KISSA PÖYDÄLLE

Tampereen yliopistossa opiskelee vajaat parikymmentä ukrainalaista vaihto-opiskelijaa. He haluavat saada äänensä kuuluviin.

issat ovat Suomessa suurempia kuin Ukrainassa.

Maryna Shahovan taivastelu saa minut pohtimaan, ovatko suomalaiset kissat todella suurempia kuin ukrainalaiset lajitoverinsa. Mistähän ero johtuu?

Tarkemmalla tarkastelulla toteamme, että kissakahvilan Hugo taitaa vain olla poikkeuksellisen tuhti yksilö. Ehkä kissat ovat yleensä samankokoisia.

Maryna Shahova, Kateryna Steshenko ja Mariia Mykhailenko ovat ukrainalaisia vaihto-opiskelijoita Tampereen yliopistossa. Olemme sopineet tapaamisen kissakahvilaan, koska kaikki kolme ovat vannoutuneita kissaihmisiä. Shahova ja Mykhailenko lyövät kättä päälle sen merkiksi, etteivät he edes pidä koirista. Paitsi huskyista. Ja corgeista. Ja mopseista.

Mykhailenko tuli Suomeen ensimmäisenä. Hän saapui syyslukukaudella, Steshenko ja Shahova seurasivat vuodenvaihteessa. He eivät tunteneet toisiaan etukäteen, vaikka tulevat samasta yliopistosta. Shahova opiskelee sosiaalityötä, Steshenko tietojenkäsittelytieteitä ja Mykhailenko sosiologiaa. Heidän kotiyliopistonsa Ukrainassa on National University of Kyiv-Mohyla Academy (KMA). Kampus näyttää kuvissa pramealta, pilarit raidoittavat julkisivua.

Suomessa kaikki kolme asuvat Hervannassa. Shahovan mielestä Hervanta on vähän outo paikka asua. Onko se erillinen kylä vai osa Tamperetta?

Mykhailenko yllättyi kaupungin luontonäkymistä.

”Äitini kysyi, asunko metsässä. Sanoin, että se on Tampere”, Mykhailenko sanoo.

Tampereen yliopistolla on KMA:n lisäksi Ukrainassa kaksi Erasmus-partneriyliopistoa, molemmat niistä Kiovassa. Sää on siellä tähän aikaan vuodesta melko samanlainen kuin Tampereella. Muutama miinusaste ja märkää lunta. Kaupat ja kahvilat ovat auki. Ilmahälytykset ujeltavat yhä useimpina päivinä.

TAMPEREEN yliopistossa on helmikuun puolivälissä kirjoilla 16 ukrainalaista vaihto-opiskelijaa. Ukrainalaisia perustutkinto-opiskelijoita on vähemmän kuin viisi ja tohtoriopiskelijoita kuusi.

Kaikki Suomen korkeakoulut ovat

Klisäksi myöntäneet erillisen opinto-oikeuden Ukrainasta lähteneille opiskelijoille. Esimerkiksi avoimen yliopiston opintoja voi tällöin suorittaa ilmaiseksi. Tällaisen tutkintoon johtamattoman koulutuksen opiskelijoita oli helmikuussa Tampereen yliopistossa 23.

Luvut ovat pieniä. Ukrainasta paenneiden ja tilapäistä suojelua Suomesta saaneiden määrät ovat huomattavasti suuremmat.

Maahanmuuttoviraston mukaan helmikuun puoliväliin mennessä tilapäisen suojelun hakemuksia oli tullut vireille Ukrainan kansalaisilta yli 49 000 kappaletta. Sisäasiainministeriön arvio on, että Suomeen voi vuonna 2023 tulla 30 000–40 000 ukrainalaista hakemaan kansainvälistä suojelua.

”Korkeakoulutuksen puolella tilanne ei ole ihan sama”, sanoo Tampereen yliopiston kansainvälisen opiskelun ja integraation tuen päällikkö Joanna Kumpula

Ukrainalaisten opiskelijoiden määrä vaihtelee.

”Joissain tilanteissa opiskelijat ovat palanneet kotiin vähän aikaisemmin, koska sodan aikana on ollut tilanteita, jolloin on tuntunut, että voisi olla helpompi asua kotona.”

