Yhdessä tekemisessä on voimaa

Kumppanuuden sisältö ja merkitys ihmisellä vaihtelee elämäntilanteen muuttuessa sekä tuo uusia ulottuvuuksia kokemusten karttuessa. Tämä on minun näkemys sekä kokemus siitä, miten yhdessä toimiminen on vaikuttanut minuun ja minun ammatilliseen suuntautumiseeni, sekä mitä yhdessä toimimisesta olen elämän aikana oppinut. Kumppanuus aiheena on noussut tämän hetkisessä elämässäni hyvin tärkeään rooliin henkilökohtaisena kasvunpaikkana ja haasteena. Minulla on lukihäiriö, jonka takia olen tällaisia vältellyt. Edellisessä ammatissani olin yritysmaailmassa johtotehtävissä, jossa sähköpostinikin oikoluettiin minun puolestani. Kirjoittaminen aiheesta tekee tästä samaan aikaa hauskaa ja jännittävää.

Omat aikaisemmat kokemukset kumppanuudesta tulevat pitkälti yritysmaailmasta, missä tärkeintä on tuottaa yritykselle voittoa. Minut opetettiin ja olin tottunut siihen, että yleinen kysymys oli ”Mitä he voivat antaa minulle, että minä hyötyisin siitä mahdollisimman paljon?” Näin jälkiviisasteluna mielestäni yhteistyösuhteet lähtivät monesti rakentumaan väärällä tavalla ja tarkoitusperällä. Totta kai myös erittäin hyviä esimerkkejä löytyisi paljon. Sen sijaan haluan korostaa kumppanuuden ja yhteiskehittämisen merkitystä minulle. Sen vaikutusta itselleen voi kehittää ja muuttaa oman toiminnan, tarkoitusperän sekä merkityksellisyyden kautta.

”Kun työskennellään asioiden, kuten kokemustiedon parissa, jolloin varsinaisesti oikeita vastauksia ei ole, korostuu mielestäni hyvin erilaiset asiat kuin mitä opin yritysmaailmasta.”

Koulutuksessa harjoiteltiin yhteistyötaitoja: luottamus kaiken perusta

On iso voimavara, että jostain itseään kiinnostavasta ja innostavasta aihealueesta on opitun tiedon lisäksi oma kokemus. Oma kokemus ja kuinka voimakkaasti sen on itse kokenut, voi joissain tapauksissa rajata omaa näkemystä asiasta. Kun siihen lisätään toisen ihmisen tai ryhmän jäsenten kokemukset, auttaa se aukaisemaan asialle ihan uusia hermoratoja ja sen mukana paljon laajempaa skaalaa. Jotta ryhmän osalliset yksilöinä sekä osana ryhmää uskaltavat antaa todenperäisen kokemustietonsa asiasta, vaatii se henkilöiden sekä koko ryhmän välillä vahvaa luottamusta. Se luottamus pitää luoda yhteisten pelisääntöjen sekä oman toiminnan kautta. Luottamusta ei voida koskaan palauttaa, vaan se pitää aina rakentaa uudestaan.

Tästä viimeisimpänä ja itselleni parhaimpana esimerkkinä kumppanuudesta ja yhteiskehittämisestä on KAP Vantaa -hanke, josta valmistuin juuri koulutetuksi kokemusasiantuntijaksi. Meillä on kirjoittamaton kumppanuussopimus, mikä mahdollistaa meitä ottamaan yhteyden toisiimme. Voimme pyytää apua ja konsultoida, mikäli koemme, että käsillä oleva asia tai ongelma on oman kokemusosaamisen ulkopuolella ja mihin toisella on huomattavasti enemmän kosketuspintaa.

Parhaan esimerkin kumppanuudesta voin antaa omasta koulutusryhmästäni KAP Vantaa -hankkeessa, missä alusta alkaen meillä vallitsi hyvin tiivis ryhmähenki, avunanto sekä toisia tukeva kannustaminen. Koulutuksessa saimme deadlinen haastavalle tehtävälle, joka vaati kokemustiedon sekä opitun yhdistämistä suullisesti esitettyyn muotoon. Tämä vaati siis vaikeiden asioiden muodostamista ymmärrettävään muotoon ensiksi itselle ja sen jälkeen ne piti vielä suullisesti esittää siten, että muutkin saavat punaisesta langasta kiinni.

Sain idean, josko muutamat kanssaopiskelijat, joihin olin parhaiten tutustunut, olisivat kiinnostuneet omalla ajalla vaihtamaan pienessä ryhmässä ajatuksia tehtävien suhteen. Kokoonnuimme, ideoimme, rakensimme ja toteutimme tehtävää yhdessä. Parasta siitä teki se, että opimme aina toinen toisiamme kuuntelemalla. Rakentavan palautteen avulla opimme myös itsestämme sekä haasteista, joihin tulisi jatkossa kiinnittää huomiota. Keskityimme myös siihen, millaista huomiota ja millä tavalla sitä tulisi itselleen antaa, kun kohtaa haasteen. Itsetutkiskelua peilaamalla ryhmän avulla. ”Parasta!”

Kumppanuus myös vahvistuu, kun ryhmäläiset pääsevät muuhunkin rooliin kuin vain kuuntelijan. Se antaa yksilölle mahdollisuuden nousta oman potentiaalinsa tasolle ja sen yli. Ylittää oman mukavuusalueen turvallisessa ympäristössä. Tästä esimerkkinä KAP Vantaa -hankkeen koulutuksessa tutustuin henkilöön, jonka kanssa vaihdoimme ajatuksia kymmeniä tunteja. Löysimme paljon yhteistä, myös paljon uutta. Yhteisistä muutosta vaativista asioista olimme samaa mieltä, uuden toisiltamme oppimamme päätimme yhdistää ja alkaa rakentaa omaa projektiamme meidän näkemyksillä ja tavoilla, jotka ovat juuri meille parhaiten sopivia ja haastavia.

Yritysmaailmassa yhteistyön tuloksia mitataan pääasiassa rahallisella tuotolla. Oman näkemykseni mukaan parhaana mittarina toimii se, että onko yhdessä tekeminen molemmille mielekästä ja miten mielenkiintoa voidaan pitää yllä. Motivoiko se menemään yhdessä eteenpäin kohti yhteistä päämäärää, ollaanko haasteista rehellisiä ja millä tapaa kommunikointia pidetään yllä. Yhdessä tekemisessä toimii samat lait kuin ihmissuhteissa. Ensin tutustutaan, yritetään päästä toisen ajatusmaailmaan sisään. Kiinnostutaan. Ollaan rehellisiä siitä, keitä itse ollaan ja sitten hyvällä tuurilla löydetään yhteinen kieli.

Tämä parhaillaan kantaa hedelmää vielä vuosienkin päästä. Se, että ollaan itsellemme rehellisiä siitä, keitä olemme ja mitä haluamme, sekä uskallamme tuoda sen ilmi, on kumppanuuden ja yhdessä tekemisen pohja. Silloin voimme olla haasteiden tullessa haavoittuvaisia, saada apua ja tarjota apua ennakoiden jo pelkästään silloin, kun epäilemme toisen osapuolen sitä tarvitsevan. Ajatuksissa nämä ovat olleet minulle selviä. En olisi saanut näin montaa konkreettista esimerkkiä yhdessä tekemisestä ilman osallistumistani KAP Vantaa -hankkeeseen.

Yhdessä tekemisessä on voimaa, kun sen oikein omalta kohdalta tajuaa!

Teksti: Samuli Kekki, 34 v. Koulutettu kokemusasiantuntija ja vertaismentori opiskelija, KAP Vantaa -hanke

”Yritysmaailman johtotehtävistä työuupumukseen ja identiteetin romahtamiseen. Niitä seuranneiden mielenterveydellisten häiriöiden ja kuntoutumisen kautta koulutetuksi kokemusasiantuntijaksi.”

Katselen metsämaisemaa keskellä kaupunkia. Pakkanen tekee puista kauniita ja puistosta kauniin. On paukkupakkanen, mutta luonto puhkeaa talven kukkaan pakkasen ja pimeyden loisteessa keskellä kaupunkia. Kuljen tietä, yksin miettien elämän evään eväsrepun sisältöä, ja sitä matkaa minkä olen saanut kulkea elämän repun kanssa. Yksinäisyyden tunne luissa ja ytimissä tuntuu, mutta pakkanen ei haittaa olen vapaa ja tunne mussa on musta, mutta myös lämpimän punainen, niin kuin talvitakkini. Kuuletko sen minkä mä kuulen? Sen talven kuiskauksen ja hiljaisuuden tunteen, kun rauhoitut valkoisen maan keskellä, vaikka oletkin keskellä kaupunkia, niin olet silti siinä ja kaikki on hyvin.