksu 5 euroa kuukaudessa silloin, kun tilillä laskutettavaa velkaa

41

© istockphoto

TUOHI MasterCard on vuosimaksuton, kansainvälinen maksuaika- ja luottokortti, joka käy yli 30 miljoonassa ostopaikassa ympäri maailman. Sillä maksat isot ja pienet hankinnat, olitpa sitten uusimassa talvirenkaita tai tankkaamassa. TUOHI MasterCard joustaa, jos taloudessasi tarvitaan väliaikaisesti venymistä. Sillä nostat myös käteistä automaateista.

Huikea määrä ominaisuuksia YHDELLÄ KORTILLA


Hyödynnä asiakkuutesi • Ajankohtaista

Apua pykäläviidakkoon Ongelmia autokaupoissa tai kolaritilanteen selvittelyssä? Autoliiton jäsen saa pulmallisissa autoiluun liittyvissä asioissa lainopillista neuvontaa jäsenetuhintaan. Lisäksi Autoliiton jäsenet saavat alennuksia esimerkiksi hotelliöistä, laivamatkoista, autonvuokrauksesta, katsastuksista, autonkorjauksista ja monista muista asioista. Jokainen jäsen saa myös 11 kertaa vuodessa ilmestyvän Moottori-lehden. Nordea Rahoituksen ja Autoliiton yhteistyö varmistaa Nordea Rahoituksen asiakkaille rahanarvoisia etuja.

Li Auto ittyessä än liit jäsen on AL-t urv ek Raho ituk si Norde as saav a at n en asia Glas yt ekstr kkaat ae sD kive nisk rive-ke tuna Kats emä-la tjun hjak o ed o ohje un lunas rtin. sivu tuslta 4 8.

© jari saarentaus

Joskus eteen tulee riitatilanteita, joista ei selviä ilman lain ja pykälien tuntemusta. Vastapuoli saattaa luetella joukon vakuuttavalta kuulostavia tosiasioita, mutta todellisuudessa tämä saattaa olla täysin väärässä. Soitto lakimiehelle voi säästää satoja, jollei jopa tuhansia euroja. Autoliiton jäsenet voivat tällaisissa tilanteissa soittaa Autoliiton omalle lakimiehelle. Jäsenten käytettävissä on lakimiehen lisäksi asiantuntijoiden verkosto, joka auttaa jäsenetuhintaan erilaisissa autoiluun liittyvissä pulmatilanteissa. Lainopillisia neuvoja antavat kauppa-, liikenne- ja liikennevahinkoasioihin erikoistuneet AL-lakimiehet. Neuvonta on jäsenille maksutonta yksittäisissä lainopillisissa kysymyksissä ensimmäisen 20 minuutin ajan. Autoliiton jäsenet saavat AL-lakimiesten asianajopalkkioista jäsenalennuksen. Alennuksen suuruus on 10 prosenttia, kuitenkin enintään 85 euroa. Tutustu tarkemmin osoitteessa autoliitto.fi > edut ja jäsenyys > neuvonta > lainopillinen. Autoliiton jäsenet säästävät myös rahaa monissa muissa autoiluun ja matkailuun liittyvissä hankinnoissa. Yksi liiton tarjoamista eduista on AL-turva-jäsenyys. Käytännössä se tarkoittaa, että jos AL-turvajäsenen auto- tai moottoripyörämatka katkeaa, Autoliiton palvelukeskus järjestää avun paikalle, oli jäsen sitten kotipihallaan tai Gibraltarilla.

42


Ekstraa sinulle

-10 % Kaikista Reiman, Tutan, Lassien ja Progressin normaalihintaisista tuotteista 10 % alennusta Reiman tehtaanmyymälöistä. Etu on voimassa 26.2.2013 asti. Edun saat näyttämällä tätä kuponkia, TUOHI MasterCard- tai Käyttöluotto-korttia. Reima Oy Tehtaanmyymälät: Jämintie 14, 38700 KANKAANPÄÄ Puh. 020 759 5887. Avoinna: ma–to 9–17, pe 9–18, la 9–14. Humalankatu 3, 39700 PARKANO Puh. 020 759 5889. Avoinna: ma–to 9–18, pe 9–19, la 9–15.

