Caligula 1/2020 by V. Aboensis

Palladion ry â&#x2014;? Universitas Turkuensis

SISÄLLYSLUETTELO PÄÄTOIMITTAJAN TERVEISET ..................................................................................................... 1 ANTIIKINTUTKIMUKSEN PÄIVÄT 2020 – AJATUKSIA JA HAVAINTOJA ............................ 2 HARJOITTELU KAIVAUKSILLA ISRAELISSA ............................................................................ 5 FUKSIHAASTATTELUT ................................................................................................................... 8 PEDAGOGISET OPINNOT JA LATINAN OPETUS ..................................................................... 10 ROOMALAISET LUOTEIS-ESPANJASSA.................................................................................... 13

Lämmin kiitos kaikille lehden tekoon osallistuneille! Toimitus: Timo Heikkinen, Jasmin Leivo, Reetta Meriläinen Taitto: Timo Heikkinen, Jasmin Leivo, Reetta Meriläinen, Tommi Raevuori Kansikuva: Timo Heikkinen

Palladion ry

Turun yliopiston klassillisten kielten, klassillisen arkeologian ja antiikin kulttuurin opiskelijoiden ainejärjestö http://palladion.weebly.com/ https://www.facebook.com/palladionry Instagram: @palladionry

PÄÄTOIMITTAJAN TERVEISET Pimeiden talviviikkojen jälkeen sitä herää jonkin sortin horrostilasta. Päivä pitenee, harmaa pilvisää vaihtuu auringonpaisteeseen ja sitä huomaa, että kevät on jo pitkällä. Sitten pandemia kolkuttaa ovelle ja pistää yhteiskunnan mullin mallin. Kevät ei saa jäädä kuitenkaan tuleen makaamaan vaan se ryömii määrätietoisesti kohti vappua ja iloisempia aikoja. Tätä kirjoittaessani tavallinen yliopisto-opiskelu on muuttunut etäopiskeluksi. Englanninkielisessä mediassa on käytetty termiä social distancing, jonka suomennan tönkösti etäelämäksi. Sen avulla mökkihöperyyden saavuttaminen ei ole vaatinut minulta suuria tekoja. Ikävistä asioista huolimatta uskon, että kaikki kääntyy vielä parhain päin. Tästä on vahvana todisteena Palladionin ainejärjestölehden, Caligulan, uusin ja samalla juuri alkaneen vuosikymmenen ensimmäinen numero. Etäelämän aikana minulla on ollut aikaa muistella päättyvän lukuvuoden ainejärjestötapahtumia. Muutama viikko neljän seinän sisällä ja tuntuu siltä kuin ne olisivat tapahtuneet muinoin. Toisaalta tätä selittää se, että koronavirus varasti kevään ja täten myös palladiinien tavanomaiset kevätriennot. Toisaalta tunteen voi selittää se, että olen opettajan pedagogisten sivuaineopintojeni takia ollut ison osan lukuvuotta poissa Yliopistonmäeltä. Vielä ei voi varmuudella sanoa, millainen loppukevät tulee olemaan. Toivottavasti Palladion pääsisi vielä järjestämään tapahtuman ellei toisenkin ennen kesään siirtymistä. Odotellessasi arkielämän normalisoitumista voit lueskella tätä lehteä. Huitulan Iida kirjoittaa harjoittelustaan arkeologisilla kaivauksilla Pohjois-Israelissa, jossa hän oli vuoden 2019 kesällä. Tammikuussa 2020 Tampereen yliopistolla järjestettiin Antiikintutkimuksen päivät 2020. Kaksipäiväisestä tapahtumasta kertoo Visa Helenius. Jalmari Salaterä kertoo jutussaan roomalaisten vaikutuksesta Luoteis-Espanjan historiaan. Itse kerron kokemuksistani opettajan pedagogisista opinnoista. Kiitän nöyrästi kaikkia lehden tekoon osallistuneita. Pysykäämme terveinä!

Timo Päätoimittaja

ANTIIKINTUTKIMUKSEN PÄIVÄT 2020 – AJATUKSIA JA HAVAINTOJA Kirj. Visa Helenius

kävivät esitelmissään läpi antiikin ja latinan tilannetta yläkoulussa ja lukiossa.

Suomalaiseen antiikintutkimukseen liittyvät tutkijat ja opiskelijat sekä muut antiikintutkimuksesta ja antiikista yleisemmin kiinnostuneet kokoontuivat ensi kertaa järjestetyillä antiikintutkimuksen päivillä 24. ja 25.1. Tampereen yliopistolla. Käyn läpi seuraavassa tapahtuman sisältöä, havaintojani ja ajatuksiani. Tapahtuman verkkosivuilla kerrotaan – järjestelytoimikunnan Ville Vuolanto kertasi saman myös seikkaperäisemmin – että ajatus sellaisesta antiikintutkimukseen liittyvästä tapahtumasta, joka kokoaisi yhteen Suomen antiikintutkimuksen yhteisöä ja muita antiikista kiinnostuneita, syntyi Turussa 12.1.2018 pidetyn Klassikkosymposiumin yhteydessä. Tällaiselle tapahtumalle ilmeni nimittäin olevan sekä tarvetta että laajempaa halukkuutta. Symposiumissa sovittiin tapahtuman järjestämisestä lähitulevaisuudessa, mikä toteutui lopulta Antiikintutkimuksen päivien 2020 myötä.

Kuva 1. Antiikintutkimuksen päivien 2020 avaustilaisuus, kuvassa oikealla järjestelytoimikunnan jäsenet Ville Vuolanto, Katariina Mustakallio (selin) ja Jussi Rantala (selin). Kuva: Visa Helenius.

