Mercurius 1/2014

Page 9

Tapahtumat työllistävät

alueittain jopa teollisuutta enemmän

P

orin yksikössä on kehitetty tapahtumien laskennallinen aluevaikutusmalli, joka arvioi ensimmäistä kertaa tapahtumatuotannon työllisyys- ja tulovaikutukset sekä tapahtumien merkityksen matkailulle ja alueen vetovoimalle. Esimerkkilaskelmista selviää, että EteläPohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Satakunnassa tapahtumaklusterit työllistävät jopa enemmän kuin alueittensa keskeiset teollisuustoimialat. ‒ Tapahtumaklusterien tulonmuodostukselle on ominaista, että vaikutukset leviävät laajalti aluetalouteen sen eri toimialoille ja

jokainen klustereissa ansaittu liikevaihtomiljoona on monikymmenkertaisesti vähemmän riskialtis aluetalouden häiriöille kuin teollisuudessa ansaittu liikevaihtomiljoona, kertoo projektitutkija Ari Karppinen. Kehitettyä mallia voidaan helposti soveltaa myös muihin liiketoimintaympäristöihin seutukunta- ja maakuntatasoilla Suomessa. Aluevaikutusmalli rakennettiin osana Turun yliopiston, Taideyliopiston ja Aalto-yliopiston vuosina 2010‒2014 toteuttamaa Johde-hanketta, joka keskittyy luovan alan johtajaosaamiseen.

VALMISTUNEET Kauppatieteiden maisterin tutkinto

Aakula Aleksi Aaltonen Olli Abbas Massam Ala-Nikula Antti Ansio Nina Asikainen Juho Berisha Besar Blomqvist Mira Blyakha Nataliya Ekman Johan Halminen Jussi Harikkala Riikka Harju Milla Heinonen Emmi Hynynen Riikka Juusela Niko Kerola Sara Keskinen Tomi Koivuniemi Minna Koskinen Milla Kujapelto Mikko Kuusniemi Niina Laakso Mikko Lama Sunny Lassila Juho Lehtonen Emmi-Maria

Leivo Krista Lähteenmäki Suvi Mahkonen Beatriz Niemelä Heini Nykänen Niko Ojanen Henri Pajula Juuso Peura Marko Pietiläinen Aino Pulkkinen Janne Pylkkänen Santtu Raitolampi Tanja Rueda Huerfano Rusila Antti-Olli Rämö Laura Sippel Laura Soininen Jenni Soininen Katja Soukki Joonas Sutela Niklas Vornanen Outi Vuonnala Riikka Wuorijärvi Toni Yrjölä Misme Äikäs Juha

Valtiotieteiden maisterin tutkinto

Ollonqvist Joonas

Porin yksikkö

Kauppatieteiden maisterin tutkinto

Brander Eva Eriksson Sofia Juovanen Janette Kankainen Maiju Kaunisto Antti Korpela Minna Leppänen Juuso Närhi Kristian Saaristo Jenni

Salminen Iiro Sundberg Saana Talvitie Mervi Tanskanen Mari Tuominen Jan Uusi-Uitto Auli Vahlsten Marjo Valtonen Elina Vuorenpää Sanna

Kaksi miljoonaa MERITEOLLISUUDEN JA VERKOSTOJEN TUTKIMUKSEEN

T

urun yliopiston tutkimusryhmät ovat saaneet yli kahden miljoonan euron rahoituksen viisivuotiseen FIMECC Oy:n REBUS-tutkimusohjelmaan. Turun kauppakorkeakoulun ja oikeustieteellisen tiedekunnan tutkijoiden tavoit-

teena on vaikuttaa yritysten kilpailukykyyn uudistamalla liiketoimintamalleja meriteollisuudessa ja yksinkertaistaa sopimusprosesseja liiketoimintaverkostoissa. REBUS on osa FIMECC:n 50 miljoonan euron vuotuista tutkimusportfoliota, joita

rahoittavat yritykset, yliopistot ja tutkimuslaitokset sekä Tekes. Ohjelmassa on mukana noin 20 yritystä, 7 yliopistoa Suomesta sekä lähes 20 yhteistyöyliopistoa Suomen ulkopuolelta.

MERCURIUS 1/2014

9


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.