







”Ollaan vaan me
”Ollaan vaan me
Kesän ajan kirkonmäen maamerkkinä on ollut valtava telttarakennelma. Huolimatta työmaalta näyttävästä kirkosta, toiminta kirkkosalissa on jatkunut normaalisti kesän konfirmaatioita ja konsertteja myöten. Remontin on tarkoitus valmistua lokakuun loppuun mennessä.
Teltan alta syksyllä paljastuva remontoitu kirkko näyttää ulkoisesti hyvin samanlaiselta kuin aiemmin. Meillä on kuitenkin uusittuna vesikatto, viemäröinnit, salaojat, kellotorni, alaparkkipaikka ja monta muuta asiaa. Lisäksi meillä on lopultakin aulatiloissa esteettömät wc-tilat.
Remontin jälkeen kirkon katolle tulee aurinkovoimala tuottamaan päästötöntä sähköä. Sen jälkeen voimme tituleerata kirkkoamme vaikka voimalakirkoksi, josta saamme monta vertauskuvaa tuleviin saarnoihin.
Tällä hetkellä valtavan telttakatoksen alle peitetty kirkkomme symboloi osuvasti Vanhassa Testamentissa kuvattua pyhäkkötelttaa Jumalan kansan vaelluksella. Telttakatos muistuttaa myös siitä kristillisestä käsityksestä, että elämä on viime kädessä kuin pitkä telttaretki.
Paavali kirjoittaa tästä seuraavasti: ”Me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen telttamajamme puretaankin, Jumalalla on taivaassa meitä varten ikuinen asunto, joka ei ole ihmiskätten työtä.” (2. Kor 5:1)
Telttaretki-laulussa sanotaan samalla tavoin toiveikkaasti:
Niin muistetaan et ollaan vaan me telttaretkellä
Ja vaikka joskus pimeässä täällä pelkäisin
Tää retki suuren Luojan kädessä on kuitenkin.
Tervetuloa mukaan toimintaamme syksyllä ja tutustumaan remontoituun kirkkoomme! Kiitos sinulle, että olet mukana mahdollistamassa kirkkomme remontointia ja toimintaamme!
Vesa Koivisto Kirkkoherra
MESSU eli ehtoollisjumalanpalvelus
Järvenpään kirkko, Kirkkotie 4 A
joka sunnuntai | klo 10
Myös verkossa seurakunnan YouTube-kanavalla.
Betonimessu
Järvenpään kirkko, Kirkkotie 4 A ti 2.9. | klo 18
Kaikenikäisten messun toteuttavat nuoret ja nuoret aikuiset. Musiikista vastaa nuorten messubändi.
Syyskauden avausmessu
Järvenpään kirkko, Kirkkotie 4 A su 7.9. | klo 10
Syyskauden avausmessu kutsuu mukaan. Kirkon remontti on jo loppusuoralla. Se valmistuu loppusyksyn aikana.
Hiljainen ehtoollinen
Kaikki syksyn messut löytyvät sivulta 34.
Elävän veden kappeli, Kansakoulunkatu 13 C torstaisin | klo 18
Kappeli on auki rukousta ja hiljentymistä varten klo 17 alkaen.
Valon messu
Seurakuntasali, Kirkkotie 1 A su 7.9. | klo 17
Musiikkia, rukousta, yhteyttä ja ehtoollista.
Merisunnuntain messu
Järvenpään kirkko, Kirkkotie 4 A su 21.9. | klo 10 kirkkokahvit ja valokuvanäyttely.
Perhemessu
Loutin kerhotalo, Harjutie 2 B pe 12.9. klo 9.30. Tule viettämään iloista kirkkohetkeä, jonka jälkeen kahvitarjoilu.
Jampan messu ja lounas
Jampan sydän, Rekikatu 1 su 28.9. | klo 12
Rukouslaulun ja hiljaisuuden messu
Elävän veden kappeli, Kansakoulunkatu 13 C su 28.9. | klo 17 Rukousta, hiljaisuutta, Taizé-lauluja.
Antti Koski
Tule kyselemään ja kuulemaan ensi vuoden rippikouluista. Ilta rippikouluikäisten vanhemmille.
Järvenpään seurakunnan rippikoulu- ja nuorisotyön pappi Sari Hartikka ymmärtää rippikoulujen arvon.
- Minä rakastan rippikoulua! Mielestäni rippikoulu on todella huikea aarre, jota tulee vaalia. On mahtavaa päästä kulkemaan hetken matkaa nuorten kanssa, tutustua heihin ja heidän ajatuksiinsa, olla yhdessä Jumalan rakkauden äärellä ja kutsua heitä mukaan seurakunnan yhteisöön.
Pappina Sari haluaa heijastaa ympärilleen sanomaa Jumalasta, joka rakastaa niin paljon, ja jolle jokainen on tärkeä, rakas ja korvaamaton.
Rippikoulujen infoilta
Seurakuntasali
Kirkkotie 1 ma 15.9.
Riku Larmalan työtehtäviin kuuluvat ihmisten tavoittaminen, monikulttuurinen sekä yhteiskunnallinen työ. Riku kokee kutsumuksenaan erityisesti niiden kohtaamisen, joilla on epäilyksiä kristinuskon suhteen. Samoin Raamatun opetus kiinnostaa.
Rikun elämän voimalause löytyy Raamatun Psalmeista:
- Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. “ (Ps. 23:4)
Maa elää
Seurakunta on mukana Maa elää -tapahtumassa. Tule tapaamaan meitä!
Jannen kävelykatu
Järvenpää la 6.9. | klo 9 alkaen
4-vuotiaiden
synttärisankarien juhla
Järvenpään seurakunta järjestää suositut synttärijuhlat
kaikille vuoden 2025 aikana 4 vuotta täyttäville lapsille. Tule mukaan iloiseen juhlaan!
Seurakuntasali, Kirkkotie 1 A la 6.9. | klo 15 ja 16.15
Alkuvuodesta täyttäneet juhlivat klo 15 ja loppuvuodesta täyttävät klo 16.15.
Jussi Henttunen
Teologian tohtori Eero Junkkaala vierailee Jatkot-illassa. Hän on tunnettu kirjailija, joka käsittelee teoksissaan mm. Raamatun historiaa ja arkeologiaa, Raamatun tulkintaa sekä hengellisiä teemoja. Jatkot on työikäisten kohtaamispaikka, eri-ikäisille lapsille omaa ohjelmaa.
Katso syksyn aikataulu s. 39
Tervetuloa Järvenpään, Keravan ja Tuusulan seurakuntien yhteiseen retkipäivään, Keravanjärven rannalle! Ohjelmaan sisältyy leppoisaa yhdessäoloa ja tekemistä, ulkoilua ja hartaushetki. Retkellä on uinti- ja saunomismahdollisuus. Retken hinta 10 € kerätään bussissa, ja se sisältää kuljetuksen, ruokailun ja ohjelman.
Lähdemme retkelle klo 9.30, ja paluukyyti lähtee Leiriniemestä klo 16.00. Retkipäivän yhteiskuljetuksesta tulee tarkempi info retkelle lähtijöille.
Leiriniemi
Elävän veden kappeli
Kansakoulunkatu 13 C su 14.9. | klo 17
Kalarannantie 3, Ohkola pe 12.9. Tiedustelut ja ilmoittautuminen 1.8.–28.8. diakoni Mikael Jutila p. 040 683 4729 tai mikael.jutila@evl.fi
Naisten kahvilan ja MiestenPerjantain järjestämässä yhteisessä illassa on vieraana dogmatiikan professori Olli-Pekka Vainio (kuvassa) Helsingin yliopistolta. Illan teemana uskon ja tiedon suhde. Tilaisuus on kaikille avoin. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.30.
kehitysvammaisten kirkkopyhä
Seurakunta järjestää kuljetuksen kirkkopyhään. Retken hinta 10 e (sisältää lounaan, päiväkahvin ja kuljetuksen). Ilmoittautumiset ke 3.9. mennessä: Heli Bergholm p. 040 665 6467. Katso lisätiedot verkkosivuilta tai Keski-Uusimaan-liitteestä.
Tuusulan kirkko, Kirkkotie 34 su 21.9. | klo 10
Naisten ja miesten yhteinen ilta seurakuntasali, Kirkkotie 1 to 18.9. | klo 18
Katso Naisten kahvilan ja MiestenPerjantain syksyn tiedot s. 39–40.
Lähetämme kotiin postitse henkilökohtaisen kutsun syntymäpäiviään 1.7.–31.12. välisenä aikana viettäville 80, 85, 90 ja yli 90 vuotta täyttäville. Saattaja on tervetullut mukaan. Alkuvuonna syntyneiden juhla oli toukokuussa.
Seurakuntasali, Kirkkotie 1, to 25.9. | klo 13–14.30 Lisätietoja antaa diakonissa Mervi Salminen p. 040 769 3114. Ei ennakkoilmoittautumista.
Onko perheeseenne syntynyt vauva tai odotatteko vauvaa syntyväksi?
Vauvan päivä -tapahtumassa on mahdollisuus tutustua vauvaperheiden palveluihin ja toimintoihin Järvenpäässä. Tarjolla baby-brunssi vauvoille ja aikuisille. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
Seurakuntasali
Kirkkotie 1 A pe 26.9. | klo 9.30–12
Kuoro on tarkoitettu ensisijaisesti noin 4–10-vuotiaille. Tiedustelut kanttori
Toni Hintsala p. 040 641 3009.
Loutin kerhotalo, Harjutie 2 B
Harjoitukset alle kouluikäiset klo 17.30–18 ja kouluikäiset klo 17.30–18.30
Katso kaikki syksyn kuorot sivulta 46.
Maanantaisin taiteilemme ja vietämme kaikenikäisten iltapäiväkahveja, tiistaisin syömme maittavaa lounasta. Keskiviikkona vuorossa on Ekavauva-tupa, torstaisin Nuorten vanhempien tupa ja iltatupa. Perjantaisin musisoimme yhdessä.
Tarkemmat ajat ja toimintatuokiot löytyvät s. 36.
Loutin kerhotalo, Harjutie 2 B
Maanantaisin, tiistaisin ja perjantaisin klo 9–15, keskiviikkoisin klo 12–15 ja torstaisin klo 9–19.
Anne Kurittu Järvenpään kirjastolta vierailee Loutin kerhotalossa.
- Aluksi loruttelen ja sitten pidän pop up-kirjastoa eli perheet voivat tutustua vauvakirjoihin ja lainata kirjoja ja tehdä vaikka kirjastokortin, Anne kertoo.
Loutin kerhotalo
Harjutie 2 B ma 29.9. | klo 10 alkaen
pienille ja isoille
Mikkelinpäivän perhemessussa ovat mukana
Sanna-pappi ja lapsikuoro Sulosointu. Messun jälkeen tarjolla maittavaa keittoa seurakuntasalissa.
Mikkelinpäivän perhemessu
Järvenpään kirkko, Kirkkotie 4 A su 5.10. | klo 10
Tule iloiseen ja rentoon kirkkohetkeen, jossa ei tarvitse olla hiljaa tai paikallaan. Vietä aikaa perheesi kanssa ja tutustu muihin vauvaperheisiin. Kirkkohetken jälkeen kahvitarjoilu.
Vauvojen helistinkirkko
Laurilan seurakuntakoti Riihitie 2 to 9.10. | klo 13–14.30
Syysloman päiväleiri 1.–4.-luokkalaisille.
Tule viettämään unohtumattomia hetkiä luonnon helmassa ma–ke 13.–15.10.2025.
Leirillä on luvassa kavereita ja monenlaista hauskaa tekemistä.
Ja mikä parasta, jos ilmoittautujissa on sisarukset, joista toinen on 1.–4. -luokkalainen, vanhempi sisarus pääsee automaattisesti mukaan!
Leirimaksu on 44 euroa. Huomioithan, että leirikeskuksessa on jossain vaiheessa alkamassa remontti, joka saattaa vaikuttaa leirin toteutustapaan tai paikkaan. Pidämme teidät ajan tasalla mahdollisista muutoksista.
Syysloman päiväleiri 13.–15.10.
Ilmoittautuminen 1.9.–30.9. jarvenpaanseurakunta.fi
Meillä on suunnitteilla hauska retkipäivä, joka sopii erilaisille ja erikokoisille perheille.
Saat lisätietoja lokakuun päivästä verkkosivuiltamme heti ohjelman varmistauduttua.
Perheiden retkipäivä la 18.10.
Ilmoittautuminen seurakunnan nettisivujen kautta.
toivekonsertti
Kanttorit esittävät suosikkikappaleita toiveiden mukaan. Ole mukana vaikuttamassa konsertin sisältöön.
Jätä toivelaulusi kirkon aulasta löytyvään laatikkoon tai seurakunnan verkkosivujen palautteisiin:
jarvenpaanseurakunta.fi/toive
Kanttorit: Mikko Haapaniemi, Elina Rantamäki, Toni Hintsala ja Airi Saloniemi.
Järvenpään kirkko
Kirkkotie 4 A pe 24.10. | klo 19
Onni kasvaa yhteisössä
Vietämme Ikäkuukauden 10-vuotisjuhlavuotta ja toivomme virkistystä ja yhdessäoloa ikääntyneiden syksyyn. Lauluja ja runoja isovanhemmuudesta
Seurakuntasali, Kirkkotie 1 la 11.10. | klo 14–15
”Nostanko sinut vai taivutanko oksan”
3 A:ta eli Anni Holma, Anne Myyryläinen ja Anna-Maria Väänänen esittävät lauluja ja runoja isovanhemmuudesta noin tunnin kestävässä iltapäivätilaisuudessa ikäkuukauden kunniaksi. Laulut esittää Anna-Maria, runot Anne ja pianistina toimii Anni, jonka soittoa saadaan kuulla myös sooloesityksenä. Kaikki esiintyjät ovat itsekin isoäitejä, joten omat ajatukset ja kokemukset kuuluvat lauluissa, runoissa ja musiikissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Halutessasi voit ostaa ohjelmalehtisen, jossa tietoa esityksestä ja esiintyjistä.
helmiä
Virkistävä taidehetki ikääntyneille
Jampan sydämessä. Työskentelyä ohjaa ja kaikessa auttaa diakoni Pia Valonen. Mitään taiteellisuutta tai osaamista ei tarvita, paikalle saapuminen riittää mainiosti. Alkuun tarjolla kahvit ja Yhdessä Katettu -verkoston herkkuja. Samalla voit tutustua Jampan sydämen yhteisötaideteokseen (kuvassa).
Jampan sydän, Rekikatu 1 to 30.10. | klo 15–17
Ikäkuun tilaisuuksia:
Samalla sopalla -keittolounas
Seurakuntasali, Kirkkotie 1 A to 2.10. | klo 11–13 to 16.10. | klo 11–13 to 30.10. | klo 11–13 Vapaaehtoinen maksu.
Kanttorien lounaskonsertti
Järvenpään kirkko, Kirkkotie 4 A to 2.10. | klo 13–14
Lounasmusiikki
Elävän veden kappeli, Kirkkotie 6 C to 16.10. | klo 12.30 to 30.10. | klo 12.30
Vanhusten kirkkopyhän messu
Järvenpää kirkko, Kirkkotie 4 A su 19.10. | klo 10
Messussa jaetaan ehtoollista myös penkkeihin. Kahvitarjoilu seurakuntasalissa.
Hyvän mielen-kerho eläkeläisille ja ikääntyneille
Kirkonkulman sali, Kirkkotie 6 A ti 28.10. | klo 13–14.30
Tule viettämään leppoisaa iltapäivää kahvikupposen äärellä viriketuokion ja hartaushetken merkeissä. Ohjaajana diakonissa Mervi Salminen.
Tule viettämään iltaa mukavassa seurassa.
Pukeudu rennon mukaviin vaatteisiin.
Ilmoittaudu yksin tai kaverin kanssa.
K-11-ilta
Seurakuntatalon liikuntahalli
Kirkkotie 1 D pe 31.10. | klo 18–20
Ilmoittautuminen alkaa 8.9. nettisivujemme kautta.
Lisätietoja lähetetään ilmoittautuneille.
Hartaushetki hautausmaan siunauskappelissa, jonka jälkeen sytytämme kynttilän edesmenneille läheisillemme. Yhteistyössä Järvenpään A-kilta ry:n kanssa.
Muistohetki
Järvenpään siunauskappeli
Kaukotie 47 su 26.10. | klo 18
100 uutta mäntyä hautausmaalle
Kuolema on luonnollinen osa myös puiden elinkaarta. Uusien puiden istuttaminen varmistaa sen, että hautausmaan ympäristö säilyy vehreänä ja alkuperäisen suunnitelman mukaisena. Lisäksi puut ylläpitävät ekologista tasapainoa, sekä luovat hautausmaasta rauhallisen ja suojaisan paikan.
Kauriita hautausmaalla
Viime talvien aikana kauriit ovat syöneet haudoilta paljon kukkalaitteita ja levitelleet niitä ympäriinsä. Niille kelpaavat myös jotkin havukasvit, esim. tuijat. Valitettavasti emme pysty estämään kauriiden kulkemista hautausmaalla. Pahoittelemme asiasta mahdollisesti aiheutuvaa mielipahaa.
Uurnametsän laajennus
Luonnonmukaisen uurnahauta-alueen laajennustyöt ovat alkaneet. Työt ovat edenneet suunnitellusti. Alueelle asennettavan kuntan annetaan juurtua vuoden verran. Alue otetaan käyttöön vuona 2027.
Elät muistoissani
Pyhäinpäivänä muistamme edesmenneitä rakkaitamme ja viemme haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia. Yhdessä kynttilät ja lyhdyt muodostavat valomeren, joka valaisee marraskuun pimeyden. Tämä päivä muistuttaa meitä myös toivosta kohdata heidät jälleen.
Pyhäinpäivänä viemme haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia. Tervetuloa pyhäinpäivän hartauteen hautausmaakäyntisi yhteydessä.
Hautausmaan siunauskappeli la 1.11. | klo 16
Hartaudessa luetaan kaikkien viime vuoden pyhäinpäivän jälkeen poisnukkuneiden seurakuntamme jäsenten nimet, joiden lukemiseen olemme saaneet omaisilta suostumuksen. Jokaisen muistoksi sytytetään kynttilä. Muiden vainajien muistolle sytytetään yksi yhteinen kynttilä.
