5 minute read

SPORTTIALAN AJANKOHTAISET

Next Article
UUTUUSPALSTA

UUTUUSPALSTA

UUTUUSKIRJA VIE PITKILLE PYÖRÄRETKILLE ERI PUOLILLE SUOMEA

Suomi on retkipyöräilijän paratiisi. Kaunista luontoa ja innostavia paikkoja riittää, tieverkosto on tiheä ja telttailu helppoa. Kokenut retkipyöräilijä Matti Rämö antaa uudessa Pyöräillen Suomessa -kirjassaan (Minerva kustannus 2021) ohjeita pyöräretken suunnitteluun ja valmisteluun. Minne mennä, mitä ottaa mukaan, miten huomioida sää, mitä syödä, missä yöpyä, pitääkö pyörää osata korjata.

Advertisement

Vinkkien jälkeen Rämö kertoo kahden viikon pyöräilymatkastaan Itä-Lappiin. Saimaan yli pääsee lautalla. Kiutaköngäs kohisee. Perillä Tuntsajoella mieli lepää. Matti Rämö on helsinkiläinen Yle Teksti-TV:n toimittaja, joka on kirjoittanut aiemmista pyörämatkoistaan kahdeksan muuta kirjaa.

POLAR ELECTRO OY ON NIMITTÄNYT UUDEN TOIMITUSJOHTAJAN

Polar Electro Oy on nimittänyt Sander Werringin uudeksi toimitusjohtajaksi. Werringin on aikaisemmin vastannut yrityksen globaalista myynnistä ja toiminut johtoryhmän jäsenenä. – Perustuen Werringin aiempaan tulokselliseen toimintaan yhtiön eri tehtävissä olemme vakuuttuneita hänen kyvystään johtaa ja kehittää yhtiötä tavoitteenaan kasvattaa kuluttajayleisöämme ja laajentaa brändimme läsnäoloa globaalisti, Polarin hallituksen puheenjohtaja Sari Säynäjäkangas kertoo. – On hienoa päästä johtamaan globaalia asiantuntijatiimiä ja toivon, että saamme joukkoomme myös uusia lahjakkaita työntekijöitä lähitulevaisuudessa, Werring kommentoi.

Werringin mukaan Polarin vahvuutena on yli 40-vuoden kokemus puettavasta teknologiasta, sekä aito pyrkimys auttaa kuluttajia parantamaan suorituksiaan ja löytämään liikunnan ilo.

SUOMALAINEN EXEL LANSEERAA PADEL-MALLISTON

Padel on tällä hetkellä yksi maailman nopeimmin kasvavia mailapelejä. Myös Suomeen on noussut viime vuosina useita padel-halleja, joiden käyttöaste on erittäin korkea.

Jatkossa padelia pääsee pelaamaan kotimaisella urheiluvälineosaamisella tehdyillä mailoilla, sillä Exel on laajentanut mallistoaan maasto- ja alppihiihtosauvojen ja salibandymailojen lisäksi myös padel-mailoihin. – Meillä on komposiittiosaamista, jota näiden mailojen valmistamiseen tarvitaan. Lähtömme mukaan padeliin ajoittui lopulta erinomaisesti, vaikka itsekin yllätyimme siitä, että laji kasvaa näin kovaa vauhtia ympäri maailmaa, toimitusjohtaja Kari Halonen Exel-tuotemerkkiä jakelevasta B4G Group Oy:stä kertoo.

Exelin mailoissa käytetään useita eri teknologioita, jotta jokaiselle pelaajille löytyy juuri sopiva työväline. Eri mallit sisältävät erilaisia hiilikuitulaatuja, joissakin malleissa on jopa Kevlaria. Kaikkiaan malleja on viisi erilaista: aloittelijoille Retee ja Syke, lapsille Snadi, aktiiviharrastajalle Palo ja kilpapelaajille Peto.

Exel Padel-mailat tulevat myyntiin hyvin varusteltuihin urheilukauppoihin ja padel-hallien yhteydessä toimiviin myymälöihin kesäkuun 2021 aikana.

