12. tammikuuta 2017
10
Punamusta painaa jatkossa Seutusanomat
n Menovinkit KAARINA
Joensuulainen painotalo Punamusta ja Turun Seutusanomat ovat solmineet vuoden mittaisen sopimuksen lehden painamisesta. Molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä vuoden lopulla alkaneeseen yhteistyöhön. YRITYSUUTISET. Turun Seutusanomat painetaan jatkossa Joensuussa, kun Seutusanomat solmi vuoden mittaisen sopimuksen Punamustan kanssa. Yhteistyö salolaisen Lehtitehtaan kanssa umpeutui vuodenvaihteessa. – Peliin tuli liikaa politiikkaa yhtiön kautta, jossa lehtemme painettiin. Tämä ei suoranaisesti johtunut vanhasta painopaikasta, vaan muista siihen liittyvistä yhtiöistä. Sen jälkeen meillä ei ole käytännössä mahdollista jatkaa yhteistyötä, Seutusanomien toimitusjohtaja Mika Leinonen sanoo. Suurimpana syynä yhteistyön päättymiseen selittyy painokustannusten yllättävällä hinnannousulla. – Aika rajuja hinnankorotuksia olisi tullut. Olisimme halunneet jatkaa Lehtitehtaan kanssa yhteistyötä, koska he ovat hoitaneet hommansa erittäin hyvin ja on sangen valitettavaa, että joudumme tekemään päätöksen, joka koitui
la tunnetuksi aikakauslehtien painamisien lisäksi myös sanomalehtimaailmassa, Punamustan myyntijohtaja Esa Nykänen sanoo. Punamustassa ollaan tyytyväisiä myös, että sopimus kattaa koko alkaneen vuoden. – Se on ehdottomasti niin asiakkaan kuin meidänkin etumme, että teimme vuosisopimuksen ja katsomme tilannetta uudestaan sen jälkeen, Nykänen toteaa. Kimmo Muttilainen Tyytyväisiä sopimuksen synnystä. Kuvassa keskellä Punamustien Kari Koivula ja Esa Nykänen ja laidoilla Seutusanomien Mika Leinonen ja Aino Väänänen. Kuva: Janica Vilen.
nyt kaikkien tappioksi, Leinonen tuumaa. Uusi painopaikka löytyi kilpailuttamisen jälkeen. Vuoden ensimmäisistä lehdistä lähtien Seutusanomat painetaan Punamustassa. – Heillä oli kilpailukykyiset markkinahinnat ja ovat olleet koko ajan erittäin palvelualttiita. Löysimme hyvän synergian ja heidän yhtiönsä ei kilpai-
le mikään meidän lehtiemme toimintojen kanssa millään sektorilla, eikä pääse syntymään ristiriitoja kuten valitettavasti vanhassa paikassa, Leinonen kertoo. – Otamme vastaan uuden asiakkaan hyvillä mielin. Teimme kaksi vuotta sitten kymmenien miljoonien investoinnin sanomalehtikoneeseen, joten haluamme tul-
Tuoreita uutisia päivittäin: www. turunseutusanomat.fi
Pe 13.1. klo 9.30-11.30 Terveyspiste, Lautakunnanakatu 8, verenpaineen- ja kehonkoostumuksen mittausta ym. terveyteen liittyvää keskustelua, järj. Punainen Risti Kaarinan os. Ti 17.1. klo 13-14 ja 17.30-18.30 Lukupiiri, Piikkiön kirjasto, vetäjänä Anna Salmi, Päiväryhmä - Heidi Köngäs: Vieras mies ; Iltaryhmä - Peter Höeg: Norsunhoitajien lapset, järj. kirjastopalvelut Ti 17.1. klo 18- Jätteiden lajittelu ja opastus, Koriston Talli, Prännikatu 1, Lounais-Suomen Jätehuolto Lotta Salminen, järj. Achilleus, Kaarina-Seura ja Kaarinan Kaupungin Ympäristönsuojelu LIETO Pe 13.1. klo 18.30-21.30 Tanssit Lietohallilla, Urheilutie 2, musiikkista vastaa TraBand Sirpa & Oscar Ke 18.1. klo 18.30-20 Luento: Ikiaikainen Härkätie, Luennoitsijana Juhani Tynjälä, keskiaikaista musiikkia Sakari Tapani, Tarvasjoen koulu, Hämeen Härkätie 753, järj. Liedon opisto ja Härkätie-yhd.
Lähetä vinkkisi osoitteeseen: toimitus@turunseutusanomat.fi
SUPER-HYPER-JÄTTI-MEGA-
ALE ON VAUHDISSA!
Pyykinpesukone
• AutoSense-toiminto sopeuttaa ohjelman keston pyykkimäärän mukaan • PowerJet-teknologia pitää pesuainelokeron puhtaana • Ajastin – pese, kun se sinulle parhaiten sopii
A+++ 156 9999 51 dB 78 dB 8
Energ. luok. kWh/v
L/v
Pesu
1600
Linkous KG Linkous rpm
299 SÄÄSTÄ 180 €
EW81611F
Varaa aika ilmaiseen keittiösuunnitteluun! Talven erikoisedut voimassa myymälöissä. Gigantti Megastore Turku Skanssi Biolinja 27, 20750 Turku Ark. 10–21, la 10–18 ja su 11–18
Gigantti Megastore Raisio Itäniityntie 14, 21280 Raisio Ark. 10–21, la 10–18 ja su 10–18
www.gigantti.fi Tarjoukset voimassa 15.1.2017 asti. Kutakin tarjoustuotetta vain 1 kpl/asiakas. Tarjoustuotteita reilut, mutta rajoitetut erät. Ei jälleenmyyjille.