Ekstraa sinulle

-109 €

jopa

Ekstraa sinulle

-30 % Tällä kupongilla 30 %:n lisäalennus yhdestä valitsemastasi tuotteesta.

Ekstraa sinulle

-48 € Saat kaksi ergonomista tyynyä hintaan 150 € (norm. 198 €).

Etu on voimassa 31.12.2012 asti. Leikkaa kuponki ja ota mukaan. Yksi kuponki/asiakas. Alennuksen voi yhdistää mihin tahansa valikoimamme tuotteeseen. Kuponkia ei voi yhdistää lisä­alennuskampanjaan. Tefal Outlet Espoo Kutojantie 7, 02630 ESPOO puh. 09 6229 4215 Avoinna arkisin klo 9–17 ja la klo 10–14.

Etu on voimassa 31.12.2012 asti. Edun saat näyttämällä tätä kuponkia, TUOHI MasterCard- tai Käyttöluotto-korttia. Katso sinua lähin myymälä www.unikulma.fi

JOULULAHJAKSI Ylellinen Ajungilak Superior untuvatyyny ja -peitto kätevissä säilytyslaukuissa: • Tyyny 50 € (normaalihinta 94,99 €) • Peitto 190 € (normaalihinta 299 €)

Etu on voimassa 31.12.2012 asti. Edun saat näyttämällä tätä kuponkia, TUOHI MasterCard- tai Käyttöluotto-korttia.

43


Hyödynnä asiakkuutesi • Ekstraedut

Ekstraa sinulle

-70 €

Tilaa mikä tahansa PlayStation 3 -pelikonsolipaketti verkkokaupastamme. Saat kaupan päälle 2 kpl yllätyspelejä (arvo 70 €). Etu on voimassa 31.12.2012 asti. Edun saat kirjoittamalla tilauksen lisätietoja-kenttään sana JOULU12.

Samsung Galaxy S3 hintaan 549 €. Saat lisäksi kaupan päälle Flip Cover -kannet (arvo 39,90 €).

Ekstraa sinulle

-39,90 €

Etu on voimassa 31.12.2012 asti. Edun saat näyttämällä tätä kuponkia, TUOHI MasterCard- tai Käyttöluotto-korttia kassalla.

www.euronics.fi

-20% AUTOSALPA

Saat 20 % alennusta Halti Collection -tuotteista. Lunasta etu näyttämällä tätä kuponkia, TUOHI MasterCard- tai Käyttöluotto-korttia kassalla. Etu voimassa kaikissa Autosalpa Oy:n toimipisteissä 31.12.2012 asti. Autosalpa Oy Kouvola, Kotka, Porvoo, Kerava, Lahti, Tampere

Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Lahti, Oulu, Vantaa

www.autosalpa.fi

Autosalpa Halti Collection -tuotteista –20 %.

Ekstraa sinulle

-20 %

Etu on voimassa 31.12.2012 asti Autosalpa Oy:n toimipisteissä: Kouvola, Kotka, Porvoo, Kerava, Lahti ja Tampere. Edun saat näyttämällä tätä kuponkia, TUOHI MasterCardtai Käyttöluotto-korttia kassalla.

44


Ekstraa sinulle

Ekstraa sinulle

-65 €

-15 € Saat Vannetukusta Barzetta-vanteisiin lukkopultit kaupan päälle.

Nyt saat kaikkiin Kruunuradion verkkokaupan www.kruunuradio.fi valikoimissa oleviin Hifikaiuttimiin WireWorldin laadukkaat kaiutinkaapelit kaupan päälle (2 x 2,5 m). Edun arvo 65 €. Etu on voimassa 31.12.2012 asti. Edun saat kirjoittamalla tilauksen lisätietoihin TUOHI65. Toimitamme kaapelit kaiutintilauksen mukana. Myymälästä ostettaessa lunasta etu tällä kupongilla, TUOHI MasterCardtai Käyttöluotto-korttia näyttämällä.

