”Bunssi” Bonsdorff

Maineikas mies merimieskirkolta

Kari ”Bunssi” Bonsdorff tunnetaan monissa laivoissa ja satamissa pitkästä urastaan Suomen merimieskirkko ry:n palveluksessa. Mies on tehnyt toki muutakin, kuten seilannut Karibian risteilyaluksella ja säätänyt kilpa-autojen polttoainepumppuja.

teksti Pekka Karppanen

Vapaavahti tapasi Bunssin Hampurin suomalaisella merimieskirkolla Saksassa, jonne miehen tie vei jo 1960-luvulla, kun kotimaata vaivasi työttömyys. Hän teki töitä ja opiskeli tekniikkaa Bosch yhtiön iltakoulussa. Bunssi työskenteli myös Mercedeksellä ja ajoi tankkiautoa.

– Kilpa-autoilu liittyy työuraani siten, että olin tiimissä, joka teki säädöt Porschen kilpa-autojen polttoainepumppuihin. Ne olivat Boschin tuotteita, Bunssi kertoi.

Työssä ja koulussa mies oppi monenlaisia taitoja, joista oli paljon hyötyä myöhemmin.

1980-luvun alussa Bunssi päätyi metallitöihin HDW Hamburg – telakalla olleelle S/S Olympia – alukselle, johon asennettiin höyrykoneiden tilalle dieselmoottorit. – Sally Shipping GmbH oli ostanut aluksen ja telakalla oli parhaimmillaan kolmisensataa suomalaista hommissa. Aluksi tein hitsaustöitä, mutta suunniteltuani ja

rakennettuani konehuoneen varaston pestattiin minut laivan tekniseksi ostajaksi, Bunssi muisteli.

Alus sai nimen Caribe 1 ja operoi Commodore Cruise Linen lukuun: yhtiö siirtyi tosin Rederi Ab Sallyn omistukseen. Monia vaikeuksia oli, ennen kuin laiva saatiin käyttökuntoon Miamissa. – Tein töitä kolme viikkoa laivalla ja yhden viikon vietin maissa, jossa käytössäni oli bungalowi ja auto. Näin meni kaksi vuotta ja perhe oli Saksassa, Bunssi kertoi.

Sitten tulivat tummapukuiset miehet Ålandsbankenista ja työt loppuivat. Hampurin merimieskirkolle

Kari Bonsdorff oli jo tullut kotiin Saksaan kun kuuli yhtiön konkurssista. Hän otti yhteyttä Sakari Lehmuskallioon, joka toimi tuolloin Hampurin merimieskirkon pappina ja asemanhoitajana. Sakari otti Bunssin tekemään saunaremonttia Jesus – nimisen portugalilaismiehen kanssa. – Sain tehdä myös muita töitä. Tuurasin esimerkiksi assistentti Heikki Huttusta ja tein laivakäyntejä Hampurin satamissa olleisiin suomalaisaluksiin, Bunssi muisteli.

Eräänä päivänä hän sai tiedon, että Suomen merimieskirkko haki assistenttia ulkomaan töihin. Bunssi laittoi paperit sisään ja tuli valituksi. Hän matkusti Saksasta Helsingin Albertinkadulle allekirjoittamaan työsopimusta.

Merimieskirkon pääkonttorilla kävi ilmi, että assistentin paikka olikin Rotterdamissa Hollannissa. Se oli vielä tuohon aikaan maailman suurin satama.

Tiiviit Hollannin vuodet

Rotterdamin merimieskirkkoa johti Kaarlo Kalliala ja vaimonsa Eija toimi aktiivisesti kaikissa kirkon askareissa. Bunssi muistelee Rotterdamin jaksoa työteliäänä mutta mukavana aikana. – Suomalaisia laivoja kävi paljon, satamissa saattoi olla samaan aikaan 10, jopa 15 kotimaista alusta. Työpäivät venyivät usein seuraavan vuorokauden puolelle, Bunssi naurahti.