Ensimmäisellä lukukaudellaan Suomessa Mykhailenko tunsi syyllisyyttä.

”Olin turvassa, mitään ei voisi tapahtua minulle täällä. Jätin perheeni ja ystäväni, jotka ovat vaarallisissa olosuhteissa. Mietin, miten voin jatkaa opiskeluja, miten voin käydä bileissä, miten voin olla onnellinen, kun tilanne Ukrainassa on sellainen.”

Ensimmäisinä kuukausina hän tunsi olevansa jähmettynyt.

”En tiennyt, onko minulla lupa olla onnellinen.”

Muut samaistuvat. Shahova sanoo, että hän tuntee Suomessa pelkoa joskus enemmän kuin kotona Ukrainassa. Hän kävi kotimaassaan ensiapukurssin, ja valmiudet auttamiseen tuovat mielenrauhaa.

”Ukrainassa tiedän, että voin aut- taa vaikkapa ystäviäni tai naapureitani, jos heille sattuu jotain. Täällä en pysty auttamaan heitä.”

Kevätlukukaudella syyllisyyden tunteet ovat antaneet tilaa omaan elämään keskittymiselle.

”Oma yliopistoni ja vaihtoyliopistoni antoivat minulle tämän mahdollisuuden hankkia kokemuksia, saada uusia ystäviä ja levittää tietoisuutta Ukrainan tilanteesta”, Mykhailenko sanoo.

VIIME keväänä Joanna Kumpulalla oli tiimissään henkilö, joka selvitti, millaisia palveluita saatettaisiin tarvita ukrainalaisten opiskelijoiden tukemiseksi. Venäjän hyökkäyksen jälkeen ensimmäiset opiskelijat saapuivat Ukrainasta Tampereelle pääsiäisen aikaan.

Ukrainan kielen osaamista tiimissä ei ole, mutta venäjän kielen taitaja löytyy. Opiskelijat tietävät tukihenkilöiden yhteystiedot.

Yhteisönä opiskelijat on otettu hyvin vastaan, Kumpula sanoo. Opiskelijat ovat antaneet palautetta, että heidät on huomioitu hyvin ja he ovat viihtyneet. Tukea rakentaessa on pyritty huomioimaan erilaiset tarpeet.

”Emme ole rakentaneet suurta koneistoa, koska heitä ei ole paljon.”

Tampereen kaupunki perusti keväällä ukrainankielisen kriisitukipisteen. Se oli tärkeä väylä Suomessa jo olleiden opiskelijoiden ensimmäisten tuntemusten purkamiseen sodan alettua.

Kaikki Euroopan unionin valtiot ovat lupautuneet myöntämään jokaiselle Ukrainasta tulevalle tilapäisen suojelun vuodeksi. Suojelu jatkuu nyt automaattisesti toisella vuodella.

21 Kissakahvilassa vaihto-opiskelijat kiittelevät Tampereen yliopistossa erityisesti tuutorointia, kivaa opiskelija-asuntoa ja muiden opiskelijoiden ystävällisyyttä.

Shahova on kuitenkin selvästi pettynyt siihen, että Tampereen yliopisto ei tarjonnut tiloja Ukrainaa tukevan näyttelyn järjestämiseen.

”On monimutkaista sanoa, että koemme olomme täysin tervetulleiksi.”

Tampereen yliopiston viestintäjohtaja Anna-Maria Maunu sanoo, että näyttelystä kieltäytymisen taustalla olivat käytännön syyt. Pyyntö näyttelytilan saamiseen tuli myöhään, ja kaavaillut päivämäärät olisivat osuneet perioditauolle. Järjestäjät löysivät projektille uuden näyttelytilan Tullintorilta.

Shahova laittaa kuitenkin minulle viestiä vielä pari viikkoa haastattelun jälkeen.Yliopisto onkin suostunut näyttelyn järjestämiseen. Paikka päätetään pian.

Projekti, johon näyttely kuuluu, on nimeltään Unissued Diplomas. Näyttelyssä asetetaan esille 36 tutkintotodistusta opiskelijoilta, joiden opinnot jäivät hyökkäyssodan syttymisen takia kesken. He eivät koskaan saaneet tutkintoaan loppuun, koska kuolivat sodassa.

