Avioero Avioliiton voi purkaa käräjäoikeus. Avioerosta täytyy tehdä kirjallinen hakemus käräjäoikeuteen. Avioeroa voi hakea toinen puoliso yksin tai molemmat yhdessä. Oikeus ei tutki avioeron syitä, joten hakemus riittää. Hakemuksen jättämisestä alkaa harkinta-aika, joka kestää puoli vuotta. Harkinta-ajan jälkeen täytyy tehdä käräjäoikeudelle vaatimus avioeroon tuomitsemisesta. Vaatimus täytyy tehdä, ennen kuin harkinta-ajan alkamisesta on kulunut yksi vuosi. Avioeron saa ilman harkinta-aikaa, jos puolisot ovat asuneet erillään kaksi vuotta. Avioerossa puolisoiden täytyy sopia seuraavista asioista: • lasten huolto ja tapaamisoikeus • elatusapu lapselle tai puolisolle • omaisuuden jako • yhteiselämän lopettaminen. Puolisot voivat itse tehdä näistä asioista kirjallisen sopimuksen. Kunnan sosiaaliviranomainen vahvistaa sopimuksen silloin,
jos parilla on alaikäisiä lapsia. Jos pari ei osaa sopia asioista, käräjäoikeus voi ratkaista ne. Tällöin oikeus voi määrätä, että toinen puoliso maksaa elatusapua. Avioeron jälkeen parin omaisuus ositetaan. Yleensä kaikki omaisuus jaetaan tasan. Näin ei kuitenkaan tehdä aina, vaan jakoon voivat vaikuttaa esimerkiksi avioehto, avioliiton pituus ja puolisoiden taloudellinen tilanne.
Lapsen tulo perheeseen Lapsen tulo perheeseen muuttaa perhettä ja parisuhdetta. Laissa on useita kohtia, joissa kerrotaan vanhempien velvollisuuksista lapsiaan kohtaan. Tärkeimpiä ovat isyyslaki, laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta sekä laki lapsen elatuksesta. Neuvola Neuvolassa seurataan alle kouluikäisen lapsen kehitystä. Seuranta alkaa jo ennen lapsen syntymää. Odottava äiti käy neuvolassa useita kertoja. Neuvola seuraa, että raskaus sujuu hyvin. Äiti ja perhe saavat neuvoja ja tukea synnyttämistä ja lapsen hoitamista varten.
30 | Elämä Suomessa | Suomalainen elämä
Neuvola seuraa lapsen kehitystä myös syntymän jälkeen. Jos lapsen kehitys aiheuttaa huolta, lapsi voidaan lähettää muualle tarkempiin tutkimuksiin. Neuvolassa lapsi saa myös tarpeelliset rokotukset. Äitiyspakkaus Suomessa asuva äiti voi saada Kelan äitiyspakkauksen, joka on perheelle ilmainen. Tulevan äidin pitää käydä neuvolassa ennen kuin 4. raskauskuukausi on päättynyt, jos äiti haluaa saada äitiyspakkauksen. Se sisältää lasten vaatteita, makuupussin ja monenlaisia tarpeellisia hoitotarvikkeita. Äitiysvapaa, isyysvapaa ja vanhempainvapaa Tuleva äiti saa äitiysvapaata, jonka ajalta Kela maksaa äitiysrahaa. Äitiysvapaa alkaa ennen lapsen syntymää, ja se kestää noin 4 kuukautta. Äitiysrahan määrä riippuu työtuloista. Isyysvapaa kestää enintään noin 9 viikkoa. Osan siitä voi pitää yhtä aikaa äitiysvapaan tai vanhempainvapaan kanssa. Isä voi hakea Kelasta isyysrahaa vapaan ajaksi. Vanhempainvapaan voi pitää joko äiti tai isä. Se pidetään heti äitiysvapaan jälkeen,