Yrittäjäsanomat 7/2016

Page 26

26

Yrittäjäsanomat

aleksi poutanen

Työterveyslaitoksen kehittämispäällikkö Helena Palmgren kannustaa myös yksinyrittäjiä hyödyntämään työterveyshuoltoa.

5

Työterveyshuollon ohjeistus kootaan yhdelle sivustolle

VINKKiä

Näin hankit työterveyshuollon

Työterveyshuollolla yrittäjä hoitaa omaa ja työntekijänsä terveyttä. Ensi vuonna avattava palvelu pyrkii selventämään työterveyshuollon kiemuroita. Työelämä Ensi vuoden alussa yksin- ja pienyrittäjille on luvassa helpotusta työterveyspalveluiden hoitamiseen. Näin kertoo kehittämispäällikkö Helena Palmgren Työterveyslaitokselta. – Pienyrittäjille suunnatun uuden palvelusivuston ajatuksena on, että yrittäjät saavat tarvitsemansa tiedot ja tuen työturvallisuus- ja työterveysasioihin yhdestä paikasta. Yhden toimintaluukun periaatteella toimiva palvelu avataan vuoden 2017 alussa, ja se tulee YritysSuomi.fi-sivustolle. Palvelu tarjoaa yrittäjille neuvoja ja tukea työterveyshuollon järjestämiseen. Aluksi siitä on Palmgrenin mukaan hyötyä erityisesti yrittäjille ja pientyönantajille. Myöhemmin se laajenee suurempiin yrityksiin ja

julkisiin organisaatioihin. Palvelun toteutuksesta vastaa muun muassa sosiaali- ja terveysministeriö. Myös Suomen Yrittäjät on mukana suunnittelussa.

Uudelle palvelulle on tarvetta Palmgrenin mukaan työterveyshuoltoon liittyy yhä paljon epäselviä mielikuvia. Kaikille yrittäjille ei esimerkiksi ole selvää, mitä työterveyspalvelut pitävät sisällään ja milloin niitä tulee järjestää. Nyrkkisääntö kuuluukin, että työnantajan on järjestettävä lakisääteiset työterveyshuollon palvelut kaikille työsuhteessa oleville työntekijöille. Tähän työterveyshuoltolainsäädännön säätelemään pakolliseen osioon kuuluvat työterveyttä ja -kykyä tu-

kevat sekä työterveyden ongelmia ennaltaehkäisevät palvelut. Niitä ovat esimerkiksi työkyvyn seuranta ja tukeminen. Yrittäjä voi halutessaan järjestää pakollisen osion rinnalle myös vapaaehtoisia työterveyshuollon palveluita, joita ovat esimerkiksi rokotukset ja yleislääkäritasoinen sairaanhoito.

Työterveyspalvelut hoitavat myös yksinyrittäjiä Yksinyrittäjien ei ole pakko hankkia työterveyspalveluja. Palmgrenin mukaan se kuitenkin kannattaa. – Omaa terveyttä on syytä hoitaa siinä missä työntekijöidenkin. Vuonna 2015 yksinyrittäjistä noin 15 prosenttia hyödynsi työterveyspalveluita.

Tiedonpuutteen lisäksi on olemassa myös muita työterveyshuollon järjestämistä hidastavia kohtia, Palmgren kertoo. Vaikka yrittäjällä olisi tieto työterveyspalveluiden lakisääteisyydestä, hinta saattaa jarruttaa päätöstä. Vaikeaa voi myös olla hahmottaa, miten työterveys eroaa perusterveydenhuollon palveluista. – Työterveyshuolto tarjoaa tukea ja työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ennaltaehkäisyä. Se auttaa myös selviämään työssä silloin, kun työkyky on alentunut, Palmgren selventää työterveyspalvelujen luonnetta.

Tiedonkeruu Selvitä tarpeesi ja velvollisuutesi ja ota yhteyttä palveluntarjoajiin. Löydät niitä täältä: http://www.tyoterveydeksi.fi/ Tarpeet Päätä, tarjoatko lakisääteisten palveluiden lisäksi vapaaehtoisia. Tarjous Pyydä tarjoukset palveluntuottajilta. Huomioi tarjousten selkeys ja hinta. Kohtaavuus Kenen tarjonta vastaa parhaiten tarpeitasi? Päätös Tee sopimus.

Silja Eisto silja.eisto@yrittajat.fi @SiljaEisto

UUTUUS!

Mätää yritystä ei saa myytyä – Arvokas yritys on yhteiskunnankin etu Vain puolet pk-yritysten päättäjistä seuraa yrityksensä arvon kehittymistä. Tämä tulos tuli ilmi tutkimuksesta, jonka Suomen Yrittäjät, Finnvera ja TEM teettivät tänä keväänä 6 000 pienyrittäjälle. Juha Rantanen, Ari Engblom, Riitta Korpela, Mika Haavisto, Johanna Haanpää Arvokas yritys – näin pidät yrityksesi myyntikunnossa

42 € (+ alv. 10 %)

Arvokas yritys on uutuuskirja, joka jokaisen yrittäjän kannattaa lukea. Tämän kirjan lukeminen on tuottava investointi riippumatta siitä, onko yritys vasta perustettu vai vuosikymmeniä vanha. Kirja antaa käytännön ohjeita siitä, kuinka mikä tahansa yritys voi säilyttää ja kasvattaa arvoaan. Kirjan vinkkien avulla kykenet virittämään yrityksesi huippukuntoon askel kerrallaan. Tutustu ja tilaa: yrittajat.fi/arvokas_yritys Isot tilaukset – pyydä tarjous: johanna.haanpaa@yrittajat.fi Toimituskulut: 8 €/tilaus Kustantaja: Suomen Yrittäjien Sypoint Oy


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.