Vuosaari-lehti 26/2011

Page 4

4

Vuosaari

Nyt meni farssiksi

”Koira saa paikan” Vuotalossa Vuosaarelainen Teatteri IHME tuo ensi-iltaan Simo Ojasen tekstiin perustuvan farssin, joka käsittelee vakavaa aihetta komedian keinoin. Aaltosen Hessu on tavallinen sälli, joka hakee töitä. Siis ihan mitä tahansa duunia: tiskausta, kenkien plankkausta, varpaankynsien leikkuuta, vaikkujen kaivuuta… Tarjolla ei kuitenkaan ole kuin koiranvirkoja. Mutta ehkäpä siinä onkin oikotie sakeampaan elämään? Työmarkkinoiden tarjonta ja kysyntä kohtaavat mehevästi, kun Hessu saa duunin, jota pian kaveritkin kadehtivat. Kansan syvät rivit nousevat lopulta kapinaan, josta paisuu kapakanvaltauksen kautta ministeritason kysymys. Paljon kohkausta ja samalla räknätään ihmistyön arvoa. Mikä on ihmisen hintalappu, saati koiran? Näytelmän ohjaa omintakeisesta mutta viihdyttävästä tyylistään tunnettu ohjaaja Martti Mäkelä: ”Kun Teatteri IHME pyysi minua ohjaamaan ”Koiran”, ihastuin heti. Pentti Saarikoskea siteeraten: juopot ja huorat ovat paljon parempaa seuraa kuin jotkut intellektuellit ja fariseukset. Näytelmä on täynnä hauskasti vinksallaan olevia hahmoja, mutta näillä syrjäpolun kulkijoilla on sydän paikallaan.” ”Komedia ei synny ilman tragiikkaa. Siksi olemme tuoneet näytelmässä esille myös tummia sävyjä. Silti täytyy muistaa, että

Kesäjuhlat la 20.8.

Teatteti IHME esittää Koira saa paikan -näytelmää Vuotalossa eloKuva: Eero Hildén kuun loppuun asti. teatteri on ennen kaikkea ”play” eli leikki. Joten panta kaulaan ja menoksi! Hau hau!” Teatteri IHME toteuttaa teatteriesityksiä ja muuta kulttuuriohjelmistoa, sekä tarjoaa ilmaisutaidon harrastus- ja koulutusmahdollisuuksia. Pääpaino on harrastajien toiminnassa, jota ammattilaiset tukevat. Syksyllä mahtuu taas lisää harrastajia mukaan. Jos kiinnostuit, liity jäseneksi osoitteessa www.teatteriihme.fi<http://www. teatteriihme.fi>.

Näytökset (huomaa eri kellonajat): pe 12.8. klo 18 (ensi-ilta) la 13.8. klo 16 su 14.8. klo 16 ke 17.8. klo 18 to 18.8. klo 18 la 20.8. klo 16 su 21.8. klo 16 ke 24.8. klo 18 to 25.8. klo 18 pe 26.8. jo klo 17 (Taiteiden yö) Paikka: Vuotalo. Liput: 14/12 €. Lisätiedot: www.teatteriihme.fi http://www.teatteriihme.fi

Juhannustanssit vuosaarelaisittain ”Kun kuulin, että Vuosaaren Kesäteatteri tekee täksi elokuuksi Hannu Salaman vuonna 1964 ilmestyneen kohuromaanin Juhannustanssit sijoitettuna Vuosaareen ja tähän päivään, niin ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt tehdään kulttuuriteko. Kuuluhan Juhannustanssit suomalaisen kirjallisuuden historiaan jumalanpilkkaoikeudenkäynteineen.” Näin sanoo kesäteatterilainen Markku Partanen, joka näyttelee tanssipaikan ovimiestä. Juhannustanssit on Vuosaaren Kesäteatterille Salaman romaanin pohjalta käsikirjoittanut Taina West, sen on ohjannut – vuosaarelaisille jo parin vuoden takainen tuttu – Erkki Saarela. Esitykset jatkuvat koko elokuun ja ovat sirkusteltassa Vuosaaren Aurinkolahdessa, Juhannusruusunkuja 5, Villa Lill Kallvikin kupeessa. ”Eräänlaista sirkustahan me teemmekin, meiltä vain puuttuvat eläimet. Tosin sorsa näyttelee merkittävää osaa erään riidan synnyttämisessä”, kertoo selvästi innostunut ohjaaja Erkki Saarela ensi-illan kynnyksellä. Eikä halua paljastaa enempää tästä episodista. ”Suomalaisen kesän huippu, se kiihkein yötön yö, on aina ollut juhannus humaltumisineen ja rakastumisineen, riitoineen ja sopimisineen. Tätä kaikkea on kuvannut Hannu Salama romaanissaan, ja tätä kuvaa myös Taina Westin dramatisointi, joka on hyvinkin uskollinen alkutekstille”, kertoo Saarela elokuisessa kuumassa alkuillassa teltan vielä odottaessa lopullista valmistumistaan.

Pureeko 1960-luvun ilmapiiri tämän päivän ihmisiin? ”Eivätkö ihmiset ole aina olleet samanlaisia? Ovatko Aristoteleen draamat vanhentuneita? Ihmiset ovat kautta vuosisatojen rakastaneet. Suomessa yötön yö on siihen houkutellut niin 1960-luvun pirkanmaalaisia kuin varmasti 2000-luvun vuosaarelaisiakin”, filosofoi ohjaaja ja jatkaa, että tässä esityksessä on rakastelukohtaus tehty hienovaraisesti viitteellisenä. Miten ammattilainen ohjaa harrastajanäyttelijöitä? ”Täytyy olla yhtä aikaa tiukka ja hellä. Yritän löytää kunkin näyttelijän ominaispiirteen. Kun ensin olen tiukasti ja tarkkaan ohjannut, niin sen jälkeen voi löysätä, mutta pomo pitää aina olla ja ohjat tiukasti ohjaajan käsissä. Harrastajanäyttelijöiden suuri innostus korvaa ammattitaidon puutteellisuuden”, kehuu Saarela näyttelijöitä, joista monet hän tuntee jo kahden vuoden takaa. ”Kuuluisa ”jumalanpilkkasaarna” on esityksessämme kokonaisuudessaan. Mielestäni se on välttämätöntä, jotta katsoja voi arvioida sitä tämän päivän perspektiivistä. Voihan tietysti olla, että minä saan syytteen jumalanpilkasta ja presidentti Tarja Halonen sitten armahtaa minut”, velmuilee ohjaaja. Vuosaarelaisten Juhannustansseihin löysi tiensä Markku Paranen ystävän vinkkauksesta. Onneksi löysi, sillä miehiä ei tahtonut ilmaantua. Nyt heitä on riittävästi. Partanen on uusi tässä porukassa, mutta vanha tekijä muista harras-

Varma syksyn merkki on nähdä pikkukoululaiset valikoimassa innokkaasti reppujansa. Vuosaari-Seuran syyskausi aloitetaan iloisesti lauantaina 20.8. Vuosaaren Kesäjuhlien merkeissä kello 11-15 Lohikäärmepuistossa. Luvassa on ohjelmaa koko perheelle. Mari Kätkä ja Laululaukku leikittää pikkuväkeä. Nukketeatterinäytökset kertovat Lohikäärmeprinsessasta. Hembölen kotieläintarhan poni ja aasi odottavat pikkuratsastajia. Nuorisotalon tanssijat ja etnisen musiikin ryhmä tuovat väriä messutorille, jossa myös vuosaarelaiset järjestöt esittelevät toimintaansa. Tarjolla on vohveleita, kahvia, makkaraa ja tietysti arpajaisia. Pomppulinna ja ratsastus ovat ainoat maksulliset huvit. Teatteri Ihme Vuotalossa klo 15 ja Vuosaaren Kesäteatteri Lill Kallvikissa klo 19 houkuttelevat teatteriin. Ravintola Mainingissa tarjotaan klo 19 alkaen ilmaiset kakkukahvit 80 ensimmäiselle Vuosaari-Seuran 45-vuotisjuhlavuoden merkeissä ja mainio Saseka Houseband tahdittaa aikuisten iltaa. Sunnuntaina 21.8. on Vuosaaren kirkossa klo 11 kansanlaulumessu Luomakunnan sunnuntain kunniaksi. Sakarat laulupelimannit yhtyeineen kansallispukuisina laulattavat Anna-Mari Kaskisen sanoittamia suomalaisiin kansanlauluihin sovitettuja messusävelmiä. Johanna Joronen saarnaa.

Sjökullan torppamiljööseen on tilaisuus tutustua klo 14-15. Kahvio on auki ja yhteislaulut raikuvat. Samalla voi ilmoittautua talkootehtäviin. VuosaariSeura pyrkii saamaan torppaa kuntoon ennen talvea. Saimmehan myös Helsingin lähiörahastolta avustusta korjauksiin. Sjökullasta lähtee kaupunkipolkukävely Meri-Rastilan ulkoilualueelle klo 15. Retki päättyy Vuosillan Veneilijöiden tuvalle sillan äärelle. Lohikäärmepuiston lauantaiselle messutorille voi vielä ilmoittautua mukaan: anja. hinkkanen@netsonic.fi. Liikeyritykset pääsevät mukaan tarjoamalla arpajaisvoittoja Vuosaari-Seuralle. Lokakuussa juhlitaan mm. kulttuuritorin merkeissä Columbuksessa 8.10. Virkeää alkavaa syyskautta! Anja Hinkkanen

Katja Kantaselle pronssia Kalevan kisoista Turun Paavo Nurmen Stadionilla kamppailtiin viikonloppuna yleisurheilun Suomen mestaruuksista. Vuosaarelainen Katja Kantanen, 20, työnsi työnsi naisten kuulassa oman ennätyksensä 15.03, jolla irtosi komeasti SM-pronssia. Voiton vei Nokian Urheilijoiden Erkki Saarela wants you! tajaryhmistä. Hän on näytellyt sekä Helsingin Ylioppilasteatterissa, että Nälkäteatterissa. Teatterikärpänen iski parikymppisenä. ”Meillä on hyvä, innostunut, tiivis ryhmä, jossa on hienoa olla mukana”, sanoo naistenmiestä mielellään näyttelevä Partanen. ”Kulttuurihistoriaa ollaan tekemässä”, vakuuttaa kirjaan jo nuoruudessaan tutustunut Markku. Juhannustanssien tunnelmaan pääsee Vuosaaren Kesäteatteriesitysten myötä siis koko elokuun. Viimeinen esitys on 28.8 klo 15. Näytelmässä on sen verran ronskia tekstiä, että se on kielletty alle 13-vuotiailta. Liput: 17 € lippu.fi ja ovelta. Lisätietoja: www.vuosaarenkesateatteri.com Liisa Tukkimäki

Suvi Helin, 26, tuloksella 15.15 ja hopealle työnsi moniottelija Niina Kelo, 31, tuloksella 15.13. Katjan valmennuksesta on viime syksystä vastannut Conny Karlsson, joka itsekin työnsi miesten kuulan pronssille.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.