Wiita-Sanomat 12.1.2017

Page 5

Torstaina 12. tammikuuta 2017

5

Yritysuutiset

Pihtiputaan Jätehuolto osti viitasaarelaiset kumppanit Toiminnot jatkuvat ennallaan ja työpaikat säilyvät. Pirjo Nyman

Mauri Savolaisen omistama Pihtiputaan Jätehuolto Oy on hankkinut omistukseensa Ahti ja Timo Paanasen Viitasaaren Jätehuolto Oy:n ja Aarno Vihtalahden Viitasaaren Paperinkeräyksen. Kyseiset kolme yritystä ovat olleet osakkaina Vaarinvuoren jäteasemaa pyörittävässä Hyötykolmio Oy:ssä, joka siirtyi nyt kokonaan Pihtiputaan Jätehuollolle. – Toiminta jatkuu ennallaan ja yritykset viitasaarelaisina. Viitasaarella säilyy kuusi työpaikkaa. Pihtiputaan Jätehuolto työllistää lisäksi myös kuusi henkeä Pihtiputaalla, kertoo 39 vuotta alalla ollut Mauri Savolainen, jonka oma päätoimipiste siirtyy Vaarinvuoreen. Viitasaaren Jätehuollon entiset asiakkuudet jatkuvat muutoksitta. Ainoastaan laskutuksen tilinumero muuttui vuoden alusta. –  Jos jotain muutoksia tulee, harkitsen niitä rauhassa. Asiakkaiden toivo-

muksia kuunnellaan, Savolainen lupaa. Viitasaaren Jätehuolto on toiminut jo lähes 50 vuotta. Yhtä kauan yritys on huolehtinut kaupungin jätehuoltopalveluista. Perustaja oli Ahti Paananen, joka jäi pois käytännön toiminnasta nelisen vuotta sitten. Siitä lähtien yritystä on vetänyt toinen osakas, velipoika Timo Paananen. Aarno Vihtalahti on pyörittänyt jätepaperikeräystä omistamassaan hallissa Vaarinvuoressa 28 vuotta ja etsinyt aktiivisesti yritykselle jatkajaa jo jonkin aikaa. Nyt paperinkeräys siirtyy Hyötykolmion hallille naapuriin. Entinen halli jää Vihtalahdelle aluksi ”harrastustilaksi”. Hyötykolmion jätteenkäsittelyaseman kiinteistön omistaa Viitasaaren kaupunki. Yritys jatkaa edelleen vuokralaisena. Se toimii siirtokuormausasemana osalle pohjoisen Keski-Suomen kuntien omistaman Sammakkokankaan jätehuoltoyhtiön sekajätteestä. Polttokelpoista yhdyskuntajätettä ei enää lajitella erilleen tämän vuoden alusta lukien. –  Täältä lähtee viikossa 1–2 rekkakuormallista sekajätettä polttoon Leppävirran Riikinvoiman energialaitokselle, kertoo Savolainen. Nyt omistajaa vaihtaneet yritykset hävisivät vuoden lopulla Viitasaaren

kaupungin kiinteistöjen aluekeräyspisteiden jätekuljetusten kilpailutuksen kivijärveläiselle Ympäristöhuolto Kotilainen Oy:lle. Se ei ratkaissut yrityskauppaa, mutta oma vaikutuksensa sillä on ajankohtaan. – Ei leipä olisi loppunut kaupungin urakan poistumiseen, mutta yrityksestä olisi poistunut yksi työpaikka, sanoo Timo Paananen.

” Hyvällä kokonaispalvelulla tullaan pärjäämään. Halvin ei aina ole edullisin vaihtoehto. Mauri Savolainen

Ahti Paananen on laskenut, että heidän tarjouksensa jäi 12 000 euroa kalliimmaksi. Vihtalahti ja Paanasen veljekset pitävät hankintalain tiukkaa tulkintaa hankalana asiana. – Kunnat eivät täysin hallitse kilpailuttamista. Paikallinen kokonaisedullisuus pitäisi voida ottaa huomioon. Savolainen uskoo, että jätehuoltoalan kilpailu lisääntyy. Hän on kiinnostunut Sammakkokankaan urakoista, jotka kilpailutetaan tänä vuonna. – Hyvällä kokonaispalvelulla tullaan pärjäämään. Halvin ei aina ole edullisin vaihtoehto, hän korostaa.

Timo Paananen, Aarno Vihtalahti, Mauri Savolainen ja Ahti Paananen ovat kaikki tyytyväisiä syntyneeseen yrityskauppaan.

TAMMIKUUN TARJOUKSET VÄRISILMÄSTÄ

Tapettiosastomme uudistuu tammikuussa – NYT REMONTTITARJOUKSENA:

viitasaari

Rotinakasseihin ehtii vielä mukaan MLL:n Viitasaaren yhdistys ja Viitasaaren kaupunki organisoivat jälleen yhteistyössä rotinakassit viime vuonna syntyneille vauvoille. Yhdistykset ja yritykset ehtivät vielä mukaan vuonna 2016 syntyneiden vauvojen ja perheiden muistamiseen erilaisilla lahjoituksilla. Tänä vuonna rotinat jaetaan jo neljännen kerran. Mukaan rotinoihin pääsee ottamalla yhteyttä Sari Mäkelään, puhelimitse 040 189 9969 tai sähköpostilla makelansari@hotmail.com. Yhteydenotot asiassa toivotaan mahdollisimman pian, viimeistään kuitenkin 15.2.

Katsastustarkistukset ja -käyttö Pakokaasutestit: bensa ja diesel Rengastyöt, -myynti ja -kierrätys Tuulilasien vaihdot ja -korjaus Kolarikorjaamo, maalaamo Määräaikaishuollot Vikadiagnostiikka Ilmastointihuollot Jakopäänhuollot Nelipyöräsuuntaus Varaosat Pesut ja sisäpuhdistukset

LAMINAATTI CUTTER OAK 2-sauvainen lankkukuosi KL 32, rajoitettu erä

990 m

2

0€ Nouda 1 NKI O ETUKUP kesän a j kevään akoihin! sur maalau i on voimassa Kuponk .2017 30.6 saakka

Kaikki varastossa olevat tapetit -30% ja tilaustapetit -20% LAADUKKAAT SÄLEKAIHTIMET JA RULLAVERHOT ASENNETTUNA EDULLISESTI. KYSY TARJOUS!

-20%

KAIKKI KÄYTÄVÄMATOT tammikuun ajan Meiltä saat mattosi aina sopivan mittaisena omalla mitoituksellasi!

Värisilmä auttaa

VIITASAAREN VÄRI JA TARVIKE OY

Meiltä myös

KYLPYTYNNYRIN (paljun) VUOKRAUS!

Reijo Paananen 040 197 1221 Rantatie 2, Viitasaari Jarmo Salojärvi 040 197 1113 p. 014 571 190 www.varisilma.fi Palvelemme: ma–pe 8–17, la 9–13


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.