

Kotimaista tekstiilipainoa Kajaanissa jo vuodesta 1978.



Meidän tarina
Missio & arvot
Vastuullisuus
T-paidat
Hupparit & collegepaidat
Neuleet & paidat Housut
Anorakit & takit
Asusteet
Yhteystiedot
6-7 8-9 10-11 14-39 42-67
70-79 82-109
112-137
138-155
157 Sisällysluettelo.

Meidän tarina.
R-Collection on suomalainen vuonna 1978 perustettu vaatetusalan perheyritys, joka hengittää rentoa ja liikunnallista elämäntapaa. R-Collectionin tehdas ja tehtaanmyymälä sijaitsevat Kajaanissa, Pohjois-Suomessa. R-Collection tunnetaan 80-luvun alussa syntyneestä klassisesta anorakista. Anorakin alkuperäinen selkeälinjainen muotokieli ja ajaton malli on pysynyt tuotannossa tähän päivään saakka. Nykyiset R-Collectionin mallistot yhdistävät ajattomia klassikoita ajankohtaisten ja raikkaiden sesonkituotteiden kanssa, anorakkimallistoa unohtamatta. Mallistojen suunnittelussa lähtökohtana ovat laadukkaat materiaalit, tuotteiden monikäyttöisyys sekä kestävyys.
Korkeat laatuvaatimukset ovat osa R-Collectionin indentiteettiä. Laadun valvominen on helppoa, koska suurin osa tuotannosta on Suomessa. Laatu puhuu puolestaan, sillä testaamme jokaisen tuotteen toimivuuden ja ominaisuudet huolellisesti valmistusprosessin aikana. R-Collection on yksi harvoista kotimaisista vaatevalmistajista, joka on selvinnyt alan myrskyisistä vaiheista ja muutoksista.
70-luvulla, farkkujen ja rock’n’rollin aikakaudella, Pekka ja Marjo Saastamoinen kiersivät toreilla myymässä vaatteita. Tuolloin valikoima koostui armeijan ylijäämätavaroista, collegepaidoista ja - tietysti - farkuista. Asiakkaat innostuivat, liiketoiminta kukoisti ja Saastamoisten perheen intohimo vaatetusalaan syveni. Oli aika aloittaa oman malliston suunnittelu ja valmistus. Collection of Rockville, nykyisin R-Collection, oli syntynyt.
Pekka Saastamoinen tiesi osuneensa kultasuoneen, kun hän alkoi tuottaa silkkipainotekniikalla painettuja tuotteita. Vaatimukset korkeasta laadusta, tuotteissa sekä työkaluissa ovat olleet tärkeässä roolissa heti R-Collectionin alkuajoista lähtien. Tuotevalikoima alkoi kasvaa ensimmäisten vuosien aikana. Vuonna 1982 esiteltiin ikoninen anorakki ja samana vuonna avattiin ensimmäinen R-Collection-myymälä Helsinkiin. Liiketoiminta kasvoi ja myymälöitä avattiin useisiin kaupunkeihin 80- ja 90-luvuilla.
R-Collectionin toinen nousukausi on nyt 2020-luvulla, kun Pekka ja Marjo Saastamoinen ovat luovuttaneet liiketoiminnan jälkeläisilleen. Heidän lapsensa ovat olleet osa perheyrityksen tarinaa alusta asti. Pekan ja Marjon poika Olli ylläpitää ja uudistaa R-Collectionia kotimaisilla sekä kansainvälisillä markkinoilla nykyisen toimitusjohtaja Lilli Norion kanssa.
“Meillä on ollut alusta asti vahva visio siitä, millaista on käytännöllinen vaatetus ja mikä näyttää hyvältä. Se oli jotain, mitä ei tuolloin ollut olemassa, ja halusimme korjata asian”, sanoo Pekka Saastamoinen.

Missio & arvot.
Rockseri Oy:n missio on tarjota yrityksille ja yhteisöille laadukkaita ja vastuullisesti valmistettuja tuotteita. Pyrimme räätälöimään asiakkaille heidän arvojaan ja brändiään tukevia tuotteita, yhdistämällä tinkimättömän laadun, kotimaisen osaamisen sekä kestävän kehityksen mukaiset käytännöt.
Korkeat laatuvaatimukset ovat keskeinen osa Rockserin identiteettiä. Suurin osa tuotannosta on Suomessa, mikä helpottaa laadunvalvontaa. Jokainen tuote testataan huolellisesti valmistusprosessin aikana ja samalla varmistetaan toimivuus ja suunnitellut ominaisuudet.
Haluamme valmistaa tuotteemme mahdollisimman lähellä. Suunnittelu alkaa Kajaanissa sijaitsevassa tehtaassa. Kun idea on muuttunut piirustukseksi, viedään se kaavoitettavaksi malliompelua varten. Mallituotteita hiotaan Kajaanissa kaavoittajan ja malliompelijan kanssa. Tuotantovalmiit tuotteet leikataan Kajaanissa, josta ne lähetetään Viroon ommeltavaksi. Brodeeraukset ja painatukset tehdään ompelun jälkeen Kajaanissa.
Virossa meillä on oma työntekijä takaamassa tuotannon tasokkuuden ja valvomassa ompelijoiden työoloja. Yleensä suurin osa tuotteistamme (n. 90 %) ommellaan Virossa. Vuoden 2020 tuotannostamme 98 % tapahtui Suomessa, Virossa ja Latviassa. Toimimme yhteistyössä virolaisen värjäämön kanssa.
Neuleemme valmistetaan Suomessa ja Liettuassa. Materiaalina käytämme Italiassa valmistettua villa- ja puuvillalankaa. Käyttämämme merinovilla on aina mulesing-vapaata. Anorakkikassit valmistetaan Suomessa ja Virossa tuotannon ylijäämämateriaalista. Myös sukat valmistetaan Suomessa. Villapipomme tulevat Suomesta, Liettuasta ja Virosta, lippalakkimme Virosta ja untuvatakit Turkista. Vierailemme tehtaillamme ja työstämme Rockserin omaa eettistä ohjeistusta, joka ohjaa toimintaamme ja päätöksentekoa.
Meille on todella tärkeää, että solmimme pitkäikäisiä yhteistyökumppanuuksia. Intressimme ei ole vaihtaa uusiin toimittajiin, vaan vaalimme hyväksi todettuja yhteistyökumppaneita huolella. Olemme toimineet yhteistyössä enemmän kuin kahdeksan vuotta useimpien toimittajiemme kanssa.
Vastuullisuus.

