4
Vuosaari
Jälkikirjoitus:
Talvisodan lentotukikohta Vuosaaressa Talvisodan syttyessä Vuosaaren Kallahdessa, Ullaksenpuistossa, sijaitsi lentolaivue 36:n tukikohta. Tukikohdassa oli suojissa kellukkeilla varustettuja Blackburn Ripon-tiedustelukoneita. Koneet olivat jo tuolloin uudenaikaiseen sodankäyntiin vanhentuneita. Oheinen Eero Honkasen sotalentäjä Erkki Palosuosta tekemä haastattelu on julkaistu Vuosaari-lehdessä 25.10.2000. Koska Vuosaareen on tuon jälkeen muuttanut melkoinen joukko uusia asukkaita, on varmaankin paikallaan julkaista tuo haastattelu uudelleen. Haastattelu löytyy myös netistä, osoitteesta www.virtualpilots.fi
Elämää Vuosaaren tukikohdassa
Millaista oli elämä Vuosaaren tukikohdassa, millaisia miehiä olivat talvisodan lentäjät - siitä kertoo tässä jutussa yksi heistä, Erkki Palosuo, Ripon-tiedustelukoneen lentäjä ja tähystäjä. Hänen toimipaikkanaan oli sodan alussa Vuosaaressa toiminut lentotukikohta. Erkki Palosuon, 88 (vuonna 2000), askel on keveä ja muisti pelaa hyvin. Muistin tukena ovat myös tarkat muistiinpanot, lentopäiväkirjat, joista selviävät kaikki lennot kellonaikoineen ja päivämäärineen. Palosuo muistelee sotilasuransa alkuaikoja:
Koneet suojaan Kallvikiin
– Vuonna -35 astuin palvelukseen Viipurissa. Kävin ensin tykistöRUK:n ja sitten ilmaRUK:n ja päälle vielä kadettikoulun. – Sotaan lähdin vänrikkinä lentolaivue 36:ssa. Lokakuussa -39 Santahaminassa sijainneita Blackburn Ripon -tiedustelukoneita siirreltiin Vuosaaren Kallvikiin yöksi suojaan. Marraskuussa, suuren salaperäisyyden vallitessa siirtyivät mekaanikot ja lentäjät esikuntineen Vuosaareen. – Määränpää oli meiltä salattu niin hyvin, että esikunta oli yöllä marssimassa jo kohti Porvoota, ennen kuin heidät saatiin ohjattua Vuosaareen. Perillä porukka oli vasta aamuyöstä, nauraa Palosuo. – Pian siirron jälkeen, heti sodan alussa, pyyhälsi 9 neuvostopommittajaa yli Kallvikin pommittamaan Santahaminan tukikohtaa. Onneksi koneemme olivat hyvin suojatut ja tuhoilta Vuosaaressa vältyttiin. Tehtävänämme oli tiedustella merialuetta aina Saarenmaalta Suomenlahden pohjukkaan asti.
Avokoneessa piti olla turkikset päällä
Millainen lennettävä Blackburn Ripon -kone oli?
Lentäjä Erkki Palosuo palkittiin sodassa neljä kertaa vapaudenristillä ja rauhan-aikaan Suomen Leijonan 1. luokan rintamerkillä. Sotilasarvoltaan Palosuo oli majuri.
– Riponit olivat vanhoja, hitaita ja kömpelöitä lennettäviä, vähän oli kuin olisi kylpyammeessa istunut, hekottelee Palosuo. – Mutta ne olivat turvallisia ja helppolentoisia. Koneet olivat avokoneita, joten kaikki mahdolliset turkikset piti vetää päälle, jottei olisi jäätynyt. Tähystäjän varusteina olivat kiikarit. Ja miesten kommunikointivälineenä toimi puhetorvi. – Selkään tai päähän koputtelemalla annettiin myös merkkejä. Esimerkiksi kopautus päähän tarkoitti: Vedä alas!
Ensimmäinen lento oli jäädä viimeiseksi
–Heti ensimmäisellä lennolla koneeni sai tehtäväksi Paldiskin sataman tiedustelemisen - päiväsaikaan! Ohjaajana toimi lentomestari Turkka. Vastatuulessa koneemme nopeus oli pudonnut jo sataseen ja sataman suulla ollut sotalaiva rupesi kiivaasti ampumaan meitä. Halusin kuitenkin päästä vielä lähemmäs, koska tehtävä oli kesken. Samassa Turkka rupesi vetämään konetta ylös. – Syy selvisi minullekin kun näin kaksi Tsaikka-hävittäjää vierellämme. Viime hetkellä pääsimme pilven suojiin ja onnellisesti kotiin. – Tästä viisastumatta seuraavakin lento lähettiin samoihin tehtäviin päivälentona. Koneen miehistö aavisti tulevan kohtalonsa, pudotuksen, ja tämän jälkeen Riponeilla lennettiin vain yölentoja.
