1 minute read

Puheenjohtajalta

Kun olen kertonut ihmisille olevani ainejärjestön puheenjohtaja, ihmiset saattavat kysyä, miksi lähdin hoitamaan pestiä, joka kuitenkin vaatii omasta vapaa-ajasta oman veronsa, sitoo vuoden verran erilaiseen vastuuseen ja nostaa jonkintasoiseen julkiseen asemaan. Usein olen vastannut humoristisesti: ”Läpällä”, mutta tietysti minulla oli myös oikeita syitä. Tärkein syy minulle oli se, mitä Varnitsa minulle merkitsee. Siitä hetkestä lähtien, kun etsin viininpunaisia haalareita alkukiviltä, olen pitänyt tätä ainejärjestöä merkittävänä osana omaa elämääni. (Tähän väliin on hyvä mainita, että tiesin kuuluvani Varnitsaan jo ennen kuin sain ylioppilastodistuksen käteeni keväällä 2019.)

Varnitsalta sain ensimmäisen kosketuksen yliopisto-elämään. Muistan edelleen ensimmäisen päivän yliopistossa, sen jännityksen vatsanpohjassa, ja tietotulvan, mikä meille annettiin. (Tietty näistä tapahtumista on kaksi vuotta, joten ne ovat vielä suhteellisen tuoreessa muistissa.) Niitä paremmin muistan ensimmäisen illan Ilosaaressa tuutoreiden kanssa, jossa vastaan tuli tärkein asia, mitä Varnitsa tarjoaa: opiskelukaverit. Tiedän varmaksi, että en ole ainut, joka voi samaistua tähän. Varnitsa merkitsee minulle yhteisöllisyyttä. Sellaista yhteisöllisyyttä, jota aiemmassa elämässä ei ole päässyt kokemaan. Kun aikaisemmin on saattanut olla omassa lähipiirissä ainoa, joka on kiinnostunut historiasta, niin yhtäkkiä ympärillä onkin kymmeniä muita ihmisiä jakamassa saman kiinnostuksen kohteen. Varnitsan yhteisöllisyys on niin vahvaa, että se jatkuu jopa vuosikymmeniä valmistumisen jälkeenkin. Toivon myös itsekin, että ihmissuhteet, joita Varnitsassa on muodostunut, pysyvät yllä myös tulevien vuosikymmenten ajan.

Advertisement

Niin kuin jokaisessa yhteisössä, myös Varnitsassa on omat hyvät ja huonot aikansa, mutta ne kuuluvat elämään. Olen hyvin onnellinen ja kiitollinen siitä, että pääsemme viettämään monien yritysten jälkeen Varnitsan 50-vuotisjuhlia. Tai olosuhteiden vuoksi 50+2-vuotisjuhlia.

”Vaikka moni etukäteen historiaa kaihtais, mistään hinnasta en ainejärjestöä vaihtais!” (Varnitsa – Shangri-La)

Paljon onnea rakas Varnitsa!

Leena Malinen

Varnitsa ry:n puheenjohtaja