Ekstraa sinulle

-240 €

jopa

Tutustumisloma Tampereen Kylpylään Lähde kaamosta karkuun Tampereelle. Majoitu Tampereen Kylpylään ja vietä ylellinen päivä kylpylän poreissa ja miksei myös Harmony Span hemmotteluhoidoissa, illalla voit nautiskella uudessa Classic Pizza Restaurantissa. Tampereen Kylpylä 2 vrk 120 € (norm. 360 €)

Etu on voimassa 30.12.2012 asti. Lähetämme lukkopultit veloituksetta tilaamiesi Barzetta-vanteiden mukana sinulle, kun merkkaat tilausta tehdessäsi MAKSUTAPA-sivulle kommentti- tai viitekenttään tunnuksen: LUKKOPULTIT TORI4 www.vannetukku.fi Tarvittaessa voit ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme puhelimitse: 044 040 9500 ma–pe klo 8–17 tai sähköpostitse: myynti@vannetukku.fi

45

Sis. majoituksen tilavassa hotellihuoneessa 2 aikuista + 2 lasta, aamiaiset ja kylpylän vapaan käytön.

Etu on voimassa 23.12.2012 asti. Tarjouksen edellytyksenä on osallistuminen yhdessä asuinkumppanin kanssa Holiday Club -esittelyyn. Viikonloppulisä 50 €. Varaa numerosta 030 686 011 ma–pe 8–18, la 10–15 varauskoodi NORsyksy www.holidayclub.fi


Hyödynnä asiakkuutesi • Ekstraedut Ekstraa sinulle

Ekstraa sinulle

Ekstraa sinulle

-10 %

-30 €

-20 %

Nyt kaikki Pienkonekategorian tuotteet, kuten keittiö- sekä kauneustuotteet ja kodin pientarvikkeet 10 %:n alennuksella Gigantista.

Kun teet määräaikaishuollon ­MetroAuton toimipisteissä, niin saat tällä kupongilla 30 €:n edun laskun loppusummasta.

Saat tutustumistarjouksena 20 % alennusta Wellamo-sarjan kalusteista.

Etu on voimassa tällä kupongilla 31.12.2012 asti. Mainitse tarjouksesta jo huoltovarauksen y­ hteydessä ja esitä kuponki ­työnjohtajalle autoa huoltoon tuodessasi. Katso toimipisteet/huoltomerkit www.metroauto.fi. Huollon ajanvaraus 24/7 www.metroauto.fi tai arkisin klo 7–17 puh. 010 615 1000. MetroAuto palvelee autoilijoita ­ Helsingissä Viikissä ja Kalliossa, Espoossa Kehä III:lla, Vantaalla Tikkurilassa, Tampereella ­Hatanpäällä ja Lielahdessa, Turussa Itäharjulla. Etu koskee kaikkia Wellamo-sarjan tuotteita. Edun saat näyttämällä tätä kuponkia, TUOHI MasterCardtai Käyttöluotto-korttia.

Etu on voimassa 2.12.2012 asti. Edun saat vain Gigantin verkkokaupasta www.gigantti.fi syöttämällä alennuskoodikenttään koodin GIGSDA10.

46


Ekstraa sinulle

Ekstraa sinulle

Ekstraa sinulle

-100 %

-34 %

-45 %

Laiva-hotellimatka Tallinnaan Baltic princess 3 pv Ensimmäinen yö laivalla ja toinen yö hotellissa Tallinnassa. Perillä 1,5 päivää.