Merimiehiä kuljetettiin kahdella pikkubussilla. Matkat olivat pitkiä ja miehistöt suuria. Suurin osa merimiehistä tuli kirkolle soittamaan ja lähettämään postikortteja. Jotkut osallistuivat jopa jumalanpalveluksiin.

Bunssi avusti merenkulkijoita myös pienissä ostoksissa sekä ongelmatilanteissa, joita ajoittain syntyi tuolloin vallalla olleen alkoholikulttuurin johdosta. Positiivisia kohtaamisia

Assistentin työhön kuului myös kiinteistöhoitoa, mutta merenkulkijoiden suuri määrä piti miehen kiireisenä. – MEPAn ja muiden organisaatioiden kanssa tehtiin paljon yhteistyötä merimiesten urheiluviikoilla Antwerpenissa ja Rotterdamissa, jossa hoidin jonkin verran myös kirjojen ja videokasettien vaihtoja, Bunssi totesi.

Mies muisteli pelanneensa kerran jopa M/T Bonnyn jalkapallojoukkueessa, jolle myönnettiin urheiluviikon Fair Play – palkinto.

Vähitellen hänellä alkoi olla varsin suuri tuttavapiiri suomalaislaivoilla, mikä teki työstä entistä helpompaa ja mukavampaa. – Merenkulkijoiden työvuorot olivat tuolloin pitkiä. Monesti he piristyivät, kun tuttu mies merimieskirkolta meni käymään, Bunssi kuvaili.

Hän arvioi, että 98 prosenttia merenkulkijoista koki kohtaamiset myönteisinä. Kuraattorit seilaamaan

Suomen merimieskirkko aloitti laivakuraattoritoiminnan vuonna 1983. Bunssi teki myös seilauksia laivakuraattorina. – Nekin olivat hyviä aikoja. Laivaporukan kanssa syntyi hieno luottamus. Paljon keskusteluja käytiin ja monet avautuivat huolistaan. Hyviä seilauslaivoja oli useita; Igloo Lion, Camilla, Bonny, Bunssi luetteli.

Tekniikan taitajana hän oli pidetty mies laivoilla. Kerran laivakäynnillä kippari pyysi miestä apuun antaen haalarit ja ohjeet mennä avustamaan tankin hitsaustöissä, kunnes varustamosta tuli lisää apuväkeä.

Merimieskirkon laivakuraattorit seilaavat ja toimivat säännöllisesti aluksilla varustamon suostumuksella. Laivakuraattorit toimivat juttuseurana ja osallistuvat töihin mahdollisuuksien mukaan. Konehuoneen lisäksi Bunssi viihtyi myös kannella, brygalla ja byssassa.

Hampuri ja myyjäiset

90-luvulla Kari Bonsdorff palasi Hampuriin ja merimieskirkolle assistentiksi. Työ oli paljolti samanlaista kuin Rotterdamissa. Hampurin alueen suomalaissiirtokunta oli suurempi ja suuremmat olivat myös perinteiset joulumyyjäiset. Bunssin aikana kirkkoväki sai kehitettyä joulubasaaria tehokkaasti. – Merenkulkijatyötä oli edelleen paljon. Sietaksen telakalla rakennettiin monia laivoja suomalaisvarustamoille. Avustin paljon miehistön vaihdoissa lähialueen satamiin ja Kielin kanavaan tuleviin laivoihin, Bunssi muisteli.

Kun suomalaislaivat Hampurissa vähenivät, jäi aikaa vierailla muissakin Saksan satamissa.

Välillä Vuosaaressa

Bunssi oli oikea mies käynnistämään toimintaa, kun Vuosaaren merimieskirkko ja Helsinki Seafarers´Centre avattiin vuoden 2008 alussa. – Otin siihen puolen vuoden pestin, kun vetäjäksi suunniteltu henkilö ei päässytkään. Alussa erikoinen rakennus kiinnosti ja vierailijoita kävi runsaasti, Bunssi selvitti.

