
3 minute read
Tuotteen kaari
from Lautaselle 1/2022
by Valio Aimo®
Sinistä kultaa
Monikäyttöinen AURA® sinihomejuusto tuo makua niin pizzaan kuin omenapiirakkaankin. Valion Äänekosken juustolan tuotantovastaava, juustomestari Satu Kokko kertoo tuotteen tarinan.
TEKSTI Johanna Tilus – KUVAT Kirsi-Marja Savola ja Valio
1
Roquefortia lehmänmaidosta | Tanskalaisen juustomestarin idea
1920-LUVULLA SUOMEEN muutti tanskalainen juustomestari Maurits Rasmussen, joka huomasi, että Suomen kaupoista ei löytynyt roqueforttyyppistä sinihomejuustoa. Niinpä hän alkoi kehitellä juustoreseptiä haasteista huolimatta. ”Ranskassa roquefortjuustoa valmistettiin perinteisesti lampaanmaidosta ja kypsytettiin kalkkikiviluolissa, mutta Suomessa oli saatavilla vain lehmänmaitoa ja alkeelliset juuston kypsytysolosuhteet”, Valion Äänekosken juustolan tuotantovastaava, juustomestari Satu Kokko kertoo. Rasmussenin yritys ajautui konkurssiin lamavuonna 1933, minkä jälkeen Valio tarjosi Rasmussenille töitä Turun meijerissään sekä mahdollisuuden suunnitella ajanmukaisen kypsytyskellarin.

Satu Kokko, Valion juustomestari ja Äänekosken juustolan tuotantovastaava Tarjoile Auramuru erikseen, niin asiakas voi lisätä sitä makunsa mukaan.

2
Harvojen herkkua | Aura lanseerataan
VALIO AURA sinihomejuusto lanseerattiin viimein vuonna 1935, noin kahden vuoden tuotekehittelyn tuloksena. ”Auraa kypsytetään noin kuukauden verran, joten testierien tuloksia ei voitu saada ihan päivässä”, Kokko huomauttaa. Aluksi Auraa myytiin kauppoihin komeina kuuden kilon kiekkoina, joista leikattiin pienempiä paloja kotiin ostettaviksi. Ennen sotavuosia Aurajuusto oli vain harvojen herkkua, mutta jakelusäännösten loputtua vuonna 1948 Auran myynti pomppasi huimaan nousuun.