KYLPYLÄHOTELLI PEURUNKA Loput hotellihuoneet 95 €/vrk/2 hh (norm. 173 €)

viaplay TV-paketti Ensimmäinen kk 0 € (Norm 3,95 €/kk) Viaplay on Pohjoismaiden johtava viihteen verkkopalvelu. Voit katsoa TV-sarjoja rajattomasti netin kautta. Voit testata ensimmäisen kuukauden veloituksetta. • TV-sarjoja • Katso niin paljon kuin haluat • Toimii mm. PC, iPad, iPhone, Smart TV • Perua voit silloin kun haluat

Uskomaton tarjoushinta 29 €/hlö (norm. 44 €)

Etu on voimassa niin kauan kuin paikkoja riittää. (Paikkoja rajoitetusti.) Hinta sisältää laivamatkat, menomatkalla yön yli B2-hytissä ja paluumatkan kansipaikoin. Yöpyminen Tallinnassa City Portus hotellissa 2 hengen huoneessa. Varaukset puh. 010 232 3200. Mainitse varauksen yhteydessä TORI. Palvelumaksu 10 € /varaus.

Etu on voimassa toistaiseksi. Tarvitset ainoastaan tietokoneen, 3Mbityhteyden ja luottokortin (Visa/MasterCard). Edun saat automaattisesti sivulta www.viaplay.fi. Tarjous koskee ainoastaan uusia tilauksia.

Ekstraa sinulle

-20 % Tällä kupongilla koko perheen sisäänpääsymaksusta alennusta 20 % Reippailuhalli Huimalaan. Etu on voimassa 30.1.2013 asti. Etu ei ole yhdistettävissä muihin etuihin. Yhteystiedot, hintatiedot ja aukioloajat: www.huimala.fi 47

Sisältää: majoituksen 2 hengen huoneessa, food garden aamiaisen, kylpylän ja kuntosalien vapaan käytön sekä ohjattua vapaa-aikaohjelmaa.

Etu voimassa 21.12.2012 asti. Varaukset puh. 020 751 6300 tai peurunka@peurunka.fi tunnuksella TORI4. Peurungantie 85, 41340 Laukaa, www.peurunka.fi


Hyödynnä asiakkuutesi • Ekstraedut Ekstraa sinulle LEHTI KUIN LEHTI VAIN

30 €

Tilaa nyt laatulehtiä joululahjaksi osoitteessa: www.otavamedia.fi/joulu Etu on voimassa 10.12.2012 asti.

Anna lahja, josta saaja voi iloita yhä uudelleen!

Ekstraa sinulle

Ekstraa sinulle

-50 €

-60 €

Toshiba C870-17L hintaan 449 € (norm. 499 €) Laadukas kannettava 17,3” näytöllä • 4 Gb keskusmuisti • Intel tuplaydinprosessori • Kiintolevy 320 Gb • Windows 8 • Takuu 24 kk

Liity nyt Autoliiton AL-turvajäseneksi. Liittymisetuna saat GlassDrive-ketjun kiveniskemälahjakortin (Arvo 60 €). AL-turva-jäsenyys 102 € / vuosi. Kattavat matkanjatkamispalvelut käyttöösi vain 8,50 eurolla kuukaudessa: • Tiepalvelut 24 h/vrk (tekninen neuvonta, hinaus, polttoaineen tuonti, renkaanvaihto) • Sijaisauto/muu korvaava kuljetus/majoitus • Henkilökohtainen, ei ajoneuvoon sidottu • Auttaa kaikkia samassa ajoneuvossa matkustavia • Yli 40 Euroopan maata, nyt myös Venäjällä

Etu on voimassa 23.12.2012 asti.

Sinulle upea lahja jokaisesta tilauksesta!

Edun saat näyttämällä tätä kuponkia, TUOHI MasterCardtai Käyttöluotto-korttia. Katso sinua lähin liike www.tekniset.fi

Lisäksi saat kaikki perusjäsenen edut: • Moottori-lehti 11 x vuodessa • Matkailuun liittyvät edut ja palvelut • Juridinen ja tekninen neuvonta • Auton hankintaan ja ylläpitoon liittyvät edut ja palvelut • AL-kaupan tuotteet jäsenhintaan • Yksityisautoilijoiden edunvalvonta

Etu on voimassa 31.12.2012 asti.