Kahvitauon jälkeen saatiin taloustieteilijä Sixten Korkmanilta mielenkiintoinen juhlaluento ”Onko humanismi taloutta tärkeämpää?”, joka on toiminut muun muassa Euroopan unionin neuvoston talouspoliittisen osaston pääjohtajana ja Aalto-yliopiston taloustieteen työelämäprofessorina. Korkman käsitteli humanismin ja talouselämän suhdetta. Tähän on yhteydessä muun muassa se ongelma, että taloustieteessä ihminen nähdään liian usein pelkästään tuottavana, kuluttavana ja omaa etuaan ajavana yksikkönä – humanistisen tutkimuksen antama ihmiskuva on monipuolisempi, ja se lienee myös totuudenmukaisempi. Lisäksi humanismin ja talouselämän suhteeseen on yhteydessä se, että sellainen jatkuvan talouskasvun tavoite, mihin liittyy kestämätön kehitys, on ympäristölle lopulta mahdoton tehtävä, jolloin tarvitaan rajoittavia tekijöitä. Edelliseen liittyen Korkman peräänkuulutti humanistien ja talousalan ihmisten parempaa keskinäistä vuoropuhelua ja humanistien vaikuttamista talousalaan. On siis toivottava, että tulevaisuudessa poliitikot ja talousala kuuntelisivat

Perjantaina tapahtuman avauksessa järjestelytoiminkunnan jäsenet Ville Vuolanto, Katariina Mustakallio ja Jussi Rantala pääsivät kukin vuorollaan ääneen. He käsittelivät Antiikintutkimuksen päivien 2020 taustan lisäksi laajemmin antiikintutkimuksen tilaa Suomessa ja Tampereen yliopiston antiikintutkimuksen sekä Triviumin eli Tampere Centre for Classical, Medieval and Early Modern Studies –verkoston (<https://research.uta.fi/trivium/>) toimintaa. Perjantain ensimmäisen session, ”Antiikintutkimus ja nykypäivä”, aloitti Minna Seppänen esittelemällä klassillisia kieliä koskevan kyselytutkimuksensa monin paikoin hauskojakin tuloksia. Seuraavaksi Samuli Simelius tähdensi antiikin tutkimuksen popularisoinnin ja antiikin jälkivaikutuksen tutkimuksen tärkeyttä ja selvensi näihin liittyviä asioita. Session lopuksi Ilkka Kuivalainen ja Jussi Hanska 2

humanisteja tarkemmin, koska tämä olisi lopulta luultavasti kaikkien etu. Korkmanin laaja-alainen luento sisälsi myös mielenkiintoisia huomioita ja monia viittauksia antiikintutkimuksen ja antiikin ajan jälkeisten aikojen klassikoihin.

kuultiin kaksi esitelmää leijonista. Ensin Jamie Vesterinen käsitteli leijonan representaatioita Kreikan esiklassisessa runoudessa ja kuvataiteessa, ja seuravaksi Miika Remahl tarkasteli leijonaa Rooman myöhäistasavallan ja varhaisen keisarivallan ajan kirjallisuudessa ja kuvauksissa. Kolmen viimeksi mainitun esitelmän myötä oivalsin uudella tavalla, miten eläimet ovat olleet läsnä antiikin ihmiselle.

Perjantain kaksi viimeistä sessiota olivat päällekkäiset, joista osallistuin kirjallisuutta ja antiikin perintöä koskevaan. Ensimmäisenä Sari Kivistö esitteli Kuninkaallisen Turun Akatemian väitöskirjoja koskevaa projektiaan (<https://filosofia.fi/tallennearkisto/tekstit/5614>). Itselleni oli yllätys se, kuinka paljon Turun Akatemiassa on tuotettu väitöskirjoja eri aloista. Seuraavaksi Susanna Asikainen käsitteli mielenkiintoisesti heteroseksuaalisuuteen liittyviä kuvauksia ja kategorisointia esitelmässään ”Heteroseksuaalisuudet antiikin kreikkalaisissa romaaneissa”. Session päätti Jaakkojuhani Peltosen sotilaallista maskuliinisuutta ja Aleksanteri Suuren kuvauksia antiikin kirjallisuudessa käsittelevä esitelmä – Aleksanterin ominaisuuksiin palattiin vielä illallisellakin, jolloin Peltosen johdolla pohdittiin muun muassa sitä, mikä oli Aleksanterin todellinen osuus taisteluissa.

Tapahtuman seuraava osuus sisälsi päällekkäiset sessiot, joista osallistuin hyvettä, filosofiaa ja hyvää elämää käsittelevään. Tässä sessiossa ensin Sami Yli-Karjanmaa käsitteli hyvediskurssia varhaisessa juutalaisuudessa eli juutalaisten oppineiden keskustelua ja erilaisia käsityksiä siitä, mitä hyve on, ja seuraavaksi Marke Ahonen ja Mika Perälä käsittelivät terveyttä, sairautta ja haurauden kohtaamista koskevaa tutkimusprojektiaan, jossa antiikin filosofisten käsitykset ja varhainen lääketiede yhdistyvät kiinnostavasti. Antiikintutkimuksen päivien 2020 viimeinen sessio ”Uskonelämä ja vallankäyttö”, koostui kahdesta peräkkäisestä osuudesta. Ensimmäisen osuuden aloitti Marika Rauhala käsittelemällä uskonnollisia ennakkoluuloja antiikissa koskevaa tutkimustaan. Oman esitelmäni, ”Sine dis? Lucretiuksen ongelmalliset jumalat”, jälkeen Laura Aho, joka on esitelmöinyt aiemmin Paideian tilaisuudessa Turussa, käsitteli votiivilahjan antamisen syyn ilmaisemista votiivipiirtokirjoituksissa. Jälkimäisessä osuudessa puolestaan Jasmin Lukkari käsitteli yksinvaltiaiden ihailua Rooman tasavallan ja Augustuksen ajalla, Pia Mustonen keisariperheiden naisten uskonnollista roolia Julius-Claudiusten ja Flaviusten dynastioissa ja Outi Sihvonen vestaalien rooleja 200-luvulla. Kukin esitelmä, omani toivottavasti mukaan lukien, antoi kiinnostavan näkökulman antiikin uskonelämään ja vallankäyttöön.