Järvenpään kirkko
Kirkkotie 4 A la 1.11. | klo 18
Tapani Nuutisen Karjalaisen kansan messua on esitetty monilla karjalaisten kesäjuhlilla, kirkkopäivillä ja myös monissa jumalanpalveluksissa ympäri maata. Nyt siihen on mahdollisuus osallistua myös Järvenpään kirkossa. Mukana laulamassa Ainottaret, Kirkkokuoro, Harmonia ja Haarajoen kuoro. Nuutinen on säveltänyt noin 300 laulua. Niistä tunnetuin on hänen Mirjami Lähteenkorvan runoon säveltämä ”Tuli kirkkoon mies ja lapsi”.
Järvenpään kirkko, Kirkkotie 4 A su 2.11. | klo 10 verkossa:
YouTube.fi/jarvenpaanseurakunta
Mukavaa puuhaa ja erilaisia toimintapisteitä koko perheelle. Lounastarjoilu. Tapahtuman päätteeksi vietämme iloista Musamessua kirkossa klo 13.
Perhepäivä
Kirkonmäki
Kirkkotie 4 A la 8.11. | klo 9.30–13
Musamessu
Järvenpään kirkko, Kirkkotie 4 A la 8.11. | klo 13
pe 14.–su 16.11.2025
Leiriniemi, Kalarannantie 3, Ohkola
Ilmoittautuminen 28.10. mennessä seurakunnan verkkosivujen kautta.
Ilmoittautumislinkki avautuu 1.9.2025.
Leiripaikkoja voit tiedustella myös puhelimitse nuorisotoimistosta p. 050 3431616, ma–ke 9.30–11.30.
Katso kaikki kouluikäisten leirit sivulta 38.
Onko reppu valmiina ja leirimieli korkealla?
Nyt kutsutaan kaikki yli 7-vuotiaat koululaiset mukaan syksyn hauskalle viikonloppuleirille!
Luvassa on toimintaa, pelejä, ulkoilua, askartelua ja tietenkin uusia kavereita.
Huom! Leirikeskuksessa on alkamassa remontti, joka saattaa vaikuttaa leirin toteutustapaan tai paikkaan.
Ilmoitamme mahdollisista muutoksista hyvissä ajoin ennen leiriä.
Tule mukaan kokemaan syksyinen viikonloppu!
Tule sytyttämään kynttilä läheisesi muistolle Järvenpään seurakuntatalon edustalle. Kirkossa on mahdollisuus hiljentyä musiikin ja rukouksen sekä kokemusasiantuntijan puheenvuoron ja Raamatun tekstien äärellä. Lämpimästi tervetuloa!
Tapahtumassa mukana Järvenpään seurakunta ja Surunauha.
Seurakuntatalon edessä
Kirkkotie 1 su 16.11. | klo 16.30
Muistohetki kirkossa
Kirkkotie 4 A su 16.11. | klo 17
Järvenpään, Keravan ja Tuusulan seurakuntien perheneuvonta täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Viime vuonna perheneuvojat työskentelivät 653 henkilön kanssa. Palaute on ollut ilahduttavaa.
”Koen keskustelut erittäin hyviksi: tapaamiset ovat helpottaneet oloani, ymmärrän itseäni ja kumppaniani paremmin, keskustelut ovat luontevia, ”ulkopuolinen” ympäristö ja henkilö luo rauhoittavan ilmapiirin. Terapeutti on todella ammattitaitoinen.”
- eräs asiakaspalaute
Juhlavuoden kunniaksi Keravan kirkossa järjestetään perheneuvonnan musiikki-ilta. Illan aikana esitetyt laulut perustuvat työntekijöiden elämänkokemuksiin. Laulujen sanoitukset ovat perheneuvoja Jari Kekäleen käsialaa, sävellykset ja sovitukset on tehnyt muusikko Make Perttilä (kuvassa oik.). Laulut esittää Make Perttilä & Band. Tervetuloa lämminhenkiseen ja elämänmakuiseen iltaan!
Sinun vuorositositarinoita parisuhteesta, ystävyydestä ja elämästä
Klo 18 alkaen glögi- ja piparitarjoilu kirkon alasalissa.
Keravan kirkko Papintie 2 ke 19.11. | klo 19
Seurakunta lähettää joulutervehdyksen järvenpääläisiin koteihin. Jos sinulla on mainoskielto, voit noutaa esitteen marraskuun lopulla seurakunnan toimipisteistä tai tilata sen kotiin verkkosivuiltamme: jarvenpaanseurakunta.fi/palaute.
Ensimmäisenä adventtisunnuntaina lauletaan Hoosiannaa kirkossa ja aloitetaan jouluun valmistautuminen.
1. adventtisunnuntain messu Järvenpään kirkko, Kirkkotie 4 A verkossa:
YouTube.fi/jarvenpaanseurakunta su 30.11. | klo 10
Seurakuntatalo, Kirkkotie 1 su 30.11. | klo 11.15–13
Tule viettämään mukava hetki askartelun merkeissä. Alle kouluikäiset huoltajan kanssa. Laurilan seurakuntakoti, Riihitie 2 ma 24.11. | klo 14–17.30. Kirkonkulman sali, Kirkkotie 6 A ke 26.11. | klo 14–18
Joulun tunnelmaa ja puuhaa Jampassa. Tarkemmat tiedot löytyvät seurakunnan sivuilta.
Kutsumme 75-vuotiaat ja sitä vanhemmat seurakuntalaiset joulujuhlaan lähettämällä kaikille kotiin henkilökohtaisen kutsun. Järjestämme neljä joulujuhlaa.
Joulujuhla 1. ma 1.12. klo 13–14.30
Joulujuhla 2. ti 2.12. klo 13–14.30
Joulujuhla 3. ke 3.12. klo 13–14.30
Joulujuhla 4. to 4.12. klo 13–14.30
Seurakuntatalo
Kirkkotie 1 Saattaja on tervetullut mukaan.
Lisätietoja juhlista antaa diakonissa Mervi Salminen p. 040 769 3114
Jampan sydän
Rekikatu 1
ma 1.12. | klo 17–19
Kehitysvammaisten joulujuhlassa syödään joulupuuroa, nautitaan musiikista ja hiljennytään hartauteen.
Tule viettämään iloista kirkkohetkeä, jonka jälkeen kahvitarjoilu.
Loutin kerhotalo
Harjutie 2 B pe 5.12. | klo 9.30
Kehitysvammaisten joulujuhla
Seurakuntakeskus, Kirkkotie 1 pe 5.12. | klo 10 alkaen Ennakkoilmoittautuminen ke 19.11. mennessä Marjo Jantuselle p. 050 343 1616 ma–ke klo 9.30–11.30
Suomen Lähetysseuran Kauneimmat Joululaulut kaikuvat jälleen maailman lasten puolesta.
Tilaisuudet löytyvät: kauneimmatjoululaulut.f i
Katso myös kaikki joulutilaisuudet ja joulukonsertit seurakunnan verkkosivuilta: jarvenpaanseurakunta.fi/joulu
Päivitämme sivut lähempänä joulua.
”Palestiinan moninaiset jumalakuvat ennen monoteismia”.
Vanhankirkon sali
Kirkkotie 2 B
Ke 10.12. | klo 18
Tietokirjailija ja teologian tohtori Ville Mäkipelto (kuvassa) kertoo uuden kirjansa ”Jumalan synty” teemoista. Miten ja miksi juutalaisuuteen, kristinuskoon ja islamiin kuuluva yksijumalaisuus kehittyi Levantissa? Miten alueen vanhemmat jumalakuvat jättivät jälkensä siihen, millaisena Jumala nykyään nähdään?
Katso kaikki Ikkuna Palestiinaan -illat sivulta 42.
Kun kriisi yllättää tai elämässä on muuten vaikeaa, voi diakonia olla apuna ja tukena.
Diakoniavastaanotolta on mahdollista
saada/hakea mm. ohjausta ja neuvontaa, keskusteluapua, sielunhoitoa, aineellista tai taloudellista tukea
• Diakonian vastaanoton ajanvaraus: Kirkkopihan diakoniatoimisto (Kirkkotie 3C)
Ajanvaraus diakoniatyöntekijälle
ma ja to klo 9–10 paikanpäällä tai
p. 050 571 1889
Jampan sydän
Rekikatu 1
Ajanvaraus diakoniatyöntekijälle
ma klo 9–10 paikanpäällä tai
p. 050 571 1889
Diakoninen vanhustyö on kotiympäristössä tapahtuvaa kohtaamista, johon voi sisältyä keskustelua, palveluohjausta, hartaushetken viettoa, yhdessä laulamista, rukousta, ehtoollisen viettoa, yms. Kun mieltäsi painaa jokin asia tai sairauden tai toimintakyvyn heikentymisen vuoksi kaipaat kiireetöntä ja luotettavaa kuuntelijaa kotiin, niin otathan yhteyttä. Voit tulla myös seurakunnan tilaan keskustelemaan mieltäsi painavista asioista. Ohjaamme ja annamme tietoa myös Keusoten ja Järvenpään kaupungin palveluista. Tapaamme mielellämme sinua!
Diakonissa Marketta Hyytiäinen 050 436 0548, marketta.hyytiainen@evl.fi
Diakonissa Mervi Salminen 040 769 3114, mervi.salminen@evl.fi
Tilapäistä lastenhoitoa
Muksukulma
Kirkonkulman päiväkerhotila, Kirkkotie 6 H
Tiistaisin klo 9–11
Tilapäistä lastenhoitoa alle kouluikäisille lapsille. Muksujen iltakulma
Kirkonkulman päiväkerhotila, Kirkkotie 6 H
Tiistaisin klo 17–19
Tilapäistä lastenhoitoa yli 2,5 vuotiaille lapsille.