Ekstraa sinulle

-50 €

Mainitse edusta jo korjausaikaa varatessasi, ja jätä kuponki toimipaikkaamme korjauksen yhteydessä. Saat autosi nopeasti työn alle parhaan palvelun korjaamolla. Yli 98 % asiakkaistamme on valmis suosittelemaan Autoklinikkaa muillekin! Katso toimipisteidemme yhteystiedot www.autoklinikka.fi ja varaa aika puh. 040 350 4440

Korjauta autosi peltivaurio ja saat vakuutuksesi omavastuun ylittävistä korjauksista Neste Oilin 50 euron lahjakortin. Etu on voimassa 31.1.2013 asti. Tämän edun tarjoaa sinulle maan suurin yksityinen vauriokorjausketju.

Helsinki, Espoo, Vantaa, Raisio, Tampere

48

Lisätietoja jäseneduistamme: www.autoliitto.fi Edun saat soittamalla Autoliittoon 09-7258 4400 /jäsenpalvelut, liittymällä Autoliiton AL-turva-jäseneksi ja kertomalla, että olet TUOHI-, Käyttöluotto- tai A1-asiakas tai lähettämällä sähköpostin osoitteeseen jasenosasto@autoliitto.fi, sähköpostiin ­liittymisilmoituksen lisäksi nimi, osoite, ­syntymäaika ja halutessasi puhelinnumero. Muista mainita myös sähköpostissa olevasi Nordea Rahoituksen asiakas.


Ekstraa sinulle

Ekstraa sinulle

Ekstraa sinulle

-100 €

-20 %

-20 %

100 euroa alennusta kaikista Saunatar-infrapunasaunoista. Etu on voimassa 31.3.2013 asti.

20 % alennusta Hello Kitty Space Adventure ja Cars GIT Lined Custom Clog Crocs -lastenkengistä.

20 % alennusta Bilian verkkokaupasta. Toimitamme Volvo-lisävarusteet kotiovellesi.

Aktivoi lahjakortin koodi 7C4F8EC ostoskorissa, niin saat 100 euroa alennusta. www.saunatar.fi

Etu on voimassa Crocs-myymälöissä 23.12.2012 asti.

Etu koskee kaikkia kuivan tilan infra­puna­ saunoja sekä infra­puna­saunan ja höyry­saunan yhdistelmiä lasisessa suihku­ kaapissa.

Etua ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai kampanjoihin.

Etu on voimassa 28.2.2013 asti. Edun saat tilaamalla lisävarusteita osoitteesta verkkokauppa.bilia.fi ja syöttämällä koodin TUOHI20 ostoskorin kuponkikenttään. verkkokauppa.bilia.fi

Ekstraa sinulle jopa

-200 €

Alennus normaalihintaisista silmälaseista: • Yksitehoista 100 euroa • Monitehoista 200 euroa Etu on voimassa 24.12.2012 asti. Tervetuloa tutustumaan Fenno-liikkeeseen. www.fennooptiikka.fi 49


Hyödynnä asiakkuutesi • Ekstraedut Ekstraa sinulle

Ekstraa sinulle

Ekstraa sinulle

jopa

-20 €

-25 %

-50 %

Nuorekkaan KENNO-sarjan kalusteita uloskantohintaan!

25 % alennusta Lumene- ja Cutrin-tuotteista Lumene tehtaanmyymälässä!

MB-lehti tarjoaa Sinulle 50 %:n alennuksen.

Kenno-tuoli, valkoinen tai pähkinä 29 €

Etu on voimassa 3.–22.12.2012. Edun saat näyttämällä tätä kuponkia, TUOHI MasterCardtai Käyttöluotto-korttia. Tehtaanmyymälä on avoinna ma–pe klo 11–18, la klo 10–16. Lisäksi olemme avoinna myös sunnuntaina 9.12. ja 16.12. Tehtaanmyymälämme on suljettu itsenäisyys­päivänä 6.12.

