Turku, ikirakkaani teksti: roope lipasti
| kuva: hanna oksanen
Turku on mainio kaupunki opiskella ja asua. Kirjailija Roope Lipasti kertoo miksi.
T
apahtui joskus 1990-luvulla: Eräänä kesänä en mennyt lainkaan kesätöihin, vaan luin tenttiin. Kirjallisuuden opiskelijalle se tarkoitti, että piti lukea noin 50 romaania. Kesä oli poikkeuksellisen kaunis ja kun tyttöystäväni heräsi viideltä ja lähti makkaratehtaaseen, minä heräsin kymmeneltä ja astelin Sibelius-museon taakse jokirantaan. Nojauduin Pietari Kalmin 1700-luvulla istuttamaan (niin väitetään) tammeen, ryhdyin lukemaan hyviä kirjoja, söin jäätelöä ja mietin, että voisivat asiat paskemminkin olla. Siinä hetkessä yhdistyivät Turku ja opiskelu tavalla, joka lämmittää aina vain. Niinikään muistan, miltä tuntui kiivetä ensimmäistä kertaa tiedon portaita ylös Yliopistonmäelle, seisahtua hetkeksi ja katsella alas Hämeenkadulle, jatkaa sitten matkaa ja astua siihen rauhaan ja mielenkiintoisten asioiden moninaisuuteen, jota eri tiedekuntien ja oppiaineiden seinät pitivät ja pitävät sisällään. Voin vieläkin aistia pääkirjaston kirjainten hajun ja kahvilan hälyn, nähdä ihmiset istuskele26 | Aurora
massa ja odottamassa, että luento alkaisi. Pihalla aurinko paistoi aina ja suihkulähde pulputti (mutta koska aika kultaa muistot, niin oikeasti suihkulähde oli yleensä rikki ja taivaalta satoi räntää). Kuten hyppytieteiden professori Matti Nykänen on viisaasti todennut: elämä on ihmisen parasta aikaa. Tähän on syytä lisätä, että opiskeluaika on vastaavasti yksi elämän parhaista ajanjaksoista. Ensimmäisen (ja viimeisen) kerran saa olla vapaa vähän kaikesta, mihin järjestäytynyt yhteiskunta ihmisen lopulta pakottaa. On lähtenyt pois lapsuudenkodista, saa asua yksin ja päättää ihan itse mitä ja milloin syö ja syökö. Saa mennä ja tulla miten mielii ja ympärillä on uusia ystäviä, kukaties tuleva puoliso. Toki vapautta rajoittaa se, että pitää opiskella, mutta se on vain mukavaa, koska opiskelun idea on että se on mukavaa. Myöhemmin samanlaista vapauden hetkeä ei elämässä tule. Yksi osa tätä kaikkea on se paikkakunta, missä opiskelee. Opiskeluun kuuluu, että ympärillä on uusi kaupunki – tai vähintään-
kin tuttu kaupunki uudesta näkökulmasta. Itse olen asunut Turussa koko ikäni, joten opiskelu ei vienyt uuteen kaupunkiin mutta toiseen todellisuuteen kuitenkin. Ja millainen se kaupunki on? Sellainen jota rakastan. Tuttu ja turvallinen. Kaunis. Joskus rasittava, mutta kaikkien vuosienkin jälkeen yllättävä. Niin kuin vaikka viime kesänä, jolloin yhtäkkiä oli polkaistu käyntiin H2Ö-niminen uusi festari – Turussa tapahtuu sellaista tuon tuosta. Turku on minulle sitä, että kun tulee junalla Helsingin tai Tampereen suunnasta (muualta ei junalla pääsekään), tietää jo kymmeniä kilometrejä ennen, milloin mikäkin talo ja maiseman kohta näkyvät ikkunasta. Aina tuntee tulleensa kotiin, iltapimeälläkin katuvalot viestivät lämpöä ja kotoisuutta. Vaikka niin ne varmaan viestivät jokaisessa kaupungissa, kunhan sinne on kotiutunut. Turun yksi hieno puoli on, että se on niin kompakti. Kaupunki on kyllin suuri, jotta siellä voi harrastaa mitä tahansa. Kauppoja riittää, yö-