Mieheltä onnistuivat työt satamassa, kiinteistössä ja keittiössä – Bunssin loihtimat ruuat tuovat veden kielelle vieläkin, olihan hän Saksassa kokannut monessa tilaisuudessa, kuten Finnair, Suomi Kauppakilta, Upm ja Hampurin kaupunginvaltuusto.

Pesti päättyi aikanaan ja mies palasi Hampuriin jäädäkseen eläkkeelle vuonna 2011. Hampurin merimieskirkolla vanhat merenkulkijat kyselevät edelleen kahta asiaa: papukaija Tsekiä ja Bunssia. Tseki on muuttanut toisen papukaijan luokse, mutta Bunssi ilmestyy nopeasti tuttuja tapaamaan. Ellei ole mökillä’ Virolahdella.

En välkänd man från Sjömanskyrkan

Kari ”Bunssi” Bonsdorff är igenkänd på många fartyg och i många hamnar tack vare sin långa karriär hos Finlands Sjömanskyrka rf. Han har dock gjort annat också, till exempel seglat med ett kryssningsfartyg i Kariben och reglerat bränslepumpar på tävlingsbilar.

Frivakt träffar Bunssi i Hamburgs finska sjömanskyrka i Tyskland, dit vägen bar honom redan på 1960-talet när arbetslösheten sköt i höjden i Finland. Han jobbade och studerade teknik i Bosch aftonskola. Bunssi jobbade också hos Mercedes och körde tankbil. – Tävlingsbilarna kom in i min karriär när jag ingick i teamet som gjorde reglagen till bränslepumparna i Porsches tävlingsbilar. Produkterna tillverkades av Bosch, berättar Bunssi.

På jobbet och i skolan tillägnade sig Bunssi många färdigheter, som han fick stor nytta av senare.

I början av 1980-talet började han som metallarbetare på S/S Olympia som låg på HDW:s varv i Hamburg. Man ersatte hennes ångmaskiner med dieselmotorer. – Sally Shipping GmbH hade köpt fartyget och som mest jobbade trehundra finländare där. Först jobbade jag med svetsning, men efter att ha planerat och byggt maskinrummets förråd blev jag anställd som fartygets tekniska inköpare, minns Bunssi.

Fartyget fick namnet Caribe 1 och opererade för Commodore Cruise Line, som visserligen övergick i Rederi Ab Sallys ägo. Det uppstod många svårigheter innan man fick fartyget i driftfärdigt skick i Miami. – Jag jobbade tre veckor ombord och tillbringade en vecka i land, där jag hade en bungalow och en bil. Så här levde jag i två år, medan familjen bodde i Tyskland, berättar Bunssi.

Sedan kom det män i mörka kostymer från Ålandsbanken och jobben tog slut. Till sjömanskyrkan i Hamburg

Kari Bonsdorff hade redan kommit hem till Tyskland när han hörde om bolagets konkurs. Han kontaktade Sakari Lehmuskallio, som då var präst och stationschef vid sjömanskyrkan i Hamburg. Sakari lät Bunssi renovera bastun tillsammans med en portugisisk man som hette Jesus. – Jag fick andra arbetsuppgifter också. Till exempel ryckte jag in för Heikki Huttunen och gjorde fartygsbesök i hamnarna i Hamburg, minns Bunssi.

En dag fick han höra att Finlands Sjömanskyrka sökte en assistent för utlandsarbete. Bunssi skickade in sina papper och blev utvald till tjänsten. Han reste från Tyskland till Albertsgatan i Helsingfors för att underteckna anställningsavtalet.

På Sjömanskyrkans huvudkontor visade det sig att assistenttjänsten fanns i Rotterdam i Holland. På den tiden var det fortfarande världens största hamn.

Intensiva år i Holland

Sjömanskyrkan i Rotterdam leddes av Kaarlo Kalliala och hans fru Eija var aktiv inom alla kyrkans aktiviteter. Bunssi minns perioden i Rotterdam som en arbetsam men rolig tid. – Staden besöktes av många finska fartyg, ibland kunde det ligga 10 eller rentav 15 inhemska fartyg samtidigt i hamnarna. Arbetsdagarna sträckte sig ofta in på nästa dygn, skrattar Bunssi.