Pyrimme vähentämään ympäristön kuormitusta hyödyntämällä ympäristöystävällisiä materiaaleja tuotteiden toimituksessa. Paketoimme tilaukset kotimaiseen, kierrätetystä paperista valmistettuun pakettiin ja vältämme muovia tuotteiden toimituksessa. Toimitamme tuotteemme myymälöihin ja ompelimoihin pahvilaatikoissa, joita kierrätämme yhä uudelleen. Hintalappumme ja labelimme on valmistettu kierrätyspaperista ja muovipussien sijaan pakkaamme tuotteet mm. myymälöissä paperikasseihin.
Pyrimme jatkuvasti lisäämään luonnonmukaisten ja kierrätettyjen raaka-aineiden käyttöä tuotteissamme. Haluamme kasvattaa kestävämmin viljellyn puuvillan osuutta tuotannossamme määrätietoisesti ja tavoitteemme on käyttää pelkästään GOTS-sertifioitua luomupuuvillaa vuoteen 2026 mennessä.
Olemme tehneet yhteistyötä WWF:n (Suomi) kanssa lahjoittamalla 10 euroa jokaisesta myydystä Outa-anorakista Suomen metsien suojelutyöhön. Mekin haluamme turvata Suomen luonnonsuojelullisesti arvokkaiden metsien tulevaisuuden.
Meille on tärkeää, että käyttämämme materiaalit tulevat vastuullisista lähteistä ja pyrimme jatkuvasti löytämään uusia, kestävämpiä tapoja tuottaa ja valmistaa laadukkaita sekä pitkäikäisiä tuotteita. Uskomme vahvasti luonnonmateriaaleihin. Pääosa kankaista tulee Suomesta, Turkista ja Portugalista. Lisäksi kankaita toimitetaan Italiasta ja Ranskasta.
Jo vuosien ajan olemme tehneet perinteiset college- ja trikoovaatteemme Orivedellä sijaitsevan neulomon kankaista. Teemme kankaantoimittajien kanssa tiivistä yhteistyötä kehittääksemme materiaaleja siten, että ne täyttävät Rockserin laatuvaatimukset. Kun löydämme loistavan materiaalin, hyödynnämme sitä mallistossamme pitkään.
Tulevaisuudessa haluamme lisätä kierrätettyjen materiaalien hyödyntämistä tuotannossamme entisestään. Olemme toteuttaneet oppilaitosten ja muiden alan asiantuntijoiden kanssa useita kehitysprojekteja, joissa olemme kartoittaneet uusia käyttötarkoituksia leikkuuylijäämälle. Tällä hetkellä hyödynnämme tuotannon ylijäämämateriaaleja tekemällä niistä uusia tuotteita, kuten anorakkikasseja.
Haluamme varmistaa, että tuotannossa ei käytetä ympäristölle haitallisia kemikaaleja. Anorakki-, college- ja trikoomateriaalimme täyttävät kansainvälisen OEKO-TEX®-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä ja viimeistelykäsittelyssä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä. Vaadimme OEKO-TEX® 100 -standardin useimmille tuotteillemme aina kun mahdollista. OEKO-TEX® testaa kankaiden pH-arvon, formaldehydipitoisuuden, torjunta-aineiden, liukoisten raskasmetallien ja klooriyhdisteiden pitoisuuden, säilöntäaineiden, kuten pentakloorifenolin ja tetrakloorifenolin pitoisuuden sekä allergisoivien ja karsinogeenisten väriaineiden pitoisuuden.
Verkkokauppatilaukset pakataan paperisiin pusseihin, emmekä käytä muovia näissä pakkauksissa lainkaan. Poikkeuksena ovat silkkituotteet sekä neuleet, jotka ovat materiaaliltaan niin herkkiä, että ne pakataan tehtaalla kierrätettävään läpinäkyvään muovipussiin. Paperiset lähetyspussit on valmistettu FSC-sertifioidusta paperista, joka on valmistettu suomalaisesta puusta. Nämä Paperipussi Oy:n pakkaukset ovat täysin kierrätettäviä.
Cabassi Oy toimittaa kaikki myymälöissä käytettävät paperikassit, jotka on valmistettu PEFC-sertifioidusta paperista. Cabassi on suomalainen yritys ja käyttämämme paperikassit on valmistettu Suomessa. Paperikassien PEFC-sertifioitu materiaali tulee Metsä Boardin Kemin tehtaalta. Yhteenvetona: 100 % käyttämistämme kuluttajien pakkausmateriaaleista on valmistettu FSC- tai PEFC-sertifioidusta paperista.
T-paidat.

R-Collection
Olli-T-paita, musta Laura-T-paita, musta Reisitaskuhousut, musta Suoralahkeiset anorakkihousut, musta


valkoinen 060
musta 165
tummansininen 363 punainen 264
unikonpunainen 222
koivu 042
savunharmaa 148
R-Collection, Klassikko-T-paita (1371)
XS-XXXL
45,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
100 % luomupuuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Klassinen T-paita, jossa pyöreä pääntie. Unisex-mitoitus.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Sopii mainiosti painatuksiin.
Kangas: Suomi Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

valkoinen 060 musta 165 punainen 264 tummansininen 363
R-Collection, T-paita (1325)
XS-XXXL
45,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
100 % puuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Klassikko-T-paitaa hieman kapeampi malli.
Unisex-mitoitus.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Sopii mainiosti painatuksiin.
Kangas: Turkki
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

valkoinen 060 musta 165
luonnonvalkoinen 067
sammal 556 067
R-Collection, Olli-T-paita (1374)
S-XXXL
49,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
95 % luomupuuvillaa
5 % elastaania
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Paksusta luomupuuvillasekoitteesta valmistettu rento ja väljä T-paita, jossa rintatasku.
Pyöreä pääntie. Normaali pituus.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi
100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Kangas: Turkki
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani
Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

valkoinen 060
musta 165
luonnonvalkoinen 067
sumunvihreä 592
sammal 556
hortensia 360
kaarnanruskea 674
Kuvan tuotteessa esimerkkipainatus.R-Collection, Olavi-T-paita (1171) S-XXXL
49,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
95 % luomupuuvillaa
5 % elastaania
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Paksusta luomupuuvillasekoitteesta valmistettu rento ja väljä T-paita.
Pyöreä pääntie. Normaali pituus.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi
100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Kangas: Turkki
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani
Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

bottle green 546
black 165
white 060
French navy 363
denim 371
apple green 584
red 264
khaki 581
aqua 358
bright red 296 orange 261
fuchsia 273
royal blue 355
kelly green 578
off-white 042
gold 419 natural 067
grey melange 177 ash 175
mouse grey 192
pale pink 270 burgundy 287
Sol’s, Pioneer-T-paita (R1371) XS-XXXXL
11,00 € (1-10 kpl, sis. alv) 100 % luomupuuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
Unisex-T-paita, vallistettu pehmeästä ja sileästä luomupuuvillasta.
Ei sivusaumoja, pyöreä pääntie, nauhalla huoliteltu niskasauma. Moderni leikkaus.

Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Higg Index: tuotteen tuotannosta ja sen elinkaaresta aiheutuvista päästöistä on tehty standardin mukaiset mittaukset.
OCS: luomumateriaalit ovat The Organic Content Standardin mukaisia.
PETA-Approved Vegan: valmistuksessa ei ole käytetty eläinperäisiä materiaaleja.
Fair Wear: järjestö varmistaa, että tuotteet on valmistettu vastuullisesti.
Valmistusmaa: Bangladesh
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

hortensia 360 musta 165 valkoinen 060 kaarnanruskea 674 sumunvihreä 592 sammal 556
R-Collection, Laura-T-paita (1055)
XS-XXXL
49,00 € (1-10 kpl sis. alv)
95 % luomupuuvillaa
5 % elastaania
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Joustavasta luomupuuvillasekoitteesta valmistettu naisten T-paita.
Pyöreä pääntie ja sivuissa halkiot.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi
100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Kangas: Turkki
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani
Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

valkoinen 060
musta 165
kapris 507
kastanja 677
koivu 042
unikonpunainen 222
kaarnanruskea 674
savunharmaa 148
pastellinkeltainen 405
tummansininen 363
R-Collection, Naisten T-paita (1155)
XS-XXL
45,00 € (1-10 kpl sis. alv)
100 % luomupuuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Naisten T-paita pyöreällä pääntiellä.
Malli on hieman A-linjainen.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi
100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Kangas: Suomi Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

valkoinen 060
sumunvihreä 592
hortensia
360
musta
165
sammal 556
kaarnanruskea 674
luonnonvalkoinen 067
R-Collection, Pitkähihainen Tyyni-paita (1159)
XS-XXXL
69,00 € (1-10 kpl sis. alv)
95 % luomupuuvillaa
5 % elastaania
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Joustavasta luomupuuvillasekoitteesta valmistettu naisten väljä pitkähihainen T-paita.
Pyöreä pääntie ja helmassa sivuhalkiot.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Kangas: Turkki
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani
Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

valkoinen
060 musta 165
kapris 507
kastanja 677
R-Collection, Naisten pitkähihainen T-paita (1169)
XS-XXXL
69,00 € (1-10 kpl sis. alv)
100 % luomupuuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Naisten pitkähihainen T-paita. Pyöreä pääntie ja pitkät hihat.
Kapea istuvuus.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi
100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Kangas: Suomi
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani
Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

R-Collection,
Pitkähihainen-T-paita (1931)
XS-XXL
69,00 € (1-10 kpl sis. alv)
100 % luomupuuvillaa, 185g/m2
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Klassinen pitkähihainen T-paita, jossa pyöreä pääntie.
Unisex-mitoitus.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Sopii mainiosti painatuksiin.
Kangas: Suomi
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani
Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

valkoinen 060
musta 165
luonnonvalkoinen 067
sammal 556
sumunvihreä 592
kaarnanruskea 674
R-Collection, Tuomas-paita (1934) S-XXL
69,00 € (1-10 kpl sis. alv)
95 % luomupuuvillaa
5 % elastaania
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Joustavasta luomupuuvillasekoitteesta valmistettu pitkähihainen T-paita.
Unisex-mitoitus.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi
100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Kangas: Turkki
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

R-Collection, Daniel-merino-T-paita (6034) S-XXL
75,00 € (1-10 kpl, sis. alv) 100 % merinovillaa (mulesing-free)
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
Mulesing-vapaasta merinovillasta valmistettu miesten T-paita.
Lanka: Australia
Valmistusmaa: Viro
Suunnittelu: Suomi
Ompelu: Viro

hortensia
360 musta
165 sammal 556 sumunvihreä 592
R-Collection, Henna-T-paitamekko (7055)
XXS-XXXL
69,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
95 % luomupuuvillaa
5 % elastaania
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
SOVELTUU HYVIN PAINATUKSIIN
Joustavasta luomupuuvillasekoitteesta valmistettu T-paitamekko. Suora malli.
Pyöreä pääntie ja pääntiellä resori.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi
100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Kangas: Turkki
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani
Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani



kapris 507
kastanja 677
tummansininen 363 mustikka 324
savunharmaa 148 musta 165
R-Collection, Collegehuppari (5334) XS-XXXL
115,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
51 % puuvillaa
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
SOVELTUU HYVIN PAINATUKSIIN

HUPPARIT
Raglanhihainen collegehuppari unisex-mitoituksella. Resori helmassa ja hihansuissa. Edessä kengurutasku. Huppu kaksinkertaista kangasta.
Materiaali on laadukasta Suomessa neulottua ja sisältä pehmeäksi harjattua puuvillacollegeneulosta.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Savunharmaa (148) 74 % puuvillaa, 26 % polyesteriä.
Kangas: Suomi Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

keskisininen 361 tummansininen 363 musta 165 kapris 507 savunharmaa 148 unikonpunainen 222
R-Collection, Vetoketjuhuppari (5391) XS-XXXL
119,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
51 % puuvillaa
49 % luomupuuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Vetoketjuhuppari unisex-mitoituksella.
Vahvaa harjattua puuvillacollegeneulosta, joka on neulottu Suomessa.
Resori helmassa ja hihansuissa. Edessä taskut.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Savunharmaa (148) 74 % puuvillaa, 26 % polyesteriä.
Kangas: Suomi Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

R-Collection,
Vetoketjutakki (5681) XS-XXXL
125,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
51 % puuvillaa
49 % luomupuuvillaa, 320 g/m2
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Vetoketjuhuppari unisex-mitoituksella.
Vahvaa harjattua puuvillacollegeneulosta, joka on neulottu Suomessa.
Resori helmassa ja hihansuissa. Edessä taskut.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Savunharmaa (148) 74 % puuvillaa, 26 % polyesteriä.
Kangas: Suomi Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

keskisininen 361 tummansininen 363 musta 165
savunharmaa 148
kapris 507
unikonpunainen 222 mustikka 324 valkoinen 060
koivu 042
R-Collection, Collegepaita (5372) XS-XXXL
109,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
51 % puuvillaa
49 % luomupuuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Raglanhihainen collegepusero unisex-mitoituksella. Vahvaa harjattua puuvillacollegeneulosta, joka on neulottu Suomessa.
Raglanhihat ja resori helmassa, pääntiellä sekä hihansuissa.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Savunharmaa (148) 74 % puuvillaa, 26 % polyesteriä.
Kangas: Suomi Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

koivu 042
musta 165
kapris 507
kastanja 677
savunharmaa 148
unikonpunainen 222
kaarnanruskea 674
mustikka 324
R-Collection, Maiju-collegepaita (5345) XS-XXL
109,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
51 % puuvillaa
49 % luomupuuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Raglanhihainen collegepusero naisten mitoituksella. Vahvaa harjattua puuvillacollegeneulosta, joka on neulottu Suomessa.
Resori helmassa, pääntiellä ja hihansuissa.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Savunharmaa (148) 74 % puuvillaa, 26 % polyesteriä.
Kangas: Suomi Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

