Dekaani Markus Granlund kiittää Turun Kauppakorkeakouluseuraa, sen yhteistyökumppaneita sekä osallistujia arvokkaasta tuesta yhdessä gaalaan osallistuneiden tuoreiden tohtorien kanssa, joiden työtä seura on tukenut. Kuvassa vasemmalta Annika Blomberg, William Degbey, Kirsi Peura, Lauri Rantala, Jari Lehtonen, Sini Laari, Pentti Korpela, Abayomi Baiyere, Tuomas Kiiski, Mauri Kotamäki ja Innan Sasaki.
Merkuriuksen Karnevaalit uuden tutkimustiedon tukena Turun Kauppakorkeakouluseura järjestää kahden vuoden välein hyväntekeväisyysgaalan, jonka tuotolla se tukee Turun kauppakorkeakoulun väitöskirjatutkimusta. Tänä vuonna karnevaalit järjestettiin 23.9.2017 Turun Messukeskuksessa. TEKSTI TARU SUHONEN
I
KUVAT JERE SATAMO
llallisgaala on tunnettu hyväntekeväisyystapahtuma, jonka tuotto luovutetaan kokonaisuudessaan Turun kauppakorkeakoululle ja ohjataan väitöskirja- ja julkaisurahastoon, josta tuetaan väitöskirjatyötä ja kansainvälisiä huippujulkaisuja. ‒ Tilaisuus on erinomainen esimerkki korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyöstä. Paikallahan on yli 800 korkeakoulumaailman, julkishallinnon ja elinkeinoelämän edustajaa, totesi seuran puheenjohtaja Kalle Laaksonen tervetuliaissanoissaan. Tuottoa rahastoon kerättiin tälläkin kertaa sekä perinteisellä huutokaupalla että arpajaisilla. Illan juontajina toimivat Anna Perho ja Harri Moisio. Illan viihteestä vastasivat Merkurius House Band, Aili Ikonen, Kari Antila Quartet sekä Jean S.
18 MERCURIUS 2/2017
Kauppakorkeakouluseuran puheenjohtaja Kalle Laaksosen (PwC) seurue: Olli Raunio, Katriina Kontu, Mikko Paljakka, Anne Paljakka, Riikka Laaksonen, Kalle Laaksonen, Ulla Kommeri, Mikko Mäkimattila, Anne Jekkonen-Repo, Seppo Repo
Kiinteistöyhtymä Hallikiinteistöjen seurue: Eva-Lisa Heininen, Pekka Heininen, Harri Auranen, Tarja Piela, Topi Piela, Sirpa Soini, Heikki Soini, Lotta Kroneld-Virtanen, Juuso Virtanen, Elina Soini, Jaakko Soini, Johanna Lukola, Juha Salko, Johanna Suokivi, Timo Heikkilä, Jyri Aaltonen, Annika Aaltonen