meidät ja jäljessä tulleet koneet joutuivat Hiittisissä oman laivaston tulitukseen, kertoo Palosuo. Koneet siirrettiin jo joulukuussa Malmille ja niihin asennettiin kellukkeiden tilalle pyörät. Majoituksemme jäi kuitenkin Vuosaareen sodan loppuun asti. Täällä olimme kuin herran kukkarossa. Meillä oli omat kokit ja ruokailimme Sasekan tehtaan ruokalassa. – Huvila, johon olimme majoittuneet (nykyinen Kallahden Kesäranta Ullaksenpuistossa), oli tosi kylmä, lämmityskulut olivatkin sodan loputtua mahtavat. – Aikaa tapettiin korttia pelaamalla ja englantiakin opiskeltiin. –Kirkkaalla ilmalla uskalsi meren jäällä hiihdellä, ei näet tarvinnut pelätä pommituksia. Kun tuli lentokeikka, meidät haettiin autoilla Vuosaaresta ihan kuin isommatkin herrat! Mutkitteleva tie (Kallvikintie) vei läpi metsäisen Vuosaaren Malmille. Majoitustilat piti laittaa samanlaiseen kuntoon kuin ne olivat sodan alettuakin olleet. Yläkerrasta suurella vaivalla köysillä parvekkeelta alas laskemamme jättiläismäinen kaappikin nostettiin takaisin tusinan miehen voimin. – Talon omistanut vanha täti oli kuitenkin saada kohtauksen kun näki, että olimme vinssanneet kaapin takasin. – Minä kun luulin pääseväni kaapista eroon, voivotti täti! Kaappia emme kyllä alas enää hinanneet, taitaa olla siellä vieläkin, naureskelee Erkki Palosuo.
Jatkosodan seikkailut ilmatorjuntatulessa ja ilmataisteluissa olisivatkin jo toisen jutun aihe. Palosuon sotaretki päättyi kapteenina ja lentueen päällikkönä.
Tutut paikat löytyivät Vuosaaresta
Heitän teräväpäisen teräsvaarin kotiin Töölöön. Ajamme Kallahden kautta. – Tuossahan se meidän ruokalamme oli, osoittaa Palosuo nykyistä kerhotalo Sasekaa. Ja tuohan on se meidän majapaikka, huudahtaa Palosuo Kallahden Kesärannan nähdessään. Ennen Töölöä kysyn vielä, pelottiko koskaan? – Ei, eihän se ollut sen kummempaa kuin tämä autolla ajokaan. – Välillä köröteltiin suoraan ja välillä piti vähän mutkitella!
Erkki Palosuo toimi talvisodassa merilentolaivueen tähystäjänä ja hän muun muassa johti jäätiedustelulentoja jatkosodassa. Jatkosodan aikana Palosuo lensi SB-2-pommikoneella LentoLaivue 6:ssa, sekä 1944 PLeLv 42:ssa Blenheim-koneiden lentueenpäällikkönä. Sodassa upposi eri lähteiden mukaan 12 neuvostoliittolaista sukellusvenettä, joko miinoin, torpedoin, törmäyksellä tai lentokoneiden upottamina. Täyttä selvyyttä eivät itänaapurin auenneet arkistotkaan anna, mutta Palosuon lentokoneella upottamia sukellusveneitä on todistettavasti ollut ainakin kaksi. Jotkut sanovat oikeaksi luvuksi viisi. Ilmeisesti Palosuon tekemistä upotuksista joku on saanut osakseen ansiotontakin kunniaa. Hän itse ei pitänyt saavutuksistaan suurta meteliä. Palosuon armeija-aikaan alkaneet opinnot johtivat lopulta Merentutkimuslaitoksen jääpalvelun johtajaksi 1955–1972 ja myöhemmin geofysiikan professuuriin Helsingin yliopistolle vuosina 1973–1977. Erkki Palosuo ei menehtynyt sodan myrskyihin. Ankarat jääntutkimusmatkatkaan aina Huippuvuoria myöten eivät miestä kaataneet. Hänen kohtalonaan oli menehtyä tapaturmaisesti kaatumisonnettomuuden seurauksena Joensuussa 95 vuoden iässä vuonna 2007. Eero Honkanen
Sukellusveneiden torjuntaa lentokoneilla
Jatkosotakin sujui häneltä lentohommissa. Ensin venäläisillä SBsotasaaliskoneilla torjuttiin sukellusveneitäkin tuloksellisesti ja myöhemmin hän osallistui vielä Lapin sotaan Blenheim-koneilla.
Lentolaivue 36:n muistolaatta Ullaksenpuistossa. Blackburn Riponkoneita valmistettiin vuodesta 1929 lähtien 123 kappaletta, joista lisenssillä Suomessa 25. Maailmassa on jäljellä tuota konetta enää yksi kappale. Se on Suomessa Vesivehmaan ilmailumuseossa odottamassa yhä entisöintiä.
Vuosaaressa olimme ”herran kukkarossa”
Joulukuun alussa -39 lensimme ”surkuhupaisan” lennon Ahvenanmaalle. Maarianhaminassa oma ilmatorjunta yritti tiputtaa
Torstaina 17.10.2013 tuli kuluneeksi tasan 10 vuotta siitä, kun talvisodan lentolaivueen muistoksi paljastettiin muistomerkki Kallahden Ullaksenpuistoon. Vuosijuhlan kunniaksi muistolaatalle laskettiin havuseppele. Tilaisuutta kunnioitti läsnäolollaan myös tukikohdassa palvelleen Erkki Palosuon poika Pekka Palosuo (kuvassa sinisessä takissa). Puhumassa Vuosaari-Seuran puheenjohtaja Anja Hinkkanen.