Sjömännen skjutsades med två minibussar. Resorna var långa och besättningarna stora. Majoriteten av sjömännen kom till kyrkan för att ringa eller skicka vykort. Visa deltog till och med i gudstjänsterna.

Bunssi hjälpte också sjöfararna med mindre inköp och problematiska situationer som då och då uppstod på grund av den då rådande alkoholkulturen.

Positiva möten

I assistentjobbet ingick även fastighetsskötsel, men det stora antalet sjöfarare höll Bunssi sysselsatt.

– Vi samarbetade mycket med SSB och andra organisationer under sjömännens idrottsveckor i Antwerpen och Rotterdam, där jag även i viss mån skötte bytena av böcker och videokassetter, säger Bunssi.

Han minns att han till och med spelade i M/T Bonnys fotbollslag en gång. Laget tilldelades idrottsveckans Fair Play-pris.

Efter hand började han få en ganska stor bekantskapskrets på de finska fartygen, vilket gjorde jobbet ännu enklare och roligare än förut. – Sjöfararnas skift var långa på den tiden. När en bekant person från sjömanskyrkan kom på besök brukade de piggna till, beskriver Bunssi.

Han uppskattar att 98 procent av sjöfararna upplevde mötena som positiva. Kuratorerna börjar segla

År 1983 inledde Finlands Sjömanskyrka sin skeppskuratorsverksamhet. Bunssi gjorde också seglingar som skeppskurator. – Det var också goda tider. Det uppstod ett fint förtroende mellan mig och personalen ombord. Vi hade många samtal och många anförtrodde mig sina bekymmer. Det fanns flera bra fartyg: Igloo Lion, Camilla och Bonny, räknar Bunssi upp.

Bunssis teknikkunskaper uppskattades ombord. Vid ett fartygsbesök bad skepparen honom om hjälp. Han fick en overall och instruktioner att hjälpa till med svetsningen av tanken tills det kom fler medhjälpare från rederiet.

Sjömanskyrkans skeppskuratorer arbetar regelbundet ombord på fartygen med tillstånd av rederierna. Skeppskuratorerna fungerar som samtalspartner och deltar i arbetet ombord i den mån det är möjligt. Bunssi trivdes inte bara i maskinrummet, utan också på däck, på bryggan och i byssan. Hamburg och basaren

På 90-talet återvände Kari Bonsdorff till Hamburg och till sjömanskyrkan som assistent. Arbetet var till stor del likadant som i Rotterdam. Det fanns fler finländare i Hamburg och även den traditionella julbasaren var större. Under Bunssis tid vidareutvecklade kyrkfolket julbasaren effektivt. – Det var fortfarande mycket sjöfararjobb. På Sietas varv byggdes det många fartyg till de finska rederierna. Jag hjälpte till en hel del med besättningsbyten till hamnarna i närområdet och till fartyg som kom till Kielkanalen, minns Bunssi.

När de finska fartygen i Hamburg minskade blev det tid över för besök även till andra tyska hamnar. Mellanlandning i Nordsjö

Bunssi var rätt man att starta verksamheten när Nordsjö sjömanskyrka och Helsinki Seafarers’ Centre öppnades i början av 2008. – Jag tog anställning i ett halvår då personen som var tänkt att leda verksamheten inte kunde komma. I början var det stort intresse för den speciella byggnaden och det kom många besökare, förklarar Bunssi.

Bunssi klarade av alla typer av arbetsuppgifter, oavsett om de fanns i hamnen, fastigheten eller köket – hans förtrollande rätter får det fortfarande att vattnas i munnen.

Uppdraget tog slut tids nog och Bunssi återvände till Hamburg tills han gick i pension 2011. I sjömanskyrkan i Hamburg frågar de gamla sjöfararna fortfarande efter två saker: papegojan Tseki och Bunssi. Tseki har flyttat hem till en annan papegoja, men Bunssi kommer snabbt fram för att hälsa på gamla bekanta. Såvida han in te befinner sig i sin stuga i Vederlax. ☸ -