• Ilmoittautuminen molempiin lastenhoitoihin tekstiviestillä numeroon 050 462 4351/Anne
Vuori. Viestissä on mainittava lapsen nimi, ikä ja huoltajan puhelinnumero. Ryhmien koko vaihtelee ilmoittautuneiden ikäjakauman mukaan. Saat vahvistuksen paikasta viestillä.
Tukea lapsiperheille arjen pulmiin
• Yhteydenotot marianne.aho@evl.fi, p. 040 542 2341
Puhelimitse ma klo 12–13 ja to klo 9–10
Sekasin-chat
12–29-vuotiaille
auki vuoden jokaisena päivänä www.sekasin.fi
Ratkaisukeskeistä
Walk in -terapiaa 12–29-vuotiaille nuorisotila Temalin yhteydessä, Emalitehtaankatu 2, J-rappu. torstaisin | klo 17–19, 4.9. alkaen
• nuorisotyönohjaaja Johannes Joenpelto johannes.joenpelto@evl.fi, p. 040 643 3023
Järvenpään, Keravan ja Tuusulan seurakuntien perheneuvonta p. 050 428 8150 tai jätä soittopyyntö: perheneuvonta.jarvenpaa@evl.fi.
Parisuhteen parhaaksi
Parisuhteen vuorovaikutustaitoja voi opetella. Puhumiseen, kuuntelemiseen ja ristiriitojen ratkaisemiseen liittyvät taidot vaikuttavat parisuhteen hyvinvointiin merkittävästi. Kurssilla keskitytään vuorovaikutustaitoihin.
Kurssin teemoja ovat:
• Kuinka kuuntelen toista? Miten ilmaisen itseäni?
• Mitä on riitely? Voiko ristiriitoja ratkaista luovasti?
• Miten tunteet vaikuttavat vuorovaikutustilanteessa?
Parisuhdekurssi ei sovi akuutissa kriisissä oleville pareille. Lastenhoito järjestetty. Ohjaajina ovat Minka ja Jarkko Hauta-aho.
Vuorovaikutustaidot parisuhteessa -parisuhdekurssi
Leiriniemi, Kalarannantie 3, 04530 Ohkola 31.10.–2.11.2025 Hinta on 150 €/pari + 25 €/lapsi Järvenpään seurakunnan jäseniltä (ilman majoitusta 100 €/pari + 25 €/lapsi. Muut 200 €/pari + 25 €/lapsi (ilman majoitusta 150 €/pari + 25 €/lapsi). Hinta sisältää täysihoidon. Omat lakanat ja pyyhkeet mukaan!
• Tiedustelut ja ilmoittautumiset viim. ma 6.10. p. 050 577 4450 pauliina.nurminen@evl.fi
Kirkon keskusteluapusinua varten
Palveleva puhelin avoinna joka päivä | klo 18–24 p. 0400 221 180
(Operaattorisi veloittaa puhelusta liittymäsopimuksesi mukaan pvm/mpm)
Lähde vapaaehtoiseksi!
Lähde vapaaehtoiseksi päivystäjäksi
Palvelevaan puhelimeen, chattiin tai nettiin. Koulutamme tehtävään (Teams-koulutukset) ja tuemme vapaaehtoisia päivystäjiä.
• Kysy lisää tehtävästä
Minna Kotajärvi p. 040 729 3807 minna.kotajarvi@evl.fi
Kirpputori Kirppu
Vain muutos on pysyvää!
Tällainen lausahdus tulee mieleen, kun katsoo mennyttä Kirpun kevättä ja alkusyksyä. Joskus muutos voi tulla sisältä, on vain pakko tehdä asiat toisin, erilaisella ja raikkaammalla tavalla. Tunne, ettei entiseen voi jäädä voimistuu ja sisäinen pakko ajaa muutokseen. Kirpulle muutos tuli uuden myymälän sisustuksen myötä, sillä saimme ostettua edullisesti vaaterekkejä alueen vaateliikkeestä ja siitä se sitten lähti, se uudistuminen. Joskus muutos tulee ulkoapäin, kuten koko
Järvenpään seurakuntaa koskeva kirkon remontti.
Remontin aika haastoi meitä kaikkia Kirpulla työskenteleviä. Erityisesti selväksi tuli, että kirpputorimme on tullut rakkaaksi paikaksi niin asiakkaille kuin vapaaehtoisille - Kirpulle on vain niin kiva tulla.
Remontin myötä ajatukset luonnon säästämisen merkityksestä ja kierrätyksen tärkeydestä vahvistuivat. Kirpputori Kirppua vaatteiden ja tavaroiden kierrättäjänä tarvitaan ja kirpputorit ympäri Suomea ovat myös yhteiskunnallisesti merkittäviä. Luonnossakin kaikki kiertää, fyysinen olomuoto muuttaa vain muotoaan. Luonto on jatkuvassa muutoksen tilassa, eikä kukaan kyseenalaista sitä tai kapinoi sitä vastaan.
Sanotaan, että muutos on mahdollisuus, emmehän jätä käyttämättä ja hyödyntämättä sitä, kun se tulee kohdallemme?
Paula Muru-Laakso luennoi väreistä syksyllä Kirpussa. Katso Kirpun Facebook-sivut!
Kirpputori Kirppu
Järvenpään kirkon alakerta, Kirkkotie 4 C (sisäänkäynti Kansakoulunkadun puolelta) Kirpputori avoinna: ti, ke, pe 10–14, to 10–18 ja la 11–15. p. 050 407 1002
Jos haluat tulla vapaaehtoiseksi Kirpulle, soita diakoni Merjalle p. 050 434 4822.
Yhteisökoulutus
Haluaisitko oppia tuntemaan itseäsi paremmin ja vahvistaa omia voimavarojasi? Toivoisitko lisää taitoja yhteisössä toimiseen ja sosiaalisten verkostojen vahvistamiseen? Kaipaisitko tukea ja työkaluja vapaaehtoistyöhön?
Järjestämme syksyllä 2025 yhteisökoulutuksen, jossa perehdymme itsensä tuntemiseen, vuorovaikutukseen ja siihen, kuinka yhteisö rakentuu.
Kokoonnumme 5 kertaa Vanhankirkon salissa (Kirkkotie 2 A) seuraavasti:
la 20.9. klo 10–15, to 2.10. klo 17–19.30, la 18.10. klo 10–15, to 30.10. klo 17–19.30 ja la 15.11. klo 10–15.
Ystävätoiminnan työnohjaus
Vanhankirkon Oliivi, Kirkkotie 2 B
Keskiviikkoisin 17.9., 15.10., 12.11. ja 10.12. klo 14–15.30
Tervetuloa mukaan vanhat ja uudet vapaaehtoiset ystävät ja soittoystävät sekä asiasta kiinnostuneet.
• Lisätiedot diakoniatyöntekijä Satu Kippo p. 040 503 7235 satu.kippo@evl.fi
• Ilmoittautuminen
5.9. mennessä ohjaajille diakonissa Mervi Salminen p. 040 769 3114 mervi.salminen@evl.fi tai
diakoni Merja Korhonen p. 050 434 4822 merja.a.korhonen@evl.fi
Ryhmään mahtuu 10 henkilöä. Osallistujat haastatellaan ennen ryhmän aloitusta. Koulutus on maksuton.
Etsivä, välittävä ja tavoittava työ ikääntyneiden parissa jatkuu
”Mistä apua, kun sitä tarvitsee?”, pohtii moni ikääntynyt. Tähän kysymykseen olemme yhteistyössä Keusoten Ikääntyneiden asiakasohjauksen ja Järvenpään kaupungin toimijoiden kanssa halunneet ja haluamme vastata.
Etsivän ja löytävän vanhustyön Välitämme sinusta -hankkeen tavoite on ollut löytää ne ikääntyneet, jotka tarvitsevat tietoa, tukea ja käytännön apua arjessa selviytymiseen ja palveluiden hankkimiseen. Hanke jatkuu vielä puoli vuotta.
Mistä on hyvä ikääntyminen tehty? Ikääntyneet tarvitsevat monenlaista apua ja tukea voidakseen hyvin. Oikea-aikaisen avun saaminen, kasvokkain kohtaamiset, kokonaisvaltainen kuulluksi ja autetuksi tuleminen antavat turvallisen pohjan hyvälle ikääntymiselle.
Etsivässä ja löytävässä vanhustyössä korostuvat mm. kiiretön kohtaaminen, sielunhoidolliset keskustelut, palvelutarpeiden arviointi ja yhteistyö hyvinvointialueen toimijoiden kanssa.
Miten tavoittaa ne ikääntyneet, joita emme vielä ole tavoittaneet? Etsivän vanhustyön tekijöiksi tarvitaan meitä kaikkia järvenpääläisiä, välittäviä lähiyhteisöjä, naapureita ja kaikkien palvelualojen ammattilaisia.
Välittämisen asenne tuo iloa ja merkityksellisyyttä niin ikääntyneille kuin meille vähän nuoremmille, mutta ikääntyville.
Siunattua syksyn aikaa toivottaen!
<3 Marke-diakonissa (kuvassa)
Lähde ystäväksi yksinäiselle
Voisitko antaa aikaasi yksinäiselle ikäihmiselle tai muulle yksinäisyyttä kokevalle aikuiselle keskustelun tai ulkoilun merkeissä? Pienikin yhdessä jaettu hetki voi merkitä paljon.