3

Lähiruokaa Äänekoskelta | Meijerin suosituin tuote
VUONNA 1968 Auran valmistus jouduttiin siirtämään Turusta Valion Äänekosken tehtaalle, koska alkuperäiset tilat eivät enää riittäneet meijerin suosituimman tuotteen valmistamiseen. ”Aura-juustot valmistetaan edelleen Äänekoskella. Meitä on täällä töissä 75 työntekijää, useammassakin sukupolvessa, puhaltamassa yhteen hiileen. Meillä on tosi kiva työhenki. Onpa täällä syntynyt pariskuntiakin”, Kokko paljastaa. Nykyisin Aura-juustoa valmistetaan kaksi miljoonaa kiloa vuodessa. Niihin tarvittavat 18 miljoonaa litraa lehmänmaitoa meijeri hankkii lähitiloilta 32 kilometrin säteeltä. Juuston foliokääreessä komeilee kuitenkin edelleen kuva Turun Tuomiokirkosta. ”Nimensähän Aura sai Turussa virtaavan Aurajoen mukaan.”
”Aura suolataan käsin, jottei muotista irrotetun juuston muoto rikkoudu.” 4
Kätevä murennettu versio | Tuoteperhe kasvaa
LÄPIMURTO suurtalouspuolelle tapahtui pizzerioiden kulta-aikaan vuonna 1995, kun Valio lanseerasi valmiiksi murennetun Aura-juustovalmisteen. Valmis juustomuru nopeutti keittiöiden työtä. ”Murun voi kaataa suoraan pussista vaikka pitsan päälle tai pastan sekaan.” Kokonaisia kiekkoja ostetaan Kokon mukaan lähinnä enää vain ravintoloiden aamupaloille sekä erilaisiin tilaisuuksiin. ”Onhan pyöreä kiekko kuitenkin hienon näköinen tarjottava.” Vuonna 1997 Auran tuoteperhe kasvoi vielä yhdellä uutuustuotteella, Aura Goldilla. Sitä kypsytetään peräti kolme kuukautta, minkä ansiosta maku on alkuperäistä Auraa intensiivisempi. Idea Aura Goldiin syntyi Palace-ravintolan silloiselta keittiömestarilta Markus Maulavirralta. ”Gold on kaltaisilleni todellisille Aurafaneille”, Kokko sanoo.
VALIOLLE ON tärkeää, että Aura-sinihomejuuston laatu pysyy tasaisena. Juustoa onkin valmistettu alusta asti samalla salaisella reseptillä. Vaikka meijerin koneet ovat vuosien aikana kehittyneet, paljon tehdään edelleen käsityönä. ”Aura esimerkiksi suolataan käsin, jotta muotista irrotetun pehmeän juuston muoto ei mene rikki.” Vaikka Auraa myydään tasaisesti ympäri vuoden, kiireisimmät sesongit ajoittuvat jouluun ja kesään. Aura-juusto piparin kaverina ja sinihomejuustolla täytetyt herkkusienet grillissä ovat monen suomalaisen suosikkiherkkuja. Kokko toivoisi erityisesti ravintoloiden ja kahviloiden kokeilevan Aura-juustoa eri ruokalajeissa rohkeammin. ”Olisi kiva nähdä ikuisten mozzarella-leipien ohessa myös vaikka gratinoituja Aura-croissanteja. Ja Aura-yrttigratiini uunilohen päällä olisi virkistävä vaihtoehto sitruunasmetanalle. Makeaan omenamurupiirakkaankin Aura tuo ihanaa makua.”
Täyttä tavaraa | Hävikki minimiin 5
Valio Aura -tuoteperhe
• Kotimainen sinihomejuusto, jota kypsytetään noin kuukausi. Valmistetaan Äänekoskella pastöroidusta lehmänmaidosta. • Korkea rasva ja suolapitoisuus. • Kätevä Aura murennettu valmistetaan murustamalla suuria sinihomejuustokiekkoja. Murua myydään ammattilaiskeittiöille kilon pusseissa. • Aura Goldin maku on perinteistä Aurajuustoa voimakkaampi. Aromikas maku on peräisin pidemmästä, noin kolme kuukautta pitkästä kypsytysajasta. Katso ammattilaisreseptit: valioaimo.fi.
Västerbottensost® -pala jotain aivan erityistä
Perinteinen Västerbottensost® -juustopiirakka
Noin 5–7 henkilölle, uuni 225°
Taikina
125 g voita 3 dl vehnäjauhoja 1 rkl vettä
Täyte
300 g Västerbottensost®-juustoraastetta 3 kananmunaa 2 dl vispikermaa suolaa ja mustapippuria
Tee näin
Sekoita voi ja jauhot muruseokseksi. Lisää vesi ja sekoita notkeaksi taikinaksi. Painele taikina piirakkavuokaan (halkaisija 24 cm). Pistele pohja haarukalla ja laita uuniin noin 10 minuutin ajaksi. Sekoita kananmunat ja kerma, ja lisää juusto. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada juustoseos piirakkapohjan päälle vuokaan ja paista piirakkaa noin 20 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Jäähdytä piirakka ennen tarjoilua.
UUTUUS!

Västerbottensost -pala 165 g *7310861081036*

Västerbottensost -pala 1 kg *2358700100000*
Reseptejä osoitteesta: västerbottensost.com/fi
Myynti ja markkinointi:
Conaxess Trade Finland, Malmin kauppatie 18, 00700 Hki, Puh. 0207 411 220