Osa heistä opiskeli samassa yliopistossa kuin Shahova, Mykhailenko ja Steshenko. Kuolleet opiskelijat olivat heitä nuorempia, noin 19–21-vuotiaita. Osa oli asevoimissa, osa vapaaehtoisia, osa siviilejä.

Näyttelyssä ovat tutkintotodistusten lisäksi esillä heidän kuvansa ja lyhyet elämäntarinansa.

Näyttelyn lahjoituksista kerätyt tuotot ohjataan KMA:n järjestön kautta sodan vaikutusten keskellä eläville opiskelijoille ja heidän perheilleen.

Projektin tarkoitus on lisätä tietoisuutta sodan vaikutuksista ihmisten elämään.

”Tarkoituksena on näyttää, miltä se tuntuu meistä. Kun olen kertonut suomalaisille, että olen Ukrainasta, he ovat olleet ehkä hämillään, kun eivät ole tienneet, mitä sanoa”, Steshenko sanoo.

Shahova sanoo, että oudointa on tajuta, että suurin osa ihmisistä ei ajattele sotaa. Se sattuu.

”Projekti on niille opiskelijoille, jotka ovat jo kuolleet. Omia läheisiäni on kuollut.”

Pidämme pienen tauon, noudan servettejä. Kissat torkkuvat.

IHMISET kutsuvat kissoja lähemmäksi samanlaisella äänteellä sekä suomeksi että ukrainaksi: kis kis. Shahova huomauttaa, että joskus kun hän kävelee Hervannassa kotiin myöhään illalla, vanhat miehet kutsuvat myös häntä samalla tavalla. Kis kis

Se ei saa hänen oloaan varsinaisesti turvattomaksi, koska Duon liepeillä pyörivät vanhat miehet näyttävät häntä heikommilta. Catcalling on kuitenkin epämukavaa.

”Sitä tapahtuu varmaan jokaisessa maassa.”

Suhtautuminen pelottavina pidettyihin asioihin on sodan myötä ehkä muuttunut. Kun kolmikko oli reissussa Kööpenhaminassa, hostellissa alkoi palohälytys.

”Emme kuulleet sitä, koska olemme tottuneet hälytyksiin. Mitä meil- le voisi täällä edes tapahtua, pommitus?”, Mykhailenko sanoo ja nauraa. Ehkä pommikin voisi tulla, mutta tuskin.

Viranomaiset käskivät kaikki ulos hostellista. Jotkut juoksivat ulos paniikissa ja puolialasti, ukrainalaiset eivät. He pakkasivat tärkeät tavaransa rauhallisesti ja siirtyivät ulos.

He tietävät, miten hälytyksen sattuessa toimitaan. Mykhailenko luettelee ohjeet ulkomuistista.

”Pysy rauhallisena. Laita tärkeät dokumentit, läppäri ja rahat laukkuun ja mene ulos. Olemme toistaneet sitä todella monta kertaa. Kiovassa saattoi olla ilmahälytyksiä kolme tai neljä kertaa päivässä.”

Kaikilla kolmella on puhelimissaan sovellukset, jotka ilmoittavat ilmahälytyksistä Ukrainassa. Sovelluksen näkymässä on pitkä lista hälytysten alkamis- ja päättymisaikoja.

Haastattelupäivänä ilmahälytyksiä on ollut Kiovassa kaksi. Kello on kaksi iltapäivällä.

Shahova unohti poistaa sovelluksen tullessaan Suomeen. Sovelluksen hälytys on todella kovaääninen.

”Olin junassa, kun ilmahälytykset alkoivat Lvivissä. Puhelimeni alkoi huutaa, ja muut matkustajat katsoivat, että mitäs hittoa.”

Nykyään hälytyksen äänenvoimakkuutta voi muuttaa, Steshenko huomauttaa. Kun hän oli Ukrainassa, hän seurasi pelkästään sovelluksen hälytyksiä. Steshenko ei enää oikeastaan edes kuule ilmahälytyksiä, koska asui niin lähellä hälytystornia.

Vaikka suhtautuminen hälytyksiin on arkipäiväistynyt, sodan äänet ovat jättäneet jälkensä. Mykhailenko ei voi enää nukkua ilman kuulokkeita ja melatoniinia.