mustikka 324 savunharmaa 148 unikonpunainen 222 musta 165
R-Collection, Mari-vetoketjuhuppari (5381)
XS-XXL
119,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
51 % puuvillaa
49 % luomupuuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Raglanhihainen vetoketjuhuppari naisten mitoituksella. Vahvaa harjattua puuvillacollegeneulosta, joka on neulottu Suomessa.
Resori helmassa ja hihansuissa.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Savunharmaa (148) 74 % puuvillaa, 26 % polyesteriä.
Kangas: Suomi
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani
Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

luonnonvalkoinen 067 musta 165 sammal 556 sumunvihreä 592 hortensia 360
R-Collection, Senni-collegepaita (5106) XS-XXXL
79,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
95 % luomupuuvillaa
5 % elastaania
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
SOVELTUU HYVIN PAINATUKSIIN
Joustavasta luomupuuvillasekoitteesta valmistettu naisten väljä collegepaita.
Paidassa laskettu olkasauma ja pyöreä pääntie. Pääntiellä, hihansuissa ja helmassa resori.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Tuote soveltuu mainiosti painatuksiin ja brodeerauksiin.
Kangas: Turkki Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

burgundy 287
off-white 042
black 165
white 060
burnt orange 433
spring green 593
red 264
khaki 581
grey melange 177
French navy 363
bottle green 546 pale pink 270 blue 357
charcoal melange 179
Sol’s Stellar-Huppari (R5334)
XS-XXXL
45,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
80 % luomupuuvillaa
20 % kierrätyspolyesteriä
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
SOVELTUU HYVIN PAINATUKSIIN
Luomupuuvilla-collegeneuloksesta valmistettu collegehuppari. Unisex-mitoitus.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Higg Index: tuotteen tuotannosta ja sen elinkaaresta aiheutuvista päästöistä on tehty standardin mukaiset mittaukset.
OCS: luomumateriaalit ovat The Organic Content Standardin mukaisia.
PETA-Approved Vegan: valmistuksessa ei ole käytetty eläinperäisiä materiaaleja.
Fair Wear: järjestö varmistaa, että tuotteet on valmistettu vastuullisesti.
Valmistusmaa: Bangladesh
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

French navy 363 black 165
white
060
red 264
grey melange
177
royal blue 355
Sol’s Spike-Vetoketjuhuppari (R5391)
S-XXXL
50,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
100 % puuvillaa
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
SOVELTUU HYVIN PAINATUKSIIN

HUPPARIT
Puuvillacollegeneuloksesta valmistettu vetoketjuhuppari. Unisex-mitoitus.
YKK-vetoketju.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi
100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
PETA-Approved Vegan: valmistuksessa ei ole käytetty eläinperäisiä materiaaleja.
Fair Wear: järjestö varmistaa, että tuotteet on valmistettu vastuullisesti.
Valmistusmaa: Bangladesh
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

grey melange
177
French navy 363 black 165
royal blue 355
Sol’s Spike- Naisten vetoketjuhuppari (R5381)
XS-XXL
50,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
100 % puuvillaa
20 % polyesteria
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Puuvillacollegeneuloksesta valmistettu naisten vetoketjuhuppari.
YKK-vetoketju.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi
100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
PETA-Approved Vegan: valmistuksessa ei ole käytetty eläinperäisiä materiaaleja.
Fair Wear: järjestö varmistaa, että tuotteet on valmistettu vastuullisesti.
Valmistusmaa: Bangladesh
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

bottle green 546 burgundy 287
charcoal melange 179
grey melange 177
white 060
khaki 581
burnt orange 433
pale pink 270
red 264
black 165
blue 357
French navy 363
Sol’s Space-Collegepaita (R5372)
XXS-XXXL
35,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
80 % luomupuuvillaa
20 % kierrätyspolyesteri
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
Luomupuuvilla-collegeneuloksesta valmistettu collegepaita. Unisex-mitoitus.

Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Higg Index: tuotteen tuotannosta ja sen elinkaaresta aiheutuvista päästöistä on tehty standardin mukaiset mittaukset.
OCS: luomumateriaalit ovat The Organic Content Standardin mukaisia.
PETA-Approved Vegan: valmistuksessa ei ole käytetty eläinperäisiä materiaaleja.
Fair Wear: järjestö varmistaa, että tuotteet on valmistettu vastuullisesti.
Valmistusmaa: Bangladesh
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

R-Collection, Salla-fleecehuppari (5155)
XS-XXL
139,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
100 % kierrätettyä polyesteriä
Polartec®
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Fleecehuppari unisex-mitoituksella.
Huppu, lyhyt vetoketju ja sivutaskut.
Kuminauhakanttaus hupussa, hihansuissa ja helmassa.
Materiaali on laadukasta Polartecin fleecekangasta, joka on valmistettu kierrätetystä polyesteristä.
Kangas: Kiina Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani
Ompelu: Viro
Brodeeraus: Kajaani

oliivinvihreä
568 musta 165 koivu 042
R-Collection, Satu-fleecepaita (5156)
XS-XXL
129,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
100 % kierrätettyä polyesteriä
Polartec®
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

HUPPARIT
Naisten väljä fleecepaita.
Pyöreä pääntie, raglan-hihat. Pääntiellä, hihansuissa ja helmassa resorit.
Materiaali on laadukasta Polartecin fleecekangasta, joka on valmistettu kierrätetystä polyesteristä.
Kangas: Kiina Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani
Ompelu: Viro
R-Collection
Alina-pellavapaita, koivu Reisitaskuhousut, sammal

Neuleet & paidat.


R-Collection, Helene-merinoneule (6564)
XS-XXL
139,00 € (1-10 kpl, sis. alv) 100 % merinovillaa (mulesing-free)
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Naisten kevyt merinoneule.
Valmistettu kevyestä sataprosenttisesta mulesing-vapaasta merinovillasta.
Pyöreä pääntie, pudotettu olkalinja. Pääntiellä, hihansuissa ja helmassa resorineulos.
Valmistusmaa: Liettua
Merinovillalanka: Itävalta
Suunnittelu: Suomi

R-Collection, Helmi-puuvillaneule (6549)
S-XXL
149,00 € (1-10 kpl, sis. alv) 100 % luomupuuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Luomupuuvillasta valmistettu naisten pehmeä ja kevyt neulepaita.
Pyöreä pääntie ja pudotettu olkalinja. Pääntiellä, hihansuissa ja helmassa resorineulos. Väljä mitoitus.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot.
Valmistusmaa: Liettua
Suunnittelu: Suomi