Lyhyen tauon ja siirtymäajan jälkeen alkoi Ravintola Plevnan illallinen Finlaysonin tunnelmallisella alueella. Perinteisen panimoravintolan maukas ruoka ja oiva juoma menivät kuin kuumille kiville jouduttaen samalla keskusteluja; illan päätepisteenä oli Platonin Pitojen bakkanaalin aavistuksen pidättäytyneempi toisinto. Lauantai alkoi antiikin yhteisöjen ulkopuolisia koskevalla sessiolla. Ensimmäisenä Suvi Kuokkanen käsitteli yhteisöstä ulossulkemisen mekanismeja, motiiveja ja erilaisia ilmenemismuotoja. Tämän yhteydessä keskusteltiin esimerkiksi ostrakismos-käytännöstä. Seuraavaksi muun muassa kääntäjänä toiminut Liisa Kaski esitteli eläinten luonnetta ja asemaa antiikin ja keskiajan filosofiassa, kirjallisuudessa ja kulttuuriperinteessä koskevaa tutkimusprojektia, jossa hän on mukana. Session lopuksi

Lopuksi oli vapaamuotoisemman loppukeskustelun aika. Suomen Rooman-instituutin johtajan Arja Karivieri aloitti rohkaisevalla puheellaan ja toivottaen samalla nuoremmat 3

tutkijanalut lämpimästi tervetulleiksi vanhempien tutkijoiden joukkoon. Pian ilmoille pälkähti optimismin ohut pilvi, sillä asiat näyttivät olevan suomalaisen antiikintutkimuksen saralla nyt yleisesti hieman paremmalla tolalla kuin pari vuotta sitten Turussa Klassikkosymposiumin yhteydessä. Syinä pidettiin erityisesti antiikintukijoiden verkostoitumista ja yhteistyötä sekä antiikintutkijoiden aiempaa parempaa näkyvyyttä. Lisäksi mainittiin Tuomas Heikkilän ja Ilkka Niiniluodon teos Humanistisen tutkimuksen arvo – kuusi murrettavaa myyttiä ja neljä uutta avainta (<http://irfrome.org/julkaisut/humanistisentutkimuksen-arvo/>, 2016), jolla lienee ollut monin tavoin suotuisa vaikutus suomalaiseen humanistiseen tutkimukseen. Lopuksi todettiin, että seuraavat antiikintutkimuksen päivät yritetään järjestää Helsingissä parin vuoden päästä.

Kuva 2. Erään Ostia-näyttelyyn kuuluvan reliefin arvoituksen ratkaisua joukolla yrittämässä. Kuva: Visa Helenius.

Mitä ensimmäistä kertaa järjestetyistä antiikintutkimuksen päivistä jäi käteeni? Omiin huippuhetkiini lukeutui se, kun sain keskusteltuani kääntäjä ja tietokirjailija Maija-Leena Kallelan kanssa kuulla yksityiskohtaisia seikkoja Paavo Nummisesta, joka on Lucretiuksen De rerum naturan suomentaja ja joka oli aikanaan Kallelan latinanopettaja Turun yliopistossa. Kallela kertoi muun muassa Nummisen persoonallisuudesta ja kodista, jossa hän oli päässyt käymään.

Antiikintutkimuksen päivät 2020 huipentui Museokeskus Vapriikin ja yleisöryntäyksen kokeneen Ostia-näyttelyn tutustumiseen. Esineistöä käytiin läpi Arja Karivierin ja Katariina Mustakallion opastuksella. Vaikka olin käynyt Ostia-näyttelyssä jo kertaalleen, niin Karivierin, Mustakallion ja muiden esittämien huomioiden kautta tajusin, kuinka paljon yksityiskohtaisempaa tietoa, kuten taustatietoa ja esinehistoriaa, liittyy lopulta museoesineisiin.

Yleisemmässä mielessä tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut kokonaisuus ja sen järjestelyt erinomaiset. Tällainen foorumi mahdollistaa muun muassa suomalaiseen antiikintutkimukseen liittyvän verkostoitumisen, yleisemmän keskustelun ja yleiskuvan saamisen.

HARJOITTELU KAIVAUKSILLA ISRAELISSA Kirj. Iida Huitula Tutkintorakenteemme uudistuttua viiden opintopisteen harjoittelu on tullut kaikille pakolliseksi osaksi syventäviä – mikä on omasta mielestäni mahtavaa! Epävarmuus tulevaisuudesta tuntuu olevan yleistä meidän opiskelijoiden keskuudessa ja parhaimmillaan harjoittelu voi tarjota paljon kaivattua selvyyttä tähän pohdiskeluun ja lisäksi arvokasta kokemusta. Suoritin oman harjoitteluni arkeologisilla kaivauksilla Pohjois-Israelissa kesällä 2019, tässä muutama sana siitä. Sain tietää harjoittelupaikasta aivan sattumalta. Suoritin JOO-järjestelmän kautta papyrologian kurssia Helsingin yliopistossa ja yhden luennon jälkeen juttelin erään kurssille osallistuneen teologian opiskelijan kanssa. Hän sattui mainitsemaan, että heitä oli kutsuttu hakemaan kaivauksille Israeliin ja että infotilaisuus olisi ylihuomenna. Infotilaisuuden jälkeen päädyin itsekin hakemaan. Kaivauksille sinänsä ei ole vaikea päästä, mutta rahoituksen saaminen taas on hankalaa. Lähes kuka tahansa siis otetaan kyllä auttamaan, mutta peruskaivajille ei makseta työstä ja ellei saa hankittua rahoitusta, kaikki kulut joutuu maksamaan itse. Rahoituksen hakemiseen kannattaa siis oikeasti panostaa! Sain itse apurahat Turun yliopistolta harjoitteluun ulkomailla ja lisäksi Suomen itämaiselta seuralta. Yliopiston puolelta Rekrystä voi kysyä apua rahoitushakuun, tein niin itse. Uskon vakaasti, että kun ensimmäisen kerran tai pari saa riivittyä kasaan apurahat kaivauksille, homma on jatkossa helpompaa. Kokeneemmat kaivajat (joita voisi jo alkaa kutsua ihan arkeologeiksi) pystyvät toimimaan vastuutehtävissä ja tekemään muutakin kuin vain kantamaan hiekkaämpäreitä ja silloin rahoitustakin saa paremmin.