Minea Blomqvist-Kakko perustaa Minni & Friends -golfyhteisön naisille

Minni & Roope Golf School laajentaa toimintaansa perustamalla uuden naisten golfiin ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittyvän Minni & Friends -golfyhteisön, jonka tavoitteena on edistää naisten golfia, kasvattaa naisgolffareiden määrää ja uudistaa lajia. Loppuvuodesta 2018 perustettu Minni & Roope Golf School on kasvanut parissa vuodessa kahden opettajan golfkoulusta jo neljän huippuvalmentajan tiimiksi, ja tänä keväänä mukaan liittyi golfvalmentaja Timo Rauhala. Vaikka alkutaival on sujunut hyvin ja toiminta kasvanut, Minea Blomqvist-Kakko kertoo pitkään jo kokeneensa tarvetta tehdä naisten golfin eteen enemmän. – Mietin, että vaikka golf trendaa lajina nyt ehkä lujempaa kuin koskaan, miksei naisgolffareiden määrä ei kasva samassa tahdissa. Naisilta puuttuu myös monesti tietty yhteisöllisyys, joka kuuluu lajiimme. Tästä kaikesta syntyi idea rakentaa vahva verkosto naisen ympärille ja tehdä jotain sellaista, mitä Suomessa ei olla vielä nähty, BlomqvistKakko kertoo. Yhteisö haluaa jakaa hyvää myös muille. Se onnistuu Sydämellinen kiitos -palvelukonseptin avulla, jossa yhteistyökumppanit ja yritykset voivat antaa hyvää takaisin lahjoittamalla haluamalleen terveydenhuollon ammattilaiselle virkistävän tiimipäivän palautumisen, golfin tai siihen tutustumisen, maittavan ruuan ja hyvinvoinnin merkeissä. – Kiitollisuus ja vastuullisuus kuuluvat arvoihini ja minulle oli alusta lähtien selvää, että Minni & Friends tulisi tekemään toimintansa kautta hyvää muodossa tai toisessa, Blomqvist-Kakko tähdentää. Vetäjinä tulee toimimaan päätoimisesti Minni itse, minkä lisäksi tiimiin kuuluu PGA-pro, golfopettaja Stenna Westerlund, fysioterapeutti ja pilatesohjaaja Terhi Beilinson ja hyvinvointiyrittäjä Tuula Styrman.

Lisätietoja: www.minnifriends.fi

RAB julkaisi untuvan kierrätysjärjestelmän

Equip Outdoor Technologiesin omistama brittiläinen ulkoiluvarusteiden tuotemerkki Rab on aloittanut oman untuvan keräys- ja kierrätysjärjestelmän. Järjestelmä on osa Equipin pitkän aikavälin kestävän kehityksen strategiaa ja se toimii aluksi IsoBritanniassa. Yhtiön tavoitteena on kuitenkin laajentaa Down Collect and Recycle -keräysjärjestelmä maailmanlaajuiseksi. Palvelua tarjotaan aluksi Rabin Isossa-Britanniassa sijaitsevan pääkonttorin yhteydessä ja se käynnistetään yhteistyössä Minardi Piumen kierrätysasiantuntijoiden kanssa. Palvelun myötä kuluttajilla on mahdollisuus tuoda loppuun kuluneet untuvatuotteet, kuten untuvatakit ja makuupussit, Rabin pääkonttorin kierrätyspalveluun. Erityisesti ihmisiä kannustetaan tuomaan keräykseen untuvapeitteitä ja tyynyjä, joita on perinteisesti ollut vaikea kierrättää. Untuva lähetetään sitten Minardi Piumelle puhdistettavaksi. Pesun, käsittelyn ja laatuluokituksen jälkeen untuvaa voidaan käyttää uusiin teknisiin tuotteisiin. Muu kerätty materiaali käsitellään ja kierrätetään muualla, eikä palvelusta ei aiheudu ylimääräisiä kustannuksia loppukäyttäjille. Rab on lanseerannut malliston, jossa hyödynnetään kierrätysuntuvaa.