”Olin Kiovassa ja läheinen kylä oli vallattu. Kuukausien ajan kuulimme jatkuvasti pommituksia ja muita sodan ääniä. Etenkin helmi- ja maaliskuussa venäläiset tekivät hyökkäyksiä yöaikaan. En pysty nukkumaan ilman kuulokkeita, koska kuulen kaiken.”

Shahova on tottunut nukkumaan pommitusten äänien keskellä. Hän asui lähellä Butšaa ja Irpiniä.

”En täysin tiennyt, mitä siellä ta- pahtuu. Ajattelin, että ne ovat kaukana, ja voin mennä nukkumaan turvallisesti. Toisinaan pommitukset olivat todella äänekkäitä.”

Joinakin öinä Shahova heräsi todella kovaäänisiin räjähdyksiin. Hän kysyi äidiltään, mitä tapahtui. Äiti vastasi: ei mitään.

”Tajusin, että äänet olivat vain päässäni. Sitä kesti ehkä kuukauden.”

MUUT opiskelijat ovat olleet pääosin ystävällisiä. Suomalaiset saattavat kuitenkin olla myös tökeröjä ja tietämättömiä. Kun Mykhailenko kerran oli Tampereella yökerhossa, joku tuli kysymään häneltä, oliko sota jo loppunut Ukrainassa. Olihan ukrainalainen Mykhailenko klubilla tanssimassa ja näytti iloiselta – ehkä ilouutinen oli vain mennyt kysyjältä ohi!

”Mietin, että et voi olla tosissasi. Odotatko minun itkevän 24/7 vai mitä ihmettä?”, Mykhailenko sanoo.

Muut myötäilevät. On kuluttavaa olla jatkuvasti shokissa. Välillä täytyy vain elää.

Sodasta on tullut myös mediassa normaalia, Shahova pohtii. Uudet ja shokeeraavat asiat kiinnostavat ihmisiä. Jos kuolinluvuista kuulee uutisissa joka päivä, niistä voi lopulta tulla vain numeroita.

Mykhailenkon sydäntä lämmittää huomata, jos joku on selvästi hyvin perillä Ukrainan tilanteesta. Hänelle on tärkeää, että ihmiset ovat kiinnostuneita Ukrainasta ja seuraavat uutisia.

”Sota ei ole tylsä tv-sarja, jonka voi kääntää pois päältä, jos kyllästyy.”

Tampereen yliopiston yhteistyö Venäjän ja Valko-Venäjän organisaatioiden ja instituutioiden kanssa on jäädytetty. Joanna Kumpula arvelee, että yhteistyö tulee pysymään jäässä jonkin aikaa sodan päättymisen jälkeenkin.

Jäädytys tarkoittaa sitä, että valtioiden välillä ei enää tapahdu minkäänlaista liikkuvuutta opiskelijoiden eikä henkilökunnan suhteen.

”Meillä totta kai on venäläisiä opiskelijoita, mutta he ovat perustutkinto-opiskelijoita. He ovat saaneet opinto-oikeuden Suomesta omilla meriiteillään ja jatkavat opintoja kuten ennenkin”, Kumpula sanoo.

Myös uudet yksityishenkilöt voivat yhä hakeutua kaikkiin Suomen korkeakouluihin. EU on kuitenkin asettanut sanktioita, ja sanktiolistat tarkistetaan jokaisen uuden opiskelijan kohdalla.

Venäjän aloittamaa hyökkäyssotaa on kestänyt yli vuoden verran. Vaikka sota on yhä käynnissä, koulutusmaailmassa puhutaan Kumpulan mukaan jo jälleenrakentamisen vaiheesta. Katseet kohdistuvat jo siihen, miten yhteistyötä voidaan jatkaa sodan päättyessä.

Sadat koulurakennukset ovat tuhoutuneet täysin. Yhtenä konkreettisena toimena Tampereen yliopiston arkkitehtipuolella on perustettu eri- tyinen koulutusmoduuli, joka keskittyy jälleenrakentamiseen.

”Halu auttaa ja tukea on ollut kova.”

Kumpulan mukaan Tampereen yliopisto on jo käynyt keskusteluja ukrainalaisten partneriyliopistojen kanssa. Kaikissa keskusteluissa näkemykset painottuvat vahvasti siihen, miten yhteistyöllä voidaan tukea ukrainalaista korkeakouluyhteisöä.