Kaivausten kohde on Abel Beth Maacahina tunnettu kaupunki (jatkossa ABM) PohjoisGalileassa, Libanonin ja Hermon-vuorten välissä ja lähellä Danin ja Hazorin isoja tärkeitä keskuksia. Nämä ovat kohteen ensimmäiset kaivaukset ja ne on aloitettu 2013, takana on nyt seitsemän neljän viikon sesonkia. Kaivausten isoimmat järjestäjätahot ovat Jerusalemin heprealainen yliopisto ja kalifornialainen Azusa Pacific University, mutta mukana on myös Helsingin yliopisto ja Göttingeninkin yliopisto kuuluu kuvioihin. Kaivausten johtajat ovat näistä yliopistoista ja kaivajia yhteensä tusinasta eri maasta, pääasiassa Israelista ja Yhdysvalloista. Kaivausten tutkimuksen tavoitteena on selvittää kaikki tai mitä vain kaupungin pronssi- ja rautakaudesta: syvimpänä tarkoituksena ymmärtää asukkaiden identiteettiä, elämää, 5

yhteiskuntaa ja uskontoa, pinnallisempina välitavoitteina identifioida kaupungin rakenteita ja tuhokerroksia. ABM: sijaitsee nykyään ja sijaitsi jo kohdeaikakausina valtakuntien rajaseuduilla ja se on vaihtanut hallitsijaa useasti, kun esimerkiksi Assyria ja Egypti ja mahdollisesti israelilaiset valloittivat seudun, ja asukkaiden identiteettikysymys on huomattava. Kaivausten johto on viime aikoina väläytellyt ideaa kaupungin aramealaisista juurista ja siitä, että kaupunki on voinut olla myös itsenäinen, mutta koko tilanne on vielä hyvin auki. Kysymys Daavidin valtakunnan olemassaolosta, luonteesta ja rajoista liittyy myös ABM:n tutkimukseen.

päivinä, kun lämpötila nousi yli +40C, lopetimme puoli tuntia etuajassa. Palattuamme Kibbutziin vietimme yhteisen lounaan ja aloimme sitten kuurata keramiikkaa. Kaikki löytyneet keramiikan palaset pestiin varovasti ja luettiin tutkimusta varten. Piirtokirjoituksia alueen keramiikasta löytyy aina silloin tällöin. Keramiikan parissa kului iltapäivisin aina tunti pari ja iltaisin ennen päivällistä järjestettiin vielä luentotilaisuuksia, joihin kaikki saivat osallistua. Isoilla kaivauksilla kaikki oli hyvin suunniteltua ja järjestettyä ja arki pyöri sujuvasti.

Viimeisin järisyttävä uutinen identiteettikysymykseen liittyen on uuden piirtokirjoituksen löytyminen. Eräästä kesällä 2019 löytyneestä ruukusta löydettiin talvella restauroinnissa varhainen hepreankielinen piirtokirjoitus! Löytö oli mullistava, koska kielitilanne ABM:ssa on hyvin huonosti tunnettu, koska tekstejä ei ole juurikaan löytynyt. Piirtokirjoituksessa lukee suomeksi käännettynä ”Benajau:n” eli kuten kreikkalais-roomalaisen antiikinkin ruukuissa usein, piirtokirjoitus kertoo omistajan nimen. Tätä Benajauta ei tunneta muista lähteistä, mutta nyt tiedämme hänen omistaneen ruukullisen viiniä ja että hänen ruukussaan luki hänen nimensä hepreaksi. Tai ainakin oletus on, että se oli Benajaun ruukku – toivotaan ettei Benajau kirjoittanut nimeään kaverin viinipurkkiin.

Kaikkein eniten tein itse töitä hautojen ja maalattioiden parissa. Työskentelin uudella alueella (alue K), jolta odotettiin löytyvän kaupungin pronssikautinen portti ja muuria. Sattumalta alueella oli kuitenkin päällimmäisenä parikymmentä vuotta vanha hautausmaa. Haudat esiin, auki, ylös ja uudelleenhautaukseen. Huonoa tuuria oli, että näiden hautojen alta löytyi vielä mamelukkihautausmaa. Jälleen haudat esiin, auki, ylös ja uudelleenhautaukseen. Mamelukkien haudat vain olivat järeämpää tekoa ja isojen kivirakennelmien purkaminen hikistä työtä. Ja tällaiseen työhön menee kauan, päiviä, koska jokainen kivi on tupsutettava puhtaaksi ja jokainen vaihe on dokumentoitava huolellisesti, koska jäänteet tuhotaan. Kaivauksilla oli mukana myös antropologeja työskentelemässä hautojen kanssa ja pieneläinten jäänteisiin erikoistunut arkeologi tutkimassa pieneläinten, kuten jyrsijöiden, matelijoiden ja lintujen, jäänteitä.

Arki kaivauksilla oli mukavaa, vaikka työ oli ajoittain rankkaa. Asuimme kaivauksilla pienissä mökeissä Kibbutzissa, pienessä maalaiskylässä, vartin ajomatkan päässä itse kaivauksilta. Kaivauksilla on joka vuosi valtavasti väkeä, viitisenkymmentä henkeä erilaisissa tehtävissä. Heräsimme joka aamu neljältä ja aloitimme kaivamisen viideltä. Näin työtunteja ehti kertyä noin kahdeksan kello yhteen mennessä. Aamiainen syötiin joka päivä kaikki yhdessä kaivausalueella telin huipulla kasvavan valtavan puun alla. Yhden maissa työt oli pakko lopettaa kuumuuden takia ja niinä 6

Lopulta pääsimme kohdeaikakausille ja työnkuva vaihtui maalattioiden rapsuttamiseen ja ilmestymään alkanut valtava seinä loi jännitystä. Yhtenä siisteimmistä yksittäisistä esineistä löysin viimeisenä päivänäni egyptiläisen paikallista tuotantoa olevan skarabeen 900-luvulta eaa. – ja siinä oli oikea hieroglyfi, jonka kaivauksille osallistuneet saksalaiset egyptologit osasivat lukea! Kaupungin porttia ja päätietä jäätiin vielä odottelemaan, ehkä sitten ensi sesonkina. Varastohuone kuitenkin löytyi ja sieltä Benajaun viiniruukku!

Varallemme oli järjestetty evakuointisuunnitelma paikallisen armeijan kanssa ja meillä oli myös oma vartija koko ajan paikalla. Harjoittelussa pääsin oppimaan käytännössä kaivamista ja yhdenlaista arkeologista työskentelyä. Tunne siitä, että olen oikealla alalla, vahvistui ja ensi kesänä suunta on jälleen kaivauksille. Israelissa pääsin laajentamaan kreikkalais-roomalaisen antiikin tuntemustani (erityisesti Herodes Suuri on alueella kova nimi ja Bet She’an hyvin roomalainen kaupunki, jossa on myös kreikkalaisia piirtsareita) ja lisäksi oppimaan hurjasti kaikenlaista Israelista ja Lähi-idästä, mistä muuten en olisi opinnoissani kuullutkaan. Arkkitehtuurissa, uskonnossa ja keramiikassa on paljon eroa antiikkiin, mutta yllätyin niiden samankaltaisuudesta. Foinikialaista, kreetalaista ja mykeneläistä tuontikeramiikkaa ihaillessa Kreikka ei tuntunut olevan sittenkään niin kaukana. Johdantokurssilla menetin sydämeni Kreikan merelle ja vuorille ja nyt harjoittelussa Galilealle. Kuollutmeri ja Juudean autiomaa on myös aika kivat.

Lähi-idän poliittinen tilanne on valitettava ja sen takia myös turvallisuuskysymykset olivat kieltämättä pinnalla kaivauksilla, ovat olleet niiden alusta asti. ABM sijaitsee aivan sekä Syyrian että Libanonin rajalla, mutta tämä näkyy siellä arjessa vain miinakenttien ja rajamuurin läheisyytenä. Alue on hyvin rauhallista ja idyllistä maaseutua, täynnä peltoja ja historiaa. Miinakentillä kasvatetaan mehiläisiä ja raja on rauhallinen, jokunen armeijan kulkuneuvo ja sotilas voi näkyä. Alueella sijaitsevat Jordan-joen lähteet ja se on vehreää ja ilmastoltaan Israeliksi vähäpaahteista. Eräs lauantaiaamu heräsimme aikaisin päästäksemme vaeltamaan Hermonille ja näkemään auringonnousun sen huipulta, mutta armeija oli sulkenut vuoren, joten maisemat jäivät näkemättä. Jonkinlaista harmia sodasta siis meille aiheutui, mutta varsin pientä. Jälkikäteen kyllä kuulin, että meidän yli oli ammuttu kaivausten aikana raketteja, mutta me emme niitä olleet huomanneet. Akuutein uhka oli kaivausalueella kipittävät oikeasti myrkylliset skorpionit ja pieni maastopalokin ehti tapahtua. En olisi itse erityisen huolissani turvallisuudesta alueella: Pohjois-Galilea on rauhallista, ei mitään verrattuna vaikka Gazaan, ja kaivausten johto on tietoinen uhista ja seuraa tilannetta jatkuvasti.

Kaivausten nettisivut löytyvät osoitteesta www.abel-beth-maacah.org . Sieltä löytyy lisää tietoa kaivauskohteesta ja lista niiden tiimoilta tehdyistä julkaisuista. Lisäksi tuleville sesongeille voi hakea osallistumaan! Taitotason mukaan ihan peruskaivajaksi tai vaikka registraatiksi piirtämään stratigrafiaa ja vastaamaan kirjanpidosta, jos kokemus riittää. Haku kesälle alkaa aina jo joulun jälkeen ja mitä aikaisemmin paikan saa, sitä enemmän aikaa on järjestää rahoitusta. Mutta ei toukokuussakaan ole vielä liian myöhäistä, tilaa tai peruutuspaikkoja saattaa aina olla! Näitä kaivauksia tullaan jatkamaan vielä kymmenisen vuotta, joten jos tänä vuonna missasit, ensi vuonnakin vielä ehtii.

FUKSIHAASTATTELUT Koonnut Jasmin Leivo 1. Mistä päin olet kotoisin?

Tommi: Aina uudelleen Roomaan. Kyseessä on kaupunki, jossa olisi jo nyt tiedossa nähtävää koko loppuelämäksi.

Orion Petlin: Vasemmalta. Tommi Raevuori: Karanteenialueelta.

Iida: Jonnekin kylmään ja pohjoiseen, Nordkapp on aina hyvä valinta. Toisaalta haluaisin kyllä käydä myös Japanissa.

Iida Storlöpare: Turkulainen paluumuuttaja. Ehtinyt asua hieman siellä sun täällä. 2. Mikä on suosikkikirjasi?

6. Kenet antiikin aikaisen henkilön haluaisit tavata ja miksi?

Orion: Donna Tartt - Jumalat juhlivat öisin, joskin mainittakoon, että pidän myös hyvin paljon monista muistakin kirjoista.

Orion: Alkibiades, hän oli varsin mielenkiintoinen henkilö.

Tommi: Ken Folletin World Without End.

Tommi: Quintus Fabius Memmius Symmachus. Isänsä varjoon jäänyt henkilö, josta emme tiedä liikaa. Hän myös eli arkkitehtuurillisesti ja kulttuurillisesti mielenkiintoisten kehityskulkujen risteyksessä. Jos hänellä ei jostain syystä olisi vapaita aikoja niin myös Augustus kelpaisi, haluaisin tietää salaisuuden menestyksensä taustalla.

Iida: Täytynee vastata, että Taru Sormusten Herrasta. 3. Millä kolmella sanalla kuvailisit itseäsi? Orion: I am Groot. Tommi: Rento ja ratkaisukeskeinen. Iida: Sitkeä, positiivinen, käsityöläinen.

Iida: Hypatian kanssa olisi mielenkiintoista keskustella asioista.

4. Mitkä kolme asiaa ottaisit mukaasi autiolle saarelle?

7. Kuinka päädyit opiskelemaan klassillista filologiaa?

Orion: Pesukarhumafian, haavin ja ongen.

Orion: Lukiossa ollessani kaverini luki aiemmin mainitun kirjan Jumalat juhlivat öisin, jonka vuoksi itsekin luin kyseisen kirjan. Kirjassa on klassillisten kielten opiskelijoita ja aloimme erään toisen kaverini kanssa vitsailla sillä, että lähtisimme itsekin opiskelemaan klassillisia kieliä. Ikävä kyllä tämä toverini päätyi biokemiaan, mutta jostain syystä lopulta itse huomasin olevani klassillisen filologian pääsykokeissa. Sanotaanko siis vaikka, että vahingossa ja hetken mielijohteesta.

Tommi: Lapion, kumisaappaat ja peilin. Iida: 1) Jonkinlaisen puukon 2) Huivin 3) Okariinan tai nokkahuilun. 5. Minne matkustaisit mieluiten ja miksi? Orion: Jonnekin missä on sinivalaita ja kirahveja, Lontooseen ja Japaniin myös, sekä Tanskan satamiin syksyllä.

Tommi: Olin jo pidemmän aikaa saanut huomattavan osan elämäni ilosta antiikin maailmasta. Klassillinen filologia lienee juuri sellaista sielun pyöristämistä mitä tarvitsen.

sanaakaan ennen opintojen alkua, mutta toisaalta kurssit ovat myös hyvinkin antoisia ja mielenkiintoisia. Ehkä tästä vielä jotakin syntyy.

Iida: Isäni kautta on tullut kiinnostus antiikkia, ja erityisesti Roomaa, kohtaan. Itse taas olen todella kiinnostunut kielistä ylipäätään. Näin ollen oli luonnollinen valinta hakea myös klassilliseen filologiaan.

Tommi: Opiskelu on ollut hyvin inspiroivaa. Oppiaineen henkilökunnalle ja kanssaopiskelijoille pelkkiä kehuja! Yliopiston itsensä toivoisi tiedostavan oppiainetta hieman enemmän, mutta tämä tuskin on henkilöriippuvaista.

8. Mitä olet pitänyt opiskelusta? Kommentteja, risuja, ruusuja?

Iida: Opiskelu on ollut mielenkiintoista, erityisesti latinan kielen. Olen pitänyt myös yleisemmin antiikkia käsittelevistä kursseista. Kursseissa on omat haasteensa, mutta toistaiseksi niistä on selvitty aikataulutuksella.

Orion: Usein kysyn itseltäni, miksi ihmeessä pääaineenani on kieli, jota en osannut

PEDAGOGISET OPINNOT JA LATINAN OPETUS Kirj. Timo Heikkinen

Luonteeltaan tilaisuus muistutti kovasti työhaastattelua. Aluksi oli ryhmäkeskustelu, jonka jälkeen jokainen hakija pyydettiin yksitellen luokkahuoneeseen kolmen ohjaajan eteen, jotka esittivät koulumaailmaan liittyviä kysymyksiä. Tilaisuudesta minulle jäi melko sekava olo enkä voinut varmuudella sanoa, miten hyvin taikka huonosti siitä suoriuduin. Pääsin valintakokeesta läpi ja opettajan opinnot alkoivat syyskuussa. Luvassa oli kovin erilainen opintovuosi. Se oli jaettu kolmeen isoon ryppääseen: kasvatustieteiden ja didaktiikan opintoihin sekä kouluharjoitteluun.

Aineenopettajan pedagogiset sivuaineopintoni alkoivat syksyllä 2019. Kyseessä on koko lukuvuoden kestävä 60 opintopisteen paketti sivuaineopintoja, jotka antavat opiskelijalle aineenopettajan pätevyyden. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että suoritettuaan pedagogiset opintonsa opiskelija on pätevä opettamaan peruskouluissa ja lukioissa oman pääaineensa oppiainetta ja sivuaineita, joissa hänellä on suoritettuna perus- ja aineopinnot. Aineenopettajan pedagogisiin sivuaineopintoihin oli myös valintakoe, joka järjestettiin alkuvuonna 2019 Turun yliopiston Educarium-rakennuksessa. Hakukelposuuteen kuului, että hakijalla tuli olla pääaineestaan vähintään 50 opintopistettä. Hakijat kutsuttiin valintakokeeseen aineryhmittäin, joilla kullakin oli oma hakijakiintiönsä. Löysin itseni ryhmästä, johon kuuluivat espanjan, italian, venäjän ja latinan opiskelijat. Ryhmämme kiintiö oli kahdeksan opiskelijaa. Vertailun vuoksi englannilla oli omat ryhmänsä, joiden hakijakiintiö oli yhteensä 25 oppilasta. Opintojen aikana ryhmämme on saanut useita kutsumanimiä kuten pienet kielet, vieraat kielet ja maailmankielet. Valintakoetilaisuus oli kovin hermostuttava, sillä siihen ei kyennyt valmistautumaan muuten kuin henkisesti.

Puolet opinnoista, eli kasvatustieteiden ja didaktiikan opinnot, suoritettiin yliopiston tiloissa, jotka olivat lähes poikkeuksetta Educariumilla. Kasvatustieteiden opinnot koostuivat kirjatenteistä ja massaluennoista, joihin osallistui aineenopettajaharjoittelijoiden lisäksi myös kasvatustieteen pääaineopiskelijoita ja muita opettajakokelaita kuten luokanopettajia. Didaktisissa opinnoissa meidät jaettiin aineryhmittäin pienempiin ryhmiin, joilla kullakin oli omat ohjaajansa. Tarkoituksena oli tutustua opettajuuteen, opetustekniikoihin ja oppimisteorioihin, siis asioihin, joista minulla ei ollut juuri aikaisempaa ymmärrystä. Toinen puolisko koostui harjoittelujaksoista Turun normaalikoulussa Varissuolla. Ne olivat sekoitus opiskelua ja työharjoittelua, ja niistä vastasi normaalikoulun, Norssin, henkilökunta. Lukuvuosi koostui siis kolmesta erilaisesta osasta, jotka eivät juuri kommunikoineet keskenään. Opiskelijan silmin lukuvuosi oli paikoittain erittäin sekavaa, koska kommunikaatio Educariumin sisällä ja Turun normaalikoulun välillä tuntui toimivan huonosti. Tämä aiheutti turhaa stressiä ja epätoivon tunnetta.