R-Collection, Alina-paita XS-XXL
alk. 125,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
100 % pellavaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Naisten pitkähihainen pellavapaita.
Kaulukset, napitus edessä ja hihoissa. Väljä mitoitus. Hieman pyöristetty helma ja sivuissa pienet halkiot.
Selkäpuolella kaarroke ja laskos.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Kangas: Turkki
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro

R-Collection, Roosa-merinopoolopaita (6030)
XS-XXL
119,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
100 % merinovillaa (mulesing-free)
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Merinovillasta valmistettu pitkähihainen poolopusero. Käännetty poolokaulus.
Materiaali pehmeää ja lämmintä mulesing-vapaata merinoneulosta.
Lanka: Australia
Valmistusmaa: Viro
Suunnittelu: Suomi
Ompelu: Viro

R-Collection, Taavi-merinoneulepaita (6033)
S-XXL
119,00 € (1-10 kpl, sis. alv) 100 % merinovillaa (mulesing-free)
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
Mulesing-vapaasta merinovillasta valmistettu miesten pitkähihainen paita.
Lanka: Australia
Valmistusmaa: Viro
Suunnittelu: Suomi
Ompelu: Viro

Housut.


savunharmaa 148 kastanja 677 tummansininen 363 musta 165 graniitinharmaa 179
R-Collection, Suorat collegehousut (3104)
XS-XXXL
109,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
51 % puuvillaa
49 % luomupuuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Suorat collegehousut unisex-mitoituksella.
Collegehousuissa on sivutaskut ja yksi
vetoketjutasku takana.
Kuminauhavyötärö, jossa on kiristysnyöri.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Savunharmaa (148) 74 % puuvillaa, 26 % polyesteriä / grafiitinharmaa (179) 71 % puuvillaa, 29 % polyesteriä.
Kangas: Suomi
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani
Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani
677

kastanja 677 savunharmaa 148 tummansininen 363 musta 165 graniitinharmaa 179
R-Collection, Collegehousut (3989)
XS-XXXL
109,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
51 % puuvillaa
49 % luomupuuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Klassiset resorilahkeiset collegehousut.
Sivutaskut sekä takana paikkatasku.
Collegehousuissa on kuminauhavyötärö kiristysnyörillä.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Savunharmaa (148) 74 % puuvillaa, 26 % polyesteriä / grafiitinharmaa (179) 71 % puuvillaa, 29 % polyesteriä.
Kangas: Suomi Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

tummansininen 363 musta 165 savunharmaa 148
R-Collection, Kapeat collegehousut (3993)
XS-XXL
109,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
51 % puuvillaa
49 % luomupuuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
SOVELTUU HYVIN PAINATUKSIIN
Kapeat resorilahkeiset collegehousut unisex-mitoituksella.
Kangas on pehmeäksi harjattua Suomessa valmistettua collegeneulosta.
Collegehousuissa on kuminauhavyötärö kiristysnyörillä. Sivutaskut sekä takana paikkatasku.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Savunharmaa (148) 74 % puuvillaa, 26 % polyesteriä.
Kangas: Suomi Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

R-Collection, Hupparihousut (3340)
XS-XXL
109,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
51 % puuvillaa
49 % luomupuuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
90-luvulta tutut resorilahkeiset hupparihousut.
SOVELTUU HYVIN PAINATUKSIIN
Väljä mitoitus ja poikittainen sauma polven alapuolella.
Sivutaskut sekä takana vetoketjullinen tasku. Laadukasta puuvillacollegeneulosta.
Kangas on pehmeäksi harjattua Suomessa valmistettua collegeneulosta.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Savunharmaa (148) 74 % puuvillaa, 26 % polyesteriä.
Kangas: Suomi
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

sammal 556 kastanja 677 musta 165 sumunvihreä 592 oliivinvihreä 568 musteensininen 314 koivu 042 kapris 507
R-Collection, Anorakkihousut (4216)
XS-XXL
129,00 € (1-10 kpl sis. alv)
100 % luomupuuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
Monikäyttöiset klassiset anorakkihousut.
Anorakkihousuissa on kuminauhavyötärö kiristysnyörillä. Lahkeensuissa on kuminauha.

Sivutaskut ja takana yksi vetoketjutasku, jossa on brodeerattu puulogo.
Ecoperl-käsittelyn ansiosta kangas hylkii likaa ja vettä. Käsittely ei muuta kankaan luonnollisia ominaisuuksia, vaan säilyttää sen hengittävyyden ja pehmeyden.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Kangas: Suomi
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

kastanja 677 musta 165
oliivinvihreä 568
sammal 556
kapris 507
pastellinkeltainen 405 musteensininen 314
koivu 042
hortensia 360
R-Collection, Suorat anorakkihousut (4217)
XS-XXL
129,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
100 % luomupuuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
Suoralahkeiset anorakkihousut unisex-mitoituksella.
Anorakkihousuissa on kuminauhavyötärö kiristysnyörillä.

Sivutaskut ja takana yksi vetoketjutasku, jossa on brodeerattu puulogo.
Ecoperl-käsittelyn ansiosta kangas hylkii likaa ja vettä. Käsittely ei muuta kankaan luonnollisia ominaisuuksia, vaan säilyttää sen hengittävyyden ja pehmeyden.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Kangas: Suomi Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

Minken (175 cm) käyttää kokoa S
R-Collection, Tuisku-fleecehousut (3201)
XS-XXL
119,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
100 % kierrätettyä polyesteriä Polartec®
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Pehmeät resorilahkeiset fleecehousut unisex-mitoituksella. Materiaali on laadukasta kierrätetystä polyesteristä valmistettua Polartecin fleecekangasta.
Kangas: Kiina Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani
Ompelu: Viro
Brodeeraus: Kajaani

oliivinvihreä 568 musta 165 sammal 556
kaarnanruskea 674
R-Collection, Reisitaskuhousut (3410)
XS-XXXL
129,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
97
% luomupuuvillaa
3 % elastaania
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
Rennot unisex-reisitaskuhousut on valmistettu luomupuuvillasekoitekankaasta.
Housut kapenevat lahkeesta.

