2 minute read

”Ammattidiesel tarvitaan pikaisesti”

”Ammattidiesel pikaisesti käyttöön kuljetusalalle”

Heli Nieminen teksti

Advertisement

–Polttoainekustannusten nousua ei voi siirtää suoraan asiakashintoihin, siitä kärsivät kaikki. Valtion pitäisi ehdottomasti tehdä nyt nopeita ratkaisuja, ja Suomessa pitäisi monen muun EU-maan tavoin ottaa käyttöön ammattidiesel, sanoo turkulaisen Hemmon Kuljetuksen toimitusjohtaja Laura Akin.

Hän pitää tärkeänä sitä, että ammattidiesel koskisi myös esimerkiksi pakettiautoja, eikä vain kuorma- ja linja-autoja. –On epäreilua, jos pakettiautojen diesel maksaa enemmän, koska kuljetustoimitusten toimitusketjun viimeinen vaihe tehdään useimmiten juuri pakettiautoilla, Akin sanoo.

Hän harmittelee, että asian käsittely tuntuu kestävän, vaikka siitä on puhuttu monta vuotta. –Suomessa ammattiliikenteen maksama vero dieselistä on keskimäärin noin 50 senttiä litralta, mikä on yksi korkeimpia koko Euroopassa.

Kuljetusala on matalakatteista toimintaa

Hemmon Kuljetus on perheyritys, jolla on yhteensä 60 autoa aina pienestä pakettiautosta isompiin kuorma-autoihin. Yrityksen autoilla ajetaan vuodessa kaksi miljoonaa kilometriä, joten polttoainelaskut ovat yritykselle suuri kuluerä.

Akin sanoo kiinnittäneensä kirjanpidossa huomiota siihen, että viime kesän jälkeen polttoaineen hinta on suorastaan hypännyt ylöspäin. –Kuljetusala on yleisesti varsin matalakatteista toimintaa, ja se ei kestä näin suurta kasvua polttoainekuluihin. On ihan selvä, että palveluita joudutaan supistamaan. Mikäli emme saa alalle muutoksia kustannuksiin, on hyvä kysymys, ketkä Suomessa hoitavat tarvittavat kuljetukset, jos kuljetusalalle tulee pian konkurssiaalto, Akin kysyy. –Polttoaineen hinta pitäisi saada ehdottomasti samalle tasolle kuin se oli ennen näitä korotuksia, eli noin 25 prosenttia nykyistä alemmaksi, jotta kuljetusliikkeillä olisi mahdollista pärjätä.

Juuri nyt tilanne on päinvastainen, kun ei ole tietoa siitä, paljonko esimerkiksi Ukrainan kriisin vaikutukset tulevat nostamaan polttoaineen hintaa.

Mitä on ammattidiesel?

n Ammattidiesel tarkoittaa kuorma- ja linja-autoille tankatuista litroista maksettavaa veronpalautusta, joka alentaisi yritysten kustannuksia ja mahdollistaisi kotimaisen kuljetus- ja logistiikkatoimialan kilpailukyvyn säilymisen. EU:n hyväksymä ammattidieseljärjestelmä on nyt käytössä kahdeksassa EUmaassa. Korkein palautus, lähes 25 senttiä, on Belgiassa.

n Suomen hallitus ilmoitti helmikuun puolivälissä aloittavansa ammattidieseljärjestelmän valmistelun yhtenä ratkaisuna kuljetusalan energiakriisiin.

Kuva: Hemmon Kuljetus

Täyssähkö-kuorma-auto maksaa kolme kertaa enemmän

Kuljetusalan yrittäjä ei voi maksaa omasta pussistaan jatkuvasti kohoavia kuluja, mutta myös hinnankorotukset ovat vaikeita. –Tällä hetkellä neuvottelemme kaikkien asiakkaidemme kanssa hinnoista, ja se on haastavaa, sillä jokaisesta prosentista käydään paljon keskusteluja. Onneksi monet asiakkaamme ymmärtävät yleisen hinnankorotuspaineen myös meidän kannaltamme, Akin sanoo.

Raskaan liikenteen pitäisi siirtyä vähäpäästöisempiin autoihin, mutta katteiden sulaessa polttoainekuluihin kyseessä on Akinin sanoin ”mahdoton yhtälö”.

Eikä esimerkiksi sähköauto ole oikotie onneen. Akin kertoo, että Hemmon Kuljetukseen on hankittu ensimmäinen täyssähkö-kuorma-auto, joka saadaan käyttöön tänä keväänä. Investointi on kuitenkin kallis. –Täyssähköauto maksaa kolme kertaa enemmän kuin tavallinen kuorma-auto, ja lisäksi tarvitaan latausasema, joka maksaa melkeinpä yhden tavallisen pakettiauton verran.

This article is from: