Vuosaari-lehti 14/2016

Page 6

6

Vuosaari

Wanhoja mainoksia vuosien varrelta

Musiikin juhlaa

Alla mainoksia Vuosaari-lehdistä vuosilta 1965–67.

Kuvassa Nupel ja Ronja Kizmaz viulutunnilla.

Wuorexin tavaratalossa Pohjoisella ostarilla myytiin muun muassa perämoottoreita. Halpoja olivat markka-aikaan!

Oliko urheiluseuralla pikkutuhmat pikkujoulut?

Käytännöllinen ohje pullojen avaamiseen.

”Musiikki on ainoa maailmankieli, sitä ei tarvitse kääntää, siinä puhuu sielu sielulle.” Tämä kirjailija Bertold Auerbachin lause tiivistää Vuosaaren Musiikkikoulun johtoajatuksen nettisivullaan. Koulu juhlii tänä vuonna kymmenettä toimintavuottaan. Se on vakiinnuttanut paikkansa isona kulttuurivaikuttajana kaupunginosassamme. Oppilaita on jo kolmisensataa, pianisteja, viulisteja, sellistejä, musiikkileikkikoulun oppilaita ja iltapäivätoimintaan osallistujia kolmella eri koululla. Liisa Winberg, koulun perustaja ja rehtori, muistelee erästä tapahtumaa kymmenen vuotta sitten. – Meillä oli tiedotustilaisuus tulevasta toiminnastamme. Kun se loppui ja sali tyhjeni, huomasin salissa yksinäisen naisen. Menin hänen luokseen, hän ei puhunut suomea eikä englantia. Sitkeästä selityksestä ymmärsin, että hän halusi lapsensa opiskelemaan musiikkia. Nainen oli Gulistan Kizmaz, perheen esikoinen oli silloin 9- ja toinen lapsi, Merve, 7-vuotias. Lisää lapsia syntyi, Ronja ja Nupel. Kaikki lapset käyvät koulun ohella soittotunneilla. Merve hyväksyttiin myös Pop- ja Jazzopistoon opiskelemaan laulua ja pianonsoittoa. – Ei minun tulevaisuuteni ole kuitenkaan pääasiallisesti musiikin parissa, vaikka se onkin tärkeä osa elämääni, hymyilee lahjakas Merve.

Miksi Suomeen?

Entäpä jos pankkirosvo olisi vienyt koko konttorin?

Huippumuotia!

Turkin ja Syyrian rajalta, Mardin Nusaybin kaupungista alkoi Kizmazin kurdiperheen vaikea matka viisitoista vuotta sitten. Pakoon sotaa ja väkivaltaa. Kahden pienen lapsen kanssa Suomeen. – Ensimmäinen vuosi kului Mellunmäessä, sitten muutimme Vuosaareen, kertoo perheen isä Nizamettin. Hän on ollut Suomen kansalainen jo viitisen vuotta. – Vaikea koe, kielen kirjoittaminen ja ymmärtäminen. Kielen oppiminen on kuitenkin tärkeää. Se on avain muuhun uuden maan kulttuuriin, sanoo Nizamettin. He tulivat maahamme Ruotsin kautta, pakolaisina. Nyt elämä on tasaantunut Vuosaareen. Istumme Kizmazin kauniissa kodissa herkkupöydän äärellä ja ihmettelen, miksi he päätyivät Suomeen, miksei Ruotsiin. – Luin vuonna 1994 Turkin armeijakirjastosta Grigori Petrovin kirjan Valkoliljojen maa, Suomi.

Vaikutuin siitä suuresti. Kurdien epätoivoista tilannetta, vainoja ja maattomuutta pakeneville Suomi tuntui taivaalta, vakaalta ja turvalliselta, muistelee Nizamettin, suurperheen sitkeä isä. Kirja ilmestyi ensimmäistä kertaa 1923 ja turkinkielinen laitos Istanbulissa 1968. Siinä Suomea esikuvana käyttäen kirjailija kertoo, kuinka alikehittynyt maa voi kehittää aineellista ja henkistä kulttuuriaan. Seuraillaan Snelmannin matkoja ja ajatuksia. Kizmazin perheen arkielämä täyttyy työnteosta, lasten koulun käynnistä, musiikista. – Tilanne on toki helpottunut. Lapset kasvaneet, työmme va-

kiintunut. Alussa oli vaikeampaa, en puhunut kieltä. Olin kotiäitinä neljän pienen lapsen kanssa. Taloudellisesti oli tiukkaa, mutta selvisimme. Tein monenlaista työtä, nyt avaan kahvilan joka aamu kello kymmenen perheyrityksessämme, Meri-Pizzeriassa Puotilan venesatamassa, hymyilee Gulistan. Vuosaaren musiikkikoulu on toiminut oivana kotouttajana ja tukikohtana niin Kizmazin perheelle kuin monelle muullekin monikulttuurisessa Vuosaaressa. – Meillä soi aina. Joskus naapureiden harmiksikin. Siksi haaveemme tulevaisuudessa onkin perisuomalainen omakotitalo. Siellä olisi tilaa lapsille ja musiikille, toteaa kuin yhdestä suusta Kizmazin koko perhe. Kotimaahan ei voi palata. Turkki on sekasortoisessa tilassa, heidän kotiseuduilla Kurdistanissa käydään urbaania, julmaa kaupunkisotaa. – Täällä on meidän tulevaisuus, tänne jäämme. Vaikka huoli ja ikävä painavat, monet sukulaiset ja ystävät ovat siellä sodan keskellä. Toiveemme ovat samat kuin useimmilla vanhemmilla, lapsille koulutus ja työtä. Musiikki ja musiikkikoulumme Vuosaaressa on helpottanut ja tuonut iloa arkeemme, sanovat Kizmazit. Kyllikki Holopainen

Kizmazin perhe koolla.

MYYMÄSSÄ ASUNTOA ? Vertaa välityspalkkioita ! Asunto - osakkeet:

Yksiö - KIINTEÄ välityspalkkio 1.999 e Kaksio - KIINTEÄ välityspalkkio 2.999 e Kolmio - KIINTEÄ välityspalkkio 3.999 e 4 huonetta - KIINTEÄ välityspalkkio 4.999 e 5 huonetta ja yli - KIINTEÄ välityspalkkio 5.999 e Palkkiot sisältävät arvonlisäveron 24 % Sovi ilmainen arviokäynti: 0440 666 666 Arvotalo Kiinteistönvälitys LKV Oy Marjaniemenranta 8 A, 00930 Helsinki

edullisempi.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.