Vasemmassa reisitaskussa R-brodeeraus.
Edessä napillinen vetoketjusepalus ja takana kuminauha.
Luomupuuvillaan on lisätty 3 % elastaania käyttömukavuuden lisäämiseksi.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi
100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Kangas: Turkki Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

R-Collection, Frans-vakosamettihousut (3203)
S-XL
139,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
68 % puuvillaa
30 % polyesteriä 2 % elastaania
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Rennot ja joustavat vakosamettihousut.
Housuissa on kuminauhavyötärö, jossa lisäksi kiristysnyöri. Edessä taskut.
Kangas: Ranska
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani
Ompelu: Viro
Painatus:
Brodeeraus:

kastanja
677 musta 165 sammal 556 koivu 042
R-Collection, Lauri-chinot S-XXL
129,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
100 % luomupuuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Lauri-chinot ovat tukevaa ja joustavaa puuvillasekoitetvilliä.
Täyspitkä malli. Kevyesti kapeneva lahje.
Nappi ja vetoketjukiinnitys edessä ja vyötäröllä vyölenkit. Taskut edessä sivuilla sekä takataskut.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi
100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Kangas: Turkki Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro
Painatus: Brodeeraus:

tangeriini 491 musta 165 kapris 507 unikonpunainen 222
R-Collection, Malla-collegehousut (3355)
XS-XXL
109,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
51 % puuvillaa
49 % luomupuuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
SOVELTUU HYVIN PAINATUKSIIN
Väljät korkeavyötäröiset collegehousut. Vyötäröllä ja lahkeissa kuminauha. Viistot sivutaskut.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi
100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Kangas: Suomi
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani
Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

grey melange
177
khaki 581
French navy 363
lilac 362
charcoal melange
179
black 165
off-white 042
Sol’s Jumbo-Collegehousut (R3989)
XS-XXXL
45 € (1-10 kpl, sis. alv)
80 % luomupuuvillaa
20 % kierrätyspolyesteria
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
Ekologiset unisex-collegehousut. Kaksi sivutaskua, takana yksi paikkatasku.
SOVELTUU HYVIN PAINATUKSIIN
Resorit vyötäröllä ja lahkeensuissa.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Higg Index: tuotteen tuotannosta ja sen elinkaaresta aiheutuvista päästöistä on tehty standardin mukaiset mittaukset.
OCS: luomumateriaalit ovat The Organic Content Standardin mukaisia.
PETA-Approved Vegan: valmistuksessa ei ole käytetty eläinperäisiä materiaaleja.
Fair Wear: järjestö varmistaa, että tuotteet ovat valmistettu vastuullisesti.
Valmistusmaa: Bangladesh
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

R-Collection, Jutta-housut (3547/3548)
XS-XXL
129,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
98 % puuvillaa (042 luomu)
2 % elastaania
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Jutta-housut on valmistettu joustavasta puuvillasekoitetvillistä.
Suorat vajaamittaiset lahkeet.
Korkea vyötärö ja edessä napillinen vetoketjusepalus. Taskut edessä ja takana.
Kangas: Turkki Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro
Painatus:
Brodeeraus:
Jerry (186 cm) käyttää kokoa L
Minken (175 cm) käyttää kokoa S

kastanja 677 musta 165 sumunvihreä 592 koivu 042
R-Collection, Aalto-haalarit (3244/3245)
XS-XXL
159,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
98 % puuvillaa
2 % elastaania
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan.
Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Aalto-haalarit on valmistettu tukevasta ja joustavasta puuvillasekoitetvillistä.
Unisex-mitoitus.
Säädettävät olkaimet ja napitus sivuissa. Sivu- ja takataskut sekä rintatasku. Suorat lahkeet. Brodeerattu R-logo takana.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi
100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Kangas: Turkki Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro
Painatus: Brodeeraus: Kajaani

R-Collection
Anorakki, metsänvihreä (kuvan anorakissa esimerkkipainatus)
Vetoketjuanorakki, musteensininen Henry-parka, kastanja

Anorakit & takit.

sammal 556
punainen 264 metsänvihreä 546
kastanja 677
musta 165
oliivinvihreä 568 musteensininen 314 unikonpunainen 222
kapris 507
hortensia 360
koivu 042
pastellinkeltainen 405 sumunvihreä 592
R-Collection, Anorakki (4215) XS-XXL
169,00 € (1-10 kpl, sis. alv) 100 % luomupuuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
Klassinen anorakki unisex-mitoituksella. Kestävää ja vahvaa sataprosenttista

luomupuuvillakangasta. Ympärivuotiseen liikkumiseen ja vapaa-aikaan. Rintataskun lisäksi vetoketjulliset sivutaskut. Hupussa ja helmassa kiristysnyörit. Vasemmassa hihassa brodeerattu R-Collectionin pyöreä puulogo. Reilu mitoitus.
Ecoperl-käsittelyn ansiosta kangas hylkii likaa ja vettä. Käsittely ei muuta kankaan luonnollisia ominaisuuksia, vaan säilyttää sen hengittävyyden ja pehmeyden.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Kangas: Turkki
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani
Ompelu & värjäys: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

punainen 264 metsänvihreä 546
kastanja 677 musta 165
oliivinvihreä 568 musteensininen 314 unikonpunainen 222
kapris 507
sammal 556
hortensia 360
koivu 042 pastellinkeltainen 405
R-Collection, Vetoketjuanorakki (4220)
XXS-XXL
169,00 € (1-10 kpl, sis. alv) 100 % luomupuuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
Vetoketjuanorakki unisex-mitoituksella. Kestävää ja vahvaa sataprosenttista

luomupuuvillakangasta. Ympärivuotiseen liikkumiseen ja vapaa-aikaan. Rintataskun lisäksi vetoketjulliset sivutaskut. Hupussa ja helmassa kiristysnyörit. Vasemmassa hihassa brodeerattu R-Collectionin pyöreä puulogo. Reilu mitoitus.
Ecoperl-käsittelyn ansiosta kangas hylkii likaa ja vettä. Käsittely ei muuta kankaan luonnollisia ominaisuuksia, vaan säilyttää sen hengittävyyden ja pehmeyden.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Kangas: Turkki
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani
Ompelu & värjäys: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

sammal 556
kapris 507
kastanja 677
musta 165
oliivinvihreä 568 hortensia 360 musteensininen 314 unikonpunainen 222
koivu 042
punainen 264 metsänvihreä 546
R-Collection, Pitkä anorakki
(4226)
XXS-XXL
199,00 € (1-10 kpl sis. alv) 100 % luomupuuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
Pitkä anorakki unisex-mitoituksella. Kestävää ja vahvaa sataprosenttista

luomupuuvillakangasta. Ympärivuotiseen liikkumiseen ja vapaa-aikaan. Rintataskun lisäksi vetoketjulliset sivutaskut. Hupussa ja helmassa kiristysnyörit. Vasemmassa hihassa brodeerattu R-Collectionin pyöreä puulogo. Reilu mitoitus.
Ecoperl-käsittelyn ansiosta kangas hylkii likaa ja vettä. Käsittely ei muuta kankaan luonnollisia ominaisuuksia, vaan säilyttää sen hengittävyyden ja pehmeyden.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Kangas: Turkki
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani
Ompelu & värjäys: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

tapenadi 502 musta 165 unikonpunainen 222 oliivinvihreä 568
R-Collection, Tarmo-anorakki (4120) XS-XXL
alk. 189,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
59 % puuvillaa
41 % polyamidia
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
Kuvan tuotteessa heijastava esimerkkipainatus.