Yksi tärkeä viesti partneriyliopistoilta on ollut aivovuodon välttäminen. Pelkona on, että sodan aikana maasta lähteneet ukrainalaisopiskelijat jäävät ulkomaille ja Ukraina jää vaille osaamista.

”Tärkeintä on etsiä keinoja tukea sitä, että opintojen keskeytyessä ukrainalainen tutkinto saadaan loppuun”, Kumpula sanoo.

Steshenko, Shahova ja Mykhailenko palaavat Ukrainaan kesän alussa. Opinnot jatkuvat heti, koska heidän kotiyliopistossaan lukukausia on kolme. Kaikilla kolmella on edessään paljon kursseja ja projekteja. Shahova haluaisi jossain vaiheessa mennä uudelleen vaihtoon, mutta ei vielä tiedä, mihin maahan. Steshenkolla on kesällä käytännön harjoittelu ja paljon kurssitöitä.

Mykhailenko pääsee takaisin kissansa luo. Kissan nimi on Masya, pieni.

“Kehräys ja pörröinen turkki auttavat lievittämään stressiä ja unohtamaan kaikki ongelmani ainakin hetkeksi. Nyt Masya asuu perheeni kanssa Kiovassa. Hän on hyvissä käsissä, joten en ole huolissani.” III

Diplomityö selvitti, miten yritys voisi parantaa urheilumarkkinoiden liiketoimintaansa – ”Opin, ettei työlle kannata asettaa liian tiukkoja raameja.”

Atte Ilonen: ”Laitoimme työnantajan ja yliopiston ohjaajan kanssa päät yhteen, jotta keksimme hyvän diplomityöaiheen. Päädyimme urheilumarkkinoiden liiketoiminnan kehittämiseen, koska se oli sekä tieteellisesti kiinnostava että käytännöllisesti yritystä palveleva aihe.

Diplomityön tarkoituksena oli selvittää, miten datapohjaista reaaliaikaista järjestelmää voitaisiin kehittää ja minkä tekijöiden pitää olla kunnossa tällaisen järjestelmän toimimiseksi urheilumarkkinoilla. Halusin saada konkreettisen vision siitä, mitä yrityksen kannattaisi tehdä seuraavaksi.

Urheilumarkkinoihin työ rajautui kohdeyrityksen tarpeiden takia, mutta sattumalta oma kiinnostus urheiluun löytyi valmiiksi. Tutkimustani voi hyödyntää etenkin jääkiekossa ja jalkapallossa, joten oma lajikiinnostus osui sopivasti niihin.

Datapohjaisella reaaliaikaisella järjestelmällä tarkoitetaan automatisoitua datan keruuta ilman, että ihminen vaikuttaa siihen. Esimerkiksi jääkiekon televisioinnissa mietitään, näytetäänkö katsojille erän kovin laukaisija vai nopein luistelija. Minä selvitin, miten tätä jo tapahtuvaa toimintaa voidaan viedä askel eteenpäin. En itse perehtynyt datan keruun teknisiin yksityiskohtiin, vaan yritin selvittää, miten tuottaa mahdollisimman paljon lisäarvoa katsojille.

Toteutin työn laadullisesti ja haastattelin sekä kohdeyrityksen omia edustajia että heidän asiakkaitaan. Haastatteluaineistoa täydensin benchmarkkaus-menetelmällä, jolla vertailin julkisista lähteistä saatavia tietoja keskenään.

Olisin halunnut enemmän haastateltavia, mutta kohdeyrityksen asiakaskunta on Suomessa pieni ja aikaa oli rajallisesti, joten piti tyytyä vähempään. Opin, ettei työlle kannata asettaa liian tiukkoja raameja, koska visio tulee muuttumaan työn edetessä.

Vaikka urheilu oli genrenä tuttu, reaaliaikaiset ja datapohjaiset markkinat olivat minulle suhteellisen vieraita. Halusin saada mahdollisimman hyvän lähtötiedon ennen empiiristä vaihetta, joten tein kirjallisuuskatsauksen täysin valmiiksi ennen haastatteluja. Se osoittautui toimivaksi tavaksi, vaikka kirjallisuuskatsauksen tekeminen oli työläin vaihe. Kun järkevän lähdeaineiston löytäminen tuntui mahdottomalta, sain vertaistukea samaan aikaan diplomitöiden kanssa kamppailevilta läheisiltä.” III

DIPPA

» OTSIKKO: "Reaaliaikaisten datapohjaisten palveluiden mahdollistaminen urheilumarkkinoilla."

