6
Vuosaari
Jättiprätkät kokoontuivat Vuosaaressa
Boss Hossien komea rivistö Hotel Rantapuiston pihalla. Pohjoismaissa kolmatta kertaa järjestetyn Scandinavian Boss Hoss Rallyn keskuspaikkana toimi tänä vuonna Vuosaaren Hotel Rantapuisto 25.–28.8. Paikalla oli noin 120 Boss Hoss -harrastajaa ja yli 60 Boss Hoss -moottoripyörää eri puolilta maailmaa. Hotellin pihalla pääsi katselemaan mitä erilaisempia jättimotskareita, nähtiin siellä myös muutama kolmipyöräinen Boss Hoss eli trike-moottoripyörä. – Kaukaisimmat vieraat tulivat Australiasta, Yhdysvalloista ja Islannista, kertoi Boss Hoss Club Finlandin presidentti Jari Lainio. Boss Hossia voi huoletta nimittää moottoripyörien mammutiksi, sillä se on maailman suurin sarjavalmisteinen moottoripyörä V8-moottorillaan. Pelkkä pyörän käynnistäminen meinaa saada lähietäisyydellä olevien korvat lukkoon. Boss Hossia on valmistettu Yhdysvaltojen Dyersburgissa Tennesseessä vuodesta 1990, Suomen ensimmäinen jättiprätkä nähtiin 2000-luvun vaihteessa. Maanteiden jättejä päristelee nykyään Suomessa peräti noin 50 kappaletta, kun koko Euroopassa niitä on vain suunnilleen 500. Rantapuiston pihalla pyörineiden moottoripyöräfanaatikkojen keski-ikä oli 50–60 vuoden paikkeilla. – Harrastuksen keski-ikää nostaa eittämättä sen kalleus. Uuden pyörän hinta maalaamattomana voi olla 80 000 euroa, rakennettuna yli 100 000, Lainio sanoi. Lainion mukaan monella Boss Hoss -harrastajalla on toisena pyöränään Harley Davidson. Custom-pyöriä tuunaillaan ystävien kanssa talvisin, eikä kesän polttoainekustannuksetkaan pysy pieninä.
– Matka-ajossa Boss Hossini kuluttaa bensaa 10 litraa satasella. Kun antaa runtua, niin 15–16 litraa menee, raisiolainen Lainio laski. Lainion 600-kiloista moottoripyörää ei parane suuren painonsa takia kaataa, vakuutuksetkin ovat melko hintavia. – Kyllä Boss Hossin poikkeuksellinen voima ja koko saavat aikaan sellaisen fiiliksen, että on tämä kaiken rahan arvoista. Myös nämä kokoontumiset ja ajamiset pitkin maailmaa tekevät harrastuksesta hienon, sanoi tapahtuman iltajuhlaa innolla odottanut Lainio. Teksti: Antti Honkanen Kuvat: Aku Honkanen
Istuimena hevossatula.
Tämän trike-pyörän peräpää jäljitteli Chevrolet Bel Airia.
Vuosaareen tukea soitonopetukseen Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Valtionneuvoston kärkihankkeesta Vuosaaren musiikkikoulun Tuki ry:lle avustusta 12 500 euroa kuluvalle lukuvuodelle kouluilla tai niiden läheisyydessä järjestettävään soitonopetukseen, jonka tarkoituksena on Näppäritoiminnan laajentaminen. Opetus aloitetaan lähiviikkoina Kanavan ja Auringonpilkun kouluilla sekä Saseka-talossa. Toiminta kohdentuu 1. ja 2. luokan oppilaisiin. Soittimet ovat viulu, kontrabasso ja kitara. Lisätietoa www.vuomu.fi.