Vettähylkivä vuoritettu anorakki väljällä unisex-mitoituksella.
Reilu huppu kiristysnyörillä ja kauluksessa vetoketju.
Edessä anorakille tyypillinen vetoketjullinen läppätasku.
Sivuissa helmassa vetoketjut, jotka helpottavat pukemista. Painonapeilla säädettävät hiharannekkeet.
Vasemmassa hihassa brodeerattu R.
Kangas: Italia
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

R-Collection, Sotkamo-untuva-anorakki (2862)
XS-XXL
329,00 € (1-10 kpl sis. alv)
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
RDS

Anorakkimme muuntautuu talvella untuvaiseksi Sotkamo-anorakiksi. Muhkea ja ilmava untuvatäyte ja mattainen sekä vettähylkivä päällikangas tekevät takista miellyttävän käyttää. Unisex-malli.
Kauluksessa vetoketju, hupussa nyöri ja edessä reilu tasku. Sivuissa on helmassa vetoketjut, jotka helpottavat pukemista. Vasemmassa hihassa on R-brodeeraus.
Takin täyte on RDS-sertifioitua untuvaa: 90 % untuvaa, 10 % höyhentä.
Päällikangas: 80 % polyesteriä, 20 % puuvillaa
Vuori:
100 % polyesteriä
Valmistettu Turkissa perheomisteisella talvitakkeihin erikoistuneella pienellä ompelimolla.
Valmistumaa: Turkki
Suunnittelu: Kajaani

R-Collection, Pihlaja-parka (2733)
XS-XXL
249,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
Luomupuuvillakankaasta valmistettu naisten raglanhihainen kevytparka.
Takissa on ohut puuvillasekoitevuori ja hihoissa polyesterivuori. Hupussa ja vyötäröllä kiristysnyörit. Vetoketjukiinnitys ja painonapillinen tuulilista.

Kaksi läpällistä etutaskua ja povitasku.
Hihoissa painonapeilla säädettävät hiharannekkeet. Hihassa brodeerattu R.
Ecoperl-käsittelyn ansiosta kangas hylkii likaa ja vettä. Käsittely ei muuta kankaan luonnollisia ominaisuuksia, vaan säilyttää sen hengittävyyden ja pehmeyden.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Kangas: Turkki
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu & värjäys: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

R-Collection, Klassikkoparka (2009)
XS-XXL
329,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
Klassikkoparka unisex-mitoituksella.
Edessä tuulilista painonapeilla sekä neljä taskua. Helma on takaa pidempi ja sen voi kääntää neppareilla suoraksi.
Irrotettavan teddylämpövuorin hihoissa on liukas pukemista helpottava topattu polyesterivuori. Vetoketjukiinnitys.

Parkatakissa on povitasku ja kiristettävät nyörit vyötäröllä.
Ecoperl-käsittelyn ansiosta kangas hylkii likaa ja vettä. Käsittely ei muuta kankaan luonnollisia ominaisuuksia, vaan säilyttää sen hengittävyyden ja pehmeyden.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Päällikangas: Turkki
Irtovuori: Italia
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro

R-Collection, Talvikki-parka (2032)
XS-XXL
299,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
59 % puuvillaa
41 % polyamidia
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Naisten vettähylkivä parkatakki, jossa lämmin tikkivuori. Päällikangas on Italiassa valmistettua laadukasta puuvillasekoitetta.
Raglanhihat painonapeilla säädettävillä hiharannekkeilla. Edessä painonapillisella tuulilistalla suojattu vetoketju. Hupussa kiristysnyöri. Edessä läpälliset paikkataskut, joissa nepparikiinnitys.
Takin vuori 100 % polyesteriä. Vasemmassa hihassa brodeerattu R.
Takissa on povitasku.
Kangas: Italia Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Kajaani Ompelu: Viro
Painatus: Brodeeraus: Kajaani

R-Collection, Kainuu-untuvatakki (2011)
XS-XXL
349,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
RDS

Kainuu-untuvatakki sopii talven viileisiin menoihin! Muhkea ja ilmava untuvatäyte, normaali mitoitus sekä kauniin mattapintainen ja vettähylkivä päällikangas. Edessä pitkä kaksisuuntainen vetoketju, tuulilista, nepparit ja läpälliset, reilut paikkataskut. Povitasku. Hupussa kuminauhakiristys sekä ryhdikäs lippa.
Takin täyte on RDS-sertifioitua untuvaa: 90 % untuvaa, 10 % höyhentä.
Päällikangas:
80 % polyesteriä, 20 % puuvillaa
Vuori:
100 % polyesteriä
Valmistettu Turkissa perheomisteisella talvitakkeihin erikoistuneella pienellä ompelimolla.
Valmistusmaa: Turkki
Suunnittelu: Kajaani

R-Collection, Paltamo 3-in-1 parka (2006) S-XXL
439,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
RDS

Vettähylkivä miesten parkatakki, jossa irrotettava (kiinnitys vetoketjulla) hupullinen kevytuntuvatakki.
Kuoritakkia ja kevytuntuvatakkia voi käyttää yhdessä (lämmin talvitakki) tai erikseen (välikausitakki).
Kuoritakissa on tuulilistalla suojattu pitkä kaksisuuntainen vetoketju. Tuulilistan alle on sijoitettu tarralla suljettava rintatasku. Painonapeilla säädettävät hiharannekkeet. Vasemmassa hihassa R-brodeeraus.
Kuoritakin päällikangas: 80 % polyesteriä, 20 % puuvillaa
Kevytuntuvatakin hupussa, helmassa sekä hihansuissa joustavat kanttinauhat. Vetoketjulliset sivutaskut sekä povitasku. Täyte on RDS-untuvaa: 90 % untuvaa, 10 % höyhentä.
Kevytuntuvatakin päällikangas: 100 % polyesteriä
Valmistettu Turkissa perheomisteisella talvitakkeihin erikoistuneella pienellä ompelimolla.
Valmistusmaa: Turkki
Suunnittelu: Kajaani

Minken (175 cm) käyttää kokoa S
R-Collection, Puolanka 3-in-1 parka (2731)
XS-XXL
439,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan.
Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
RDS
Käytämme untuvatakeissamme ainoastaan Responsible Down Standard -sertifioitua untuvaa ja höyhentä. RDS on kansainvälinen ja riippumaton untuvan tuotantoa valvova organisaatio. RDS-untuva on ruokatuotannon sivutuotetta, untuvia ja höyheniä ei ole nypitty eläviltä linnuilta ja lintujen pakkosyöttäminen on kielletty. RDS valvoo, että lintuja kohdellaan inhimillisesti.

