Uutiset
. SLO Iisalmi sai uudet tilat
S SLO Oulu täytti 50 vuotta SLO Oy:n Oulun myyntikonttori täytti 50-vuotta elokuussa. Myyntikonttorin perustaminen Ouluun oli historiallinen. Tänään SLO Oulun konttorilla on näkyvä asema Pohjois-Pohjanmaalla.
LO Oy:n Iisalmen myyntikonttori muutti uusiin toimitiloihin elokuussa 2012. Uusi kiinteistö sijaitsee Parkatin teollisuusalueella hieman yli viiden kilometrin päässä edellisestä toimipaikasta. – Uudessa myyntikonttorissa on tilaa 60 neliötä enemmän kuin edellisessä, eli yhteensä 672 neliötä. Asiakkaat ovat olleet uusin tiloihin ja konttorin sijaintiin tyytyväisiä. Tänne on lyhyt matka kaikista ilmansuunnista, kertoo myyntipäällikkö Pertti Halonen.
S
LO:n Oulun myyntikonttori perustettiin 1.8.1962 tukemaan kaapelituotannon aloittamista paikkakunnalla ja palvelemaan Pohjois-Suomen kasvavaa asiakaskuntaa. Konttori aloitti toimintansa SLOYhtymään kuuluvan Kaapeliteollisuus Oy:n tiloissa Limingantullin alueella Samalle alueelle valmistuivat myös myöhemmät konttorit vuosina 1969 ja 1999. Toimitusjohtaja Mika Höijer toteaa ensimmäisen maakuntakonttorin perustamisen Ouluun olleen SLO:n historiassa merkityksellinen monella tavalla. - Esimerkiksi silloin luotiin perusta yhtiön myyntikonttoriverkostolle ja asiakaspalvelumallille. Tänään SLO:lla on alueella vahva markkinaosuus. Asiakkaat arvostavat edelleen SLO:n tapaa toimia paikallisesti. Pohjois-Suomen aluejohtaja Esko Pernu kertoi juhlapuheessaan monipuolisesti Oulun toiminnan aloittamisesta sekä konttorin muutoksista vuosikymmenten aikana. - Oulussa toiminta lähti ripeästi käyntiin hyvällä henkilöstöllä. Myös juuri aloitettu kaapelituotanto sai aikaan kysyntää. Samaan aikaan Pohjois-Suomessa rakennettiin mm. Kemijoen voimalaitosta ja asuntoja. Myös teollisuus investoi alueelle. Sähköliikkeiden Oy:llä oli 1970-1980 -luvuilla sähkötukkukaupan ohella vahvaa teollista tuotantoa. 1990-luvun alussa vaikeasta taloustilanteesta huolimatta, SLO:lla oli mahdollisuus investoida pohjoisen uusiin myyntikonttoreihin: Rovaniemeen ja Kemiin, toteaa Pernu puheessaan.
14 esselloo
SLO Iisalmi Ratapellonkatu 1, 74120 Iisalmi Puh. 010 283 3740, faksi 010 283 3741
Nimityksiä Pohjois-Suomen aluejohtaja Esko Pernu käsitteli puheessaan monipuolisesti Oulun konttorin historiaa asiakkaille ja yhteistyökumppaneille suunnatussa juhlatilaisuudessa elokuussa.
SLO:ssa toimintaa kehitetään pitkäjänteisesti. Tänään SLO Oulun konttorilla on näkyvä asema Pohjois-Pohjanmaalla. SLO Oulu Kallisensuora 5 90400 Oulu Puh.: 010 283 3900 faksi: 010 283 3901 Avoinna: ma-pe klo 7-16
Insinööri Jouko Eronen on nimitetty SLO Oy:n Lahden konttorin myyntipäälliköksi 8.10.2012.
Avainasiakasmyyjä Petri Kallonen on nimitetty SLO Oy:n Kouvolan myyntikonttorin myyntipäälliköksi 15.8.2012 alkaen.
Tom Peltola on nimitetty SLO Oy:n keskusvaraston päälliköksi 23.7.2012 alkaen.