Miltä tuntui lähteä mukaan kokemusasiantuntijakoulutukseen?

Helmikuussa 2021 alkanut KAP Vantaa -hankkeen toinen kokemusasiantuntijakoulutus on saatu tämän lehden ilmestyessä päätökseen ja kokemusasiantuntijapankkiin on valmistunut uusi kokemusasiantuntijoiden ryhmä. Kevään koulutukseen osallistunut Timo Husu kirjoittaa niistä tunnelmista, joita hänellä oli koulutuksen alkaessa ja miten ne ovat koulutuksen aikana kehittyneet.

Hain KAP Vantaan -koulutukseen hetken mielijohteesta ja ennakkoasenteella, ettei minua kuitenkaan valita hakijoiden joukosta. Täytin hakemuksen kuitenkin huvin vuoksi. Ajatuksissani heräsi myös pelkoja, että mitä jos minut valitaan niin:

Ajanko itseni taas loppuun olemalla liian vaativa itseäni kohtaan? • Täytänkö koulutuksen asettamat vaatimukset? • Olenko riittävän pitkällä toipumisessani, että voin auttaa muita ja ryhtyä kokemusasiantuntijaksi? • Mitä jos ahdistus ja masennus palaavat taas? • Joudunko kestämään paljon stressiä ja jännitystä?

Näiden huolien alla oli kuitenkin pieni toivo siitä, että ehkä tämä voisi olla se juttu, joka auttaisi minua myös omassa toipumisessani. Liiketalouden opinnoissani sekä työssäni olen ollut monenlaisissa projekteissa mukana, joten ajattelin, että ehkä myös sen pohjalta minulla voisi olla jotain annettavaa KAP Vantaan -hankkeelle.

Tietämykseni kokemusasiantuntijuudesta (KAT) oli hyvin vähäistä ennen koulutuksen alkua. Omalla hoitopolullani asia ei ollut tullut vastaan missään vaiheessa, vaikka olin ravannut useiden lääkärien, psykiatrien ja terapeuttien puheilla. Erään vertaisryhmän kautta sain sattumalta tietoa koulutuksesta. KAT kuulosti juuri sellaiselta toimenkuvalta, jota mielestäni sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan. Tiettyjä asioita ei voi täysin ymmärtää, ellei niitä ole itse kokenut. Vertaistuen voima on suuri, mutta kaikkea ei voi jättää vapaaehtoistyön varaan. Palvelujen suunnitteluun tarvitaan mukaan ihmisiä, joilla on omakohtaista kokemusta siitä, millaista on, kun koko elämä tuntuu romahtavan, eikä tiedä mistä hakea apua.

Minua jännitti etukäteen paljon, kun sain hankepäälliköltä kutsun haastatteluun, jossa valittiin opiskelijat koulutukseen. Päätin kuitenkin, että aion olla haastattelussa ihan oma itseni ja kertoa taustastani rehellisesti - kävi miten kävi. Tuntui pelottavalta puhua täysin vieraille ihmisille mielenterveysongelmistani, mutta vastaanotto oli myötätuntoinen ja intuitioni sanoi, että näihin ihmisiin voi luottaa. Kun sain tiedon pääsystäni koulutukseen, se antoi jo pienen kohennuksen itsetuntooni. Ajattelin, että ehkä minusta voi olla vielä johonkin merkitykselliseen ja tärkeään tehtävään.

kokemusasiantuntijakoulutukseen?

Ensimmäiset koulutuspäivät olivat melko raskaita ja olin niiden jälkeen aivan poikki. Koulutuspäivien alussa ja lopussa käydyt kuulumiskierrokset aiheuttivat hermoilua alkuun, kun odotin jännittyneenä, että milloin oma puheenvuoroni tulee ja yritin jotenkin pitää ajatukseni kasassa. Kerta toisensa jälkeen huomasin kuitenkin jännitykseni olevan turhaa ja samalla aloin vapautua turhasta jännittämisestä ja saada lisää itseluottamusta. Toiset oppilaat ja luennoitsijat kertoivat avoimesti omista kokemuksistaan, joista osaan samaistuin vahvasti ja toiset kokemukset olivat minulle täysin vieraita, mutta opin ymmärtämään niitäkin paremmin. Etäaikakaudella myös erilaiset tekniset ongelmat ovat aiheuttaneet ylimääräisiä hikoilua, mutta ajan mittaan opin suhtautumaan niihinkin enemmän huumorilla.

Hämmästyttävintä on ollut huomata miten taitavia kouluttajia, vierailevia luennoitsijoita ja sosionomiharjoittelijoita tässä hankkeessa on mukana. Unohtamatta mahtavaa KAT-opiskelijaryhmäämme. Hyppy kovien arvojen bisnesmaailmasta empaattisten ja kärsivällisten ihmisten joukkoon on avannut silmiäni valtavasti. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun olen saanut olla mukana tässä KAT-koulutuksessa. On ollut erityisen kiinnostavaa kuulla muiden kokemusasiantuntijoiden tarinoita. Tärkein heiltä oppimani asia on ollut kenties se, että katkeruus ei ole kestävä motiivi SOTE-alan kehittämisessä. Itsekin koen, että monet asiat olisi voitu hoitaa paremmin, kun sairastuin ja olin siitä vielä koulutuksen alussa melko katkera. Muiden ihmisten syyttämisestä ei ole kuitenkaan hyötyä kenellekään ja kaikista vähiten minulle itselleni. Kaikki me teemme virheitä. Tärkeintä on se, miten virheisiin suhtaudutaan ja halutaanko niistä oppia.

Omalta osaltani olen päättänyt jättää kovat arvot ja loputtoman taloudellisen voiton tavoittelun taka-alalle elämässäni. Aion elää enemmän tässä hetkessä ja niiden arvojen mukaan, jotka tunnen sydämessäni oikeaksi. En aio elää enää kenenkään toisen elämää tai sen mukaan, mitä luulen muiden minulta odottavan. Luotan tulevaisuuteen ja kykyyni jakaa toivoa myös muille ihmisille.

Teksti ja kuva: KAP Vantaa -hankkeen koulutettu kokemusasiantuntija Timo Husu