3 minute read

URHEILUKAUPAN OSAAJA

Sultradesta

Maaliskuussa uutisoitiin, että Transmeri Group luopui urheilukaupan toimialasta. Sultraden edustamista tuotemerkeistä viisi siirtyi uudelle Sultradelle liiketoimintakautuli Sultrade pan jälkeen. Näin Sultraden 1970-luvulta alkanut tarina sporttikaupassa saa jatkoa. TEKSTI JA KUVAT JUSSI OVASKAINEN

Advertisement

Uuden Sultraden osakkaina on kolme henkilöä, joista kaksi ovat pitkän linjan sporttialan ammattilaisia: toimitusjohtaja Tomi Kämäräinen sekä brändijohtaja Kirsi Johnston. Kolmas osakas on taustalla toimiva sijoittaja.

Lokakuussa 2020 Sultrade käynnisti yt-neuvottelut ja koko yrityksen lakkauttaminen oli yksi vaihtoehto. Johnston ja Kämäräinen ryhtyivät miettimään muitakin vaihtoehtoja kuin saada potkut neuvottelujen lopputuloksena. Helmikuussa alkoi nyt toteutunut vaihtoehto hahmottumaan. – Päämiehiltä hyväksymisten saaminen oli yksi välivaihe. Kaikki halusivat jatkaa kanssamme, ja heidän kuvakulmastaan brändit pysyivät samassa kodissa. Tunsimme päämiehet hyvin, mikä varmasti helpotti heidän päätöstään, Kämäräinen muistelee.

Yrityksen nimi on Sultrade. Nimen jatkuminen on yrittäjille kunnia-asia. – Halusimme jatkaa Sultradena. Se on liki 50-vuotias yritysnimi, joka tunnetaan myös Euroopassa. Olemme ylpeitä siitä, että saamme jatkaa yrityksen tarinaa, Kämäräinen iloitsee.

PAHVILAATIKKOPARATIISI

Toukokuun lopulla Sultraden toimistolla Niittykummussa oli paljon pahvilaatikoita. Helatorstain jälkeisenä viikonloppuna tapahtui muutto. Kahdelle seinälle on saatu nostettua jo tuotteita esiin. Odlon ja Speedon tuotteet ovat jo valmiina kesän 2022 ennakko-ostajia varten. Muiden merkkien osalta odotellaan vielä kalusteita. Pahvilaatikkokasoista huolimatta tunnelma toimistolla on innostunut ja odottava. Liiketoimintakauppa astuu voimaan 1. kesäkuuta, jonka jälkeen voidaan julkistaa Sultraden työntekijät ja heidän roolinsa. Odottavan aika on ollut pitkä.

Sultraden aloitus on tehty mahdollisimman jouhevaksi. Tulevat toimitukset siirtyvät uuden Sultraden hoidettavaksi. Samat toiminnanohjausjärjestelmät, varastointipalvelut sekä vaikka b2b-verkkokauppa jatkavat entisellään. – Yrityksemme ensimmäinen tavoite on saada arki rullaamaan sujuvasti. Eli saadaan kesän 2022 ennakot kasaan normaalilla tavalla ja käynnistettyä täydennysmyynti. Meillä on toukokuun lopulla viikon toimituskatkos, kun varastossa

«Olemme nyt ketterämpi organisaatio ja voimme tehdä nopeitakin päätöksiä ja kokeiluja.»

tehdään liiketoimintakauppaan kuuluva inventaario, Johnston kertoo.

Sultrade jatkaa myös Baltiassa, jossa asioita hoitaa oma agentuuri.

TUNNETUT BRÄNDIT

Hestra, Mikasa, Odlo, Select ja Speedot ovat tunnettuja tuotemerkkejä. Kämäräisen mukaan Odloa lukuun ottamatta muut ovat kategorioidensa markkinajohtajia. Odlon suhteen odotukset ovat korkealla, ja sille nähdään suuri kasvupotentiaali. – Innolla odotamme kesäkuun alkua, jolloin pääsemme virallisesti aloittamaan. Nyt pääsemme toteuttamaan omia brändien kasvattamisideoitamme. Olemme nyt ketterämpi organisaatio ja voimme tehdä nopeitakin päätöksiä ja kokeiluja.

Yhteistyösopimuksia on jo valmiina maittava määrä. Esimerkiksi Select on Veikkausliigan virallinen pallo ja Mikasa lento- ja käsipalloliiton. Uimaliitto käyttää Speedoa. Hestran sopimukset hoidettaan Ruotsista käsin, ja monet maajoukkuehiihtäjät käyttävät ruotsalaisia hiihtokäsineitä.

Oman maahantuonnin varastojen lisäksi Sultrade hyödyntää myös päämiesten Euroopan-varastoja. Näistä esimerkkinä on nyt orastava uintibuumi, kuten Aasiassa on käynyt, kunhan vain uimahallit saadaan avattua. Mikäli Sultraden omat varastot ehtyvät, apuja löytyy Euroopan varastolta. – Uskallamme myös ottaa varastoriskejä, sillä brändimme ovat sellaisia, että ne eivät juurikaan happane, vaikka joutuisivatkin odottamaan seuraavaan sesonkiin, Kämäräinen tuumailee.

Maahantuontiin liittyy myös se riski, että brändi päättää perustaa oman myyntiorganisaation Suomeen. Vanhasta Sultradesta omille siivilleen nousi muun muassa New Balance. – Brändit ovat meillä lainassa. Speedo on ollut Sultradella lainassa vuodesta 1984. Se pitää vain hyväksyä, että joskus brändit kasvavat niin suuriksi, että päämies perustaa oman myyntiorganisaation, Johnston filosofoi.

ODLO HYPPÄSI PYÖRÄILYBUUMIIN

Kesälle 2022 Odlo lanseeraa pyöräilijöille tarkoitetun Ride Easy -malliston. Mallisto keskittyy työmatka- ja kaupunkipyöräilyyn. Kyseessä ovat tekniset vaatteet, joita kelpaa käyttää myös vapaa-ajalla. Mallistossa on väljempiä ja rennompia leikkauksia. Mallisto on sisarmallisto aiemmin lanseeratulle, juoksijoille suunnitellulle Run Easy -mallistolle.

Juoksijoille on tarjolla myös Zeroweight -mallisto, jonka erittäin kevyet, hengittävät ja hyvin istuvat vaatteet laskevat kehon lämpötilaa jopa yhdellä asteella. Se on Ceramicool-materiaalin ansiota.

Norjalaislähtöisen, nykyisin sveitsiläisen Odlon ydintä ovat ympärivuotiset kerrastot. Keväällä 2022 mallistossa on kolme eri paksuutta kelin, treenin ja hikoilun mukaan.

Odlo käyttää paljon merinovillaa, johon on sekoitettu Tencel-puukuitua kulutuskestävyyden parantamiseksi. Kesän 2022 tuotteista noin 50 prosenttia valmistetaan Euroopassa.

Iso huomio on myös naisten urheiluliiveissä, joissa on tarjolla kolme eri tason tukea. Mallistossa on liivejä kuppi- ja kirjainkoon mukaan.

This article is from: