Skip to main content

Metsän henki 2/2017

Page 31

tajalle viimeisen sadan mättään keskiarvotiheyden. ”Istutettavien mättäiden lukumäärä saadaan suoraan työnjohtajalle, mikä helpottaa taimihuoltoa”, Tenkanen kertoo.

Metsätiet kuntoon Tenkanen toteuttaa UPM:n asiakkaille myös metsäautoteiden ylläpitoa ja kunnostusta. ”Aiempaa suuremmat puutavara-autot vaativat enemmän tilaa kääntöpaikoilla ja liittymissä. Olennaista on myös huolehtia, että metsäautoteiden reunoilta on energiapuu kaadettu. Tällöin tie pääsee kuivumaan, ja liikenne on turvallisempaa kun kaarteissa näkee pidemmälle.” Metsäautoteiden pohja tehdään usein voimalaitostuhkasta, joka toimii kestävänä, edullisena ja routimattomana materiaalina. ”Meillä on käytettävissä tela-

murskain, jolloin tienpohjaan tarvittava kiviaines voidaan usein hankkia myös suoraan metsästä, mikä tuo kustannussäästöä”, sanoo Tenkanen. Maanmuokkauskausi alkaa maan sulamisen jälkeen ja ulottuu juhannukseen, jonka jälkeen vuorossa ovat tienparannustyöt. ”Syksyllä on sitten taas uusi sesonki muokkaukseen. Tekemistä on paljon, mutta jos työt tekee oikeassa tahdissa, kaiken ehtii hyvin”, toteaa Tenkanen.

Asiantuntijat metsänomistajan apuna UPM tarjoaa metsänomistajille kaikki metsänhoitoon liittyvät palvelut. Uudistamistöihin kuuluvat muokkaus, taimet UPM:n taimitarhalta ja istutus. Tarvittaessa toteutetaan myös uudistusalan raivaus, mikä helpottaa uudistustöitä. Taimikkovaiheessa tarjolla on metsänomistajan tarpeen mukaan muun muassa varhaisperkausta, konekitkentää,

METSÄNOMISTAJAN MUISTILISTA Huolehdi oikeaaikaisesta metsän uudistamisesta maanmuokkauksineen. Muista taimikon hoito hyvissä ajoin. Hyödynnä asiantuntijoiden osaamista metsänhoitotöissä. Varmista metsäautoteiden kunto ja turvallisuus.

31


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Metsän henki 2/2017 by UPM Metsä - Issuu