Tier rohkaisee naisia kokeilemaan sähköpotkulautoja

Euroopan johtava jaettujen pienliikennepalvelujen tarjoaja TIER on lanseerannut Suomessa kampanjan, jonka tavoitteena on rohkaista naisia kokeilemaan sähköpotkulautoja. Kampanjassa ovat mukana Janita Autio, Karoliina Tuominen ja Sara Vanninen, jotka kannustavat eri-ikäisiä naisia käyttämään sähköpotkulautoja turvallisesti, helposti ja hauskasti. Kampanjan taustalla on TIERin missio naisten aseman sekä sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisestä. – Sähköpotkulautojen käyttäjäkunnasta vain noin 33 % on naisia. Tutkimustulokset osoittavat, että muun muassa itseluottamuksen puute saa naiset epäröimään miehiä enemmän uusien kulkumuotojen kokeilemista. Haluamme rohkaista uusia käyttäjiä kokeilemaan sähköpotkulautoja, vaikka liikkeelle lähtö jännittäisikin aluksi, TIERin Suomen toimitusjohtaja Katja Ojala kertoo.

TIERin sähköpotkulaudat ovat ilmastoneutraali liikkumismuoto, joka tarjoaa käyttäjille joustavan tavan siirtyä paikasta toiseen. Yhtiö lataa kalustoaan vain ilmastoystävällisesti tuotetulla sähköllä, joka Suomessa tuotetaan pääosin tuuli- ja aurinkovoiman avulla.

TIER painottaa, että sähköpotkulaudalla ajaminen on turvallista, kun käyttäjät muistavat oikeaoppisen liikennekäyttäytymisen ja noudattavat liikennesääntöjä. Turvallisuus on huomioitu vahvasti myös TIERin sähköpotkulautojen teknologiassa ja varustelussa. Ne on esimerkiksi varustettu kaatumista ilmentävillä sensoreilla, kaksinkertaisella seisontatuella ja vilkuilla.

VUODEN HELKAMA-KAUPPIAS ON JUHA NIKANDER PYÖRÄ-PORISTA

Helkama Velox on valinnut vuoden kauppiaaksi porilaisen Pyörä-Pori Oy:n ja sen yrittäjän Juha Nikanderin. Palkinto myönnetään vuosittain kauppiaalle, joka on onnistunut vuoden aikana esimerkillisesti kehittämään liiketoimintaansa ja asiakaskokemusta sekä edistämään pyöräilyä. Tunnustus on myönnetty jo vuodesta 1984 lähtien.

Pyöräilyn suosion kasvu on näkynyt myös porilaisessa vuonna 1983 perustetussa pyöräilyyn ja lastentarvikkeisiin erikoistuneessa Pyörä-Pori Oy:ssä. – Pyörien kysyntä kasvoi meillä selvästi jo viime kesänä, ja se on jatkunut vilkkaana myös tänä keväänä. Pandemia on aiheuttanut vaikeuksia erityisesti ulkomailta tulevien pyörien toimituksiin. Suomalaisten kuluttajien onneksi meillä on kuitenkin Helkaman oma tehdas Hangossa, josta saimmekin kotimaisia pyöriä varastoon jo hyvissä ajoin, Pyörä-Pori Oy:n toimitusjohtaja Juha Nikander toteaa.

Nikanderin mukaan perinteisten Helkama-mallien, kuten jopojen, Ainojen ja Oivien lisäksi kysyntä suuntautuu yhä enemmän sähköpyöriin. Suosittuja ovat myös KTM-maastopyörät.

KUVASSA VASEMMALTA HELKAMA VELOXIN TOIMITUSJOHTAJA TERO VALTONEN, YRITTÄJÄ JUHA NIKANDER JA HELKAMAN LÄNSISUOMEN ALUEMYYNTIPÄÄLLIKKÖ JYRKI HAKOMÄKI.

HOLMENKOL-TUOTTEET PARMAXILLE

Parmax vastaa jatkossa saksalaisen Holmenkolin suksivoiteista sekä hoitovarusteista, tekstiilien hoito- ja pesuaineista, pyörien pesuaineista ja öljyistä sekä ihonhoitotuotteista.

Parmaxin maahantuonti alkaa 1.6.2021 ja tuotteita on jo saatavilla Parmaxin varastosta.

Holmenkol on panostanut ympäristöystävällisyyteen ollen ensimmäinen eco-sertifioitu suksivoiteiden valmistaja. Toinen esimerkki ovat yrityksen ympäristöystävälliset teknisten kankaiden pesu- ja kyllästeaineet.

Lisätietoja: Parmax.fi

This article is from: