Sähköalan lehtoriksi epätavanomaista reittiä pitkin Ville Alava - sähköalan lehtori, tiimivastaava, Turun ammatti-instituutti, Juhannuskukkulan koulutalo Ville Alavan reitti opettajaksi ei ole ihan tavanomaisin. Hän opettaa nykyisin lukioaineita, vaikka ei ole käynyt itse lukiota ja ammattikoulukin meinasi jäädä kesken. Eräs Alavan vanha opettaja on toiminut tärkeänä linkkinä kahdessa elämän ratkaisevassa hetkessä. Meinasin lopettaa koulun ammattikoulun ensimmäisellä luokalla. Sain numeroksi pelkkiä ykkösiä, enkä päässyt edes kaikista kursseista läpi. Ajattelin, että ala on minulle liian vaikea. Halusin mennä jonnekin muualle. Se olisi kuitenkin ollut pelkkä pakotie, sillä sähköala oli mielestäni tosi kiinnostava. Olisin luovuttanut, mutta onneksi en tehnyt niin. Se oli yksi tärkeimmistä päätöksistä, joita olen tehnyt elämässäni. Me käytiin vähän äidin ja opettajani kanssa palaveria siitä, mitä haluan tehdä elämässäni. Olin juuri täyttämässä kahdeksantoista. Oli pieni päätös, että aloin opiskelemaan, ja numeroni nousivat muutamassa kuukaudessa varmaan kolmella kaikki. Äitini on tietysti vaikuttanut paljon elämääni, kuten meillä kaikilla. Enemmän vaikutti kuitenkin se, etten halunnut joutua työttömäksi. Tiesin, että olen muuttamassa kotoa pois ehkä vuoden parin sisällä. Kokeilin sitä, että jään koulupäivän jälkeen tekemään läksyjä enkä kikkailemaan niin kuin normaalisti. Ne kouluasiat olivat kuitenkin ihan helppoja. Jos nyt saisin päättää, kävisin yläasteen uudelleen, enkä kikkailisi ja sähläisi koulussa yhtään. Musiikki ja tekniset työt olivat ysiä ja kymppejä, muut kuutosia ja vitosia. Panostaisin nyt niihin, mitkä ovat oikeasti tärkeitä. Toisaalta siinä tapauksessa olisin ehkä mennyt lukioon, enkä osaa sanoa, olisiko se ollut yhtään parempi. Pääsin ammattikorkeaan vuonna 1999. Sen jälkeen menin armeijaan, jonka aloitin vuonna 2000. Kaksi vuotta meni hirveässä sumussa, kun kaikki matematiikat ja fysiikat painoivat päälle. Siinä kohtaa varmaan ensimmäistä kertaa ajattelin, että olisi kiva ainakin kokeilla opettajan hommaa. En tiedä yhtään, mistä se ajatus tuli. Vanhempani ovat opettajia – tai itse asiassa koko suku on yhtä lukuun ottamatta. Ei minulla ole kuitenkaan lapsena ollut mitään ajatusta tästä ammatista, koska en ole koskaan ollut hirveän hyvä koulussa. Ysiluokan jälkeen keskiarvoni oli 6,8, kymppiluokalla 6,9. Siinä vaiheessa lähtökohta oli ihan väärä, kun en edes päässyt lukioon. Olin silloin vähän toisenlainen ihminen kuin nykyään. Ammattikorkeasta valmistuttiin koko porukka IT-alalta työttömäksi. Onneksi olin käynyt sähkövoimatekniikan ammattikoulun ja lähdin heti sähköhommiin. Olin jo päättänyt vaihtaa ihan täysin ammattia.
Menin opiskelemaan yliopistoon pääaineenani fysiikka. Olin varmaan koko laitoksen ainut ammattikoulun käynyt kaveri. Vähän se ihmetytti ihmisiä, mutta ei se haitannut. Siellä pärjäämisessä ratkaisi se, että opiskelutaitoni olivat kohdillaan. Olin insinööri ja olin käynyt sen hirveän tuskan matematiikan ja fysiikan kanssa ammattikorkeakoulussa ykkösja kakkosvuosina. Ne menivät läpi vähän väkisin, mutta kolmannella aloin jo vähän rauhoittua ja keskittyä. Hommat alkoivat mennä vähän jo itsestäänkin. Tiesin jo, miten paljon pystyn opiskelemaan missäkin ajassa. Ammattikoulutausta oli ehkä siellä etu. Olin vähän sellainen kummajainen, enkä tiennyt lukioasioista mitään. En tiedä niistä vieläkään. Vaikka opetan täällä nykyään lukioaineita, en ole itse edes käynyt lukiota. Valitsin heti fysiikan opettaja -linjan, koska se oli ehkä vähän köykäisempi kuin tutkijalinja. Näin sattumalta laivalla eräällä hupireissulla vanhan opettajani, joka on muuten sama, jonka kanssa kävimme ammattikoulussa niitä tärkeitä keskusteluita. Se kysyi, olisiko minulla kiinnostusta tulla koettamaan opettajan hommaa, koska he tarvitsisivat sijaisia, eivätkä olleet saaneet siihen ketään. Vastasin, että kai minä voin tulla, vaikka en ehkä oikeasti halunnutkaan. Pohdin sitä pitkään. Meni ehkä muutama kuukausi, kun soitin tälle Mikkosen Karille, ja sanoin, että voin tulla koettamaan. Olin kuitenkin valinnut opettajalinjan, mikä tuntui hyvältä startilta siihen. Menin pitämään ATK-tuntia, mikä jännitti ihan sairaasti. Se meni silti ihan hyvin. Kävin koko yliopistoajan kerran tai kaksi viikossa tekemässä täällä sähköalan ja matemaattisten aineiden sijaisuuksia. Opiskelin sitten koko tutkinnon yliopistossa kahdessa vuodessa ja kahdeksassa kuukaudessa. Se ei ollut edes ennätys, sillä yks oli ollut nopeampi. Onhan tämä reittini vähän erilainen kuin muilla. Luulen, että Suomessa voi muutama samanlainen tapaus olla, mutta ei varmaan kovin montaa.
Opiskelijat tunnettava ihmisenä Ensimmäisenä vuonna, kun olin täällä töissä, ykkösluokkalaiset saivat valita meidän koulutalon kaikista henkilökunnan jäsenistä vuoden hyvän tyypin. Olin ollut pelkästään ykkösten kanssa tekemisissä. Pidin kaikille ykkösluokkalaisille sähkötöiden peruskurssin, jossa kaikki oppivat tuntemaan minut. Siellä kurssilla oli aina hyvä meininki. Äänestyksessä jokainen sähköpuolen ykkösluokkalainen sai lipukkeen, johon laitettiin vuoden hyvä tyyppi. Voitin sen kuulemma ylivoimaisesti. Siitä tuli tosi hyvä mieli. Sain palkinnoksi taulun, joka on kotonani kunniapaikalla. Se oli viimeinen niitti sille, että opetusala on kutsumusammattini ja tämä on minulle oikea työ.
61