Ilmoittaudu diakonisen vapaaehtoistyön haastatteluun, niin jutellaan aiheesta lisää!
• Lisätiedot diakoniatyöntekijä Satu Kippo p. 040 503 7325 satu.kippo@evl.fi
Oliivin
avoimet ovet
Kupponen kuumaa ja mukavaa seuraa. Voit osallistua myös hartaushetkeen ma ja ke klo 11 ja pe klo 12.
Vanhankirkon alakerta, Oliivi, Kirkkotie 2 B
Maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 10–13 sekä perjantaisin klo 11–13
Aamukaffet
Jampan sydän, Rekikatu 1
Perjantaisin | klo 9–12
Tarjolla runsas aamupala, hartaus klo 9 ja seurakunnan työntekijöitä tavattavissa.
Katso Jampan sydämen koko toiminta s. 45.
Kaikenikäisten iltapäiväkahvit
Loutin tupa, Harjutie 2 B
Maanantaisin | klo 13–15
Kohtaamisia kuuman kupposen äärellä.
Yhteistyössä Myllytien toimintakeskus.
Laurilan kohtaamispaikka
Laurilan seurakuntakoti, Riihitie 2
Tiistaisin | klo 14–16
Iloitse muiden seurasta! Kahvia, teetä ja mukavaa yhdessä oloa. Kansainvälinen tunnelma.
Syödään yhdessä!
Samalla sopalla -lounas
Seurakuntasali, Kirkkotie 1 A
Torstaisin 4.9., 18.9., 2.10., 16.10., 30.10., 13.11., ja 27.11.| klo 11–13
Syödään yhdessä maittavaa keittoa.
Vapaaehtoinen maksu. Tuotto lähetystyölle ja Ukrainan avustuskuljetuksiin.
Soppatupa
Loutin kerhotalo, Harjutie 2 B
Tiistaisin | klo 10.30–11.45
Tarjolla maksuton lounas.
Tiistailounaskahvila
Jampan sydän, Rekikatu 1
Tiistaisin | klo 12–14
Kaikki ainekset mukavan tiistain viettoon!
Maittava lounas klo 12 ja sen jälkeen vaihtelevaa ohjelmaa.
• Lisätiedot: ruokapalveluvastaava Tomi Asikanius (kuvassa) p. 040 462 4062, tomi.asikanius@evl.fi
ruokapalvelutyöntekijä Erja Järvinen p. 040 614 6071
Messu eli ehtoollisjumalanpalvelus
Järvenpään kirkko, Kirkkotie 4 A ja verkko: seurakunnan YouTube-kanava
Sunnuntaisin klo 10
7.9. Syyskauden avausmessu 21.9. Merisunnuntai
5.10. Mikkelinpäivän perhemessu 19.10. Vanhusten kirkkopyhä 26.10. Vapaaehtoisten siunaaminen messun yhteydessä
2.11. Karjalaisen kansan messu 30.11. Ensimmäisen adventin juhlamessu ja adventtimyyjäiset
Hiljainen ehtoollinen
Elävän veden kappeli, Kansakoulunkatu 13 C
Torstaisin klo 18
Kappeli on avoinna hiljentymistä ja rukousta varten klo 17 alkaen.
Betonimessu nuorille ja nuorekkaille
Järvenpään kirkko, Kirkkotie 4 A
Tiistaina 2.9., 7.10., 4.11. ja 2.12. klo 18
Kaikenikäisten messun toteuttavat nuoret ja nuoret aikuiset. Musiikista vastaa nuorten messubändi.
Messu ja lounas
Jampan sydän, Rekikatu 1
Sunnuntaina 28.9., 26.10., 30.11. ja la 6.12. klo 12 ja to 25.12. joulukirkko
Valon messu
Seurakuntasali, Kirkkotie 1 A
Sunnuntaina 7.9., 5.10., 2.11. ja 7.12. klo 17
Musiikkia, rukousta, yhteyttä ja ehtoollista.
7.9. Sinä teit minut terveeksi, Petri Repo
5.10. Anna meille enkeleitä, Riku Larmala
2.11. Kutsut on lähetetty, Petri Repo
7.12. Sytytä sydämiimme ilo, Riku Larmala
• Lisätiedot
Petri Repo p. 050 564 4328 petri.repo@evl.fi
Rukouslaulun ja hiljaisuuden messu
Elävän veden kappeli, Kansakoulunkatu 13 C
Sunnuntaina 31.8., 28.9., 26.10., 30.11. ja 4.1. (2026) klo 17
Rukousta, hiljaisuutta, Taizé-lauluja.
PERHEKERHOT
Liikkuva perhekerho
Seurakuntatalon liikuntahalli, Kirkkotie 1 C
Maanantaisin klo 9.30–11
Liikutaan yhdessä perheen kanssa. Huom.
Kerho alkaa liikuntahallin remontin valmistuttua myöhemmin syksyllä. Tarkista alkamisajankohta nettisivuilta.
Musakerhot
Kirkonkulman nuortentila, Kirkkotie 6 H
Maanantaisin klo 9.30–11
Mankalan kerhohuone, Kytötie 73–75
Torstaisin klo 9.30–11
Musiikkipainotteinen perhekerho kaikenikäisille lapsille yhdessä vanhemman kanssa. Musatuokio klo 9.30–10.
Vauvamusa
Laurilan seurakuntakoti, Riihitie 2
Torstaisin klo 13–14.30
Musiikkipainotteinen perhekerho alle 1-vuotiaille vauvoille yhdessä vanhemman kanssa. Musatuokio klo 13–13.30.
Yhden vanhemman perheiden kerho
Kirkonkulman iltapäiväkerhotila, Kirkkotie 6 B
Tiistaisin klo 17–18.30
Yhdessäoloa, vertaistukea, mukavaa puuhastelua ja juttuseuraa. Tarjolla pientä naposteltavaa.
Eka vauva -tupa
Loutin kerhotalo, Harjutie 2 B
Keskiviikkoisin klo 13–14.30
Perheille, joissa on alle 1-vuotias esikoisvauva sekä ensimmäistä lastaan odottaville vanhemmille. Keskustelua arjesta ja tukea vanhemmuuteen.
Iltatupa
Loutin kerhotalo, Harjutie 2 B
Torstaisin klo 17–19
Iltaperhekerho kaikenikäisille lapsille huoltajineen.
Tarjolla pientä iltapalaa.
Taaperotreffit
Laurilan seurakuntakoti, päiväkerhotila,
Riihitie 2 Maanantaisin 9.30–11
Seurakuntatalo, Kammari, Kirkkotie 1 C
Perjantaisin klo 9.30–11
Yhdessäoloa ja tekemistä perheille, joissa noin 1–2 -vuotias taaperoikäinen lapsi.
Muksukulma
Kirkonkulman päiväkerhotila, Kirkkotie 6 H
Tiistaisin klo 9–11
Tilapäistä lastenhoitoa alle kouluikäisille lapsille.
Muksujen iltakulma
Kirkonkulman päiväkerhotila, Kirkkotie 6 H
Tiistaisin klo 17–19
Tilapäistä lastenhoitoa yli 2,5 vuotiaille lapsille.
• Ilmoittautuminen molempiin lastenhoitoihin tekstiviestillä
Anne Vuori, p. 050 462 4351
Viestissä mainittava lapsen nimi, ikä ja huoltajan puhelinnumero. Ryhmien koko vaihtelee ilmoittautuneiden ikäjakauman mukaan. Saat vahvistuksen paikasta viestillä.
Loutin kerhotalo, Harjutie 2 B.
Maanantaisin, tiistaisin ja perjantaisin klo 9–15, keskiviikkoisin klo 12–15 ja torstaisin klo 9–19
Loutin tupa on avoinna joka arkipäivä. Tule oman aikataulusi mukaan! Yhdessäoloa, keskustelua, leikkiä ja puuhaa kaikenikäisille. Tarjolla kahvia, teetä ja pientä purtavaa.
Tuvassa on erillistä ohjelmaa alla olevan aikataulun mukaisesti erityisesti pienet kävijät huomioon ottaen. Ohjelmaan osallistuminen on vapaaehtoista.
Taidetupa
Maanantaisin klo 9–14
Maalaillaan, askarrellaan, piirretään ja tehdään yhdessä luovia töitä vaihtuvin teemoin.
Kaikenikäisten iltapäiväkahvit
Maanantaisin klo 13–15
Tervetuloa kaikenikäiset yksin tai yhdessä viettämään mukavaa iltapäivää kuuman kupposen äärellä. Yhteistyössä Myllytien toimintakeskus.
Soppatupa
Tiistaisin klo 10.30–11.45
Tarjolla maksuton lounas.
Keskiviikkoisin klo 13–14.30
Kerho perheille, joissa on alle 1-vuotias esikoisvauva sekä ensimmäistä lastaan odottaville vanhemmille.
Nuorten vanhempien tupa
Torstaisin klo 9.30–11
Yhdessä höpöttelyä, kuumaa kahvia ja vertaisseuraa.
Iltatupa
Torstaisin klo 17–19
Iltaperhekerho kaikenikäisille lapsille huoltajineen. Tarjolla pientä iltapalaa. Voit tulla oman aikataulusi mukaan.
Musatupa
Perjantaisin klo 9.30–10
Iloitaan yhdessä musiikista soittaen, laulaen, leikkien ja liikkuen.