» MITTA: 71 sivua.

» ALA: Tuotantotalous.

» KAUAN KESTI? 7 kk:tta.

» JÄIKÖ TRAUMOJA? "No sen verran, että en halua ainakaan seuraavaan kahteen vuoteen sitä itse lukea. Mutta sanotaanko, että kyllä se noin puolen välin jälkeen alkoi muuttua ilon puolelle."

Gradu

» OTSIKKO: "Yhdessä jalkapallokentillä

- Kokemuksia sekajoukkueissa harrastamisesta."

» MITTA: 106 sivua.

» ALA: Kasvatustietieteet.

» KAUAN KESTI: Reilu vuosi.

» JÄIKÖ TRAUMOJA? "Ei tästä traumoja jäänyt."

Urheilua Eri Kentill

”Prinsessakouluilla on tarkoitettu hyvää, mutta lopputulos on päinvastainen.”

– Gradu perehtyi sukupuolten tasa-arvoon jalkapalloharrastuksessa

Helena Hakala: ”Olen pelannut koko ikäni jalkapalloa ja huomannut, kuinka huonossa asemassa tytöt ja naiset ovat jalkapallomaailmassa. Halusin syventyä kokemaani ja herätellä keskustelua aiheesta, joten pro gradu -tutkielmani aiheeksi valikoituivat kokemukset sekajoukkueissa pelaamisesta ja niiden valmentamisesta. Aiheessa yhdistyivät myös liikunta-aiheinen kandidaatin tutkielmani ja fysioterapeuttikoulutuksen opinnäytetyöni.

Olin jo pitkään seurannut mediakeskustelua aiheen ympärillä, mutta viimeisen niitin aihevalinnalle antoi Suomen Palloliiton Frozen-jalkapallokoulun lanseeraaminen, jolla haluttiin saada lisää tyttöjä harrastuksen pariin. Erilaisilla prinsessajalkapallokouluilla on aina tarkoitettu hyvää, mutta lopputulos on päinvastainen. Tällaiset projektit luovat mielikuvia siitä, ettei tytöille voi tarjota samanlaista jalkapalloa kuin pojille. Haastatteluaineistosta selvisi, että sekajalkapallojoukkueista on enemmän hyötyä kuin haittaa, ja lähes kaikilla oli päällimmäisinä positiivisia kokemuksia. Haastateltavat kokivat sekajoukkueet yhdenvertaistavana kokemuksena ja tytöille fyysisesti hyödyllisenä, vaikka sosiaalisten kokemusten joukkoon mahtui myös ikäviä tilanteita. Tyttöjen haastatteluissa toistui kokemus syrjityksi tulemisesta. He olivat kokeneet fyysisiä ylilyöntejä esimerkiksi kaksinkamppailuissa pojan kanssa.

Aluksi tarkoituksenani oli kerätä vain tyttöjen kokemuksia, mutta aihetta pyöritellessä haastateltavien tarve tarkentui. Haastattelin kolme naista, kaksi miestä ja kaksi valmentajaa, joilla kaikilla oli kokemusta sekajoukkueista. Päätin käytännön syistä haastatella vain täysi-ikäisiä ihmisiä, joten pelaajat puhuivat lapsuuden ja nuoruuden kokemuksistaan.

Valitsin menetelmäkseni kokemusten tutkimiseen sopivan fenomenologisen lähestymistavan. Analysoin haastatteluaineiston IPA-menetelmällä (Interpretative Phenomenological Analysis), jonka avulla etsin teemojen välisiä yhteyksiä ja muodostin niistä taulukoita. Vaikeinta tutkielman tekemisessä oli menetelmän valitseminen ja paisuneen haastatteluaineiston analysoiminen.

Tuleville lopputyön ja etenkin haastattelujen kanssa kamppaileville vinkkaisin, että vähempikin riittää. Koko maailmaa ei tarvitse haalia tutkittavaksi.” III