Kenno-baarituoli, istuinkorkeus 70 cm, valkoinen tai pähkinä 49 € (norm. 69 €) Kenno-lastentuoli, istuinkorkeus 36,5 cm, vaaleanpunainen tai -sininen 19 € (norm. 29 €)

Kenno-pikkupöytä ø 60 cm, vaaleanpunainen tai -sininen 29 € Etu on voimassa 22.12.2012. Tuotteita saatavana rajoitetusti. Edun saat näyttämällä kassalla tätä kuponkia, TUOHI MasterCardtai Käyttöluotto-korttia. www.laulumaa.fi

Etu on voimassa 31.3.2013 asti. Saat 4 kk (4 lehteä) vain 19 € kätevänä kestotilauksena (norm. 38 €). Lisäksi saat mustan nahkavyön metallisoljella, arvo 49 €. Tilaa nyt osoitteessa: www.asiakaspalvelu.fi/tarjous tarjoustunnuksella 22562 018

Ekstraa sinulle

25,90 € Kun tilaat nettikauppamme tuotteita vähintään 30 eurolla, saat 25,90 € arvoisen Pilates-rullan (15 x 60 cm) kaupan päälle!

50

Etu on voimassa 31.3.2013 asti. Aktivoi kampanjakoodi NTR156 ostoskorissa ja lunasta etusi. Tarjous koskee vähintään 30 euron tilauksia. www.kuntokauppa.fi


Ekstraa sinulle

Ekstraa sinulle

Ekstraa sinulle

-20 %

-10 %

-100 %

Saat 20 % alennusta kaikista lasten sisätossuista, kerhorepuista ja matkalaukuista.

Saat 10 % alennuksen Angry Birds -ostoksiesi loppusummasta.

Viaplay TV+leffapaketti Ensimmäinen kk 0 € (norm. 7,95 €/kk)

Etu on voimassa 31.12.2012 asti. Lunasta etusi syöttämällä etukoodi 650402 ostoskorin kuponkikoodikenttään! www.tohvelisankari.fi

Etu on voimassa 31.12.2012 asti Angry Birds Shopissa Helsingin keskustassa. Edun saat näyttämällä tätä kuponkia, TUOHI MasterCard- tai Käyttöluotto-korttia. Kupongin tai kortin unohtuessa saat edun myös huudahtamalla SQUAWK! kassatapahtuman yhteydessä. Avoinna ma–pe klo 10–20, la 10–18, su 12–16 www.angrybirds.com

Ekstraa sinulle

-20 % Saat 20 % alennusta verkkokaupassamme tekemäsi tilauksen loppusummasta. Etu on voimassa toistaiseksi. Lunasta etusi lisäämällä alennuskoodi tuohi20 tilauksen lopussa ”alennus-laatikkoon”. www.es-cosmetics.fi 51

Viaplay on Pohjoismaiden johtava viihteen verkkopalvelu. Voit katsoa TV-sarjoja ja tuhansia elokuvia rajattomasti netin kautta. Voit testata ensimmäisen kuukauden veloituksetta. • TV-sarjoja ja elokuvia • Katso niin paljon kuin haluat • Toimii mm. PC, iPad, iPhone, Smart TV • Perua voit silloin kun haluat

Etu on voimassa toistaiseksi. Edun saat automaattisesti sivulta viaplay.fi. Tarjous koskee ainoastaan uusia tilauksia. Tarvitset ainoastaan tietokoneen, 3Mbit-yhteyden ja luottokortin (Visa/MasterCard).


Heitätkö kiven vai kaivatko kuvetta? Tai mikset aktivoisi maksutonta Avainturvaa?

Avaimet hukassa? Ei hätää. Murtopuuhiin ei tarvitse ryhtyä ja kustannukset korvataan. A1-osamaksuasiakas on oikeutettu maksuttomaan Avainturva-vakuutukseen, joka korvaa kadonneet avaimet ja avatut lukot aina 250 euroon asti.

Aktivoi oma maksuton Avainturvasi osoitteessa

www.a1.fi/avainturva Avainturva-vakuutuksen myöntää Chartis Europe S.A. (sivuliike), Kasarminkatu 44, 00130 Helsinki, puh. 020 366 900, ma-pe klo 9-21, la klo 10-16


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.