• Lisätiedot Jasmin Anttila p. 040 836 1110 jasmin.anttila@evl.fi www.jarvenpaanseurakunta.fi/loutintupa
Perjantaipyhäkoulu
Laurilan seurakuntakoti, Riihitie 2
Perjantaisin klo 18.30
Tervetuloa yli 3-vuotiaat lapset ja nuoremmat vaikkapa oman vanhemman kanssa. Pyhäkoulua ohjaavat seurakunnan vapaaehtoiset.
Pyhäkouluposti on kuukausittain lapsen nimellä kotiin lähetettävä kirjeposti, joka sopii pääasiassa 3–5-v. lapsille. Tilaa posti osoitteesta: bit.ly/pyhispostia.
Ryhmät:
Kirkonkulma, Kirkkotie 6 H
Tiistaisin ja perjantaisin klo 9–11.30
Laurilan seurakuntakoti, Riihitie 2
Tiistaisin ja perjantaisin klo 9–11.30
Päiväkerhot tarjoavat turvallista ja monipuolista toimintaa 3–6 -vuotiaille lapsille. Päiväkerhoihin ilmoittaudutaan keväisin, mutta vapaita paikkoja voi tiedustella myös kesken kauden varhaiskasvatuksen ohjaajalta.
Perheiden retkipäivä la 18.10.
• Lisätiedot ja ilmoittautuminen www.jarvenpaanseurakunta.fi
Kysy lisää toiminnastamme
Varhaiskasvatuksen ohjaaja
Jonna Vehmassalo p. 050 439 3450 jonna.vehmassalo@evl.fi
Kasvatuksen työalajohtaja
Iia Palmgren
p. 050 525 9334 iia.palmgren@evl.fi
Järvenpään seurakunta – Lapset ja perheet
varhaiskasvatusjarvenpaansrk
Koululaisten iltapäivätoiminta on kaupungin koordinoimaa toimintaa, jossa koululaiset saavat viettää vapaa-aikaansa turvallisten aikuisten ohjauksessa. Toimintaa on kolmessa seurakunnan kerhopisteessä: Haarajoella, Kirkonkulmassa ja Mankalassa.
Varnula-kerho, 7–11-vuotiaille
Jampan sydän, Rekikatu 1
Torstaisin 25.9. alkaen klo 16.30–17.45
Tule mukaan yhteiseen toimintaan, pelaamaan lautapelejä, leikkimään ja tapaamaan ystäviä.
Pieni iltapala.
Radio-ohjattavien autojen kerho
Seurakuntatalon liikuntahalli, Kirkkotie 1 D
Tiistaisin klo 17–20
Koko perheen harrastus. Ensimmäinen kokoontumiskerta tiistaina 7.10.
Seurakunta järjestää varhaisnuorille monenlaista leiritoimintaa ympäri vuoden. Leirejä on eri lomien aikana ja viikonloppuisin. Leireille ilmoittaudutaan seurakunnan verkkosivujen kautta (linkki verkon etusivulla). Täytä sähköinen lomake sivulta löytyvästä linkistä. Ilmoittautumislinkki avautuu 1.9.2025. Leiripaikkoja voit tiedustella myös puhelimitse nuorisotoimistosta p. 050 343 1616, ma–ke 9.30–11.30.
Huom! Leiriniemen leirikeskuksessa on jossain vaiheessa alkamassa remontti, joka voi vaikuttaa leirin totuttamistapaan tai paikkaan.
Syysloman päiväleiri
Leiriniemi, Kalarannantie 3, 04530 Ohkola ma–ke 13.–15.10
Ensisijaisesti 1–4 -luokkalaiset, 5-ja 6luokkalaisia otetaan mukaan, mikäli leirille mahtuu. Mikäli ilmoittautujissa on sisarukset, joista toinen on 1–4. luokkalainen ja toinen vanhempi, niin vanhempi sisarus otetaan automaattisesti mukaan. Leirimaksu 44 euroa. Ilmoittautuminen päättyy 30.9.2025.
Vauhtia ja vipinää -viikonloppuleiri
Leiriniemi, Kalarannantie 3, Ohkola pe–su 14.–16.11
Yli 7-v. koululaiset. Leirimaksu 39 e. Ilmoittautuminen päättyy 28.10.2025.
Koululaisten hiihtolomaleiri
Leiriniemi, Kalarannantie 3, Ohkola ma–to 16.–19.2.2026
Yli 7-v. koululaiset. Leirimaksu on vielä avoinna.
Vauhtia ja vipinää -viikonloppuleiri
Leiriniemi, Kalarannantie 3, Ohkola pe–su 27.–29.3.2026
Yli 7-v. koululaiset. Leirimaksu on vielä avoinna.
Tervetuloa mukaan pikkuisostoimintaan! Pikkuisostoiminta on tarkoitettu 11–14 vuotiaille nuorille. Pikkuisostoiminnassa harjoittelemme muun muassa esillä olemista ja leikkien ohjaamista. Pohdimme myös omaa itseä sekä toisten kanssa toimimista.
Ryhmä koostuu sekä aiemmin toiminnassa mukana olleista että uusista innostuneista tulijoista. Kokoonnumme noin kerran kuussa, ensimmäinen kokoontumiskerta on ke 27.8. klo 17–18.30 Nuorten tilassa, os. Kirkkotie 6 (sisäänkäynti talon päädystä ovesta jossa lukee Nuorten tila). Muut kokoontumiskerrat lähetetään huoltajille tiedoksi elokuun aikana. Käythän täyttämässä ilmoittautumisen osoitteessa bit.ly/pikkuisoset
Betonifiesta
Kirkonmäki, Kirkkotie pe 29.8. klo 18–20 Nuorten kauden aloitustapahtuma kirkonmäellä. Syötävää, pihapelejä ja tuttuja kasvoja kesän leireiltä. Lopuksi hartaus kirkossa. Tule tarkistamaan ilmoittautumisesi isoskoulutukseen ja ilmoittautumaan syksyn varkkatoimintaan. Myynnissä myös Jäsen -tuotteita.
Lapsi- ja nuorisotyön
avustajakoulutus (Lnak)
Kirkonmäki, Kirkkotie tiistaisin klo 18–20
Nuortentila avoinna
Kirkonkulma, Kirkkotie 6 H perjantaisin klo 18–21
Jatkot - työikäisten kohtaamispaikka
Elävän veden kappeli, Kansakoulukatu 13 C (aloitus) ja Kirkonkulman salissa, Kirkkotie 6 A sunnuntaina 14.9., 12.10. ja 14.12. klo 17
14.9. Eero JunkkaalaMiten Jumala johdattaa? 12.10. Marko SagulinMikä ihmeen Ilmestyskirja 22.–23.11. Leiri Leiriniemessä 14.12. Joulupuuro
Jatkot-raamattupiiri eli tutkimme yhdessä Raamattua
Yhdessäoloa, puhetta kristillisestä uskosta ja elämästä sekä laulua ja rukousta. Lapsille omaa ohjelmaa. Yhteinen iltatee. Lisätietoja saat Jatkojen Fb-sivuilta tai Petri Revolta, p. 050 564 4328.
*Jatkot-leiri
Leiriniemi, Kalarannantie 3 La–su 22.–23.11.
Hinnat: Aikuiset 42 €, lapset (4–12v) 22 €
• Ilmoittaudu mukaan viimeistään 11.11. pauliina.nurminen@evl.fi
Jatkot-leirille voit tulla perheen kanssa tai yksin. Ohjelma on rakennettu niin, että välillä aikuiset ja lapset ovat yhdessä ja välillä lapsille on omaa ohjelmaa isosten johdolla. Yhdessäoloa, keskustelua, hartaushetkiä, ulkoilua ja tietenkin sauna ja letunpaistoa.
Naisten kahvila
Seurakuntasali, Kirkkotie 1 A torstaina 18.9., 23.10, ja 27.11. klo 18
Klo 17.30 iltapalaa (maksu vapaaehtoinen)
18.9.
Naisten ja miesten yhteinen ilta
Uskon ja tiedon suhde, Olli-Pekka Vainio, dogmatiikan professori 23.10. Vapauttava anteeksianto, Veli-Pekka Joki-Erkkilä, erikoislääkäri ja Raamatun opettaja
27.11. Liian kiltti – tunne arvosi, tunne rajasi! Anna-Liisa Valtavaara, teologi, luennoitsija, kirjailija
Vanhankirkon sali, Kirkkotie 2 A
torstai 18.9., perjantai 10.10., 14.11. ja 12.12. klo 18–21
klo 17.30 Kahvitarjoilu
18.9. (torstai) Naisten ja miesten yhteinen ilta seurakuntasalissa
Uskon ja tiedon suhde, Olli-Pekka Vainio, TT, dogmatiikan professori
10.10. Venäjän ”pyhä sota” Ukrainassa, Juha Meriläinen, dosentti 22.10. Saunailta Leiriniemessä
Miten minusta tuli luterilainen?
Chris Montgomery, pastori
14.11. Hiljaisen taakan kantajat – sotien aiheuttamat traumat, sairaalateologi
Pia Haikonen (Teamsin kautta)
12.12. Miesten joulumessu Elävän veden kappelissa ja joulupuuro Kirkonkulman salissa, pappina Petri Repo
löydä omasi!
Eläkeläisten vertaistukiryhmä (Uutta!)