Kuvassa Turun yliopiston Educarium ja Publicum. Kuva: Wikipedia.

Rikkain anti, mitä opettajan pedagogisista opinnoista voi saada, ovat harjoittelujaksot. Ne 10

sisälsivät oppituntien havainnoimista, kouluharjoittelua, itsenäisiä ja ryhmässä tehtäviä töitä sekä oppituntien suunnittelua, toteuttamista ja arviointia.

latinan harjoittelutunteja, koska latinaa ei opiskella siellä. Valtaosa auskultanteista toteuttivat harjoitustuntinsa Norssilla, mutta muutamat kummajaiset, kuten minä, yksi venäjän ja kolme italian opiskelijaa, suorittivat tuntinsa muualla. Alkusyksystä minulle kerrottiin, että omat harjoitustuntini järjestettäisiin Turun klassillisessa lukiossa keskustassa.

Oppitunnin suunnittelu käytti valtavasti harmaita aivosolujani ja siihen käytetty aika oli moninkertainen oppitunnin pituuteen verrattuna. Usein hioin PowerPoint-esitykseni pientä yksityiskohtaa yömyöhään. Tuntisuunnittelussa piti huomioida läksyn tarkistaminen, opetettavat uudet asiat ja vanhojen asioiden kertaaminen. Tunnin sisältö, joka koostui muun muassa erilaisista tehtävistä, jakoi oppitunnin pienempiin osiin ja opettajana minun tuli arvioida, kuinka monta minuuttia tunnista oli järkevä sijoittaa per tehtävä. Lisäksi piti ottaa huomioon oppitunnin ajankohta, sillä oppilaiden jaksaminen aamulla, keski- ja iltapäivällä oli vaihteleva. Tunnista ei kannattanut tehdä liian raskasta, mutta ei liian helppoakaan. Kaikesta tekemisestäni ja virheistä sain onneksi rakentavaa kritiikkiä omalta ohjaajaltani, mikä auttoi minua kehittymään opettajaharjoittelijana. Negatiiviset mielikuvat esimerkiksi yläkouluista, mitä minulla oli ennen harjoittelujaksoja, haihtuivat nopeasti. Olin unohtanut, miten iloisia ja (useimmiten) täynnä oppimisintoa lapset ja nuoret ovat. Heiltä saattoi tunnin aikana tulla mitä oudompia juttuja ja kysymyksiä, jotka saattoivat myös liittyä tunnin aiheeseen.

Kuvassa Varissuolla sijaitseva Turun normaalikoulu. Kuva: Wikipedia.

Harjoittelupaikkani muutettiin kuitenkin pian klassillisesta lukiosta Topeliuksen yläkouluun Kakolanmäen taakse. Minulle tuli täysin positiivisena yllätyksenä tieto siitä, että Turussa pystyy opiskele-maan latinaa jo yläkoulussa! Kaikkien aineryhmien auskultanttien harjoitustunteja edelsi pohjatunti, jonka avulla he saivat ensivaikutelman ryhmästä. Samalla ryhmän oppilaat pääsivät tutustumaan heihin. Omalla kohdallani tilanne oli erikoinen muihin opiskelijatovereihini nähden. Norssi kouluttaa joka lukuvuosi uusia opettajia ja auskultantteja näkyy koulun käytävillä ja luokkatiloissa ympäri vuoden, minkä takia oppilaat kokevat heidän läsnäolonsa normaalina. Topeliuksen koulussa opiskelukulttuuri oli päinvastainen eivätkä auskultantit kuulu normaaliin kouluarkeen. Ilmestymiseni heidän latinan tunneilleen oli aluksi varmasti outoa ja hermostuttavaa.

Syyslukukaudella olin seuraamassa ala-asteen kuvaamataidon tuntia, jossa lapset askartelivat ja maalasivat planeettoja ja muita taivaankappaleita. Minä ja muut opettajaharjoittelijat, eli auskultantit, kiertelimme luokassa havainnoiden tunnin kulkua, kun viereisessä pöydässä oppilas kutsui minua opettajaksi. Tilanne sekä kummastutti että huvitti minua, sillä harjoitusvuoteni oli vasta äskettäin alkanut enkä todellakaan kokenut vielä olevani opettaja. Norssin oppilaat kutsuvat kaikkia auskultantteja opettajiksi.

Itsevarmuuteni opettajana vahvistui sitä mukaa, kun sain pidettyä oppitunteja. Oli myös ilo huomata, miten oppilaat tottuivat minuun ensimmäisten viikkojen aikana. Latinan tunnit olivat 90 minuutin mittaisia tuplatunteja ja ne olivat vielä iltapäiväisin. Opettajana koin kyseenalaistavani kielitaitoani latinassa. Oppilaat

Aloitin latinan opettajan harjoitustuntini lokakuussa. Norssi ei pystynyt tarjoamaan minulle 11

esittivät paljon kysymyksiä, joskus todella oudoistakin asioista. Heitä sai usein myös kannustaa, jotta he jaksaisivat puurtaa opiskelun parissa vielä hetken. Oli myös hauska huomata eroja oppilaiden luonteissa ja opiskelutavoissa.

jotka tutustuttivat oppilaat antiikin Rooman historiaan ja kulttuuriin. Kirjan hahmoina ovat fiktiivinen roomalainen Sulpicius ja hänen perheensä, joiden elämää seurataan Flaviusten ajan Roomassa.

Itselleni hyvin mielenkiintoista oli myös huomata, kuinka valtavasti yliopistossa järjestetty latinan alkeis- ja jatkokurssin opetustaso ja opiskelutahti poikkeavat 14- ja 15-vuotiaille opetettavasta latinasta. Opetuksen pitää olla peruskoulussa erittäin selkeää. Latinan kieli- ja lauseopin piirre, joka on yliopisto-opiskelijalle selvää pässinlihaa, saattoi tulla suurelle osaa oppilaista täysin uutena. Termejä, sanoja ja tehtävänantoja täytyy kerrata useasti, ennen kuin jokainen luokasta ymmärtää mistä puhutaan ja mitä kuuluisi tehdä.

Harjoitustunneilla käänsimme tekstikappaleita latinasta suomeen, ja usein oppilaat saivat läksyksi kääntämistehtäviä, jotka tarkistimme seuraavan tunnin alussa. Lisäksi teetin ryhmille sanakokeita, jotka aiheuttivat oppilaissa yllättävän suurta stressiä. Keväällä teetin viimeiselle tunnilleni kokeen, joka sisälsi verbien taivutustehtäviä ja yhden tekstinkäännöstehtävän. Koko pedagogisten opintojen parasta, rikkainta antia olivat Norssin harjoittelujaksot ja ehdottomasti omat oppituntini. On ollut ilo huomata, että lukuvuoden kuluessa minusta on tullut opettajan saappaissa itsevarmempi henkilö. Voin suositella lämpimästi opettajan pedagogisia opintoja kaikille. Opettajuus on ammatti, joka säilyy tärkeänä yhteiskunnan peruspilarina, ja vaikkei päätyisikään opettajan töihin, pedagogisen vuoden aikana opittu ei mene hukkaan.

Toinen poikkeava asia oli opetusmateriaali. Yliopistolla olin tottunut ajatukseen muistiinpanojen tekemisestä ja tehtävämonisteista, mutta yläkoululaisilla oli käytössä latinan oppikirja nimeltä Salve! 1 — Latinaa peruskoulun yläluokille (Rönkä & Auvinen, 2018). Oppikirja on pakattu täyteen tekstikappaleita,

ROOMALAISET LUOTEIS-ESPANJASSA Kirj. Jalmari Salaterä

rantamille asti ja työn touhussa murhattua peräti 50 000 paikallista asukkia.

Lähdin kevätlukukaudeksi opiskelijavaihtoon tarkastelemaan Iberian niemimaata, josta kohteekseni valikoitui Luoteis-Espanjan Galician alueella sijaitseva A Coruña. Tätä tekstiä kirjoittaessa ulkonaliikkumiskielto on ollut päällä viimeiset 26 päivää ja huoneistoni seinien väripinta on tullut harvinaisen tutuksi, joten koin virkistäväksi luoda pienen tekstikatsauksen alueen roomalaishistoriaan.

Toisen ja ensimmäisen vuosisadan vaihteessa eaa. Iberia jaettiin hiljalleen Roomasta käsin hallinnollisiin provinsseihin. Viimeisellä vuosisadalla eaa. Gallaecian ja Asturiasin alueen kultaesiintymät herättivät keisari Augustuksen mielenkiinnon ja alue liitettiin lopullisesti provinssina Rooman valtakuntaan. Roomalaisvaltaa kesti aina viidennelle vuosisadalle asti, jolloin germaaniheimot perustivat alueelle Galician kuningaskunnan.

Roomalaisaikoinahan Galicia itsehallintoalue tunnettiin Gallaecian provinssina ja alue käsitti nykyistä Galician aluetta laajemman maakaistaleen, johon kuuluivat osat nykyistä Portugalia sekä osat nykyisten Asturiasin ja Leonin itsehallintoalueista.

Roomalaisaika jätti Galician alueelle kuitenkin jälkensä, sillä roomalaiset toivat alueelle oman infrastruktuurinsa. A Coruñan luultavasti tunnetuin nähtävyys on ensimmäisellä vuosisadalla jaa. rakennettu majakka Farum Brigantium (nyk. Torre de Hércules), joka on maailman ainoa edelleen käytössä oleva roomalaisaikainen majakka. Nykyiseen asuunsa majakka restauroitiin 1700-luvulla.

Gallaecian ensimmäiset havainnot roomalaisista ajoittuvat vuodelle 137 eaa, jolloin edellisvuonna konsuliksi valikoitunut Decimus Junius Brutus Callaicus johdatti armeijansa nykyisen Lima-joen ylitse. Joen nimi juontuu manalan Lethe-joesta, joten Brutuksen joukot eivät suostuneet ylittämään jokea ennen kuin konsuli itse oli ylittänyt virran hengissä. Historioitsija Appianos mainitseekin teoksessaan Historia Romana konsulin ensimmäisenä roomalaisena, joka edes harkitsi kyseisen virran ylittämistä. Brutus oli ilmeisen pelätty hahmo Gallaecian alueella, sillä osa vangiksi jääneistä paikallisista naisista näki Appianoksen mukaan paremmaksi vaihtoehdoksi tappaa itsensä tai lapsensa. Jonkinlainen voimannäytön osoitus tapahtui jatkuvasti niskoitelleessa Talabrigan kaupungissa, jossa Brutus käski asukkaita luovuttamaan hänelle arvoesineensä sekä aseensa. Tämän jälkeen hän piti asukkaille puheen, jonka myötä asukkaat olivat valmistautuneita kovaankin rangaistukseen, mutta Brutus antoi kyläläisille kaupungin takaisin ja palasi Roomaan. Hänen jäljiltään valtakunnan rajaa saatiin laajennettua nykyisen Mondego-joen

Farum Brigantium -majakka. Kuva: Jalmari Salaterä.

Noin tunnin ajomatkan päässä A Coruñasta sijaitseva Lugo sai ehkä näkyvämmän osan roomalaisajoista, sillä kaupungin ympäröivä muuri rakennettiin kolmannella vuosisadalla jaa. Kahden kilometrin mittainen rakennelma on kenties parhaiten säilynyt roomalaismuuri maailmassa. Valitettavasti allekirjoittanut oli juuri lähdössä kevätretkelle Lugoon, kun hallitus päätti röyhkeästi langettaa ulkonaliikkumiskiellot maahan. Muurit jäivät siis toistaiseksi näkemättä, mutta Mamban sanoja lainatakseni: ”vielä on kesää jäljellä…”.

Lähteet: Appianos. Historia Romana. Saatavilla: Perseus Digital Library. S.J. Keay, 1988. Roman Spain. University of California Press. s. 35 & 47-50. Unesco. 2020. World Heritage List. Saatavilla: https://whc.unesco.org/en/list/. Viitattu 9.4.2020.

Farum Brigantium & Atlantti. Kuva: Jalmari Salaterä.