Kaupunkiseudun rakennemallivaihtoehdot valmistuneet
Työpaikkoja 20 000 lisää, asukkaita 75 000
Turun kaupunkiseudulle tavoitellaan vuoteen 2035 mennessä 20 000 uutta työpaikkaa ja 75 000 uutta asukasta. Rakennemallivaihtoehtoja on tehty neljä. Niistä kukin toteuttaa samoja väestö- ja työpaikkatavoitteita, mutta kärjistää sijoitteluvaihtoehtojen erilaisuutta. Malleja työstettiin kuntien luottamushenkilöiden, viranhaltijoiden ja muiden sidosryh-
mien yhteisessä työpajassa viime tammikuussa. Ydinkaupunkiseutua painottavassa mallissa koko seudun väestö- ja työpaikkakasvu suunnataan joko nykyiselle ydinkaupunkiseudulle Raisiosta Kaarinaan tai sen rantavyöhykkeelle Naantalista Piikkiöön. Monikeskusmalli jakaa kasvun suhteellisen tasaisesti ydinkaupunkiseudulle ja sitä ympäröiviin, olemassa oleviin
kuntakeskuksiin. Malli sisältää kaksi erilaista mitoitustarkastelua. Käytävämalleista toinen painottaa lähijunaliikenteen ja asemanseutujen maankäytön kehittämistä. Toinen käytävämalli taas nojaa ydinkaupunkiseutuun ja sen ympärille, runkobussilinjojen varsille levittäytyville taajamasakaroille. Rakennemallivaihtoehtoja esitellään yleisölle keskiviikkona 13.4. klo
Rakennemallivaihtoehdot olivat puntarissa tammikuussa pidetyssä seminaarissa, johon osallistui mm. iso joukko Turun seudun kuntien edustajia. (Kuva: Liisa Mainela)
18.00 Puutarhakadun auditoriossa. Niihin voi tutustua myös osoitteessa www.turku.fi/rakennemalli2035. Seudullinen ohjausryhmä valitsee toukokuussa vaihtoehdon, jonka pohjalta valmistellaan rakennemalli vuoden loppuun mennessä. Sen jälkeen mallia käsitellään kaupunkiseudun kunnissa ja Varsinais-Suomen liitossa. Rakennemalli 2035 on kuntien yhteinen maankäyttöstrategia. Sitä käytetään maakunta- ja yleiskaavoituksen pohjana. Rakennemallityö on jatkoa PARAS-hankkeelle eli kunta- ja palvelurakenneuudistukselle. Työn tarkoitus on edistää kestävää kehitystä ja seutukunnan vetovoimaisuutta. Periaatelinjauksia haetaan mm. asuin- ja työpaikka-alueiden kehittämiseen ja profilointiin, palvelujen järjestämiseen sekä liikenne- ja viherverkon luomiseen. Rakennemallityössä on mukana seudun 14 kuntaa ( Aura, Kaarina, Lieto, Länsi-Turunmaa, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Paimio, Raisio, Rusko, Sauvo, Tarvasjoki ja Turku) sekä Varsinais-Suomen liitto ja Varsinais-Suomen ELY-keskus.
Yleiskaavoitus • Kaavoitustoimenjohtaja Markku Toivonen • Ympäristö- ja kaavoitusviraston yleiskaavatoimisto • Asiakaspalvelu: puh. 2624 300
oleviin asema- ja osayleiskaavoihin. Valittava rakennemallivaihtoehto linjaa yleiskaavan strategisia valintoja. Yleiskaavan valmistelussa määritetään kuinka suuri osa seudun työpaikka- ja väestökasvusta osoitetaan Turkuun. Oleellista on asuntoja työpaikkarakentamisen sijoittamisen ja ajoittamisen suunnittelu. Yleiskaavaan liittyvät perusselvitykset, tavoitteet ja kehityskuvat valmistuvat tämän vuoden aikana. Tällä hetkellä selvitetään palvelujen ja elinkeinoalueiden sijoittumista, asumisen painopisteitä, liikenne- ja virkistysverkkoa. Yleiskaava 2025:n osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja muu aineisto osoitteessa: www.turku.fi/yleiskaava2025
2. Linnakaupungin osayleiskaava 11/2007 OAS Kaavoitusarkkitehdit Laurent Druey ja Outi Sarjakoski Liikennesuunnitteluinsinööri Jaana Mäkinen Ympäristö- ja kaavoituslautakunta ja kaupunginhallitus ovat hyväksyneet osayleiskaavaehdotuksen loppuvuonna 2010. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä ja siitä on pyydetty lausunnot. Saatujen palautteiden perusteella tarkennettu kaavaehdotus etenee hyväksymiskäsittelyyn.
1. Yleiskaava 2025 1/2009 OAS Yleiskaavainsinööri Olavi Ahola Turun yleiskaava 2025:n valmistelu alkoi vuosi sitten. Tänä vuonna yleis-
kaavatyössä punnitaan Turun kaupunkiseudun rakennemallivaihtoehtojen (RM35) merkitystä Turun kehitykselle sekä rakennemallivaihtoehtojen suhdetta voimassa olevaan maakuntakaavaan, Turun asunto- ja maankäyttöohjelmaan sekä vireillä
3. Hirvensalon osayleiskaavan täydennys 13/2007 OAS Yleiskaavainsinööri Olavi Ahola Tavoitteena on laatia osayleiskaava, jossa tutkitaan alueen täydennys-
Näin otat yhteyttä kaavoittajiin ja suunnittelijoihin
ja tiivistämismahdollisuuksia, liikenneyhteyksiä, palvelu- ja elinkeinoalueiden sijaintia sekä virkistysverkkoa. Osayleiskaavaluonnos on ollut nähtävillä ja lausunnoilla loppuvuonna 2010. Kaavaehdotusta valmistellaan ja se tulee nähtäville vuoden 2011 aikana.
4. Turun lento aseman ja sen lähiympäristön osayleiskaava 4/2007 OAS Kaavoitusarkkitehdit Jani Eteläkoski ja Paula Keskikastari Osayleiskaava laaditaan osittain konsulttityönä yhdessä Ruskon kunnan kanssa alueen asemakaavoituksen pohjaksi. Tavoitteena on laatia Turun lentoaseman ympäristöön osayleiskaava, jossa tutkitaan muutokset liikenneverkkoon, suojelu- ja virkistysalueet sekä uusien työpaikka- ja asuinalueiden sijoittuminen kiitoradan pohjois- ja itäpuolelle. Kaava valmistellaan yhtenä kokonaisuutena mutta hyväksytään erikseen kummankin kunnan osalta.
5. Maarian Ilmaristen osayleiskaava 14/2007 OAS Yleiskaavainsinööri Olavi Ahola Turun ja Liedon yhteisellä osayleiskaavalla tarkastellaan Maarian altaan itäpuolen maankäyttöä, mm. asumista ja virkistysalueita. Osayleiskaavaan liittyy ulkoilureittisuunnitelma. Kaavaehdotusta valmistellaan luonnoksesta saatujen mielipiteiden ja lausuntojen pohjalta.
Turun kaupungin ympäristö- ja kaavoitusviraston käyntiosoite on Puolalankatu 5. Viraston postiosoite on PL 355, 20101 Turku ja sähköpostiosoite ykv@turku.fi. Henkilökuntaan kuuluvien sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@turku.fi. Asemakaavatoimiston, yleiskaavatoimiston (Puolalankatu 5, 4. krs) ja suunnittelutoimiston (Puolalankatu 5, 3. krs) asiakkaiden yhteispalvelupiste sijaitsee Puolalankatu 5:n 1. kerroksessa, Turku-Pisteessä. Palvelupisteen puh. 2624 300. Avoinna: ma-to 8.15–15.45, pe 8.15–15.
Kaavoja voi tutkia myös internetissä Jo voimassa oleviin asemakaavoihin sekä vireillä oleviin kaavoitusprosesseihin voi tutustua Turun kaupungin internet-sivuilla olevassa ympäristöja kaavoitusviraston Kaavahaussa. Sen osoite on www.turku.fi/kaavahaku. Kaavoja voi tarkastella myös osoitteessa http://opaskartta.turku.fi.
Anvisningar för kontakt med planläggarna och planerarna Åbo stads miljö- och planläggningsbyrå finns vid Puolalagatan 5. Ämbetsverkets postadress är PB 355, 20101 Åbo, och e-postadressen är ykv@turku.fi. E-postadressen till de anställda har formen förnamn. släktnamn@turku.fi. Detaljplanekontoret, generalplanekontoret (Puolalagatan 5, 4. vån.) och planeringskontoret (Puolalagatan 5, 3. vån.) har gemensam kundservice på Puolalagatan 5, 1. vån. (Åboservicens Tjänster). Telefonnumret till kundservicen är 2624 300. Öppet: må-to 8.15-15.45, fr 8.15-15.
Planerna kan också studeras på Internet Detaljplaner som redan trätt i kraft samt anhängiga planläggningsprocesser kan studeras på Åbo stads webbsidor. Adressen är www.turku. fi/plansokning. Planerna kan också granskas på adressen http://opaskartta.turku.fi.
Kaavoituskatsaus 2011 • 3