Vettähylkivä naisten parkatakki, jossa irrotettava (kiinnitys vetoketjulla) hupullinen pitkä kevytuntuvatakki.
Kuoritakkia ja kevytuntuvatakkia voi käyttää yhdessä (lämmin talvitakki) tai erikseen (välikausitakki).
Kuoritakissa on tuulilistalla suojattu pitkä kaksisuuntainen vetoketju. Vasemmassa hihassa R-brodeeraus.
Kuoritakin päällikangas: 80 % polyesteriä, 20 % puuvillaa
Kevytuntuvatakin hupussa, helmassa sekä hihansuissa joustavat kanttinauhat. Vetoketjulliset sivutaskut sekä povitasku. Täyte on RDS-untuvaa: 90 % untuvaa, 10 % höyhentä.
Kevytuntuvatakin päällikangas: 100 % polyesteriä
Valmistettu Turkissa perheomisteisella talvitakkeihin erikoistuneella pienellä ompelimolla.
Valmistusmaa: Turkki
Suunnittelu: Kajaani

tapenadi 502 musta 165 beige 690 oliivinvihreä 568
R-Collection, Tuulikki-trenssitakki (2630/2636) XS-XXL
alk. 239,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
59 % luomupuuvillaa
41 % polyamidia
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Pohjepituinen vuorillinen trenssitakki. Väljä mitoitus. Italiassa valmistettu laadukas puuvillasekoitekangas on vettähylkivä.
Kaulukset, nappikiinnitys ja leveä irtovyö. Pitkät suorat hihat. Sivutaskut, selässä takakaarroke.
Niskassa brodeerattu R-logo.
Kangas: Italia
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Suomi Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

R-Collection, Toivo-takki (2060) S-XXL
239,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
59 % luomupuuvillaa
41 % polyamidia
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Miesten samettikauluksinen vuorillinen takki. Italiassa valmistettu laadukas puuvillasekoitekangas on vettähylkivä.
Edessä vetoketju, jota suojaa tuulilista painonapeilla. Vetoketjulliset taskut edessä.
Istutetut hihat, joissa painonapeilla säädettävät hiharannekkeet. Vasemmassa hihassa brodeerattu R-logo.
Kangas: Italia
Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus: Suomi Ompelu: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

R-Collection, Saana-merinopipo (8003)
59,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
100 % merinovillaa (mulesing-free)
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Sataprosenttisesta mulesing-vapaasta
merinovillasta valmistettu lämmin ja kevyt pipo naisille ja miehille.
Pipossa kaksinkertainen kääntöreuna.
Valmistusmaa: Liettua
Merinovillalanka: Italia
Suunnittelu: Suomi

R-Collection, Rymättylä-pipo (8398)
39,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
100 % Ecotec-puuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Taitereunainen ribbineulepipo.
Kaksinkertainen puuvillaribneulos.
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Materiaali: Italia
Suunnittelu & valmistus: Suomi

R-Collection, Matti-5-panel (8042)
42,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
97 % luomupuuvillaa
3 % polyamidia
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Rennossa lippalakissa on edessä
R-Collection-brodeeraus ja takana metallisolkinen säätötamppi.
Kangas: Turkki
Suunnittelu: Suomi
Valmistusmaa: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani
musta 165

havunvihreä 505
kaarnanruskea 674
mustikka 324
oliivinvihreä 568
kanerva 220
koivu 042
R-Collection, Mainua-6-panel
(8054)
42,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

6-paneelilippis, jossa on R-brodeeraus sivulla. Lippiksen takana metallisolkinen säätötamppi.
Kangas: Turkki
Suunnittelu: Suomi
Valmistumaa: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani
hortensia
360
kastanja
677 musta 165
vaalea sammal
501

R-Collection,
Rokua-6-panel (8057)
42,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan.
Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Vakosamettinen 6-panel-lippis, jossa on R-brodeeraus sivussa. Lippiksen takana säädettävä solkikiinnitys.
Valmistus: suunnittelu Suomessa, ompelu pienessä hattutehtaassa Virossa. Pehmeä vakosamettikangas on valmistettu Ranskassa.
Kangas: Ranska
Suunnittelu: Suomi
Valmistusmaa: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

R-Collection,
Tikki-6-panel (8040)
49,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Tikattu 6-paneelilippis. Lippiksen takana säädettävä solkikiinnitys.
Suunnittelu: Suomi
Valmistusmaa: Viro
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

luonnonvalkoinen 067 musta 165
kaakao 645
lila/valkoinen raita 7140
luonnonvalkoinen / punainen raita 7141
R-Collection, RC-tennissukat
(8925)
12,00 € (1-10 kpl, sis. alv)
70 % luomupuuvillaa
25 % polyamidia
5 % elastaania
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Suomessa luomupuuvillasekoitteesta valmistetut kestävät tennissukat.
Valmistusmaa: Suomi

oliivinvihreä 568
kastanja 677
hortensia 360 musta 165
tummanharmaa 145
R-Collection, RC-merinovillasukat (8924)
13,00 € (1-10 kpl sis. alv)
63 % merinovillaa
35 % polyamidia
2 % elastaania (mulesing-free)
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.

Suomessa mulesing-vapaasta merinovillasta valmistetut kevyet sukat.
Merinovilla on peräisin täysin jäljitettävissä olevasta Nativa-toimitusketjusta, joka seuraa villan matkaa tilalta kuluttajalle.
Jäljitys tapahtuu pakkauksen QR-koodilla.
Valmistusmaa: Suomi
luonnonvalkoinen 067 musta 165 punainen 264 valkoinen 060
sininen 357
khaki 581
tummansininen 363 persikka 250

Sol’s, Stockholm-kangaskassi (R8299)
6,00 € (1-10 kpl sis. alv)
100 % luomupuuvillaa
Hintaan lisätään mahdolliset painatuskulut. Hinnat voimassa kesäkuun 2024 loppuun.
Koko- ja värivalikoima vaihtelee sesongin mukaan.
Ajan tasalla olevia saldoja sekä lisätietoja voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta sales@rockseri.fi.
Luomupuuvillainen kangaskassi.
Kahvan mitat: 72 x 2 cm
Kassin mitat: 38 x 42 cm
Kankaan paino: 140 g/m^2
Täyttää kansainvälisen Öko-Tex-standardi 100:n ehdot. Värjäyksessä käytetään standardin mukaisia myrkyttömiä värejä.
Tuote on PETA-Approved Vegan -merkitty, eli siinä ei ole käytetty eläimistä peräisin olevia materiaaleja.
Tuote on valmistettu Fair Wear -järjestön valvonnan alaisena, joka varmistaa, että tuotteet on valmistettu vastuullisesti.
Valmistusmaa: Kiina
Painatus: Kajaani
Brodeeraus: Kajaani

R-Collection Collegehuppari
Suoralahkeiset anorakkihousut
Sähköpostitse
sales@rockseri.fi
Puhelimitse
+358 50 372 8515
Instagram rcollectionfinland
rockseri1978
Facebook rcollectionfinland
Linkedin rockseri-b2b r-collection
www.rockseri.fi
www.r-collection.com