Seurakuntatalon takkahuone, Kirkkotie 1 C joka toinen tiistai klo 10–11.30 (16.9.–11.11.)
Ryhmässä keskustellaan mieltä askarruttavista asioista sekä elämänilmiöistä. Ryhmään ilmoittaudutaan ryhmänvetäjälle Mukaan mahtuu enintään kahdeksan ryhmäläistä.
• Ennakkoilmoittautuminen viimeistään 31.8. Liisa Jehkonen p. 045 231 0363
Kammarin vertaisryhmä
Seurakuntatalon Kammari, Kirkkotie 1 C tiistaisin 16.9., 30.9., 14.10., 28.10., 11.11., 25.11. ja 9.12. klo 13.30–15
• Ilmoittautuminen kyseisenä päivänä tekstiviestitse: diakoni Mikael Jutila p. 040 683 4729
Lämpimästi tervetuloa mielenterveyskuntoutujien vertaisryhmään tapaamaan muita, keskustelemaan kahvikupin äärellä ja hiljentymään yhteisessä hartaushetkessä.
Wanhan Pappilan kerho kehitysvammaisille
Järvenpäässä Kirkonkulman sali, Kirkkotie 6 A maanantaisin 22.9., 6.10., 20.10., 3.11.,17.11. ja 1.12. klo 18–19.30
Luvassa mukavaa yhdessäoloa, tekemistä ja hiljentymistä. Kerhon järjestävät yhteistyössä Järvenpään, Keravan ja Tuusulan seurakunnat.
HYVÄN MIELEN KERHO
Eläkeläisille ja ikääntyneille
Kirkonkulman sali, Kirkkotie 6 A tiistaisin 30.9., 28.10. ja 25.11. klo 13.00–14.30
Tule viettämään leppoisaa iltapäivää kahvikupposen äärellä yhdessäolon, yhdessä tekemisen, keskustelun ja hartaushetken merkeissä.
• Kerhoa ohjaa ja lisätietoja antaa diakonissa
Mervi Salminen p. 040 769 3114
Merimieskirkkopiiri
Kansainvälisyydestä kiinnostuneille
Seurakuntatalon Kammarissa, Kirkkotie 1 C tiistaina 2.9., 7.10., 4.11. ja 2.12.
Puhumme ajankohtaisista aiheista, saamme tietoa Merimieskirkon työstä ja toimimme Merimieskirkon hyväksi.
Lähetyksen työpaja seurakuntatalon alakerrassa, Kirkkotie 1 D maanantaisin 22.9., 6.10., 20.10., 3.11. ja 17.11. klo 14–16
Tule ideoimaan ja tekemään yhdessä tuotteita lähetysmyyjäisiin.
Kirkon lähetyspiiri –
Lähetyksen monet kasvot
Oliivi, Kirkkotie 2 B Joka toinen tiistai (parittomat viikot) klo 14–15.30
9.9. Satu Koskimaa – globaali kirkko 23.9. Tarja Seppänen - raamattutunti
7.10. Työ eteläisessä Afrikassa , Maria Stirling - teams
21.10. Toimeentulon varmistaminen ilmastonmuutoksen keskellä, Etiopia, Melina Negash - teams
4.11. Kristittynä muslimimaassa: kasvattava kokemus, Aaro Rytkönen
18.11. Srk:n vapaaehtoistyö, Tarja Karhu 2.12. Kauneimmat joululaulut – kanttori
Medialähetyspiiri
Oliivissa, Kirkkotie 2 B joka toinen tiistai klo 14 (parilliset viikot) klo 14–15.30
2.9. ”Viheriäisille niityille Hän vie minut lepäämään ” Ps 23., Jouko Porkka
16.9. Työntekijänä Järvenpään seurakunnassa, Jari Niemi
30.9. Kinkerit: Uusi elämä, Hannu Hartala 14.10. Suomen Lähetysneuvostosta Timo Reuhkala, Sansa 28.10. Diakoniatyö tänään Järvenpään seurakunnassa, Marketta Hyytiäinen 11.11. Medialähetystyön näköalapaikalla, Eeva ja Jari Vähäsarja, Sansa
25.11. Miksi kristittyjä vainotaan erityisesti Afrikassa? Jaakko, Open Doors
9.12. Maahanmuuttaja- ja kotikirkkotyöstä, Marja-Liisa ja David Ezzine
Ikkuna Palestiinaan -illat
Vanhankirkon sali, Kirkkotie 2 A.
Keskiviikkona 17.9., 8.10., 12.11. ja 10.12. klo 18
17.9. synnytyslääkäri Sari Silventoinen, lääkärinä Gazassa
8.10. teologit Anna-Liisa Rafael ja Anne Heikkinen
12.11. Pekka Vapaavuori 10.12. Ville Mäkipelto, Jumalan synty
Kylväjän lähetyspiiri
Oliivissa, Kirkkotie 2 B keskiviikkona klo 18
3.9. Jaana Kovanen:
Tähän asti on Herra auttanut
1.10. Mirjam Linnapuomi:
Jeesuksen jalanjäljissä
5.11. Japani
3.12. Etiopia
Toivoa naisille -ryhmä
Oliivi, Kirkkotie 2 B
Maanantaisin 15.9., 20.10., 17.11. ja 15.12. klo 14
15.9. Huoleton kuin kedon kukkanen 20.10. Enkelin viesti Marialle 17.11. Neljä ystävää 15.12. Hannan rukousvastaus
Toivoa naisille -työ tukee maailman kärsiviä naisia ja rohkaisee heitä radio-ohjelman kautta. Ryhmässä rukoillaan vaikeissa elämäntilanteissa elävien naisten puolesta.
Evankelisen lähetysyhdistyksen (ELY) lähetyspiiri
Oliivissa, Kirkkotie 2 B
Keskiviikkona 3.9., 1.10., 5.11. ja 3.12. klo 14
Keskustelemme ja laulamme
Siionin kanteleesta.
English Bible Club
Jampan sydän, Rekikatu 1 every other Wednesday. First meeting 10.9. | 10 am Welcome!
Come and join us for fellowship, prayer and Bible study in English. First meeting 10.9. Leader Carol Westerlund.
Kansanlähetyksen raamattu- ja lähetyspiiri
Kirkkopihan Oranssi, Kirkkotie 3 C maanantaisin klo 18
Aiheena Johanneksen evankeliumi.
• Lisätiedot Martti Lehikoiselta p. 040 087 4515
Miesten raamattupiiri
Oliivi, Kirkkotie 2 B
Maanantaisin klo 18.30, aloitus 1.9.
Luemme ja tutkimme Raamattua yhdessä.
Naisten raamattupiiri
Laurilan seurakuntakodin päiväkerhotila, Riihitie 2
sunnuntaisin klo 18, aloitus 7.9.
Lapset tervetulleita mukaan! Käynti päiväkerhotiloihin sisäpihan kautta. Kun tulet ensimmäistä kertaa, soita Riitalle p. 045 111 3263.
Naisten raamattupiiri
Laurilan seurakuntakodin sali, Riihitie 2
sunnuntaina 31.8., 21.9., 5.10., 19.10., 2.11. ja 23.11. klo 18
Tutkimme Raamatusta Jeesuksen kohtaamia naisia.
Raamattu- ja keskustelupiiri
seurakuntatalon takkahuone, Kirkkotie 1 C
joka toinen keskiviikko klo 10–12, aloitus 3.9.
Aiheena Apostolien teot. Piiri on avoin kaikille, voit tulla silloin kun pääset.
Raamattuluennot
Seurakuntasali, Kirkkotie 1 A torstaina 11.9., 9.10. ja 13.11. klo 18.30
Iltakahvit ja -teet klo 18, luento alkaa klo 18.30 11.9. Jussi Seppälä, ”Maallinen ja hengellinen kutsumus” 9.10. Pentti Marttila, ”Esivallan kunnioittaminen” 13.11. Jouni Koskela, ”Vähän on paljon” Iltoja järj. Suomen Raamattuopisto yhdessä Järvenpään seurakunnan kanssa.
Siioninvirsiseurat
Oliivi, Kirkkotie 2 B sunnuntaina 24.8., tiistaina 16.9., sunnuntaina 12.10. ja 14.12. klo 18 Siioninvirsiä ja seurapuheita. Järj. Herättäjäyhdistys yhdessä Järvenpään seurakunnan kanssa. Herättäjän kirkkopyhä seurakuntasalissa 23.11. messun jälkeen.
Pyhäpäivän seurat ja pyhäkoulu
Elävän veden kappeli, Kansakoulukatu 13C kerran kuussa sunnuntaina 7.9., 5.10., 2.11. ja 7.12. klo 17
7.9. Seppo Palonen 5.10. Petri Repo 2.11. Jukka Niemelä 7.12. Timi Korhonen
Pentti Marttila juontaa seurat ja kanttorina toimii Hannu Hartala. Pyhäkoulu lapsille ja kirkkokahvit. Järj. Uudenmaan Kansanlähetys, Suomen Raamattuopiston Säätiö, Suomen Luterilainen
Evankeliumiyhdistys yhdessä Järvenpään seurakunnan kanssa.
Rauhanyhdistyksen seurat
Seurat Rauhanyhdistyksellä, Uudenmaantie 13 sunnuntaisin klo 16
Osoitteessa: jarvenpaanrauhanyhdistys.fi
Näpsäkkäät näpit
Vanhankirkon sali, Kirkkotie 2 A tiistaisin klo 12
Käsitöitä vähäosaisten auttamiseksi eri kohteissa.
Päivähartaus klo 13. Näpsäkkäät aloittavat 2.9.
Puutyökerho
Kirkonkulman puutyötila, Kansakoulunkatu 13 F
tiistaisin klo 8–12 ja klo 15–19, keskiviikkoisin klo 15–19 ja uusi ryhmä torstaisin klo 16–20
Kerhot alkavat syyskuun ensimmäisellä viikolla.
Käsityökahvila
Laurilan seurakuntakoti, Riihitie 2
keskiviikkoisin klo 11–14
Kahvilassa tehdään neuleita mm. ukrainalaisille.
Kerho alkaa 3.9. Yhteiset päiväkahvit.
Huom. Hallivuorot alkavat lokakuun alussa, liikuntahallin remontin vuoksi
Gospel-kuntojumppa
Seurakuntatalon liikuntahalli, Kirkkotie 1 C maanantaisin klo 17–17.50, alkaen 6.10. Osallistumismaksu 2 €/kerta, käteinen tai
MobilePay. Liikkeitä niska-hartia-alueen ja selän liikkuvuuden parantamiseksi.
Tunti alkaa alkurukouksella ja liikkeiden
tahdittajana käytetään kristillistä musiikkia.
Sopii kaiken kuntoisille. Ohjaajana Heli Bollström/ Minttu Kullström.
Gospel-lattarit
Seurakuntatalon liikuntahalli, Kirkkotie 1 C maanantaisin klo 18–19, alkaen 6.10. Osallistumismaksu 4 € / kerta, käteinen tai MobilePay. Armollinen tanssitreeni kaiken kokoisille ja -ikäisille naisille. Ohjaajana Minttu Kullström/Heli Bollström.
• Lisätiedot p. 050 577 4450 pauliina.nurminen@evl.fi
Lentopallovuorot
Seurakuntatalon liikuntahalli, Kirkkotie 1 C 6.10. lähtien
• naisille maanantaisin klo 19.15
• kaikille avoin tiistaisin klo 9.30
• työikäisille keskiviikkoisin klo 19
• kaikille avoin torstaisin klo 18
• eläkeläisille perjantaisin klo 9.30
Tiistailounaskahvila
Jampan sydän, Rekikatu 1
Tiistaisin klo 12–14
Tule syömään ja viettämään aikaa yhdessä. Klo 13 pientä ohjelmaa kuten esim. bingo, levyraati tai tietokilpailu. (Huom. Ei lounaskahvilaa ti 16.9. retkipäivän vuoksi.)
Keskiviikkobrunssi naisille
Jampan sydän, Rekikatu 1
3.9., 1.10., 5.11. ja 3.12 klo 10–12
Kevyen ulkoilun jälkeen valmistetaan ja syödään yhdessä brunssi. Kaikenikäiset naiset tervetuloa!
Ruokajakelu
Jampan sydän, Rekikatu 1
torstaisin klo 11.15
Jaamme Yhdessä katettu -verkoston kautta saatua hävikkiruokaa. Ruuan määrä vaihtelee viikoittain. Vuoronumerojako alkaa klo 11.15 ja jako jatkuu heti sen jälkeen.
Aamukaffet
Jampan sydän, Rekikatu 1
Perjantaisin klo 9–12
Aamukaffet alkaa pienellä hartaudella klo 9, jonka jälkeen syödään aamupala. Tule syömään yhdessä ja tapaamaan uusia ja vanhoja tuttuja.
Käsityöpiiri
Jampan sydän, Rekikatu 1
perjantaisin klo 10.30
Piirissä tehdään erilaisia käsitöitä lahjoitetuista langoista ja tarvikkeista. Kaikille löytyy tekemistä ja mukavaa seuraa.
English Bible Club
Jampan sydän, Rekikatu 1, Come and join us for fellowship, prayer and Bible study in English. First meeting 10. September Once a month every other Wednesday. Leader Carol Westerlund.
Diakonian vastaanotto
Jampan sydän, Rekikatu 1, paikan päällä ma klo 9–10 puhelimitse ma ja to klo 10–12, p. 050 5711 889
Varnula-kerho
Jampan sydän, Rekikatu 1
maanantaisin 16.30–17.45
Mukavaa tekemistä 3.–6. luokkalaisille.
• Tiedustelut
Sari Wallius p. 0400 513 386 sari.wallius@evl.fi
Messu ja lounas
Jampan sydän, Rekikatu 1
Sunnuntaisin 28.9., 26.10., 30.11. ja la 6.12. klo 12 ja to 25.12. joulukirkko
Canzonetta Nova -kuoro
Seurakuntasali, Kirkkotie 1 A
Harjoitukset maanantaisin klo 18
Kamarikuoro Canzonetta Nova on tunnettu vaativasta ohjelmistostaan. Tiedustelut
Elina Rantamäki p. 050 414 4829.
Haarajoen kuoro
Haarajoen kerhohuone, Haarajoenkatu 2
Harjoitukset tiistaisin klo 18–19.30 ohjelmistoon kuuluvat erilaiset hengelliset laulut ja virret. Tiedustelut Heli Alaja p. 050 591 5495.
Harmoniakuoro
Kirkonkulman sali, Kirkkotie 6 A
Harjoitukset 4.9. alkaen torstaisin klo 10–11.30
Harmoniakuoro kutsuu uusia laulajia mukaan. Tiedustelut johtava kanttori Mikko Haapaniemi p. 050 431 9439.
Järvenpään kirkkokuoro
Kirkonkulman sali, Kirkkotie 6 A
Harjoitukset 4.9. alkaen torstaisin klo 18–20
Kuoroon voi hakea kaikkiin stemmoihin (sopraano, altto, tenori, basso). Sisältävät ääniharjoituksia sekä esitettävien laulujen opiskelua. Tiedustelut Airi Saloniemi p. 050 441 8059.
Nuorten bändi
Harjoitukset Betonimessua edeltävänä päivänä eli ma 1.9., 6.10., 3.11. ja 1.12. klo 18–19.30.
Nuorten bändi esiintyy kerran kuukaudessa
Betonimessuissa tiistaisin klo 18. Laulu- ja soittotaitoisille nuorille. Tiedustelut Airi Saloniemi p. 050 441 8059.
Prima Vista -kuoro
Seurakuntasali, Kirkkotie 1 A
Harjoitukset keskiviikkoisin klo 18
Sointu-kuoron vahvuus on sen monipuolisuus ja yhteisöllisyys. Tiedustelut Airi Saloniemi p. 050 441 8059.
Sointu
Loutin kerhotalo, Harjutie 2 B
Harjoitukset keskiviikkoisin klo 18–19.30. Sointu on tarkoitettu koululaisille viidesluokkalaista ylöspäin. Kuorossa laulamme perinteistä kuoromusiikkia sekä yksi- että moniäänisesti. Tiedustelut kanttori Toni Hintsala p. 040 641 3009.
Sulosointu-kuoro
Loutin kerhotalo, Harjutie 2 B
Harjoitukset alle kouluikäiset klo 17.30–18 ja kouluikäiset klo 17.30–18.30.
Kuoro on tarkoitettu ensisijaisesti noin 4–10-vuotiaille. Tiedustelut kanttori Toni Hintsala p. 040 641 3009.
SEURAKUNTAKESKUS
Kirkkotie 1, PL 54 04401 Järvenpää
KIRKKOHERRANVIRASTO PALVELEE:
ma–to klo 9–15 ja pe klo 9–12 vaihde p. 09 271 941
TALOUSTOIMISTO AVOINNA:
ma–to klo 9–15 p. 050 309 4486 p. 050 522 2433
DIAKONIATOIMISTO:
Diakonian vastaanoton ajanvaraus: Maanantaisin ja torstaisin klo 9–10 p. 050 571 1889. Ajanvaraus maanantaisin myös Jampan sydämessä.
PAPIN PUHELIN
ma–pe klo 9–13, p. 040 487 3706
KIRKKOHERRA
Vesa Koivisto vesa.koivisto@evl.fi
Soittopyynnöt kirkkoherranviraston kautta p. 09 271 941 tai p. 050 441 7906
TALOUSJOHTAJA
Pekka Suhonen pekka.suhonen@evl.fi p. 040 655 2436
Muiden työntekijöiden yhteystiedot löytyvät verkkosivuilta: www.jarvenpaanseurakunta.fi/yhteystiedot
JÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA VERKOSSA
www.jarvenpaanseurakunta.fi www.vapaaehtoistyo.fi/jarvenpaan-seurakunta
ALOITA ARKESI
Voit tilata viikottaisen viestin seurakunnalta omaan sähköpostiisi. Viesti sisältää ajatuksen alkavalle viikolle ja vinkin muutamasta seurakunnan tapahtumasta. Se on maksuton ja voit keskeyttää sen silloin, kun itse haluat.
Kirkonmäki-liite ilmestyy Keski-Uusimaan välissä torstaisin 25.9., 30.10. , 27.11. ja 11.12.
Lehti on noudettavissa jakelupäivän jälkeen myös kirkon ja kirkkoherranviraston aulasta.
*Lehteä ei jaeta mainoskieltotalouksiin.
Auttamalla toisiamme Järvenpää on parempi paikka kaikille
Järvenpään seurakunta
Kirkkotie 1 / PL 54, 04401 Järvenpää
Sähköposti: jarvenpaan.seurakunta@evl.fi